Voiko toisen väsymystä väheksyä?

Olen viime aikoina lukenut blogeja, joissa kirjoittajaa ruoskitaan ahkerasti hänen todettuaan olevansa väsynyt. Totta puhuen nämä tekstit ovat vaikuttaneet siihen, etten itse ole halunnut avautua väsymyksestä tai muustakaan vastaavasta. Itseäni enemmän minua harmittaa se, miten ihmisillä näyttäisi olevan tarve vähätellä toistensa olotilaa.

Kannattaako väsymystä vertailla?

Hyvä kysymys, vähän samaa kategoriaa kuin kivun vertailu. Jos minulta kysytään, näen väsymyksen aika subjektiivisena ilmiönä. Tunnetta on vaikea vertailla, paitsi korkeintaan fyysisten oireiden kautta. Kisailu jatkuu niin kauan, kunnes toinen osapuoli joutuu myöntämään ettei ole vielä pyörtynyt väsymyksestä aiheutuneen päänsärkynsä vuoksi. Onko voitto tällaisessa mittelössä suuri saavutus? ”Wohoo! Minäpä olen väsyneempi!!”

Aina löytyy joku väsyneempi. Olen tänään väsynyt, sillä olen viikolla opiskellut keskimääräistä ahkerammin, samoin myös treenannut kovemmin. Minulla ei kuitenkaan ole varaa valittaa, sillä joku muu on tehnyt saman, mutta hänellä on myös lapsi hoidettavanaan. Toisaalta hänelläkään ei ole varaa valittaa, sillä joku muu käy lisäksi töissä. Oikeastaan hänelläkään ei ole varaa valittaa, sillä toisella on kaksi lasta. Hänkään ei oikeastaan voi valittaa, sillä tuttavalla on neljä lasta, ja kaksi eri työpaikkaa. Listaa voisi jatkaa ikuisuuksiin.

Henkilökohtaisesti en näe väsymyksen vertailemisessa mitään voittoisaa. Ihminen voi olla viimeisen päälle väsynyt, vaikka hänen ei tarvitsisi käydä töissä tai opiskella, hänelle kannettaisiin ruuat eteen ja asunto siivottaisiin puolesta. Jokin tekee hänet väsyneeksi, jolloin hän on väsynyt siinä missä kuka tahansa muukin.

Kuka saa olla väsynyt?

Hyvä kysymys. Mikä oikeuttaa väsymykseen? Koska väsymys on aika subjektiivinen ilmiö, tuskin kenenkään väsymys syntyy mekaanisesti ja tarkkaan lasketusti. Toki on eri asia valittaa jatkuvasti niin, että valitus alkaa viedä myös potentiaalista lepoaikaa. Joskus meillä aikuisilla on vain taipumus omia väsymys itsellemme sekä määritellä tarkoin, millaiset asiat tekevät ns. oikeasti väsyneeksi. He jotka eivät ole juuri tietyllä tavalla ja tietystä syystä väsyneitä, ovat silmissämme laiskureita.

Myös väsymykseen liittyviä lupakortteja voi muokata ikuisuuksiin. Kynnystä voi nostaa ties miten pitkään, mutta keitä sellainen palvelee? Tässäkin esille nousee väsymys saavutuksena. Itse pidän väsymystä tilana, jossa ihmisen on väsyttänyt jokin toiminta, mikä yksinkertaisesti on mennyt jaksamisrajan yläpuolelle. Toki ihminen voi olla väsymys myös somaattisista syistä. Mutta jos ajatellaan sellaisia tekijöitä kuin stressi ja kiire, henkinen paine, lapset, unettomuus jne., näiden kaikkien lähes välitön sivuvaikutus on väsymys. Voimmeko määritellä väsymyksen aiheuttajista ”CV:n”, joka oikeuttaa väsymykseen? Usein väsymyksen syy on myös sellainen, ettei siitä pääse eroon sormia napsauttamalla.

Voisimme riittävän pitkälle mentäessä ruoskia eläkeläisiä ja vuodepotilaita. Viis työkyvyttömyydestä, hehän eivät ole työssä, heillä ei ole lapsia (ainakaan juuri sillä hetkellä) huolehdittavanaan eikä muutekaan syytä stressata. Ja vuodepotilaat.. hehän makoilevat pitkin päivää ja yöt kaupan päälle! Vaikka esimerkkini oli erittäin kärjistetty, siihen kiteytyy väsymyksellä kilpailemisen älyttömyys.

Kenellä on oikeus valittaa?

