perjantai 30. marraskuuta 2018

Kohta valmis, miksi en hihku riemusta?


Varoitus: luvassa on valitustekstiä! Kun jotain positiivista tapahtuu, on oletettavaa että asianomainen henkilö on iloinen asiasta. Tässä vaiheessa innostuneille mainittakoon, että meikäläisellä ei ole ”pullat uunissa” vaikka positiivinen antaisikin niin ymmärtää. Jotain muuta kyllä. Elikkäs maisteritutkinto alkaa olla nyt 98%:sen varma juttu, homma on lähinnä työharjoittelun parista viimeisestä tunnista ja raportista kiinni. Wohoo!! Vai onko se reaktio totuudenmukainen?

-No ei. Totta puhuen en ole jaksanut innostua asiasta lainkaan, ja reaktioni on oikeasti ollut luokkaa ”joo joo, se siitä aiheesta!”. Ymmärrettävää on, että tällainen asenne herättää kummastelua, kenties paheksuntaakin. Tässä on 5,5 vuotta raadettu välillä kyyneleetkin silmissä, joten eikö nyt pitäisi olla iloinen ja ylpeä itsestään? Jostain syystä en saa itsestäni irti sitä tunnetta. Mikä siis oikein mättää?

Väsyminen
Tässä voisi olla yksi aika merkittävä tekijä. Erityisesti loppukesä oli aikamoista kilpajuoksua tehtävien kanssa. Tai kapulaviesti voisi olla parempi vertaus: kun yksi tehtävä tuli valmiiksi, oli välittömästi käytävä toisen kimppuun. Olisinko voinut organisoida tehtävien tekemisen paremmin? -En, ehkä, kenties olisin, en tiedä. Esimerkiksi saatuani gradun palautukseen, oli suljettava kone ja siirryttävä tenttikirjojen pariin. Yritä siinä sitten iloita..


Kuvahaun tulos haulle homer simpson tired


Tätä menoa jatkui siis todella pitkään, oikeastaan melkein pari vuotta. Lopputuloksena väsymys imi viimeisetkin voimat, jolloin iloitsemiseen sellaisia ei riittänyt. Onneksi itse alaan kiinnostus ei loppunut, sillä jokainen yksittäinen työharjoittelukeikka piristi kummasti. Tehtävät, lukeminen ja tenttiminen vaan alkoivat viedä voimia. Luulen menee tovi ennen kuin innostun palaamaan ”koulun penkille” uudelleen.

Syyllisyys ”väärästä” asenteesta
Niin. Enkä koskaan ole tyytyväinen siihen mitä olen saavuttanut? Täytyykö aina kitistä jostain ja miettiä vain seuraavia tehtäviä? Luulen että tyytyväisyys tulee jälkikäteen, mutta toisaalta tilanteessa on selkeä logiikka: Jos tuota ”kapulaviestiä” on jatkunut useita kuukausia, kuinka tässä osaisi enää iloita yksittäisistä saavutuksista jos sellaiseen ei ole ollut aikaa?


Kuvahaun tulos haulle marge simpson in chains


Pakko myöntää että tämä ns. väärä asenne kuitenkin saa potemaan syyllisyyttä, sillä juuri nyt en saa itsestäni irti sellaisia tunteita mitä tässä vaiheessa ”pitäisi” olla. Kyse ei pidemmän päälle ole tyytymättömyydest tai yleisnegatiivisuudesta. Teoriassa olen ihan tyytyväinen ja huojentunut kun opiskeluprojekti on pian päätöksessä. Mutta tämä viimeisen vuoden rutistus on vain johtanut siihen, että kaikki opiskeluun liittyvä vain tulee korvista ulos. Okei, tiedän että työelämä voi hyvinkin olla opiskelua pitkäaikaisempaa (tai ainakin toivon niin). Toisaalta olen viettänyt elämästäni tähänkin ikään mennessä suurimman osan opiskellen, joten kenties pienoinen kyllästyminen on ihan sallittua.

Yhdestä tehtävästä toiseen
Tuo vertaus ”kapulaviestistä” vilahteli jo pariin kertaan, mutta otetaanpa tarkempi kuvaus. En todellakaan ole ainoa ilmiön kokenut, eli siinä mielessä liiallista valitusta lienee hyvä välttää. Opiskelu korkeakoulussa vaihtelee varmasti paljon tyyliltään. Tahtiin vaikuttavat mm. ala, oppilaitos, opiskelijan muu elämä, taloudellinen tilanne ja toisaalta mahdolliset sosiaaliset paineet. Myönnän että jälkimmäinen vaikutti omalla kohdallani voimakkaasti. Opiskelu teologisessa oli kuitenkin sellaista, että verkkaisempikin tahti olisi ollut mahdollinen.

