Olen
viime aikoina lukenut blogeja, joissa kirjoittajaa ruoskitaan
ahkerasti hänen todettuaan olevansa väsynyt. Totta puhuen nämä
tekstit ovat vaikuttaneet siihen, etten itse ole halunnut avautua
väsymyksestä tai muustakaan vastaavasta. Itseäni enemmän minua
harmittaa se, miten ihmisillä näyttäisi olevan tarve vähätellä
toistensa olotilaa.
Kannattaako
väsymystä vertailla?
Hyvä
kysymys, vähän samaa kategoriaa kuin kivun vertailu. Jos minulta
kysytään, näen väsymyksen aika subjektiivisena ilmiönä.
Tunnetta on vaikea vertailla, paitsi korkeintaan fyysisten oireiden
kautta. Kisailu jatkuu niin kauan, kunnes toinen osapuoli joutuu
myöntämään ettei ole vielä pyörtynyt väsymyksestä aiheutuneen
päänsärkynsä vuoksi. Onko voitto tällaisessa mittelössä suuri
saavutus? ”Wohoo! Minäpä olen väsyneempi!!”
Aina
löytyy joku väsyneempi. Olen tänään väsynyt, sillä olen
viikolla opiskellut keskimääräistä ahkerammin, samoin myös
treenannut kovemmin. Minulla ei kuitenkaan ole varaa valittaa, sillä
joku muu on tehnyt saman, mutta hänellä on myös lapsi
hoidettavanaan. Toisaalta hänelläkään ei ole varaa valittaa,
sillä joku muu käy lisäksi töissä. Oikeastaan hänelläkään ei
ole varaa valittaa, sillä toisella on kaksi lasta. Hänkään ei
oikeastaan voi valittaa, sillä tuttavalla on neljä lasta, ja kaksi
eri työpaikkaa. Listaa voisi jatkaa ikuisuuksiin.
Henkilökohtaisesti
en näe väsymyksen vertailemisessa mitään voittoisaa. Ihminen voi
olla viimeisen päälle väsynyt, vaikka hänen ei tarvitsisi käydä
töissä tai opiskella, hänelle kannettaisiin ruuat eteen ja asunto
siivottaisiin puolesta. Jokin tekee hänet väsyneeksi, jolloin hän
on väsynyt siinä missä kuka tahansa muukin.
Kuka
saa olla väsynyt?
Hyvä
kysymys. Mikä oikeuttaa väsymykseen? Koska väsymys on aika
subjektiivinen ilmiö, tuskin kenenkään väsymys syntyy
mekaanisesti ja tarkkaan lasketusti. Toki on eri asia valittaa
jatkuvasti niin, että valitus alkaa viedä myös potentiaalista
lepoaikaa. Joskus meillä aikuisilla on vain taipumus omia väsymys
itsellemme sekä määritellä tarkoin, millaiset asiat tekevät ns.
oikeasti väsyneeksi. He jotka eivät ole juuri tietyllä tavalla ja
tietystä syystä väsyneitä, ovat silmissämme laiskureita.
Myös
väsymykseen liittyviä lupakortteja voi muokata ikuisuuksiin.
Kynnystä voi nostaa ties miten pitkään, mutta keitä sellainen
palvelee? Tässäkin esille nousee väsymys saavutuksena. Itse pidän
väsymystä tilana, jossa ihmisen on väsyttänyt jokin toiminta,
mikä yksinkertaisesti on mennyt jaksamisrajan yläpuolelle. Toki
ihminen voi olla väsymys myös somaattisista syistä. Mutta jos
ajatellaan sellaisia tekijöitä kuin stressi ja kiire, henkinen
paine, lapset, unettomuus jne., näiden kaikkien lähes välitön
sivuvaikutus on väsymys. Voimmeko määritellä väsymyksen
aiheuttajista ”CV:n”, joka oikeuttaa väsymykseen? Usein
väsymyksen syy on myös sellainen, ettei siitä pääse eroon sormia
napsauttamalla.
Voisimme
riittävän pitkälle mentäessä ruoskia eläkeläisiä ja
vuodepotilaita. Viis työkyvyttömyydestä, hehän eivät ole työssä,
heillä ei ole lapsia (ainakaan juuri sillä hetkellä)
huolehdittavanaan eikä muutekaan syytä stressata. Ja
vuodepotilaat.. hehän makoilevat pitkin päivää ja yöt kaupan
päälle! Vaikka esimerkkini oli erittäin kärjistetty, siihen
kiteytyy väsymyksellä kilpailemisen älyttömyys.
Kenellä
on oikeus valittaa?
