Testissä vauvajumppa & muutama liikevinkki

 Taas pitää hellettä! Nyt tahtoo olla sen verran kuuma, etten ole uskaltanut viedä Junioria ulos. Onneksi olen päivittäin saanut tunnin "lapsivapaata" aikaa ja päässyt ulkoilemaan. Koska tämä ei ihan riitä päivän aktiivisuudeksi ja erityisesti imettäminen tuo päivään istumiseksi kutsuttua tappoliikettä, jotain liikettä pitäisi saada myös sisätiloissa tehtäväksi. Jooga ja jumppa ovat käteviä, mutta Juniorin mielenkiinto ei aina riitä katsomaan sivusta vaikka miten juttelisi samaan aikaan. 

Jälleen ihan mielenkiinnosta mietin, kuinka näillä helteillä yhditäisi vauvan kanssa olemisen ja liikkumisen. Ratkaisu oli yksinkertainen: vauvajumppa. Kahden kuukauden ikäinen Juniori on saavuttanut jo kuuden kilon massan. Lisäksi Juniori kannattelee päätään sen verran, ettei niskan kanssa tarvitse varoa samaan tapaan kuin aiemmin. Tässäpä muutamia hyväksi havaittuja liikkeitä: 

Nostaminen

Liike on yksinkertainen: asetu itse hartioiden levyiseen haara-asentoon ja nostele vauvaa niin, että käsivarret suoristuvat. Liike ottaa mukavasti olkapäihin!

Kyykyt

Tässä liikkeessä vauvasta saa oikein mukavan lisäpainon! Eli tavallisia kyykkyjä. Itse olen pitänyt Junioria kainaloista, mutta vauvaa voi hyvin pitää sylissä esim. selällään tai vatsallaan sen mukaan miten pään kannattelu sujuu ja mikä molemmille on mukavampi vaihtoehto.

Painonsiirto ja kääntö

Ota hieman leveämpi haara-asento. Tee painonsiirto puolelta toisella ja vie vauvaa samalle puolelle. Liike ottaa mukavasti sekä ylä- että keskivartaloon. 

Selkä- ja parakalihastreeniä

Asetu selälleen, laita jalat koukkuun ja aseta vauva vatsan päälle istumaan niin, että omat jalkasi toimivat "selkänojana". Varmista ettei vauva ole liian pystysuorassa ja tue käsillä niin, ettei vauva pääse putoamaan. Nosta lantiota vuoroin selkälihaksia ja vuoroin pakaralihaksia aktivoiden. Tästä liikkeestä en valitettavasti saanut kuvaa. 

Vauvajumppa ei ole mikään uusi juttu, mutta itselleni todella hyvä löytö. Juniorilla lihasten hallinta on sen verran kehittynyt, että liikkeitä voi tehdä melko vapaasti. Myönnän että kovin pitkiin jumppahetkiin kuntoni ei riitä, sillä tämä kuuden kilon treenikaveri ei päästä kovin helpolla! Juniori on tykännyt jumppahetkistä kovasti ja kummastellut miten "maisema" vaihtuu. Samalla yhteinen jumppahetki on ollut hauskaa yhdessäoloa. Tosin tässä treenimuodossa täytyy pitää säännöllisyys, sillä Juniorille maistuu ruoka sen verran hyvin että massaa tulee jatkuvasti lisää. 

Videot liikkeistä löydät IG:stä nimimerkiltä aliisa_85 😊

Millaisia kokemuksia sinulla on vauvan kanssa treenaamisesta?

Yli vuosi ilman alkoholia: Joko tekee mieli?

 Niin se aika rientää! Hirveä klisee. Tällä kertaa se viittaa aikaan ilman alkoholia. Jos oikein olen laskenut, olen ollut ilman alkoholia yli vuoden. Itse asiassa en ole varma. Jossain vaiheessa kesää taisin läheisten juhlapäivän kunniaksi juoda annoksen likööriä jälkiruuaksi? No, sen tiedän että alkoholin käytön määrä väheni lähes nollaan ja loppui kokonaan jo ennen raskautta.

Absolutismia?

No ei. En ole absolutisti. Tällä hetkellä alkoholittomuus liittyy ensisijaisesti imetykseen. Sitä ennen raskauteen. Raskautta ennen alkoholin käyttö väheni roimasti ja loppui koska ehdin aivan riittävästi nähdä lähinnä negatiivisia puolia kyseisen liuottimen vaikutuksista. Mitä enemmän näin nk. kännisekoilua ympärilläni, sitä vähemmän halusin itse ottaa. Juomisen vähetessä (ennen raskautta) en tehnyt päätöstä täydellisestä nollalinjasta, vaan kokeilin mielenkiinnosta mitä tapahtuu jos esim. jätän sen kuuluisan lauantaisiiderin pois. 

Koska kesäloma mahdollisti, annoin toisaalta itselleni luvan lykätä lauantaisiiderin juomista parilla päivällä. Tämä liittyi siihen, että koin kyseisen juoman antaneen liikaa merkitystä lauantaille. Halusin testata tuntuuko viikonloppu viikonlopulta ilman alkoholia. Mainittakoon että määrät ovat vuosia olleet melko pienet, tai ainakin kohtuulliset. Ts. 1-2 annosta kerran viikossa. Ehkä jonkun korvaan tämä kuulostaa paljolta? Osalle taas kyse on maistiaisista. 

Olen ruokien ja juomien suhteen tutuissa tavoissa jumittava. Esim. nyt pitkän pohdinnan jälkeen olen aamulla onnistunut syömään puuroa leivän sijaan. Sama päti alkoholiin. Lauantaisiideri oli totuttu tapa. Olin jo pitkään miettinyt miksi minun täytyy kyseinen juoma kitata etenkin silloin, kun se ei olisi maistunut. Vasta reilu vuosi sitten tajusin että minunhan ei ole pakko juoda. Niin hullulta kuin kuulostaa, tämä oli varsinainen ahaa-elämys. 

Koska mielestäni minulla ei ollut alkoholiongelmaa (en tarkoita nuoruuden biletysaikoja), en nähnyt tarpeelliseksi ryhtyä täydelliselle nollalinjalle. Päädyin tähän ratkaisuun siksikin, koska en halunnut ottaa asiasta paineita. Halusin kokeilla. Luulen että tulen pysymään tällä linjalla: ei mitään pakollista. Toisaalta jos/kun/jos/kun/jos jonain päivänä otan alkoholia, mietin haluanko oikeasti juoda ja voinko halutessani kieltäytyä jos siltä tuntuu. Jos joskus tulen ottamaan alkoholia, määrien suhteen haluan pitää tiukempaa linjaa. 