”Nyt minä olen todella väsynyt!”. Surullisen usein erityisesti somen puolella tällaisen lauseen alle ilmestyy vähätteleviä kommentteja. Jokaisessa otetaan esille mahdollisimman monta asiaa, joiden perusteella henkilö ei missään nimessä olla väsynyt. Tietenkin julkiseen tekstiin liittyy omat riskinsä, jotka kirjoittajan kannattaa vain hyväksyä. Silti mietin, että mitä väheksyvien kommenttien kirjoittajat saavat moittiessaan kirjoittajaa. Kuten aiemmin totesin, lähes aina löytyy joku väsyneempi.

Kenellä siis on oikeus valittaa? Ehkäpä ihan jokaisella, joka syystä tai toisesta on väsynyt. Tai vaikka ilman selkeää syytä. Taaskaan en tarkoita vuorokauden ympäri jatkuvaa valitusta kaikesta mahdollisesta, vaan ihan vain asian sanomista ääneen: ”Minä olen väsynyt.”

Voiko elämäntilanteita asettaa vastakkain?

Nyt päästiin suosikkiini! Väsymyskilpailua käydessä osapuolet onnistuvat tavalla tai toisella asettamaan vastakkain sellaiset elämäntilanteet, joiden vertaileminen johtaa harvoin mihinkään.

Kiirettä, stressiä ja kuormitusta syntyy monenlaisessa elämäntilanteessa –ja tyylissä. Vaikka jälkimmäiseen liittyisikin omat valinnat, en näe aiheutunutta väsymystä yhtään sen väheksyttävämmäksi. Jostain syystä käsite ”uranainen” on kuulostanut negatiiviselta korvaani. Miksi nainen? Koska ”uramies” kuulostaa jotenkin.. hölmöltä? No, vaikka valitsin feminiinin määritteen sanaan, lähestyn asiaa silti sukupuolineutraalisti kuten nykyajan vaatimuksiin kuuluu. Ihminen jolla on ura, ja joka haluaa menestyä joutuu varsin usein tekemään töitä enemmän kuin kahdeksan tuntia päivässä. Hän tekee työtä menestyäkseen, mutta hänellä saattaa olla paineita, sillä menestyminen uralla on harvoin itsestäänselvää. Aikaa rentoutumiseen on vähän, ja myös yöunet saattavat kärsiä stressin myötä. Tämä henkilö ei välttämättä ole samaan aikaan aktiiviliikkuja, eikä hänellä ole lapsia. Silti hän on väsynyt.

Toiseksi esimerkiksi voisi ottaa kotiäidin. Hänellä on yksi lapsi, ja mies tekee normaalia kahdeksan tunnin työpäivää. Tietenkin kyseessä on koliikkivauva, joka itkee vatsakipujaan vuorokaudenajasta riippumatta. Joskus itkua tulee ihan vain itkemisen ilosta. Äiti ei käy töissä, ja lapsen nukkuessa hän pääsee kävelemään vajaan kilometrin vaunulenkin. Hänen ei tarvitse huolehtia ostoksista. Viikolla hänen harteillaan on kodin pitäminen siistinä, sekä yhden suuremman, muutamaksi päiväksi riittävän aterian valmistaminen. Mies tekee viikonloppuna toisen riittoisan ruuan. Lisäksi hän hoitaa lattioiden imuroimisen ja pesemisen. Äiti on väsynyt.

Opiskelija on päässyt kandivaiheeseen. Opintotuki ja asumislisä kattavat hyvin vaadittavat kulut, eli töissä ei tarvitse käydä. Opiskelija asuu solussa, jossa hänellä on oma huone. Kauppa on asunnon lähellä, jolloin suuria tavaramääriä ei tarvitse kanniskella kerralla. Opiskelija liikkuu säännöllisesti pysyäkseen kunnossa ja välttääkseen istumatyön haittavaikutuksia. Tenttiluku ja ja seuraavat seminaarit vievät oman aikansa. Opiskelija jännittää tenttejä, samoin seminaareja. Hänellä on vaikeuksia nukkua, ja usein yöunet jäävät nukkumaanmenoajoista huolimatta alle viiteen tuntiin. Opiskelija on väsynyt.

Näiden muutaman esimerkin myötä yritän kertoa, että jokainen elämäntilanne voi johtaa siihen, että ihminen on väsynyt. Jokaisella on oma tarinansa, samoin asioita jotka tekevät väsyneeksi. Jos aivan erilaiset elämäntilanteet asettaa vastakkain, syntyy asettelu joka yksinkertaisesti ei toimi. Näin ollen kenenkään ei tulisi vähätellä toisen väsymystä. Omasta näkökulmasta moni eri elämäntilanne voi vaikuttaa helpolta ja yksinkertaiselta, mutta jokaiseen liittyy myös omat varjopuolensa, ja näin myös stressitekijänsä.