Jos vertaan aikaan amk:ssa, ainakin bioanalytiikan koulutusohjelmassa oli todella tiukka tahti. Vaikka opintoni venähtivät sairastumisen vuoksi, töitä oli tehtävä hyvällä vauhdilla. Olen kuullut kokemuksista opiskelusta mm. lääketieteellisessä ja hammaslääketieteellisessä, ja varsin samankaltaiselta meno kuulostaa. Toisaalta tämä on ymmärrettävää, sillä kyseisiin aloihin liittyy teorian ohella paljon käytännön harjoittelua, minkä järjestäminen ei ole itsestäänselvyys. Muistoja.. oi niitä aikoja kun piti harjoitella injektion antamista 38 asteen kuumeessa! Opettajien kommentit taisivat olla luokkaa: ”Kannattaa kuule vaan nyt hoitaa tämä harjoitustunti, muuten menee ensi vuodelle ja siinä on suunniteltu samaan aikaan jo ihan muuta.” Tällaisella sanktiolla porukka saatiin yllättän helposti paikalle, oli kunto mikä tahansa.


Kuvahaun tulos haulle homer simpson surgery


Samaan tyyliin tuli eksyttyä viime keväänä. Sain päähäni yrittää seuraavan alle puolen vuoden aikana hoitaa gradun, sivuaineopinnot, pääainetentin ja työharjoittelun. Kuten arvata saattaa, tahti oli tiukka tässäkin. Olisihan sitä voinut enemmänkin iloita onnistumisista, mutta aikaa sellaiseen oli muutamia sekunteja. Jostain syystä en ehtinyt oikein päästä tunnelmaan. Toisaalta pienen rauhoittumisen jälkeen sellainen voi taas onnistuakin.

Joko sulla on työpaikka hommattuna?”
Juu, tottahan toki! Kun pääsee koulun penkiltä, töihinhän tullaan erikseen noutamaan sieltä! Toisin sanoen uutta ressiä aiheuttaa pian käynnistyvä työnhaku. Karu totuus on, että meikäläisen alalla työpaikkoja ei ole ihan yhtä runsaasti hakijaa kohden verrattuna terveydenhuoltoalaan. Tietenkin hakemuksia kannattaa laittaa ahkerasti, sillä silloin työpaikan löytäminen on pikkuisen todennäköisempää kuin hakemmatta jättämällä.

Mutta tosiaan, kun motivaation ja jaksamisen viimeiset rippeet alkavat olla käytetty vara-akkuja myöten, utelut työpaikasta vetävät melkein jalat alta. Tottahan toki työnhaku on seuraava etappi enkä ole aikeissa viivytellä sen kanssa, mutta.. happihan tässä loppuu kun ei jouda edes hengittämään!

Kuvahaun tulos haulle homer simpson screaming



Pohdintaa
Ikuisesti tyytymätön kaikkeen vai? -No en oikeastaan. Jossain vaiheessa työmäärä vain imee mehut niin tehokkaasti, että tunteet eivät enää ilmene reaaliajassa. Ja toisaalta harva ihminen toimii aivan robottimaisesti, jolloin myöskään reaktiot eivät välttämättä tule kuin nappia painamalla. Helpottunut toki olen, mutta jostain syystä railakkaammat tunteet eivät tällä hetkellä ole pinnassa.

Näin jälkeen itsensä syyllistäminen ”väärästä asenteesta” tuntuu siis varsin turhalta. En ole koskaan ollut niitä opiskelijoita, joille opiskelu on yhtä kuin elämä. Kaikessa itsekkyydessäni olen pitänyt muiden aktiviteettien olemassaoloa yhtä tärkeänä. Hupaisaa onkin, että pari opoiskelijakollegaa ovat kummastellen kysyneet miksen ole hakeutunut liikunta-alalle. Mielenkiintoinen näkemys!