Raskaus ja imetys?

Raskauden ja nyt imetyksen aikana en halua käyttää alkoholia lainkaan. Periaatteessa imetyksen aikana saa käyttää pieniä määriä, mutta päädyin asettamaan itselleni kieltolain ihan vain helppouden vuoksi. Pärjään hyvin ilman alkoholia, enkä jaksa miettiä kellonaikoja otetun annoksen ja imetyksen välillä. Lisäksi Juniorilla saattaa nälkä yllättää milloin vain. En oikein usko että parin kuukauden ikäinen vesseli hyväksyy selitystä "Odota vähän, äiti on ottanut". 

Raskauden aikana linja oli sama. Voi olla että eri maissa on eri ajattelutapoja, mutta itse halusin pelata varman päälle aivan kuten nytkin. Edelleen pärjään paljon paremmin ilman alkoholia verrattuna siihen, miten Juniori pärjäisi ilman maitoa. Korvikkeita käyttävät, tämä ei ole kritiikkiä teitä kohtaan! Mutta koska maitoa tulee niin hyvin että täysimetys onnistuu ja onnistuu toivottavasti ainakin puolivuotiaaksi (tai vaikka pidemmälle), pidän korvikkeet ns. toisena vaihtoehtoina jos maidontulon kanssa tulisi ongelmia. Itse pidän imetyksestä. Se on mahdollisuus rauhoittua, pitää Junioria sylissä ja antaa nukkua siinä. Okei.. ja hyvä hetki lukea tai kuunnella kirjoja..Mutta ennen kaikkea imetys on hetki läheisyydelle. 

Teenkö raittiuslupauksen? 

Enpä usko. Anoreksiavuodet olivat yhtä ehdottomuutta. Vaikka olenkin tarkka ja noudatan mielelläni erilaisia rutiineja yms, olen todennut että missään asiassa minun ei kannata ottaa liian tiukkaa linjaa. Outoa ehkä, mutta juuri vapaaehtoisuus saa pysymään halutuissa tavoissa paremmin. Toisaalta liian ehdottomuuden jättäminen pois vähentää ei tuo asiaan stressiä tai suosituspaineita. Anoreksian oireilu oli juuri yhtä pakollisuutta ja ehdottomuutta. Lopputuloksena olivat "lipsumiset", mitkä eivät olleet ihan kevyitä. Jos tekisin ns. täydellisen raittiuslupauksen, pelkään hieman että se johtaa harvoin tapahtuviin mutta holtittomiin hetkiin.

Vähän sama kuin tiukkaa ruokavaliota seuraavat sallivat itselleen herkuttelupäivän: silloin rikotaan rajoja ja syödään itsensä kipeäksi. Lopputuloksena on fyysisesti ja henkisesti paha olo. Samalla ruuan rooli kieroutuu, siitä tulee odotettu palkkio. Luulen että se pitkään käytössä ollut lauantaisiiderikin oli muuttunut palkkioksi. Erityisesti näin juhannuksen ja ylipäänsä kesälomien tienoilla surullisen moni palkitsee itsensä alkoholilla ajatuksella "kun nyt lomalla ollaan!". 

Ja muutama juomasuositus!

Tähän "mainontaosioon" ei liity kaipallista yhteistyötä. Raskausaikana erityisesti aloin tutustua alkoholittomiin vaihtoehtoihin. Mainittakoon että nämä juomat soveltuvat lähinnä heille, joilla taustalla ei ole selkeää alkoholismia tai voimakasta alkoholiongelmaa. Osa juomista saattaa sisältää pienen määrän alkoholia (0,5%), eli täydellistä nollalinjaa noudattavien kannattaa katsoa tiedot etiketistä. Määrä alkaa kuitenkin olla niin pieni, että juomaa saa kitata aikamoisia määriä. Luulen että vessareissut alkavat olla suurempi ongelma. 

 Alkoholiton punaviini: Tämä oli mielenkiintoinen tuttavuus. Merkkiä en malttanut laittaa muistiin, mutta maku yllätti positiivisesti. Punaviinin mausta tämä erosi paljonkin, mutta mielestäni jopa hyvällä tavalla. Juomassa maistui punaviinille ominainen aromi, mutta sitä piristi voimakasta rypeleen maku. Itselleni juuri tuo kirpakka hedelmäisyys sopi mainiosti! 

Alkoholiton kuohuviini: Tätä tuli juotua vähän liikaakin niin uutenavuotena kuin juhannuksena! Syy: maistui niin hyvältä! Tässä Rieslingin versiossa oli mukavasti hapokkuutta ja viinimäinen maku oli saatu pysymään. Alkoholin maun puuttuminen itse asiassa paransi makua. Varoitus: happamista mauista tykkääville tämä puolikuiva versio on petollinen.. etenkin jos on taipumusta närästykseen. 

Ginger Beer: Tästä olen tykännyt jo vuosia, mutta laatu vaihtelee merkin mukaan. Valitettavasti Old Jamaican ligth/zero -versio on kadonnut jonnekin. Sitä odotellessa.. Ginger beeria eli inkivääriolutta on myös alkoholia sisältävänä versiona. Tosin ostaessa näiden erottamista helpottaa se, että juomat ovat yllättäen eri osastoilla. 

Inkiväärioluessa pidän nimenomaan inkiväärin tuomasta pienestä poltteesta. Jostain syystä tämä tuntuu oikein sopivalta hellejuomalta. Osassa juomista sokeria on runsaasti, eli sokerista vähemmän tykkäävien kannattaa tarkastella laadukkaampia versioita. 

Happy Joe Dry Apple: Tämän juoman alkoholiton versio yllätti oikein positiivisesti! Aivan mahtavaa että kuivat versiot ovat tulleet valikoimaan, sillä itse en perusta ylimakeista juomista. Totta puhuen silloin voi jo suoraan marssia limuosastolle. Tämä Happy Joen juoma oli mukavan kirpakka ja maistui oikeasti omenalta!

Huomio huomiseen 

Alkoholittomien juomien etuihin kuuluvat mm. maku ja luonnollisesti se, että voi olla varma että seuraavana päivänä ei tarvitse palautua ainakaan juomisen vuoksi. Juhannusta viettäessä esille nousi pohdinta siitä, miten sitä nuorempana "jaksoi" juhlia vaikka aamuun asti ja juoda minkä kerkesi. Joukosta minua vanhempi henkilö teki erittäin onnistuneen yhteenvedon: tässä iässä sitä alkaa ajatella myös seuraavaa päivää. Erittäin totta! 