Antakaa toistenne olla väsyneitä!

Jälleen mietin: Mitä toisen väsymyksen vähättelystä oikein saa? En suoraan sanottuna näe mitään hienoa ajatuksessa, että olisin perustellusti väsynein. Ruoho todellakin on vihreämpää aidan toisella puolella, mutta joskus aidan toisellakin puolella on piilossa piikkilankaa. Toisin sanoen: jokaiseen elämäntilanteeseen –ja tyyliin liittyy myös kuormittavia asioita.

Toinen kysymys: Tuleeko toisen väsymyksen vähättelystä todellakin hyvä mieli? Jos tulee, tarvitsen hieman lisäaikaa ymmärtääkseni. Tai hyväksyäkseni. Ehkä osa on kokenut eri elämäntilanteita, jolloin edellinen tuntuu lastenleikiltä. Voiko hän silti vähätellä kyseisessä elämäntilanteessa olevia sanomalla ”niin minäkin luulin ennen kuin..”. Myönnän itse sortuneeni jauhamaan tätä sontaa ala-asteikäisille. Oppilaat nurisivat matematiikan läksyistä ja suuresta työmäärästä. Minä pösilö menin sanomaan: ”Olkaa iloisia tästä läksymäärästä, parin vuoden päästä ikävöitte tätä aikaa.” No, totta tämäkin, mutta ei erityisen empaattinen toteamus. Oppilaat todennäköisesti eivät saaneet järkyttäviä traumoja, mutta olisin voinut sanoa jotain rohkaisevampaa. Nyt reilusti vanhempana ja ehkä (toivottavasti) edes vähän viisaampana totean, että jokainen ansaitsee empatiaa.

Jos väsymys iskee, se on väsymystä samalla tavalla kuin kuormittavammassakin elämäntilanteessa. Vaikka teini-ikä vaikeuksista huolimatta tuntuu äkkiseltään kevyeltä ajalta, kuulostaa todella huolestuttavalta että yhä useampi lukiolainen käy burnoutin rajalla. Yhtä elämän parhaista ajoista elävät nuoret ovat väsyneitä. Minusta tämä on äärimmäisen surullinen ilmiö. Vaikka mielessä käyvät ajatukset nuorten vastuun määrästä, en todellakaan usko väsymyksen olevan kuviteltua.

Onko väsymyksen tasosta kilpailtava? Väsymys ei todellakaan ole hienoa asia. Näen äärimmäisen huolestuttavana ilmiönä väsymyksen lisääntymisen eri ikäisillä ja elämäntilanteessa olevilla. Ilmeisesti todellakin elämme suoritusyhteiskunnassa. Toisaalta ihmiset itse vaikuttavat kulttuuriinsa ja arvoihinsa. Jos väsymyksestä on kilpailtava, on ihmisten suoritettava ja leikittävä sankaria todellakin niin pitkälle, että peli päättyy. -Pidemmäksi aikaa. Kilpailemisen sijaan olisi hienoa, jos ihmiset kykenisivät hetkeksi unohtamaan vertailemisen, ja ottamaan läheisiltään ja muiltakin vastaan lause: ”Minä olen väsynyt.” Jos kuka tahansa näin tunteva vain saisi sanoa tämän ääneen. Joskus suurin apu on mahdollisuus puhua. Toki tämä vaatii toiselta kuuntelemista, mutta kyseenalaistamisen sijaan hän voisi vastata: ”Kerro mitkä asiat tekevät sinut väsyneeksi.” Jo se, että asiasta saa kertoa ääneen auttaa paljon. Moni saa voimia jo siitä, ettei omia tuntemuksia tarvitse peitellä.

Oletko väsynyt? Sano se ääneen. Oli elämäntilanteesi mikä tahansa, sinulla on lupa olla väsynyt. Väsymyksesi ei ole väheksyttävää. Vaikka kaikki tuotaisiin eteesi, sinä voit olla väsynyt. Kuuntele myös muita. Anna heidän todeta olevansa väsyneitä. Kun annat heidän kertoa, he saattavat saada lisää voimia. Kun he antavat sinun kertoa, sinäkin saat lisää voimia. 

Voimia kaikille väsymyksenkin keskellä!