”Nyt
minä olen todella väsynyt!”. Surullisen usein erityisesti somen
puolella tällaisen lauseen alle ilmestyy vähätteleviä
kommentteja. Jokaisessa otetaan esille mahdollisimman monta asiaa,
joiden perusteella henkilö ei missään nimessä olla väsynyt.
Tietenkin julkiseen tekstiin liittyy omat riskinsä, jotka
kirjoittajan kannattaa vain hyväksyä. Silti mietin, että mitä
väheksyvien kommenttien kirjoittajat saavat moittiessaan
kirjoittajaa. Kuten aiemmin totesin, lähes aina löytyy joku
väsyneempi.
Kenellä
siis on oikeus valittaa? Ehkäpä ihan jokaisella, joka syystä tai
toisesta on väsynyt. Tai vaikka ilman selkeää syytä. Taaskaan en
tarkoita vuorokauden ympäri jatkuvaa valitusta kaikesta
mahdollisesta, vaan ihan vain asian sanomista ääneen: ”Minä olen
väsynyt.”
Voiko
elämäntilanteita asettaa vastakkain?
Nyt
päästiin suosikkiini! Väsymyskilpailua käydessä osapuolet
onnistuvat tavalla tai toisella asettamaan vastakkain sellaiset
elämäntilanteet, joiden vertaileminen johtaa harvoin mihinkään.
Kiirettä,
stressiä ja kuormitusta syntyy monenlaisessa elämäntilanteessa –ja
tyylissä. Vaikka jälkimmäiseen liittyisikin omat valinnat, en näe
aiheutunutta väsymystä yhtään sen väheksyttävämmäksi. Jostain
syystä käsite ”uranainen” on kuulostanut negatiiviselta
korvaani. Miksi nainen? Koska ”uramies” kuulostaa jotenkin..
hölmöltä? No, vaikka valitsin feminiinin määritteen sanaan,
lähestyn asiaa silti sukupuolineutraalisti kuten nykyajan
vaatimuksiin kuuluu. Ihminen jolla on ura, ja joka haluaa menestyä
joutuu varsin usein tekemään töitä enemmän kuin kahdeksan tuntia
päivässä. Hän tekee työtä menestyäkseen, mutta hänellä
saattaa olla paineita, sillä menestyminen uralla on harvoin
itsestäänselvää. Aikaa rentoutumiseen on vähän, ja myös yöunet
saattavat kärsiä stressin myötä. Tämä henkilö ei välttämättä
ole samaan aikaan aktiiviliikkuja, eikä hänellä ole lapsia. Silti
hän on väsynyt.
Toiseksi
esimerkiksi voisi ottaa kotiäidin. Hänellä on yksi lapsi, ja mies
tekee normaalia kahdeksan tunnin työpäivää. Tietenkin kyseessä
on koliikkivauva, joka itkee vatsakipujaan vuorokaudenajasta
riippumatta. Joskus itkua tulee ihan vain itkemisen ilosta. Äiti ei
käy töissä, ja lapsen nukkuessa hän pääsee kävelemään vajaan
kilometrin vaunulenkin. Hänen ei tarvitse huolehtia ostoksista.
Viikolla hänen harteillaan on kodin pitäminen siistinä, sekä
yhden suuremman, muutamaksi päiväksi riittävän aterian
valmistaminen. Mies tekee viikonloppuna toisen riittoisan ruuan.
Lisäksi hän hoitaa lattioiden imuroimisen ja pesemisen. Äiti on
väsynyt.
Opiskelija
on päässyt kandivaiheeseen. Opintotuki ja asumislisä kattavat
hyvin vaadittavat kulut, eli töissä ei tarvitse käydä. Opiskelija
asuu solussa, jossa hänellä on oma huone. Kauppa on asunnon
lähellä, jolloin suuria tavaramääriä ei tarvitse kanniskella
kerralla. Opiskelija liikkuu säännöllisesti pysyäkseen kunnossa
ja välttääkseen istumatyön haittavaikutuksia. Tenttiluku ja ja
seuraavat seminaarit vievät oman aikansa. Opiskelija jännittää
tenttejä, samoin seminaareja. Hänellä on vaikeuksia nukkua, ja
usein yöunet jäävät nukkumaanmenoajoista huolimatta alle viiteen
tuntiin. Opiskelija on väsynyt.
Näiden
muutaman esimerkin myötä yritän kertoa, että jokainen
elämäntilanne voi johtaa siihen, että ihminen on väsynyt.