Kuvahaun tulos haulle homer simpson thinking


Itse näen tuon 5,5 vuotta ihan kohtuullisena opiskeluaikana. Näin jälkeenpäin voin todeta saaneeni parina viimeisenä opiskeluvuotena harvinaisen paljon kiitettäviä arvosanoja, ja työt valmistuivat hyvää vauhtia. Luulen että jouduin kasvotusten juuri sellaisten ”vain opiskelu” -tyyppisten ihmisten kanssa. Toisaalta heistä suuri osa näytti pyörivän lähinnä yliopiston ja tiedekunnan aktiviteeteissa, mikä minua totta puhuen ei kiinnostanut pätkääkään. Tosin joinakin vappuina olen kiskaissut haalarin ylleni.. harvinaisen mukava vaate muuten!

Eli ei huolta! Ei se valmistumista poista vaikkei jaksaisi hyppiä ja hihkua 24/7. Luulenpa että jokainen reaktio ja asennoituminen on oikea, kunhan se asianomaisen henkilön oma ja hänelle aitoa.

Muttapa mutta: Mukavaa perjantaita kaikille!

maanantai 26. marraskuuta 2018

Liikunta: Onko pakko harrastaa jos ei tahdo?


Aikuisilla harrastaminen on hieman erilaista kuin lapsilla ja nuorilla, kiitos muutamia rajoitteiden. Sellaisia voivat olla esimerkiksi opiskelu, työ, perhe, lemmikit, kodin hoitaminen yms. Näitähän löytyy. Harrastaminen ei ole 100%:sen mahdotonta, riippuen toki millaista harrastusta tavoitellaan. Saatan olla väärässä, mutta usein erityisesti aikuisten kohdalla harrastus mielletään ensi sijaisesti liikuntaharrastukseksi. Itse kuulun harrastuksen kautta aktiiviliikkujiin, mutta minulla on myös ei-liikunnallisia harrastuksia. Kysymys kuuluukin: Onko jokaisen harrastavan aikuisen harrastuksen oltava liikuntaharrastus? Pieni varoitus lukijoille: tekstini pohjautuu täysiin omiin näkemyksiini, ei tutkittuun faktatietoon.

Liikuntaharrastuksen edut
Koska autot ja muut kulkuvälineet tuppaavat helposti hoitamaan pidemmät työmatkat, hyötyliikunta jää herkästi vähemmälle sillä alueella. No, en varmasti itsekään saisi poljettua esimerkiksi yli 10 km:n työmatkaa päivästä toiseen. Enkä välttämättä lyhyempääkään jos taivaalta sataa kaikenlaista mukavaa. Moniin ammatteihin kuuluu myös runsas määrä istumista, mikä on toinen tehokas liikunnan vähentäjä.


Kuvahaun tulos haulle homer simpson thinking


Näissä tilanteissa liikuntaharrastus lienee kätevä keino päästä liikkeelle, jottei pitkäaikainen istuminen kävisi liian raskaaksi kropalle. Osalle liikuntaharrastukset ovat mahdollisuus käydä jossain ja tavata ihmisiä. Osalle taas mahdollisuus olla hetki omien ajatusten kanssa. Yhteenvetona voisi todeta, että liikuntaharrastus on eräänlainen irtiotto arjesta ja hyvällä tavalla ”pakote” saada liikunta mukaan arkeen. Itse en miellä harrastukseksi ainoastaan maksullisia vaihtoehtoja joissa erikseen käydään, vaan esimerkiksi kävely- ja juoksulenkit tai vaikkapa koiran ulkoiluttamisen.

Fyysinen työ?
Niin. On myös olemassa ammatteja, joihin liittyy todella paljon liikkumista ja fyysisyyttä ylipäänsä. Jos työnkuvaan sisältyy vaikkapa kävelemistä, nostamista, kantamista yms., kroppa varmasti tulee saamaan sen ns. riittävän määrän liikuntaa jo työn kautta. Osalla energia voi hyvinkin riittää, mutta en ylläty jos jokainen selkeästi fyysistä työtä tekevä ei ole erityisen innokas kotiin palattuaan lähtemään juoksulenkille tai illan kuntojumppaan. On myös hyvä huomioida, että keho tarvitsee palautumisaikaa.

Ei siis liene yllätys jos työväenopiston piirustuskurssi tai lukupiiri houkuttelee enemmän, ja ehkäpä pääkoppa sekä kroppa kaipaavatkin jotain vähemmän liikkuvaa.

Kuvahaun tulos haulle homer simpson lawn


Hyvinvointi?
Jos työ sisältää runsaasti liikkumista, tarvitseeko työn ulkopuolella liikkua lainkaan? Hmm, jos minulta kysytään, sellainen ajatuksia virkistävä kevyt ulkoilu voisi olla ihan suositeltava vaihtoehto. Tällöin liikunta ei olisi pääosassa, vaan ulkoilma. Toisaalta fyysinen työ ei välttämättä takaa riittävän monipuolista liikuntaa, jolloin säännöllinen pieni lihastreeni voi olla hyväksi. Itse kuulun heihin, joiden on pakko pitää keskivartalon lihakset kunnossa jotta selkäongelmat pysyisivät kurissa.

Voisi siis todeta, että vapaa-ajalla olisi kaiketi suositeltavaa vahvistaa kroppaa siltä osa-alueelta, mitä työhön liittyvä liikkuminen ei tue. Yleensä kroppa kyllä ilmoittelee koska jokin osa on jäänyt pahasti huoltamatta. Ikävä todeta, mutta meidän ihmisolentojen kehot turvautuvat varsin usein negatiivisiin kannustimiin.


Kuvahaun tulos haulle homer simpson workout


Pohdintaa
Entä jos työ ei sisällä lainkaan fyysistä tekemistä, eikä liikunta harrastuksena nappaa laisinkaan? Tämä on minulle haasteellinen kysymys, sillä totta puhuen minun on todella vaikea samaistua tilanteeseen.

Toisaalta ehkä voin käyttää oikoreittiä. On asioita joita olisi todellakin hyvä tehdä, mutta ne kiinnostavat meikäläistä vain satunnaisesti. Yksi sellainen on tekstien/kirjallisuuden lukeminen vieraalla kielellä. Englannin pitäisi olla maailman helpoin kieli, mutta sen ymmärtäminen erityisesti tietoteksteissä on aiheuttanut päänvaivaa iät ja ajat. Onnistuin suorittamaan muutaman vaaditun tentin vieraskielisestä materiaalista, mutta kyllä se oli työn ja tuskan takana! No, tietenkin olisi fiksua lukea säännöllisesti sitä englanninkielistä tekstiä jotta tuntuma pysyisi. Kirjastosta ei ole kulkeutunut kotiin asti muuta kuin suomenkielistä kirjallisuutta. -Hupskeikkaa! Olen kuitenkin löytänyt itselleni ”laiskan ihmisen reitin”: Etsiessäni tietoa yksinkertaisista aihepiireistä googletan myös englanninkieliset vaihtoehdot. Näin olen joutunut tulkitsemaan kieltä säännöllisesti, eivätkä tekstit ole tuottaneet vaikeuksia.


Kuvahaun tulos haulle homer simpson reading


Pienenä soveltamisena tuosta liikuntaa voi yrittää ujuttaa arkeen mahdollisuuksien mukaan mm. työmatkoihin, työpaikalla liikkumiseen (portaat), kotona välttämällä pitkiä istumissessioita, ja yksi tärkeä: lyhyitäkään kävelymatkoja ei koskaan pidä väheksyä. Asenteellisella tasolla näkisin tärkeäksi olla syyllistämättä itseään, sillä se jos mikä vie viimeisetkin motivaation rippeet. Oli liikunnan rooli arjessa ja elämässä ylipäänsä millainen tahansa, sen ei tulisi olla muodossa joka nostattaa pääasiassa negatiivisia tunteita. Lisäksi on hyvä muistaa, että tapoja liikkua on monenlaisia. Se, että 95% tuttavissa näyttäisi pitävän ohjatuista ”tappotreeni” -tunneista ei tarkoita sitä, että jäljelle jäävän 5%:n tulisi olla samalla kannalla.

Itse näkisin liikunnan osana arkea, mutta sen roolin ei tarvitse olla ainoastaan yhdenlainen. Uskon vakaasti, että ilman liikuntaharrastuksia voi liikkua riittävästi, kun vain ujuttaa liikuntaa sille sopiviin tilanteisiin. Tässä kohden hyötyliikunta nousee tärkeään asemaan. Toistan jälleen sen, mitä moni varmaan ei pian kestäisi lukea: Mieti mitä teet tällä hetkellä oikein, ja pyri sitten vähitellen lisäämään sitä. Siispä turha stressi ja syyllisyys pois, sillä mon asia hoituu ilman niitäkin.



Kuvahaun tulos haulle homer simpson happy