Juuri vaikutus seuraavaan päivään on ollut ehkä suurin kannuste (raskauden ja imetyksen ohella) jättämään alkoholin nauttiminen pois. Muistutan jälleen että aloitin kokeilun ennen raskautta.. Olen pitänyt siitä, että seuraavana päivänä voin hyvin mennä vaikka juoksulenkille ja jaksan tehdä asioita täydellä teholla. Lisäksi on ollut mukava nukkua myös viikonloppuisin paremmin, sillä alkoholilla tahtoo olla negatiivinen vaikutus nukkumiseen. No, Juniorin kanssa nukkuminen on mitä on, mutta sentään herätysten taustalla olla tärkeä syy <3

Mitään jyrkkiä päätöksiä en edelleenkään halua tehdä, mutta hieman näyttäisi siltä että imetyksen loputtuakin linja pysyy varsin samanlaisena. Voi olla että otan vähän, siis oikeasti vähän. Missä haluan pysyä, ovat alkoholittomat viikonloput. Haluan saada jokaiseen päivään merkitystä ja sisältöä ilman alkoholia. Kahvista sen sijaan en kommentoi..

Löytyikö tekstistä tuttuja kokemuksia?

Se viimeinen kärsivällisyyshaaste: erkaumasta toipuminen

Huomioni tulisi olla 100%:sesti Juniorissa, mutta itsekäänä äitinä mietin myös omia asioitani. -Ja varsin pinnallisia! Mietin mm. missä vaiheessa saisin aikaiseksi uusittua vaatevarastoa, laittaa tukkani edes  vähän toisella tapaa, pitäisikö säärikarvoille tehdä jotain kun shortsikelit alkoivat jne. Näiden ohella mietin myös milloin vatsalihakset saavat käyttöluvan. 

En ole toistaiseksi saanut aikaiseksi käydä fysioterapeutin puheilla. Tähän osaltaan ovat vaikuttaneet kiireet: muutto, Juniorin kastejuhlat, pidempi kesäreissu Juniorin sukulaisten luokse ja ihan vauva-arkikin missä ajankäyttö ei aina ole hallittua. Varmaan siihenkin on kikkansa. En vain ole keksinyt niitä. Kunhan täältä kotiin taas päästään, kenties siellä fysioterapeutin puheillakin voisi käydä. 

Treeni ylipäänsä synnytyksen jälkeen

Eilen lyhyen porrastreenin jälkeen voin rehellisesti myöntää että yleiskunto ei ole vielä ennallaan, mutta eteenpäin mennään eikä kiirettä onneks ole. Toki koitan olla itselleni armollinen, sillä erityisesti täällä pohjoisemmassa oleva suurempi valon määrä ja päivärutiineista poikkeaminen ovat vaikuttaneet Juniorin nukkumiseen. -ja näin myös omaani. 

Näistä huolimatta olen päässyt liikkumaan ihan mukavasti. Nyt vieraalla paikalla on hieman vaikeampaa liikkua itsenäisesti, mutta joka päivä alue käy tutummaksi. Piakoin olisikin tarkoitus käväistä Juniorin kanssa ulkona tutkimassa ympäristöä. Jos Juniori tänään löytää sisätiloista jotan jännittävää tutkittavaa kuten esim. kattolamppu, äiti pääsee joogaamaan. Tuota.. leluja kyllä on käytössä mutta jostain syystä seinät, katto ja erityisesti kattolamput ovat sitteristä käsin mielenkiintoisempia. Tuleva sisustusarkkitehti? 

Kokonaisuudessaan liikkuminen on monipuolistunut, vaika vatsalihasten kanssa varon edelleen ainakin "kiellettyjä" liikkeitä. Nyt on ollut mukavaa kun olen joogan lisäksi voinut taas hyppiä ja palata vähitellen off ice -harjoittelun pariin. Eilen "mukavana" lisänä tuli tosiaan porrastreeni, mikä osoitti että hyppykorkeus on palannut alkutekijöihinsä. No, alusta pääsee parhaiten eteenpäin! 

Notkeus ja liikkuvuus on palannut vähitellen, muttei vielä aiemmalle tasolle. Toisaalta kovin pitkällä siitäkään ei olla. Olen varonut edelleen muutamia liikkeitä. Näihin kuuluu esim. siltakaato. Tässäkin mietityttää ottaako liike liikaa suoriin vatsa lihaksiin. Alaspäin mentäessä ehkä ei, mutta entä noustessa?

Ihan pihalla erkauman suhteen!

"Kotitestin" perusteella erkaumaa on. Navan alueella on selkeä "aukko", mutta esim. ylempänä ei niin selkeää. Toki lihasten liitoskohdassa on kuoppaa, sen sentään tiedän. Mutta missä vaiheessa esim. suoria vatsalihaksia  voi treenata.. ei harmainta aavistusta! Vaikka heitän välillä vitsiä pienestä kaljamahasta, ns. esteettinen puoli ei kiinnosta läheskään samalla tasolla kuin toiminnallinen puoli. 

Olen siis aivan pihalla mitä saa tehdä ja milloin. Miksi olen niin tarkka? -Koska en halua pitkittää toipumista tekemällä liikkeitä jotka pahentavat/hidastavat toipumista. Tällä hetkellä saan vatsan ns. sisään, tosin alavatsan kanssa on haasteellisempaa. Tälläkään ei ole esteettistä merkitystä, haluan vain tietää miten lihakset pelittävät. 

Kummasti tähän varmaan auttaisi käynti fysioterapeutin puheilla. Eli selitysten keksimisen sijaan voisin harmita esim. ajan varaamista? Mutta kun vauvan kanssa.. joo, en edes yritä tuota enää. Vauvan kanssa pääsee kyllä terkkarille sillä kyseinen paikka on kävelymatkan päässä. 

Mitä alan jo kaivata?

Ennen pitkää se mitä on ei riitä. Olen alkanut kaipaamaan mm. akroliikkeitä, luistelua ja vähemmän rajoitettua lihastreeniä. Vaikka en suoranaisesti perusta "tappotreenistä", välillä on kiva saada lihakset hapoille ja testailla hapenottokykyä. No, vauva-arjessa kaikkea ei saa välittömästi, tai ainakaan alkuperäisessä muodossa. Nyt lisähaastetta tuo paikan vaihtuminen 3-4 viikoksi. Täällä olisi toki hyvä paikka testata rulliksia, mutta nyt helteiden yllätettyä en oikein uskalla tehdä Juniorin kanssa yhtämittaisesti pitkiä vaunulenkkejä. Neuroottinen äiti -syndrooma.. kyllä, jännitä yhdistelmää vauva & helle. 

Rulliksia pääsen onneksi aika varmasti testaamaan kun palaamme kotiin, ja ehkä jo aiemmin. Vaikka usein korostan miten hyvin Juniori kulkee mukana, nyt helteiden aikaan tilanne on hieman haasteellisempi. Koska nuori herra ei perusta tuttipullosta (treenaamme), ruoka-automaatti eli äiti ei voi olla poissa kovin pitkiä aikoja. Toisaalta kokeilemalla selviää? 

Vaikka ulkoisellakin tasolla keho on palautunut melko hyvin, minulla ei ole mikään kiire tai edes pakkoa saada entistä kroppaa takaiisn. No, toki kehut ovat kiva juttu ja nostavat huonoa itsetuntoa. -Tervettä? Yritän hokea päivittäin mantraa "ulkonäkö ei merkitse mitään" ja siihen ohella muistuttaa etteivät myöskään muiden ihmisten mielipiteet. Pidemmän päälle eivät. Mutta.. voiko kukaan aivan 100%:sen rehellisesti sanoa etteivät kehut tunnu missään puhumattakaan ilkeistä kommenteista? Kehut unohtuvat aikanaan ja ilkeistä kommenteista voi (useimmiten) päästä yli. Mutta onko olemassa ihmisiä joiden kohdalla ei oikeasti tunnu missään? Kyse ei mielestäni ole pinnallisuudesta, vaan siitä että olemme vain ihmisiä. 

Joskus sanonta "maltti on valttia" alkaa kyllästyttää, mutta valitettavasti ainakin tässä kontekstissa se taitaa olla harmillisen totta. Kaksi kuukautta on pitkä aika, mutta synnytyksestä palautumiseen liittyen lyhyt aika. Lisäksi palautuminen yksilöllistä, samoin palautumisen osa-alueet. Mikä on ollut nopeaa, on mm. yleiskunnon paraneminen (vaikka hakusessa onkin), liikkuvuus ja kehonhallinta. Tasapaino on melko hyvä, oikeastaan aika lailla samaa tasoa kuin ennen raskautta. Olen pystynyt myös tekemään rotaatiohyppyjä, tosin vähemmällä kierrosmäärällä. Eli pikku hiljaa.. 

Millaisia kokemuksia teillä on raskaudesta palautumisesta? Entä vatsalihasten palautumisesta? 

Kastejuhla

Viime viikonloppuna Juniori pääsi "estradille . No, tällä hetkellä joukon ainoana vauvana hän taitaa olla siellä jatkuvasti muutenkin. Yritän epätoivoisesti antaa huomiota mahdollisimman paljon Juniorin serkuille, mutta serkut ovatkin kypsempiä kuin tätinsä samassa iässä. 

Nuoresta iästään huolimatta yksikään heistä ei näytä kokevan minkään sortin mustasukkaisuutta. Sen sijaan he ovat suhtautuneet Junioriin lämpimästi. Jos rehellisiä ollaan, itse en varmasti olisi esim. viisivuotiaana osannut asennoitua noin hienosti. Nuorimman rooliin tottuneena olisin varmasti harmistunut vauvan viemästä huomiosta. Onneksi omenat ovat pudonneet riittävän kauaksi ja Juniori suorastaan fanittaa serkkujaan ❤ 

No, nyt Juniorilla oli uusi rooli. Luvassa oli kastejuhla. Itse stressasin ja hieman jännitin juhlaa. En ole erityisen taitava tällaisten juhlien järjestämisessä. Onneksi tällä(kin) osa-alueella minua fiksummat Juniorin isovanhemmat järjestivät tilaisuuden. Toki hoidin osani, mutta ilman Juniorin isovanhempia mm. koristelut, tarjoiltavat yms. olisivat jääneet erittäin askeettiselle tasolle. Tai vaihtoehtoisesti hyvin.. persoonalliseen muotoon? Olen siis joskus ollut kohtuullisen innokas mm. leipomaan, mutta vuosien mittaan olen laiskistunut. Harmi, olisi kiva taas palauttaa nekin taidot mieleen! Mikä estää? Hetkinen, keksin mielessäni selityksiä.. 

Tuttu seurakunta

Juniori liitettiin osaksi omaa kotiseurakuntaani, ei tosin alkuperäistä. Oma, alkuperäinen kotiseurakuntani on tosin "naapurissa". Tämä seurakunta on tullut tutuksi rippikoulutyön kautta, samoin kasteen suorittanut kirkkoherra. Itse kastetilaisuus pidettiin Juniorin isovanhempien luona. 

En ole lapsena osallistunut seurakunnan toimintaan, enkä liioin nuorenakaan. Oikeastaan osallistuminen toimintaan alkoi vasta aikuisiällä ja nimenomaan teologian opintojen myötä. Olen aina ollut tietyllä puolella pöytää, eli joko työntekijänä tai vapaaehtoisena, en asiakkaana. Nyt ajattelin hieman terästäytyä ainakin sen verran, että kokeilisin Juniorin kanssa vauvakerhoa tms. En vielä ole uskaltanut tehdä päätöstä säännöllliseen toimintaan osallistumisesta, mutta näitä kerhoja voisi ainakin kokeilla. 

Rakkautta ei puutu!

Kastetilaisuudessa konkretisoitui se, miten suurella määrällä rakkautta Junioria on siunattu! Ottaen huomioon millaisena yllätyksenä Juniorin saapuminen tuli (myös minulle ja Juniorin isälle), on ollut ihanaa miten Juniori on jo ennen syntymäänsä ollut tervetullut joukkoon ja kovasti häntä odotettiin. Juniorilla on maailman parhaat isovanhemmat, kummit ja tietenkin serkut! Kuten alussa kävi ilmi, luulen että jälkimmäisiä Juniori arvostaa eniten. Tämä ei tietenkään laske meidän vähän aikuisten arvoa, Juniori tykkää kovasti käytännössä katsoen kaikista ihmisistä. No, äiti saattaa välillä olla ärsyttävä.. 

Itse asiassa isovanhemmat ovat olleet Juniorille tärkeä osa perhettä oikeastaan syntymästä asti. Omat vanhempani ovat olleet häntä hyvin lähellä ja mukana Juniorin jokaisessa päivässä. Ajan myötä näytti kehittyneen mitä kenenkin kanssa on mukava tehdä. Isoäidille on ollut kiva jutella ja näyttää hymyä. Lisäksi sylissä on ollut erityisen mukava nukkua. Isoäiti olikin ensimmäinen joka keksi houkutella hymyn esiin. Isoisän kanssa puolestaan on ollut mukava seurata urheilua. Juniorille oli pienoinen pettymys kun jääkiekon MM-kisojen finaalin aikaan äiti pakotti nukkumaan. Isoisällä on myös omat laulunsa joita on mukava kuunnella. -Ja olkapää mitä vasten ollessa uni yllättää. 

Juniorin isovanhemmat ovat tärkeitä myös meille vanhemmille, sillä heillä on omasta takaa kokemusta niin omista lapsista kuin lapsenlapsista. Emme me, siis Juniorin vanhemmat mielestäni extreme -vanhoja ole näin esikoisen synnyttyä, mutta omalla kohdallani neljäkymmentä vuotta alkaa olla lähempänä kuin edellinen vuosikymmen. Toisaalta arvokasta tietoa ja kokemuksia koen saaneeni Juniorin serkkujen äidiltä eli sisareltani, jolla kokemusta on kertynyt kahden lapsen verran. Itse olen hieman aloittelija vielä. Mainittakoon että Juniori on viihtynyt mainiosti myös kahden setiensä ja (kummi)tätinsä sylissä. Itse asiassa sylikymmin sylissä oli niin hyvä olla että uni yllätti kesken kastetoimituksen!

Ja serkut.. jotenkin minusta tuntuu että lapsilla vain on jokin yhteys toisiinsa. Kun Juniori sai ensimmäisen kerran tavata toiset serkkunsa, me aikuiset emme liioin kiinnostaneet poitsua. Sen sijaan "tuijotuskilpailu" serkkujen kanssa oli paljon hauskempaa. Kun hymyä alkoi irtoamaan, serkut ovat tainneet saada siitä osansa. Kun Juniori tapasi ensimmäisen kerran serkkunsa isänsä puolelta, viisivuotiasta serkkupoikaa katsoessa Juniori oli yhtä hymyä! Luulen että ajan kuluessa Juniori fanittaa serkkujaan yhä enemmän ja odottaa innolla heitä kanssaan leikkimään! 

Meillä oli suuri saada kummeja myös ulkomailta asti! Toinen heistä oli minulle tuttu lapsuudesta asti. Oli suorastaan hämmentävän ihanaa miten me, jotka vietimme aikaa talojen välissä olevalla pellolla, jäähallilla ja Barbie -leikkien parissa olemme nyt äitejä. Itse asiassa Ystäväni aivan supersöötti tyttövauva on Junioria vain puoli vuotta vanhempi. Saako tässä vaiheessa vähän suunnitella.. 

Kasteen merkitys

Teologina olen jossain määrin pilkunviilaaja kasteen merkityksestä. Lapsi saa nimen ilman kastettakin, mutta (kristillisessä) kasteessa lapsi liittyy seurakuntaan. Uskonnollisesta näkökulmasta hänestä tulee Jumalan lapsi. Koska kuulun "uskovaisiin", kirkolliset toimitukset ylipäänsä ovat osa uskontoa, eivät siis niinkään traditio. Näen itseni kuitenkin uskovaisena melko rentona ja kannatan aiheeseen liittyvää positiivista asennetta: Ilosanoma ja rakkaus edellä. 

Olin todella iloinen kasteen suorittavan papin puhuessa lapsen kristillisestä kasvatuksesta käytännössä. Se voi olla ihan vain lähellä olemista. Tosin tämä ei mielestäni ole "vain", Juuri se läsnäolo on tärkeintä. Jos minulta kysytään jatkossa esim. mitä Juniorille voisi hankkia lahjaksi, vastaisin että koitetaan tavata livenä jos mahdollista. En siis ole kieltämässä lapseltani leluja tai muutakaan materiaa. Uskon vain, että enitsen hän saa irti hetkistä joina hänen kanssaan vietetään aikaa. Pieni puolustus: tässä kirjoittaessani sattui päiväunihetki :D 

Mitä itse haluan Juniorille opettaa, on että kaste ei arvota ihmisiä. Kun tulevaisuudessa hänellä (toivottavasti) on kavereita, ketään ei saa väheksyä sen perusteella onko hänet kastettu, mitä uskontoa hän edustaa vai edustaako mitään uskontoa jne. Vaikka toivon Juniorin sitten joskus käyvän rippikoulun, hän saa itse valita käykö vai ei. Mopon suhteen on eri. Onneksi minulla on 15 vuotta aikaa kouluttaa itseni myötämielisemmäksi kyseistä rakkinetta kohtaan. 

Kokonaisuudessaan kastejuhla oli kaikin puolin hieno kokemus, johon jokainen paikalla ollut toi osansa. Erityinen kiitos kuuluu tietenkin heille, jotka auttoivat juhlissa ja niiden järjestelyssä, sillä itse en todellakaan ole mikään asiantuntija tällaisissa. Juhlassa konkretisoitui se, miten hyvin Juniorin asiat ovat. Jotenkin tämä saa tuntemaan samaa: minullakin asiat ovat hyvin koska Juniorillakin on. Hänellä on hyvä isä (äidistä en kommentoi), ihanat isovanhemmat, aivan mahtavat serkut ja tietenkin parhaat kummit. Lämmin kiitos kaikille tuosta ikimuistoisesta päivästä! <3

P.S Poikani oikea nimi ei ole Juniori.. 

Korona kävi vierailulla!

 Pari vuotta onnistuin väistelemään vallan kiitettävästi kunnes se iski: korona. Toki olin henkisesti täysin varautunut että jossain vaiheessa kyseinen tauti tulisi, joten mikään valtavan mittakaavan shokki tämä ei ollut. Tieto kieltämättä yllätti. Toisaalta hyvä että tieto tuli, niin saatoin olla tartuttamatta tautia. Vaikka muuten sosiaalinen elämäni ei ole rikkaimmasta päästä, asioihin säännöllisesti mm. kaupassa ja kirjastossa. Toisaalta ihmisiä niissäkin. Tämä teksti jää kuvattomaksi, sillä rehellisyyden nimissä kuvaaminen ei liioin innostanut. 

Millainen tauti tuli ja miten selvittiin?

Suureksi onnekseni tauti ei ollut pahin mahdollinen, kiitos rokotusten. Itse uskon vakaasti että rokotukset ovat "leikanneet" oireita selkeästi. Selvisin flunssamaisella koronalla, eli nenä tukossa, yskää ja lämpöilyä. Yskä tosin oli pari päivää varsin raju. Tosin toisena (vai kolmantena??) päivänä yskä paheni iltaa kohden ja yöllä hengittäminen kävi haaseelliseksi. Rehellisyyden nimissä oli onni että satuin Juniorin kanssa olemaan perheenjäsenten luona (koska saimme kaikki kunnian sairastua), sillä olin "vähän" avuton kun henki ei kulkenut tuttuun tapaan. 

Myönnän että tapaus pelästytti, sillä vastaavanlaisesta en ole kokenut. Ilmeisesti jokaiseen ensimmäiseen kertaan jostain liittyy oma draamansa. Oireet kuulemma muistuttivat kurkunpääntulehduksen oireita. Toki lähes jokaisen flunssa tuo tullessaan rajun yskän, mikä yleensä myös kestää. 

Suurin draama rajoittui tuohon yöhön ja tauti alkoihin helpottaa. Toki varovaisuus seuraavina päivinä ei ollut haitaksi. Eniten huolestutti sairastuuko Juniori, etenkin kun poika niiskutti ajoittain. Loppujen lopuksi tämä oli ns. vanha "vaiva", eli puklua/maitoa oli päässyt nenään. Juniori kun tykkää syömisestä sen verran, että ruokailuhetkinä hän on kuin maitoa ei tulisi enää koskaan. 

Toipuminen

Onneksi toipuminen edistyi hiljakseen mutta ilman takapakkia. -Toistaiseksi? Hajuaisti heikkeni sen verran, maistoin lähinnä perusmaut enkä haistanut edes etikkaa. No, vitsinä ajattelin että eipähän ole enää ruuan kanssa tarkkaa, ei ainakaan maustamisessa. Nyt ei ainakaan tarvitse käyttää kuin suolaa ja pippuria. Kahvi ja tee maustuvat hieman tympeältä, mutta ehkä niihinkin palaa hieman makua. 

Olen koittanut liikkua varovaisesti. Sää on suosinut siinä määrin, että leppoisaa kävelyä Juniorin kanssa olen tehnyt pitkiäkin aikoja, mutta levähdyksen kera. Koitan välttää juoksemista yms. vielä hetken, sillä ulkoiluhetket Juniorin kanssa ovat arvokkaita. Okei, myönnän että äidille erittäin arvokkaita ja juuri sitä ns. omaa aikaa. -Ja tärkeää aikaa myös Juniorille koska päiväunet onnistuvat parhaiten ulkoillessa. Taudin pahimmassa vaiheessa Juniorille saatiin onneksi ulkoiluttaja ja sää suosi ihan vain ulkona olemista <3

Yhteenvetoa yms. 

Vaikka oma kokemukseni koronasta ei tuota yhtä yötä laskematta ollut pahimmasta päästä, totean silti ettei kyseisen taudin kanssa parane ottaa liian kevyesti. Mikään kun ei näytä antavan enteitä millainen tauti on tulossa. Osalla korona voi olla rajumpi, ja osalla lähes oireeton. Rokotusten suhteen pysyn edelleen kannassani: suosittelen rokotuksen ottamista jokaiselle, niin itseään kuin muitakin ajatellen. Tutkitusti rokotus on leikannut oireiden voimakkuutta vähemmälle ja todellakin mahdollistanut sairastamisen kotioloissa. Ja muistakaahan: kaikki mikä on ilmaista (eli verorahoilla kustannettua) ei ole propagandaa eikä taustalla välttämättä ole salaliittoteorioita. 

Mukavaa päivää kaikille ja koittakaahan pysyä terveinä! No, hieman epärealistinen toivotus mutta aina saa toivoa? Seuraavassa tekstissä on hieman (eri tavalla) positiivinen aihe: Rakas Juniori sai kunnian olla päivänsankari kastejuhlassa! Siitä lisää lähiaikoina!

Odotas vaan niin.. nyt olen odottanut. Miten kävi?

 Juniorilla on ikää kuutisen viikkoa, eli vauva-arkeen on perehdytty vajaan puolentoista kuukauden verran. Jotenkin en osaa laskea sairaalassa vietettyjä päiviä mukaan. Loppuraskaudesta ehdin tympääntyä odotas vaan -kommentteihin. Tämä menee osittain "tilaan" liittyviin haasteisiin ja kenties ketutushormonien piikkiin. En tulevalla tekstillä halua nousta kenenkään yläpuolelle, en siis myöskään kommentoijien. Mutta nyt olen odottanut tämän puolitoista kuukautta yhdeksän kuukauden odotuksen jälkeen. Miten on sitten mennyt..

"Et ehdi tehdä muuta kuin hoitaa vauvaa"

Tavallaan näin onkin. Varmuuden vuoksi asennoiduin niin, että Juniori olisi mahdollisimman vaikea vauva. No, en voi sanoa että homma olisi rinnastettavissa nukeilla leikkimiseen, mutta toisaalta olen kokenut Juniorin pääasiassa "helpoksi" vauvaksi. Tai enemmän voisi todeta että yhteys pelaa ja taito tulkita Junioria on lisääntynyt. Niin no, on hetkiä kun Juniorin mielestä kaikki on yksinkertaisesti päin p**settä.

Kai se muun jaksaminen riippuu siitä, mitä se muj on. En meinaa jaksaa esimerkiksi lukea yhtä paljob kuin ennen. Toisaalta ulkoilen lähes päivittäin (säävaraus), mutta tämä liittyy Juniorin hoitamiseen: päiväunihetki..

Lihoat etkä palaa entisellesi

Entä sitten? Okei, jos rehellisiä olen käynyt vaa'alla ja lukeman perusteella palannut puolta kiloa laskematta raskautta edeltäviin mittoihin. Jostain syystä tämä ei herätä minussa oikein minkäänlaista reaktiota.

Aika pian alkoi palautuminen.. 

Toki vartalo on hieman muuttunut, mikä vaikuttaa vaatteiden istuvuuteen. Pari kolme kokoa kasvanut rintavarustus hieman hankaloittaa, etenkin kun näin imetyksen aikana koko ei ole vakio. Toisaalta.. kaikesta päänvaivasta huolimatta hyvä että maitoa riittää ja Juniorille kelpaa. Ja ehkä niitä sopivia liivejäkin vielä löytyy..

"Vauvan kanssa et voi harrastaa liikuntaa tai muutakaan"

No, tämä riippuu mitä harrastukselta vaatii. Esimerkiksi uinti (siis muu kuin vauvauinti) voi olla hankalaa, sillä vauvaa ei oikein saa kulkemaan mukana. Kai? Samoin muut asiat joihin ei voi lasta liittää ainakaan helposti. Meillä kaikilla omat mielenkiinnon kohteemme, eikä niistä pitämisestä pitäisi (mielestäni) potea syyllisyyttä. Niin no, bilettäminen ja esim. runsas alkoholin käyttö eivät ihan sovi vauva-arkeen. Jälkimmäistä etenkään en suosittelisi harrastuksi lainkaan. 

Oikeastaan en haluaisi käyttää sanaa "vaatia", sillä jokaisella on omat kiinnostuksen kohteet. Tällöin ei vaadita mitään, vaan tykätään kyseisestä aktiviteetista. Se että pitää asioista joihin lasta ei voi yhdistää tai ylipäänsä haluaa suunnata huomionsa myös muuhun kuin lapseen ei mielestäni ole itsekästä. Jos se ns. oma juttu on sellainen mikä vaatii 100%:sesti lapsivapaan hetken, on mielestäni ymmärrettävää kokea ettei lapsen kanssa liikkua/harrastaa. Omalla kohdallani on käynyt vain hyvä tuuri, sillä lapsi tällä hetkellä ainakin kulkee kivasti mukana. Vuoden parin päästä tilanne voi olla aivan toinen. Eli juuri nyt voin liikkua ja harrastaa. Koska kyseessä ei ole itsestäänselvyys, parempi nauttia vielä kun voi. -Nyt se sentään onnistuu, vastoin kuten loppuraskaudessa.. en pystynyt nauttimaan monestakaan asiasta. 

Helppoa? Vaikeaa? Jotain siltä väliltä?

Jos minulta kysytään, tilanne vaihtelee päiväkohtaisesti. Okei, minuuttikohtaisesti. Pitää koputtaa puuta mutta: yöt ovat menneet ihan mukavasti. Juniori on selvinnyt yhdellä syötöllä ja parhaimmillaan nukkunut 7 tuntia putkeen. Tämä on tosin harvinaisempaa. Unet ovat kuitenkin pidentyneet mukavasti. Yösyötöt eivät olet olleet erityinen ongelma, sillä maidon nouseminen saa joskus toivomaan että Juniori heräisi pian. 

On hetkiä joina tuntuu etteivät apukädetkään riitä. Tällaisia ovat vaippasulkeidet joissa Juniori varmistaa ettei kaikki todellakaan mene vain vaippaan. Hauskinta on löytää omista vaatteista milloin mitäkin eritettä. 

Ehkä haasteellisempaa on ollut olosuhteiden ja paikan muuttuminen. Vaikka asuminen lapsen isän kanssa eri osoitteissa oli loppupeleissä oma valinta, kaipaisin pysyvyyttä: samat ihmiset saman katon alla eikä reissaamista. Olisi myös kiva asua jossain esim. enemmän kuin vuoden. Välillä sitä väkisinkin miettii, miten en onnistu pääsemään sellaiseen tilanteeseen johon kuuluisi pysyvyys. Toisaalta.. onko sellaista tilaa edes olemassa? 

Hetket siis vaihtelevat. En oikeastaan edes mieti onko helppoa vai vaikeaa. Kuten todettu, jatkuvat muutokset koettelevat voimia. Toisaalta saan energiaa mm. liikunnasta, läheisistä ja ennen kaikkea Juniorin hymystä, naurusta, moninaisista ilmeistä, äänistä ja esim. hetkistä kun poitsu on sylissä ja nukahtaa pyöreä poski käsivarttani vasten ❤

Huomatkaa uusi hiustyyli.. ts. tukka vaihtuu 😁

Odotas vaan.. kyllä tätä kaikkea kannatti odottaa 😊

Liikunta ja synnytyksestä palautuminen: Onko kaikkea pakko tehdä?

 Liikkuminen synnytyksen jälkeen on lähtenyt mukavasti liikkeelle. Toki siinä on omat rajoituksensa. Koska jälkitarkastus on vielä edessä, olen koittanut varoa vatsalihasten ja keskivartalon kanssa. Selkää sen sijan olen jumpannut ihan jo arjen sujuvuuden kannalta. Juoksemista ja hyppimistä välttelen, vaikka vaunulenkin kesken alkaneella kunnon huudolla yllättävä Juniori saa ottamaan yksittäisiä juoksuaskeleita. 

Olen saanut somessa jossain määrin huolestunutta palautetta erityisesti notkeusharjoitteiden aloittamisesta. Todellisuudessa niissäkin olen tarkka mitä teen ja mitä en, mutta ymmärrän että nähtyihin liikkeisiin tottumaton katsoja voi kauhistella. Itse kauhistelen puolestani kiirettä palautua. Okei, suhteessa synnytyksestä kuluneeseen aikaan koen oman palautumiseni nopeaksi. Myönnän että tämä pieni "kaljamaha" ei aina miellytä, mutta yritän keskittyä kehon toimivuuden lisääntymiseen. 

"Miten sä nyt jo teet tuollaisia liikkeitä?!"

En todellakaan pahastunut tästä kommentista, itse asiassa tajusin itsekin miten hurjalta spagaattivenytykset saattavat näyttää jonkun toisen silmään. Minä varmaan kauhistuisin jos joku toinen tekisi spiraalin tai ylipäänsä jalkojen aukikierron. Näihin liikkeisiin en ole itse kyennyt koskaan. Jokaisella meistä on oma taustamme liikkujina, samoin omat lajimme akrobatiasta jalkapalloon, lasketteluun ja luonnossa liikkumiseen. Mitä pidempää sitä omaa lajia on tehnyt, sitä paremmin keho on lajin ominaisuuksiin tottunut. 

Aikoinaan harrastamani tankotanssi toi mukanaan notkeusharjoittelun, mitä olen yrittänyt hyödyntää myös taitoluistelussa. Selkäni on luonnostaan melko taipuisa. Spagaatin molempiin suuntiin olen päässyt yli 10 vuoden ajan, siitä suuren osan ilman lämmittelyä. Ns. ylispagaatteja tein todella pitkään. Loppuraskauden loppusuoralla lopetin, koska vatsa alkoi olla tiellä. Näin ollen spagaattia vaativat liikkeet olivat helppo saada takaisin, sillä taukoja ei ollut kuin viikon verran synnytyksen jälkeen. 

Mitä en tee vielä? Vastaus on yksinkertainen: sellaisia liikkeitä joihin kehoni ei ole valmis, ja jotka voivat hidastaa palautumista sekä auheuttaa suurempia ongelmia. Kehoni ei todennäköisesti (riippuen lääkärin näkemyksestä jälkitarkastuksessa) juoksemiseen, hyppimiseen eikä vatsalihasten käyttöön muuten kuin arkisissa pakollisissa liikkeissä. Esimerkiksi istuma-asentoon pääseminen makuultaan vaatii vatsalihasten käyttöä, mutta erityisesti suorat vatsalihakset saavat jatkaa lomailuaan niin kauan kuin tarve vaatii. 

Kannattaako kaikkien tehdä samaa?

Ei! Vaikka julkaisen esimerkiksi Instagramissa liikkeitä joita olen tehnyt, en todellakaan suosittele samoja liikkeitä kaikille. Toisaalta luotan vahvasti siihen, että jokaiselta katsojalta löytyy sitä paljon puhuttua maalais- tai kaupunkilaisjärkeä. Tai taajamajärkeä asuinpaikasta riippuen. Toki esimerkiksi kyykyt sopivat melko monille, mutta oletan että esimerkiksi henkilö jonka polvet eivät kestä kyykkyjä ei niitä tee vaikka näkisikin kuvia. Minusta on mukava katsoa balettia, mutta jalkateräni eivät ikinä kestäisi kärkitossuja joten pysyttelen katsojan roolissa. 

Jos et tunne kehoasi riittävän hyvin tai koet olosi muuten epävarmaksi raskauden aikaisen ja jälkeisen ajan liikkumisen suhteen, älä tee ainakaan paljoa omin päin. Vaunulenkit tosin sopivat monille, mutta kannustan vahvasti kääntymään esimerkiksi fysioterapeutin puoleen jos olo tuntuu vähänkin epävarmalta. Pieni vinkki: jos sinulla on vähänkin liikuntataustaa, kerro ettei sinulla ole mitään aavistusta eikä kokemusta. Itse jäin vailla ohjeistusta koska liikuntataustani vuoksi minun oletettiin tietävän kaikesta mm. kaiken. Näin ollen saamani ohjeet olivat luokkaa "tee mikä hyvältä tuntuu". Kyllä, olisin kaivannut hieman täsmällisempiä ohjeita. 

Kuuntele kehoasi

Tämä on oikeasti tärkeää. Vaikka itseääni on vahva liikuntatausta, olen kantapään kautta oppinut, että oman kehon tunteminen ja kuunteleminen on tärkeää. Vaikka miten tarkkaan olisi itselleen suunnitellut eksaktin ja systemaattisen ohjelman, erityisesti vauva-arki tuo mukanaan ns. muuttivia tekijöitä. Toisaalta myös ns. luonnonvoimat kuten säätila. Juniorin kanssa on toistaiseksi haasteellista tehdä tarkkoja suunnitelmia. Juuri kun pitäisi tehdä lähtöä, nälkä saattaa yllättää ja lähtö siirtyy tunnilla. Joskus sadepäivä yllättää ja lähteminen jää sikseen. Jep, sadevarusteet hankkimatta.. Joskus hyväĺläkin säällä Juniori ei perusta paikoillaan olemisesta, jolloin jumppahetki jää todella pikaiseksi. 

Joskus oma keho toimii suunnitelmien vastaiseksi. Vaikka Juniori nukkuu ikäänsä nähden mukavasti, hyvät yöunet eivät ole itsestäänselvyys. Joinain päivinä olen itse vain niin väsynyt että liikkumiset menevät pienimuotoisemmaksi. Aika usein sellaiset päivät ajoittuvat niin, että lepopäivän aika olisi muutenkin. 

Joskus oma kehokin voi olla ns. hidastava tekijä. Itse hieman kritisoin neuvoa "erota toisistaan väsymys ja laiskuus". Tässä on jotenkin syyllistävä sävy, minkä seurauksena moni ei suostu uskomaan että kyse voi olla väsymyksestä. Omalla kohdallani näiden erottaminen on onnistunut liikkumalla vähemmän. Jos leppoisa 5-10 minuutin kävely ei piristä, kyse on väsymyksestä. Jos keho on palautunut, ainakin omalla kohdallani väsymys katoaa. Jos taas kyse on oikeasta väsymyksestä, liikkuminen on nihkeää eikä tuo toivottua olotilaa. 

Älä kilpaile!

Koska palautuminen on yksilöllistä, olet itsesi kanssa samassa sarjassa. Älä siis yritä vertailla itseäsi muihin. Eräs tuttavani kykeni vetämään leukuja todella pitkään raskautensa aikana. Itse en edes haaveillut puolivälin jälkeen. Painoa oli tullut lisää ja kehon muokkautuminen aiheutti omat kremppansa. En vieläkään ole edes kokeillut ns. oikeaa leuanvetoa enkä kokeile ennen kuin koen olevani valmis. Ei haittaa, näin minun kroppani palautuu. 

Vinkki: ns. yhden jalan kyykyn voi tehdä myös vapaa jalka takana koukistettuna. Tai voi tehdä tavallisia kyykkyäjä. Jos kyseinen liike ei sovi, sitä ei ole pakko tehdä lainkaan. Se mitä näet muiden tekevän, ei tarvitse eikä kuulukaan olla sinun suorituksesi. No, suorittamisen ylipäänsä voi unohtaa. Jokaisen raskaus ja siitä toipuminen on yksilöllistä, samoin keho ja sen toimivuus ennen raskautta. Some on täynnä ohjeita ja itsekin heitän sinne liikevinkkejä. Laittamani vinkit on tarkoitettu suuntaa antaviksi, etenkin notkeutta vaativat liikkeet. Voisin tietenkin jatkossa lisätä myös ns. helpotetut versiot mikäli kysyntää tulee. Tai ilmankin kysyntää? 

Tee siis omalle kehollesi ja kunnollesi sopivat liikkeet, älä yritä väkisin toistaa näkemääsi. Harjoittelulla pääsee todella usein eteenpäin. Omaan tasoon nähden liian kovilla yrityksillä taas rikkoo sekä kropan että motivaation. Nim. en häpeä käyttää kilon käsipainoja 😁

Tältä erää toivotan kaikille mukavia treenihetkiä!