Jokaisella on oma tarinansa, samoin asioita jotka tekevät
väsyneeksi. Jos aivan erilaiset elämäntilanteet asettaa
vastakkain, syntyy asettelu joka yksinkertaisesti ei toimi. Näin
ollen kenenkään ei tulisi vähätellä toisen väsymystä. Omasta
näkökulmasta moni eri elämäntilanne voi vaikuttaa helpolta ja
yksinkertaiselta, mutta jokaiseen liittyy myös omat varjopuolensa,
ja näin myös stressitekijänsä.
Antakaa
toistenne olla väsyneitä!
Jälleen
mietin: Mitä toisen väsymyksen vähättelystä oikein saa? En
suoraan sanottuna näe mitään hienoa ajatuksessa, että olisin
perustellusti väsynein. Ruoho todellakin on vihreämpää aidan
toisella puolella, mutta joskus aidan toisellakin puolella on
piilossa piikkilankaa. Toisin sanoen: jokaiseen elämäntilanteeseen
–ja tyyliin liittyy myös kuormittavia asioita.
Toinen
kysymys: Tuleeko toisen väsymyksen vähättelystä todellakin hyvä
mieli? Jos tulee, tarvitsen hieman lisäaikaa ymmärtääkseni. Tai
hyväksyäkseni. Ehkä osa on kokenut eri elämäntilanteita, jolloin
edellinen tuntuu lastenleikiltä. Voiko hän silti vähätellä
kyseisessä elämäntilanteessa olevia sanomalla ”niin minäkin
luulin ennen kuin..”. Myönnän itse sortuneeni jauhamaan tätä
sontaa ala-asteikäisille. Oppilaat nurisivat matematiikan läksyistä
ja suuresta työmäärästä. Minä pösilö menin sanomaan: ”Olkaa
iloisia tästä läksymäärästä, parin vuoden päästä ikävöitte
tätä aikaa.” No, totta tämäkin, mutta ei erityisen empaattinen
toteamus. Oppilaat todennäköisesti eivät saaneet järkyttäviä
traumoja, mutta olisin voinut sanoa jotain rohkaisevampaa. Nyt
reilusti vanhempana ja ehkä (toivottavasti) edes vähän viisaampana
totean, että jokainen ansaitsee empatiaa.
Jos
väsymys iskee, se on väsymystä samalla tavalla kuin
kuormittavammassakin elämäntilanteessa. Vaikka teini-ikä
vaikeuksista huolimatta tuntuu äkkiseltään kevyeltä ajalta,
kuulostaa todella huolestuttavalta että yhä useampi lukiolainen käy
burnoutin rajalla. Yhtä elämän parhaista ajoista elävät nuoret
ovat väsyneitä. Minusta tämä on äärimmäisen surullinen ilmiö.
Vaikka mielessä käyvät ajatukset nuorten vastuun määrästä, en
todellakaan usko väsymyksen olevan kuviteltua.
Onko
väsymyksen tasosta kilpailtava? Väsymys ei todellakaan ole hienoa
asia. Näen äärimmäisen huolestuttavana ilmiönä väsymyksen
lisääntymisen eri ikäisillä ja elämäntilanteessa olevilla.
Ilmeisesti todellakin elämme suoritusyhteiskunnassa. Toisaalta
ihmiset itse vaikuttavat kulttuuriinsa ja arvoihinsa. Jos
väsymyksestä on kilpailtava, on ihmisten suoritettava ja leikittävä
sankaria todellakin niin pitkälle, että peli päättyy. -Pidemmäksi
aikaa. Kilpailemisen sijaan olisi hienoa, jos ihmiset kykenisivät
hetkeksi unohtamaan vertailemisen, ja ottamaan läheisiltään ja
muiltakin vastaan lause: ”Minä olen väsynyt.” Jos kuka tahansa
näin tunteva vain saisi sanoa tämän ääneen. Joskus suurin apu on
mahdollisuus puhua. Toki tämä vaatii toiselta kuuntelemista, mutta
kyseenalaistamisen sijaan hän voisi vastata: ”Kerro mitkä asiat
tekevät sinut väsyneeksi.” Jo se, että asiasta saa kertoa ääneen
auttaa paljon. Moni saa voimia jo siitä, ettei omia tuntemuksia
tarvitse peitellä.
Oletko
väsynyt? Sano se ääneen. Oli elämäntilanteesi mikä tahansa,
sinulla on lupa olla väsynyt. Väsymyksesi ei ole väheksyttävää.
Vaikka kaikki tuotaisiin eteesi, sinä voit olla väsynyt. Kuuntele
myös muita. Anna heidän todeta olevansa väsyneitä. Kun annat
heidän kertoa, he saattavat saada lisää voimia. Kun he antavat
sinun kertoa, sinäkin saat lisää voimia.
Voimia kaikille väsymyksenkin keskellä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti