tag:blogger.com,1999:blog-55430603318245880572024-03-18T16:16:26.528+02:00Aliisa ihmemaassaAliisahttp://www.blogger.com/profile/17154668115332410783noreply@blogger.comBlogger461125tag:blogger.com,1999:blog-5543060331824588057.post-78299110155301539252024-03-12T17:11:00.001+02:002024-03-12T17:11:23.829+02:00Tekeekö Aliisa paluun tänne? <span style="font-family: arial;">Tässä ilmaantui pieni vapaahetki. En tiedä miksi, mutta haluaisin käväistä täällä pitkästä aikaa. Olen yli vuoden kirjoitanut muualla. Voi olla että olen sitä ihmistyyppiä joka tarvitsee välillä uusia kokemuksia viihtyäkseen ns. tutussa paikassa. Toki tähän vaikuttaa se, miten suurista asioista on kyse. Mikä on saanut kaipaamaan tänne takaisin kirjoittamaan? -Luulen että monet asiat, ehkä jopa ripaus joskus ollutta identiteettikriisiä. -Siis hyvin pienimuotoista. Se missä ihminen blogiaan kirjoittaa, ei liene ainakaan näin harrastelijatasolla erityisen merkittävä asia. </span><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;"><b>Mistä haluan kirjoittaa?</b></span></div><div><span style="font-family: arial;">Vastaus on yksinkertainen: mistä vain. Minusta on mukava kirjoittaa toivotuista aiheista, valmiin materiaalin pohjalta, mutta myös täysin omia ajatuksiani. Niin kauan kuin kirjoittaminen on minulle harrastus, en halua lokeroitua liikaa. Jossain vaiheessa yritin muuttaa blogini täysin treeniblogiksi ajan hengen mukaan. Olen edelleen aktiiviliikkuja, mutta nykyisen elämäntyylin ja ennen kaikkea lapsen ehdoilla. Tämä ei ole vaatinut liikunnan vähentämistä, vaan lähinnä sisällön muuttamista. Taidan nauttia liikkumisesta enemmän kuin ennen, sillä jokainen liikuntamuoto ei enää ole itsestänselvyys. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Kirjoitan mielelläni myös näkemuksiäni erilaisista perheistä, vanhemmuudesta, yhteiskunnallisista ilmiöistä, kulttuurista ja oikeastaan mistä vain mistä kykenen kirjoittamaan. Kirjoittaessani haluan miettiä ja nähdä vaivaa syntyneen tekstin eteen. Tosin vaivannäkö ei aina tarkoita etteikö tekstiä syntyisi nopeasti. -Tai sitten äärimmäisen hitaasti ja useassa erässä. Silti sisältö voi olla hyvinkin yksinkertaista. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><b><br /></b></span></div><div><span style="font-family: arial;"><b>Mihin minusta ei taida olla..</b></span></div><div><span style="font-family: arial;">Olen alkanut tykkäämään taas panostamisesta vaatteisiin ja ulkonäköön. Silti en osaa osaa innostua niistä niin paljon, että saisin pukeutumistani käsittelevän tekstin aikaiseksi. Olen kiinnostunut muodista, mutta olen lähinnä tarkkailija ja analysoija. Poimin omaan pukeutumiseeni ideoita, mutta en koe että minusta on kirjoittamaan muodista. Tässä iässä se oma tyyli alkaa olla muotia olennaisempaa. Muoti lähinnä tarjoaa palasia siihen tyyliin, mitä yritän koota. Toisaalta en halua pukeutumistyylini olevan liian rajattu. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">En myöskään osaa kirjoittaa My day -tyyppisiä tekstejä. En yksinkertaisesti koe arkipäiväni sisältöä julkaisemisen arvoiseksi. Kyse ei ole siitä ettenkö arvostaisi jokaista päivää. Päinvastoin. En vain osaa pukea sanoiksi sitä kaikkea pientä yksityiskohtaa mikä jokaisesta päivästä tekee enemmän tai vähemmän hyvin. Pääasiassa enemmän. Sama koskee julkaisuja muilla somekanavilla, joista edelleen viitsin panostaa vain Instgramiin. Sielläkin olen laiskistunut, sillä en vain viitsi raportoida elämästäni jatkuvasti. -Osittain siksi, etten osaa tehdä sellaista kiinnostavaksi. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><b><br /></b></span></div><div><span style="font-family: arial;"><b>Ei kiellettyjä ajatuksia tai tunteita</b></span></div><div><span style="font-family: arial;"><b><br /></b></span></div><div><span style="font-family: arial;">Kuluneen vuoden aikana tunnetaidot ja ajatus tunnesensuurin poistamisesta ovat muuttuneet yhä tärkeämmäksi. Haluan opettaa lastani ilmaisemaan ja ajan myötä sanoittamaan omat tunteensa. Vaikka periaatteessa haluan tuotannossani pitää positiivista asennetta päällimmäisenä, en halua sen olevan ainoa sallittu vaihtoehto. Ajoittain koen, että tämä paikka on sopivampi teksteille joissa korostetaan jokaisen tunnetilan lupaa olla siinä määrin esillä, että tunteen käsitteleminen muuttuu mahdolliseksi. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Kielletyt ajatukset ovat haasteellinen aihe, sillä ne liikkuvat usein henkilökohtaisen elämän alueella. Ne voivat olla intiimejä, ja liittyä ennen kaikkea arkaluontoisiin asioihn. Silti haluaisin kirjoittaa aiheesta tavalla tai toisella osana mielenterveyden, ja toisaalta sen ajatuksen edistämistä että jokainen meistä on ihminen. Ajattelen, ettei kielteisiä tai muulla tapaa kategorian "ei näin saisi ajatella" -tunteita ei tarvitse kieltää, vaan niille tulee lupa antaa tulla kohdatuiksi. Olennaisempaa on pohtia mistä kyseiset ajatukset tulevat, ja mistä ne kertovat. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;"><b>Palaisinko tänne?</b> </span></div><div><span style="font-family: arial;">Katson ja mietin. Kirjoitan tänne ehkä uudestaan. Mikäli kirjoittaminen tänne alkaa tuntua luontevammalta kuin portaalin johon siirryin, harkitsen vakavasti täydellistä siirtoa tänne. Kyse on lähinnä siitä, mhin tekstini parhaiten sopivat. Taustalla ei ole konflikteja tai muutakaan henkilökohtaista. Kyse olisi minun omasta päätöksestäni. Miksi pohdin julkisesti mihin harrastuksena kirjoittamani blogi sijoittuisi?</span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Kirjoittaminen on vuosikausia ollut minulle tärkeää. Pidän kirjoittamisesta ja haluan kehittää itseäni kirjoittajana. Vapaaehtoisuus on asia, mikä minut on todennäköisesti saanut jatkamaan kirjoittamista vuosikausia. Aika ja ajatukset näyttävät palaankö tänne takaisin. Harkitsen asiaa vakavasti. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Mukavaa viikkoa kaikille!</span></div>Aliisahttp://www.blogger.com/profile/17154668115332410783noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5543060331824588057.post-43616009555776103242022-10-18T16:27:00.000+03:002022-10-18T16:27:25.499+03:00Blogi muuttaa!<span style="font-family: arial;">Heipähei!!</span><div><span style="font-family: arial;">Nyt on selvinnyt blogissa tapahtuvat muutokset ovat varmistuneet. Blogin kirjoittaminen jatkuu ja sisältö pysyy samanlaisen vaihtelevana. Suurin muutos on blogin siirtyminen uudelle sivustolle. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Lämmin kiitos seuraajille, kommentoijille ja lukijoille ylipäänsä! Aliisan kommelluksia ja pohdintoja voi jatkossa lukea osoitteessa: </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">https://aliisantarinakirja.vaikuttajamedia.fi/ </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Suoraan osoitteeseen pääset <a href="https://aliisantarinakirja.vaikuttajamedia.fi/">täältä.</a> Instagramista löydät Aliisan nimimerkillä aliisa_85</span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEicCl0sbhH6rJxfQSwJaGSiEpBjkcXjJ2yTeRlbW2DIZ7rR11wblhQE-SpoEZFfhmeeN5GyfHQ-w5mudFoybnuSbg99C3WW_V-6bPLXSi0TIx1PdQheb_3oNJ63lvHa508wYfN_sS1469vqADSY4hmB-eD3BOSJkXm-1S6w27OJPUAct6fu0p9ZsJqO/s2066/Polish_20220928_214523240.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2066" data-original-width="1666" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEicCl0sbhH6rJxfQSwJaGSiEpBjkcXjJ2yTeRlbW2DIZ7rR11wblhQE-SpoEZFfhmeeN5GyfHQ-w5mudFoybnuSbg99C3WW_V-6bPLXSi0TIx1PdQheb_3oNJ63lvHa508wYfN_sS1469vqADSY4hmB-eD3BOSJkXm-1S6w27OJPUAct6fu0p9ZsJqO/w516-h640/Polish_20220928_214523240.jpg" width="516" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div>Aliisahttp://www.blogger.com/profile/17154668115332410783noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5543060331824588057.post-48204679706509203542022-10-17T11:12:00.002+03:002022-10-17T11:12:54.909+03:00Blogin jatkossa: Yhden tien päässä<p> <span style="font-family: arial;">Tervehdys pitkästä aikaa! Tänään tajusin blogiharrastuksen kestäneen jopa 10 vuotta! Muutamia kertoja lopettaminen on käynyt mielessä. Nyt sellainen tavallaan tapahtuukin, ainakin osittain. Blogien suosio on selkeästi laskenut. Instagram ja TikTok ovat tainneet kiriä edelle. Taas herää kysymys: lopettaisinko kirjoittamisen? </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Aliisan angstinen alku</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Blogini alkoi anoreksia ja angstailun siivittämänä. Kokonaisuus ja yleisasenne oli varsin negatiivinen. Näin jälkeenpäin en osaa suhtautua sen ajan Aliisaan kovinkaan ymmärtäväisesti. Vaikka taustalla oli sairaus, näen sen aliisan laitostuneena, uhriutuvana ja erittäin itsekeskeisenä. No, tyypillisiä piirteitä anorektikolle. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Luulen että syömishäiriön saama suosio aiheena edesauttoi lähinnä anoreksiassa jumittamista. Blogin kautta saatu myötätunto taisi kannustaa enemmän sairausstatuksessa pysymiseen kuin sairaudesta irtautumiseen. Vasta askel konkreettisen elämän puolelle kannusti skarppaamaan. - Ja sekin, että anoreksian määrittelemän elämäntyyli etäännytti ns. normaalista elämästä ja toisaalta normaaleista ihmisistä. Eikä ihme, syömishäiriö ei tee ihmisestä kovin miellyttävää. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Aliisan elämä otti askeleen kohti normaalia opiskelun kautta aluksi HEO:ssa, ja sitten Helsingin yliopistossa. Toipuminen ja siirtyminen normaaliin elämään sekö vastuun kantamiseen kehittyivät vähitellen, joskin kompastellen. Anorektisella aikuisella pikkutytöllä oli useita uhmakohtauksia ja kasvukipuja. Opiskelun lisäksi toipumisprosessissa auttoivat mm. läheiset, parisuhde ja uusien mielenkiinnon kohteiden löytäminen. Näistä yksi oli taitoluistelu. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Taitoluistelu astui kuvioihin</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Harrastin taitoluisteluista lapsesta teini-ikään. Koska aloitin lajin liian myöhään eli 9-vuotiaana, minulla ei koskaan ollut asiaa kilparyhmiin. Olisin halunnut, mutta tiedä häntä miten pitkään sitkeys olisi riittänyt. Teini-iässä aloin turhautua koska koin kehitykseni polkevan paikallaan. Tuolloin seuralla ei ollut aikuisryhmää, joten aloin myös olla turhan vanha siihen ainoaan ryhmään missä harjoittelin. Loppujen lopuksi luisteluharrastus päättyi negatiivisissa tunnelmissa. Kieltämättä lopettaminen jätti suuren aukon. Olihan laji ollut iso asia seitsemän vuoden ajan. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Yli kymmenen vuoden ajalla kokeilin yhtä sun toista: lenkkeilyä, kuntosalia, maraton -juoksua, tankotanssia ja balettiakin. Vähän alle kolmekymppisenä palasin silloisen puolisoni kanssa lähelle kotipaikkakuntaa ja kävelymatkan päähän jäähallista. Kuin sattumalta, lapsuuden aikainen ystäväni ja myös luistelukaverini asui lähes naapurissa. Päätimme laittaa luistimet uudelleen jalkaan ja siitä paluu uudella innolla alkoi. Minulla oli paljon opittavaa lajista, sen hengestä ja oikeanlaisesta harjoittelusta. Kärsivällisyyden ja pikkutarkkuuden oppiminen ei ollut helppoa, mutta jokainen ahaa-elämys oli suuri. </span></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh26fNs67EX6xcL9itfC8JzETLh2Uokdun0NXIkNDzy0WZ2Hp36N7o0q5aJKdVawdGmvj4wKa5PS43bUMCPv2Nq5ZwH6Rno6vg1e5at5E9h4kEYpbG7grT5c2hDBL2htqOSBNKiaoxN7Q1zvxrQwEaj0PLG8osHz2bX0W532aOYc5IsZtWEQeLHHxtD/s2800/IMG_20210729_154325_538.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1466" data-original-width="2800" height="336" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh26fNs67EX6xcL9itfC8JzETLh2Uokdun0NXIkNDzy0WZ2Hp36N7o0q5aJKdVawdGmvj4wKa5PS43bUMCPv2Nq5ZwH6Rno6vg1e5at5E9h4kEYpbG7grT5c2hDBL2htqOSBNKiaoxN7Q1zvxrQwEaj0PLG8osHz2bX0W532aOYc5IsZtWEQeLHHxtD/w640-h336/IMG_20210729_154325_538.jpg" width="640" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: arial;">Taitoluistelu pääsi myös osaksi blogia. Kirjoitin paljon treenikuulumisia, ja alkuvaiheessa ilmenee selkeästi lähes holtiton ja liiallinen harjoittelua ilman järkeä ja kohtuullisuutta. Juurikin kohtuullisuuden ja heikkojen alueiden kehittämisen tiedostamiseen meni.. ikuisuus? Tänäkin päivänä joudun pinnistelemään heikkouksien kehittämistä. Tähän kuuluvat erityisesti askeleet, teränkäyttö ja ylävartalon sekä hartioiden käyttö. Harjoittelua, harjoitelua.. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Verkostoiduttuani muiden aikuisluistelijoiden kanssa, taitoluistelu aiheena sai uusia suuntia. Ehkä antoisimpia kokemuksia oli kirjoittaa aikuisluistelijoista tekstisarjana "Aikuisluistelijakuvia". Perehtymällä lisää lajiin kirjoitin myös erilaisia harjoitteluvinkkejä itsenäiseen harjoitteluun. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Rankkoja muutoksia yksityiselämässä</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Muutama vuosi takaperin yksityiselämässä tapahtui suuria ja raskaita muutoksia. Jouduin tekemään ikäviä valintoja monissa asioissa, enkä kyennyt tekemään pelkästään järkeviä ratkaisuja puhumattakaan ratkaisuista jotka olisivat miellyttäneet kaikkia osapuolia. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Ei mitään niin pahaa etteikö jotain hyvääkin. Nämä kokemukset opettivat sekä katsomaan kriittisesti omaa toimintaa, mutta toisaalta myös vetämään rajoja siihen, miten itseäni kohdellaan, mikä on ok ja mikä ei. Tajusin myös, että vaikka miten toisen osapuolen reaktio pelottaisi, mieltä kaihertavat asiat on tärkeää ottaa esille reaaliajassa. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Opin kantapään kautta myös sen, että toisen ihmisen mokaamisesta ei voi ottaa vastuuta. Esim. alkoholisti kaataa juomaa kurkkuunsa omasta toimestaan, vaikka vaistomaisesti hakeekin syytä juomiselleen. Ihan sama miten hyvin asiat teet. Alkoholisti löytää sinusta virheen jonka verukkeella hän voi juoda. Jos mitään ei löydy, hän juo jos sanot vaikka sanan "kukko". Hän juo siksi, koska sillä sanalla vihjailet selkeästi että hänellä on kilpailijoita. Hän juo myös, jos ruoka on valmista klo 12:n sijaan 12:03. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Toisaalta näiden asioiden seurauksena pääsin työhön mistä pidin, minua alettiin kohdella kuin ihmistä, sain itse päättää mitä työtä teen ja mistä pidän, minun ei tarvinnut enää miellyttää ja mikä parasta: turvallisuus. Se oli kova juttu.</span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Juniorin saapuminen</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Kun Juniori ilmoitti tulostaan, olin varma että raskaustesti oli viallinen. Neljännen liuskan kohdalla aloin epäillä että testi saattaa oikeasti olla positiivinen. Olin viimeisen parin vuoden aikana uskonut etten voisi tulla raskaaksi. Mitään lääketieteellistä näyttöä ei ollut, mutta olihan ikää kertynyt ja uskoin myös anoreksian vieneen mahdollisuudet. Kyllähän siinä ensimmäinen ajatus oli luokkaa "oho!". Kaiken koetun jälkeen se "oho" muuttui suureksi iloksi. Minustai saattaa sittenkin tulla äiti. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Raskaus oli sekä helppo että vaikea. Riittävän helppo että sen jaksoi vetää loppuun asti. Toisaalta vaihtoehtojen vähyys saattoi kummasti motivoida. Kiireinen elämä sivuutti suuren osan raskausoireista, tosin olin nukahtaa työpaikalle sen ohella että nukuin pitkät unet niin yöllä kuin päivällä. Toki matkan varrella oli pahoinvointia, supistuksia, kremppoja ja vatsa kasvoi absurdiin kokoluokkaan. -Siis suhteessa omaan kokooni. Koronatilanteen pahentuessa jouduin jäämään varhennetulle äitiyslomalle, mikä ei tehnyt pääkopalle hyvää. Onneksi olin itsekseni, sillä olin varmasti vaaraksi ympäristölleni ketutuksen vuoksi. Asiaa ei auttanut raskauden meneminen yliajalle.</span></p><p><span style="font-family: arial;"></span></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><span style="font-family: arial;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhz4SpNZaXxPVbd59G5sIVapmDaf4od6uEzjFpMNOmGUGjFraxH07qYlVpu724WVd1tsauDLezcVjsAEdVXiV1CpJ-B-eBDSvVGGLOs1acHmoLBUpipk1p3seYxgrBar9sK6Bnj4XhT5-zrpXKBaf-UKuA3hZTtiMFWsBEH0ok56cZAsLzLXRwOwf-Z/s900/IMG_20220401_190117_620.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="900" data-original-width="720" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhz4SpNZaXxPVbd59G5sIVapmDaf4od6uEzjFpMNOmGUGjFraxH07qYlVpu724WVd1tsauDLezcVjsAEdVXiV1CpJ-B-eBDSvVGGLOs1acHmoLBUpipk1p3seYxgrBar9sK6Bnj4XhT5-zrpXKBaf-UKuA3hZTtiMFWsBEH0ok56cZAsLzLXRwOwf-Z/w512-h640/IMG_20220401_190117_620.jpg" width="512" /></a></span></div><span style="font-family: arial;"><br /> </span><p></p><p><span style="font-family: arial;">Juniori sanoi vuokrasopimuksen irti paria päivää ennen käynnistysaikaa. Ilmeisesti vakuumiin pakatun broilerin imitoiminen alkoi kyllästyttää myös häntä. Viivyttelyn vastapainoksi Juniori eteni mukavan systemaattisesti ja oikeaan suuntaan ilman suurempia pohdintoja. Seuraavan päivän iltana pusersin tuon 52-senttisen kaverin ulos. En tiedä olinko tästä perspektiivistä hänelle karmiva vai iloinen yllätys, mutta maito maistui alusta asti ja viihtyi muutenkin sylissä. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Ensin laskettiin tunteja, sitten päiviä, sitten viikkoja ja nyt kuukausia. Nyt Juniori on suurimmaksi osaksi hyväntuulinen ja liikkuva puolivuotias vesseli. Varsinaiset lelut eivät kiinnosta, mutta esimerkiksi sukat ovat yksi maailman hienoimmista asioista. Hän viihtyy sekä seurassa että itsekseen, tykkää musiikista ja soitosta, ja on itsekin päässyt osallistumaan soittamiseen. Hän on myös oppinut vierastamaan, mutta saadessaan tutustua uusiin tai vähemmän nähtyihin ihmisiin rauhassa hän tykästyy melkein jokaiseen. Erityisesti Juniori tykkää rauhallisista ja hymyilevistä ihmisistä.</span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Äitiyden yhdistäminen muuhun elämään</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Itsenäisyys, pärjääminen ja myös oma elämä ovat minulle tärkeitä asioita. Alusta asti tiesin ja hieman murehdinkin sitä, että minusta ei koskaan tulisi 100%:sesti lapselle ja kodille omistautunutta äitiä. Sana "pullantuoksuinen" ei sovi minuun lainkaan, sillä pulla on jotain minkä valmistuksessa olen aina epäonnistunut. Kompensaationa olen kerran viikossa "sämpyläntuoksuinen" äiti. Toisaalta tuoksu tulee sämpylöistä, ei minusta. Tiedä häntä miten paljon kyseinen aromi tarttuu vaatteisiin. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Olen ikuinen opiskelija, mutta erittäin mielelläni käyn myös töissä. En varmaan koskaan tule tietämään mihin työhön jään, vaikka ilmiö nimeltä "vakituinen työpaikka" olisi ihan mukava asia. Olen vain skeptinen onko omilla aloillani (siis niillä kahdella) sellaisia kovin helposti tarjolla. Toisaalta pääasia on, että töitä riittää. -Vaikka sitten määräaikaisesti. Miksi sitten opiskelen? Minullahan on kaksi korkeakoulututkintoa. No, ns. kokopäiväopiskelijaksi tuskin alkaisin. Välillä haaveilen etenemisestä akateemisella uralla, mutta en tiedä riittävätkö taitoni. Ehkä joskus? Nyt opiskelen lähinnä siksi, että mahdollisuuteni saada töitä kasvaisivat, ja että saavuttaisin pätevyyden. Jos aikaa jää, perehdyn myös aiheisiin ihan puhtaasta kiinnostuksesta. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Opiskelu vauva-arjessa ei ole ollut helppoa, muttei mahdotontakaan. Se on vaatinut lähinnä pientä pelisilmää ja pienten aikojen hyödyntämistä. Tällä hetkellä tavoitteet ovat luokkaa päivä kerrallaan ja kurssi kerrallaan. Tämän hetken kurssi on vain 3 op:n laajuinen, eli pehmeä aloitus. Jos sen suorittaminen onnistuu, uskallan kokeilla toista kurssia.</span></p><p><span style="font-family: arial;">Kuuntelin pitkään odotas vaan -lausahduksia erityisesti liikunnasta. Tällä hetkellä olen asioita yhdistämällä päässyt liikkut liikkumaan yhtä paljon kuin ennenkin. En tosin ihan missä vain ja milloin vain, mutta se ei haittaa. On hyvinkin mahdollista että lähestyvä taaperoikä tuo rajoituksia, mutta sen näkee sitten. Toisaalta taaperoikä lisää myös mahdollisuuksia liikkua lapsen kanssa yhdessä. </span></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg1rwfDEF3m8nRGZWAlpIc9Jpso3jyuV3bnyaKBV-eIMAUE00fnPc4q77qteu6p6VmnlErjvezMeVnZiJPTCqk-r2gKntsrjTwkV8BwzB07JkPxCl_bsOg8D3QFUFwoxOW0nFAbxCTZDGlxgZ7MS4_QedQRYQAay2W3SYNsQ3D-2TDdJ7Yu5De98I_n/s2288/IMG_20221004_103812_175.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2288" data-original-width="2050" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg1rwfDEF3m8nRGZWAlpIc9Jpso3jyuV3bnyaKBV-eIMAUE00fnPc4q77qteu6p6VmnlErjvezMeVnZiJPTCqk-r2gKntsrjTwkV8BwzB07JkPxCl_bsOg8D3QFUFwoxOW0nFAbxCTZDGlxgZ7MS4_QedQRYQAay2W3SYNsQ3D-2TDdJ7Yu5De98I_n/w574-h640/IMG_20221004_103812_175.jpg" width="574" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: arial;">Yllättävän monen asian yhdistäminen vauva-arkeen on siis onnistunut. On vain pitänyt ajoittaa oikein, muuttaa määriä ja toisaalta luopua joistain asioista. Kuvataiteen olen jättänyt tauolle, mutta ehkä siihenkin pääsee palaamaan kun Juniori saavuttaa sellaisen iän että voimme vaikkapa maalata yhdessä. Pitännee ennen sitä vuorata asunto muovilla.. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Blogin tulevaisuus</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Miten blogille siis käy? Karu fakta on, että blogien suosio ylipäänsä on laskenut, tai ehkä rajoittunut tiettyihin ikäluokkiin. Olen aktivoinut mm. Instagramissa, mutta pidän myös kirjoittamisesta. Ja oli kohdeyleisöä tai ei, toivon myös kehittyväni kirjoittajana. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että blogin kirjoittamisessa jonkinlainen päätepysäkki on tullut vastaan. Olen kasvanut ihmisenä ja kirjoittajana. Myönnän myös ikääntyneeni, eikä siinä taida suunta muuttua. Korvien välissä ehkä? </span></p><p><span style="font-family: arial;">Eli jotain suurta muutosta on luvassa, mutta kerron enemmän kun asia varmistuu. Näillä fiiliksillä ja ajatuksilla toivotan kaikille mukavaa alkanutta viikkoa! </span></p>Aliisahttp://www.blogger.com/profile/17154668115332410783noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5543060331824588057.post-15992209788081144022022-10-10T17:16:00.001+03:002022-10-10T17:16:36.722+03:00Unelmatyö: mielekkyys vai korkea palkka?<p> <span style="font-family: arial;">Oliko sinulla lapsuudessa haaveammattia tai unelmia mitä haluaisit tehdä? Omani taisivat vaihdella epärealistisen ja äärimmäisen epärealistisen välillä. Tosin muistan että nukkeleikeissä esimerkiksi leikittiin harvoin kotia. Oli päiväkotia ja sairaalaa. Ilmeisesti haaveeni asettuivat jonnekin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan tai kenties opetusalan alueille. Joskus haaveilin muusikon ammatista. -Tai tarkemmin ottaen siitä, että osaisin soittaa jotain soitinta mahdollisimman hyvin. Ajoittain halusin olla muun muuassa prinsessa, merenneito ja melko pitkään vampyyri. Kuten huomattavissa on, joukossa oli siis realistisia haaveita. -Kuten vampyyri. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Peruskoulun edetessä haaveammatit vaihtuivat, ja lukion loppusuoralla todellakin alkoi lyödä tyhjää. Musiikki ja taide kiinnostivat. Itse asiassa yritinkin molempiin, Valitettavasti lähtökohdat molempiin olivat liian hatarat. En ollut kummassakaan huono, mutten myöskään riittävän hyvä. Musiikissa (soittaminen) olin itseoppinut. Äkkiseltään soittoni saattoi kuulostaa hyvältä, mutta ammatti-ihmiset kyllä havaitsivat lukuisat puutteet tekniikassa. Lopputuloksena oli luonnollisesti välivuosi. Välivuoden vietin koulunkäyntiavustajana ja korotin yo-arvosanojani. Samalla mietin mikä minusta isona tulisi. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Keväällä pääsin minut hyväksyttiin kaksiin pääsykokeisiin: Silloisen Stadian (nykyään Metropolia amk) bioanalyytikon koulutusohjelman sekä Tampereen yliopiston luokanopettajakoulutuksen pääsykokeisiin. Valitsin ensimmäisen, sillä tuolloin luokanopettajakoulutukseen oli suuren hakijamäärän vuoksi (kuulemma) vaikea päästä. En halunnut toista välivuotta, ja ammattikorkean pääsykoemateriaalitkin ehdin saada. Myönnän että tätä päätöstä kaduin, vaikka se turhaa onkin. Niin opiskellessa ja työelämässä koin työtehtävät epämielekkääksi ja liian vaikeiksi. Koin olevani liian huono, ehkä olinkin? Mitä en kuitenkaan kadu, on koulutuksen käyminen loppuun ja saatu työkokemus. </span></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiPFsC1j72vH8RbkqesuqaObRspAYRghgaKnaHhfNFx7-VXrcep3acH-BVoe2CSXESVbdSayN0rmFSUahQ_cgsfEMI7RDH7RxWQ3v95KYrfmeE31oMHwltmihOjmgmyiEbkeCKms0fmUS8dTcYTBD9fx7MJgcXMJ7leOlnaOPZ87u62lbilg2X4iwLy/s2674/IMG_20221010_094359_289.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2674" data-original-width="2674" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiPFsC1j72vH8RbkqesuqaObRspAYRghgaKnaHhfNFx7-VXrcep3acH-BVoe2CSXESVbdSayN0rmFSUahQ_cgsfEMI7RDH7RxWQ3v95KYrfmeE31oMHwltmihOjmgmyiEbkeCKms0fmUS8dTcYTBD9fx7MJgcXMJ7leOlnaOPZ87u62lbilg2X4iwLy/w640-h640/IMG_20221010_094359_289.jpg" width="640" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: arial;">Entä nyt? Joko tässä ollaan löydetty sopiva ammatti? Ehkä, ehkä ei? Entä kumpi merkitsee enemmän: työn mielekkyys vai palkka? </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Mikä saa valitsemaan koulutuksen ja ammatin?</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Jos rehellisiä ollaan, niin tärkeä osa kuin opinto-ohjaus onkin, se ei kuulunut lempitunteihini ainakaan aluksi. Kieltämättä olisi kannattanut kuunnella, mutta tätä teiniä eivät opiskelutekniikat yms. kiinnostaneet. Myös jatko-opiskelupaikoista en viitsinyt kuunnella, sillä lukio oli itsestäänselvyys. Oikeastaan mitä enemmän perehdyin käytännön osaamista vaativiin oppiaineisiin, sitä selkeämmäksi lukio tuli valintana. Ja koska erikoislukioissa melkein lähialueilla oli vaihtoehtona matematiikka -painotteinen lukio, valinta lähilukiosta oli sitäkin selvempi. </span></p><p><span style="font-family: arial;">2000 -luvun alkumetreillä omassa tuttavapiirissäni ammatin mielekkyys tuntui olleen etusijalla. Silloin abeja (mielestäni) pyrittiin enemmän tai vähemmän hienovaraisesti hakeutumaan ns. järkeviin koulutuksiin, mikä toisaalta oli myös ymmärrettävää. Erityisesti tyttöjä kannustettiin hoitoalan puolelle. Mainittakoon että 20 vuotta sitten ammatit olivat sukupuolittuneita. Erityisesti matematiikassa eteviä oppilaita luonnollisesti kannustettiin oppilaitoksiin, joissa matemaattisesta lahjakkuudesta olisi hyötyä: lääketieteellinen, matematiikka, kauppatieteellinen jne. Taidealoja yms. ei mainostettu samaan tapaan. Toisaalta tämäkin on ymmärrettävää, sillä tarkoitus oli saada abeille jatko-opiskelupaikka.</span></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiMWSlsZpUixh0c1yL0o2ycY5bjxONjhXleLDnNiqNT2_kAoMGG8N-yAgehprN5tAkSqtmLwpTPHFTFkpgIsBRZcFIfs6OUVWQifX0tIeW4nlXGOu058DvAUObuB5RZdCXHea1jqHQ350C5uT8Pet8jAiK4_GSiSScFwFBrjKykQFO_5YTEgUzQWbr4/s3326/20220915_095213.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3326" data-original-width="2689" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiMWSlsZpUixh0c1yL0o2ycY5bjxONjhXleLDnNiqNT2_kAoMGG8N-yAgehprN5tAkSqtmLwpTPHFTFkpgIsBRZcFIfs6OUVWQifX0tIeW4nlXGOu058DvAUObuB5RZdCXHea1jqHQ350C5uT8Pet8jAiK4_GSiSScFwFBrjKykQFO_5YTEgUzQWbr4/w518-h640/20220915_095213.jpg" width="518" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: arial;">Viime vuosina palkka ja erilaiset palkkavertailut ovat olleet keskusteluiden kohteena. Minulla ei toistaiseksi ole aavistustakaan mikä yleisesti on hyvä palkka. Jos oikein olen käsittänyt, 4000 eurosta ylöspäin voidaan puhua hyvästä palkasta. Itselleni taas mikä tahansa Kelan tukia suurempi summa on suuri. -Kiitos mm. ajan ensin opiskelijana, sitten työkyvyttömänä ja sitten taas opiskelijana. Toki "hyvän" palkan määritelmään vaikuttavat ne oikeasti pakolliset menot: asumiskulut (mahdollinen vuokra, sähkö jne.), puhelinlaskut, vakuutukset sekä ruokakulut. Näiden määrään taas vaikuttavat mm. ruokakunnan koko, asumismuoto jne. Toisaalta menoihin vaikuttaa paljon myös totuttu elämäntyyli ja kulutustottumukset. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Yritin mielenkiinnosta etsiä tietoa nuorten toiveammateista, mutta aivan ajankohtaista tietoa en (vielä) löytänyt. Korkeintaan yleisimmistä ammatista. Kieltämättä olisi mielenkiintoista saada tietää, millaisiin ammatteihin nuoret tänä päivänä haluaisivat tähdätä. - Ja me vähän vähemmän nuoret. Nim. en edelleenkään ole lyönyt mitään lukkoon. Mikä toiveammatti onkaan, mihin valinta perustuu? Palkkaan? Työn sisältöön? Työn sopivuuteen muun elämän kanssa? </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Voisinko tehdä mitä vain kunhan palkka on hyvä?</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">En. Kuulun heihin, jotka haluavat viihtyä työssään. Olen viimeisen muutaman vuoden ajan (tosin nyt olen äitiysvapaalla) saanut tehdä työtä, jossa voin toteuttaa mielenkiinnon kohteita, opiskella ja oppia uutta sekä käyttää luovuutta. Palkka on ollut lähinnä mukava sivutuote ja aivan riittävä. Tosin jos lapsia olisi enemmän ja heillä olisi ikää muutama vuosi lisää, kulutustietoisuutta ei ainakaan parane unohtaa. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Toisaalta en ole koskaan tehnyt yleisesti hyväpalkkaiseksi määriteltyä työtä, joten en tiedä miltä tuntuisi tienata hyväpalkkaisen työn mukaisia summia. Hupaisaa sinänsä, koulutuksesta huolimatta minulla tuskin olisi mahdollisuus tehdä ns. yleisten käsitysten mukaisesti hyväpalkkaista työtä. Eli tiedoksi vain, koulutus ja tulotaso eivät kulje aina käsi kädessä. Niin oudolta kuin kuulostaa, minusta olisi upeaa saada työskennellä tutkijana tai esimerkiksi kirjoittaa tieteellisiä artikkeleita. - Tai ylipäänsä saada kirjoittaa työkseni. Todellisuudessa akateemisen tason tutkijoista monet tekevät nimenomaan kutsumustyötä. Suhteessa työn määrään ja vaativuuteen palkka harvoin on ainakaan liian suuri. Tilanne lienee oikeastaan sama kuin vaikkapa taiteilijoilla. -Kutsumusammatteja. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Hyvä palkka on mielestäni kuitenkin suhteellinen käsite. Jos elämäntyyli on kulutuspainotteinen ja kyky käyttää rahaa heikko, lieneekö hyväkään palkka riittävä? Millaista työtä minun olisi vaikeinta tehdä? En tiedä alkaisinko pitää alkuperäisen tutkintoni mukaisesta työstä jos saisin rauhassa perehtyä ja hankkia itsevarmuutta. Myös sihteerin tehtävissä olisin varsin huono. Ja tietenkin ammateissa joihin liittyy paljon käytäntöä. Lopputulos: työn on oltava mielekästä. Tietenkin pakon edessä sitä tekee ainakin väliaikaisesti mitä vain. Melkein?</span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Kannattaako tänä päivänä yrittää seurata unelmia? </b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Takana on hieman haastavat ajat: korona, lisää koronaa, sota, energiakriisi, inflaatio ja mitä lie seuraavaksi. Karu totuus on, että vaikka turvallisuus säilyisi, eläminen tulee muuttumaan tulevina kuukausina hintavaksi. Ei siis ihme jos hyvä palkka, eli käytännössä turvattu taloudellinen tilanne houkuttelee. Erityisesti korona jätti monet taide- ja viihdealan ihmiset tyhjän päälle, samoin sellaisten palveluihin liittyy ihmisten kokoontuminen: baarit, ravintolat, harrastustoiminta yms. Sodan, energiakriisin ja sen seurauksena tapahtuneiden hintojen nousemisen myötä varmasti yksi jos toinen haluaa ns. varman työpaikan. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Nostan hattua jokaiselle, jolla sitkeys ja rohkeus riittää valitsemaan alan, jossa riskit ovat suuret. Kieltämättä harmittaa se, miten vähän olen viime vuosina tukenut erilaisia kulttuuria tuottavia ihmisiä. En ole käynyt taidenäyttelyissä, konserteissa, teatterissa enkä elokuvissakaan. Tätä saamattomuutta ei voi laittaa täysin äitiyden piikkiin, sillä ei olisi mikään ongelma poiketa esimerkiksi paikallisessa taidemuseossa. Vaikka minun luulisi olevan se joka ensisijaisesti pyrkii estradille, minusta on mukava olla välillä yleisön joukossa. Erityisen mieluisia muistoja ovat antaneet mm. kansalaisopiston konsertit (okei, esiinnyin aikoinaan itsekin), tanssikoulujen esitykset sekä koululaisten juhlat. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Kulttuuria tuottavat ihmiset eivät ole ainoita, mutta nostan heidät esimerkiksi. On toisaalta ymmärrettävää että esimerkiksi terveydenhuoltopalveluiden tukeminen priorisoidaan valtion budjettia jakaessa. Kysymys on haasteellinen. Ns. somaattisen terveyden vaaliminen vaatii toimivaa terveydenhuoltoa, mutta kulttuuri ja vapaa-ajan aktiviteetit ovat usein merkittävä osa mielenterveyden ylläpitämistä. Tästä syystä en pidä taide- ja viihdealoja lainkaan turhina. Taiteen eri muodot eivät ainoastaan auta irtautumaan arjesta, vaan kehittävät mm. ajattelua, muistia ja motoriikkaa. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Toisaalta.. rahalla saa. Kannattaako sittenkään ryhtyä kutsumuksesta huolimatta taiteilijaksi tai vaikkapa kirjailijaksi? Saatan olla osan mielestä naiivi, mutta on asia johon uskon: Uskon siihen, että ihminen voi saavuttaa unelmansa (realismin rajoissa), jos hän valmis antamaan riittävästi unelmansa eteen. On toki asioita jotka ovat aloitettava jo lapsena. Kyse ei ole kuitenkaan vain taiteesta tai esimerkiksi kilpaurheilusta. Pari ystävääni aikoinaan hakivat korkeakouluun johon oli todella vaikea päästä. Molemmat pääsivät toisella yrittämällä. Kun kysyin toiselta mistä hän saa uskoa ja energiaa siihen työmäärään mitä hän tavoitteelleen antaa, vastaus oli pysäyttävä: "Koska minä haluan tätä niin paljon."</span></p><p><span style="font-family: arial;">Olen tänäkin päivänä tuosta vastauksesta kiitollinen, sillä juuri se on kannustanut ja motivoinut minua niin pienissä kuin suurissa asioissa. Otsikkoon vastaisin: "Kyllä kannattaa, jos se unelma on oikeasti jotain mitä haluat tehdä." </span></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhlYSLfUZDBZrkROQwb_9vbx5YeyxqJgsGyjb1wXUBI_vGwrDS3dstlo_tPgM3mlSXNe2xsDY-G_U-eSdBedhkXX5UHR9H-UHiFTIMqo_B5mwkWZlnkMSZcEf1_ZjibaNJK5HpVgSJ2Seknug7-1fBz1REFD5bpfkMiiJyv2ETlvN2VfLOiy_w8sp1z/s2800/IMG_20210729_154325_538.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1466" data-original-width="2800" height="336" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhlYSLfUZDBZrkROQwb_9vbx5YeyxqJgsGyjb1wXUBI_vGwrDS3dstlo_tPgM3mlSXNe2xsDY-G_U-eSdBedhkXX5UHR9H-UHiFTIMqo_B5mwkWZlnkMSZcEf1_ZjibaNJK5HpVgSJ2Seknug7-1fBz1REFD5bpfkMiiJyv2ETlvN2VfLOiy_w8sp1z/w640-h336/IMG_20210729_154325_538.jpg" width="640" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Voiko kiinnostuksen kohteita toteuttaa myös omassa työssä?</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Joskus unelma sellaisenaan voi olla esimerkiksi lähtökohtien tai olosuhteiden vuoksi vaikea toteuttaa työmäärästä huolimatta. Hyväksyin jo vuosia sitten, ettei minusta taida tulla muusikkoa eikä kuvataiteilijaa. Vampyyri ja merenneito ovat vielä kysymysmerkin alla. Prinsessan statuksen ymmärsin hylätä ymmärrettyäni että kotimaani ei ole monarkia. Onneksi pöytälaatikossa kuitenkin jokunen vara-ammatti uusien kriisien varalle. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Työt joita olen viimeisen kolmen vuoden aikana tehnyt, ovat mahdollistaneet myös musiikin ja kuvataiteiden ja jopa liikunnan hyödyntämisen. Alkuperäistä unelmaa ei siis tarvitse välttämättä hylätä, vaan siihen liittyvää toimintaa voi soveltaa jossain muussa ammatissa. Näin jälkeenpäin ajattelen, että oikeastaan parempi että musiikki, kuvataide ja liikunta ovat pysyneet harrastuksina, vaikka niihin tuleekin panostettua vähän enemmän kuin harrastustasolla. Tämä tyyli sopii mainiosti, sillä en ehkä kestäisi kilpailuasetelman luomia paineita, joita mainittujen taitojen harjoittaminen varsinaisena ammattina vaatisi. -Ellen sitten ammatikseni opettaisi kyseisiä asioita. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Koodaaminen on taito, jonka itsekin haluaisin oppia, samoin videoiden editointi yms. Olen ollut havaitsevani, että "tubettaminen" oli ainakin jossain vaiheessa melko yleinen haave lasten ja nuorten keskuudessa. Saatan olla myös väärässä. On totta, että yksittäiset ihmiset saivat tästä ammatin. Toisaalta kuten esimerkiksi muusikoilla, tubettajien ja sometähtien toimeentulo on kiinni seuraajien määrästä. Eli kilpailuasetelma jälleen. Toisaalta esimerkiksi hyvät TVT-taidot ja koodaus mahdollistavat esimerkiksi pelien ja sovellusten tekemisen, mitä taitona (ilmeisesti?) arvostetaan työmarkkinoilla. Mainittakoon että omat taitoni kyseisellä alueella ovat.. surkeat? Pahoittelen siis mahdollisia asiavirheitä. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Kokonaisuudessaan luovat taidot ja ominaisuudet eivät välttämättä mene hukkaan, eikä niistä tarvitse luopua välttämättä luopua työelämässä. Vaikka alkuperäinen haaveammatti ei toteutuisikaan, se ei sulje pois mahdollisuutta käyttää kykyjä jossain muussa ammatissa. Toki työn laatu ja työhkuvaan liittyvä liikkumatila vaikuttavat tähän mahdollisuuteen. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Oman taustan vaikutus</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Tämä on haasteellinen kysymys, joka usein herättää myös voimakkaita tunteita: Onko kaikilla oikeasti mahdollisuus tehdä ihan mitä vain? Itselläni ei ole antaa tähän selkeää vastausta. Koen oman ikäluokkani saaneen melko vapaasti päättää tulevaisuudestaan, mutta uskallan todeta että perhetausta vaikutti ainakin osalla. -Tosin ei niin voimakkaasti kuin aikana jolloin kansa jaettiin selkeämmin "herroihin" ja "duunareihin". Omassa ikäluokassani vanhempien koulutus tuntuu vaikuttaneen jälkikasvun valintoihin, mutta ehkä enemmän arvomaailman perspektiivistä. Toisaalta myös kiinnostus koulunkäyntiin peruskoulussa oli toinen merkittävä tekijä, mihin tosin perhetausta saattoi vaikuttaa. </span></p><p><span style="font-family: arial;">En halua yleistää, mutta koen että ns. duunariperheiden jälkikasvulta ei odotettu koulumenestystä tai jatko-opiskelua. Poikkeuksia toki oli. Asuinpaikallani lukioita oli vähän. Ns. lähempänä eli bussi- tai junamatkan päässä kaksi. Vähän kauempana oli ns. erikoislukio, mutta kovin moni ei sinne hakenut. Asuinpaikallani ei siis tunnettu liioin ajatusta paremmista ja huonommista lukioista. Jako "amistolaisten" ja "lukiolaisten" välillä sen sijaan oli vahvempi. Lukiolaisista vähemmistö alentui hengailemaan amistolaisten kanssa. Amistolaisista taas harva lähestyi snobeja lukiolaisia. Ja kyllä, asenteet ainakin täälläpäin olivat näinkin räikeitä. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Nyt kun tarkemmin muistelen, omistakin tuttavistani osa muokkasi haaveitaan taustansa mukaan. -Tavallaan. Vanhempien koulutustaso vaikutti osaltaan valintoihin, tosin aivan suoraa korrelaatiota ei tuolloinkaan ollut. Mutta uskallan väittää, että jälkikasvun valinta esimerkiksi ammattikoulun ja lukion välillä seurasi vanhempien valintoja. Toisaalta, ehkä tavallisempaa oli, että jälkikasvu valitsi lukion vaikka vanhemmat eivät olisi olleet ylioppilaita. Sen sijaan ammattikoulun valitseminen korkeasti koulutettujen vanhempien jälkikasvuna taisi olla harvinaisempaa. Joskus vanhemmat ohjasivat jälkikasvuaan oman koulumenestyksensä perusteella. Puhuttiin "lukupäästä". Jos sellaista oli, ehdottomasti lukioon, jos ei niin ammattikouluun. Korostan jälleen: tämä kokemus ja käsitys perustuu vain omaan suppeaan tuttavapiiriini. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Työ: tavoiteltava asia vai kirosana?</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Minua on hämmentänyt lisääntyneet negatiiviset asenteet työntekoa kohtaan. Joskus työ oli nuoren ensimmäisia askeleita aikuisten maailmaan, ja suorastaan kunnioitettava asia. -Toisaalta myös välttämätön erityisesti perheissä, joissa tulotaso oli pieni. Olin sen verran monta vuotta poissa työelämästä, että ensimmäiset kerran ns. oikeissa töissä (ei työharjoittelussa) oli jotain aivan huikeaa. Olin päässyt ns. normaalien ihmisten joukkoon. Se mitä joku kutsuu oravanpyöräksi, tuntui saavutukselta minulle. Toisaalta minulla on ollut onni tehdä työtä, mistä todella pidän. Mutta.. olen myös tehnyt paljon työtä saadakseni tehdä sellaista työtä.</span></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjwebxc4_YLEDehYtP7NitbCnJxdHChb8vFKwa5x9ciiyxd6vzBp1jSW3NjqBTM9n99x0edJOMaUpPLtZodvEz_DVZaObtze0jGG0MV3qaAcmHFOdgeVxFLgCQp5483XQlC_VGAKXbkB58uw4O4M1ayxLY50_gcD60ujICTIzzlPAjXf49_vPtS335W/s720/FB_IMG_1613394331635.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="720" data-original-width="720" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjwebxc4_YLEDehYtP7NitbCnJxdHChb8vFKwa5x9ciiyxd6vzBp1jSW3NjqBTM9n99x0edJOMaUpPLtZodvEz_DVZaObtze0jGG0MV3qaAcmHFOdgeVxFLgCQp5483XQlC_VGAKXbkB58uw4O4M1ayxLY50_gcD60ujICTIzzlPAjXf49_vPtS335W/w640-h640/FB_IMG_1613394331635.jpg" width="640" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: arial;">Toisaalta ymmärrän että rahakin houkuttelee. Toisaalta ns. korkeapalkkainen työ sisältää usein enemmän vastuuta ja vaatii korkeampaa koulutusta. -Tai sisältää vähintäänkin suuren määrän työtunteja. Esimerkiksi yrittäjä voi parhaassa tapauksessa yhdistää korkeat tulot ja mielekkään tekemisen, mutta tuottavuus lähtee harvoin ihan nousuun. Ns. hyväpalkkainen, mutta korkean koulutuksen vaativa työ puolestaan sisältää vastuuta, ja useamman vuoden hieman vaatimattomampaa elämää. -Ja paljon jälleen paljon työtä opintojen eteen. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Näin eri lähteisiin tutustuneena työnteko kokonaisuudessaan tuntuu muuttuneen kirosanaksi ja asiasta josta halutaan päästä eroon enemmän tai vähemmän helpolla rahalla. Lottovoitto on esimerkki mitä minun ei pitäisi käyttää, mutta on se kuuluisa kysymys: "Mitä sinä tekisit jos..?" Yksittäiset päävoitot saavat meidät kokeilemaan onneamme. Mitä itse olen kuullut, yksi jos toinen toteaisi että työnteko loppuisi siihen. Tavoitteena on siis helppoa raha, jolla pääsisi irti työelämästä. Mitä elämä olisi sen jälkeen? Jos saisin valita, en lopettaisi työntekoa. Toisaalta ehkä tekisin vapaaehtoistyötä. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Tilanteissa joissa työtä tehdään vain rahan vuoksi huolestuttaa yksilön oma jaksaminen ja henkinen terveys. Mikäli työ on todellakin äärimmäisen epämielekästä ja viikonlopun odottaminen alkaa sunnuntai-iltana, onko saatu palkka sen arvoista? Toisaalta on myös ihmisiä, joille todellakin on ihan sama mitä työtä tekee. Joskus toivon että kuuluisin tähän joukkoon. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Mitä mieltä sinä olet palkan merkityksestä ja työn mielekkyydestä? Onko/oliko sinulla ns. toiveammattia?</span></p><p><br /></p><p><br /></p><p><span style="font-family: arial;"><br /></span></p><p><span style="font-family: arial;"><br /></span></p>Aliisahttp://www.blogger.com/profile/17154668115332410783noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5543060331824588057.post-87596667263807675582022-10-04T11:14:00.002+03:002022-10-07T10:27:21.063+03:00Tätä en olisi uskonut 10 vuotta sitten: vegaaninen vaihtoehto alkaa olla edullisempi!<p> <span style="font-family: arial;">Teinivuosinani kasvisruokavalio oli eräänlainen kannanotto. Kouluissa ei ollut varsinaisia kasvisruokapäiviä. Oli toki esim. puuro- ja pinaattilettupäiviä, mutta osuutta "kasvisruoka" ei korostettu. -Kasvissosekeittopäiviä unohtamatta! Kun kasviruokapäivät tulivat kouluihin, ne saivat sekä äärimmäisen positiivista että äärimmäisen negatiivista palautetta. Osa pelkäsi lastensa kuolevan nälkään tai tulevan käännytetyiksi johonkin outoon kapinoivaan sakkiin jolle HK:n sininen ei enää kelpaisi. Vaikka itse siirryin "jyrsiöiden" -kategoriaan, en itsekään ole koskaan perustanut aggressiivisista vegaaneista. Luulen että sellaisella asenteella saa käännytettyä kohdehenkilöt entistä lähemmäksi HK:n sinistä. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Peruskoulu- ja lukioaikoina kasvisruoka oli melko yksinkertaista, joskus jopa... erittäin huono yritys? Tai ehkä sanktio? Kouluruuasta haluaisin viimeiseksi valittaa, mutta esimerkiksi lihakeittopäivinä tarjottu "talonpojan keitto" oli käytännössä samaa keittoa mutta ilman lihaa. Ihmettelen lähinnä sitä, ettei joukkoon lisätty edes palkokasveja tuomaan proteiinia. Mietin myös, kuinka pitkään talonpojat aikoinaan selvisivät näillä keitoilla. Muutettuani omilleni kiinnostuin myös vegaaniruuasta, mikä toisaalta oli "hifistelyä". Vegaaniruuan raaka-aineet olivat melko kalliita soijarouhetta laskematta. Tofua sai todella edullisesti etnisistä kaupoista, mutta ruokakaupoissa se oli melko hintavaa. Lisäksi valikoima oli melko suppea. Nyt tilanne on erilainen, ja erityisesti sotatilan seurauksena vielä erilaisempi. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Monipuolisempi valikoima</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Kasviperäisten tuotteiden tarjotan ruokakaupoissa on laajentunut todella paljon. Jopa "halpismerkeillä" on oma versionsa perustuotteissa. Tämä ilmenee erityisesti maitotuotteiden korvikkeissa, eli juomissa jogurttihyllyn tarjonnassa. Vegaanisten juustoa korvaavien tuotteiden määrä näyttää myös lisääntyneen. Tuorejuustoa korvaavien levitteiden kohdalla tarjona näyttää pysyneen sen sijaan ennallaan. Toisaalta ehkä menekki ei ole kovin suuri. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Maidon korvikkeista kaurajuomat eri versioineen näyttävän kelpaavan monille. Niistä sovelletut makeat välipalajuomat ovat suosiossa myös lasten ja nuorten keskuudessa. Itsekin olen joskus katsellut esim. Pätkis -ja Dumle -kaurajuomia, mutta en ole saanut aikaiseksi maistaa. Minulla kaurajuoma maidon korvikkeena on jääkaapin vakiovarustus, mitä laitan teehen, kahviin ja myös puuron päälle. </span></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi4fobmmZoEzit3Y-EIutPZB_m76Sd5TXfhNLNSFgp65CGhoF1WycXIsi_BHkHafPDQdIJ5vhO7T0JC_8nN_H4__5GSmuD3t7haxpUDz8i4L9w0VEj7dmhUZ4wLuJaz7uIuqUe6SGjU83zSiRWXzBiEUpYDdkrY2odu1LVhmSL6bIQKIN5w-hBtKaS7/s3855/20221004_094759.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3855" data-original-width="2891" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi4fobmmZoEzit3Y-EIutPZB_m76Sd5TXfhNLNSFgp65CGhoF1WycXIsi_BHkHafPDQdIJ5vhO7T0JC_8nN_H4__5GSmuD3t7haxpUDz8i4L9w0VEj7dmhUZ4wLuJaz7uIuqUe6SGjU83zSiRWXzBiEUpYDdkrY2odu1LVhmSL6bIQKIN5w-hBtKaS7/w480-h640/20221004_094759.jpg" width="480" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: arial;">Pakasteosastolla vegaaniset tuotteet ovat myös lisääntyneet hurjasti. Tosin paljon innostusta aikoinaan saanut nyhtökaura katosi hyvin pian saapumisensa jälkeen. Härkäpaputuotteet, quorn ja seitan ovat sen sijaan pysyneet. Ostan quornia (valmistettu sieniproteiinista) todella harvoin, mutta suosittelen testattavaksi! Koostumus on todella mukava, muistuttaa ehkä eniten kanaa ja maustamalla sopivasti siitä saa esimerkiksi todella ruokaisia wokkeja ja paistoksia. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Tähän väliin korjaus ja kiitos kommentista:</b> <b>Nyhtökauraa on siis edelleen/jälleen saatavilla! Täytyykin tsekata seuraavalla kauppareissulla</b> :) </span></p><p><span style="font-family: arial;">Myös soijatuotteita (rouheena, suikaleina ja paloina) näyttää saavan ihan tavallisista lähikaupoista. Suuremmissa marketeissa valikoima on tietenkin laajempi, mutta esimerkiksi harvasta kaupasta ei soijarouhetta saa. </span></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhq8JFCiLv-hY2pzZAM8uviy5S6Ye5FR984Xj-ahls-78e25fw0EBw7wn2Z_3HD1-sOQdwxn_5HZZ1K1hF5-vWhippqjY0H4Mq9I4PUxw0NSQAyocqUiQ45aKnm7i0_1WbW9A0vDSc_xbH5a-1xKMD0LCXA2t_FfTiTcwVvZKIhYQMHCVqmu_W1_QIL/s3959/20221004_094846.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3959" data-original-width="2548" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhq8JFCiLv-hY2pzZAM8uviy5S6Ye5FR984Xj-ahls-78e25fw0EBw7wn2Z_3HD1-sOQdwxn_5HZZ1K1hF5-vWhippqjY0H4Mq9I4PUxw0NSQAyocqUiQ45aKnm7i0_1WbW9A0vDSc_xbH5a-1xKMD0LCXA2t_FfTiTcwVvZKIhYQMHCVqmu_W1_QIL/w412-h640/20221004_094846.jpg" width="412" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Hintaerojen tasaantuminen</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Kuten totesin, esimerkiksi 10 vuotta sitten erityisesti vegaaniruokaa karsastettiin valikoiman ja hinnan vuoksi. Muistan itsekin miten esimerkiksi soijamaito (ennen kaurajuomien tuloa) oli hintavaa verrattuna ns. tavalliseen maitoon. Tarjonnan laajentuessa Alpro menetti monopoliasemansa ja sai kilpailevia tuotteita. Muistan miten aluksi juomat olivat haasteellisia kahvin seassa. Oli yhtä arpomista mikä "leikkaantuu" ja mikä toimii. Sama päti kaurajuomiin. Nyt tarjolla on erikseen ns. Barista -versioita, mutta jostain syystä esimerkiksi Pirkan ja S-ryhmän Kotimaista -kaurajuomat toimivat oikein hyvin kahvin ja teen seassa. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Laajentunut valikoima on näyttänyt myös tasoittaneen hintaeroja. Vegaanisten tuotteiden hinta joillain alueilla (esim. tofu ja juuston korvikkeet) ovat selkeästi korkeampia, mutta maitoa korvaavat tuotteet ja muun muuassa soijarouhe alkavat olla samalla tasolla kuin vastaavat eläinperäiset tuotteet. Litrahinnalta esimerkiksi kaura -ja soijajogurtit ovat vielä korkeamman puolella, mutta nyt esimerkiksi kaurajuoma ei pahemmin lompakkoa rasita. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Itse käytän arkiruuissani melko usein soijarouhetta tai soijapaloja. Hinta on hieman päälle 3 euroa, ja samasta pussista on riittänyt todella suureen määrään ruokaa. Erityisesti soijarouhe on erittäin riittoisaa, ja alkaa tulla halvemmaksi kuin eläinperäiset tuotteet. </span></p><p></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj5VAdgsOedgTVYWlTgcU17oU2XLk36Q3UNu_C7FS9hZGpoZvg2B-MIiBFtBGdh1C6qbkDBLPrsYWHHvcKAmQOjXUgJB07qmW8vevthZKH04u4mg95T8ZgZwpG4JLmGOLmM4dmA1-fK1Kv05niWET_jm1E9CN0TDVWtlKWZurWLPpXZW2aMUlVGkdSD/s3959/20221004_094846.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3959" data-original-width="2548" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj5VAdgsOedgTVYWlTgcU17oU2XLk36Q3UNu_C7FS9hZGpoZvg2B-MIiBFtBGdh1C6qbkDBLPrsYWHHvcKAmQOjXUgJB07qmW8vevthZKH04u4mg95T8ZgZwpG4JLmGOLmM4dmA1-fK1Kv05niWET_jm1E9CN0TDVWtlKWZurWLPpXZW2aMUlVGkdSD/w412-h640/20221004_094846.jpg" width="412" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Ns. luottotuote</td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Edelleen myös hintavia tuotteita</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Hifistely ei ole päättynyt, mukana on siis myös varsin hintavia tuotteita. Tämä ilmenee viimeistään kilo- tai litrahintaa katsoessa. Toisaalta kyseiset tuotteet ovat usein pienempien valmistajien tuotteita, ja sitä kautta kalliimpia. Näiden tuotteiden valitseminen olisi tietenkin suositeltua.. ehkä joskus opin tekemään hieman eettisempiä ostovalintoja? Omalla kohdallani ns. eettisin ruoka lienee kotimaisista herneistä ja vihanneksista valmistettu hernekeitto. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Hinta riippuu paljolti merkistä ja tuotteesta. Ns. "hienompien" merkkien tuotteet ovat luonnollisesti kalliimpia. Toisaalta esimerkiksi soijarouhetta ei ole kovin montaa merkkiä. K-ryhmän kauppojen Sallinen myy periaatteessa hieman edullisempaa soijarouhetta, mutta määrä on pienempi, jolloin myös kilohinta on todennäköisesti samaa luokkaa kuin muillakin merkeillä. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Kasviperäisistä maidon korvikkeena käytettävistä juomista kaura- ja soijamaito ovat edullisempia, mutta esimerkiksi manteli- ja cashew -maito ovat jo eri hintaluokassa. Toisaalta mantelit ja cashew -pähkinät ovat sellaisenaankin hintavampia verrattuna ensin mainittuihin, jolloin hintaero on täysin looginen. Itse suosin kaurajuomaa (käytän sanaa "kauramaito" direktiiveistä huolimatta), sillä tuote on ainakin osittain kotimainen ja näin myös edes osittain lähiruokaa. -Siis juomaa. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Ruokiin proteiinia antavista lähteistä soijatuotteet sekä erilaiset pavut ovat edullisimpia. Oma suosikkini jälkimmäisistä ovat kikherneet, mutta pidän myös kidneypavuista. Tofua en ole ostanut hetkeen, mutta tarkoituksena olisi ostaa pari pakettia lähistölle avatusta etnisestä kaupasta. Ns. perusmarkettien tofu on usein hintavampaa, mikä ilmenee tarkemmin kilohinnassa. Vehnäproteiinista eli gluteenista valmistettu seitan sekä aiemmin mainittu quorn ovat puolestaan hitavampia. Mikäli vatsa sallii, suosittelen silti testaamaan molempia vaikka muutaman kerran vuodessa. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Mahdollisuus tavalliseen kotiruokaan </span></p><p><span style="font-family: arial;">Jälleen totean etten ole vegaani, en edes 100%.sesti vegetaristi. Ainoa mitä en syö, on punainen liha. Kanaa ja kalaa syön, joskin harvoin. Käytän myös maitotuotteita, kananmunaa ja ruoka saa sisältä liivatetta. Vegaanisten tuotteiden määrä kokonaisuudessaan on kuitenkin suurin ruokavaliossani, ja tapa lienee pysyvä. Toki eettiset tekijät vaikuttavat, mutta monet täysin kasviperäiset ruuat ovat sopineet minulle parhaiten. Nyt hintojen muutokset ja toisaalta kasviperäisten tuotteiden käytön helppous ovat muuttaneet jääkaapin ja ruokakaappien sisältöä vegaanisempaan suuntaan. </span></p><p><span style="font-family: arial;">En totea tätä painostuksena tai propagandana, mutta suosittelen ainakin parin vegaanisen tuotteen ottamista käyttöön jos vatsa ja makumieltymykset vain antavat myöten. Esimerkiksi soijarouhe yms. säilyy hyvin, ja tavallisen kotiruuan valmistaminen on mielestäni lähes helpompaa kuin eläinperäisten tuotteiden kanssa.Tämä toki on mielipidekysymys, eli en voi puhua toisten puolesta. Kasviperäisten tuotteiden käyttöönotto osaksi viikon ruokalistaa ei tarkoita siirtymista hulluksi ituhippivegaaniksi. Tosin en ole tutkinut paljonko tällaisia vaarallisia muutoksia on tapahtunut. </span></p><p></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEicSWUanQ8zga5B7ruU5504ifOPNcWAWTdV0rnPymn2zCFxAPKaIECY_Gl_vVRXf9KIfg51qscTX26_60q_TSF287JlEqVRD-3RTIUDuor2IA9TdCAjCHakX_JANTAFMUgptpRtVEdNkp_bsh0unNV-LyQCu-zpHCuszg-IZhr5LHJgbWACTFqXuED6/s3106/20220904_135011.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3106" data-original-width="2464" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEicSWUanQ8zga5B7ruU5504ifOPNcWAWTdV0rnPymn2zCFxAPKaIECY_Gl_vVRXf9KIfg51qscTX26_60q_TSF287JlEqVRD-3RTIUDuor2IA9TdCAjCHakX_JANTAFMUgptpRtVEdNkp_bsh0unNV-LyQCu-zpHCuszg-IZhr5LHJgbWACTFqXuED6/w508-h640/20220904_135011.jpg" width="508" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Makeaakin löytyy..</td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: arial;">Kasviperäisistä tuotteistaa on mahdollisuus valmistaa hyvinkin tavallista kotiruokaa, ja usein jopa edullisemmin. Soijarouheesta mielipiteet jakautuvat pariin leiriin: osan mielestä eroa jauhelihaan ei huomaa, osan mielestä ero taas on huomattava ja negatiivisella tavalla. Makuasia? Mikä pätee myös lihatuotteiden käyttöön, jopa jauheliha aika monen mielestä kaipaa mausteita. Sama pätee vegaanisiin ruokiin. Toisaalta kannattaa myös lähteä hakemasta identtistä kopiota lihalle, ja sen sijaan maustaa ruokaa sellaiseksi että siitä pitää. Mikäli sekään ei auta, ei näiden tuotteiden käyttö ole pakollista. Ns. peruskotiruuasta pitäville ainakin itselläni on positiivisia kokemuksia näistä:</span></p><p><span style="font-family: arial;">- Marakonilaatikko soijarouheesta</span></p><p><span style="font-family: arial;">- Soijarouhekeitto (vastaa jauhelihakeittoa)</span></p><p><span style="font-family: arial;">- Kiusaukset</span></p><p><span style="font-family: arial;">- Suurustettu kastike soijarouheesta</span></p><p><span style="font-family: arial;">- Bolognese -kastike soijarouheesta</span></p><p><span style="font-family: arial;">Mutta kuten totesin, osa karsastaa soijarouheen rakennetta, mikä ei ole kiellettyä. Myös pavut saattavat aiheuttaa "yök, en syö!!!" -reaktion. Jos itsenäinen kokeilu tuntuu liian suurelta riskiltä, esimerkiksi työpaikan ruokala (jos sellainen löytyy) voi kokeilla kasvisvaihtoehtoa. Toisaalta itse samoihin ruokiin jumittuneena ymmärrän myös kynnyksen kokeilla uutta. Jos perheessä on pieniä lapsia, vegaaniset vaihtoehdot voivat olla pieni "riski" mikäli lapsella on nirsoiluvaihe. Tällöin ruoka lienee hyvä valmistaa sellaiseksi, että siitä on karsittu "vaaralliset" osat minimiin. Itse olisin niin ilkeä etten kertoisi soijarouheesta.. </span></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjs_HmdQwTqf9HdohDS7hgpiP_ozNSZdeu_MuLWkQrTJf5RKjK0uTW5svUjoijiQ-zU5n6L4ShAJq6fWMa8Ht9L1Jell5hGPtzTuYmpQTt3_jeTWFkPER9PHYOFm5OA1icrtDRY0ZcJCH9eZGc0h0Jwkl0IzIRXIjF_YDrLy0myoCiRbn5Cibxlw5dv/s3518/20220927_103440.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3518" data-original-width="3072" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjs_HmdQwTqf9HdohDS7hgpiP_ozNSZdeu_MuLWkQrTJf5RKjK0uTW5svUjoijiQ-zU5n6L4ShAJq6fWMa8Ht9L1Jell5hGPtzTuYmpQTt3_jeTWFkPER9PHYOFm5OA1icrtDRY0ZcJCH9eZGc0h0Jwkl0IzIRXIjF_YDrLy0myoCiRbn5Cibxlw5dv/w558-h640/20220927_103440.jpg" width="558" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Jatkossa...</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Miten sitten Juniorin ruokavalio? Kasvatanko hänestäkin 70%:sesti (luku on karkea arvio) vegaanin? Vastaus on kielteinen. Yritän kotona totuttaa hänet yhteisiin ruokiin. Varasuunnitelmaa epäonnistumisen varalle ei vielä ole. Yritän välillä laittaa kala- tai kanaruokaa, mutta esimerkiksi päiväkodissa ja koulussa hän syö sekaruokavalion mukaisesti. Mahdolliset allergiat ovat ainoa asia, mitkä tietenkin määräävät ruokavalion muodon.</span></p><p><span style="font-family: arial;">Ainoa mitä toivon, on "herkkujen", napostelvien ja pikaruuan pitäminen vähäisenä. Toivon että Juniori oppisi tykkäämään kotiruuasta. Herkut eivät tule olemaan kiellettyjä, mutta niiden tarkoitus ei ole syrjäyttää kotiruokaa. Oikeastaan ensisijaisen tärkeää on, että energiaa ja ravintoaineita tulee riittävästi niin, että kasvu ja jaksaminen ovat turvattu. Koska itse käytän kauramaitoa, luulen että maitojuoman kanssa lapsi saa itse valita juoko "tavallista" maitoa vai kauramaitoa. - Oho, siis kaurajuomaa. Toki joku ehkä kiistelisi tässä vaiheessa kauraJUOMAN ravintosisällötä. Itse pidän kokonaisuutta tärkeämpänä kuin yksittäistä osaa. Kaurajuomassa olennaista ovat kalsium sekä D-vitamiini. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Näiden valinnoilla en halua kritisoida vegaaniperheiden toimintaa. Itselläni ei vain ole riittävästi taitoa eikä tietämystä rakentaa ruokavaliota sellaiseksi, että se toimisi myös kasvavalla lapsella. Toisaalta vegaanius on useimmiten (muutamaa poikkeusta laskematta) valinta, ja haluan antaa Juniorille mahdollisuuden valita itse jos vegaanius jonain päivänä onkin hänen juttunsa. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Kokonaisuudessaan linja pysyy samana, riippuen toki millaisia muutoksia hintoihin ja valikoimaan tulee. Sota, energiakriisi ja ties mitkä tuleva kriisit tuntuvat vaikuttavan mm. kaikkeen. Mutta näiltä näkymin ostoskassin sisältö ei paljoa muutu. Ainoa mikä muuttuu edes vähän, ovat ruuat. Tai muutan sisältöä, en runkoa. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Oletko tehnyt samoja havaintoja vegaaniruokien hinnoissa ja toimivuudessa?</span></p>Aliisahttp://www.blogger.com/profile/17154668115332410783noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-5543060331824588057.post-28489827119014270182022-10-02T18:34:00.001+03:002022-10-02T18:34:19.493+03:00Yksi päivän paras rentouttaja: äänikirjat<p> <span style="font-family: arial;">Vauva-arjesta yhdistettynä opiskeluun ja treeniin ei aina löydy vapaita hetkiä juuri silloin itse haluaisi. Kun löytyy, on yleensä aika mennä nukkumaan. Toisaalta erityisesti nyt ilmojen viiletessä ja iltojen pimetessä nukkuminen ei tunnu lainkaan epämukavalta vaihtoehdolta. Myönnän että joskus kaipaan ns. omaa aikaa niin, että voin keskittyä johonkin minkä koen rentouttavaksi. En vieläkään ole saanut aikaiseksi hankkia televisiota, enkä läppärin ruudustakaan saa aikaiseksi katsoa ohjelmia. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Äänikirjat ovat sen minulle "se juttu" mikä rentouttaa ja vie arjen ulkopuolelle. Vajaa vuosi takaperin uskaltauduin kokeilemaan Bookbeatiä. Myönnän että päiväkin ilman edes pientä hetkeä ilman äänikirjaa aiheuttaa vieroitusoireita. Seuraavaksi hieman omia kokemuksia äänikirjoista ja millaisia äänikirjoja tulee kuunneltua. Tekstiin ei liity kaupallista yhteistyötä. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Taustalla, treenatessa, lenkkeillessä, imettäessä.. </b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Äänikirjat sopivat todella moneen hetkeen ja tilanteeseen. Kotitöitä tehdessä (paitsi imuroidessa) on mukava kuunnella samalla jotain mielenkiintoista tarinaa, samoin treenatessa jos musiikki ei inspiroi. Lenkkeillessä äänikirja saa ajatukset mukavasti pois arjesta. Imettäessä taas on sopiva hetki itsekin rentoutua ja nauttia siitä mitä kuuntelee. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Tilanne toki määrää millainen äänikirja on paras. Jos teen samalla jotain muuta, kirjan on parempi olla sisällöltään selkeä, tai sellainen minkä olen lukenut joskus "tavallisena" kirjana. Enemmän keskittymistä vaativa teksti menisi helposti ohi. Toisaalta.. minusta on mukava kuunnella välillä myös samoja äänikirjoja. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Millaisia äänikirjoja kuuntelen?</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Olen ylipäänsä kirjojen suhteen hieman ennakkoluuloinen. Kun löydän jonkun aihealueen, pysyn siinä pitkään. Sama jos löydän kirjailijan jonka yhdestä teoksesta pidän, innostun kuuntelemaan saman kirjoittajan muitakin teoksia. Ehkä erityisiä kestosuosikkeja ovat historialliset romaanit ja erilaiset elämäkerrat. Molemmissa olen myös rajoittunut: historialliset romaanit sijoittuvat yleensä melko samalla aikakaudelle ja samankaltaiseen ympäristöön. Jostain syystä päähenkilö on erittäin usein naispuolinen. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Elämäkerroissa vaihtelua on enemmän, mutta myönnän ennakkoluuloisuuteni niidenkin kohdalla. Jossain vaiheessa valitsin tarinoita karuista kohtaloista jotka tavalla tai toisella tai ihmeen kaupalla päätyivät onnistumiseen. -Tai pelastumiseen. Hieman yllätyksenä elämäkertojen ja historiallisten romaanien rinnalle tulivat mm. Eve Hietamiehen kirjat Antti Pasasen matkasta Paavon vauva-ajoista varhaisteini-ikään ja Raija Orasen <i>Puhtaat valkeat lakanat</i> sekä <i>Ruusun aika</i>. Nämä tuli luettua silkasta nostalgian kaipuusta, sillä kyseisiä tv-sarjoja tuli tapitettua lapsena todella lumoutuneena. Kerran mielenkiinnosta ja jälleen nostalgian kaipuussa kuuntelin mielenkiinnosta jopa pari Anni Polvan <i>Tiina</i> -kirjaa. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Äänikirjat vs. tavalliset kirjat</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Joskus mietin "haittaavatko" äänikirjat lukutaidon ylläpitämistä. Vastaus on kokemuksen perusteella kielteinen. Ns. lukutaito ei katoa mihinkään eikä huonone, jos vain lukee säännöllisesti. Vaikka lukeminen on harrastus, siihen liittyy eräänlaista oppimista: mitä kirjan sisällöstä jää mieleen. Itse olen ilmeisesti osittain auditiivinen oppija, mutta opin myös lukemalla. Joskus kirjan sisältö on sellainen, että kuuntelemalla saan siitä paremmin selkoa. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Äänikirjat ovat minulle ehkä hieman helpompia, mutta pidän myös ihan perinteisestä lukemisesta. E-kirjoihin en tykästynyt, mutta en niitä kritisoikaan. Ehkä osalle sopii, mutta minä kaipaan konkreettista kirjaa jonka sivuja voin kääntää. Ehkä taustalla on myös halu pysytellä edes hetki poissa ruudun äärestä. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Luulen että äänikirjat ovat minulle tv-sarjojen ja elokuvien korvike, muttei yhtään huonompi. Ehkä jopa parempi, sillä mielikuvitus pääsee rauhassa visualisoimaan kuultua tarinaa. Toisaalta elokuva tai tv-sarja voi näiden jälkeen olla jopa pettymys. Ja mitä tv-sarjoihin tai elokuviin tulee ylipäänsä, en vieläkään ole saanut aikaiseksi hankkia televisiota. Taustalla syy ovat edelleen samat: en ole kokenut tarvetta kyseiselle rakkineelle enkä todennäköisesti saisi aikaiseksi avata televisiota kuin uutisten ajaksi. Mainittakoon etten kritisoi tv:n katsomista. Itse olen vain mennyt hieman vieraantumaan siitä. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Historialliset romaanit</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Jälleen nousee esille yksi nimi: Enni Mustonen. Toisaalta myös Pirjo Tuomisen teokset ovat alkaneet kiinnostaa. Mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana Enni Mustosen kirjat ovat olleet historiallisista romaanteista listan kärjessä. Toisaalta pidän myös lukijasta. Erja Manto eläytyy samaan aikaan sopivan paljon, mutta myös sopivan vähän. Mustosen kirjoilla on muitakin lukijoita, eivätkä huonoja hekään. </span></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiFknsmf0NNu_3JOGhVkBYNawdegQ8RbOE8ASW_7PScvt3pbTjr2LPp1vJ7DwWuATZV86gVxrVRUftTxSGkKUvIRZ6c7EZZB_k3rJe4ffF4KYY71f2ZER2oz16-LQwmKEMutfHxSEKAgH0tMPObcDkgLJPtbvkifqnM6Z4mkYtwO8hACisCUX7MaOsl/s3933/20221002_182402.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3933" data-original-width="2950" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiFknsmf0NNu_3JOGhVkBYNawdegQ8RbOE8ASW_7PScvt3pbTjr2LPp1vJ7DwWuATZV86gVxrVRUftTxSGkKUvIRZ6c7EZZB_k3rJe4ffF4KYY71f2ZER2oz16-LQwmKEMutfHxSEKAgH0tMPObcDkgLJPtbvkifqnM6Z4mkYtwO8hACisCUX7MaOsl/w480-h640/20221002_182402.jpg" width="480" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: arial;">Mustosen kirjoihin tutustuin nimenomaan kuuntelemalla aikana, jolloin äänikirjat olivat CD-levyn muodossa. Muistaako kukaan tällaisia(kaan) kiekkoja enää? Nim. omistan edelleen CD-levyjä ja jopa CD-soittimen. Aloitin kuuntelemalla sarjan <i>Järjen ja tunteen tarinoita</i>. Sarjan ensimmäinen kirja<i> Nimettömät</i> tempaisi mukaan niin, että oli välittömästi saatava kuunella muutkin kirjat. Toinen, erittäin koukuttava sarja oli <i>Syrjästäkatsojan tarinoita</i>. Kirjoista ilmeni vahvasti Mustosen tarkka taustatutkimus kirjoitusprosessin ohella. Mustonen oli nokkelasti saanut hahmonsa seuraamaan erilaisten tunnettujen historiallisten henkilöiden toimintaa aina kotimaisesta Topeliuksesta Armi Kuuselaan. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Tykästyin kovasti myös sarjaan <i>Koskivuori</i> sekä<i> Pohjantuulen tarinoita</i>. Suosittelen lämpimästi tutustumaan myös Mustosen vanhemaan tuotantoon. Kun innostus historiallisiin romaaneihin iskee jälleen (säännöllinen ilmiö), kuuntelen ihan mielenkiinnosta Pirkko Koskenkylän <i>Pohjantuuli</i> -sarjan kirjat. Joskus vuosia sitten nämä kirjat tuli luettua, mutta nyt kiinnostaisi miltä ne kuulostavat kuunneltuina. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Elämäkerrat</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Näillä on pitkä historia. Oikeastaan ne liittyvät historiaan. Olen pitkään ollut historiasta kiinnostunut, mutta kiinnosta laimensi kyky ymmärtää kirjoitettua historiaa luettuna. Erityisen negatiivinen kokemus oli ns. sotahistoria kohdistuen ensimmäiseen maailmaansotaan. Luin ja pänttäsin, mutta en saanut tapahtumasarjasta otetta. noudatin lukuisia neuvoja: mietin mitä luin, luin ajatuksella jne. En vain kyennyt ymmärtämään kokonaisuuksia. Tämä oli harmi, sillä olin kiinnostunut, mutta jatkuvat epäonnistumisen latistivat kiinnostuksen minimiin. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Olisin tarvinnut tarinoita henkilöistä, jotka sitä aikaa mitä opiskeltava historia käsitteli. Oikeastaan Enni Mustosen romaanit olivat syy, miten minä joka olin historiassa todella huono, päädyin valitsemaan pääaineekseni kirkkohistorian. Samalla tavalla toimivat elämäkerrat. Ensimmäinen kuuntelemani elämäkerta oli Eeva Kilven lapsuuden muistelun talvisodan ajalta. Kilpi yhdisti ajan tapahtuman lapsen näkökulmaan, mutta kertoi samalla tarkkaan ajan tapahtumista ja henkilöistä. Tämä auttoi hahmottamaan historiaa paremmin, mikä taas herätti kiinnostuksen kyseiseen aihealueeseen. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Viime aikoina olen kuunnellut eri julkisuuden henkilöiden tarinoita aina suurista vaikuttajista näyttelijöihin, kirjailijoihin ja urheilijoihin. Erityisen mielenkiintoinen oli Kaari Utrion tarina. Olen myös kyseenalaistanyt juorulehtiin pohjautuvia käsityksiäni muutamista julkisuuden henkilöistä. Kolme henkilön tarinat omasta elämästään ja urastaa kumosivat ennakkoluuloni täysin. Yksi heistä on Linda Lampenius. Olin itsekäs ja pinnallinen teini, jolle juorut olivat totuus. Ne "totuudet" eivät antaneet kunniaa lahjakkaalle muusikolle. Kuunneltuani Lampeniuksen tarinan, olin miltei järkyttynyt siitä, miten ikävästi olin hänestä ajatellut. -Vaikka sitten teini-iässä. Lindan tarina kosketti todella. Olin järkyttynyt siitä, millaisen kuvan julkisuus yritti antaa tästä lahjakkaasta muusikosta. Myös Eva Wahlströmin molemmat kirjat ovat koskettaneet! </span></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiHVCvePIoXP-T1m9YC8h7Lj83w70643t8PsHuf2oOw7zuqjBots6_BMEIuTwscsKi_HJUOigjECRnK9KyG-N60-e_to26K9pD4uYyonGrB_6aQjYT_5CYIMhsc-JJTs1Z5pUiAWzFgr-ODz0x_Pb9BVL5roic47qKmJd9XGS0gbDLibk1EvHL4MP5-/s4019/20221002_182327.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="4019" data-original-width="2804" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiHVCvePIoXP-T1m9YC8h7Lj83w70643t8PsHuf2oOw7zuqjBots6_BMEIuTwscsKi_HJUOigjECRnK9KyG-N60-e_to26K9pD4uYyonGrB_6aQjYT_5CYIMhsc-JJTs1Z5pUiAWzFgr-ODz0x_Pb9BVL5roic47qKmJd9XGS0gbDLibk1EvHL4MP5-/w446-h640/20221002_182327.jpg" width="446" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: arial;">Toinen tarina oli Hannele Laurin elämäkerta. Minulla ei ollut hänestä suurempia ennakkoluuloja, ehkä ajattelin hänen elävän lähinnä pinnallista näyttälijälle (käsitykseni mukaan) ominaista bilettäjän elämää. Laurin elämäkerta oli todella mielenkiintoinen, ja arvostukseni häneen erityisesti näyttelijänä nousi. Olen toki pitänyt Hannele Laurista näyttelijänä, elinhän lapsuudeni siteeraten Speden tuotanon parhaita lausahduksia. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Kolmannen tarinnan kuuntelu yllätti itsenikin: Martina Aitolehti. Nähtyäni kirjan olin siirtymässä jo toiseen ajatuksella "ei voi olla totta!", Itse asiassa en ollut perehtynyt siihen, mitä Martina oikeastaan teki, sillä perehtymiseni tv-maailmaan oli jäänyt jo ajat sitten vähemmälle. Myönnän kuitenkin että en kuulunut kyseisen henkilön ihailijoihin. Vähän puolihuumorilla avasin äänikirjan ja sitähän sitten unohduin kuuntelemaan. Kuunneltuani kirjan kokonaan, myönnän että aiemmat hatarat käsitykseni Martinasta osoittautuivat erittäin virheellisiksi. Ehkä saaton jopa tuntea pientä kateutta Martinan rohkeudesta mennä, tehdä ja sitä kautta onnistua. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Tietokirjat</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Seuraavaksi tavoitteena olisi kokeilla myös tietokirjoja. Kevyenä aloituksena kuuntelin Susanne Valkeakarin kirjan <i>Löydä liikunnan ilo</i>. Valitsin kirjan ihan mielenkiinnosta ja aihepiirin perusteella. Toisaalta nyt pöydällä on pinossa opintoihin liittyvää kirjallisuutta siinä määrin, että saldo konkreettisten tietokirjojen suhteen on täynnä. Valkeakarin teos oli mielenkiintoinen ja herätti kieltämättä ajatuksia. Erityisen kiinnostava oli erittely eri liikkujatyypeistä ja heille ominaisista keinoista löytää ja säilyttää motivaatio. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Seuraavaksi voisin kokeilla esimerkiksi historiaa käsitteleviä teoksia, tai ehkä jotain ihan erilaista verrattuna siihen mitä tulee luettua. En ole vielä selaillut, mutta joskus olisi mielenkiintoista kuunnella vaikkapa biologiaan tai lääketieteeseen liittyviä kirjoja. Toisaalta niiden olisi oltava ns. virallista materiaalia. Kyllä, olen vaativa. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Pohdintaa</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Äänikirjat ovat todellakin olleet rikastuttava lisä koko hereilläoloaikaan. Kunhan Juniori tulee siihen ikään että häntäkin alkavat äänikirjat kiinnostaa, kuuntelutan niitä hänelle myös. Toivon että hänkin löytäisi niistä keinon rauhoittua ja keskittyä kuulemaansa. Toki haluan itse lukea hänelle ääneen päivittäin ja vierailla kirjastossa säännöllisesti. Aivan mahtavaa olisi saada Juniori kiinnostumaan kirjoista ja lukemisesta. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Äänikirjat ovat minulle myös yksi tapa vähentää ruutuaikaa, vaikka kuunteleminen toki tapahtuu puhelimesta, mutta ruudun käyttäminen jää varsin vähäiseksi. Sen verran että laittaa äänikirjan päälle ja pysäyttää? Niin, ja uusien äänikirjojen selailuun menee oma aikansa. En ole BookBeatin lisäksi kokeillut kuin oman kirjaston äänikirjoja. Toki voisin joskus tutustua myös muihin palveluihin, mutta toisaalta olen ollut Bookbeatiin tyytyväinen. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Millaisia kokemuksia teillä on äänikirjoista? </span></p>Aliisahttp://www.blogger.com/profile/17154668115332410783noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5543060331824588057.post-37331383990368804342022-09-23T10:16:00.002+03:002022-09-23T10:16:12.282+03:00Näin olen saanut sovitettua liikunnan vauva-arkeen<p> <span style="font-family: arial;">Treeni, opiskelu, vauva-arki ja yksinhuoltajuus. Jo omaankin korvaani tuo kuulostaa lähes mahdottomalta yhtälöltä. Jotenkin se silti on onnistunut. Mainittakoon jälleen, että hyvin tukiverkon vuoksi en koe olevani ainakaan yksin. Lisäksi Juniori on (toistaiseksi) varsin helppo vauva, minkä ansiosta pystyn tekemään yllättävän paljon hänen kanssaan ollessani. Erityisesti hyödynnän hetkiä joina hänellä on jokin oma projekti. Edellisessä tekstissä käsittelin opiskelua vauva-arjessa. Tällä seuraa oma kokemukseni kuinka ehtiä liikkumaan. </span></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgUhHdivTBdoLmp7jgayGIKFZA_8VwbLIefKv39nxCO4weY56zaQqsuBJTMZzjAIPg4he1yAGGv9PnlqSl2zn1HBGKnD14A8OyAJUcKoNhdW28K7obj3N1N0WU032j0fqXtZvJgaTVOU6kTI6lJ2z2pNJDDb-JyyQsN3CrzPGZz79_BRWTKD8PXdsTT/s2691/20220920_201538.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2448" data-original-width="2691" height="582" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgUhHdivTBdoLmp7jgayGIKFZA_8VwbLIefKv39nxCO4weY56zaQqsuBJTMZzjAIPg4he1yAGGv9PnlqSl2zn1HBGKnD14A8OyAJUcKoNhdW28K7obj3N1N0WU032j0fqXtZvJgaTVOU6kTI6lJ2z2pNJDDb-JyyQsN3CrzPGZz79_BRWTKD8PXdsTT/w640-h582/20220920_201538.jpg" width="640" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Vaunulenkit</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Vaunulenkit ovat edelleen itselleni tärkeä osa päivää. Ajoitettuna aamupäivälle Juniori nukkuu pidemmät päiväunet, ja minä saan "omaa" aikaa. Liikuntamuotona vaunulenkit taipuvat moneen suuntaan. Hitaalla ja leppoisalla vauhdilla vaunulenkit menevät palauttavasta liikunnasta ja hyvissä maisemissa aivotkin saavat levätä. Kun energiaa ja intoa on enemmän, vauhti voi olla reippaampi ja mukaan voi liittää hölkkää tai peräti spurtteja. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Vaunulenkkien kuten muunkin liikunnan kuormitusta kannattaa nostaa todella maltillisesti jos synnytyksestä ei ole kulunut pitkää aikaa. Kevyemmällä keholla olisi varmasti suuri houkutus vetäistä heti se 5-10 kilometrin lenkki. Jo oman ja sitä kautta vauvankin hyvinvoinnin turvaamiseksi on tärkeää antaa keholle toipumisrauha. Vaikka minulla tarvittaessa löytyy tukiverkkoa lapsen hoitamiseen, haluan pitää kehoni siinä kunnossa että tukiverkko on enemmänäkin Junioria varten. Näiden ihanien ihmisten kautta Juniori näkee muitakin ihmisiä kuin äitiään. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Jumppatuokiot</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Näitä tulee päivän aikana useita! Aika usein teen nk. off-ice -harjoittelua vaunulenkin ohessa. Käytännössä tämä tarkoittaa luisteluhyppyjä maalla sekä erilaisia rotaatio- eli kierroshyppyjen harjoittelua. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Itse tympäännyn ajan myös pelkkään lenkkeilyyn. Myös kehoni tympääntyy jos liikkuminen on liian yksipuolista. Tästä syystä olen todella usein liittänyt vaunulenkkiin jumppatuokion. Näin vaunulenkkiin tulee vaihtelua ja mahdollisuus vähintään ylläpitää aiempia taitoja. Esimerkiksi jääharjoittelu on tällä hetkellä vielä satunnaista, mutta ehkä säännöllistyy muutaman viikon aikana. Ns. off-ice -harjoittelu mikä käytännössä tarkoittaa esimerkiksi hyppyharjoituksia tukee jääharjoittelua niin, etten joudu joka kerta aloittamaan aivan nollasta. Vaikka jääharjoittelu on oma juttunsa, siellä tarvittavaa kehonhallintaa voi onneksi tukea myös jään ulkopuolella. </span></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEigU1Mq7eOu03RnL1MXlVsdTOLEY7b36jgTBZ48sGgDEHiFTZpT0CN4sudreLUfJUOmqR71zLEe-iJJfWAAHdbrwbcK9nswpF0XCW2YEewHi0Uy2CpXxQWbjaXKXp3Cq1X6PmBxeFWl3Cc5DOV88Id3_zAG3YdmLMK2cV33BFY2POfC-DfmqDDwLIKz/s2255/IMG_20220920_172427_558.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2255" data-original-width="2255" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEigU1Mq7eOu03RnL1MXlVsdTOLEY7b36jgTBZ48sGgDEHiFTZpT0CN4sudreLUfJUOmqR71zLEe-iJJfWAAHdbrwbcK9nswpF0XCW2YEewHi0Uy2CpXxQWbjaXKXp3Cq1X6PmBxeFWl3Cc5DOV88Id3_zAG3YdmLMK2cV33BFY2POfC-DfmqDDwLIKz/w640-h640/IMG_20220920_172427_558.jpg" width="640" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Suunnitelmallisuus</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Yritän hieman katsoa minä päivänä teen mitäkin. Joinain päivinä teen enemmän notkeusharjoittelua, joinain huomio on ylävartalon lihaksissa, joinain hyppyharjoituksissa jne. Lisäksi mukaan mahtuu lepopäiviä. Jälkimmäisten muistaminen ei aina ole helppoa, mutta rytmittäminen edes suunnilleen samoille päiville on auttanut. Vaikka en ole vielä(kään) kyennyt samanlaiseen suunnitelmallisuuteen kuin esimerkiksi opiskeluaikoina käytettävissä olevien liikuntatilojen vuoksi, jo suuntaa-antava viikkosuunnitelma on auttanut. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Suunnitelmallisuus mahdollistaa nimenomaan liikkumisen monipuolisuuden ja sen, ettei samaan alueeseen kohdistuvaa kuormitusta tule liikaa tai liian vähän tietyn ajan sisällä. Toisaalta viikkosuunnitelma muistuttaa tekemään harjoituksia myös osa-alueilla, jotka ovat tällä hetkellä heikommassa kunnossa. Omalla kohdallani nämä ovat esimerkiksi koordinaatioharjoitukset joilla yritän enemmän tai vähemmän epätoivoisesti oppia yhdistämään käsien ja jalkojen käytön yhdistämistä samaan. Ja koska taitoluistelun luonne on "hieman" muuttunut 90-luvun tyylistä johon olen jämähtänyt, erityisesti ylävartalon ja käsien käyttö on.. vaikeaa? </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Lyhyempiä hetkiä ei kannata väheksyä!</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Se ettei vauva-arki anna mahdollisuutta vaunulenkkiä laskematta pidemmän treenituokion pitämiseen, ei sulje pois mahdollisuutta tehdä muutakin kuin vaunulenkkejä. Toki en voi puhua muiden puolesta. Osalle se esim. 1-2 tunnin treenituokio on tärkeä. Hänen mielensä voi vaatia sellaista, tai sitten laji on sellainen että keskeytykset haittaisivat harjoittelua. Tai sitten ympäristö on sellainen ettei vauvaa yksinkertaisesti voi ottaa mukaan. Ensimmäiseksi mieleeni tulee uimahalli. Ehkä on olemassa erittäin taitavia harjoittelijoita, mutta itse en voi kuvitella esim. vauvauinnin ja kilpauinnin yhdistämistä. -Tai uimahypyn. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Mutta liikuntamuodoissa joissa pienemmissä erissä harjoitteleminen on mahdollista, ei kannata väheksyä lyhyempiä harjoitteluhetkiä. Tietenkin ne voivat aluksi turhauttaa, mutta skippaaminen ihan vain siksi että aikaa on maksimissaan 5-10 minuuttia en ainakaan itse suosittele. Tekemiseen tulee taukoa, mikä taas voi vaikeuttaa aloittamista kun niiden pidempiä tuokioiden pitäminen taas onnistuu. Vaikka pidän vauva-arjesta ja vauvan hoitamisesta, se ei ole liikkumismuotona aina ihan ergonomista monipuolisuudesta puhumattakaan. Tästä syystä ne yksittäisten minuuttienkin mittaiset jooga- tai jumppahetket ovat tärkeitä ihan jo siksi että kroppani kestää. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Notkeusharjoittelu on "laji", jossa säännöllinen ja riittävän usein tekeminen on tärkeää. Taitoja voi pitää yllä harjoittelemalla usein ja lyhyempiä aikoja, mutta jättäminen pois pidemmäksi aikaa tuntuu. Venyttely- ja liikkuvuusharjoitteet ylipäänsä ovat jotain, mitä suosittelen taukojumpaksi vaikka spagaatti ei olisikaan oma tavoite. Liikkuvuus on kuitenkin merkittävä osa arkea ihan jo arjen sujuvuuden kannalta. Kun Juniorin taidot tuosta laajentuvat, sille että pääsen kyykkyyn ja ties mihin asentoon kurottamaan tuolin alle menneitä, mukamas kadonneita tavaroita tulee varmasti taitona olemaan käyttöä. Eli niitä lyhyitäkin jumppahetkiä on hyvä hyödyntää. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Lapselle voi hyvin antaa huomiota "kesken" liikkumisen</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Erityisesti kotona jumpatessa Juniori on aina vieressä. Hän leikkii välillä itsekseen ja välillä kaipaa huomiota. Nostan hänet syliin, juttelen, vastaan "kommentteihin" eli huuteluun yms. Tämä ei kuitenkaan ole treenistä pois. Koska kommunikoin ja nostelen Junioria säännöllisesti "vauvajumpan" pariin, hän tulkitsee asian niin, että äiti leikkii hänen kanssaan. Toki tilanne voi muuttua erityisesti siinä vaiheessa kun Juniori lähtee liikkeelle. Tai oppii puhumaan. Tai oppii leikkimään "oikeasti", ei vain äidin juksaamana. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Tässä vaiheessa onnistumista on vaikea ennustaa, mutta yritän Juniorin kasvaessa järjestää suurimman osan omista liikkumisistani sellaiseen muotoon, että Juniori sopii mukaan. Hiekkalaatikkoleikit tulevat olemaan pienoinen haaste, mutta ehkä saan olla vaikkapa.. trukki joka kuljettaa esimerkiksi työntekijää eli Junioria työpisteeltä toiselle. Meneeköhän läpi? </span></p><p><span style="font-family: arial;">Puolisalaa toivon että tämä nykyinen meno toimisi vielä sen aikaa että Juniorilla kävely alkaa sujua. Riippuen mahdollisuuksista voisimme kokeilla Juniorin liikunnallista valmiuksen kehityttyä esimerkiksi vanhempi-lapsi -voimistelua tai akrobatiaa. Paikallisella voimisteluseuralla on välillä tällaisia järjestetty, mutta eri asia onko sellaisia ensi vuonna ja missä ryhmät pidetään. Myönnän että haluaisin opettaa Juniorin luistelemaan. Tosin yritän "ulkoistaa" osan opetuksesta kotiseuran luistelukoululle. Juniorin ei tarvitse kiinnostua taitoluistelusta, mutta hän saa kiinnostua siitä innostus lähtee hänestä itsestään.</span></p><p><span style="font-family: arial;">Mutta tällä hetkellä Juniori tykkää kovasti vauvajumpasta ja seuraa kiinnostuneena kun äiti harjoittelee käsilläseisontaa ja notkeusharjoituksia. Miten paljon äidin jumppa kiinnostaa kun Juniori itse pääsee liikkeelle.. se jää nähdäväksi? Yritän parhaani mukaan houkutella hänet mukaan. -Siis turvallisuustekijät muistaen. Juniorin turvallisuus on melko taattua. Tapaturma-alttiista äidistä en mene takuuseen. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>"Häiriötekijöitä"</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Yksi merkittävimmistä lienevät ei ennustettavissa olevat asiat. Vauva saa päähänsä olla tyytymätömän erityisesti sillä hetkellä kun hän saisi keskittyä omaan leikkiin tai syödä leppoisasisti niin että kurssimateriaalien lukeminen onnistuu samaan aikaan. Nälkä voi myös yllättää eri aikaan kuin oli odotettu. Bodyyn voi tulla sen sortin pulautus että koko asu menee vaihtoon. Näitä sattuu ja tapahtuu. Ja tosiaan, jonain päivänä vauvalle voi tulla esimerkiksi flunssa. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Omalta osaltani nk. hormonaalinen unettomuus ei ole paras kumppani tähän. Toisaalta tiedän että tila on väliaikainen. Toisaalta "oikeisiinkaan" vaihdevuosiin ei ole pitkä aika. Tuo unettomuus on kieltämättä ärsyttävää, sillä aivot eivät toimi optimaalisesti kun huonosti nukuttuja öitä alkaa olla useampi. Lapsi tosin nukkuu sitäkin paremmin, mikä tietenkin on todella mukava asia ja helpottaa arkea. -Ja omaa nukkumista silloin kun uni tulee. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Myös sää on ratkaiseva tekijä. Kuulun niihin mukavuudenhaluisiin jotka eivät ole valmiita (vapaaehtoisesti) liikkumaan säässä kuin säässä. Vaikka olen viimein saanut aikaiseksi kerätä edes osan tarvittavista sadevarusteista, en voi sanoa että pitäisin ulkoilusta sadesäällä. Tällä hetkellä Juniorin vaunujen sadesuojan lisäksi käytössäni on sadetakki. Kumisaappaat ja sadehousut odottavat vielä. Nim. olen huono ostamaan mitä tahansa mikä ei kuulu perinteiseen kauppalistaan. En myöskään viihdy ulkona liian kovalla pakkasella, loskasäällä yms. epämukavassa. Usein mietin mikä geeni minusta tässäkin puuttuu.. Toisaalta nyt kun vaunulenkit ovat merkittävä osa päivää niin "oman ajan" kuin Juniorin päiväunien kannalta, en entiseen tapaan jahkaile ulkoilun kanssa. Sen verran mukavuusaluekin on laajentunut, ettei pieni sade haittaa. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Asenne kohdilleen: aloita armollisuudesta</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Älä tee liikkumisesta lapsen kanssa suorittamista. Kokeile mikä on sinulle sopiva keino liikkua, ja mieti sitten miten yhdistää se vauva-arkeen. Maailma ei toisaalta kaadu, jos joinain päivinä ei yksinkertaisesti huvita, tai jaksaminen ei riitä. Jos voi väsyttää silloinkin, kun vauva on nukkunut hyvin ja itse olet nukkunut hyvin. Toisaalta itse henkilökohtaisesti suosittelen liikkumaan tällöin edes vähän, vaikka sitten vain käväisemään ulkona. -Etenkin hyvällä säällä. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Väsymys katsoo harvoin ikää ja elämäntilannetta. Toki nämä saattavat provosoida, mutta anna itsellesi lupa olla väsynyt myös silloin, kun sinun ei "pitäisi" olla väsynyt. Itse kannatan kompromisseja. Kuten mainitsin, esimerkiksi ulkoilua etenkin hyvällä säällä ei kannata jättää väliin. -Tosin tuskin maailma kaatuu siihen jos kerran pari jättää väliin ilman sen suurempia perusteita. Jos koen olevani (fyysisesti) väsynyt ja ulkoilu tuntuu jo ajatuksena vaikealta, teen lyhyemmän lenkin. Mikään ei myöskään estä ottamasta kirjaa mukaan ja istahtamista lukemaan kun vauva on nukahtanut. Tosin osa vauvoista on turhankin fiksuja: jopa vaunuista he tietävät että yrität lukea kirjaa, ja juuri silloin vaunujen pysähtyminen on suuri katasrofi. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Sitten mukavuusalueen ulkopuolelle. Henkilökohtaisesti inhoan asenteen ja mukavuusalueen ulkopuolelle poistumisen kohtaamista. Lieneekö siinä sitten se tosiasia, että oma toiminta joutuu tarkastelun kohteeksi. -Nim. olisin mieluummin aina vain oikeassa. Äärimmäisen ärsyttävää on itsekin huomata tehneensä jotain tavalla, missä todellakin olisi parantamisen varaa. Itse suhtauduin aikoinaan äärimmäisen negatiivisesti ajatukseen liikkumishetkien pilkkomisesta. Lähes pakkomielteisesti uskoin, että esim. vain tunnin mittainen treeni on "oikea" treeni. Vuosien varrella olen valitettavasti joutunut toteamaan olleeni väärässä. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Se, että liikkumisen luonne ja muoto muuttuvat, ei tarkoita että liikkuminen muuttuisi tehottomaksi. Oikeastaan näkisin jopa parempana sirotella liikkuminen suuremmalle ajalle, jolloin myös arkiaktiivisuus lisääntyy. Ne 3-5 minuutin mittaiset taukojumpat, venyttelyt ja joogahetket eivät ole turhia. Toki kehitystä tavoitellessa joissain lajeissa taukojumppa saattaa olla enemmänkin ylläpitävää liikuntaa, mutta onko sekään turhaa? Olen vaunulenkkien ohessa tehdyn jumppahetken aikana tehnyt rotaatioharjoituksia lähinnä muutaman toiston verran. Se määrä on palauttanut taidot lähes alkuperäiselle tasolle parissa kuukaudessa. Toki on lajeja, joissa tuollaiset taukojumpan kaltaiset hetket eivät ihan toimi. Harva menisi esim. uimahalliin viideksi minuutiksi. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Vauvat ovat erilaisia, samoin vanhemmat. Melko usein pieni luovuus antaa yllättävän paljon toimintamahdollisuuksia. On liikuntamuotoja- ja paikkoja joihin vauvan tai ylipäänsä alaikäisen lapsen sovittaminen mukaan on vaikeaa. Ja vaikkei olisi, on eri asia viihtyykö lapsi mukana. Itse pääsen siinä mielessä helpolla, koska pidän liikuntamuodoista joihin liittyy tavalla toisella kehon käyttämistä: luistelu, akrobatia ja ties mikä temppuilu. Vaikka haluaisin päivittäin ajan pysähtyvän, odotan myös aikaa kun saan itse riehua Juniorin kanssa trampoliinilla, kiipeillä leikkipuiston telineillä yms. Juniorin on siis varhaisessa iässä opittava yksi oleellinen numeroyhdistelmä liittyen puhelimen käyttöön: 112. Perustelu: tapaturma-altis äiti. En ylläty jos lapsestani tulee itsesuojelun suhteen varhaisessa iässä äitiään fiksumpi. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Tähän loppuun muistuttaisin vielä huonon omantunnon jättämisestä pois. Äiti, isä, tai ylipäänsä lapsen kanssa eniten oleva aikuinen: älä pode huonoa omaatuntoa jos kaipaat myös liikkumista omassa rauhassa. Vauvan kanssa liikkuminen onnistuu muutamilla kikkailuilla. Taaperoajasta en vielä tiedä, mutta otan mielenkiintoisena haasteena löytää keinoja liikkua taaperoikäisen kanssa. Olen jälleen saanut niitä kuuluisia odotas vaan -kommentteja liittyen juurikin aikaan kun vauva keksii päästä enemmän liikkeelle. Odotan mielenkiinnolla ja kehittelen keinoja yhteisiin liikuntahetkiin. </span></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg02lgn5gPDQe7oFCgibJI7uOsTUi-Fef79XzcuZoUQfI8tyrebJZIn8HHDhhFU3ZS4VfRqkr9CXytStYMkb61psUtwUn9GYKlnL2n_RJAmOt09fGqIrfB1s86yTicMbw6q4G-xy_yof8IIcZFNsDZzBGetBzj7xIqz3o82EMFFl_ZtHlFsHCSPG0be/s757/Polish_20220920_213954343.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="757" data-original-width="554" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg02lgn5gPDQe7oFCgibJI7uOsTUi-Fef79XzcuZoUQfI8tyrebJZIn8HHDhhFU3ZS4VfRqkr9CXytStYMkb61psUtwUn9GYKlnL2n_RJAmOt09fGqIrfB1s86yTicMbw6q4G-xy_yof8IIcZFNsDZzBGetBzj7xIqz3o82EMFFl_ZtHlFsHCSPG0be/w468-h640/Polish_20220920_213954343.jpg" width="468" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: arial;">Näillä fiiliksillä toivotan kaikille oikein mukavaa viikonloppua! </span></p>Aliisahttp://www.blogger.com/profile/17154668115332410783noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5543060331824588057.post-81181132729154358672022-09-15T10:43:00.000+03:002022-09-15T10:43:20.868+03:00Palaan opintojen pariin: Huono idea vai erittäin huono idea?<p> <span style="font-family: arial;">Vauva-arki sai taas hieman uutta lisää, tai oikeastaan paluuta "edelliseen elämään": palasin opintojen pariin. Mainittakoon että palasin työelämässä tarvittavia opintojen pariin. Toki pari muuta aihepiiriä kiinnostaisi paljon enemmän, mutta pitännee priorisoida. Näen opinnot jatkon kannalta yhtä tärkeänä kuin tilille säästetyt eurot. CV:ssä jokainen merkintä on töiden saamisen kannalta tärkeää. -Minä kun eksyin aloille joihin ei vain pääse. Toisaalta kaukana menneisyydessä ovat ajat joina työpaikka todellakin löytyi paikan päällä kysymällä. </span><span style="font-family: arial;">Vauva-arki, treenaaminen ja opiskelu: olenko mennyt haukkaamaan liian ison palan. -Taas kerran.. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Hieman jännittää..</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Tai ehkä vähän enemmänkin. Pidän opiskelusta, tosin olen pitänyt myös edellisistä työpaikoistani. Toisaalta olen pitänyt niistä ehkä juuri siksi, koska niihin on liittynyt tavalla tai toisella opiskelu, tai vähintäänkin "kartalla" pysyminen. Opiskelu on minulle melkein nolostuttavan tuttua. Toisaalta pitkä kokemus opiskelusta sekä säännöllinen lukeminen ja kirjoittaminen auttavat paljon. Moni asia menee osaksi rutiinilla. Aihealue jonka opintoja suoritan, on myös melko tuttu. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Jännitän kuitenkin. Onko minusta tähän? Myönnän että haluaisin saada hyviä arvosanoja, mutta varaudun siihen että rimaa on laskettava. Etuna on melko korkea motivaatio sekä kiinnostus aihepiiriin. No, pari muuta kiinnostaisi tietenkin enemmän, mutta hyvä näinkin. Yritän parhaani mukaan tehdä tehtäviä aina sopivan hetken tulleen saadakseni pöytää siistittyä. Älkää vaan kysykö miltä pöytäni konkreettisesti näyttää.. Todennäköisesti opiskelutuokiot ovat lyhyitä, mutta niitä saa päivään useita. </span></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgYULC2i-wiebQrVJQYFEvsD1AKFwXcpcrIpNw22yEUDwdw75Utpe0WPS6xd9Og2LKOuQhDf8DRa9ks3kQfoxzZsS5Y_eYI3jYr3Kw7ofov1HDAkxNA2gtXMHDhViOOYvj4sIp_UuiVeSljmpUOb7mK1SH5Kmp8TymAxfzEm50vl6ugTmJXQ860NDW5/s3326/20220915_095213.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3326" data-original-width="2689" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgYULC2i-wiebQrVJQYFEvsD1AKFwXcpcrIpNw22yEUDwdw75Utpe0WPS6xd9Og2LKOuQhDf8DRa9ks3kQfoxzZsS5Y_eYI3jYr3Kw7ofov1HDAkxNA2gtXMHDhViOOYvj4sIp_UuiVeSljmpUOb7mK1SH5Kmp8TymAxfzEm50vl6ugTmJXQ860NDW5/w518-h640/20220915_095213.jpg" width="518" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Varovainen aloitus</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Koska vauva-arki on sisällöltää edelleen hieman ympäripyöreää, katsoin viisaammaksi aloittaa kolmen opintopisteen kurssilla. Näin saan pehmeämmän aloituksen sekä harjoitella päivärytmin saamista sellaiseksi, että myös opiskelu onnistuu. Mutta koska olen muutosten suhteen erittäin hitaasti lämpiävää sorttia, katsoin parhaaksi aloittaa kolmen opintopisteen laajuisella kurssilla. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Riippuen miten aloitus sujuu, kokeilen hieman laajempaa kurssia tämän jälkeen, mutta en edes yritä ottaa esimerkiksi kahta kurssia samalla ajalle. Koska ensisijainen työni on olla 24/7 äitinä Juniorille, opiskelu on ns. sivutoimi. Ehdin varmasti opiskella intensiivisemminkin tulevina vuosina jos sellaiseen tulee tarve ja mahdollisuus. Jotenkin minun on vaikea kuvitella että osaisin jättää opiskelun tai ylipäänsä uuden opettelun.. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Lapsi on edelleen priorisoitu</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Tämä oli alkujaankin itsestäänselvyys. Juniori on edelleen etusijalla, muut projektit menevät hänen ehdoillaan. Toisaalta Juniori on todellakin helppo vauva, minkä vuoksi energiaa riittää muuhunkin. En yritä leikkiä sankaria, mutta opiskeluni tai muukaan sellainen toiminta mikä ei liity lapseen ovat suurimmaksi osaksi vapaaehtoisia. Näin ollen en ainakaan nyt ota erilistä "lapsivapaata" koska en edelleenkään koe tarvetta sellaiseen. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Toisaalta tätä kaikkea helpottaa myös se, miten asiat ovat hoidettavissa. Etäopiskelu on vauvankin kanssa melko toimiva ratkaisu. Voin hyvin kuunnella luentoa sekä syöttää Junioria tai kiikuttaa sitteriä jos nokosten aika sattuu samaan aikaan. Toki leikkiminen lapsen kanssa on luennon aikana hieman vaikeaa, mutta kyse on 1,5 tunnista. Ehkä tuollainen aika on kohtuullinen huomion jakamiseen. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><br /></span><span style="font-family: arial;"></span></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><span style="font-family: arial;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhrTDaJ0l069lheMMQIDKbFLp_kIXtZgUzAjvIRKJgOyZd7lAlOLCloH1mF_95gCbcqAOyV3lbkVfdrGIq1nxYYkItkmU7vChBYPATSBhQfYHIo9j7G6ImRSwFQOJQxpAX1jcLWqZ8c7eaYznR9Gd7b9j2_nhMQyjLFBKjfe5rwHmJfgk5TzAsbfXZb/s3072/IMG-20220831-WA0006.jpeg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3072" data-original-width="1728" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhrTDaJ0l069lheMMQIDKbFLp_kIXtZgUzAjvIRKJgOyZd7lAlOLCloH1mF_95gCbcqAOyV3lbkVfdrGIq1nxYYkItkmU7vChBYPATSBhQfYHIo9j7G6ImRSwFQOJQxpAX1jcLWqZ8c7eaYznR9Gd7b9j2_nhMQyjLFBKjfe5rwHmJfgk5TzAsbfXZb/w360-h640/IMG-20220831-WA0006.jpeg" width="360" /></a></span></div><span style="font-family: arial;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: arial;"><br /></span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Ajanhallinnan ja arjen suunnittelun merkitys</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Ajanhallinta ja suunnitelmallisuus ovat pitkään olleet ainakin itselleni tärkeitä työvälineitä ylipäänsä siihen että saan asiat tehtyä. Olen todella huono hyppäämään vanhoista rutiineista uusiin. Tosin leirityö on poikkeus. Leirityöhön liittyvä selkeä aikataulu sopi minulle erittäin hyvin mainiosti! Kun itse laadin aikatauluja, projekti tuntuu haasteellisemmalta. Toisaalta en mielelläni elä päivästä toiseen minuuttiaikataululla. Onneksi imetyshetket pakottavat pysähtymään. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Voin rehellisesti todeta että näin parin päivän työskelyn jälkeen opislelun liittäminen vauva-arkeen ei ainakaan tunnu helpolta. Toisaalta uskon että saan muokattuani päivät sellaisiksi, että opiskelukin onnistuu. -Joskin pienissä erissä. Pidemmän päälle on kuitenkin mentävä vauvan ehdoilla. Onneksi Juniorin kohdalla taktikointi on mahdollista. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi syöttämisen ajoittamista sopivalle ajalle. Päiviuniaika ei tosin ole hyödynnettävissä, sillä Juniori ei ole kanssani aivan samaa mieltä pidemmistä unista muulloin kuin vaunulenkillä ja yöllä. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Asiat jotka muuttavat päivän kulkua ovat yksinkertaisia ja yleensä pakollisia. Sellaisia ovat päivät joina esimerkiksi siivoan tai laitan ruokaa. Jälkimmäisen toteutan tekemällä ruokaa useammaksi päiväksi. Ns. laiskan ihmisen taktiikka siis. Tämä ominaisuus aikoinaan saikin aikaan reseptit kategoriassa "helppoa, edullista ja vegaanista". </span></p><p><span style="font-family: arial;">Miten hyvin päivän aikana saa tehtyä riippuu siis paljolti suunnitelmallisuudesta ja ajanhallinnasta. Olen kantapään kautta oppinut, että päivää ei kannata ahtaa liian täyteen aktiviteetteja. Vaikka "listan" jokainen kohta saisi rastin ruutuun, lopputuloksena voi olla väsyminen. Myönnän pitäväni siitä, että saan paljon aikaiseksi. Ehkä suorittaja -puoli nostaa tällöin päätään. Toisaalta sekä minä ja uskon että Juniorikin tarvitsee säännöllistä kiireettömyyttä. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Käytännön tasolla otan tietyt hetket joina keskityn kurssitehtävien tekemiseen. Yritän tehdä pakolliset/ suositeltavat kotityöt alta pois hyvissä ajoin sekä miettiä miten paljon aikaa mihinkin menee. Hyödynnän myös imetyshetkiä kurssimateriaalien lukemiseen. Vaikka kurssitehtävät ovat pääasiassa esseitä ja joskus verkkotenttejä, materiaaleihin perehtyminen auttaa merkittävästi esseiden kirjoittamisessa. Yliopistossa taktiikkaani oli ottaa kirja tuntemattomana selailtavaksi kun kirjoitin. Kaivatun informaation löydyttyä kirjoitin kohdan viitteineen muistiin. Tämä oli silloin toimiva keino, mutta nykyisissä olosuhteissa vie liikaa aikaa. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Varasuunnitelmia?</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Oikeastaan ainoa varasuunnitelmani on, että minun ei ole pakko onnistua. Jos opiskelu tässä vaiheessa käy liian haasteelliseksi, voin jatkaa opintoja myöhemmin sopivammalla ajalla. Tässä kuitenkin hyväksyttävä sekin tosiasiassa, että yksinhuoltajan roolissa ns. kaikkea mahdollista tekevän "superäidin" status ei ole kannattavin tavoiteltava asia. Olen ennen äidiksi tuloa juossut päin puuta sen verran useasti, että lapsen kanssa en halua toistaa ainakaan samoja virheitä. Ei hätää, keksin varmasti uusia virheitä. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Miksi en keskity vain tähän aikaan ja vauva-arkeen? Syitä on sekä itsestäni tulevia että ulkoisia. Kaipaan myös "omia" projekteja ja asioita joissa voin kehittää osaamistani. Pidän tavoitteellisuudesta, mutta olen vuosien mittaan oppinut liittämään tekemiseen rentouden. Tosin opiskelusta rentous on ajoittain kaukana. Vaikka haluan olla lapselleni riittävän hyvä äiti ja olla läsnä, kaipaan tosiaan myös jotain omaa. -Niissä määrin kuin ne omat projektit ovat liitettävissä vauva-arkeen. Ulkoisena tekijänä on työllistyminen. Koska koronan jälkeen tuli uusia globaaleja haasteita, töiden saaminen ei ole itsestäänselvyys. Kaipaan ns. oman alani töitä, mutta työajat eivät ole pienen lapsen kanssa aivan helposti järjestettävissä. "Vara-ammattini" tuntuu kuitenkin työnä mielekkäältä ja panostamalla nyt alan opintoihin voin lisätä osaamistani. </span></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgqzvSOnRejeIaMXfZ7W87-5id56kxAP91Zujjc5oiTWn7W6zvS2THLsu5SfJqlXXszWR6XB63clXi-u1-RgyxyFp0wRHxJGMDpr41gHylX2uDmxN2GR5K-uscNIkfQxyhNziBckC89IdlbWC8kcpnHRAB14gWOVQH57GTCL8GMlP_jrZ_fJvArGLdk/s1638/20220914_073003.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1638" data-original-width="1234" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgqzvSOnRejeIaMXfZ7W87-5id56kxAP91Zujjc5oiTWn7W6zvS2THLsu5SfJqlXXszWR6XB63clXi-u1-RgyxyFp0wRHxJGMDpr41gHylX2uDmxN2GR5K-uscNIkfQxyhNziBckC89IdlbWC8kcpnHRAB14gWOVQH57GTCL8GMlP_jrZ_fJvArGLdk/w482-h640/20220914_073003.jpg" width="482" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: arial;">Varasuunnitelmaksi voisi siis kiteyttää jälleen rentouden sekä ajatuksen siitä, ettei maailma kaadu siihen jos en nyt onnistu. Toisaalta pidän opiskelusta ja kieltämättä haaveilen työstä johon liittyisi säännöllistä perehtymistä ja tutkimista. Vaikka graduni ei ollut menestys, silti puolisala haaveilen tutkimustyöstä esimerkiksi teologian, historian tai valtiotiedein parissa. Tällaisiin ajatuksiin voin vain todeta, että varasuunnitelmiin on hyvä lisätä keskittyminen juuri tämän hetken projektiin, eli tämänhetkisen opintokokonaisuuden täydentämiseen. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Näillä eväillä eteenpäin, mutta täydennän niitä myös helpoilla, edullisilla ja (usein) vegaanisilla ruuilla joita teen useaksi päiväksi.</span></p><p><span style="font-family: arial;">Mukavaa päivää kaikille ja voimia loppuviikkoon! </span></p><p><br /></p>Aliisahttp://www.blogger.com/profile/17154668115332410783noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5543060331824588057.post-5999322865919997002022-09-12T11:00:00.004+03:002022-09-12T11:00:48.631+03:00Ikää huikeat neljä kuukautta: uusia taitoja ja äidin suunnitelmia..<p> <span style="font-family: arial;">Juniorin neljäs kuukausi on mennyt kokonaisuudessaan mukavasti. Neljän kuukauden aikana olemme oppineet ymmärtämään toisiamme, joskaan emme täydellisesti. Emme esimerkiksi ole päässeet aivan yhteisymmärrykseen kuinka toimia hetkinä, joina äiti haluaisi lukea sanomalehden. Tai itse asiassa jonkinlainen sopuratkaisu on löytynyt: äiti lukee sanomalehden illan päätteeksi kun Juniori rauhoittuu iltamaidon ääressä. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Uusia tarpeita</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Juniorin synnyttyä halusin panostaa sylissä pitämiseen sekä läheisyyteen. Toisaala pyrin myös rakentamaan päivärytmiä ja rutiineja. Tällä hetkellä projektina on edelleen nukkumaanmenoajan aikaistaminen. Kun Juniori keksi että vatsallaan onkin mielenkiintoista, hän alkoi leikkiä lattialla pidempiä aikoja sekä vatsallaan että selällään. Sitterissä hän viihtyi selkeästi vähemmän aikaa ja osasi kyllä ilmoittaa koska on aika päästa vähän liikkeelle. Tai harjoittelemaan liikkeelle pääsemistä. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Kun Juniori alkoi harjoitella enemmän kääntymistä ja ryömimistä, olin aluksi todella varovainen ettei hän olisi vatsallaan liian pitkään. Pidin kämmentä pään alla ettei pää kumahtaisi edes pehmeää alustaa vasten ja käänsin takaisin selälleen tai otin syliin kun vähänkin vaikutti siltä että poika väsyy. Ajan kanssa harjoittelun keskeyttäminen johti harmistukseen. Ymmärsin että närkästyneet äänet olivat Juniorin tapa laukoa ärräpäitä kun vatsa vain pysyy kiinni alustassa. Ahaa, poika tekee siis samaa kuin äitinsä jäällä axelia treenatessaan. Ehkä tulemme jatkossa ymmärtämään toisiamme ainakin turhautumisen suhteen.. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Viime kesänä aloin ihmetellä miksi muuten hyvin nukahtava Juniori kiukutteli pitkiä aikoja illalla erityisesti päivinä, jotka sisällöltään olivat tavallista sosiaalisempia ja ärsykerikkaita. Vähitellen pohdin että voiko tämän ikäinen vauva kaivata ns. omaa rauhaa. Kun aloin panostaa hetkiin joina Juniori saa keskittyä leluun, katseluun yms., illat helpottuivat. Toki yksittäisiä kiukutteluiloja on, mutta muuten tuon ns. oman rauhan huomioiminen näytti auttavan. Kyse ei ole pitkistä ajoista, ja toisaalta Juniori osaa myös ilmoittaa koska haluaa taas seuraa. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Pidin itseäni vainoharhaisena pohtiessani oman rauhan tarvetta. Eteeni sattui lopulta artikkeli koskien kyseistä tarvetta ja vauvan taipumusta stressaantua. Artikkelissa kerrottiin myös merkeistä jotka kertovat milloin vauva väsyy seurusteluun. Vauva "vihjailee" todella kohteliaasti esimerkksi vähentämällä katsekontaktia. Juniorin kohdalla juuri näin käy, ja hän on tyytyväinen päästessään lattialle "itsekseen" (eli aikuisen läsnäollessa) tai saadessaan käteensä jotain tutkittavaa. Kun hän on saanut oman aikansa leikkiä, hän hymyilee taas kun hänelle jutellaan ja ottaa kontaktia. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>"Minulla on mielipide!"</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Kun väkeä on enemmän, Juniori saa "osallistua" esimerkiksi ruoka- ja kahvihetkiin sitteristä käsin. Jos häntä alkaa kyllästyttää, hän pääsee syliin tai lattialle. Mutta kun väkeä on enemmän, hän selkeästi tykkää seurata vierestä ja kuunnella. Sinä päivänä kun Juniori täytti neljä kuukautta, hän keksi huutelun. Hän ei itke vaan suu hymyssä kajauttaa huudahduksen minkä päälle saattaa nauraa. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Juniori siis osallistuu keskusteluun ja "vastaa" kysymyksiin samalla mitalla, yleensä kunnon volyymillä. Hänestä tällainen keskustelu on ilmeisesti todella hauskaa. Itse kannatan tällaista tyyliä jossa kaikki saavat olla mukana iästä riippumatta. Tietenkin keskusteluissa on aina huomioitava aiheiden ja kielenkäytön sopivuus niin, että ne huomioivat kaikki mukana olevat. Juniorin kohdalla ei liene vielä niin tarkkaa, mutta sekin aika tulee kun oikeasti kannattaa miettiä etukäteen mitä haluaa kuulla lapsen suusta lähikaupassa. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Tuo iloinen huutelu on ollut hauska lisä. Usein se tulee hetkinä joina Juniori on hyvällä tuulella mutta haluaa selkeästi osallistua. Häneltä löytyy mielipide aiheeseen kuin aiheeseen. Vaikka aikuiset keskustelisivat energiakriisistä, sodasta tai mistä tahansa vakavasta, sitteristä kuuluu ajoittain kunnon volyymillä tulevat huudahdus ja naurua. Luonnollisesti annamme Juniorille suunvuoron ja pyrimme kunnioittamaan hänen näkemystään. -Siis ymmärryksen mukaan. Juniori huutelee myös leikkiessään itsekseen. Ilmeisesti komentelee leluja?</span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Tulevat kuukaudet ja vuodet</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Vaikka Juniori kuuluu vielä vauva-kategoriaan, hän ei ole enää samalla tavalla vauva kuin esimerkiksi muutama kuukausi sitten. Hän kuuntelee, katselee, kokeilee ja harjoittelee. Hieman kauhulla odotan sitä päivää kun hän oppii ryömimään. Sen verran minussa on pedagogin vikaa, että haluan tukea lastani ajankohtaisen kehitysvaiheen mukaisesti. Toki siitäkin huolimatta moni asia voi mennä pieleen. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Juniorin ei tarvitse oppia asioita keskimääräistä aikaisemmin nyt, eikä myöhemmin. Ajankohdan määrittelee ensisijaisesti hänen oma kiinnostuksensa. Hänen ei tarvitse oppia kääntymään, ryömimään, kävelemään eikä puhumaan muita lapsia aikaisemmin. Hänen ei myöskään tarvitse oppia lukemaan ennen kouluikää, ellei hän itse halua. Toki pyrin kannustamaan ja innostamaan, mutta hän ehtii kyllä oppia ne taidot.</span></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiIybPjBhBdL3BT-9e_aiON0jDAi9Ed6ooIifoSNXXWDPhcVOe8vlNmbuqM8TSrc9QieZcz9xjyeUwVREXtRtYEe6Vm3ns827uIO680lu8P462iKgE5ObnPzYqS8Tf59B3uPaTjS8NYR4GVR2lUUVgXGM_sOqK4OT3Il8R1lx7SdcWEXE1cyjJ-Poeo/s3072/IMG-20220816-WA0019.jpeg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3072" data-original-width="1728" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiIybPjBhBdL3BT-9e_aiON0jDAi9Ed6ooIifoSNXXWDPhcVOe8vlNmbuqM8TSrc9QieZcz9xjyeUwVREXtRtYEe6Vm3ns827uIO680lu8P462iKgE5ObnPzYqS8Tf59B3uPaTjS8NYR4GVR2lUUVgXGM_sOqK4OT3Il8R1lx7SdcWEXE1cyjJ-Poeo/w360-h640/IMG-20220816-WA0019.jpeg" width="360" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: arial;">Tietenkin on asioita joista toivon Juniorin kiinnostuvan. Niistä merkittävimmät ovat kirjat, musiikki ja liikunta. Yritän tuoda nämä osaksi Juniorin elämää, mutta positiivisella tavalla. Hänen ei ole pakko lukea viisivuotiaana Waltaria, tai edes osata lukea. Hänen ei myöskään tarvitse olla kymmenkesäisenä taitoluistelussa SM-Junioreiden sarjassa. Hänen ei ole pakko edes kiinnostua koko lajista. Jos rehellisiä ollaan, minusta olisi melkein parempi että Juniori löytää jonkun muun lajin ja saa näin oikeasti oman juttunsa. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Muutaman vuoden päästä ensimmäinen harrastus voi tulla ajankohtaiseksi. Se riippuu täysin millaisista asioista Juniori pitää ja miten hän jaksaa. Osalle lapsista harrastukset ovat keino purkaa energiaa, osa taas tarvitsee arkeensa enemmän rauhoittumista ja kiireettömyyttä. Luonnollisesti ajattelen että lapsen on tärkeä oppia sosiaalisia taitoja sekä kanssakäymistä, mutta lapsen ominaisuuksien tason mukaan. Toivon että Juniorilla tulee olemaan ystäviä. Hänen ei kuitenkaan ole pakko viihtyä suurissa joukoissa. Toisaalta hän saa viihtyä sellaisissa jos se on hänelle itselleen ominaista. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Miten itse panostan äitinä ja esimerkkinä olemiseen?</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Olen miettinyt tätä paljon, siis nyt kun asia on hieman ajankohtaisempi. Tietenkin haluan olla rakastava, turvallinen, luotettava ja toisaalta kannustava aikuinen jonka syli on avoinna aina tarvittaessa. -Tai edes mahdollisuuksien mukaan. Toivon voivani opettaa Juniorille sekä tervettä itserakkautta että muiden ihmisten kunnioittamista. Jos suinkin pystyn, toivon että hänestä tulisi kiltti, reilu ja ihminen joka jossain vaiheessa kykenee tarkastelemaan asioita useasta näkökulmasta. Kiltillä en tarkoita vietävissä olevaa, vaan ihmistä jota on helppo lähestyä ja jonka seurassa on mukava olla. Ja toivon myös, että samanlaisia ihmisiä löytyisi Juniorin ympäriltä myös omasta ikäluokastaan. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Toivon voivani opettaa, ettei vihanpito ja katkeruus tai esimerkiksi pitkävihaisuus tee kenellekään hyvää. Haluan opettaa häntä pitämään puolensa, mutta ensimmäisenä sanallisesti: "En pitänyt tuosta mitä teit/sanoit." Tunnetaidot ovat tulleet enemmän esille viime vuosina, ja kieltämättä myönnän että niissä taidoissa on ideaa. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Oma esimerkkini? Nyt tuli paha.. lähden arjesta ja käytöksestä. Niin kauan kuin mahdollista, en itse poikkea yhteisistä säännöistä. -Tilanteesta riippuen. Jos haluan opettaa lapselleni mm. asiallista kielenkäyttöä, katson että myös itse kykenen sellaiseen. Tiedän ettei lasta voi suojella esim. kirosanoilta, mutta lapselle voi opettaa niiden käyttämisestä ja toisaalta miten typerältä esim. jatkuva v-sanan käyttö kuulostaa. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Koska monikultuurisuus on osa tätä päivää siinä missä erilaisuuskin, pidän tärkeänä rasististen ilmaisujen kitkemistä sanavarastosta. Totta puhuen itsekin olen niistä vuosien varrella luopunut, ellei kyse ole esimerkiksi siteerauksesta. Toisaalta minulla ei ole mitenkään pakottavaa tarvetta laukoa näitä siteerauksia ainakaan lapsen kuullen. Pärjään hyvin ilmankin. Oli kyse sitten etnisestä taustasta, uskonnosta, kulttuurista tai vaikkapa seksuaalisesta suuntautuneisuudesta, lapselleni ne tulevat olemaan arkipäivää ja eräänlaisia itsestäänselvyyksiä. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Sukupuoli-identiteetin suhteen yritän olla jalat maassa -tyyppiä. Koska Juniori biologisesti on poika, olen käyttänyt sanaa poika hänestä. Joskus huumorilla totean hänen olevan "miesten mies". Vaatteiden suhteen en ole pitänyt lukua onko päällä serkkutytön peruja olevia tyttömäisiä bodyja vai autokuosia. Kun leluaika tulee, Juniori saa itse valita leikkiikö hän autoilla vai nukeilla. En siis tule puhumaan tyttöjen ja poikien leluista. Myös kaikista väreistä saa tykätä. </span></p><p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgPxiFy6xknXo6vYMXo_nAwQAxRiwEWCMni_NSg9PZShkWF3ho0XcxHm9Ew1lDDyywmSp54SUQ7QiqPtkaZY09bIssNJ0jmUEP101vS9blW17FMWg9yrdbX4HbQ1zdwfFdc1AARx41_NBDa5lkgB1zwIlnre_bEuSoZPsqPWVRT-NoKq4_gIkyruT0h/s3072/IMG-20220831-WA0006.jpeg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3072" data-original-width="1728" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgPxiFy6xknXo6vYMXo_nAwQAxRiwEWCMni_NSg9PZShkWF3ho0XcxHm9Ew1lDDyywmSp54SUQ7QiqPtkaZY09bIssNJ0jmUEP101vS9blW17FMWg9yrdbX4HbQ1zdwfFdc1AARx41_NBDa5lkgB1zwIlnre_bEuSoZPsqPWVRT-NoKq4_gIkyruT0h/w360-h640/IMG-20220831-WA0006.jpeg" width="360" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Oops.. ensi kerralla kirja seitsemästä perheenjäsenestä..<br /></td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span></p><p><span style="font-family: arial;">Vaikka on "miesten asioita" joiden kohdalla kiinnostukseni on hivenen laimea, olen vuosikausia sosiaalisissa tilanteissa vieroksunut naisten ja miesten vetäytymistä omiin joukkoihinsa. En myöskään aina perusta päähänpinttymästä etteivät eri sukupuolten edustajat ymmärrä toisiaan. Toki on aika todennäköistä että viimeistään päiväkodissa pojat alkavat leikkiä enemmän keskenään, mutta toivon että omaksuisivat ajatuksen siitä että kaikki saavat leikkiä yhdessä. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Kykenenkö olemaan hyvä esimerkki 24/7? Kompastuskiviin kuuluvat mm. tuolinjalat jotka haluavat tervehtiä varpaitani törmäyksellä, jauhot jotka eivät sämpylöitä tehdessä mene kulhoon, kahvi joka läikkyy mukin reunojen yli vaikkei mukia edes liikutella yms. mukava arjen pieni asia. Näinä hetkinä voin vain pinnistellä ja toivoa parasta. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Näillä ajatuksilla ja suurilla suunnitelmilla menemme. Onneksi suurimmat etapit toistaiseksi ovat siirtyminen vaate- ja vaippakoosta toiseen se lisääntyvä tapaturma-alttius liikkumisen kehittyessä. Kyllä tämä tästä..</span></p><p><span style="font-family: arial;"><br /></span></p>Aliisahttp://www.blogger.com/profile/17154668115332410783noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5543060331824588057.post-81689819878908741652022-09-07T11:05:00.003+03:002022-09-07T11:06:37.711+03:00Klikkiotsikoiden ja kohu-uutisten sankarit: onko olemassa turhaa julkisuutta?<span style="font-family: arial;">Marin -kohua ja sitä edeltäneitä, erityisesti sosiaalisen median kautta syntyneitä kohuja pitkään seuranneena mietin, miten kohut vaikuttavat meihin. Siis suomalaisiin. Vaikka miten teoriassa käsittäisi että moni asia on valmiiksi käsikirjoitettu, aina oma mieli reagoi tavalla tai toisella. Olen television katsomisessa laiskistunut todella pahasti, ja siksi pudonnut kärryiltä erityisesti tosi-tv -tyyppisten tv-ohjelmien kohdalla. Jos seuraisin jotain ohjelmaa, kuuluisin varmaankin heihin jotka haukkuvat ohjelman alinpaan infernoo, mutta tietäisivät ohjelmasta yllättävän paljon. -Siis suhteessa siihen että he eivät ikinä alentuisi moista ala-arvoista shittiä katsomaan. </span><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Vaikka miten yritän pysyä ns. oikeissa uutisissa, aina nämä kohut saavat vilkaisemaan mistä on kyse. Kas kummaa, aina sitä tulee myös päiviteltyä ja arvostelua "miten nimenomaan tuo ihminen voi tehdä julkisesti noin?!" </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;"><b>Onko olemassa "turhia julkkiksia"?</b></span></div><div><span style="font-family: arial;">Tosi-tv ja myös sosiaalinen media antoi meille suuren lahjan: Turhat julkkikset. Enää ei tarvitse olla kuuluisa muusikko, näyttelijä, urheilija tai vaikkapa kirjailija. Tosin onneksi mainittuihin kohdistunut arvostus on säilynyt. Toisaalta arvostuksen säilyminen näyttää vaativat näkyvyyttä myös sosiaalisessa mediassa. </span></div><div><br /></div><div><span style="font-family: arial;">Teinivuosinani julkkisten kuulumiset luettiin mm. Suosikista ja iltapäivälehdistä. Seiska alkoi tuolloin tulla tutuksi, ja nuorena aikuisena ollessani kyseinen lehti täytti työpaikkojen kahvuhuoneiden pöydät. Jotenkin ne milloin kenenkin salakuljettamat yleiseen käyttöön tarkoitetut suklaat ja keksit löytyivät Seiskojenkin alta kiusaten ikuisia dieettaajia. Onneksi lehdet pelastivat. Niistä saattoi päivitellä millaiseen kuntoon kukin julkkis oli antanut itsensä mennä ja löytää timmimmässä kunnossa olevan julkkiksen treeniohjelman ja ruokavalion. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEhFIj3l4uyVEyaowfrvpDUs3KiP1kAyWbrrW5azM83b4XLFNJYP3Fyu0JHOf06tsADNAuMZBOtGRHjBpCXG96fZqiL8I49v3piFc-ql0-3UV__a8Zx6eEe58EtYuiOPywcg_KIAs0GKLh1KXI2784rRKIYSkhosoc8B28F3T5g9FM1cvQPHCE14iulV" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" data-original-height="183" data-original-width="275" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEhFIj3l4uyVEyaowfrvpDUs3KiP1kAyWbrrW5azM83b4XLFNJYP3Fyu0JHOf06tsADNAuMZBOtGRHjBpCXG96fZqiL8I49v3piFc-ql0-3UV__a8Zx6eEe58EtYuiOPywcg_KIAs0GKLh1KXI2784rRKIYSkhosoc8B28F3T5g9FM1cvQPHCE14iulV=w640-h426" width="640" /></a></div><br /><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;"><b><br /></b></span></div><div><span style="font-family: arial;"><b>Millainen oikeastaan on turha julkkis?</b></span></div><div><span style="font-family: arial;">Pidemmän päälle vaikea kysymys! Monella turhaksi julkkikseksi määritellyllä henkilöllä on taitoja ja lahjakkuutta jollain osa alueella. He eivät vain ole näyttelijöitä, muusikoita, urheilijoita tai esimerkiksi kirjailijoita. Tai he voivat olla näitäkin, mutta sen verran pienimuotoisesti että julkisuus on hankittu muilla keinoilla. Jos minulta kysytään, ensimmäiset "turhat julkkikset" syntyivät tosi-tv:n kautta. Myöhemmin sosiaalinen media nosti heitä esille. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Ensimmäiset vastaavanlaiset vähän erilaiset tähdet taisivat syntyä esimerkiksi Big Brother -ohjelman kautta. Tuolloin sosiaalisen median valta oli pienempi, mutta erilaiset iltapäivälehdet nostivat näitä ihmisiä tavalla tai toisella esille. Jos silloin päiviteltiin miksi näistä ihmisistä kirjoitetaan. Asiaan ei luonnollisesti mitenkään voinut liittyä mainittujen lehtien hankkiminen ja uutinen esimerkiksi tuon erilaisen tähden käynnistä paikallisessa Alepassa. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><b><br /></b></span></div><div><span style="font-family: arial;"><b>Aiheutetun reaktion seuraukset</b></span></div><div><span style="font-family: arial;">Oliko työpaikan kahvion pöydälle ilmestynyt lehti ainoa myyty lehti? -Ei välttämättä. Pidemmän päälle kyse oli ja on edelleenkin markkinoinnista. Moni tämän tiesi jo silloin, ainakin teoriassa. Mutta jo tuolloin, ennen nykyisen tasoista digitalisaatiota tuntemamme "klikkiotsikot" olivat lehtien kansissa. Vaikutus on melkoinen. Otsikko on onnistuttu muotoilemaan niin houkuttelevaan muotoon, että ostopäätös tapahtui nopeasti. Tänä päivänä sama toimii juurikin klikkiotsikoiden kautta. Otsikko on sävyltään vihjaileva, ja mukaan on liitetty hieman enemmän tarjoava kuva suhteessa tekstin sisältöön.</span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Toisaalta lukijoiden reaktio saa muutakin aikaan. Tavallisesti reaktio ja ajatukset otsikon henkilön toiminnasta ovat negatiivisia. Käyttäytyi lukija itse miten tahansa, hän löytää julkisuuden henkilöstä itseään huonomman ihmisen. Teot kun tavallisesti määrittelevat koko ihmisen. -Ainakin arvostelijan mielestä. Toisaalta esimerkiksi kahvihuoneessa suuren uutisen henkilö saa aikaan voimakasta keskustelua. mikäli kyse on esimerkiksi elämäntyylistä tai vaikkapa pukeutumisesta, ristiriidoilta välttyminen on vaikeaa. Onko se laukku tyylikäs vai mauton? Onko kalliin laukun hankkiminen kadehdittavaa vai halveksuttavaa? Ja se mielenkiintoisin: kuka uskaltaa esittää uutisesta eriävän mielipiteen?</span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Ns. klikkiotsikoilla maustetut "julkkisjuorut" herättävät ajoittain hyvinkin voimakkaita reaktioita niin yksilön kuin yhteisönkin tasolla. Ne määrittelevät miten yksilöntasolla esimerkiksi päivä alkaa. Toisaalta klikkiotsikoiden takaa voi löytyä lempeä aloitus päivälle ja ehkä ripaus itsetunnon kohotusta: "Jopa minä osaan olla fiksumpi!" Kahvihuoneessa samainen otsikko rikkoo hiljaisuuden alta aikayksikön. Iltapäivälehtien lukijat muodostavat lopulta oman yhteisönsä jossa otsikoiden henkilöitä analysoidaan tarkasti, joskin karskimman arkikielen termein suorasukaisten johtopäätösten kera: "Tuo ämmä on kyllä yksi hutsu!" Tiedä häntä kuinka moni naispuolinen on saanut kunnian ottaa tuon statuksen vastaan. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;"><b>Lopputuloksena pieni identiteettikriisi</b></span></div><div><span style="font-family: arial;">Kun tarkemmin ajattelee, uutisoinnit näiden turhien julkkisten toiminnasta ovat saaneet aikaan mielenkiintoisen ketjureaktion. Kun kohteeksi pääsee hieman arvokkaammassa asemassa oleva henkilö, lukijoiden reaktiot kertovat toisaalta siitä, mitä he odottavat kyseisen aseman omaavalta henkilöltä. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Ns. turhien julkkisten käytökseen ei näytä liittyvän selkeitä odotuksia. Luulen että heidän odotetaan käyttäytyvän juuri sellaisella tavalla mitä varmasti päivitellään. -Ainakin työhuoneen kahvipöydässä. Marinin kohdalla syntyi todellinen polemiikki. Saako pääministeri bilettää vai ei? Sanotaan, että Marin pyrki ravistelemaan kuvaa pääministeristä. Ainoa mitä olen valmis kommentoimaan, on ettei Marin sitä todellisuudessa ravistele. Aika ja olosuhteen ravistelevat sekä usean vuoden ajan muotoutuneet keskustelut. Lähinnä Marinin ajoitus oli osuva. Oikeastaan hän sai aikaan saman reaktion kuin ns. turhat julkkikset: vei ihmisten ajatukset hetkeksi muualle arjesta. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEgkWrS-vcjLm8sf6Xd9HnrldJSVj9SKP78ljBi5blIpgV4UxvOLhDXzhE9xIRO82Ss6fioZovSN0Wl98qXZCy_AiupDY9LiPKymLKLx1_H1ZOcZ-hE8rPe0qg3vOuytL3rbgDPPbo4uPMC1f1bYSkdLYooDqVxVKd6kP_mGo2sho9MB-sGp5ivFXVGH" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" data-original-height="175" data-original-width="289" height="388" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEgkWrS-vcjLm8sf6Xd9HnrldJSVj9SKP78ljBi5blIpgV4UxvOLhDXzhE9xIRO82Ss6fioZovSN0Wl98qXZCy_AiupDY9LiPKymLKLx1_H1ZOcZ-hE8rPe0qg3vOuytL3rbgDPPbo4uPMC1f1bYSkdLYooDqVxVKd6kP_mGo2sho9MB-sGp5ivFXVGH" width="640" /></a></div><br /><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Millaista käytöstä siis odotamme näiltä ihmisiltä? Miten Suomessa käyttäytyvät urheilijat, kirjailijat, pääministeri, Idolsin voittajat, BB- julkkikset, näyttelijät yms.? Kun he käyttäytyvät asiallisesti ja toivotusti, heistä ei uutisoida. Politiikassa tulot eivät liene samalla tavalla sidoksissa julkisuuteen, mutta minun vaikea uskoa haastatteluja ilmaisiksi, ainakaan jos kyseessä on iltapäivälehti. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Jos kohu-uutisia ei olisi, mitä kadulla kulkenut ihminen vastaisi esimerkiksi kysymykseen ihanteellisesta kunnanjohtajasta? Uskallan väittää, että valokeilassa olisi hänen toimintansa ja arvomaailmansa. Hänen toivotaan priorisoivan esimerkiksi lapset ja vanhukset, panostavan kunnan omiin palveluihin, työllistymiseen jne. Todennäköisesti kukaan ei sanoisi, että kunnanjohtajan ei ole sopivaa istua oluella lähikapassa tai tanssia pienessä maistissa julkisissa tiloissa. Käytännössä ihanteellisen kunnanjohtajan yksityiselämä olisi hänen oma asiansa aina siitä mitä hän syö aamupalaksi vapaa-ajan viettämiseen. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Erityisesti Marinin tapaus ehti herättää lukuisia keskusteluja. Itse näkisin tämän eräänlaisena peilaamisena. Vilaus Marinin yksityiselämään sai ihmiset pohtimaan, millaisen pääministerin he haluavat. Juhlimista ihailevat ja kannattavat ovat nähneet Marinin edustavan uutta sukupolvea ja jonkinlaista vapautuneisuutta. Jos minun pitäisi jotain kommentoida, mietin korkeintaan mistä hän saa energiaa moiseen. Ehkä tehokkaalla ajankäytöllä ja laadukkaalla kahvilla? </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Kritiikissä erityisesti nousi esille Marinin kyky hoitaa tehtävänsä asiallisesti. Ottaen huomioon millaisia aikoja elämme, mielestäni tämäkin huoli on ymmärrettävää. Toisaalta uudet eduskuntavaalit lähestyvät, ja median on siksi aika asettaa politiikan vaikuttajat eräänlaiseen pingis -otteluun. Jokainen kohu-uutinen on pingispallo johon on reagoitava välittömästi. Jos puolue ei osu palloon, pallo putoaa eli kannatus laskee. Toisaalta vaikutus voi olla myös käänteinen. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;"><b>Ajatuksia</b></span></div><div><span style="font-family: arial;">Kuka on siis todellisuudessa mokannut ja nolannut itsensä? Rakkaat, ehkei niin turhat julkkiksemme ovat saaneet kohukäytöksellään lisätuloja, kiitos meidän jotka luemme kauhistuneina klikkiotsikoita. Marin saattaa saada protestiääniä kompensoimaan menetettyjä ääniä. Loppujen lopuksi me lukijat ja katsojat palkitsemme julkisuuden henkilöt lukemalla kohu-uutisia, jotka rahoittavat myös itse kirjoittajia. Ilmeisesti me itse olemme siis menneet halpaan. -Tai ei halpaan. En tiedä millaisista summista on kyse, mutta käsittääkseni palkkiot kohu-uutisista ovat merkittäviä. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Miksi niitä klikkiotsikoita avataan? Luulen että ne ovat merkittävää viihdettä erityisesti näinä aikoina. Toisaalta klikkiotsikoiden uutiset ovat myös melko helposti ymmärrettävissä eikä aihepiiri vaadi tarkkaa perehtyneisyyttä. Lukemiseen ei mene aikaa, koska "oleellinen" sisältö on asetettu niin, että lukija saattaa silmäilemällä saada toivotun informaation. Yleensä se informaatio on koukuttava. En ole asiantuntija, mutta luulen että efekti on sama kuin saippuasarjoissa aikoinaan. Miksi jo <i>Kauniit ja rohkeat</i> koukutti katsojia? -Koska yksi jakso loppui kohtaan mikä sai katsojan lähes tuohtuneeksi. Taas oli odotettava 24 tuntia jotta saisi tietää miten pitkitetty juoni jatkuu. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Itse kannatan viihdettä niin televisiossa kuin kirjallisuudessa. Kaari Utrion elämäkertaa kuunnellessani olen täysin valmis allekirjoittamaan esimerkiksi historiallisen viihdekirjallisuuden merkityksen. Utrion kirjoja olen lukenut vähän, mutta Enni Mustosen kirjat saivat minut kiinnostumaan historiasta aikuisiällä niin, että haaveenani on edelleen jonain päivänä saada toimia kirjoittajana ja tutkijana kyseisellä alalla. Viihteen siirtyminen politiikkan sen sijaan herättää ajatuksia. Toisaalta politiikan viihteellistäminen saa ihmiset lukemaan politiikkaan sidottuja klikkiotsikoita. Mutta toisaalta mietin, viekö viihde lukijoiden huomion toisaalle asioista jotka itse ainakin näen oleellisemmaksi kuin poliitikon yksityiselämä. Vastausta en ole löytänyt, enkä varmaan löydäkään. Toisaalta tässäkin olisi mielenkiintoinen kohde tutkittavaksi. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Muistan sanonnan "hyvä taide auttaa muistamaan ja hyvä viihde unohtamaan". Tämä voisi hyvin kuvailla kohu-uutisten henkilöiden sekä enemmän tai vähemmän turhien julkkisten aikaansaamaa vaikutusta. Toisaalta uskon, että harva unohtaa täysin. Ehkä palaan asiaan 10 vuoden päästä ja kysyn itseltäni tämän vuoden julkkisjuorujen ja niihin liittyvien henkilöiden tekoja. Jos olen unohtanut myös nyt ajankohtaiset murheet, viihde on tehnyt tehtävänsä. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div>Aliisahttp://www.blogger.com/profile/17154668115332410783noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5543060331824588057.post-80095747626648088972022-09-05T18:08:00.000+03:002022-09-05T18:08:06.885+03:00Äitinä oleminen: On ollut pakko oppia sanomaan myös "ei"<p> <span style="font-family: arial;">Juniorilla on nyt ikää neljä kuukautta ja risat. Ilmeisesti minussa ei ole kirjanpitäjän taipusta, sillä en lisää (enää) viikkoja ja päiviä. Arkemme on sujunut leppoisasti ja samoja rutiineita toistaen. Juniori kuuluu siihen enemmistöön jolle asioiden muuttumattomuus on tärkeää. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Tietyt asiat tehdään samalla tavalla. Nukuttamisessa tämä on erityisen tarkkaa, mutta myös hereillään ollessaan hän ei enää halua olla jatkuvasti sylissä. Juniori osaa olla sosiaalinen ja tavallaan vieraskorea. Äidille tosin uskalletaan kiukutella ja osoittaa mieltä. Toisaalta on asioita joihin vain äiti kelpaa. Näihin kuuluu nukuttaminen yötä vasten. Juniori nukahtaa joskus esim. isovanhempiensa syliin ja aiemmin myös muidenkin syliin. Mutta yötä vasten on jostain syystä haasteellisempaa. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Kuten olen todennut, en koe itseäni yksinhuoltajaksi hyvän tukiverkon ansiosta. Apua saadessani olen kuitenkin kohdannut yhden suuren haasteen liittyen erääseen ongelmistani: miellyttämiseen. Kuinka yhdistää lapsen hoitaminen niin, että omat toiveeni lapsen tarpeista ja tottumuksista täyttyvät ja kuinka pidän hoitoapua tarjoavat tyytyväisinä niin, etteivät ohjeeni käsitettäisi määräilyksi. Pakko myöntää että tätä nuorallatanssia en osannut odottaa. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>"Ota kaikki apu vastaan mitä tarjotaan!"</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Osittain olen samaa mieltä. Jos apua on tarjolla, siitä ei tule valittaa. Ehkä juuri tämä vaikeuttaa avun vastaanottamista. Lapsen hoitaminen ei ole ainoa työ mitä lasta hoitavan vanhemman arkeen liittyy. Vauvan kanssa ns. perushoiton lisäksi haluan viettää aikaa lapseni kanssa, mutta toisaalta annan hänen leikkiä itsekseenkin kun sille päälle sattuu. Ajattelen, että jos lapsi leikkii itsekseen, hänellä on sellaiseen motivaatiota ja eräänlainen tarve. Myönnän että kyky leikkiä myös itsekseen (valvotusti) helpottaa myös omaa arkeani. Sainko jo pari "huono äiti" -pistettä?</span></p><p><span style="font-family: arial;">Jos minulle tarjotaan käytännön töihin apua, otan avun helpommin vastaan. Esimerkiksi apu kotitöissä tarjoaa kiireettömyyttä, mikä mahdollistaa sen, että voin viettää paremmin aikaa lapseni kanssa. -Oli se sitten vierestä seuraamista kun hän leikkii itsekseen tai leikkimistä yhdestä jos Juniori osoittaa että nyt olisi leikkikaverille käyttöä. En todellakaan tule antamaan lapseni tehdä mitä huvittaa, rajoja hänelle asetetaan sitä mukaan tarve sellaisiin ilmenee. Nyt rajat ja rakkaus yhdistyvät selkeissä rutiineissa. Vaihtelua Juniori saa virikkeiden vaihtelusta. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Vauva-arki on privaatti, herkkä ja työllä rakennettu oma kuplansa. Sen sisään pääsee muitakin, mutta lapsen ja sitä kautta vanhempien hyvinvoinnin vuoksi on tärkeää, että kuplassa toimitaan totutulla tavalla. Olen kohdannut tilanteita, joissa liian suuret muutokset tai erilaiset toimintavat aiheuttavat enemmän lisätyötä kuin apua. Jos joku siivoaa tai tiskaa puolestani, minua ei haittaa jos astiat eivät mene samoille paikoille kuin ennen tai jos johonkin nurkkaan jää hiukan pölyä. Voin itse puolisalaa siirtää astiat paikoilleen tai siivota pölypallot pois jos ne jäävät häiritsemään. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Kun lapsi viestii ettei kaikki ole kohdallaan, joudutaan puun ja kuoren väliin. Apua pitäisi ottaa vastaan ja siitä pitäisi olla kiitollinen. Samaan aikaan lapsen joka on vielä vauva, pitäisi hetkessä sopeutua uuteen sekä siihen, ettei hänen tarpeitaan tunnistetaan. Vauva viestittää milloin mitäkin tarvitsee, ja häntä eniten hoitavalle vanhemmalle viestien tulkitseminen on melkko helppoa. Toki on ja tulee päiviä kun mikään ei kelpaa ja kaikkia on huonosti. Tässä lasta eniten hoitavan vanhemman suuri etu: lapsi on niin oma itsensä, että uskaltaa kiukutella ihan vain kiukuttelun ilosta. Voi pojat tätä kiitollisuutta.. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Miksi on vaikeaa ottaa kaikki tarjottu apu vastaan? -Koska joskus tarjottu ja vastaanotettu apu teettää lasta hoitavalle vanhemmalle huolta ja lisätyötä etenkin silloin, kun lapsi ei ehdi tottua muutokseen. Arvostan apua, mutta otan sitä vastaan mieluummin vain silloin, kun lapsen antamat viestit otetaan huomioon. Tämä tuntuu pahalta, sillä aiheutan pahaa mieltä apua tarjoavile ja annan itsestäni äärimmäisen koppavan kuvan. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>"Ei vauvat sellaista tajua"</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Mitä vauva tajuaa ja mitä ei? Se jää arvailujen ja tulkinnan varaan. Vauvaa eniten hoitava vanhempi elää vauvan kanssa siinä määrin intensiivisesti, että näiden kahden välille syntyy yhteys ja vähitellen kehittyvä kommunikaatio. Aivan kaikkea ei voi arvata ennalta, ennakoivia merkkejä tulevasta alkaa ilmetä. Jos päiväunet eivät maistu tiettyyn kellonaikaan, on aika varmaa että tunnin sisällä alkaa kiukuttaa. Jos syömisestä on kulunut pari tuntia, on aika varmaa että alkaa kiukuttaa erittäin pian. Jos Juniori ei ole päässyt leikkimään eli tappelemaan ryömimisyritysten kanssa, on aika varmaa että energiaa ei ole purettu ja alkaa kiukuttaa. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Uskon että Juniori hahmottaa esimerkiksi milloin olemme kotona ja milloin emme. Hän tunnistaa minun lisäkseni lähimmät perheenjäsenet joiden kanssa hän viettää säännöllisesti aikaa. En ole kaikkitietävä enkä voi sanoa että tuntisin lapseni täydellisesti. Mutta 24/7 neljän kuukauden ajan on antanut pientä suuntaa ja opastusta nuoren herran toiminnan suhteen. Jos rutiineista poiketaan liian radikaalisti, lopputuloksena on kiukkuisuus ja itkuisuus. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Neuvolassa vakuuteltiin etteivät vauvat välitä muutoksista kunhan vieressä on edes toinen vanhemmista. Vauvat eivät kuulemma tajua jos olosuhteet ja ympäristö muuttuu. En tiedä uskonko vai en. Olen havainnut että ihanan sosiaalinen Juniori kyllä ottaa mielellään vastaan ihmisiä joita hän ei tunne. Mutta jos päivästä puuttuu hiljaisempi hetki ja rauhallinen ympäristö, iltaa myöten tulee esimerkiksi vaikeuksia nukahtaa. En ole asiantuntija, mutta joskus mietin onko hän yliväsynyt päivän virikkeistä. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Kyllä minusta tuntuu että vauvat tajuavat ainakin suuremmat muutokset. Tästä syystä en mielelläni jätä häntä pitkäksi aikaa hoitoon ilman äitiä. Tosin päiväuniaika on poikkeus. Mutta.. ehkä neljän kuukauden ikäiselle vauvalle on sallittua ikävöidä äitiä? </span><span style="font-family: arial;">Juniori viettää aikaa intensiivisemmin vain muutaman ihmisen parissa, joihin kuuluu mm. äiti. Totutan Junioria ns. uusiin ihmisiin säännöllisesti, mutta olen itse lähellä. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Priorisoin lapseni (ja sitä kautta itseni)</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">En koe että minulla olisi tarvetta täysin lapsivapaaseen aikaan. Teen itselleni riittävästi ns. omia juttuja, mutta lähes kaikessa Juniori kulkee (toistaiseksi) ongelmattomasti mukana. Hän leikkii lattialla kun harjoittelen soittamista, syö tai nukkuu sylissä kun luen kirjaa ja leikkii myös itsekseen tai ihan vain seuraa mielenkiinnolla jos teen jotain muuta. Tästä syystä pystyn esimerkiksi kirjoittamaan. Minulla ei kuitenkaan ainakaan toistaiseksi ole tarvetta aikaan ilman lastani. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Uskon että oikeita tapoja hoitaa lasta on suunnilleen saman verran kuin lapsia kokonaisuudessaan. Toki esimerkiksi lapsen terveydeen liittyvissä asioissa tavat ovat yleisellä tasolla. On kuitenkin jossain määrin oikea tapa: tapa, jonka lapsi ja häntä eniten hoitava vanhempi (tai kuinka paljon heitä paikalla on) määrittelevät ns. oikean tavan. Olen jälleen havainnut asioiden toistuvuuden, muuttumattomuuden ja ennen kaikkea rutiinit sopivimmaksi raamiksi vauva-arkeen. Näin ollen se on meillä paras valinta. Jos toisille sopii jokin toinen tyyli, se on heidän kohdallaan oikea tapa. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Lapsi ja häntä hoitava vanhempi ovat sen verran tiiviisti yhdessä, että lapsen hyvinvointi on oikeastaan molempien hyvinvointia. Kun lapsi voi hyvin, se yleensä ilmenee positiivisesti, mikä taas saa aikuisen voimaan paremmin. Jos lapsi on jatkuvasti kiukkuinen, itkuinen ja esimerkiksi nukkuu huonosti, myös häntä hoitavan vanhemman hyvinvointi laskee. Harva selviää ilman vaikeampia kausia, jotka osan kohdalla ovat todella pitkiä. Vaikeiden kausien ilmenemiseen ei valitettavasti aina voi vaikuttaa vaikka miten yrittäisi. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Jos arjessa tapahtuu muutoksia, minulle on tärkeää että asiat edelleen tapahtuvat vähintäänkin joustavasti lapsen ehdoilla: syöttäminen, nukkumaanmenoajat ja päivän tekemiset. Kirjoittaessani priorisoimisesta en tarkoita, että hoitaminen olisi jatkuvaa "hössötystä". Itse teen asiat melko tarkasti ja tietyn kaavan mukaan jos vain mahdollista. Se rauhoittaa Junioria ja siten myös minua. Ns. perustarpeiden täyttämisen priorisoinnista en tingi, sillä ne ovat asioita joissa Juniori luottaa minuun. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Tyytyväinen vauva: pelkkää hyvää tuuria?</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Osittain mukana on hyvää tuuria. Vauvat ovat erilaisia ja omalle kohdalleni on sattunut ainakin omasta mielestäni helppo ja rauhallinen vauva. Juniori on leppoisa, hyväntuulinen ja nukkuu todella mukavasti. Hän osaa toki myös kiukutella ja osoittaa mieltään. Yleensä näihin liittyy kuitenkin jokin provosoivat tekijä. Kun rutiineista poiketaan radikaalisti tai päivään tulee turhan paljon virikkeitä ja ärsykkeitä, tämä tosiaan ilmenee viimeistään nukkumaanmenon yhteydessä. Olen myös havainnut, että syödessä hänen on vaikeampi rauhoittua. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Ainakin omalla kohdallani kyse on muustakin kuin hyvästä tuurista. Ensimmäinen kuukausi oli aikamoista hakemista. Toisen kuukauden aikana aloimme hieman löytää päivään selkeyttä ja miten asiat tehdään. Nyt parin kuluneen kuukauden aikana olemme saaneet päivään sisältöä ja selkeää toimintaa. Erityisesti ennen ruokailua ja nukkumaanmenoa rutiinit pysyvät samoina. Jälkimmäisessä tilanne rauhoitetaan iltatoimien aikana. Ns. iltapala ja siihen liittyvä nukuttaminen tehdään kiireettömästi ja omassa rauhassa. Yritän pikku hiljaa aikaistaa nukkumaanmenoaikaa ja suunta on pysynyt oikeana. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Jos päivään liittyy liikaa menoa, vilskettä ja ylipäänsä uutta, Juniorin on vaikea saada unta. Tai yleensä hän nukahtaa hetkeksi ja herää kiukkuisena, mitä seuraa pitkä nukuttaminen. Nukuttaminen on hetki mitä en edes yritä muuttaa ellei kyse ole pitkäaikaisesta muutoksesta. Toki jossain vaiheessa on hyvä jos nukuttamiseen yöunia vastan kelpaa muutkin kuin äiti, mutta sen aika tulee varmasti. Niin kauan kuin imetys on myös osa iltarutiineja, lienee parempi pitää kiinni nykyisestä tavasta. Kun mukaan astuvat iltasadut yms, uskon että uni tulee vähitellen myös muiden läheisten ihmisten nukuttamana. Voi toki myös olla että Juniori on nukuttajasta valikoiva, mutta sen näkee sitten. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Kyse ei siis ainakaan tässä kohtaa ole pelkästä hyvästä tuurista. Rutiineja on etsitty ja rakennettu neljän kuukauden ajan, ja poikkeamalla niistä liikaa on johtanut omiin seurauksiin. "Onnekseni" kuulin, että myös isommilla lapsilla ilmenee samaa. Mikäli "apu" tarkoittaa täydellistä sooloilua, avun vaikutus on täysin päinvastainen. Tilanne on todella haasteellinen ainakin omasta mielestäni, sillä mielessäni jyskyttää syyllisyys siitä etten osaa olla tyytyväinen saatuun apuun. -Ja mikä pahinta: lastenhoidon siirtyminen toisella on apu mille en koe tarvetta. Ja se pahin: minusta on ihanaa hoitaa lastani ja viettää hänen kanssaan aikaa. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Muutokset lempeään tahtiin </b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Vauva-arki ei kestä ikuisuuksia. Luvassa lienevät ne kuuluisat ruuhkavuodet. Pidän tästä ajasta, mutta Juniorin kasvettua hän todennäköisesti kaipaa hieman enemmän virikkeitä ja toisaalta leikkikavereita. Kun paljon puhuttu ja pelätty uhmaikä kolkuttelee ovelle, uskon että meille molemmille tekee hyvää laajentaa kuplaamme. Palaan mielelläni töihin, mikäli siis saan töitä. Mikäli saan töitä tuttujen tehtävien parista, päivät ovat sen mittaisia ettei Juniorin tarvitse olla hoidossa ns. täysiä päiviä. Osa-aikainen työ olisi unelma ainakin alkuun, mutta pidän sellaisen saamista epätodennäköisenä.</span></p><p><span style="font-family: arial;">Koska kyseessä on vasta neljän kuukauden ikäinen vauva, häneltä ei tulekaan vaatia nopeaa sopeutumista. On tilanteita ja hetkiä, joina rutiineista on poikettava, mutta pitkäaikaisia ja radikaaleja muutoksia ei tässä vaiheessa tarvita. Haluan antaa lapselleni lempeän siirtymän uusiin asioihin ja tilanteisiin. Jos mahdollista on, kieltäydyn tilanteista joihin liittyy paljon meteliä ja hälinää. Toivon myös että sylistä syliin -tilanteet jäisivät vähälle. Maltilliset ajat tällaisissa tilanteissa ovat hyvää harjoitusta. Toisaalta toivon itse voivani seurata tilannetta jotta tarpeen vaatiessa poika pääsee tuttuun syliin jos alkaa hermostuttaa.</span></p><p><span style="font-family: arial;">Syksyn mittaan harjoittelemme hieman pidempiä aikoja hoidossa olemista, mutta Juniorin tahtiin. itse asiassa luulen että pian alkaa olla aika tutustuttaa Junioria suunnilleen ikäisiinsä lapsiin. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Pohdintaa</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Kallistun ajatukseen että lasta eniten hoitavalla vanhemmalla on oikeus määritellä kuinka lasta hoidetaan. Jokaisen lapsen tarpeet perustarpeita laskematta ovat yksilöllisiä. Kun vanhempi esittää toiveita tai ohjeita, kyse ei ole kontrolloimisesta vaan lapsen tarpeiden huomioimisesta. Itse koen näiden toiveiden esittämisen vaikeaksi, sillä pelkään että loukkaan. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Kun muistelen miten itse olen lähestynyt läheisteni lapsia, erityisesti vauvojen kohdalla olen kysynyt saanko ottaa syliin ja osallistunut hoitamiseen äärimmäisen varovasti. Se alue on lapsen vanhempien, ja tein sitä vain heidä luvallaan ja opastamana. </span></p><p><span style="font-family: arial;">"Ota kaikki apu vastaan mitä tarjotaan!". Eri asia on, miten apu tarjotaan. Koen päätyneeni umpikujaan. Olen itse kantanut minulle kuuluvan vastuun vauvan hoitamisessa, ja yhtäkkiä minun pitäisi luopua asiasta mistä olen vastuussa ja mistä pidän. Uskon että myös äitien/vanhempien tarpeet ovat erilaiset. Tällöin apuaan tarjoavat voisivat kysyä onko apu tarpeen ja millainen apu. Luulen että monen vanhemman on vaikea päästää reviirilleen muita ihmisiä sillä he pelkäävät loukkaavansa avun tarjoajaa ohjeistamalla. Kuitenkin heidän oikeutensä olisi määritellä kuinka heidän lastaan hoidetaan. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Hankalimmillaan tilanne voi mennä siihen, että hoitopaikan säännöt poikkeavat täysin kodin säännöistä, mikä taas hämmentää lasta. Jos toisessa paikassa esim. ruutuaika on rajaton ja kotona rajattua, tämä voi hämmentää lasta. Itse kammoan ajatusta siitä, että lapsia esim. kielletään kertomasta vanhemmilleen mitä he saivat tehdä. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Olen kovalla työllä oppinut sanomaan "ei" jopa apuun mikä ns. pitäisi ottaa vastaan. Kannatan kuitenkin neuvottelua ja kompromisseja, mutta annan itselleni luvan pitää kiinni siitä neljän kuukauden aikana olen saanut rakennettua. En halua uhriutua, mutta kuluneeseen aikaan on liittynyt myös haasteita ja unettomia öitä. Tosin miellyttämiseen addiktoituneelle myös rajojen asettaminen aiheuttaa unettomia öitä. Toisaalta.. mieluummin valvon itksekseni jos lapseni nukkuu hyvin. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Millaisia ajatuksia teksti herätti sinussa? Millaiset oikeudet lasta eniten hoitavalla vanhemmalla mielestäsi on?</span></p>Aliisahttp://www.blogger.com/profile/17154668115332410783noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5543060331824588057.post-7375865020010995002022-09-03T12:44:00.000+03:002022-09-03T12:44:57.421+03:00Alkoholiongelma & alkoholismi parisuhteessa: puoliso ei voi olla ongelman poistaja <p> <span style="font-family: arial;">Parisuhde henkilön kanssa jolla on alkoholiongelma tai on peräti alkoholisti jättää harvan ilman jälkiä. Ongelma vaikuttaa puolisoon ja lähipiiriin, vaikka kulissit olisivat rakennettu miten taidokkaasti tahansa. Mitä itse koin, syytin usein itseäni puolison juomisesta. Myöhemmin sain tietää, että tämä on todella yleistä. Lapsiperheissä myös jälkikasvu voi alkaa pitää itseään vastuussa vanhemman juomisesta. Vaikka teoriassa tämän tiedän ja elämä on nyt mallillaan, joudun käsittelemään näitä kysymyksiä edelleen. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Syyttely liittyy sekä alkoholiongelmaisen tai alkoholistin sairauteen, ja toisaalta sairauden "tarttumiseen". Läheisriippuvaisuus on tästä yksi muoto. Vastuu juomisesta niin ikään siirtyy muille. En kiellä etteikö provokaatiota tapahtuisi ja ehkä itsekin siihen syyllistyin. Toisaalta muistan kuluneiden vuosien loppuvaiheessa muuttuneeni niin varovaiseksi, että todennäköisesti koko persoonani muuttui. Tiedän etten ole ainoa. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Millaiset asiat saavat varomaan?</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Henkilö joka on alkoholisti tai jolla on alkoholiongelma, muuttuu humaltuessaan. Humaltuessaan hän todennäköisesti samaan aikaan käsittelee ongelmiaan. Nousuhumalassa hän nousee itse muiden yläpuolelle, erityisesti heidän joita hän juomisestaan syyttää. Laskuhumalassa hän alkaa vihata heitä, mutta usein myös itseään. Toiminta on myös usein mielentilan mukaista. Vaikka käytökseen ei liittyisi väkivaltaa, se on psyykkisellä tasolla raastavaa henkilöille jotka ovat lähellä. -Elleivät hekin ole umpihumalassa. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Mitä itse muistan, ajan kanssa aloin vain uskoa että olen vastuussa juomisesta. Ehdollistuin sättimiseen ja haukkumiseen. En osannut puhua asiasta tai ottaa ongelmaa esille ennen kuin itse todella väsyin. Siinä vaiheessa olin kai luovuttanut. Pakenin usein omiin oloihin vaikka olin samassa tilassa. Lenkkeilin, treenasin ja ehkä vähän luinkin. Opiskelun jouduin lopettamaan kesken, sillä keskittymiskyky ei enää riittänyt. Odotin arkea, sillä töissä kotiolot unohtuivat. </span></p><p><span style="font-family: arial;"></span></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><span style="font-family: arial;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEixEXNrSUNE7wJJqwt9sTFO4ugSzK9VH8fbjVL3TZsittTVsDuIMBwVyt57VhQ7Jg_lGntjrQriTEaNw2u-qdMmMZjOFCvj5W7e6w8ZALbx2GAkN8sawr25F9kUD6mFqHuHRpTX_MEL1mvQmqOOmkLaGxw2t_RnxkMzLL5oqzlW3b6sJbWjBnEo5Yw9" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" data-original-height="183" data-original-width="275" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEixEXNrSUNE7wJJqwt9sTFO4ugSzK9VH8fbjVL3TZsittTVsDuIMBwVyt57VhQ7Jg_lGntjrQriTEaNw2u-qdMmMZjOFCvj5W7e6w8ZALbx2GAkN8sawr25F9kUD6mFqHuHRpTX_MEL1mvQmqOOmkLaGxw2t_RnxkMzLL5oqzlW3b6sJbWjBnEo5Yw9=w640-h426" width="640" /></a></span></div><span style="font-family: arial;"><br /></span><b style="font-family: arial;">Varomisen haitat</b><p></p><p><span style="font-family: arial;">Kun läheiset alkavat varoa sanojaan ja tanssia ongelman omaavan henkilön pillin tahtiin, he muuttuvat. Läheiset vaikenevat ja varovat sanojaan, sillä yksikin väärä sana saa korkin auki. Varominen on kuitenkin harvoin hyvä ratkaisu, vaikkakin ymmärrettävä. Läheiset ehdollistuvat herkästi uskomaan juomisen olevan heidän toiminnastaan ja käytöksestään riippuvaista. Lopulta myös alkoholiongelmainen/alkoholisti alkaa itsekin uskoa samaan. Hän saa synninpäästön, sillä juomiseen löytää jälleen yksi peruste: joku v**tuilee, osoittaa uskottomuutta tai käyttäytyy muuten niin kertakaikkisen ärsyttävästi että on pakko juoda. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Varomisesta alkaa loputon suo. Läheiset eivät voi sanoa mitään, mutta myös puhumattomuus provosoi, sillä he ovat muuttuneet tylsäksi seurauksi eivätkä ymmärrä. Surullisen tavallista on myös se, että varovat sillä todella uskovat olevansa vastuussa toisen juomisesta. Tilanne on haastava: jos et sano mitään, korkki aukeaa. Jos sanot jotain, korkki aukeaa. Jos sanot rehellisesti että juominen alkaa on ongelma henkilölle itselleen ja hänen läheisilleen, korkki aukeaa. Tästä syystä en näe mitään syytä kritisoida varomista. Totean vain, että se on yksi monista tavoista jotka eivät toimi. -Ainakaan pitkään. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Päätöksiä, päätöksiä</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Neuvojeni takana on jälkiviisaus, eli se pirullisin. Itse sorruin varomiseen, myötäilemiseen ja puhumattomuuteen. Eihän siitä mitään tullut pidemmän päälle. Paine oli kova, ja oman minuuden hylkääminen kemiallisen liuottimen hyväksymiseksi alkoi hajottaa. Yritin muuttua ja hyväksyin jatkuvan haukkumisen missä kaikessa teen väärin ja kuinka vääränlainen olen. Miksen vain lähtenyt? Ensimmäisellä kerralla lähdin, tosin tavalla ja hämäyskeinoilla joista en ole ylpeä. Toisella kerralla odotin. Jos kyseinen henkilö ei olisi jäänyt rattijuopumuksesta, todennäköisesti ihmettelisin vieläkin mitä tehdä. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Se perinteinen: älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan mieluummin niin kuin minä sanon. Päätös lähteä ei ollut helppo, vaikka yritin tehdä niistä helppoja. Aikaisemmin ihmettelin ihmisiä jotka roikkuvat väkisin samanlaisessa suhteessa. Ehkä eroavat ja palaavat sitten takaisin kauniiden sanojen houkuttelemina. En kiellä etteikö asiat voisi muuttua. Itse en enää uskaltaisi parisuhteeseen jos havaitsen alkoholismiin viittaavia piirteitä. Valitettavasti niiden havaitseminen ei ole helppoa. He osaavat olla viehättäviä, charmikkaita ja puhua pyörryksiin. Jos kuulisin samaa tekstiä nyt, astuisin välittömästi pari askelta taaksepäin. </span></p><p><span style="font-family: arial;"></span></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><span style="font-family: arial;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEgFqjFJsy0aRQujZbGjryN4Q-sCQkFWuqjSV6zfRtNi-4wC1z97vKdibPYjqOUEaqfH-NnMNI3CwrcVUbHhmvEYmWXXu-41K0blZ7MLU3ZRHqJisoESzubprwz2u6IGW_P6ied3zKUscAJiV2DMpNcXRym6SFAr3t_s1oIB8ebs28j_ldVMxOHrSMc1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" data-original-height="275" data-original-width="183" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEgFqjFJsy0aRQujZbGjryN4Q-sCQkFWuqjSV6zfRtNi-4wC1z97vKdibPYjqOUEaqfH-NnMNI3CwrcVUbHhmvEYmWXXu-41K0blZ7MLU3ZRHqJisoESzubprwz2u6IGW_P6ied3zKUscAJiV2DMpNcXRym6SFAr3t_s1oIB8ebs28j_ldVMxOHrSMc1=w427-h640" width="427" /></a></span></div><span style="font-family: arial;"><br /></span><span style="font-family: arial;">Mitä jälkiviisaana neuvoisin? Paras hetki välttää ongelmat on olla jo alussa varuillaan. Toki jos henkilö on alussa rehellinen ja kertoo alkoholismistaan, ei häntä kaiketi tule tuomita. Toisaalta on hyvä tiedostaa, että korkkiin kompastuminen on mahdollista, eikä kyse oli parista oluesta kerran viikossa. Jos ongelmia ilmenee pidemmän ajan kuluttua, kannattaa todella pysähtyä miettimään. Mikä tärkeintä, avoimuus. Jos otat asian asiallisesti esille ja kerrot mitä olet havainnut ja miltä se tuntuu, juominen ei ole sinun syysi. Jos haluat pelata varman päälle, vältä haukkumista yms. Inhoan tätä ilmaisua, mutta puhuessa älä anna asioiden mennä tunteisiin. Kyllä, helpommin sanottu kuin tehty...</span><p></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Asioiden käsittelyä vai katkeruutta?</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Mielestäni näillä kahdella on merkittävä ero. Olen hyväksynyt tapahtuneen sekä mikä toiminnassani oli virheellistä ja mikä ei ollut minun syyni. Koska olemme aikuisia ihmisiä, juominen on aina sen henkilön vastuulla, joka juomaa kurkkuunsa kaataa. Vaikka hänelle miten tehtäisiin vääryyttä, piruiltaisiin jne., kukaan ei pakota juomaan. Alkoholin ongelmakäyttö ja erityisesti alkoholismi vaativat usein ulkopuolista apua. Ennen kaikkea henkilön on itse ymmärrettävä tilansa, vastuunsa ja haettava apua. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Valitettavasti raitistuminen ei aina tarkoita muutosta. Juomisen lopettaminen ei (aina) pyyhi pois piirteitä, joita alkoholi kärjistää. Esimerkiksi narsismi (siis oikea narsismi) ja kyvyttömyys katsoa peiliin kuuluvat näihin. Ne vaativat omaa käsittelyä. Ei myöskään ole harvinaista, että henkilön on saatava uusi addiktio, mikä taas aiheuttaa omat ongelmansa. No niin, kuulosta katkeralta. En mielestäni ole, mutta realisti minusta on tullut. Kuten totesin, on myös tapauksia joissa elämä on jatkunut raitistuneen alkoholistin kanssa yhdessä ja onnistuneesti. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Asioiden käsittelyä ei kuitenkaan kannata jättää väliin. Miten asioita käsitellä, se riippuu henkilöstä itsestään. Ammattiavun tarpeellisuuden toteaisin itse siihen vaiheeseen, kun käsitelvästä asiasta alkaa olla haittaa jokapäiväiselle elämälle ja elämän jatkamiselle. Oppikirjamaisesti uskon, että tapahtuneen hyväksyminen on tärkeää, ja ajan kanssa eläminen oman menneisyyden kanssa. Jos käsittelytavaksi tulee esimerkiksi alkoholi tai jokin pakkomielle, näkisin ammattiavun tarpeen merkittäväksi. Itse en tällä hetkellä käy ammatti-ihmisen kanssa puhumassa, sillä koen kykeneväni niin normaaliin elämään kuin tässä elämäntilanteessa voi kyetä sekä nauttimaan hetkistä. Äitinä koen kuitenkin velvollisuudekseni pysyä valmiudessa hankkia ammattiapua jos vähänkin siltä tuntuu. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Miten itse käsittelen asioita? Analysoimalla, keskustelemalla ja opettalemalla ymmärtämään. Ymmärtäminen ei tarkoita hyväksymistä. Uskon että ymmärrys auttaa erityisesti syyllisyydestä irtautumisesta. Kun ymmärtää taustatekijöitä, muuttuu henkilön toiminta loogisemmaksi. Se että itse sattui olemaan kohteena ei tarkoita, että itse olisi aiheuttanut toisen ihmisen toiminnan. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Ajatuksia</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">En itsekään kannata katkeruutta, päinvastoin. Periaatteessa kannustan keskustelemaan tapahtuneesta ao. henkilön kanssa, mutta tiedän kokemuksesta että objektiivisen dialogin saavuttaminen ei ole helppoa. Lopputuloksena kuuntelemisen ja analysoimisen sijaan on todela herkästi syyttely tai esimerkiksi tapahtuneen "kuittaaminen" sairaudella. Oikeastaan kannatan asioista puhumista avoimesti mutta asiallisesti ja objektiivisesti. Olen tosin oppinut sen vasta nyt. Kannatan tässäkin asiassa yläasteaikaisen uskonnonopettajani yleistä ohjetta: "Älä kutsu ketään tyhmäksi. Mutta jos hän on toiminut mielestäsi tyhmästi, kerro se hänelle. Kukaan ei ole tyhmä." </span></p><p><span style="font-family: arial;">Teon ja ihmisen luonnehdinnan erottaminen toisistaan ei aina ole helppoa, ja itsekin sorrun tulkitsemaan asiat persoonaani luonnehtiviksi. Olen tosiaan kantapään kautta oppinut, että asioista on hyvä puhua ajoissa. -Ja oikeasta aiheesta. Ei tunnelmaa keventää jutustelua tai itse aiheesta pakenemista. Asian tuominen esille ei tarkoita tuomiota. -Paitsi jos on jo liian myöhäistä. Myöhäistä on silloin, kun ei enää pysty uskomaan asioiden muuttumiseen. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Tässä vaiheessa on helppoa kirjoittaa varomisen haitoista. Mutta miettiessäni aikaa taaksepäin, tiedän että varominen ja myötäileminen sekä suostuminen mihin vain voivat olla surullisen usein helpompi ratkaisu kuin selkeä "ei". Siksi nostan hattua jokaiselle, joilla on rohkeutta sanoa tuo lyhyt sana seurauksia pelkäämättä. Arvostan heitä, jotka osaavat pitää puoliaan reaaliajassa. Vaikka olen siinä lajissa viimein kehittynyt, olen luonteeltani miellyttäjä. Kantapään kautta olen kuitenkin oppinut, että jatkuva yritys miellyttää hinnalla millä hyvänsä saa oman itsen siellä jossain haluamaan ulos vaikka väkisin. Kukaan ei pysty teeskentelemään ikuisuuksia. Kulissit kaatuvat itse kullakin. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Puoliso ja läheiset eivät kykene poistamaan ongelmaa, asianomaisen on ymmärrettävä ja haluttava itse parantua. Puoliso ja läheiset voivat tukea, kannustaa ja lohduttaa, mutta heidän tehtävä ei ole ottaa vastuuta. Jatkuva toisen jälkien siivoaminen puolustamalla aiheettomasti tai esimerkiksi rahan lainaaminen eivät auta. Päinvastoin, ne pahentavat ongelmaa, sillä jatkuva auttaminen ehdollistaa uskomaan ettei haitallinen toiminta haittaa koska merkkejä ei ole. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Uskon, että paras apu pidemmän päälle on tiukkuus ja periksiantamattomuus. Jos sinua uhkaillaan erolla, nöyryytyksellä tai millä tahansa, sinä vaiheessa on hyvä pysähtyä pohtimaan millaista elämää itse haluat ja ansaitset. Haluatko olla samanlaisen alistamisen ja henkisen väkivallan kohteena, vai haluatko ottaa riskin tavoitellaksesi normaalia elämää? Uskon vakaasti, että jokaisella on oikeus normaaliin ja ennen kaikkea turvalliseen elämään. Siitä oikeudesta on vain opittava pitämään kiinni. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><br /></span></p>Aliisahttp://www.blogger.com/profile/17154668115332410783noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5543060331824588057.post-61392075215510649472022-09-01T07:22:00.002+03:002022-09-01T07:22:28.000+03:00Vinkkejä notkeustreeniin: vähän muunnelmia<p> <span style="font-family: arial;">Olen yrittänyt palata notkeusharjoittelun pariin ja monipuolistaa liikkeitä. Notkeuden treenaaminen vaatii kärsivällisyyttä ja toistoja. Perusliikkeet monille notkeutta tavoitteleville ovat silta ja spagaatti. Niistä voi taitojen kehittyessä tehdä erilaisia muunnelmia. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Ns. liikepankki on hyvä pitää laajana. Käytännössä tämä tarkoittaa erilaisten liikkeiden harjoittelua. Tavoitteena ei tarvitse olla venyminen aina vain enemmän, vaan ylipäänsä saman liikkeen tekeminen eri tavoilla. Tässä muutama liikevinkki notkeusharjoittelua täydentämään:</span></p><p><span style="font-family: arial;"></span></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiSXgd3Xn5nS4XKkwgYzvGQbehGQv0kFPY-PkPKy6MLVhWwlPFacZHC1WYw6deCt3gt3yVmsYnjq4Hmp61ksjmjHrMi4_SM1LfOn4aSIAejRoKcEuyJYjaC5l_LPV7vkTDezZP1zjid5zWevFh9Yq1O2_dcHORJ5PFUn4xkGdOqeBaoyWDZG4iG-uYW/s2097/20220829_202016.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1850" data-original-width="2097" height="564" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiSXgd3Xn5nS4XKkwgYzvGQbehGQv0kFPY-PkPKy6MLVhWwlPFacZHC1WYw6deCt3gt3yVmsYnjq4Hmp61ksjmjHrMi4_SM1LfOn4aSIAejRoKcEuyJYjaC5l_LPV7vkTDezZP1zjid5zWevFh9Yq1O2_dcHORJ5PFUn4xkGdOqeBaoyWDZG4iG-uYW/w640-h564/20220829_202016.jpg" width="640" /></a></div><br /> Tämä "vaaka" löytyi vahingossa selkätreeniä tehdessä. Jalan ei tarvitse nousta yhtä paljon (tai vähän mikäli sinulla tausta esim. voimistelijana 😀). Tällä voi hyvin myös testata miten notkeusharjoittelu on pelittänyt. Jos itse voin kommentoida, on äärimmäisen ärsyttävää yrittää saada jalka suoraksi.<p></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjUVrH44JiN3rEUgZlQqKcB_YcnyR75nXPiYLZGBk3BIRUdp9ibIzYzNP3K687rf9XhAw77Y5Dfkepx3eMb7xp7j8hI_gNAxYwYXupv9cNroQd_UecTPXdIvUt0kSwWET_sILg3P38yCAgU4mdlc0rtvXuAh0ZgbTFlLgOzIdfkIY9L1TDSFQdrCH3S/s1953/IMG_20220831_104446_523.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1953" data-original-width="1953" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjUVrH44JiN3rEUgZlQqKcB_YcnyR75nXPiYLZGBk3BIRUdp9ibIzYzNP3K687rf9XhAw77Y5Dfkepx3eMb7xp7j8hI_gNAxYwYXupv9cNroQd_UecTPXdIvUt0kSwWET_sILg3P38yCAgU4mdlc0rtvXuAh0ZgbTFlLgOzIdfkIY9L1TDSFQdrCH3S/w640-h640/IMG_20220831_104446_523.jpg" width="640" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;">Tämä ns. polvivaaka on hyvää tasapainoharjoittelua. Vaikka pintaa vasten on sekä kämmen että polvi, en sanoisi tätä helpommaksi kuin perinteinen versio, sillä asento ja painopiste ovat eri tavalla. </span><p></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjsLjek8twZZeEAL65elAl74PwMqVQ7KNL07JNzUUjCoOfZX2vRDV89WdPtx3pI73TcrK_F_BsXNSz95M_fqGXTn3DxlfpFCwUOqtRDBhGwn63xBBkBjfBudQjvAXXfEwkPJbPOknHKUVs7UTldDPxthSD8E5TIFz77W3QTUW1qE5j0MSLhEdjfCMA8/s1952/20220829_202041.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1844" data-original-width="1952" height="604" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjsLjek8twZZeEAL65elAl74PwMqVQ7KNL07JNzUUjCoOfZX2vRDV89WdPtx3pI73TcrK_F_BsXNSz95M_fqGXTn3DxlfpFCwUOqtRDBhGwn63xBBkBjfBudQjvAXXfEwkPJbPOknHKUVs7UTldDPxthSD8E5TIFz77W3QTUW1qE5j0MSLhEdjfCMA8/w640-h604/20220829_202041.jpg" width="640" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;">Ja ikkunavaaka..</span><p></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhNIo1v2P1S5JkEC4tGBbN9SGW_4UjEU1q1jSwDoCx1PsCTUYBClK_iAXHAsK1PiDTbQH6PcXdbQetzypc9E-MPzUBFbEuZW-qnP_mXhxLYo27J1JWqpjsH-2PsFNscwjeJjTl3Yapa6tD8_sP8z0YnYxP3oXrf4-1Sp9RzjtZgLD_QuMAkfIUSzIo8/s2286/IMG_20220901_065755_239.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1384" data-original-width="2286" height="388" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhNIo1v2P1S5JkEC4tGBbN9SGW_4UjEU1q1jSwDoCx1PsCTUYBClK_iAXHAsK1PiDTbQH6PcXdbQetzypc9E-MPzUBFbEuZW-qnP_mXhxLYo27J1JWqpjsH-2PsFNscwjeJjTl3Yapa6tD8_sP8z0YnYxP3oXrf4-1Sp9RzjtZgLD_QuMAkfIUSzIo8/w640-h388/IMG_20220901_065755_239.jpg" width="640" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"> Tämän pongasin jooga-asennoista ja oli pakko ottaa kokeiluun! Totta puhuen itselläni alkoi olla suuntavaisto koetuksella 😀</span><p></p><p><span style="font-family: arial;">Notkeusharjoittelun ei tarvitse siis olla pelkkää vääntämistä yhä enemmän ja enemmän. Keho ja toisaalta myös aivot tykkäävät saadessaan pientä vaihtelua. Jos liikkeet näyttävät hurjilta, ei hätää. Sinun ei tarvitse murehtia onnistuuko sama. Kuvissa joista haen inspiraatiota henkilön vääntää itsensä kirjaimellisesti kaksinkerroin tai sellaiseen ylispagaattiin että itsekin mietin kestääkö trikoot. Oman taso on se, mikä määrittelee liikeradan laajuuden. Edistystä voi puolestaan seurata esim. kuvaamalla kerran viikossa. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Oliko kuvissa tuttuja liikkeitä? </span></p>Aliisahttp://www.blogger.com/profile/17154668115332410783noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-5543060331824588057.post-78844284213166496762022-08-29T11:11:00.002+03:002022-08-29T11:12:04.859+03:00Yh:n arki: Ihan hyvin mä vedän! <span style="font-family: arial;">Joskus minulta kysytään miten pärjään lapsen kanssa kaksin. Yleensä vastaus haetaan lapsesta toteamalla että vaikuttaa hyvin hoidetulta kun on niin rauhallinen ja hyväntuulinen. Hyvältähän se tuntuu. Sellainen toteamus on jonkinlainen "testi on läpäisty" -lause. </span><div><span style="font-family: arial;"><br /></span><div><span style="font-family: arial;">Olen ollut varsin tyytyväinen neuvolapalveluihin. Toisaalta kaikessa itsekkyydessäni toivoisin että myös lasta pääasiassa hoitavan vanhemman kuulumisia kysyttäisiin hieman enemmän. -Siis muutenkin kuin muodollisuutena. Luulen että moni vanhempi kaipaisi mahdollisuutta kertoa, myös silloin kun heille kuuluu oikeasti hyvää. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;"><b>Ne oikeat kuulumiset</b></span></div><div><span style="font-family: arial;">Kenties ilmiö on osa suomalaista kulttuuria, mutta niiden ns. oikeiden kuulumisten tuominen näyttää olevan yhtä ääripäissä liikkuvaa kuin alkoholin käyttö. Joko selkeästi paljon tai ei lainkaan. Kohtuuden rajoissa on vaikeampi pysyä. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Olen itse sekä valittaja että vaikenija. Riippuu aiheesta, kaudesta ja ties mistä tekijöistä. Joskus omaksuin vaikenemisen, sillä oletin sen tekevän minusta jonkinlaisen sankarin. Lopputulos on aina ollut katastrofaalinen ja aiheuttanut haittaa myös heille jotka ovat olleet lähellä. </span></div><div><br /></div><div><span style="font-family: arial;">Vaikka itse toistaiseksi olen kokenut yh-arjen ongelmattomaksi ja itse asiassa elämäni parhaaksi ajaksi aikuisuudessa, joskus sitä kaipaa tulleensa huomatuksi. Ei huomiota. On vaikea keksiä adjeltiiveja ja muita sanoja miten erottaisin nuo kaksi toisistaan. Jos haluaisin huomiota, haluaisin että minua ja toimintaani seurataan. Kun toivon tulevani huomatuksi, haluan olla muuta kuin näkymätön. Luulen että moni yh-vanhempi kaipaisi samaa: että joku miettisi sen vaunuista kurkkivan hymysuun kanssa on aikuinen joka pitää huolta. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;"><b>Sääli on turhaa</b></span></div><div><span style="font-family: arial;">Kuten totesin, koen eläväni aikuisiällä parasta aikaa. Toki sitä parasta aikaa on ollut aiemminkin, mutta eri tavalla parasta. Toisaalta ajattelen varsin karusti. Ajattelen että jo lapsen pitäminen on oma valinta. Kun tikussa näkyy kaksi viivaa, on valinnan aika. Mitä ikinä valitseekaan, sillä on seurauksensa. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Itselläni yksinhuoltajuus oli valinta, mihin vaikuttivat monet tekijät. Valinta ei ollut helppo, ja poden siitä syyllisyyttä. Toisaalta valinta perustui riskien arviointiin sekä siihen, missä olosuhteissa voin olla riittävän hyvä äiti. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj3NxiYJAxoy0Gcoiqwaizq6Wg00FJ_Eh1hTrKtDWnqmYkhFFDaoL726U3ikOwK9sNESVR8KvfpSsfsJThDrvwvTE-CzGELMLKFrfL1n0R7Caf-lXc9zfbTgZtG5K0K56vUjRgIOfxkJ_J4EJmqla6LogPmzfWy7ruC0GEFeePrT5rWYib5F48uoo1-/s2191/IMG_20220826_164126_662.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2191" data-original-width="1753" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj3NxiYJAxoy0Gcoiqwaizq6Wg00FJ_Eh1hTrKtDWnqmYkhFFDaoL726U3ikOwK9sNESVR8KvfpSsfsJThDrvwvTE-CzGELMLKFrfL1n0R7Caf-lXc9zfbTgZtG5K0K56vUjRgIOfxkJ_J4EJmqla6LogPmzfWy7ruC0GEFeePrT5rWYib5F48uoo1-/w512-h640/IMG_20220826_164126_662.jpg" width="512" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Koska taustalla on niin monta omaa valintaa, vierastan sääliä. Vaikka arjen "helppouteen" vaikuttavat monet tekijät, päätin jo ennen lapsen syntymää taistella viimeiseen asti uhriutumista ja itsesääliä vastaan. Toisaalta päätin myös elää päivän kerrallaan. Tosin alkuvaiheessa se taisi olla tunti kerrallaan. Olihan siinä alussa haasteita. Vauvan kanssa sujui, enemmän "taistelun jäljet" aiheuttivat riesaa. Alkuvaiheessa sain onneksi paljonkin apua, mistä olen äärimmäisen kiitollinen. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Sääli on siis turhaa. Oikeastaan itse kullakin on omat haasteensa, oli lapsia tai ei. Mitä vähemmän asioista tekee ongelmia, sitä helpommin ne ovat selätettävissä. Niin no... on yksi hetki haluasin todella sääliä itseäni: vauvan kynsien leikkaaminen.. ei kyseistä asiaa voisi hoitaa jossain kauneushoitolassa? "Hei, haluaisin ranskalaisen manikyyrin. Ei, ei minulle vaan hänelle." </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;"><b>Ovatko vaikeat asiat oikeasti vaikeita? </b></span></div><div><span style="font-family: arial;">Vauvan itku.. olin revetä nauruun lukiessani Eve Hietamiehen kirjasta Yösyöttö Antti Pasasen ajatuksia: "Opin että vauvan itku on kommunikointia, ei v*ttuilua". Tästä lauseesta pitäisi tehdä juliste! Niin on, on toki hetkiä joina tuon "kommunikoimisen" voisi ajoittaa paremmin. Esim. kun äiti juo kahvia tai lukee lehteä. </span></div><div><br /></div><div><span style="font-family: arial;">Onneksi moni asia on järjestettävissä. Lehden voi lukea useassa erässä, jäähtyneen kahvin voi lämmittää ja suihkussa voi todellakin käydä niin että hommaan menee yksi minuutti. Lisäksi fakta on, että aika harva vauva ei itke. On toki päiviä joina Juniorille riittää pelkkä kitinä. Enemmän on kuitenkin päiviä joina palvelu ei Juniorin mielestä täytä viidn tähden kriteereitä. Henkilökunta eli äiti hyväksyy tämän ja tekee parhaansa ajoittain varsin tiukastakin palautteesta huolimatta.</span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgUb0jRO33C3dwDCZ0mxmmvLWJd7gQBaqbMqaSGn6AnSQsNVMjFSoSdKGnVvt2NSYtwaeVqV_Elh1pp4u7YiUC8zfJnkDtSoVx7nQSItMPQwVaUoZm6YAOYthQkwsIHUtXm550sLub8YVC3ejEn2HKUXP_XpwNOSYhOxMgfA6Gu5kn-co0yZ-1oQelJ/s3072/IMG-20220816-WA0019.jpeg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3072" data-original-width="1728" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgUb0jRO33C3dwDCZ0mxmmvLWJd7gQBaqbMqaSGn6AnSQsNVMjFSoSdKGnVvt2NSYtwaeVqV_Elh1pp4u7YiUC8zfJnkDtSoVx7nQSItMPQwVaUoZm6YAOYthQkwsIHUtXm550sLub8YVC3ejEn2HKUXP_XpwNOSYhOxMgfA6Gu5kn-co0yZ-1oQelJ/w360-h640/IMG-20220816-WA0019.jpeg" width="360" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Vauva-arkeen kuuluu asioita jotka eivät aina ole mukavia, mutta niiden ei parane antaa häiritä. Itse kuittaan monet tilanteet huumorilla. Juniori on päiväunilta herättyään usein kiukkuinen ties misyä syystä. Olen alkanut todeta: oletan että itket onnesta. Sitten poika syliin ja suupielet kääntyy ylöspäin. -Molemmilla. Tämän jälkeen päivä jatkuu ja elämä jatkuu. Ehdimme itkeä vielä monet ja toisaalta nauraa vatsamme kipeäksi.</span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">"<b>Hyvin sä vedät!</b>"</span></div><div><span style="font-family: arial;">Vaikka haluan pysyä hyvässä fyysisessä kunnossa, kehittyä, opiskella ja pitää kotini siistinä, en yritä enkä halua olla superäiti enkä yli-ihminen. Koska tämäkään aika ei kestä ikuisesti eli työtkin kutsuvat joskus, haluan nauttia jokaisesta päivästä ja suorittaa vähemmän. Toisaalta organisoinnilla ja ajanhallinnalla voi saada yllättävän paljon aikaiseksi kun on aika palata töihin. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Vaikka tässä vaiheessa on helppoa sillä saan vielä olla lapsen kanssa koko päivän, välillä myönnän kaipaavani pientä arvostusta. Toisaalta järkevintä on itse tiedostaa tekevänsä riittävästi ja riittävän hyvin. -Meitä lasta itsekseen hoitavia vanhempia on sen verran runsaasti, että mikään ei erota minua muista. Eikä tarvisekaan. Samalla viivalla tässä ollaan. </span></div><div><br /></div><div><span style="font-family: arial;">Uskon silti että jälleen moni vanhempi haluaisi tässäkin mielessä tulevansa nähdyksi: "Hyvin sä vedät!" Tietenkin ensisijaisesti tämä olisi parasta tiedostaa itse. Se on vain helpompaa kuin joku muukin toteaa asia. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;"><b>Yksi (eniten läsnäoleva) vanhempi ja lapsen kehitys</b></span></div><div><span style="font-family: arial;">Jo ennen raskautta kritisoin vahvasti ajatusta siitä, että lapsi kasvaisi kieroon tai ympäristö olisi muutrn puutteellinen ilman toista vanhempaa. Tarkoitan siis jatkuvaa läsnäoloa. On lukuisia lapsia jotka ovat syystä tai toisesta kasvaneet vain, tai suurimmaksi osaksi toisen vanhemman kanssa. Taustalla voi olla mitä vain: ero, työ joka verottaa läsnäolosta, kuolema tai muu asia miksi toinen vanhempi ei voi osallistua lapsen elämään ainakaan jatkuvasti. </span></div><div><br /></div><div><span style="font-family: arial;">Olen lukuisten esimerkkien myötä saanut nähdä, että yhden vanhemman lapset kasvavat aivan "normaaleiksi", mitä se sitten tarkoittaakaan. Olennaisempaa on miten lasta kasvattaa sekä ennen kaikkea turvallinen ja rakastava aikuinen lapsen lähellä. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Mikäli taustalla on vaikkapa riitaisa ero, ei pelisäännöistä kotona aina päästä yksimielisyytren. Toisaalta vanhemmat saattavat enemmän tai vähemmän tiedostamatta "pelata" lapsen suosiolla. Tällaisen voin melko varmasti todeta lapselle haitalliseksi. Vanhemmat saattavat myös purkaa exään liittyvää kaunaa lapseensa, mikä hämmentää lasta. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Toinen vanhempi saattaa myös joutua työnsä puolesta esimerkiksi matkustelemaan, jolloin lapsi viettää enemmän aikaa toisen vanhempansa kanssa. Siitäkin huolimatta lapsella voi olla asiat hyvin. Ensisijaisena näen sen, että pääasiassa lapsesta huolehtivalla vanhemmalla asiat ovat kunnossa. Hänellä itsellään on turvallista, tukiverkkoa sekä mahdollisuus kerätä voimia. En koe enkä edes halua että puolestani tehdään asioita. Mutta myönnän että joskus ihan hauskaa vaikkapa.. käydä suihkussa wc:n ovi kiinni niin ettei Juniori ole toljottamassa? </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">En ole ensimmäinen jonka korvaan särähtävät kommentit toisen vanhemman läsnäolon puuttumisesta. Siis 24/7. Samalla tavalla toinen vanhempi saattaa tehdä töissä niin pitkää päivää, ettei lapsi näe häntä kuin vilaukselta. Siitä huolimatta lapsella voi olla kaikki ihan hyvin. Voisin vastakohdaksi asettaa perheet, joissa vanhempien välit ovat aina kireät, toisella tai molemmilla vanhemmilla on vakavia mielenterveysongelmia tai vanhemmista toisella tai molemmilla on alkoholiongelma. Tuskin nämäkään ovat lapselle hyväksi. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;"><b>Arkemme käytännössä tällä hetkellä</b></span></div><div><span style="font-family: arial;">Jokainen päivä on omalla tavallaan ihana. Aamulla Juniori herää, leikkii pinnasängyssä minkä aikana ehdin syömään aamupuuron ja juomaan mukillisen teetä. Nostan hänet sängystä. Ennen aamutoimia jutellaan ja kysyn tuleeko tästä hyvä päivä. Hän nauraa takaisin. Ilmeisesti tyhmä kysymys, tietenkin tulee!</span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Syötän pojan ja teen tarvittavat kotityöt: pyykkään, imuroin tai laitan ruokaa. Näille on omat päivänsä. Syön itse ja lähdemme ulkoilemaan. Vedän pienen treenin ulkosalla, tarvittaessa käymme kaupassa jos on sille varattu päivä. Kauppareissun jälkeen vaunuissa protestoidaan koska siellä on tylsää ja kenties nälkäkin vaivaa. Kotona syödään, sitten äitikin pääsee syömään. Juniori leikkii hetken itsekseen ja äiti joogaa tai jumppaa. Taas on ruoka-aika ja äiti lukee samalla. Lähempänä iltaa tehdään vauvajumppaa/lauletaan/pelleillään yms. Ennen iltatoimia äiti treenaa soittoa ja Juniori tykkää kuunnella. Juniori saa itsekin kokeilla pianonsoittoa. Sitten äiti käy helkkarin nopeasti suihkussa, mitä seuraavat iltatoimet ja iltamaito. Juniori saa nukkua äidin sylissä vielä hetken koska siinä näyttää olevan mukavaa. Lopuksi omaan sänkyyn. Siinä on meidän tyypillinen päivä. Mukaan mahtuu myös vaipanvaihtoa, pukemista, riisumista, huutoa ja äidin komentelua, mutta se kuuluu asiaan. Illan päätteeksi totean Juniorin olleen oikeassa: tästä tuli hyvä päivä. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Pienet lapset, pienet huolet. Isot lapset, isot huolet. Lapset kasvavat nopeasti, mutta onneksi edes ajoittain sen verran hitaasti että moniin asioihin ehtii edes vähän sopeutua. En voi sanoa ettenkö hieman jännittäisi tulevaa aina liikkumaan oppimisesta töihin palaamiseen. On 99,9 %:sen varmaa että haasteita tulee, mutta harva vanhempi selviää ilman. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Siirappista ja ärsyttävän kuuloista ehkä, mutta udkon että positiivisella asenteella pääsee yllättävän pitkälle. Toisaalta myös sillä, että pysähtyy hetkeksi miettimään onko sen hetken ongelma varsinainen ongelma. Kuten todettua tuli, kahvin saa lämmitettyä uudelleen mikrossa. "Mutta odotas vaan kun.." Skippaan odottamisen. Mieluummin elän tässä ajassa ja hetkessä. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><div><br /></div></div></div>Aliisahttp://www.blogger.com/profile/17154668115332410783noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5543060331824588057.post-51257112609802267132022-08-22T19:25:00.003+03:002022-08-22T19:25:34.181+03:00Avoin yliopisto, kansanopistot, liikuntaseurat: Näissä on mahdollista opetella uutta aikuisenakin <p> <span style="font-family: arial;">Vaikka 40 vuotta alkaa olla armotta lähempänä kuin aiemmat pyöreät vuodet, edelleen tässä tulee mietittyä mitähän sitä haluaisi tehdä "isona". Jos iso viittaa kokoon, raskausaikana ja etenkin loppuvaiheessa tuntui ettei yhtikäs mitään. Tekeminen loppui pala palalta. Jouduin koronariskin vuoksi jäämään varhennetulle äitiysvapaalle, ja viimeinen avoimen yliopiston kurssikin tuli suoritettua n. kuusi viikkoa ennen Juniorin syntymää. Halusin saada suorituksen pois alta jos eräs olisikin vaikka syntynyt hieman aiemmin. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Aloin oppia opiskelemaan ja opettelemaan uutta vasta aikuisiällä. Lapsena ja nuorena minussa oli taipumus joko alisuoriutumiseen, tai jos yritin, opiskelu- ja harjoittelutekniikkani olivat vääriä. Näitä yhdisti toistaminen ilman suurempaa keskittymistä. Olin opintojen puolessa välissä teologisessa tiedekunnassa, kun todella opin opiskelemaan. Yllättäen arvosanat nousivat. Soittamisessa kehityin harjoittelutaidoissa 18-vuotiaana aloitettuani viulunsoiton. Minulla oli aivan mahtava ja motivoiva opettaja, joka opetti myös huolelliseen harjoitteluun. Tätä ennen minulla oli vain kiire oppia. Huolellisuudesta ei niin väliä. Meni melkein 10 vuotta, kun jäälle palattuani opin saman taktiikan. Aloin tietoisesti keskittyä, en vain vilkaisemaan toisella silmällä kuinka liike tehdään. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Kiinnostuin uusien asioiden opettelusta vasta aikuisena, ja sitä motivoi erityisesti löytämäni artikkeli uusien taitojen opettelun ja aivojen harmaan aineen tuotannon lisääntymisen yhteydestä. Mitä enemmän aivoille antaa haastetta, sitä tehokkaammin harmaata ainetta kehittyy. Näin suoraan netistä lainattuna harmaa aine on tärkeä tekijä mm. muistin ja stressinsietokyvyn suhteen. Harmaata ainetta lisäävät aktiviteetit, jotka vaativat keskittymistä, havainnointia ja uuden opettelemista. Liikuntalajeista erityisesti tanssi ym. koordinaatiota ja keskittymistä vaativat lajit ovat ihanteellisia. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Sitten eteen tulee haaste? Tai ehkä vain kysymys. Uuden opettelu on tehty helpoimmaksi kouluikäisille ja sitä nuoremmille. Jo teineille valikoima tahtoo kaventua. No, käyväthän hekin koulua. Mutta hei, kuinka moni peruskoulunsa ja muutkin koulunsa päättäneet voivat aivan rehellisesti väittää olleensa koko sen vähintään 9 vuotta 100%:sen motivoituneita? En kiistä etteikö sellaisiakin olisi, mutta jotenkin luulen heidän edustavan vähemmistöä. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Haasteena on myös se, etteivät monetkaan aikuiset voi sitoutua säännölliseen tai merkittävää sitoutumista vaativaan toimintaan.Tässä jokunen kokemuksen kautta hankittu idea opetella uutta. Huom, jokainen seuraavista liittyy omaan kokemukseeni. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Avoin yliopisto </b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Avoin yliopisto oli itselleni kätevä keino kokeilla opiskelua ja tutustua eri oppiaineisiin/aihepiireihin. Toisaalta avoimen yliopiston kursseilla tuli myös karsittua pois sellaisia vaihtoehtoja, jotka eivät pitkällä tähtäimellä tuntuneet mielekkäiltä. Olen avoimen yliopiston kautta mm. täydentänyt opintojani, mutta myös kokeillut uutta. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Melko monilla kursseilla asuinpaikalla ei ole myöskään merkitystä, sillä etänä suoritettavia kursseja on paljon. Itselläni on erittäin positiivisia kokemuksia. Toki välillä sitä kaipaisi ns. lähiopetusta, ja sitäkin on tarjolla. Toisaalta mikäli asuinpaikkasi on helpon matkan päästä oppilaitoksesta tai lähelläsi asuu muita saman kurssin suorittajia, mikään ei estä tapaamasta heitä esimerkiksi opiskelupiirin merkeissä. Itse olen suorittanut kursseja Helsingin avoimessa yliopistossa. Jos kiinnostus heräsi, voit tarkastella valikoimaa <a href="https://www.helsinki.fi/fi/hakeminen-ja-opetus/avoin-yliopisto?gclid=CjwKCAjwo_KXBhAaEiwA2RZ8hL_uo40zfzfj17aUcEqcqrnuRAJlUWcu3moZ9CDopgVHXx5LnR3lqhoC_rMQAvD_BwE">täältä</a>. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Mitä itse en ole vielä kokeillut mutta haluaisin kokeilla jos mahdollista: Olisi hauska päästä esimerkiksi taideaineiden avoimille kursseille. Ehkä joskus kun mahdollista on. Ne kuitenkin (käsittääkseni) vaativa läsnäoloa, ja mieluiten olisin esim. maalauskurssilla paikan päällä. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Kansanopistot</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Kanopistoilla on pitkä historia, mutta jätetään se vähemmälle. Kansanopistoissa voi esim. suorittaa korkeakouluopintoja, ja monet tekevät yhteistyötä korkeakoulujen kanssa. Itse kävin aikoinaan teologian opinnot sekä pääsykoevalmennuksen Helsingin evankelisessa opistossa HEO:ssa. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Kokemus oli positiivinen ja tuotti tulosta. Aivan halpoja kansanopistot eivät ole, mutta mielestäni hyvä investointi jos mahdollisuus tulee. Itselläni vuosi HEO:ssa oli mahdollinen säästäväisen elämäntyylin ansiosta. Lisäksi kokopäiväopiskelijana sain opintotukea. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Kansalais- ja työväenopistot</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Näihin tuli tutustuttua jo lapsena! Itse asiassa kansalaisopistossa sain ensimmäiset pianotuntini. Valitettavasti olin hieman riehakas ekaluokkalainen ja todella nirso opettajien suhteen. Vuosia myöhemmin palasin samaisen alueen kansalaisopistoon ja aivan uudella motivaatiolla. Kansalaisopistossa olen perehtynyt lähinnä soittotunteihin. Pienenä miinuksena on soittohetken kesto, mikä on vain 15 minuuttia. Toisaalta osalle tämä aika on toimivampi kuin 45 minuuttia, sillä keskittymiskyky on parhaimmillaan eikä soittotunnin kestoon tarvitse varata kokonaista tuntia.</span></p><p><span style="font-family: arial;">Kansalais- ja työväenopistoissa itseäni viehättää kurssivalikoima ja eräänlainen luovuus siinä. Vaikken osaa kuvitella itseäni ihan kaikkeen, on mukavaa kun ihmiset voivat kokeilla erilaisia asioita ja taitoja joiden olemassaolosta harva tietää. </span><span style="font-family: arial;"> </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Vähän erilaista liikuntaa: Tankotanssia ja tanssiakrobatiaa</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Taitoluistelu taisi olla ensimmäinen liikuntalaji mitä harrastin. Siis niin, että käytiin paikan päällä ohjatussa ryhmässä. Ohessa tuli myös kokeiltua yhden kesän ajan pesäpalloa, mitä en itsekään tajua. Nim. kaikki mihin liittyy pallo, on jossain suuressa maailmankaikkeudessa käännettyä minua vastaan. Lenkkeily tuli kuvioihin silloin, kun fysiikkani ja kenties myös aikaansaamis- ja vastuunottokykyni riittivät koiran lenkittämiseen. Lenkkeily oli minulle jostain syystä pitkään "ongelma". Oli tylsää vain kävellä. Oikeastaan löysin lenkkeilyn ja hiihtämisen viehätyksen vasta aikuisiällä. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Kun taitoluistelu loppui myrskyisissä merkeissä, takkini oli pitkään tyhjä liikunnan suhteen. Kokeilin myös salitreeniä ja jopa maraton -juoksua. Myös pyöräilyä tein aikani. Ei näissä suoranaisesti mitään vikaa ollut, mutta kaipasin lajiltani haastetta. Ainoa mistä sain jotain tyydytystä oli ennätysten rikkominen matkoissa. Lopulta hyväksyin että taitolajit ovat minun juttuni. Jäälle oli vielä liian pitkä matka, mutta silloin surullisen kuuluisan IRC-gallerian kautta löysin vahingossa kiinnostavan lajin: tankotanssin. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Kesti aikansa ennen kuin pääsin ensimmäiselle tunnille. Piti perehtyä lajiin teoreettisesti jotta saatoin olla varma ettei kyseessä ole strippaus tms. Tankotanssi oli tuolloin siis aika uusi juttu ja yhdistettiin lähinnä "alan naisiin". Youtubesta löytyi jo mukavasti videoita, ja suomalainen, silloin vielä tuntematon Oona Kivelä ehti valloittaa minut taidoillaan. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Uskaltauduin ottaman tankotanssitunteja <a href="https://rockthepole.fi/">Rock the Polella</a>. Innostus oli sen verran suuri, että hankin oman tangon. Samaisessa paikassa kävin myös muutamia kertoja balettitunneilla. Opetus oli tasokasta niin tankotekniikassa kuin baletissa. Mikäli kyseinen paikka on lähettyvillä, suosittelen lämpimästi! </span></p><p><span style="font-family: arial;">Opiskelun alettua Unisportin tiloista tuli yksi kodeistani. Siinä vaiheessa näihin kuuluivat mm. jäähalli, kirjasto, paikalliset urheilupuistot sekä yliopiston tilat. Niin, ja Prisma missä onnistuin haahuilemaan harvinaisen pitkiä aikoja. Unisportissa perehtyin hieman tarkemmin kuntosalitreeniin, mutta taitoluistelua tukevassa muodossa. Tosin harjoitteluni oli turhankin paljon kestävyyteen painottuvaa. Vasta myöhemmin laajensin harjoittelua hyppyharjoituksiin ja akrobatian alkeisiin. Unisportissa kokeilin myös tanssiakrobatian kurssia, mikä tosin osoittautui enemmänkin breakdance -painotteiseksi. Ei haittaa, hauskaa oli! Unisportin tarjontaan voit perehtyä<a href="https://www.unisport.fi/"> täällä</a>. </span></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgcW-clieAkz18B_uw8zJToWwh_FQpBU2Wga43ZLLLOFkooBXf6ke-gUSMqFSqSmizKDXdeq-gfTbc6dDwZkVXonP21U4cFhs1KX35-bbNWP3EZaLDtaqbSgrj0LRtywYfCo5rzUyJM5ve4P6B0IfyheZdcDFKismyfNhOJ_G51WZTyxwm4aSEhaseU/s2631/20220817_201631.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2337" data-original-width="2631" height="568" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgcW-clieAkz18B_uw8zJToWwh_FQpBU2Wga43ZLLLOFkooBXf6ke-gUSMqFSqSmizKDXdeq-gfTbc6dDwZkVXonP21U4cFhs1KX35-bbNWP3EZaLDtaqbSgrj0LRtywYfCo5rzUyJM5ve4P6B0IfyheZdcDFKismyfNhOJ_G51WZTyxwm4aSEhaseU/w640-h568/20220817_201631.jpg" width="640" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Rohkeasti kokeilemaan!</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Harrastamisella on ajoittain negatiivinen sävy, erityisesti kun siihen liitetään raha. Tässä on valitettavasti ainakin omasta mielestäni paljon totuuttakin. Erityisesti lasten harrastuksilla on taipumus näyttää millainen on perheen varallisuus. Toisaalta raha voi olla vähintäänkin hidasteena myös aikuisten harrastamisessa. Miten minulla on ollut varaa harrastaa? Taitoluistelu ja tankotanssi kun eivät tunnetusti kuulu edullisimpiin lajeihin. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Taktiikoita on monia. Yksi on panostaminen itsenäiseen harjoitteluun. Taitoluistelussa olen hyödyntänyt mm. yleisöjäitä sekä aikuisporukan yhdessä varaamia jäävuoroja. Olen pienissä määrin ottanut jopa yksityistunteja, mikä loppujen lopuksi ei tullut sen kalliimmaksi kuin seurassa treenaaminen. Parilla tunnilla imin niin paljon itseeni informaatio ja vinkkejä kuin mahdollista, ja harjoittelin niiden mukaan itsenäisesti. Toisaalta vähensin sellaisia asioita joihin rahaa meni, mutta pärjäsin ilmankin. Näihin kuuluivat mm. ulkona syöminen ja illat baarissa. Vaikken jälkimmäistä ole vuosikausiin tehnyt, jo kerran kuussakin rahaa meni pienilläkin ostoksilla viikon usean päivän ruokarahojen verran. </span></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhRMH5Fugzo6fcR5aXW_mc_5RFC807Uk_Ij-FTrbvoi3zE6sYmLLqwN9DCIVRtqt90ynf67-Pbd7yLjZrNYl4eH69we2vSrrWl4LW-9eI8ncmDZKJ1KddVZZRRU0FtdTIFtUIZeAIz_yt5cF4tN2eKyRQ1ha8uuq1iXhzxpc54vw50E7iCi94-BCHaN/s2384/IMG_20220805_212222_429.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2384" data-original-width="2290" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhRMH5Fugzo6fcR5aXW_mc_5RFC807Uk_Ij-FTrbvoi3zE6sYmLLqwN9DCIVRtqt90ynf67-Pbd7yLjZrNYl4eH69we2vSrrWl4LW-9eI8ncmDZKJ1KddVZZRRU0FtdTIFtUIZeAIz_yt5cF4tN2eKyRQ1ha8uuq1iXhzxpc54vw50E7iCi94-BCHaN/w614-h640/IMG_20220805_212222_429.jpg" width="614" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: arial;">Itse toivon että harrastaminen muuttuisi aktiviteetiksi mitä ihminen tekee vapaaehtoisesti ja hyvin vuoksi. Harrastuksella ei tarvitse määritellä sosioekonomista asemaa tai muutakaan statusta. Mukavaa olisi myös, että harrastaa voi ilman sitoutumista säännölliseen. Vaikka tekstissäni esille nousi lähinnä maksullisia vaihtoehtoja uuden opetteluun, myös itsenäinen opettelu on mahdollista. Kätevä kompromissi on hankkia opetusta ja panostaa mahdollisimman paljon itsenäiseen harjoitteluun hetkinä joina parhaiten sopii. Toki kursseilla yms. mukaan tulee usein myös sosiaalisuus. Toisaalta, mikä estää kurssilla tavattua porukkaa kokoontumassa myös muualla? </span></p><p><span style="font-family: arial;">Siispä rohkeasti kokeilemaan uutta! Valitettavasti ihan kaikkeen ei ole mahdollista saada opetusta tiloista puhumattakaan, mutta usein pääsee edes vähän sinne päin. Minua kiinnostaisi perehtyä mm. kilpa-aerobiciin. Yritin aikoinaan selvitellä onko aikuisten mahdollista harjoitella kyseistä lajia, tosin ilman kilpailua. Vastausta en koskaan saanut, mutta on ollut hauska yrittää napata omiin harjoitteisiin omaan tasooni sopivia liikkeitä harjoiteltavaksi. En myöskään ole vuosiin ottanut soittotunteja, mutta treenaan edelleen puolitavoitteellisesti ja yritän laajenta kappalevalikoimaa. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Ja loppuun pieni utelu: mitä lajia tai muuta aktiviteettia haluaisit harjoitella? Millaisia uusia asioita haluaisit oppia? </span></p><p><span style="font-family: arial;"><br /></span></p>Aliisahttp://www.blogger.com/profile/17154668115332410783noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5543060331824588057.post-54640681625190148872022-08-16T12:24:00.003+03:002022-08-16T12:24:44.305+03:00Olen yksinhuoltaja mutta en koe olevani sellainen<p> <span style="font-family: arial;">Kuten rivien välistä on välillä vilahtanut, asun lapseni kanssa kaksin. Juridisesti olen yksinhuoltaja ja hoitovastuu vauvasta on minulla. Lapsen isän kanssa olemme yhdessä, mutta käytännön sanelemasta pakosta eri osoitteissa. En näe tarpeelliseksi avata asiaa tarkemmin. Toki toivoisin että voisimme olla saman katon alla ja jossain vaiheessa voimmekin. Lapsen isä tulee aina mahdollisuuksien mukaan käymään ja vietämme hänen luonaan välillä pidempiä aikoja. Tällainen reissu tuli tehtyä esimerkiksi kesä-heinäkuun aikana. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Olin tästä järjestelystä tietoinen jo ennen Juniorin syntymää. Myönnän että minua hieman jännitti ja ehkä pelottikin. Sain kuitenkin perheeni avustuksella pehmeän laskun, enkä joutunut aloittamaan yksin. Tämä helpotti paljon ja olen heille erittäin kiitollinen. Uskon että Juniorillekin tekee hyvää kun ympärillä on muitakin ihmisiä kuin äiti. Jos rehellisiä ollaan, en miellä itseäni "oikeaksi" yksinhuoltajaksi, sillä en koe olevani yksin. Minulla on tukiverkkoa ja mahdollisuus pyytää ja saada apua. Oikeastaan jo tämä antaa voimia ja tarmoa jokaiselle päivälle. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Yksinhuoltajuus tuntuu oleva arka aihe, ja osalle käsitteen tarkka määrittely on tärkeää. Tämä on ymmärrettävää, sillä vastuun määrä ja millaiseksi sen kokee vaihtelee ihmiskohtaisesti. On myös vanhempia jotka asuvat yhdessä, mutta ovat esimerkiksi toisen vanhemman työn vuoksi hyvin vähän yhdessä. Toisaalta esimerkksi taloudellinen vastuu on jaettu. Tässä muutamia ajatuksia miten itse olen kokenut arjen kaksin Juniorin kanssa: </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Vauva-ajan autuus</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Vauva-aika tuntuu yksinkin sellaiselta mistä selviää. Toki päivittäin vuorokaudesta loppuvat tunnit ja minuutit kesken, sillä minulle on tärkeää panostaa myös ns. omiin juttuihin siinä määrin kun ne eivät ole Juniorin hoitamisesta pois. Luen kirjoja imettäessä, treenaan vaunulenkkien ohella tai Juniorin leikkiessä vieressä. Voin myös treenata soittoa tai vaikkapa kirjoittaa. Käytettävä aika yhdellä kertaa on vain pienempi. </span></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg8R6QxSPx0XAIQT3tKQQ2Y_QjjgrtvuB7oOxzF67KgBHoQ46xK4Ph6WEbHDzLbSxPXONblAvqurTi0ypWdY2DSKVSPsOojKE8ySgc1l6ATvHKhVp6_wywDb8cvzCEjpI5NbR_8ICfSwTGVAKnN6fSjb0J8Q8824zGnZnj2i2OZUXDeHcSv8YBznXQY/s3072/IMG_20220814_092153_466.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3072" data-original-width="3072" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg8R6QxSPx0XAIQT3tKQQ2Y_QjjgrtvuB7oOxzF67KgBHoQ46xK4Ph6WEbHDzLbSxPXONblAvqurTi0ypWdY2DSKVSPsOojKE8ySgc1l6ATvHKhVp6_wywDb8cvzCEjpI5NbR_8ICfSwTGVAKnN6fSjb0J8Q8824zGnZnj2i2OZUXDeHcSv8YBznXQY/w640-h640/IMG_20220814_092153_466.jpg" width="640" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: arial;">Juuri nyt on melko selkeää. Moni asia on ennustettavissa ja siten järjestettävissä. Voin laittaa ruokaa kunhan se on sellaista minkä saa valmistettua niin, että keskeyttäminen on mahdollista. -Ja toinen käsi ja/tai toinen jalka on vapaana kiikuttamaan sitteriä kun Juniori kyllästyy seuraavaamaan ruuanlaittoa. Tästä syystä viikon menu koostuu padoista, keitoista ja laatikoista. Kauppareissuja on tehtävä hieman useammin, sillä vaunujen kanssa on haasteellista saada esim. koko viikon tarvikkeita kuljetettua. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Nyt kun Juniori ei vielä liiku kuin paikoillaan, häntä ei tarvitse vahtia silmä kovana. Toki jos hän on lattialla tai sängyllä, pidän häntä silmällä. Sitteriin voi jättää vaikka imuroimisen ajaksi. Juniori ei onneksi osaa vielä (kunnolla) kääntyä, mutta hän pystyy keikauttamaan itsensä vatsaltaan selälleen. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Ajanhallinnassa minulla on ennalta-arvattavuudesta huolimatta haasteita. Tällä hetkellä yritän kääntää vuorokausirytmiä aikaisempaan suuntaan, jolloin saisimme päivän alkuun aikaisemmin. Tällä hetkellä Juniorin nukahtaa n. 22:00 ja nukkuu 6-8 tuntia ja sen jälkeen pari tuntia. Koska Juniori huomaa radikaalit muutokset nukkumaanmenoajassa, aikaistan sitä pikku hiljaa. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Yksinäistä?</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Ei oikeastaan. Ehkä tähän liittyy sekin, että tiedän ettei minun tarvitse olla yksin. Minulla tässä lähellä perhe ja ystäviä. Ehkä syksyllä kokeilen ainakin satunnaisesti vauvakerhoja yms. Haaveilen hieman josko paikallisen somen kautta saisi yhteyden paikallisiin pikkulasten äiteihin ja saisi sitä kautta seuraa vaunulenkeille. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Muuten päivät menevät vauhdilla. Ehkä jos aikaa olisi enemmän, voisin ehtiä tuntea itseni yksinäiseksi. Toisaalta, en osaa hahmottaa itseäni yksinäiseksi. Minulla on Juniori 24/7 ja aikuista seuraa tukiverkostossa lähellä. Toki aikuinen seura on mukavaa vaihtelua, minkä vuoksi kaipaan jäällekin: "lajitovereiden" tapaaminen on vuosia ollut tärkeää. </span></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhKjwPkOmyz62WfKh1i4vaIatB7qIon8a1VYT1ZfWnn73lR6zO4ePkHGP1j9IIq-S05j5JKLrF-N9tJPYp4oaZ6c4PLbcajawLHh5LGMOdaQ9r-OgISGt-fP-qHDhlgDPYeqgRKGviZNzknKh7nllTrGRPiMmdstbNdQV0j_4bQVt-AwSSuXpBsmEei/s3217/20220809_101230.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3217" data-original-width="2152" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhKjwPkOmyz62WfKh1i4vaIatB7qIon8a1VYT1ZfWnn73lR6zO4ePkHGP1j9IIq-S05j5JKLrF-N9tJPYp4oaZ6c4PLbcajawLHh5LGMOdaQ9r-OgISGt-fP-qHDhlgDPYeqgRKGviZNzknKh7nllTrGRPiMmdstbNdQV0j_4bQVt-AwSSuXpBsmEei/w428-h640/20220809_101230.jpg" width="428" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Haasteita?</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Riippuu millaiset asiat tuntuvat vaikeilta. Monet asiat arjessa sujuvat, mutta esimerkiksi tukanpesu on oma lajinsa. Vaikka olen oppinut erittäin vikkeläksi, silti aikaa tuntuu (Juniorin mielestä) menevän liian pitkään. Mutta silti tämä on onnistunut. Oikeastaan yllättävän moni asia onnistuu, mutta ne vaativat ajoittamista ja ennakoimista. Mikä itselleni on edelleen vaikeaa, on tehdä asiat tiettyyn kellonaikaan. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Tällä hetkellä yritän aikaistaa meidän molempien rytmiä, sillä toivoisin päivän lähtevän liikkeelle aikaisemmin. Juniori (toistaiseksi) nukkuu oikein kiitettävästi ja toivon että yhtenäiset unet lisääntyisivät kun päästään kiinteitä maistelemaan. En siis ole missään nimessä luopumassa imetyksestä vielä aikoihin, sillä imetys on hetki läheisyydelle ja rauhoittumiselle yhdessä. Usein mietin pidänkö lastani riittävästi sylissä. Tästä syystä haluan aina kun mahdollista hoitaa nämä hetket mahdollisimman kiireettömästi. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Erityisesti syöttäminen toisaalta tuo omat haasteensa, sillä siihen menevät aika vaihtelee. Kuten totesin, syöttämisen haluaisin tehdä kiireettömästi aina kun mahdollista. Tämä kuitenkin vaatii ennakointia jos päivälle on sovittu menemisiä selkeään kellonaikaan. Toki pientä edistystäkin on tapahtunut, mutta harjoittelu jatkuu. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Joidenkin käytännön asioiden hoitaminen vaatii myös apua. Hyvänä esimerkkinä voisi olla käynti isännöitsijän toimistolla. Tämä on siis yksi ensi viikon projekteista. Tänään katsoin uloskäynnin ja tietenkin siinä on juuri sellaiset korkeat raput (ei tietoakaan rampista) että en pääse omin avuin vaunujen kanssa sisään. Toki on hetkiä joina ohikulkijat auttavat suosiolla, joskus taas vähemmän. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Vaikeasti ymmärrettävä?</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Myönnän että minun on vaikea kertoa tilanteestani ja ehkä tunnen jopa pientä häpeää. Vaikka jokaisella on oikeus yksityiseen eikä kenelläkään ole syytä arvostella toisen tilannetta, koen kysymykset minun ja lapsen isän tilanteesta kiusallisiksi. Olen saanut uteluita olemmeko yhdessä, olenko sinkku jne. Vaikka järjellä tiedän etteivät nämä asiat kuulu muille eikä minun tarvitse välittää näistä kysymyksistä, minulla ei ole erityisen vahvaa henkistä suojamuuria. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Mitä ihmettelen, on yleinen takapajuisuus. Vaikka miten korostetaan kuinka monenlaisia perheitä on olemassa ja tärkeintä on toimivuus, koen että minuun suhtaudutaan joko jonkinlaisena "uhrina" tai vaihtoehtoisesti vähän kilahtaneena naisihmisenä joka viime hetkellä hankkiutui paksuksi ja elää nyt yh-elämää. Kumpikaan ei pidä paikkaansa. No, myönnän että ikää on eikä lapsen saaminen ole itsestäänselvyys. Asiat menivät omaan suuntaansa ja koin tapahtuneen pikemminkin suurena lahjana. </span></p><p><span style="font-family: arial;">On vaikea arvioida mitkä asiat ovat todellisia ja mitkä virheellisiä johtopäätöksiä. -Siis minun osaltani. Onneksi asuinpaikkani ei vaikuta esimerkiksi erityisen konservatiiviselta tai sisäänpäin lämpiävältä. Tai ehkä se olisi jälkimmäistä, mutta "asemani" on muutenkin niin olematon ettei ketään onneksi kiinnostaisi vaikka todellisia puheita tulisikin. Luulen että todellisuudessa murehdin turhia. Minun ei tarvitse hävetä nykyistä tilannetta eikä selitellä. Toisaalta.. helpommin sanottu kuin tehty. -Kiitos miellyttämiseen taipuvaisen persoonani. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Tähän mennessä olen kertonut utelijoille totuuden, mutta sellaisella määrällä informaatiota mitä kysyjille suotakoon: Asumme pojan kanssa nyt kaksin, mutta jossain vaiheessa pääsemme kaikki asumaan saman katon alle. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Nämä asiat jännittävät</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Vaikka on ihanaa nähdä miten Juniori kasvaa ja kehittyy, jännitän hieman aikaa kun hän lähtee liikkeelle. Jännitän myös ensimmäisiä sairastumisia, joilta ei liene mahdollista välttyä. Tähän mennessä poika on pysynyt terveenä, eikä ensimmäisten viikkojen vatsavaivatkaan kääntyneet koliikiksi asti. Nyt pääsen sen verran helpolla, että ensimmäinen sairastuminen tulee olemaan pienoinen draama. -Tähän asti annetuista rokotuksistakaan ei tullut oireita. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Jännitän myös pian alkavaa soseiden maistelua. Miten se sujuu? Miten vatsa reagoi? Ilmeneekö allergioita? Erityisesti kokeneiden korvaan nämä kuulostavat varmasti naurettavilta asioilta, mutta jostain syystä näitä jännitän. Voisin tiivistää jännitettävät asiat muutoksiksi ja siihen, miten niihin sopeutuu. Uuden oppiminen on ihanaa katseltavaa, mutta erityisesti liikkumisen kehittyminen tuo omat haasteensa. On oltava tarkempi ja lasta on vahdittava tarkkaan. Tosin lähikuukausina ajattelin hankkia leikkikehän.. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Mietin myös pidänkö Junioria riittävästi sylissä ja kommunikoinko hänen kanssaan riittävästi. Toisaalta haluan antaa hänen leikkiä itsekseen jos hänellä selkeästi on oma leikki meneillään. Ajattelen että lapsellekin pitää antaa hänen omaa aikaa jos huomio on jossain. Toisaalta "keskeytän" pienimuotoisesti kysymällä mitä hän esim. katselee. Jos huomio ei kiinnity äitiin, oletan että nyt on oma juttu kesken. Seuraava projekti olisi alkaa Juniorin kanssa katselemaan enemmän kuvakirjoja ja kertomaan mitä kuvassa on. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Toisaalta minua jännittää myös aika jona koko perhe pääsee saman katon alle. Vaikka odotan hartaasti sitä päivää kun tämä viimein toteutuu, ilman haasteita ei selvitä. Meille on Juniorin kanssa jo nyt kehittynyt oma päivärytmi rutiineineen. Päivä alkaa tietyllä tapaa, etenee saman kaavan mukaan (mikä on muokattavissa), asiat tehdään tietyssä paikassa, iltarutiinit ovat omanlaisiaan, samoin myös nukuttaminen tapahtuu aina samalla tavalla. En ole ammattilainen kasvatuksessa, mutta uskon että toistuvat rutiinit ja ennalta-arvattavuus tuovat myös vauvalla turhaa. No, kieltämättä äidillekin.. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Miten oma pää ja kroppa jaksavat?</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Mielestäni kohtuullisen hyvin. Myönnän olevani välillä väsynyt. Olen suurimmaksi osaksi joko hyvällä tuulella, tai vähintäänkin neutraalin rauhallinen. En itse asiassa edes muista koska itkin viimeksi. Ehkä synnärillä? Tai ehkä vielä viikon synnytyksen jälkeen? Muuten olotila on ollut melko tasainen. Olen myös jaksanut fyysisesti melko hyvin, sillä pidän tarkkaan kiinni riittävästä ravinnosta ja levosta. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Melko hyvin, eli joskus väsyttää. Myönnän että loppuviikosta olen väsynyt. Usein lauantaina tuntuu siltä, että kaipaisin jopa päiväunia. Juniori nukkuu melko pitkiä pätkiä öisin, peräti 7-8 tuntia. Joudun usein ennen hänen heräämistään tekemään "aamulypsyn". Koska unta tulee noin paljon yhteen menoon, poikaapa ei väsytä aamusyötön jälkeen. Tunnin verran hän malttaa vielä nukkua, mutta sitten kaipaa jo tekemistä. Itse kaipaisin vielä toisen tunnin unta. Toisaalta pitäisi jotenkin itse kyetä mennä nukkumaan heti kun Juniori on nukahtanut. Valitettavasti onnistun aina valvomaan tunnin, sillä illan päätteeksi kaipaan kirjan lukemista ihan vain itseni kanssa. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Kieltämättä voisin vaikuttaa väsymykseen tekemällä hieman vähemmän. Minulla on taipumus ahtaa päivä täyteen tekemistä, josta osa on liikuntapainotteista. Toisaalta treenaaminen on eräänlainen "henkireikä" joka pitää pääkopan kunnossa kehon ohella. Kieltämättä olen pohtinut josko vähempikin riittäisi, tai jos vaikka ottaisin joka toinen päivä kevyemmin esim. joogan ja venyttelyn merkeissä. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Tulevaisuudessa</b>..</span></p><p><span style="font-family: arial;">Se toki mietityttää kun ei tiedä milloin asiat tapahtuvat. Samoin se, miten saan asenteeni pidettyä mahdollisimman positiivisena. Jos jotain olen oppinut, niin katkeruudelle ja siihen johtaville vertailuille ei parane antaa sijaa. Toki yksittäisinä turhautuneina hetkinä sitä jupisee mielessään mitä ihmettä sellaiset äidit valittavat joilla on edes iltaisin toinen aikuinen läsnä jne. Toisaalta minä en tiedä millaisia haasteita näillä äideillä on. Ja ehkä he jupisevat mielessään miten helppoa on heillä joilla ei ole lapsia. Ja taas: ehkä heilläkin on haasteita ja vaikeuksia joita me taas emme tiedä emmekä käsitä. Mainittakoon että en myöskään sulje isien/ toisen vanhemman kokemia haasteita pois. Sorrun vain automaattisesti kirjoittamaan pelkistä äideistä. Mutta tosiaan, vertailu ja katkeruus on paras pitää poissa. Myös pakkokiitollisuutta haluan ja kannustan välttömään. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Toistaiseksi elämme Juniorin kanssa päivän ja viikon kerrallaan. Otamme arkeen pikku hiljaa ja vähän kerrallaan uusia asioita. Toivon kuitenkin että aikatauluissa tulisi olemaan väljyyttä hetkille joina ei ole kiire. Itse alan käydä mahdollisuuksien mukaan jäällä, muu treeni menee Juniorin kanssa niin kauan kuin mahdollista. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Vaikka välillä kaipaisin takaisin töihin, toivon että voisin olla Juniorin kanssa ainakin niin pitkään että hän osaa kävellä ja puhua sen verran että ns. olennaiset sanat onnistuisivat. Tällä hetkellä en mielelläni jätä Junioria paria tuntia pidemmäksi aikaa hoitoon niin etten itse ole lähettyvillä. Ei siis sillä ettenkö luottaisi heihin jotka hoitavat ja ettenkö kykenisi irtautumaan lapsestani (okei, joskus se on haasteellista). Haasteena on nuoren herran välillä vaihtelevat ruoka-ajat ja se ettei tuttipullo aina kelpaa.. Ehkä tilanne helpotta kun kiinteät tulevat mukaan. Ja jos ne kelpaavat..</span></p><p><span style="font-family: arial;">Mutta näin edetään. Vaikka elämme hieman kuplassa, se ei tarkoita etteikö päivän aikana saataisi tehtyä asioita. Ilman pakkokiitollisuutta nautin tästä ajasta kun vauvan kanssa pärjää kahdestaankin ilman suurempia ponnisteluja. Toki jos väsyttää vähän ja joskus enemmänkin. Voisin todeta että tässähän tämä menee ainakin toistaiseksi. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Mukavaa päivää kaikille!</span></p>Aliisahttp://www.blogger.com/profile/17154668115332410783noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5543060331824588057.post-82063936759371551362022-08-09T11:49:00.001+03:002022-08-10T09:53:36.760+03:00Jäälle? Kilpailemaan? Uutta opittavaa? -Pieniä visioita tulevan syksyn treenistä<p> <span style="font-family: arial;">Tässä ollaan Juniorin kanssa oltu osaksi kahdestaan ja välillä nähty mm. Juniorin isovanhempia, setää ja tätiä ja tietenkin Juniorin lemppareita eli serkkuja. Voisin luonnehtia itseäni osa-aika -yh:ksi, jos sellaisen nimikkeen käyttö tässä tilanteessa sallitaan. Periaatteessa olen kaksin Juniorin kanssa, mutta näemme kyllä viikoittain erityisesti Juniorin isovanhempia. Juniorin isä asuu toistaiseksi muualla, mutta siirtyy tänne kun mahdolisuus tulee. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Toistaiseksi koen pärjääväni kohtuullisen hyvän reilu kolme kuukautta vanhan Juniorin kanssa (tosi vanha!). Olen saanut tehtyä kotitöitä, laitettua ruokaa sekä liikuttua Juniorin hoitamisen ohella. Toki jonkin verran on karsittava sekä hyväksyttävä että peruuntumisia, keskeytyksiä ja siirtämisiä tulee. Tämä ei haittaa, sillä näinkin saa ihan riittävästi tehtyä. Tällä kertaa fokus on liikunnan edistymisessä. Miten onkaan sujunut?</span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Pientä järjestelmällisyyttä</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Minulla ei toistaiseksi ole selkeää viikko-ohjelmaa, mutta sellainen on alkanut kehittyä ainakin ympäripyöreästi. Viikko-ohjelma myös rytmittäisi harjoittelua, toisi järjestelmällisyyttä ja huomioisi myös palautumisen.</span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Notkeus</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Notkeusharjoittelu on edennyt oikein mukavasti, ja alkuperäinen taso alkaa olla lähellä. Toisaalta tätä osuutta on helpointa harjoitella, sillä erilaiset venyttelyt yms. onnistuvat kotona helposti. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Notkeusharjoittelu ja siinä kehittyminen tekevät siinäkin mielessä hyvää, että kehitys on todella hidasta tietyn pisteen jälkeen. Toisaalta myös omat rajat on hahmotettava. Tiettyjä liikkeitä on tehtävä päivittäin. </span></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhYHEoE0TaVnG2KsuwyjGNbeOuJCYkBoeknp539U5fCbCmGkc_w27i__vgfq9XMR_VnFRpkTsQ7M1WZu18589bs9rPZKxIivefxtD_W1wvLRU56KEZC5FbIhs6ZWsTErQvdiagOr-Z8xTo7xk3DeM1pdo3g6Iz7FzeX00O14QabVynU3wGXjytibXdG/s2384/IMG_20220805_212222_429.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2384" data-original-width="2290" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhYHEoE0TaVnG2KsuwyjGNbeOuJCYkBoeknp539U5fCbCmGkc_w27i__vgfq9XMR_VnFRpkTsQ7M1WZu18589bs9rPZKxIivefxtD_W1wvLRU56KEZC5FbIhs6ZWsTErQvdiagOr-Z8xTo7xk3DeM1pdo3g6Iz7FzeX00O14QabVynU3wGXjytibXdG/w614-h640/IMG_20220805_212222_429.jpg" width="614" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Off-ice -harjoittelu</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Taitorullaluistelu on reissulta palaamisen jälkeen jäänyt tauolle, mutta luulen että pian on aika päästä taas jäälle. Sen sijaan vaunulenkkien ohessa olen tehnyt mm. rotaatioharjoituksia sekä muita hyppyharjoituksia. Voin rehellisesti myöntää että hypyistä on lähtenyt mukavasti korkeutta ja kierrosmäärä on selkeästi pienempi kuin ennen raskautta. Myös rotaatioasento kaipaa parantamista. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Toisaalta hyvää on se, että olen edes välillä muistanut kuvata hyppy-yrityksiä. Näin on helpompaa hahmottaa mihin asioihin on hyvä kiinnittää huomiota. Itselläni erityisesti ylävartalon käyttö on hakusessa, mutta yritän parantaa sitä puolen kierroksen hypyillä joissa huomio on nimenomaan ylävartalossa. Käytännössä ongelmat ovat luokkaa hartioiden nouseminen ja kiertyminen väärään aikaan. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Lisäksi ulkosalla tulee tehtyä erilaisia tasapaino- ja kehonhallintaharjoituksia. Vakiosettiä ovat polvivaaka, biellman ja näiden yhdistäminen erilaisiin liikesarjoihin. Edelleen olisi niin kiva päästä edes muutaman kerran kokeilemaan esimerkiksi rytmistä voimistelu. Siitä voisi nimittäin saada hieman ideoita harjoitteluun. </span></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh4iU-ORsUIluhi-e8YiWk3IXeXehapTidcc1Wj_7rt4D2NLMIja4HgKWU4Xd7wsEuarYFNTdupQrGVDLPuBgxER1HS1M2ooElh7oGlaeAVjVUUZxAQZykiOOxW_HBkgtDXpTofsHT0CkeqKd32sYtI5NUP7x-xMQ6CNuLfUrmG9zRU1XAp_bMU1AFL/s2448/IMG_20220725_214754_491.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2448" data-original-width="2448" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh4iU-ORsUIluhi-e8YiWk3IXeXehapTidcc1Wj_7rt4D2NLMIja4HgKWU4Xd7wsEuarYFNTdupQrGVDLPuBgxER1HS1M2ooElh7oGlaeAVjVUUZxAQZykiOOxW_HBkgtDXpTofsHT0CkeqKd32sYtI5NUP7x-xMQ6CNuLfUrmG9zRU1XAp_bMU1AFL/w640-h640/IMG_20220725_214754_491.jpg" width="640" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Lihaskunto</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Selkätreeni on saanut hieman laajennusta, samoin ylävartalon treenaaminen. Viimein olen onnistunut kerran viikossa pitämään myös ns. jalkapäivän, mikä kieltämättä tuntuu! Kun lihakset ovat alkaneet heräillä, voisin lisätä viikkoon päivänä jona teen teknisesti helppoja mutta korkeutta kehittäviä hyppyharjoituksia. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Vatsalihasten treenaaminen on edelleen osittain tauolla. Toki monet muut liikkeet aktivoivat vatsalihakset, mutta esimerkiksi rutistuksia, lankutusta yms. en vieläkään ole uskaltanut tehdä. Toisaalta en vieläkään ole saanut aikaiseksi varata aikaa fysioterapeutille. Ylipäänsä lihastreeni on lähtenyt mukavasti käyntiin, mutta se on ollut enimmäkseen lihasten herättelyä, ei rajojen kokoilemista. Toisaalta pyrin saamaan lihaksiin enemmän voimaa ja kestävyyttä, en kasvattamaan kokoa. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Yleiskunto</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Kiitos vaunulenkkien, tämä puoli on melko hyvässä tilassa! Toisaalta en ole tehnyt aerobista treeniä.. paljon yhtään? Hieman kauhulla odotan kun uskallan taas kaivaa hyppynarun esille. HIIT -tyyppinen harjoittelu kieltämättä kiinnostaisi myös, on vain kehiteltävä runko sellaiseen. Toki esimerkiksi Youtube on täynnä kaikenlaista materiaalia. Jotenkin olisi kiva oppia enemmän ja itse ymmärtää paremmin miten hyvä treeni rakentuu. Tiedä häntä vaatiiko tämä jo pt-koulutuksen.. ainakin palvelujen hyödyntämistä?</span></p><p><span style="font-family: arial;">Vaikka en ole päässyt kisaamaan enkä tiedä pääsenkö ennen eläkeikää, kisaohjelman kannalta HIIT -tyyppinen harjoittelu lienee paras, mutta siihen on hyvä lisätä myös nk. plyometristä harjoittelua. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että harjoittelun olisi tuettava kisaohjelman vaatimaa kuntoa: on oltava kestävyyttä, mutta myös kyettävä saamaan lihaksista mahdollisimman paljon voimaa sen vajaan kolmen minuutin ajan. -Jos siis minusta enää on kilpailemaan Gold -sarjassa. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Jatkossa?</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Kieltämättä jäälle pääsemistä odotan kovasti! Kilpaileminen houkuttelisi myös, aina ainakin kisaohjelman tekeminen ja harjoitteleminen. Kilpaileminen vaatisi kuitenkin säännöllistä harjoittelu ainakin kolmesti viikossa. En vielä tiedä pääsenkö niin usein jäälle, mutta selvittelen asiaa. Jos en pääse vielä, ehkä pääsen joskus. Jäällä haluaisin ainakin alkuun saada peruselementit ensin samalle tasolle ja hioa niitä siistimmäksi. Teränkäyttö ja hartiat tulevat olemaan merkittävin kohde missä parantamisen varaa löytyy. Ylipäänsä haluaisin luisteluuni rentoutta ja sujuvuutta. -Ja tietenkin vauhtia. Toki haluaisin päästä ainakin axelin ja kaksoissalchowin, mutta katsotaan riittääkö mahdollisuudet harjoitella. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Luulen että seuraava askel olisi miettiä pientä tavoitteellisuutta, sillä monessa asiassa olen päässyt raskautta edeltävälle tasolle. Edelleen painopisteeni on oppia käyttämään kehoani monipuolisesti, ei sen muokkaamisessa. Olen varautunut siihen, että taitoluistelun harjoitteleminen voi vaikeutua niin, että lajia on hyvä vaihtaa tai siirtää enemmän akrobatian puolelle. Tai sellaiseen ylipäänsä mitä harjoittelupaikan voi valita itse. Myös korona on edelleen olemassa, eli senkään vaikutuksista ei tiedä. </span></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEholKOCANm36_KJKZjgTi4Zt_ubP-QfkhJzx0ayqAiRXCGwyFF1AC8Ft_oJbrnDYYwNUZQxBE-bA9vxzBb4D35kslKcbgrD8-tOIDI52g9VIeETsQRoEjP6kqM4IVLM9V1qgMd-X12QFc5l10v57dvF_4-bI5ybLyyomDDpqQhDez_MKTOKmY698fTW/s2182/IMG_20220809_114111_728.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2182" data-original-width="2182" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEholKOCANm36_KJKZjgTi4Zt_ubP-QfkhJzx0ayqAiRXCGwyFF1AC8Ft_oJbrnDYYwNUZQxBE-bA9vxzBb4D35kslKcbgrD8-tOIDI52g9VIeETsQRoEjP6kqM4IVLM9V1qgMd-X12QFc5l10v57dvF_4-bI5ybLyyomDDpqQhDez_MKTOKmY698fTW/w640-h640/IMG_20220809_114111_728.jpg" width="640" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: arial;">Se mikä seuraavaksi on siis edessä, on tavoitteiden kirjaaminen ylös sekä niitä edistävän harjoittelusuunnitelman kehitttäminen. Siinä on kuitenkin huomioita palautuminen, sillä päätoiminen työni on edelleen Juniorin hoitaminen ja ruokkiminen äidinmaidolla niin pitkään kuin mahdollista. Vihjeistä päätellen itse asiassa juuri nyt. Eli ei kun toimiin niin harjoittelun suunnittelussa ja päätoimisessa työssä!</span></p><p><span style="font-family: arial;">Mukavaa päivää kaikille!</span></p>Aliisahttp://www.blogger.com/profile/17154668115332410783noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5543060331824588057.post-81692450786275266292022-08-08T17:15:00.003+03:002022-08-08T17:15:41.485+03:00Kun kuplassa kasvanut kohtaa monikultuurisuuden <p> <span style="font-family: arial;">Varoitus: luvassa arkaluontoinen aihe, nimittäin rasismi. Käsitteenä tämä on moniulotteinen, mutta virallisesti rasismi määritellään syrjimiseksi ihonvärin, etnisen taustan tai ylipäänsä "ulkomaalaisuuden" perusteella. Kielellisesti sana viittaa syrjimiseen rodun perusteella. Asuin vuosia pk-seudulla, missä monikultuurisuus ja erilaisuus olivat arkipäivää. Toki on asuinalueita, joissa asukkaat muodostavat vähemmän monikulttuurisen kokonaisuuden. Mutta jos koet että sinulla taipumus pahoittaa mielesi, suosittelen lämpimästi että lopetat lukemisen tähän. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Myönnän että aivan ensimmäisenä vuotena tähän oli totuteltava, sillä tätä edeltävä kotipaikkani oli varsin yksipuolinen. Ns. kantasuomalaiset olivat todella suuri enemmistö. He jotka eivät siihen kuuluneet, herättivät huomiota. Heihin yritettiin olla kiinnittämättä huomiota, mutta erityisesti lapsena oli saatava katsoa edes salaa vaikka tuijottaminen oli kiellettyä. Jos totta puhutaan, taisin olla jo kouluikäinen kun näin "livenä" ensimmäistä kertaa tummaihoisen ihmisen. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Kuplassa kasvaneen asenteet</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Omiin asenteisiiin vaikuttivat vanhempien ja läheisten sekä koulun puolelta annettu kasvatus: ketään ei syrjitä hänen ihonvärinsä, syntyperänsä, uskontonsa, ulkonäkönsä yms. vuoksi. Voin rehellisesti myöntää käyttäneeni lapsena sanaa "homo" haukkumasanana. Tosin en tiennyt mitä kyseinen sana tarkoittaa. Ihonvääriin liittyvistä sanoista havaitsin varhain jotain vaikeasti tulkittavaa. Jotenkin aistin että joitain sanoja ei saisi käyttää. Jos joskus käytin, ns. väärien sanojen valinta tehtiin selväksi. -Hyvä näin. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Tämä ns. asennekasvatus muokkautui iän ja käsityskyvyn mukaan. Kun käsityskyky laajeni iän karttuessa, myös kasvatusta saatettiin monipuolistaa. En kuitenkaan koe tulleeni aivospestyksi, sillä minulle perusteltiin asiat hyvin. Perustelut eivät siis ollee propagandaa, vaan loogisia ja järjellisiä toteamuksia tyyliin "mitä se on meiltä pois jos joku on erilainen?". </span></p><p><span style="font-family: arial;">Monikulttuurisuuteen liittyvien kokemusten kannalta olin 19 ikävuodesta huolimatta täysi lapsi kun muutin opiskelun perässä pk-seudulle. Oli vuosi 2005. Ensimmäinen asuinpaikkani oli Pohjois-Haagassa, mistä 2010 muutin Itä-Helsingin alueelle. Jälkimmäistä kauhisteltiin. Myönnän että paikallisen väestön rakenne oli todella monipuolista ainakin Pohjois-Haagaan verrattuna. Lapsuuden kodin ympäristöä ei parane edes mainita. Oli eksoottista jos joku oli yli 50 kilometrin päästä. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Toisaalta juuri ne lapsena kuullut perusohjeet auttoivat sopeutumaan alueelle jossa monikulttuurisuus oli todella nähtävissä. Toisaalta ensimmäisen kerran hieman perinteisestä suomalaisesta nimistöstä poikkeavat etu- ja sukunimeni eivät herättäneet huomiota. Korkeintaan kysyttiin asiakaspalvelutilanteissa haluanko hoitaa asiani suomeksi vai ruotsiksi. Hämmentävää mutta huomaavaista! Tästä voinee päätellä kuinka moni lapsuuden kotini seudulla puhui muuta kuin suomea. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Muuttaminen alueelle jossa yhtäkkiä olikin erilaisia ihmisiä ja eri kulttuureista oli eräänlainen elämys. Toki rauhattomalla alueella oli osattava olla myös varovainen, mutta rauhattomuuden taustalla oli niin monia eri tekijöitä. Ns. lähiö -ilmiö. Monikulttuurisuus ja erilaiset ihmiset tekivät oloni jollain tapaa turvalliseksi. Tyypillisin minua luonnehtinut adjektiivi ei hyvässä mielessä on vuosi kausia ollut "outo". Yritin erityisesti teininä epätoivoisesti sulautua joukkoon mutta huonoin tuloksin. Nuorena aikuisena yritin olla mahdollisiman erilainen. Sen aikaisella asuinalueella minusta tuntui ettei tarvitse miettiä pitääkö sulautua joukkoon vai olla ns. vastarannan kiiski ollakseen jotain. Harmi että anoreksia ja mielenterveysongelmat olivat silloin huonossa tilassa. Pääkoppani sisällä tapahtuvat asiat veivät sen vapauden minkä asuinympäristö olisi antanut. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Nykyisen asuinpaikan asenteet</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Asun tällä hetkellä jo lapsuudesta tutulla alueella missä vietin paljon aikaa mm. koulun ja taitoluistelun merkeissä. Tämä tyypillinen pikkukaupunki. Väestö ei erityisen "monenkirjavaa". Tällä en viittaa ulkoisiin asioihin. Maahanmuuttajien määrä on todella pieni ja pääasiassa täällä kuulee vain puhuttavan vain suomea. Asenteet täällä vaihtelevat. Osalla asenne ja puheet ovat räikäesti rasistisia. Itse perustelen tämän puheilla ja nimityksillä jotka ovat vain ja ainoastaan negatiivisia ja halventavia sekä täynnä stereotypioita. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Osa taas suoraan sanottuna naurettavia, anteeksi vain. Tällä viittaan osoitteluun ja päivittelyihin jos joku sattuu näkemään ei-suomalaiseta vaikuttavan henkilön. Viis siitä sattuuko kyseinen henkilö olla esim. 3. Suomessa asuvan sukupolven edustaja. Rasismia tämäkin, mutta jotenkin tunnen enemmän myötähäpeää sellaista osoittelua kohtaan. Ja ei, kyse ei ole alle kouluikäisistä. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Osalla asenteet taas ovat neutraaleja, mkä osaltaan johtuu kenties siitä, että asuinpaikkani väestössä ei tosiaan ole silmin havaittavissa montaakaan eri kulttuuria. Korkeintaan eri paikkakunnilta saapuneita. Moni heistä on asunut täällä koko elämänsä, tai vaihtoehtoisesti lähialueilla. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Jos jotain yhtäläistä voin todeta, harvalla tuntuu olevan konkreettista kokemusta monikulttuurisessa ympäristössä asumisesta. En omilla kokemuksillani ole aikeissa nousta kenenkään yläpuolelle, sillä enhän koskaan osallistunut mihinkään. Seurasin vain sivusta ja katselin kiinnostuneena. En keskustellut enkä kysellyt. Vasta muutama vuosi sitten sain mahdollisuuden käydä todella onnistunutta dialogia muslimin kanssa islamista ja kristinuskosta. Keskustelu oli maanläheistä ja ennen kaikkea onnistunut. Harmi sinänsä etten ole onnistunut hankkimaan tällaisia kokemuksia enemmän. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Ääripäitä</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Mikä itseäni häiritsee, on ääripäiden keräämä väen määrä. Minulla on ajatuksia jotka osa saattaa mieltää rasistisiksi. Itse puhun tasa-arvosta. On tiettyjä perussääntöjä joiden mielestäni tulee koskea kaikkia, samoin niiden sääntöjen rikkomisesta tulleiden seuraamusten. Luen mukaan myös mahdolliset mielenterveyteen yms. liittyvät tekijät.</span></p><p><span style="font-family: arial;">Varastaminen ja väkivalta ovat aina väärin, tosin täysin todistettavissa ja perusteltavissa oleva itsepuolustus on eri asia. Tällaisessa tilanteessa tapahtunut on mielestäni silti tutkittava tarkoin. Raiskaus ei todellakaan ole koskaan uhrin vika. Jos toinen sanoo "ei" vaikkakin viime hetkellä, se todella tarkoittaa "ei". Myös rattijuopumus on rikos, vaikka alkoholismi miten määritellään sairaudeksi. Rikos on aina rikos.</span></p><p><span style="font-family: arial;">Sitten on toinen ääripää, jota esiintyy varmasti kaikkialla syntyperään ja kulttuuriin katsomatta. Ne jotka eivät edusta ns. omaa joukkoa, ovat aina alempana. Usein tähän liitetään vetoaminen heidän saamiinsa etuihin, työpaikkoihin yms. Näin äitiyslomalaisena (en voi sanoa että olisi yhtä lomaa) koen saavani valtiolta aivan riittävästi tukea millä pärjään mainiosti. Mieleeni ei tulisikaan alkaa valittaa tai pohtia ketkä kaikki saavat enemmän tukea kuin minä. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Pohdintaa</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Lopuksi haluaisin avata hieman mitä nationalismi itselleni tarkoittaa. Nationalismi, natsismi ja rasismi menevät harvinaisen monilla sekaisin. Itse pidän nationalismia positiivisena asiana, mutta rasismi on riisuttava siitä pois. Oikeastaan näen nationalismin merkittävänä osana monikulttuurisuuden toteutumista. Toisaalta nationalismillakin on useita suuntia. Esimerkiksi nk. laajenemishaluista nationalismia en aja takaa. Omassa pienessä kuplassani ei taida olla tilaa imperiumeille. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Jotta monikulttuurisuus toteutuisi, jokaisen kulttuurin edustajan tulee omata myös ns. tervettä rakkautta omaa syntyperäänsä kohtaan. Tähän ei siis liity muiden kulttuurien tai ihmisten syrjiminen, vaan pikemminkin samaan aikaan mielenkiinto sekä heidän että omaa kulttuuriaan kohtaan. Näin lopputuloksena on parhaassa tapauksessa dialogi. Itse koen onnistuneimmat dialogit mahdollisuuksiksi kysyä ja kertoa. Tämä vaatii osapuolilta vain mahdollisimman täydellistä objektiivisuutta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kuultua vastausta ei arvostella, vaan pohditaan ja sanoitetaan oman käsityksen laajentamiseksi. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Kun elämä on taas mallillaan eikä jokainen palanen ole enää hajallaan, kaipaan välillä pk-seutua. En tiedä haluaisinko asua siellä, sillä alueen hektisyys ei tehnyt minulle hyvää. Tai en oikein oppinut elämään siinä. Ehkä viihtyisin jos oppisin. Monikulttuurisuutta kaipaan usein. En välttämättä saisi vieläkään aikaiseksi käydä yhdessäkään tapahtumassa, esityksessä, näyttelyssä yms, mutta tykkäisin katsella vaikkapa päivälenkin ohessa. No, ehkä syksymmällä voisi sinnekin reissata. On parikin aluetta joissa olisi mukava käydä pitkästä aikaa. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Tähän lopuksi totean vielä jotain mikä peräti nauratti: mistä minä tiedän millaista näillä mukamas tutuilla alueilla on nykyään? Enhän ole asunut tai edes käynyt paikan päällä lähes kolmeen vuoteen. Muutettuani eron jälkeen maalle ylipäänsä ihmiset alkoivat olla harvinaisuus. Ne joita näin, olivat tuttuja. Sitten muutin nykyiselle asuinpaikalleni. Koko aikana olen käynyt pk-seudulla vain kahdesti. Mainittakoon että korona ja raskaus hieman jarruttivat. No, luulen että jatkossa tulee reissua hieman useammin niillekin suunnille. </span></p>Aliisahttp://www.blogger.com/profile/17154668115332410783noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5543060331824588057.post-44033787005662326042022-08-03T17:54:00.000+03:002022-08-03T17:54:11.030+03:00Ekologiset ja ilmastoystävälliset ratkaisut: onnistumisia ja mokia<p><span style="font-family: arial;">Säästäminen ja ekologinen elämäntyyli ovat jotain mihin pyrin, mutta aina niiden yhdistäminen ei ole helppoa. Ja kieltämättä välillä sitä haluaa hieman mukavuuttakin, eikä se välttämättä täytä kumpaakaan mainituista kriteereistä. Toisaalta edelleenkään liika ehdottomuus ei sovi minulle. Toki pystyn siihen ja minulla on jopa taipumus sellaiseen. Loppujen lopuksi asiasta tulee herkästi joko pakkomielle tai sitten kiinnostus jää väliaikaiseksi koska ehdottomuus rajoittaa liikaa. Kas, klassinen ex-anorektikko- ja ortorektikko! -Eli enemmän tai vähemmän kontrollifriikki. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Ns. matalan kynnyksen asioissa vähintään toisen kriteerin (taloudellisuus ja ekologisuus) täyttäminen onnistuu, ja ajoittain toinen tuo mukanaan toisen. Erityisesti tämä ilmenee keittiössä. Tällä kertaa paljastan sekä onnistumisen että syntilistan asioissa joihin en ole saanut panostettua. Todennäköisesti keksin kaikkeen "hyvän" selityksen. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Näissä olen jopa onnistunut: </b></span></p><p><span style="font-family: arial;"><u>Kasvispainotteinen ruokavalio:</u> Tämä on onnistunut jo useamman vuoden ajan. Asiaa toisaalta helpottaa se, että kasvisruoka ylipäänsä sopii minulle. Toki jokunen poikkeus on. Esimerkiksi nyhtökaurasta luovuin muutamien kokeilujen jälkeen koska vatsani oli vahvasti eri mieltä tästä ruuasta. Ns. päivän lämmin ateria on usein täysin vegaaninen, mutta välillä käytän kananmunaa ja maitotuotteita. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Kasvis- ja erityisesti vegaaniruoka nousevat esille erityisesti ilmastokysymyksissä. Mitä itse olen asiaan perehtynyt, asia ei ole aivan yksipuolinen. Itse haluan pitää ns. tehotuotannolla kasvatetuista eläimistä valmistetut raaka-aineet niin vähällä kuin mahdollista. Toisaalta on myös paljon kasviperäisiä tuotteita, joiden alkuperä ei ole aivan ilmastoystävällinen. Tällaisia ovat esimerkiksi kaukaa kuljetetut raaka-aineet sekä sellaiset, joiden kasvattaminen vaatii alueen muokkaamista huonompaan suuntaan. Eli kasvisruuassa ja kasvispainotteisessa ruuassa on kääntöpuolensa ellei todella perehdy ruuan alkuperään. </span></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgPcn70AwAMG4EVpY7dA4yItcEjOa7Zi9Q0XE17GFN9NWCvor1weYL8lkSXmktGbgIDxIqknYEfMjMUsrBbEnNckeD4pl10m1XuUbI-_CRUCSxraSztq-B8jALtYqD5oXhV1-CgrM1NQc-75_E_YBX8VtOJ8l8bE7MBRTssdNm05Y0RHaZKfLqJ_T6q/s4160/20220802_133116.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="4160" data-original-width="3120" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgPcn70AwAMG4EVpY7dA4yItcEjOa7Zi9Q0XE17GFN9NWCvor1weYL8lkSXmktGbgIDxIqknYEfMjMUsrBbEnNckeD4pl10m1XuUbI-_CRUCSxraSztq-B8jALtYqD5oXhV1-CgrM1NQc-75_E_YBX8VtOJ8l8bE7MBRTssdNm05Y0RHaZKfLqJ_T6q/w480-h640/20220802_133116.jpg" width="480" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: arial;"><u>Osittainen lähiruuan suosiminen:</u> Edelliseen liittyen yritän edes välillä kiinnittää huomiota ostosteni alkuperään. Käytännössä tämä tarkoittaa lähiruuan suosimista mahdollisuuksien mukaan. Tai ehkä mahdollisuus olisi aina, mutta ajoittain laiskuus iskee.Koska tiedostan asian, pyrin tekemään ostovalintojen tekemisen ja ruokalistan suunittelun helpoksi. Tästä syystä monet arkiruokani sisältävät mm. porkkanaa, sipulia ja (kotimaista) pastaa. Perunaakin tulee välillä hyödynnettyä, jopa kotimaista. Esim. riisiä käytän vähiten. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Koska kasvisruuan raaka-ainekset, erityisesti proteiinin lähteiden saaminen on hiemanyksipuolista 100%:sesti lähiruokana, panostan kotimaisiin kasviksiin, marjoihin ja viljatuotteisiin. Toisaalta.. jälkimmäisessä ja myös maitotuotteissa kotimainen ei aina ole täysin kotimaista. Itse raaka-aine voi olla kotimaista, mutta ostos kokonaisuudessan saattaa olla valmistettu useassa eri maassa. Edelleen eniten lähiruokaa sisältävä aikaansaannokseni lienee kasvishernekeitto.</span></p><p><span style="font-family: arial;"><u>Pyrin ensisijaisesti ostamaan käytettyä:</u> Minulle second hand -tuotteet eivät ole keino säästää, vaikka se usein tulee ihan mukavana sivutuotteena. Jostain syystä poden tarvetta selittää asiaa. Oli kyse sitten vaatteista, huonekaluista tai vaikka arjen käyttöesineistä, kirpputoreilta tai annetaan pois -palstoilta voi käytyä aivan käyttökelpoista tavaraa, minkä kohtalo muussa tapauksessa olisi kaatopaikka. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Tässä kohden mukana taitaa olla jo ideologiaa, sillä toivon voivani osaltani vaikuttaa siihen, että kierrätystä tapahtuisi mahdollisimman paljon. Vaatteet käytän tavallisesti joko loppuun tai vien kierrätykseen. Minusta on mukava myös kiertää kirppareita ja etsiä tarvittavaa vaatetta ensisijaisesti käytettynä. Sen verran olen hienostelija, että kengät ja alusvaatteet ostan uusina. Tosin nämä tulee käytettyä loppuun. Oikeastaan jopa yli "parasta ennen" -tilan. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><u>Rajoitan uusien tavaroiden hankintaan ja pyrin kierrättämään sen minkä voin</u>: Tämä tavallaan liittyy edelliseen. Ns. minimalistinen tyyli ei palvele vain sisustustyylinä, vaan helpottaa arkea. Tavaraa ei ole liikaa. No, kirjat ovat poikkeus. Niistä en vain osaa luopua mutta olen liiankin hyvä haalimaan lisää jos mahdollisuus tulee. Omista kenkiä n. neljä paria. Näiden lisäksi kaapissa on pölyttymässä parit korkokengät niitä harvoja juhlia varten mihin joskus päädyn. Muuten pärjään näillä: juoksukengät, siistimmät "citylenkkarit" joita olen käyttänyt myös työpaikalla sekä yhdet mitkä lie sandaalit joita tosin käytän aika vähän. Olivat aikoinaan mm. saunareissuja varten. </span></p><p><span style="font-family: arial;">En voi sanoa että asunnostani löytyisi ainoastaan sellaista mitä tarvitsen, mutta olen saanut karsittua turhaa tavaraa ihan mukavasti. Osan mielestä asuntoni on turhankin askeettinen. No.. oikeastaan ymmärrän. Toisaalta helposti siivottava. Jotenkin riittävä määrä tyhjää tilaa tuntuu rauhoittavalta. Tosin Juniorin kasvaessa erityisesti leluikään ympäristö voi muuttua. En uskalla laskea sen varaan että harsoliina pysyisi lempileluna ikuisesti. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><u>Jätteiden lajittelu</u>: Tämä ei ole koskaan ollut minulle vaikeaa, itse asiassa olen varmaan saanut jonkinlaista tyydytystä jätteiden lajittelusta. Toisaalta etu on myös siinä, ettei roskiksia tarvitse viedä jatkuvasti. Toisaalta mahdollisuus lajitella jätteitä riippuu paljon asumismuodosta ja paikkakunnasta. Jos lähimmät lajittelupisteet ovat 10 km:n päässä, on täysin ymmärrettävää että houkutus laittaa kaikki samaan pussiin houkuttelee. </span></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjVTJKpmfa9Elm4mkXywkBW8iU0oQ9dG4sMebRAbqqO9sdWf6xxmM6BxgCk0PCzapOg098CgsGfNT3IZh1f3P9R0yLaK7oKToHBp_AsT4GZHiVKELBTu55o0IAUgUYHjjmz2rdbEEPayheAjHyqOgBJVB7sm6vFNtYfBqu4ff6Xxc7OOR6MOBE7kQmf/s4160/20220706_121958.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="4160" data-original-width="3120" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjVTJKpmfa9Elm4mkXywkBW8iU0oQ9dG4sMebRAbqqO9sdWf6xxmM6BxgCk0PCzapOg098CgsGfNT3IZh1f3P9R0yLaK7oKToHBp_AsT4GZHiVKELBTu55o0IAUgUYHjjmz2rdbEEPayheAjHyqOgBJVB7sm6vFNtYfBqu4ff6Xxc7OOR6MOBE7kQmf/w480-h640/20220706_121958.jpg" width="480" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: arial;"><u>Yritän hoitaa suihkureissut nopeasti.</u>.: : Kun sähkön säännöstelu on yhä enemmän kysymyksenä esillä, sitä alkaa väkisinkin kiinnittää huomiota omaan toimintaansa. Olen lapsuudesta nuoreksi aikuiseksi asunut omakotitalossa ja myöhemmin sen jälkeenkin. Tämän vuoksi erityisesti veden kulutukseen opetettu kiinnittämään huomiota. Lämpimän veden kulutukseen tulee mukaan myös lämmitykseen tarvittava energia. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Jos rehellisiä ollaan, Juniori on tehokkaampi motivaattori suihkureissujen pitämisessä riittävän lyhyinä. Jos sähköä aletaan säännöstelemään, hieman kyllä epäilyttää miten saan tukan pestyä viidessä minuutissa. Vaikka miten yritän nopeuttaa, tästä ristiselkään asti yltävästä kuontalosta erityisesti hoitoaineen huuhtominen saattaa tuoda pari lisäminuuttia. Täytyy kaiketin hyväksyä se, että viimeinen minuutti vietetään kylmässä vedessä. Hrrrr.. Ns. perussuihkuun menee maksimissaan alle viisi minuuttia. Tämä ei tosin tarkoita sitä, ettenkö viihtyisi suihkussa pidempään. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><u>Pyrin ostamaan vain tarvittavan määrän tavaroita:</u> Tämä pätee mm. hygieniatarvikkeisiin, vaatteisiin, ruokaan jonka säilyvyys on rajallinen sekä muihin tavaroihin. Olen nuorempana hamstrannut erityisesti tarjoustarvikkeita, siis sellaisia joiden käyttö on niin ja näin. Kyse ei siis ole pyykinpesuaineesta, wc-paperista yms. Edes vaippoja en halua hankkia turhan paljoa varastoon etenkään silloin, kun sama koko on ollut käytössö hetken. Juniorilla nimittäin tahtoo olla taipumus kasvaa. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Toisaalta on sellaista mitä olisi hyvä olla varastossa. Ns. varmuusvarasto vai mikä nimike olikaan on omalla kohdallani säälittävä. Itse asiassa sellaista ei pahemmin taida olla. Olisi kieltämättä fiksua varata kaappeihin säilyviä purkkiruokia yms. Vaikka avaruusolioiden hyökkäys ei tapahtuisikaan juuri nyt, jopa minä saatan sairastua niin etten pääse heti kauppaan. Toisaalta.. olenhan nytkin ollut aika terveenä..</span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Nämä asiat taas ovat aivan rempallaan..</b></span></p><p><span style="font-family: arial;"><u>Kestovaipat</u>: Niin, kyllähän niitä piti kokeilla. Voisin vedota tuttuun selitykseen "ehtii vielä". Tätä selitystä kun aikansa toistaa, Juniori ehtii ensin puolen vuoden ikäiseksi, sitten vuoden, kahden, kolmen, neljän jne. Kas kummaa, vaippaikä loppui ajat sitten! On tämäkin toisaalta keino sivuuttaa koko asia. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Onko ajatus kestovaipoista jäänyt? Sanoisinko että siinä ja siinä. Voisin vedota myös siihen, että kaipaan edes joihinkin asioihin helppoutta koska suurimman osan ajasta hoidan Junioria yksin 24/7. Toisaalta luulen että kestovaippojen käyttöönotto on suurin haaste, sillä olen todella huono kokeilemaan uusia asioita. Toisaalta nyt kun arki sujuu päivävältä toimivammin, kestovaipat eivät ole enää ylimääräinen riesa. Tietenkin käytön voisi ajoittaa vaikkapa niin, että se olisi päivää ennen 60 asteen pyykkäystä. Aina voi suunnitella.. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><u>Muovipakkauksia tulee mukaan</u>: En ole onnistunut täysin näitä välttämään. En ole saanut aikaiseksi ostaa smoothieblenderiä josta saisin esim. vaunulenkeille tarvittaessa evästä, tai esimerkiksi ylipäänsä jääkaappiin niin että voin välipalana ottaa kulauksia smoothiesta tai proteiinijuomasta. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><u>Soijatuotteiden ahkera käyttö</u>: Soijatuotteiden (soijarouhe, soijapalat yms.) ekologisuudesta kiistellään ilmeisesti. Prosessointi ja kasvatus eivät osan mielestä ole lainkaan ilmastoystävällistä, osan mielestä taas kyllä. -Ainakin lihakarjan kasvatukseen nähden. Itselläni ei tähän ole mitään tarkkaa näkökulmaa, sillä en ole saanut aikaiseksi hankkia riittävästi tietoa vankemman mielipiteen muodostamiseen. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Oli miten oli, lähiruuasta ei ainakaan ole kyse. Rehuksi tarkoitetun soijan viljely ilmeisesti on "pahis", sillä viljely vähentää luonnon monimuotoisuutta. Kyllä, tämä oli sanaa "pahis" laskematta lähes suora lainaus WWF:n sivuilta. Siellä myös mainitaan, että soija on parempi syödä soijana kuin eläinten kautta kiertävänä rehuna. Onneksi lopussa korostettiin että kyse on soijatuotteesta. Anteeksi huumori vakavasta aiheesta, mutta tuosta lauseesta saisi jopa Fingerporiin sarjakuvan. </span></p><p><span style="background-color: white; color: #212529; font-family: Georgia, "Georgia Web", serif; font-size: 21px; letter-spacing: 1.09px;">Ympäristön kannalta soija kannattaa syödä soijana, ei eläinten kautta kiertävänä rehuna. Soijapihvi on hiilijalanjäljeltään selvästi parempi valinta kuin jauhelihapihvi (WWF).</span></p><p><span style="color: #212529; font-family: arial;"><span style="background-color: white; letter-spacing: 1.09px;">Mikäli asia todellakin on näin, ilmeisesti riittää että omatunto soimaa vain osittain.Toisaalta minulla ei ole tarvetta kritisoida lihan syömistä. Syönhän itsekin välillä kanaa, kalaa, ja hyödynnän eläinperäisiä raaka-aineita. Edelleen juustokin on liian hyvää. </span></span></p><p><span style="font-family: arial;"><u>Ei aina ihan lähiruokaa</u>: No ei. Välillä tulee syötyä esim. nuudeleita, eivätkä ne palkokasvit joita ruuanlaitossa hyödynnän ole todellakaan kotimaisia. Erityisesti pidän kikherneistä. Jos ostan pakastemarjoja, kun mieli tekee smoothieta, esimerkiksi mansikat eivät aina ole kotimaisia. Toisaalta olen ratkaissut asian ostamalla kotimaisia puolukoita ja mustaherukoita. Nokkelaa! Vihannesten kohdalla asia on hieman helpottunut, sillä jopa Prismassa tarjolla on vain kotimaista kurkkua ja tomaattia, ei ulkomaalaisia vaihtoehtoja tuomaan hintakilpailua. Ainakin asia on tehty helpoksi. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Halpisvaatteitakin tulee ostettua: Kyllä! Kaikki vaatteeni eivät ole laadukkaita second hand -löytöjä, vaan mm. Cubuksesta, Prisman huikeasta valikoimasta, New Yorkerista, Lindexiltä yms. Äitiysvaatteet hommasin H&M:ltä. Tämä oli kieltämättä kova pala, sillä olin boikotoinut kyseistä liikettä pitkään. Tosin edelleen ostan mieluummin vaatteita joita ihan varmasti käytän, ja yleensä käytän ne loppuun. Vaatteen "eläkepäivät" tapahtuvat nuhjaantuneen kotivaatteen muodossa. Sitä ei siis pidetä enää esim. työpaikalla. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Ei ekohammasharjaa, tiskiharjaa yms</b>.: Yhtäkään näistä en ole hankkinut. Ja mikä pahinta: en edes aina muista laittaa käytettyä hammasharjaa tai tiskiharjaa muoviroskikseen. Eli kaksinkertainen synti. Ei minulla ole mitään näitä tuotteita vastaan, en vain koskaan tajua ostohetkellä että voisin kokeilla ns. ekovaihtoehtoa. Tiskiharjan kohdalla erityisesti ei ole muuta kriteeriä kuin toimivuus. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Hammasharjan kanssa taas... hävettää myöntää mutta tykkään siitä että kylpyhuoneet kaapin tuotteet näyttävät kivoilta. Toisaalta ehkei ekohammasharja pilaisi näkymään kovin pahasti. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, etteikö 95% hygieniatuotteistani olisi Lidlin Cien -merkkiä. Kai se miellyttävä ulkoasu tuo halpistuotteeseenkin oman ylellisyytensä. En tosin käytä halpistuotteita säästääkseni, vaan koska toimivat riittävän hyvin ja saatavuus on melko varmaa. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Pohdintaa</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Jos totta puhutaan, minusta kokonaisuus on ihan kohtuullinen. Elämäntyylini ja valintani eivät ole 100%:sen ekologinen tai ilmastoystävällinen, mutta onko sellainen edes mahdollista? -Siis jos siihen liittyy asianomaisen henkilön olemassaolo. Vaikka parantamisen varaa on, monista asioista on tullut tapa. Osassa valinnoista taas on puolensa ja puolensa. Näin on esimerkiksi vegaanisen ruuan kohdalla. Äkkiseltään se kuulostaa mahdollisuudelta pelastaa maapallo, mutta todellisuudessa asia ei olekaan aivan yksiselitteinen. Toisaalta vegaaniuden pyrkimyksenä lienee kiinnittää huomio ensisijaisesti eläinten oikeuksiin?</span></p><p><span style="font-family: arial;">Mitä voisin parantaa? Katsotaan nyt miten niiden kestovaippojen kanssa käy.. toistaiseksi en koe suurta motivaatio tekemään radikaaleja muutoksia, mutta arjen pieniin tekoihin panostan mielelläni. Nämä voisivat liittyä esim. ruokaostoksiin yms. Sähkön säästämisessä alkaa loppua keinot kesken, sillä tuntuu etten enää keksi kuinka voisin sitä säästää. No, vähentämällä puhelimen käyttöä niin että sitä tarvitsee ladata vain joka toinen päivä? Tämä ei ole hyvä vaihtoehto mutta: katsotaan, kyllä tässä ehtii.. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><br /></span></p><p><br /></p><p><span style="font-family: arial;"><br /></span></p>Aliisahttp://www.blogger.com/profile/17154668115332410783noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5543060331824588057.post-51947035049516070352022-07-29T12:20:00.000+03:002022-07-30T09:54:27.871+03:00Helppoa ja edullista kasvisruokaa: Soijabolognese -pannu kananmunalla<p> <span style="font-family: arial;">Jo oman jaksamiseni ja hyvinvointini vuoksi panostan mielelläni hyvään ja ravitsevaan ruokaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita rajoitteita. Esim. eilen tuli nautittua pitkästä aikaa jäätelöä paikallisessa kahvilassa. Hyvää oli! Mutta koska Juniorin kanssa on hyvä olla vähintään toinen käsi ja jalka vapaana myös ruokaa laittaessa, tämä hieman rajoittaa millaista ruokaa laitan. Paras vaihtoehto arkiruuissa on sellainen ruoka, jossa ainekset voi laittaa sellaisenaan kattilaan, pannulle, vuokaan pellille jne. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Italianpadan kaltainen soijabolognese (kuulostaa hienommalta suhteessa todellisuuteen) on helppo ja edullinen vaihtoehto. Olen muutamaan otteeseen nähnyt lisättävän kananmunaan erilaisiin pannu- ja uuniruokiin. Alunperin oli tarkoitus testata tätä pinaattia sisältävän ruuan kanssa, mutta tällä kertaa pinaatti päätti jäädä kauppaan. Unohtamisesta ei luonnollisestikaan ollut kyse. Siispä päätin piruuttani kokeilla samaa tämän italianpadan tyyppisen ruuan kanssa. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Soijabolognese -pannulla kananmunan kanssa</span></p><p><span style="font-family: arial;">- Porkkanaa</span></p><p><span style="font-family: arial;">-Sipulia</span></p><p><span style="font-family: arial;">- Paprika</span></p><p><span style="font-family: arial;">- 1 prk herkkusieniä</span></p><p><span style="font-family: arial;">- 1/2 pussia spagettia (kokojyvä)</span></p><p><span style="font-family: arial;">- tomaattimurskaa</span></p><p><span style="font-family: arial;">- 1 prkl kaurakermaa</span></p><p><span style="font-family: arial;">- soijarouhetta (ripottelin silmämääräisesti)</span></p><p><span style="font-family: arial;">- raejuustoa</span></p><p><span style="font-family: arial;">- 3 kananmunaa</span></p><p><span style="font-family: arial;">- Mausteeksi ruolaa, paprikajauhetta ja basilikaa</span></p><p><span style="font-family: arial;">1. Paista kasvikset ja herkkusienet pannulla</span></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh9EGU7jEVG5U5kaFks8digjvbx5FX1WETr_Lnx7NThfL8s8OjMfre_dY_VS6GJDd7lPK5bHW0pKz9aDJoVh5LDgIOInRQ0_R1BLVCqqnoaECdl5VDcDxbTtIU4CktaMZsnltmuQmXBW7x0jYtPU6AhH0cIZ6yKrgZhBnIbJ368l9y5GOEHjra0LqNo/s4160/20220728_185655.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="4160" data-original-width="3120" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh9EGU7jEVG5U5kaFks8digjvbx5FX1WETr_Lnx7NThfL8s8OjMfre_dY_VS6GJDd7lPK5bHW0pKz9aDJoVh5LDgIOInRQ0_R1BLVCqqnoaECdl5VDcDxbTtIU4CktaMZsnltmuQmXBW7x0jYtPU6AhH0cIZ6yKrgZhBnIbJ368l9y5GOEHjra0LqNo/w480-h640/20220728_185655.jpg" width="480" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: arial;">2. Lisää spagetit sellaisenaan</span></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiMpp8-pG3tJyLsoBDdMISCK1C5rZwDERCHc3uEVEbbpuzHL3yOuzoJg8RbceaVZUGlGo8ZhPgB6xM1Z1LLbL4zuR4nIginv-iR4U4gTo13rnG_6q8gGA5v-4LvVgZCIWwYaF1LUmQcmtVwFYBCwttv6AUr462pmrOCERsDRrRxhsbyQ6gXjXLqqv-m/s4160/20220728_185751.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="4160" data-original-width="3120" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiMpp8-pG3tJyLsoBDdMISCK1C5rZwDERCHc3uEVEbbpuzHL3yOuzoJg8RbceaVZUGlGo8ZhPgB6xM1Z1LLbL4zuR4nIginv-iR4U4gTo13rnG_6q8gGA5v-4LvVgZCIWwYaF1LUmQcmtVwFYBCwttv6AUr462pmrOCERsDRrRxhsbyQ6gXjXLqqv-m/w480-h640/20220728_185751.jpg" width="480" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: arial;">3. Lisää soijarouhe, tomaattimurska ja kaurakerma</span></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh9VpfH1ov4Q8_erNIPZOc-627_7Wv-pJd0Drpt15O5xPH6sZ2YZQqiRSexYchu2SrDN3y5fiTShv2Ib-7pe0PGY5iDXVooL0QUQ_MaShjBiCazXeDDn-FM33diwWdGIUmvLwzzvkeNk3CIYORs173QFMfqELr8EG7_y3tNjYqOjOtXlQUHTdnsUJiQ/s1080/IMG_20220728_201530_433.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1080" data-original-width="1080" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh9VpfH1ov4Q8_erNIPZOc-627_7Wv-pJd0Drpt15O5xPH6sZ2YZQqiRSexYchu2SrDN3y5fiTShv2Ib-7pe0PGY5iDXVooL0QUQ_MaShjBiCazXeDDn-FM33diwWdGIUmvLwzzvkeNk3CIYORs173QFMfqELr8EG7_y3tNjYqOjOtXlQUHTdnsUJiQ/w640-h640/IMG_20220728_201530_433.jpg" width="640" /></a></div><span style="font-family: arial;"><p><span style="font-family: arial;"><br /></span></p>4. Lisää mausteet ja sekoita. Anna ainesten kypsyä hetki kannen alla kunnes spagetit ovat kypsiä</span><p></p><p><span style="font-family: arial;">5. Lisää raejuusto ja kananmunat, anna kypsyä kannen alla kunnes kananmunat ovat hyytyneet </span></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhaqIpk5F35qDykGpx-c8bE8T2sbg7WIr-43DeBe-EbU2u-PiMeb3qc9OJEp2C9MutgGxSGsEUl3oG5xXpju2vy8qRNAkp4-iwwKOwCsFjlKNlVWJ2J6_vdGkX8fQs7zoF5c7hcMD0xu4DXCg89ekOpFJZpgi9x7EiAW9Qcn2Xc4MJfKoyod_2ITIS4/s1080/IMG_20220728_202545_366.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1080" data-original-width="1080" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhaqIpk5F35qDykGpx-c8bE8T2sbg7WIr-43DeBe-EbU2u-PiMeb3qc9OJEp2C9MutgGxSGsEUl3oG5xXpju2vy8qRNAkp4-iwwKOwCsFjlKNlVWJ2J6_vdGkX8fQs7zoF5c7hcMD0xu4DXCg89ekOpFJZpgi9x7EiAW9Qcn2Xc4MJfKoyod_2ITIS4/w640-h640/IMG_20220728_202545_366.jpg" width="640" /></a></div><span style="font-family: arial;"><p><span style="font-family: arial;"><br /></span></p>Jos haluat pitää ruuan täysin vegaanisena, voit jättää raejuuston ja kananmunat pois ja halutessasin korvata esim. vegaanisella juustoraasteella. Itse tosiaan halusin ihan mielenkiinnosta testata miten kananmuna pelittää tällaisessa ruuassa. Lopputulos yllätti! Omasta ja puolison mielestä yhdistelmä toimi ja antoi pientä vaihtelua tähän tuttuun arkiruokaan.</span><p></p><p><span style="font-family: arial;"></span></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><span style="font-family: arial;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjR3WK4RdabZmVtOqTHy7nNc8kYou7gZAk3GIXkHQ_nFe-VDa5suX_DEVVXyejEhxdaqHI97e8FnVVGXo3VDOF2bN6o8pdpxjCIC4-VL9J08Qd2-KR0VgaL7JSCvJF2WbP-t7wUcrb4WcDluiBmw_xbS6i7HAta8HIKpiXL-yIb6a5Mezsaa4mL0Skh/s1080/IMG_20220728_201530_456.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1080" data-original-width="1080" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjR3WK4RdabZmVtOqTHy7nNc8kYou7gZAk3GIXkHQ_nFe-VDa5suX_DEVVXyejEhxdaqHI97e8FnVVGXo3VDOF2bN6o8pdpxjCIC4-VL9J08Qd2-KR0VgaL7JSCvJF2WbP-t7wUcrb4WcDluiBmw_xbS6i7HAta8HIKpiXL-yIb6a5Mezsaa4mL0Skh/w640-h640/IMG_20220728_201530_456.jpg" width="640" /></a></span></div><span style="font-family: arial;"><br /> </span><span style="font-family: arial;">Kuten arvata saattaa, jälleen panostin osioihin "helppoa" ja "edullista". Toisaalta halusin myös riittävästi kasviksia mukaan, sillä olen äärimmäisen laiska tekemään salaatteja yms. Tätä samaa ruokaa olisi tarkoitus jossain vaiheessa testata käyttämällä mm. kalaa tai vaikkapa tofua. Tällöin tomaattimurska jäisi pois, ja tilalle tulisi pinaatti. -Mikäli onnistun seuraavalla kerralla ostamaan pinaattia.. </span><p></p><p><span style="font-family: arial;">Seuraava projekti olisi kai leipoa ns. vierasvaraksi jotain minkä saa pakkaseen. Käytännössä tämä tarkoittaa esim. omenapiirakkaa. Toisaalta jos aikaa jää näpertelyyn, kaapissa olisi muffinssivuokia. Tuleeko vegaanista vai ei? Katsotaan.. vegaaniset piirakat eivät ole kuuluneet vahvuuksiini vaikka niitä onkin tullut kokeiltua aikoinaan useinkin. Toisaalta, kai sitä voisi joskus taas siirtyä vähemmän varmoihin resepteihin. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Mukavaa viikonloppua kaikille!</span></p>Aliisahttp://www.blogger.com/profile/17154668115332410783noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5543060331824588057.post-67290515902808628472022-07-28T14:54:00.002+03:002022-07-28T14:54:52.156+03:00Sober curious: tämä voisi olla minunkin juttuni!<span style="font-family: arial;">Ehkä osalle tämä aihepiiri on niin itsestäänselvyys ettei sitä tarvitse edes ottaa esille, minua tämä on mietityttänyt viime aikoina: <i>Sober curious</i> -ilmiö. Ehkä kesään liittyvä asianmukainen biletys, festarit yms. ovat inspiroineet. Omat bileeni kulkevat myös nimellä "vauva-arki". Tosin olen viihtynyt näissä bileissä varsin hyvin. No, koska bileet sijoittuvat hieman rajoitetulle alueelle, sitä alkaa tarkkailla yhtä sun toista. Sen ohella että alan päästä selville ketkä kävelevät olohuoneen ikkunan ohi ja mihin aikaan, olen myös erityisesti viikonlopun tienoilla muistanut jotain: ai niin, porukka on tässä vaiheessa viikkoa kännissä. </span><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Muussa tapauksessa tämä auttaisi erottamaan paremmin viikonpäivät toisistaan, mutta näin kesäloman aikana festarit, itse kunkin lomien alkamiset loppumiset ja muut spesiaalipäivät tuovat juhlintapäiviä myös sunnuntain ja torstain välille. Onneksi minulla on seinäkalenteri. Näin ollen tiedän, että nyt kirjoittaessa on lauantai ja 23. päivä heinäkuuta. Käytännösä tämä tarkoittaa sitä, että monella lomat alkavat olla loppusuoralla. Huom, loma -käsitykseni on edelleen ajastettu opiskeluaikaan. Kesä, sitä edeltävä ja sen jälkeinen aika ovat myös aikaa elämäntapojen muutoksille. Jostain syystä muutokset rajoittuvat vain tietyille alueille..</span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiGdUHNgrozTP5c4rrSIjaZhStK54kIwQNNiGM0JRgrhyb5iIFMCQP8YpWCgYQBtDow-rqXevABdIMvKE4-Difc_bUhy4HP2_pBFIipakDjkdK8vNpHveYd37zStKoD4W_xsQwQawjEE_fXyKSbsAJvDcJNk2_wCkj4CL8CNqJ5ZkP6OO2SnPojYVmC/s2359/IMG_20210809_200652_217.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2359" data-original-width="1887" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiGdUHNgrozTP5c4rrSIjaZhStK54kIwQNNiGM0JRgrhyb5iIFMCQP8YpWCgYQBtDow-rqXevABdIMvKE4-Difc_bUhy4HP2_pBFIipakDjkdK8vNpHveYd37zStKoD4W_xsQwQawjEE_fXyKSbsAJvDcJNk2_wCkj4CL8CNqJ5ZkP6OO2SnPojYVmC/w512-h640/IMG_20210809_200652_217.jpg" width="512" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;"><b>Kesäkunto ja kesäkilojen karistaminen</b></span></div><div><span style="font-family: arial;">Huhti-toukokuussa on otollisin aika saada kroppa kesäkuntoon. Käytännössä tämä kai tarkoittaa sellaista tilaa, mikä määriteltyjen standardien asettamissa puitteissa sopii rannalla oleskeluun muussakin kuin kolme kokoa liian suuressa kaavussa. Samaan aikaan toki korostetaan miten selluliitti on kaunista, mutta ohessa on vinkkejä kuinka päästä selluliitista eroon. Onko selluliitti sitten niin kaunista, että siitä on päästävä eroon jottei kantaja ylpistyisi liikaa? </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Jostain syystä kesäkunto on kompensoitava suunnilleen kesä-heinäkuun aikana, jolloin elokuussa alkaa kesäkilojen karistaminen. Vaihtelu virkistää? Molempiin liittyy mm. liikunnan lisääminen ja ruokavalion tiukentaminen. Ei sokeria, vähemmän rasvaa, toisaalta enemmän jos vaihtoehtona on nk. ketodieetti, enemmän proteiinia dieetin laadusta huolimatta jne. Liikunnan muoto vaihtelee tavoitteiden ja toisaalta trendien mukaisesti. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Mitä näihin kuntokuureihin ei liity, ovat esimerkiksi kofeiinin ja alkoholin vähentäminen. Toki säännöllisesti esim. sekä Iltasanomissa että Iltalehdessä on samalla kerralla luettavissa suosituksia eri alkoholijuomista ja tietoiskuja varoitusmerkeistä joihin liittyy vakavampaan suuntaan kieroutunut alkoholin säännöllinen nauttiminen. Kesä-heinäkuun bile -ja festariaikana haittoja ei ole. Myöskin jäätelöiden, grillimakkaroiden yms. sisältö muuttuvat hetkeksi terveellisiksi. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Mikä täss on erikoista? Varmasti moni asia, Itse olen miettinyt miksi alkoholin käytön vähentäminen tulee esille vain tipattoman tammikuun aikana. Ehkä kevät ja loppukesä on ajankohtana liian aikainen pohtia moista? No, tavallaan käsitän. Tiettyinä aikoina vuodesta alkoholijuomien myynnissä tapahtuu selkeä piikki. Jos juomista kyseenalaistaisi, myyjät jäisivät vaille totuttua voittoa. Viis kansanterveydestä, väkivallasta, rattijuopumuksesta, hukkumiskuolemista yms. "pienistä" sivuvaikutuksista. "Kesäkunnon" katoamiseenkaan eivät varmasti vaikuta ne lukuisat terassilla nautitut drinkit. Ai niin, suomalaiset syövät vain liikaa jäätelöä. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;"><b>Ovat ääripäät ainoa vaihtoehto?</b></span></div><div><span style="font-family: arial;">En ole absolutismia vastaan. Toisaalta vaikka itse olen yli vuoden ollut nollalinjalla, en koe olevani absolutisti. Ehkä syömishäitiötausta saa inhoamaan liiallista ehdottomuutta. Absolutismi sopii toisaalta henkilöille, joille alkoholi ei sovi lainkaan. Tähä lukisin luonnollisesti alkoholistit sekä henkilöt joilla on merkittävä terveydellinen vasta-aihe. Lisättäköön tähän vielä mielenterveys. No, eihän alkoholi kenellekään tee hyvää, en vain usko liikaan ehdottomuuteen pitkällä aikavälillä. Tästä syystä en ole eläessäni pitänyt tipattomia aikoja. Olen vain jättänyt juomatta. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg7ldOb-Th8QzwNAZhv6MARTabZmT8aDhOAvlKBRRRr7d5NHFQamRESKUtio1GqtXkMuVqf96NI_f2y4vr31fz4TzxYjOWSEGZ8JCnDSUKIkqiWMa4pxPxsySoFOjSECyuNkoFaIXTUNWx5mEwnMg3NgdQsoV2WZyZ46kBSrPPTRUZvFQ1lQi62SsIL/s2626/20220705_114430.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2626" data-original-width="2448" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg7ldOb-Th8QzwNAZhv6MARTabZmT8aDhOAvlKBRRRr7d5NHFQamRESKUtio1GqtXkMuVqf96NI_f2y4vr31fz4TzxYjOWSEGZ8JCnDSUKIkqiWMa4pxPxsySoFOjSECyuNkoFaIXTUNWx5mEwnMg3NgdQsoV2WZyZ46kBSrPPTRUZvFQ1lQi62SsIL/w596-h640/20220705_114430.jpg" width="596" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Eikö tuo ole yksi ja sama asia? -Ei minulle. Periaatteena raskaana ja imettäessä (kai??) sai saisi käyttää alkoholia pieniä määriä ja oikein ajoitettuna. Vaikka välillä matematiikasta pidänkin, olen liian laiska. Minulla ei ole lainkaan motivaatiota miettiä määriä, kellonaikaa ja alkoholin palamiseen menevää aikaa ja meneekö se yksiin imetysajan kanssa. Liian suuri työ yhden kemiallisen liuottimen nauttimisen tähden. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Kun imetys joskus loppuu, en koe erityistä tarvetta käyttää alkoholia. Toisaalta en kielläkään sitä itseltäni. Ristiriitaista ehkä, mutta juuri tämä mahdollisuus valita johti yli vuosi sitten ensin juomisen vähenemiseen, sitten pidempään taukoon mikä jatkuu edelleen. No, raskaus ja imetys ovat osaltaan pidentäneet taukoa. Luulen että ilman raskauttakin käyttö olisi jäänyt ainakin erittäin vähäiseksi, eli "lauantai -siideri" tai ne pari lasillista kivennäisvedellä lantrattua valkoviiniä lauantaisin olisivat todennäköisesti jääneet usealta lauantailta pois. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Ajatuksen <i>sober curious</i> on vedonnut juurikin ehdottomuuden puuttuessa. Toki jokainen voi tulkita asian miten haluat. Toisaalta haluan välttää parempi ihminen -syndrooman mikä tahtoo iskeä siirtyessä lähes missä vain ääripäihin. Voi toki olla että itse katson ihmisiä ja asioita jonkinlaisen negatiivisuusverhon läpi.. Toisaalta voin itse myöntää olevani äärimmäisen rasittava jos innostun liikaa jostain asiasta. Minä olen parempi koska olen löytänyt kyseisen asian ja muut huonompia koska eivät ole kyseistä hienoutta keksineet. Mikäli kyllästyn kyseiseen asiaan, sitä ei koskaan ollutkaan.. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;"><b>Voisiko alkoholiton vaihtoehto olla salittu kaikille..</b></span></div><div><span style="font-family: arial;">Edelleen alkoholista kieltäytyminen tuntuu vaativan selityksen. Toisaalta niin myös esim. sokerista/makeasta kieltäytyminen ovat omalla kohdallani johtaneet kysymyksiin tarpeesta vähentää. Vielä enemmän toteamuksiin ettei tarvetta ole, ainakaan ulkoisen olemuksen perusteella. Itse asiassa sokerin/makean syötävän kohdalla ilmiö on lähes sama: kyllä joskus tykkään ja silloin tarjottavaa menee enemänkin. Siinä missä muut ottavat hienostuneesti ja hilllitysti yhden palan kakkua, minä otan kolme. Tosin joudun usein katumaan jälkeenpäin.</span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Näin käy satunnaisesti, mutta pääasiassa minuun uppoavat paremmin erilaiset leivät ja riisipiirakat. Joskus mietin, millaisia reaktioita näistä kieltäytyminen ja keskittyminen makeaan tarjottavaan herättäisi. Yleensä en jaksa miettiä pitkään, sillä huomioni kiinnittyy kysymykseen "haluaako joku kahvia?". Tässä kohden on valpastuttava koska vastaus on ehdottomasti myönteinen. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Juhlissa on tavallisesti ne muutama lasillinen alkoholitonta vaihtoehtoa mm. kuskeille, alaikäisille, raskaana oleville jne. Kunhan taustalla on kelvollinen selitys. Toisaalta... itsekin piiloudun paremman selitykseni taakse: imetän. Yleensä sorrun vielä perustelemaan miten poika saattaa syödä joskus useammin eikä tuttipullo kelpaa. Kas, asia selvä! Voihan toki olla niinkin, että olen ainoa joka asiasta tekee ongelman. No hei, pitäähän minullakin olla harrastuksia.</span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Toisaalta.. minullakin meni aikaa ennen kuin sain aikaiseksi maistella suosikkijuomista alkoholittomia versioita. Siis alkoholia sisältävistä suosikkijuomista. Huvittavaa sinänsä, minäkin tarvitsin syyn kokeilla niitä. Olin kyllä vuosia katsellut mm. alkoholitonta kuivaa omenasiideriä. Eipä sitä vain tajunnut kokeilla. Voin vain puna poskilla myöntää, että alkoholilla varustettu juoma oli pinttynyt tavaksi turhankin tehokkaasti. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Voi olla että tämä koskee vai minua, mutta itselleni alkoholijuomien holittoman versiot olivat uusi juttu. Toki tiesin niiden olemassaolosta, mutta moni yllätti. Alkoholittoman siiderit näyttivät olleen vielä joitakin vuosia sitten lähinnä hintavaa "limua". Nyt kun olen testannut alkoholitonta valkoviinia, kuohuviiniä ja kuivaa omenasiideriä, olen yllättynyt positiivisesti. Toisaalta tuttavapiirissäni muutamille muille jotka ovat näitä juomia maistaneet, onnistunut maku tuli myös yllätyksenä. -Toki positiivisena. Miksi nämä vaihtoehdot ovat olleet piilossa?! Nim. inhoan Pommacia.. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;"><b>Omakin matkani oli pitkä..</b></span></div><div><span style="font-family: arial;">Kyllä, minäkin tarvitsin syitä olla juomatta. En tiedä miksi <i>sober curious</i> -tyyppisen ajattelun löytäminen oli niin vaikeaa. Omaa juomistani taisi nuorempana (mutta täysi-ikäisenä) rajoittaa kaksi asiaa: kiinnostus miten käytän rahaa sekä taipumus pahaan krapulaan. Myöhemmin aloin kiinnostua myös hyvistä yöunista joita tarvitsin erityisesti fyysiseen palautumiseen.</span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Kyseenalaistaminen alkoi vähitellen ehkä kahdessa edellisessä parisuhteessani. Molemmissa jouduin ottamaan vastuun toisen osapuolen juomisesta ja sen jälkiseurauksista. En halua tällä toteamuksella tehdä itsestäni pyhimystä. Rehellisesti sanottuna kyseinen tehtävä ei ollut lempihommiani. Usein myös syytin itseäni siitä että toinen joi. Otin toki itsekin, mutta maltillisemmin. Mitä aloin kyseenalaistaa ensin, oli alkoholin rooli nollata stressiä ja väsymystä. Niin omalla kuin muiden kohdalla kävi mielestäni päinvastoin. Alkoholi ei deletoinut negatiivisia tuntemuksia, vaan kärjisti niitä. Mikä v**utti, sitä huudettiin ja korostotettiin tarkemman käsittelemisen sijaan. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Edellisessä suhteessani juomiseni väheni, mutta vääristä syistä. Koin että olen vastuussa. Ne pari kertaa jouduttuani ns. juoppokuskiksi olivat sen verran v-mäisiä, että siitä hommasta kieltäydyin vaikka mikä hätä olisi. Yleensä hätätilanne tarkoitti juomien loppumista. Tavallisesti valehtelin itsekin juoneeni. Alkoholin rooli muuttui yhä negatiivisemmaksi, mikä toi negatiivisia assosiaatioita jo itse makuun ja hajuun. Suhteen päätyttyä maku ja haju eivät parantuneet. Lopulta totesin että pärjään ilmankin. Ennen raskautta vietin pari kuukautta ns. raittiina, mutta edelleen ilman päätöstä. Suhteesta toipumisen kannalta oli todella hyvä etten juonut. Nykyinen puolisonikaan ei käyttänyt alkoholia, mikä teki juomatta jättämisen entistä helpommaksi. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Myönnän että raskaus ja imetys toimivat edelleen syinä sille etten ole käyttänyt alkoholia yli vuoteen. Toivon ajan kanssa omaksuvani paremmin ajatuksen siitä, että voin kieltäytyä ilman selityksiä. Mikä siinä on niin vaikeaa? -Koska itsekin kannan sa,pja päähänpinttymiä kuin moni muukin. Vaikken siis kutsu itseäni absolutistiksi tai edes raittiiksi, ainakin sosiaalisten tilanteiden kohdalla ajatustyö näyttää olevan kesken: Minun on opittava etten ole velvollinen selittämään miksi en juo. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;"><b>Pohdintaa</b></span></div><div><span style="font-family: arial;">Vaikka alussa ja yleensä vetoan sosiaalisiin paineisiin, näin tekstin loppusuoralla mietin kuinka suuri osa vaikeuksista kieltäytyä liittyy aitoon panostukseen ja kuinka suuri osa yksilön oletuksiin mitä muut ajattelevat. Vähän sama kuin menee ulos tukka likaisena ja miettii mitähän muut kaupan kassajonossa ajattelevat. -Todennäköisesti kukaan ei ole kiinnostunut. Paheksuvat katseet eivät edes kohdistu sinuun, vaan siihen että purukumien hinta on noussut. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Luulen että monet omaksuvat paikallisen juomakulttuurin jo alaikäisenä, tai siinä vuotta paria ennen täysi-ikäisyyttä. Muista teinivuosiltani että jo seitsemäsluokkalaiset osallistuivat kotibileisiin joissa "ryypättiin ihan v**usti". Tiedä häntä mikä todellinen määrä oli, sillä känniin tultiin kaikessa minkä väitettiin sisältävän alkoholia. Oli kuitenkin siistiä tulla känniin. Vaikka vuosia myöhemmin näille tarinoille naurettiin, sama asenne säilyi esim. nuorena aikuisena ja opiskelijana erityisesti vappuna. Mantan lakituksessa itse kukin oli sopivasti pienessä sievässä, eli asianmukaisessa tilassa. Se oli normi. -Ainakin omassa tuttavapiirisä. Itse en pystynyt jatkamaan seuraavan päivän picnicillä, jo lähellä oleva kuoharin haju etoi. Asiaan saattoi pienen dagen efterin lisäksi vaikuttaa n. kolmen tunnin unet. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">On ehkä vastuutonta kirjoittaa julkisesti tällaista, mutta olen jopa iloinen että "bilevaihe" tuli hoidettua alta pois iässä missä sellainen oli otollisinta. On ihmisiä, jotka elävät hyvinkin asiallisesti ja siveästi, menevät nuorena naimisiin ja perustavat perheen parinkympi alkumetreillä. Bilevaihe iskeekin sitten kolmekymppisenä tai myöhemmin. Toisaalta.. voinko tätäkään kritisoida? Kyseessähän on aikuinen ihminen. Btw, kirjoittaminen olisi paljon helpompaa jos onnistuisin tekstin aikana pitämään näkökulmani mahdollisimman mustavalkoisena asenteeni tyylillä "olen ainoastaan oikeassa". </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhNg-k3qfy73MfUe4jGwfcgAHuf9QyRSKjD2CYU2gnxu6d7AEwR7YTbJ_0JHPtWP9lHNzYXaIGtwSr_d2yoikPSyIBgE5yLfj5MPCxrJeNFQlP5sCJE8ejMfjpiK3hNEkovdLaGF0CWeCYXWXuWyl-YwmbmiTvd369jwUk_KEVgQtjdT3tbWxUa3SCO/s1280/IMG_20220605_172501_973.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1280" data-original-width="720" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhNg-k3qfy73MfUe4jGwfcgAHuf9QyRSKjD2CYU2gnxu6d7AEwR7YTbJ_0JHPtWP9lHNzYXaIGtwSr_d2yoikPSyIBgE5yLfj5MPCxrJeNFQlP5sCJE8ejMfjpiK3hNEkovdLaGF0CWeCYXWXuWyl-YwmbmiTvd369jwUk_KEVgQtjdT3tbWxUa3SCO/w360-h640/IMG_20220605_172501_973.jpg" width="360" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Instagramissa <i>Sober Curious</i> -ryhmä on hieman turhan ehdoton minun makuuni. Julkaisut tuntuvat menevän enemmän absolutismin puolelle kuin sen miten itse ajatuksen käsitän: minun ei oe pakko juoda. Itse en ole laskenut päiviä miten pitkään olen ollut ilman alkoholia. En myöskään tule kieltämään alkoholia itseltäni kun sen käyttö on vähemmän haitallista. Sen sijaan haluan jatkossakin sallia itselleni kieltäytymisen alkoholista, ja vieläpä ilman hyvää syytä. Kieltävä vastaus itsessään saa riittää syyksi. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Pidän osuudesta<i> curious</i>, eli utelias. Minua kiinnostaa vaihtoehto olla juomatta alkoholia. Näin reilu vuoden aikana joudun toteamaan, että elämäni ei ole kokenut suuria mullistuksia. Tai on, sillä minusta tuli matkan varrella äiti. Mutta sen teki raskaaksi tuleminen, onnistunut odotus ja synnytys. Ja kenties jokin mikä alkujaan näihin kaikkiin johti. Toki alkoholin jättäminen pois helpottaa raskaaksi tulemista, mutta sen parin "raittiin" kuukauden aikana ennen raskautta en kokenut mitään tajunnanräjäyttävää.Tai olihan se oma oivalluksensa että viikonloppu on viikonloppu myös ilman alkoholia. Nykyään viikonlopun merkitys on laskenut, sillä päivät Juniorin kanssa ovat omanlaisiaan, mutta eivät sidoksissa päivämäärään ja viikonpäivään. </span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;">Yhteenvetona voisi todeta, että ilman suurempia selityksiä alkoholijuomat jäävät tälläkin kertaa kauppaan. Seuraavaksi voisin etsiä samalla ideologialla varustettua yhteisöä liittyen kahviin.. onneksi minulla on lukuisia selityksiä miksi voin juoda kahvia...</span></div><div><br /></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div><div><span style="font-family: arial;"><br /></span></div>Aliisahttp://www.blogger.com/profile/17154668115332410783noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5543060331824588057.post-65865538654406116092022-07-22T20:57:00.000+03:002022-07-22T20:57:14.591+03:00Kesäreissu ja taas uusi muutto <p> <span style="font-family: arial;">Taas ovat asiat hieman muuttuneet: muutin jälleen. Itseänikin tämä alkaa naurattaa. Energiaa ja aivokapasiteettiani säästääkseni olen lopettanut muuttojen määrän laskemisen. Tällä kertaa muutto ei tosin ollut pakollinen. Osaksi mukavuudesta ja jatkoa ajatellen katsoin paremmaksi että siirrymme Juniorin kanssa yksiötä suurempaan asuntoon. Itse muutto oli tällä kertaa helppo, sillä kesäreissun vuoksi en sitä voinut itse tehdä. Perheenjäseneni tarjoutuivat auttamaan ja tekivät todella ison työn! En voi muuta todeta kuin että olen äärimmäisen kiitollinen!</span></p><p><span style="font-family: arial;">Tulevat päivät menevät Juniorin hoitamisen ohella asunnon laitteluun, ts. viimeisten tavaroita laitellen paikoilleen. Paljoa ei ole, mutta vauvan kanssa tahtoo käydä niin, että kotityöt yms. tapahtuvat pienemmissä erissä. Tämä päivä tulee olemaan vielä sen verran helteinen, että vietämme Juniorin kanssa enemmän aikaa sisätiloissa. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Tällä kertaa ajattelin pitkästä aikaa ihan vain kertoa kuulumisia. Muuton ohella teimme Juniorin kanssa varsin pitkän reissun niin ajan kuin kilometrien suhteen. Tarkoitus oli päästä tervehtimään myös isän perhettä ja sukulaisia. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Pitkä ajomatka!</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Matkaan meni käytännössä koko päivä, eli yli 10 tuntia. Toki nopeamminkin oltaisiin selvitty, mutta Junioria oli ruokittava säännöllisesti eikä moinen onnistu matkaa tehdessä. Montakohan Suomen huoltoasemaa olen korkannut imetyksen suhteen.. Aluksi hieman vierastin imettämistä ns. julkisilla paikoilla. Sitten järki (mielestäni) voitti. Jos jotakuta häiritsee se fakta että vauva tarvitsee ruokaa ja miten ruokkiminen tapahtuu, se on hänen ongelmansa. Itse hoidan asian melko hienovaraisesti, joten mitään erityisen vilauttelua ei ehdi tapahtua. Eikä kukaan pakota tuijottamaan ruokailuhetkelä. Lisäksi vetäydyn mielelläni hieman syrjemmäksi, sillä imetysrauha helpottaa myös Juniorin syömistä. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Viimeisen parin tunnin aikana Juniorikin alkoi kyllästyä. Oli nukuttu riittävästi ja syötykin, mutta äksöniä puuttui. -Kunnes äiti takapenkiltä heilutti edessä puklurättiä ja rallatteli mm. Viisi pientä ankkaa lähti leikkimään.. viimeiset pari tuntia olivat kuin mistäkin lastenlaulu -konsertista.. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Olen todella kiitollinen lapsen isälle joka jaksoi ajaa koko reissun. Itse kun olen taas päästänyt ajotaitoni huonoon jamaan. Toisaalta myös motivaatio on matala. Selkä kieltämättä ei tykkää niin pitkäkestoisesta istumisesta, mutta onneksi seuraavana päivänä päästiin kompensoimaan. Perillä jo seuraavana päivänä odotti lämmin vastaanotto "mummulassa". On hauskaa että isovanhemmilla on eri nimet. Näin Juniori ajan kanssa tietää kenestä on kyse. Omassa lapsuudessani puhuttiin "mummista ja papasta". Vain paikkakunnan nimi kertoi onko kyseessä äidin vain isän vanhemmat. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Reissasimme tosiaan pohjoiseen. Ajankohta oli samaan aikaan juuri otollinen ja toisaalta haasteellinen. Helteet tulivat samalla teholla, mutta erona oli ehkä (melkein) keskiyön aurinko ja suurempi määrä hyttysiä. Aurinko ei tosiaan suoranaisesti laskenut, käväisi jossain vaiheessa hieman alempana mutta valoisuus pysyi. Kummasti siihenkin tottui! No.. olen vuosia käyttänyt unimaskia..</span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Neljän viikon tapahtumia</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Tuon neljän viikon aikana pysyttelimme lähinnä samoissa paikoissa. Helteet hieman hankaloittivat olemista, sillä 30 asteen helteessä Junioria ei uskaltanut viedä pahemmin ulkoilemaan. Ikää poitsulla on niin vähän, ettei lämmönsäätely vielä pelitä. Juniorin isän työajoista huolimatta sain päivässä sen verran lapsivapaata, että pääsin itse ulkoilemaan ja treenaamaan. Tämä oli mukavaa vaihtelua ja "ukot" saivat olla keskenään. Kun palasin takaisin, oli otettava komento takaisin. TV:stä näkyi esim. Muumit. Kauhistus! Sitten huojennuin: onneksi alkuperäisillä äänillä ja sanastolla.. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Kokonaisuudessaan oli mukavaa olla porukalla pidemmän aikaa. Toisaalta oli piristävää tavata myös Juniorin sukulaisia, jotka hekin näkivät Juniorin ensimmäistä kertaa. Juniori osasikin käyttäytyä varsin mallikelpoisesti. No.. jokunen henkilö tuli "merkattua", mutta ehkä se oli merkki luottamuksesta? </span></p><p><span style="font-family: arial;">Itse pääsin kokeilemaan taitorullaluistelua, mikä oli todella mukavaa. Harjoittelupaikkaan oli hieman matkaa, jolloin harjoitteluaika oli 20 minuutin luokkaa. Oli nimittäin palattava ajoissa ruokkimaan poitsua. -Kun se tuttipullo ei päivittäisestä harjoittelusta huolimatta kelpaa vieläkään.. </span></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhQw_m-6q7UyQSUMJG78GeL9WRk3HMRv3dIXdzFl0YIaAiA681t4PMdiUUDntIQUAxh8VXVFw4cYN0pzoo2gI18QvOIUmI82eviFml0DXQQO_-WSIVzIfLcMINnnQKpoydzFhxQifYvnGlTONgawAOE9gcnU4FSK5win5edzAECI-4oC5_zcc00HCT0/s747/IMG_20220717_130514_173.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="747" data-original-width="747" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhQw_m-6q7UyQSUMJG78GeL9WRk3HMRv3dIXdzFl0YIaAiA681t4PMdiUUDntIQUAxh8VXVFw4cYN0pzoo2gI18QvOIUmI82eviFml0DXQQO_-WSIVzIfLcMINnnQKpoydzFhxQifYvnGlTONgawAOE9gcnU4FSK5win5edzAECI-4oC5_zcc00HCT0/w640-h640/IMG_20220717_130514_173.jpg" width="640" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: arial;">Myös juhannus meni oikein leppoisasti. Kas, toinen alkoholiton juhannus putkeen! Vuosi takaperin olin tosiaan jättänyt juomat kauppaan. Nyt imetyksen ja <i>sober curious</i> -ajattelun vuoksi jätin väliin. Imetys tosin oli merkittävämpi syy. No, sen sijaan alkoholitonta kuohuviiniä tulikin nautittua taas turhan paljon. Viimeksi tein saman virheen uutenavuotena. Jep, alkoholiton kuohuviini mahdolista aamun ilman krapulaa, vaan ei ilman närästystä.. Nim. tykkään edelleen happamista mauista liikaa. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Muuten päivät ja viikot menivät välillä Juniorin kanssa kaksin ja välillä sosiaalisen kanssakäymisen merkeissä. Seuraava, suunnilleen saman mittainen visiitti ajoittuu todennäköisesti lokakuulle. Ihan mielenkiintoista matkusta silloin pohjoiseen. Osa kauhistelee ajankohtaa pimeyden ja yleisen karuuden vuoksi. Minua pimeys ei haittaa, vaikka en ole valoa vastaankaan. Syksyllä ja talvella vain on helpompi nukkua pimeyden ansiosta. </span></p><p></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEge20nbVSkUz8KMDV_7yh8tzzo89n1Y57y7lp6cKPOS7O1p2vNGz1cgCc0sfVpyBNBk3aUiLkRuyzN5b9yn4oBvRqZEsAuy2pIobryUcLmBHxdNV4Xs3LDlgJufFQXdbnkJdp4EA8J-D7I9JuQNeNgNAlJmqYnykGerzYB-YkDUwjzCegDKsVOOWh73/s720/IMG_20220621_212238_508.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="720" data-original-width="720" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEge20nbVSkUz8KMDV_7yh8tzzo89n1Y57y7lp6cKPOS7O1p2vNGz1cgCc0sfVpyBNBk3aUiLkRuyzN5b9yn4oBvRqZEsAuy2pIobryUcLmBHxdNV4Xs3LDlgJufFQXdbnkJdp4EA8J-D7I9JuQNeNgNAlJmqYnykGerzYB-YkDUwjzCegDKsVOOWh73/w640-h640/IMG_20220621_212238_508.jpg" width="640" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Hyttysiä oli oikeasti paljon..</td></tr></tbody></table><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Tulevat päivät..</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Nyt oli tosiaan pari hellepäivää joina Junioria ei parane pahemmin viedä ulos. Toki alle puolen tunnin reissuja olen tehnyt. Ts. kävin kaupassa ja kirjastossa. Molemmissa viivyimme pidempään kuin ulkosalla. Onneksi huomisesta eteenpäin viilenee hieman. Nyt täytyy vain toivoa ettei olisi jatkuvasti sateista. Osa ajasta menee asuntoa laitellessa. Välillä tapaamme myös muita ihmisiä, erityisesti Juniorin isovanhempia. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Nyt alkaa kieltämättä olla pienoinen into palata jäälle. Pitääkin ottaa paikalliseen seuraan yhteyttä ja kysyä esim. 10 kerran korttia. En nimittäin ole ihan varma onnistuuko säännöllinen harjoittelu. No, kysymällä selviää. Muuten en ole kovin tarkkoja suunnitelmia tehnyt syksylle. Opiskelun jatkaminen houkuttelisi, mutta se riippuu mitä yliopistolta vastaavat etäopiskelun mahdollisuudesta ja onnistuuko etäopiskelu tässä vaiheessa. Taas kerran: kysymällä selviää, ainakin etäopiskelun mahdollisuus. Junioriltakin voisin kysyä, mutta en oikein osaa tulkita vastausta. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Näillä ajatuksilla kohti viikonloppua!</span></p><p><span style="font-family: arial;"><br /></span></p>Aliisahttp://www.blogger.com/profile/17154668115332410783noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5543060331824588057.post-78169652755853381902022-07-20T18:32:00.002+03:002022-07-20T18:32:59.503+03:00Näin syömishäiriötausta vaikuttaa imetyksen aikaiseen ruokavalioon <p><span style="font-family: arial;"> Erityisesti päivitykseni Instagramissa ovat olleet lähinnä liikuntapainotteisia. Toisena aiheena on ruoka. Laitan satunnaisen säännöllisesti ruokavinkkejä ns. helppoihin ja edullisiin arkiruokiin. Ruuat ovat pääasiassa kasvisruokia ja osa vegaanisia. Joskus toki teen kala- ja kanaruokia. Monen silmään ruuat saattavat näyttää turhankin terveellisiltä, mikä on ymmärrettävää. Ruuat ovat yleensä laatikoita tai patoja/muhennoksia, joihin on lisätty runsaasti kasviksia. Kun viimein laitoin kuvan ns. herkusta, sekin oli smoothiekakku oikean juustokakun sijaan. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Tämän hetken ruokavaliosta kaksi asiaa tekevät omanlaisensa: syömishäiriötausta (anoreksia ja ortoreksia) sekä imetys. Tähän voisi toisaalta lisätä vielä sen etten syö punaista lihaa ja että ruuan on oltava sellaista mistä saan riittävästi kaiken tarvittavan jotta energiaa riittää koko päiväksi ja tarvittaessa yöksi. Millainen ruokavalioni oikeastaan on ja miten ensin mainitut tekijät vaikuttavat siihen?</span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Syömishäiriön aiheuttamat haasteet</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Mitä ihmisten on vaikea käsittää, syömishäiriöön liittyvät fyysiset ja psyykkiset haasteet eivät välttämättä parane koskaan vaikka henkilö olisikin päässyt sairaudesta muuten irti. Toki on varmasti heitäkin joihin minkäänlaisia jälkiä ei jää. Mutta mitä pidempään sairastelu on jatkunut, keho ottaa nokkiinsa. Oikeastaan omat vatsaongelmani ovat helpoimmasta päästä. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Suurempi määrä esim. rasvaa ja sokeria aiheuttavat vatsanpuruja ja erityisesti suuremmasta määrästä rasvaa refluksivaiva herää. Ns. valkoinen sokeri on toisella tapaa hankala. Vatsa ei siitäkään tykkää suuremmissa määrin. En tiedä kuvittelenko, mutta luulen että syömishäiriö teki jotain suun bakteerikannalle. Erityisesti sokeri nimittään kerryttää järkyttävän katteen hampaiden pintaan. Anteeksi seikkaperäinen kuvaus! Minuakin ällöttää.. En kuitenkaan ole ainoa joka on havainnut samaa. Onko tämä oire kuvitelmaa vai todellinen? No, ainakin havaittu. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Nämä enemmän tai vähemmän pysyvät rajoitukset tuovat omat haasteensa ruokavalion rakentamiseen. Onneksi ns. ongelma-ainekset ovat sellaisia, että niiden karsiminen ei vie ruokavaliota huonoon suuntaan. Rasvoja toki pitää olla, mutta esim. pähkinät, siemenet, avokado, margariini yms. sopivat ongelmitta. Tämä ei tarkoita etteikö noita kovia pahis-rasvoja menisi.. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Jatkuvaa ajatustyötä</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Voi aivan rehellisesti myöntää etteivät anoreksia ja ortoreksia ole kadonneet täysin. Olen edelleen altis vaikutteille ja joudun päivittäin tekemään ajatustyötä liittyen syömiseen ja liikkumiseen. Pakotan itseni sosiaalisissa tilanteissa syömään ns. herkkuja vaikkei mieli tekisi. Joskus toki maistuukin, nimittain satunnaisesti tykkään kyllä syödä makeaa. Sokerikiintiö vain täyttyy melko tehokkaasti. Toisaalta pidän tärkeänä että "altistan" itseni tilanteisiin jotka ennen olisivat olleet todella vaikeita. Minun on kyettävä syömään myös "epäterveellistä" ruokaa vaikken esim. voisi kompensoida liikunnalla. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Liikunnassa tilanne on omanlaisensa. Minulle ei tee hyvää jos joudun pitkään menemään pelkällä lenkkeilyllä tai muulla ns. aerobisella harjoittelulla. Koska en saa lenkkeilystä kaipaamaani haastetta enkä vieläkään esim. osaa vain nauttia maisemista, liian pitkä aika ilman ns. taitolajeja saa hakemaan haasteita vääristyneellä tavalla: alan laskea askeleita, käytettyä aikaa, kilometrejä yms. Vähitellen minulle tulee pakonomainen tarve ylittää aiempia määriä. Taitolajeissa liikkeiden oppiminen tai oikeastaan jo ylläpitäminen vaatii toimivaa kehoa ja toisaalta myös keskittymistä. Ilman riittävää ja monipuolista ravintoa nämä eivät onnistu. </span></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgT-cIZZ594dZVvEQW-c72hm9aWMW0AMatz09uL3OY1-wnPBGp7OBhaaKKZ3OSNlynmBCo8PAwUJ2EDrw0qyO9YPSoBX4O-RXO05-gKd81lfrXzbzwMeJ27DjWFeNuEKlXlMC51pA0fqP2eU_dqa61oNzehFKzTuPtfx0hEVuIm8dm1knZ9wHpKXmE3/s1920/Polish_20220705_121238362.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1920" data-original-width="1920" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgT-cIZZ594dZVvEQW-c72hm9aWMW0AMatz09uL3OY1-wnPBGp7OBhaaKKZ3OSNlynmBCo8PAwUJ2EDrw0qyO9YPSoBX4O-RXO05-gKd81lfrXzbzwMeJ27DjWFeNuEKlXlMC51pA0fqP2eU_dqa61oNzehFKzTuPtfx0hEVuIm8dm1knZ9wHpKXmE3/w640-h640/Polish_20220705_121238362.jpg" width="640" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Syönkö ainoastaan "fitness-ruokaa"?</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Ruuissa makrot kohdillaan, smoothiekakkua, proteiinijuomia, ei liikaa valkoista sokeria eikä kovia rasvoja. Itsekin pitäisin äkkiseltään tällaista henkilöä pahimman luokan terveysintoilijana. Fitness -ruoka ja fitness ylipäänsä on melkein koominen kiinnostuksen kohde. Se on kuin "Tempparit". Haukutaan viimeiseen asti ja todetaan ettei voisi vähempää kiinnostaa. Samaan aikaan aiheesta tiedetään hämmentävän paljon.. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Pidän erittäin epätodennäköisenä että hurahtaisin kyseiseen lajiin tekemisen tasolla, mutta jokin huvittava suhde kyseiseen aihepiiriin jäi. Itse otan asian huumorin kannalta. Vaikka fitness -urheilun suosio ei taida olla samalla tasolla kuin joitakin vuosia sitten, somesta näkee ihan hauskoja reseptejä niin välipaloihin kuin lämpimään ruokaan. Toisaalta fitness -buumi antoi jotain oikeasti hyvääkin: harjoitteluni muuttui suunnitelmalliseksi ja aloin panostaa mm. riittävään energiamäärään sekä palautumiseen. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Millainen on päivän menu? Aamupalalla meni lautasellinen kaurapuuroa. Laitan hiutaleet silmämääräisesti. Haluan myös että puuro on tuhtia ja sitä on riittävästi. -Eli enemmän kuin mukamas yksi annos. Ennen lounasta (itse tehty kanapasta kasviksilla) toissapäivänä tehty smoothiekakku selkeästi vaati vähintään yhden palan ottamista. Otin varmuuden vuoksi kaksi suurempaa ja yhden pienemmän. Eipä tule sanomistaa.. illemmalla menee varmaankin kalapuikkoja ja jotain niiden kanssa. Välipaloina ovat mm. jogurtti marjoilla ja pähkinöillä sekä smoothie. Jos kutsu päiväkahville yllättää, päivän menu täydentyy sillä mitä pöydässä tarjotaan. Iltakahvista tosin uskallan sentään kieltäytyä. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Vastaus on tosiaan "ei". Punaista lihaa laskematta syön periaatteessa mitä vain mistä pidän ja mitä haluan, mutta vanhalla säännöllä eli "ensin kunnon ruoka". Siitä sekä minä että mutkan kautta myös Juniori saamme kaiken mitä tarvitsemme. Sen lisäsi mikään ei ole kiellettyä ja muutakin saa syödä sen verran kuin mieli tekee. </span></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhCXYyaQD4oS9boyXyA1Q18snHxPVELpuD_QA-ER4AdSdDcwIkSEfD5sDSC0ER87wih2uKy-_N1gJ19M9CCAvFdSuFVMbBDGPCyo3kVZXyUHxT0hXHdCqhRFyEPhEme5SxaS84CBovV5aVq2IjVvpM1NU8bwzTyE3Sf8JlXh2S9mbArICSgs72dHbQY/s900/IMG_20220628_171635_384.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="900" data-original-width="720" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhCXYyaQD4oS9boyXyA1Q18snHxPVELpuD_QA-ER4AdSdDcwIkSEfD5sDSC0ER87wih2uKy-_N1gJ19M9CCAvFdSuFVMbBDGPCyo3kVZXyUHxT0hXHdCqhRFyEPhEme5SxaS84CBovV5aVq2IjVvpM1NU8bwzTyE3Sf8JlXh2S9mbArICSgs72dHbQY/w512-h640/IMG_20220628_171635_384.jpg" width="512" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Millaisen mallin haluan lapselleni antaa?</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Hyvä kysymys! Kasvispitoinen ja vegaaniruokavalio ovat nostattaneet esille kysymyksiä syötänkö lapselleni lihaa. Vastaus on myönteinen. Mikäli taustalla ei ole terveydellisiä vaatimuksia, haluan lapseni itse saavan valita ruokavalionsa. Olisi toki helpompaa pitää lapsi samalla ruokavaliolla, eli pääasiassa kasvisruoka/vegaanilinjalla. En kuitenkaan halua tehdä näin. Myös suolisto tottuu omaksuttuun ruokavalioon, jolloin muutokset ovat vaikeita. -Siis lisättävän ruuan kanssa. Entä jos lapseni haluaisikin olla ns. sekasyöjä mutta hänen elimistönsä on toista mieltä? Mielestäni hänellä on oikeus itse valita ruokavalionsa kun siihen ikään tulee. Siitä tosin haluan pitää huolta, että ns. tavallinen ja perusterveellinen kotiruoka kelpaa. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Siinähän tuli samalla asenne herkkuihin (karkit, leivonnaiset, naposteltavat yms.). En halua tehdä näistä tabua, mutta en toisaalta muullakaan tapaa ylikorostaa. Jättäisin suosiolla myös karkkipäivän väliin, sillä en halua että lapsi omaksuu tietynlaisen ruuan palkinnoksi. Sama pätee ruokaa keinona lohduttaa. Tunnesyöminen tai muulla tapaa kieroutunut suhde ruokaan on jotain, miltä toivon lapseni säästyvän. Syy: en halua hänen kokevan samaa mitä itse olen kokenut. Ensisijaisena tulee se perusterveellinen ja tavallinen kotiruoka. Toivon myös että lapseni suhtautuisi kasviksiin myönteisesti. Toisaalta on hyvä muistaa, että lapsen makuaisti on herkkä. Kypsennetyt kasvikset voivat siksikin maistua pahalta, koska lapsi maistaa ne paljon voimakkaammin. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Miten ennaltaehkäisen sen ettei ruuasta tule palkkio tai lohdutus? Ensinnäkin vältän ruualla palkitsemista ja lohduttamista. Herkuttelu on sallittua, mutta esim. viikonlopu kohokohta on mieluummin vaikka käynti sisäleikkipuistossa tai mikä paikka onkaan mieluinen. Samassa paketissa tulee yhteinen aika. Kokonaisuudessaan voisin todeta että toivon tekemisen menevän syömisen edelle. Toisaalta esim. leipominen yhdessä (sitten joskus..) voisi olla hyvinkin hauskaa. Samalla lapsi näkee miten esim. piparkakut valmistuvat. Saako taikinaa maistella? Muuten kieltäisin mutta joutuisin kai itsekin noudattamaan kieltoa.. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Hyvistä suunnitelmista huolimatta homma voi mennä pieleen. Hampurilaiset ja ranskalaiset voivat maistua enemmän kuin perunamuusi ja jo kasvisten mainitseminen voi saada suun mutrulle. Sitten ei auta muu kuin tehdä parhaansa. Toisaalta en haluaisi että jokainen ateria on yhtä itkua ja tappelua. Mutta sellaistakin voi tulla.. ehkä asiaa ei parane stressata liikaa vielä. Onnesi ruokavalio koostuu vielä äidinmaidosta..</span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Yhteenvetoa</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Oma ja lapsi ja imetys ovat kieltämättä hyviä kannustimia syömään fiksusti. Riittävästi energiaa ja riittävästi ravintoaineita. Päivittäinen ajatustyö on ns. pakollinen paha, mutta enemmänkin hyvä. Jos annan siimaa syömishäiriön ajatusmalleille, menetän paljon enemmän kuin saan. Saatan saada kyvystä kontrolloida toimintaani ja sen vaikutusta kehooni mielihyvää. Kyseessä on kuitenkin pohjaton kaivo: mikään ei riitä, ja "tavoitteet" vaativat aina vain enemmän omistautumista. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Jos lähtisin siihen touhuun taas mukaan, tiedän etten voi (riittävän) hyvä äiti Juniorille. Huomioni olisi syömisessä ja liikunnassa sekä näihin liittyvissä tavoitteissa jotka eivät johda kuin alaspäin. Toki olen liikkujana/urheilijana tavoitteellinen, mutta esimerkksi kaksoishypyn tai piruettiyhdistelmän harjoittelu ja siihen keskittyminen tapahtuu jäällä. Juniorin kanssa ajatukseni ovat edelleen hänessä (okei, joskus kauppalistassa, mitä pitäisi siivota, onkohan ulkona hyvä sää vaunulenkille, milloin olikaan seuraava neuvola jne.). En laske kaloreita päässäni enkä mieti paljonko minun on liikuttava saadakseni kompensoitua tilanne. No, sen verran joudun syömiseen keskittymään, että syön rittävästi ja riittävän monipuolisesti. Noudattamalla ns. lautasmallia ja omaa kehoa kuunnellen tällainen huomio ruokavalioon vie kuitenkin merkittävästi vähemmän aikaa ja huomiota. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Riittävään ravintoon panostaminen ei liity vain minuun ja tähän hetkeen. Kunhan Juniori tuosta lähtee liikkeelle, haluan jaksaa leikkiä ja juosta hänen kanssaan niin kauan kuin äidin seura kelpaa. Toisaalta haluan myös jatkaa liikkumista hyvällä mielellä ja oppia uutta. Nim. ikuinen temppuilija.. Haluan myös näyttää Juniorille syömisessä ja ravinnossa hyvää esimerkkiä. Haluan syömisen olevan rentoa, mutta ei itse päivän tarkoitus. Toisaalta saahan hyvästä ruuasta nauttia! Toivon vain, että se hyvä ruoka olisi muutakin kuin ranskikset, karkit ja sipsit. Vaikka itse en syö punaista lihaa, toivon että Juniori oppisi tykkäämään juurikin vaikkapa lihapullista ja perunamuusista ja vaikkapa vispipuurosta. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Näiden ajatusten myötä toivotan kaikille mukavaa päivää!</span></p><p><span style="font-family: arial;"><br /></span></p>Aliisahttp://www.blogger.com/profile/17154668115332410783noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5543060331824588057.post-71199477967144924362022-07-15T21:39:00.000+03:002022-07-15T21:39:02.608+03:00Näitä asioita haluaisin kertoa tuleville äideille<p> <span style="font-family: arial;">"Nämä asiat olisin halunnut tietää ennen raskautta ja synnytystä". Ja sitten se kuuluista "odotas vaan...". Jälkimmäistä aloin inhota jo toisella kolmanneksella vaikka lauseen loppuosa osa olisi sanottu kaikella rakkaudella. Molempia yhdisti negatiivinen sävy ja eräänlainen pelottelu. Odotas vaan -puheista oli havaittavissa usein pienimuotoista ylimielisyyttä. Mainittakoon etten ole ottanut itseeni. Alusta pitäen päätin varautua mahdollismman haasteelliseen vauvaan ja vauva-arkeen synnytyksestä puhumattakaan. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Jos joku esim. viimeistä kolmannesta odottava äiti kysyisi minulta kokemuksia, mitä kertoisin? Haluaisin välttää juurikin pelottelua ja ylimielisyyttä. Silti varmaan sortuisin sanomaan "odotas vaan..". Toisaalta haluaisin kääntää asiat positiiviseen suuntaan ja mahdolliset haasteet sellaisiksi joista selviää. Voisin sanoa, että joka päivä on jotain samaan aikaan samanlaista mutta erilaista. Vaikeat hetket loppuvat ennen pitkää ja huomio kannattaa keskittää hyviin. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Toisaalta ilmeni myös asioita jotka tavallaan yllättivät vaikka olivat ennalta arvattavissa. Jos minun siis pitäisi "valaista" tulevalle äidille mitä luvassa saattaa olla, nämä asiat ottaisin esille. Haluaisin kuitenkin pelottelun sijaan kääntää asian tavalla tai toisella positiiviseen suuntaan. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Harkitse vielä sen suunnitellun sektion kanssa</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Pelko ja kipu ovat subjektiivisia asioita. Niitä ei siis voi verrata keskenään eri henkilöiden välillä. Minä en siis voi sanoa että supistukseni olisivat kivuliaammat kuin jonkun toisen. Toisaalta olen elämäni aikana kokenus kipua jossa sietokyky on ollut koetuksella. Jostain syystä en odottanut sellaista synnytyksessä. Tähän osaltaan vaikutti tieto lukuisista keinoista lievittää kipua.</span></p><p><span style="font-family: arial;">En halua väheksyä kipuun liittyvää synnytyspelkoa. Silti kannustaisin jokaista vielä kerran miettimään, onko suunniteltu sektio ainoa vaihtoehto mikäli taustalla ei ole lääketieteellisiä perusteita. Vaikka sektio on turvallinen, se on suuri toimenpide josta toipuminen vie aikansa. Itsekin hieman jännitin kipuja, mutta halusin ns. normaalin alatiesynnytyksen jos sellaisenen suinkin onnistuu. Tämä itse asiassa oli kysymysmerkillä mm. epilepsian ja istukan sijainnin vuoksi. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Vaikka minun kokemukseni ei ole muiden kokemus, totean että epiduraali toimi supistuskipujen kanssa mainiosti. Ilokaasua sain myös. No, otin kaiken tarjotun käyttöön mehujäätä myöten. Itse ponnistamisessa auttoi puudutus ja 10 päivää yliajalle menneen raskauden aikaansaama v**utus. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Korostan etten halua tuomita ketään sektion valitsemisesta. Mutta mikäli sille ei ole lääketieteellistä perustetta, kannusta harkitsemaan edes muutaman kerran ja ajatuksen kanssa. Synnytys ei ole pikku juttu, mutta luonnollinen osa sitä mihin kroppamme pystyy. Kannustaisin harkitsemaan alatiesynnytystä myös jatkoa ajatellen. Sektio vaatii usein kovempaa toipumista. Toisaalta tämäkin lienee kokemuskohtaista? </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Istuminen voi olla hankalaa ja siteistä tulee vakiovarustus</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Tästä olisin kaivannut pieniä ennakkovaroituksia, tosin neutraaliin sävyyn. Toki olin kuullut kokemuksia uimarenkaan päällä istumisesta, repeämisistä yms. Jotenkin ne tuntuivat vähäpätöisiltä asioilta viimeistään synnytyksen käynnistymistä odottaessa. Rapatessa roiskuu eikä omelettia voi tehdä munia rikkomatta. Synnytyksessäkin tuppaa "haavoittumaan taistelussa". </span></p><p><span style="font-family: arial;">Ei hätää, nyt voin puhua jo useamman ihmisen puolesta: repeämistä ei välttämättä huomaa. Ompeleiden laitto on epämukavaa, mutta lähinnä siksi että vauvan tultua ulos haluaisi yleisön siirtyvän muualle. Lisäksi kaikki toimenpiteet navan alapuolella alkava käydä hermoille. Ompeleiden paraneminen sen sijaan oli kokemuksena...ärsyttävä? Lähinnä siksi koska sitä olisi halunnut keskittää huomionsa mahdollisimman paljon vauvaan ja vauvanhoidon opetteluun. -Ei siihen miten voisi välttää istumista. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Kyllä, taistelun jälkiä parannellessa tuntuu välillä siltä etteivät koettelemukset lopu ikinä. Itse lohduttauduin ajatuksella että limakalvot paranevat nopeasti. Kas kummaa, asia unohtui pikku hiljaa ja lopulta helpotti. Pitkäkestoinen jälkivuoto puolestaan oli lähinnä ärsyttävää, mutta sekin loppui aikanaan. Jos minun pitäisi neuvoa kehottaisin olemaan laskematta päiviä koska tikit paranevat ja koska vuoto helpottaa. Yritä keskittyä vauvaan, vauvanhoitoon ja voimien keräämiseen aina kun mahdollista. Kudokset paranevat ja vuoto helpottaa vaikkei näitä miettisikään jatkuvasti. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Et välttämättä saa vieläkään nukkua mutta..</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Tätä en halusisi kertoa, etenkään loppuraskauden unettomuuden viedessä hermot. Valitettavasti unen määrä ei lisäänny synnytyksen jälkeen. -Ainakaan monilla? Mutta jos yhtään lohduttaa, omalla kohdallani unen laatu parani merkittävästi. Parina ensimmäinenä päivänä vauvat yleensä ovat hieman horroksessa ja nukkuvat paljon. Syntymä on heillekin rankka kokemus. Kun sairaalassa kannattaa laittaa puhelimeen herätys ja ottaa itse unta seuraavaa syöttöä odotellessa. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Juniori oli alusta pitäen rauhallinen ja oppi onneksi saman tien kuinka syöminen tapahtuu. Maitoa tuli aluksi vähemmän ja syöttäminen kesti pitkään. Maidon noustua poitsun vatsa täyttyi nopeammin, mutta samalla mahalaukkukin laajeni. Muutamassa päivässä alkoi syöminen muuttua niin mukavaksi, että Juniori oppi kutsumaan tarjoilijaa paikalle. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Yöt hän nukkui hyvin tavalliseen tapaan eli 2-3 tunnin pätkissä. Kuulostaa hurjalta, mutta omalla kohdallani syöttöjen välissä uni syveni ja antoi voimia. Kun ensimmäinen kolmen tunnin pätkä tuli saavutettua, oli oikeasti levännyt olo! Älä siis murehdi nukkumista etukäteen. Jos sinun on mahdollista saada apua, nuku erityisesti ensimmäisinä päivinä aina jos mahdollista, eli samaan aikaan vauvan kanssa. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Tissihaasteita</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Tämä kieltämättä tuli yllätyksenä! Tosin asia tuntui lähinnä koomiselta, vaikkakin joskus oli mennä hermot. Joskus minun oli hieman vaikea iloita maidontuotannon tehokkuudesta ja Juniorin ruokahalusta. Kun maito nousi, sitä todellakin tuli. Ensimmäisinä viikkoina ei kulunut päivääkään jona paita ei olisi kastunut. Sairaalassa yritin epätoivoisesti laittaa harsoa imetyksen ajan suojaksi. Maidon noustua rinnat olivat niin arat, etten halunnut edes nähdä liivejä tai toppia. Lisäksi pari pykälää noussut kuppikoko aiheutti omat haasteensa. Noloa mutta totta: toimivin vaate oli Lidlistä ostetut kaksi toppia. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Miten tästä selvittiin? 1.Sinun ei ole pakko iloita jotka hetki kaikesta mahdollisesta. 2. Maidontulo tasaantuu parissa kuukaudessa. No, tämä ei välttämättä lohduta etenkään parin ensimmäisen viikon aikana. Pidempiä välejä varten kannattaa vain laittaa suojia vähän enemmän. Itse olen käyttänyt sekä kestosuojia että kertakäyttöisiä. Vaikka reilu kahden kuukauden ikäisellä vauvalla 6-8 tunnin nukkuminen yhteen menoon kuulostaa autuudelta, siinä on haasteensa: äiti alkaa olla tuskainen.. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Jostain syystä en uskaltanut edes kokeilla rintapumppua. Mikä siinäkin sitten pelottaa.. rakkine on vielä korkkaamattomana pakkauksessaan. Sen sijaan aloin käsin lypsämään toiselta puolelta. Alkujaan ideana oli saada valuva maito talteen. Miksen kokeillut maidonkerääjää? Koska a) en saanut aikaiseksi hommata ja b) halusin saada maitoa tuttipulloon kaiken varalta. Edelleen lypsän vähintään aamusyötön yhteydessä. Tosin hukkaan maito yleensä menee koska eräälle ei tuttipullo kelpaa.. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Mutta tästäkin on selvitty ja pesukone pesee maitotahrat kun nätistä pyytää ja laittaa ohjelmat kohdilleen. Erityisesti alkuaikoja varten neuvoisin varaamaan väljiä ja mukavia paitoja sellaisissa väreissä, missä maitotahrat eivät haittaa. Liivien sijaan suosin joustavia toppeja, sillä ne tuntuivat jopa helpommilta kuin imetysliivit. Mutta tämä makuasia. Tässä tulee myös yksi vastaus mihin kaikkeen harsoliinoja tarvitaan.. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Et välttämättä toivu seuraavaan päivään mennessä..</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Tottakai sitä väkisinkin alkaa pohtia mitä kaikkea tekee kun synnytys on ohi. Varaudu kuitenkin henkisesti siihen, että aluksi opettelet kävelemään askel kerrallaan. Ei kannata pelästyä. Joka päivä helpottaa enemmän tai vähemmän, mutta ainakin jonkin verran. Itse asiassa tuntuu kuin raskauden aikainen kehon muuttuminen muuttuisi käänteiseksi. Hieman koomista ehkä, mutta aluksi tuntuu oudolta kun vatsassa ei tunnukaan tuttua möyrintää, potkuja ja ojenuksia. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Vatsan pieneneminen on oma kokemuksensa. Vatsa pieneni joka päivä saman verran kuin se oli kasvanut parissa kuukaudessa. Kolmen päivän päivän kuluttua se oli samoissa mitoissa kuin toisella kolmanneksella. Sairaalasta kotiuduttua alettiin olla samassa kokoluokassa kuin raskauden muututtua näkyväksi. Edelleen vatsa hieman pömpöttää, mutta niin kuuluukin. Menee oma aikansa että vatsalihakset toipuvat. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Väsymystä jatkuu jonkin aikaa, mutta sekin kuuluu asiaan. Hb voi olla matala ja synnytys sekä takana ollut raskaus ovat keholle ja mielelle rankkoja kokemuksia. -Toisaalta ihania. Myös totuttelu erityisesti esikoisen kohdalla vauvaan ja vauva-arkeen vaativat energiaa. Mutta toistan itseäni: siinä on paljon ihania hetkiä jotka saavat unohtamaan väsymyksen. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Kadonneita lihaksia</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Osalla/monella (??) keho ja lihakset ovat hieman kadoksissa synnytyksen jälkeen. Erityisesti ne surullisen kuuluisat mutta tärkeät lantiopohjalihakset. Toisaalta mikä yllätys tämä on? Erityisesti muutaman viimeisen kuukauden aikana vatsalla on (useimmiten) sen verran kokoa että keho väkisinkin toimii hieman eri tavalla. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Jos yhtään lohduttaa: pikku hiljaa ihan tavallinen kävely, vilkaisu ryhtiin auttavat. Aktiiviliikkujille tämä aika voi haasteellista, sillä synnyssaliin jääneet kilot voivat toisaalta myös keventää oloa niin että reippaampi liikunta houkuttelisi. Malttia! Tässä kohden puhun pokkana kaikkien puolesta. Klisee tai ei: maltti on valttia. Jopa minä, aina överiksi vetänyt liikkuja olen varonut erityisesti vatsalihastreenin kanssa. Syy on yksinkertainen: mieluummin varon nyt kuin kaksinkertaistan toipumisajan. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Kadoneiden lihasten löytyminen on yksilökohtaista ja siihen vaikuttavat monet tekijät. Omalla kohdallani sitä projektia helpottivat vahva liikuntatausta sekä lajivalinnat. Taitoluistelu erityisesti on pitänyt keskivartalon lihakset vahvoina. Raskauden aikana nk. mammajooga piti selkälihakset siinä kunnossa että niillä saattoi kannatella raskauden aikaansaamaa 13 kilon lisäkuormaa. Jälleen totean: joka päivä helpottaa ainakin vähän, ja huomio erittäin suurella todennäköisyydellä on taloon saapuneessa nyytissä. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Tutustu vauvaan ja hoitamiseen rohkeasti</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Minua (kuten monia muitakin) pelotti aluksi edes koskea vauvaan. Vaikka Juniorilla oli mitat hyvällä mallilla ja yliaikaisena poika oli "valmis", hyvä kun uskalsin sylissä pitää. Ensimmäiset nostamiset, pesut, vaipanvaihdot ja pukemiset jännittivät kovasti. Otteet varmentuvat kuitenkin päivä päivältä ja sinulle ilmestyy näkymättömiä käsipareja. Tämän heiton kuulin perheenjäseneltäni ja totta se oli! Jo parin viikon sisällä saattoi ihmetellä miten näppärästi alussa vaikeat toimenpiteet sujuivat. Nim. nyt imetän ja lypsän maitoa samaan aikaan. Toisella kädellä pidän vauvaa ja toisella pulloa ja lypsän peukalolla. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Suosittelen erityisesti esikoisen kohdalla ottamaan sairaalassa "en osaa mitään" -asenteen. Hoitajat opettavat kaiken kädestä pitäen niin kauan kuinon tarpeen. Ja jos jokin ei joskus onnistu, ei hätää: saat kyllä toistaa saman lukuisia kertoja! Totut myös siihen että saat päällesi kaikkia mahdollisia eritteitä mitä vauvasta tulee. Tässä kohden kannattaa asennoitua huumorilla. Ns. vahinkojen välttämiseksi tulet kyllä oppimaan erilaisia kikkoja ennaltaehkäisyyn. Esim. pepun pesemisessä pesupaikka ei aina ole ihan vieressä. Tässä kohden suojaava pyyhe osoittautuu hyödylliseksi..Hyvin nopeasti opin myös, että vaippa kannattaa ottaa pois vasta pesupaikalla. Ups..</span></p><p><span style="font-family: arial;">Se miten asiat teet, kehittyvät tekemällä. Jos juuri se miten jokin asia on opetettu ei toimi, löydät tekemällä oman tapasi hoitaa kyseisen asian. Pääasia että lopputulos on toivottu eikä aiheuta haittaa. Ohjeita kannattaa kuunnella, mutta tekniikat esim. kantamiseen, missä järjestyksessä asiat teet, miten säilytät tarvikkeita jne. hahmotat tekemällä. Joku muu taas saattaa tehdä saman asian hieman toisin. Tämä ilmiö saattaa jopa hymyilyttää. Mutta kehotan pitämään ymmärtäväisyyden mukana: jos se joka sinua auttaa edustaa esim. vanhempaa ikäluokkaa, hänen aikanaan vauvanhoidossa on ollut omat, sen ajan suositukset. Tällainen asia on esim. veden antaminen vauvalle. Omina vauvavuosinani ns. suuhuuhtelu pienellä määrällä keitettyä vettä oli asiaankuuluva toimenpide. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Tärkeyksiä ja turhakkeita</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Tämä voi olla kiistanalainen aihe jossa ihan kaikesta ei olla yhtä mieltä. On ns. oikeasti hyödyllisiä tarvikkeita, sitten taas sellaisia jotka osa kokee hyödyllisiksi ja osa ei. Jos ei puhuta esim. vaipoista, hygieniatarvikkeista ja vaatteista, mielestäni harsoliinat eli "puklurätit" ovat olleet äärimmäisen tärkeitä. Kysyessäni vauvakutsuilla mihin kaikkeen niitä tarvitaan (muuhun kuin puklun pyyhkimiseen) vastaus oli "vaikka mihin!". Nyt olen ymmärtänyt. Niitä ei todellakaan ole liikaa. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Puklurättejä kannattaa mielestäni varata useampi ja vaikka saman tein eri tiloihin, sillä aina jostain (yleensä vauvasta) tulee jotain mikä täytyy putsata. Yleensä puklua. Erityisesti syötön jälkeen muutaman kerran jälkeen rätti tulee automaattisesti laitettua olkapäälle. Imettäessä rätti suojaa niin puklulta kuin valuvalta maidolta. Anteeksi taas suora selostus: erityisesti maidon pakkauduttua olen alkanut laittaman rätin toisen pään liiveihin suojan lisäksi jos en lypsä. Varmasti koominen näky, mutta pidentää suojan käyttöaikaa.. huom, kestosuojakin täytyy vaihtaa.. Mutta tosiaan, puklurättien tarpeellisuus selviää kyllä. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Tuttian ja tuttipullon tarpeellisuus yllättivät: Juniorin kohdalla kumpikin osoitautui tarpeettomaksi. Tai tuttipullo on Juniorin omasta mielestä tarpeeton. Ilkeä äiti vaatii lapsi-paralta että myös pullosta syömistä treenataan päivittäin. Katsotaan kumpi antautuu ensin: äiti vai Juniori.. Tuttiin Juniori suhtautuu lähes paheksuen. Ilme on luokkaa "miten tyhmänä minua pidätte? Tajuan kyllä ettei tästä saa edes maitoa...". </span></p><p><span style="font-family: arial;">Unipesä, kapalot, unipussi.. Tässä kohtaa mieleen tulee lause "pienet vauvat viihtyvät parhaiten" pienessä sängyssä. No ei tämä! Kapaloissa oli mukavaa n. alle kaksi vuorokautta syntymän jälkeen. Sen jälkeen Juniori alkoi leikkiä taikuria: hän onnistui vapautumaan kapaloista. Lisäksi uni tuli parheiten ns. isossa sängyssä. Vaavisänky kelpasi sentään, mutta reissun päällä tilavampi matkasänky on ollut toimivat. Pojan nukkuma-asentoja katsoessa voin sanoen että tässä ainakin tulee äitiinsä: tykkää nukkua "leveästi". Eli mainitut kannattaa ostaa vasta kun vauvan mieltymykset ovat selvinneet. Ja unipesän voi tehdä itsekin ihan vain esim. taittamalla pyyhkeitä ja päällystämällä lakanalla..</span></p><p><span style="font-family: arial;">Rintapumppu tuli hankittua, vieläpä sähkökäyttöinen. Pakkaus on edelleen avaamatta. Olen saanut lypsettyä imettäessä toisella kädellä ja samalla ylimääräinen maito menee paidan sijaan pulloon. Eli 140 euron ostos on toistaiseksi hyödytön.. taitaa mennä lähikuukausina kirppikselle. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Vaatteista voidaan olla montaa mieltä. Itse suosin käytettyjä vaatteita. Ensinnäkin vaatteet menevät nopeasti pieniksi. Lisäksi vaatteet saavat mielestäni olla hieman nuhjuisia. Edelleen vauvasta lähtee ties mitä jännää eritettä. Jo Juniorin kastejuhlassa mietin säilyykö kastemekko ilman puklutahroja. Kyllä, mutta toinen juhla-asu ei. No, jos joku haluaa pukea vauvansa hienoihin kuteisiin, mikäpä siinä. Itse suosin vaatteita joihin tahrat "kuuluvat". Lisäksi käytetty vaate on usein mukavamman tuntuinen koska kangas on pehmennyt käytössä. Lisäksi vaatteiden tulee olla käytännöllisiä. ns. "tavalliset" paidat ovat mielestäni todella v-mäisiä pukea, ja tämän Juniorikin allekirjoittaa. Erityisesti yöllä käytettävissä vaatteissa suosittelen yhtä muistisääntöä: "Tämän saan puetuksi vaikka puoliunessa klo: 03:00". jos vaate täyttää tämän kriteerin, se on sopiva. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Älä pyri itkemättömään vauvaan</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Olin asennoitunut itkuun hyväksyvästi jo ennen Juniorin syntymää. Itku on vauvan ainoa tapa kertoa että jokin mättää. Ihan aluksi itkun taustalla on yleensä nälkä, ilmavaivat, tavara vaipassa jne. Sitä seuraavat mm. väsymykseen liittyvät kiukuttelu ja esim. tylsistyminen. Joskus vauvaa yksinkertaisesti ärsyttää. Koska sanoja näiden asioiden ilmaisemiseen ei ole, asiasta ilmoitetaan itkemällä. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Itku voi aluksi tuntua ikävältä, mutta vähitellen sen merkityksen ymmärtää. Lisäksi ajan kanssa vauvan itkut oppii erottamaan toisistaan. Esim. Juniorista lähes huomaa mitä hän itkee. Kiukutteluun tai vaikkapa väsymykseen liittyvä itku on aivan erilaista kuin nälkäitku. Jälkimmäistä pyrin ennaltaehkäisemään katsomalla kelloon ja seuraamalla ns. nälkämerkkejä. Myös nämä oppii nopeasti. Juniorista näkee ja kuulee ennen itkuakin milloin nälkä alkaa herätä. Hänellä on jo pitkään ollut jopa omat "repliikit" tässä vaiheessa. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Itkemistä ei kannata pelätä tai yrittää välttää. Tärkeämpää on osata reagoida itkuun. Aina ei selviä miksi vauva itkee. Olet syöttänyt, vaihtanut vaipan, on röyhtäytetty jne. mutta silti jokin kiukuttaa. Kunhan itse saat pidettyä itsesi rauhallisena, se on tärkeää. Vauva aistii herkästi jos aikuinen on hermostunut ihan jo kehonkieltä lukemalla. Minulle neuvolassa opetettiin, että vaikkei itku loppuisi, vauvan on parempi saada itkeä turvallisessa sylissä kuin itsekseen. Toisaalta helppo minun sanoa, sillä Juniori todellakin on erittäin leppoisa vauva..</span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Lopuksi..</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">Anna lauseen "odotas vaan.." mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Neuvoja kannattaa kuunnella. Ne kuitenkin ovat pidemmän päälle eräänlainen runko jonka ympärille muodostat omat tapasi toimia. Pienellä vauvalla tärkeintä ovat perustarpeiden tyydyttäminen ja turvallinen syli jossa voi syödä, nukkua ja kummastella maailmaa. Vähitellen mukaan tulevat "juttelu" ja leikkiminen. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Toki sitä toivoisi täsmällisiä ohjeita ja selkeää tietoa mitä tulevan pitää. Valitettavasti sitä ei kukaan voi ennustaa. Lisäksi jokainen vauva on yksilö. Jos joku pelottelee sinua ns. vaikealla vauvalla, älä kuuntele. Se millainen vauvasi on, riippuu jälleen monesta tekijästä. Voi myös olla, että joku muu voisi kokea Juniorin vaikeaksi vauvaksi vaikka omasta mielestäni hän on harvinaisen rauhallinen. Lisäksi päivät vaihtelevat, ihan niin kuin meillä aikuisillakin.</span></p><p><span style="font-family: arial;">Ainoa mitä voin varmasti ennustaa: sinun vauvasi on sinulle se rakkain ja kaikkein paras vauva jonka tiedät. Tässäkin lisäisin, että älä pelkää jos aluksi vierastat vauvaa. No hei, erityisesti esikoisen kohdalla muutos on suuri ja aluksi vauvaan todellakin täytyy tutustua. Itse lähes hätäännyin kun en kokenut sitä "pakahduttavaa rakkautta" kun sain vauvan ensimmäisen kerran syliini. Totta puhuen olin helpottunut mutta samalla tuntui hämmentävältä mistä tämä pikku kaveri oikein putkahti. -Teoriassa toki tiesin.. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Omalla kohdallani tunteet vauvaa kohtaan ovat tasaisen lämpimät ja syventyneet ajan kanssa. Tunteeni lämpenevät jokaisesta uudesta ilmeestä, äänestä ja oikeastaan kaikesta mitä Juniori tekee. Kyllä, joskus turhaudun jos mikään ei kelpaa. -Etenkin kun itse kaipaisin jo unta. Kummasti se vain unohtuu kun saan vähänkin unta ja poitsu väläyttää taas leveimmän hymynsä ja "sanoo" jotain. Siitä alkaa taas uusi, samaan aikaan samanlainen mutta erilainen ja edelleen ihana päivä. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Tsemppiä tuleville äideille! Odottakaas vaan.. hyvin se menee! <3</span></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjbSLSTdmZGa35LJ0rSq089SPpy8MqwNll-DQZ2SpZ7xZ1z6liwrD1LIdlaibRcI-BjZrkUfed1DE7B0JENTyKqa2wkoKg5bSQtBM3jNM_GqaXJ13Pjc49Q54qdsJDGBNqtp5HcIOqpIiiRFtRGXQEHSABnH7Tnmf3eUVBoEkIa1J8PKfpXGVuTli_f/s2560/Polish_20220507_201037241.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2560" data-original-width="1920" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjbSLSTdmZGa35LJ0rSq089SPpy8MqwNll-DQZ2SpZ7xZ1z6liwrD1LIdlaibRcI-BjZrkUfed1DE7B0JENTyKqa2wkoKg5bSQtBM3jNM_GqaXJ13Pjc49Q54qdsJDGBNqtp5HcIOqpIiiRFtRGXQEHSABnH7Tnmf3eUVBoEkIa1J8PKfpXGVuTli_f/w480-h640/Polish_20220507_201037241.jpg" width="480" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span><p></p>Aliisahttp://www.blogger.com/profile/17154668115332410783noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5543060331824588057.post-78766298408479294172022-07-12T13:21:00.002+03:002022-07-12T13:21:57.350+03:002 × Helppoa kasvisruokaa arkeen: tex mex -tyyppistä & currylla maustettua pataa soijasta<p> <span style="font-family: arial;">Edellisessä tekstissäni kirjoitin omista kokemuksistani miten vauva-arjessa ehtii mm. liikkua säännöllisesti ja laittaa ruokaa. Periaatteessa voisin vielä kirjoittaa kotitöiden yms. hoitamisesta, mutta aihealue alkaa ehkä olla turhan tarkkaan koluttu läpi. Suhteeni ruokaan ja syömiseen ovat käyneet läpi muutoksia ja suoranaisen kasvutarinan kuluneen kymmenen vuoden aikana. Toipuminen syömishäiriöstä ja sen kanssa eläminen ovat vaatineet paljon harjoittelua ja ajatustyötä. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Olen kuluneiden vuosien aikana alkanut suhtautua ruokaan ensisijaisesti polttoaineena, jonka avulla kehoni toimii. Ns herkuttelusta en innostu usein, mutta en myöskään ole kieltänyt sitä itseltäni. Juniori on merkittävin motivoija huolehtimaan riittävästi ja riitävän monipuolisesta ravinnosta. Pidän ns. kotiruuasta. Vauva-arjessa plussaa ovat helppous ja edullisuus. Tässä pari ohjetta riittoisaan pataan/mihin lie muhennokseen. Pata kuulostaa hienommalta.. Molemmissa ruuissa aikaa säästi riisin ja soijarouheen/soijapalojen liottaminen yön yli. </span></p><p><span style="font-family: arial;">Valitettavasti molemmissa ohjeissa laitoin riisiä ja soijarouhetta/ soijapaloja silmämääräisestä "sopivan" määrän, joten tarkat mitat puuttuvat. Myös mausteet lisäsin maun mukaan. Eli maistelkaa ja maustakaa sopivaksi. </span></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Tex-mex -tyyppinen soijarouhepata</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">- Sipulia</span></p><p><span style="font-family: arial;">- Porkkanaa</span></p><p><span style="font-family: arial;">- Tomaattia</span></p><p><span style="font-family: arial;">- Valmis tomaatti-paprika -keitto (tätä oli kertynyt kaappiin, myös tomaattimurska käy)</span></p><p><span style="font-family: arial;">- Taco -maustetta</span></p><p><span style="font-family: arial;">- 1 prkl fetaa (siis kreikkalaistyyppistä salaattijuustoa)</span></p><p><span style="font-family: arial;">- Muita mausteita: chilijauhe, paprikajauhe ja suola</span></p><p><span style="font-family: arial;">- Riisiä ( n. 2 dl, liotettu yön yli) </span></p><p><span style="font-family: arial;">- Soijarouhe ( n. 2-2,5 dl)liotettu yön yli)</span></p><p><span style="font-family: arial;">- 1 pussi pakastepaprikaa</span></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjW5wxOUlLMKlneWaDCg7MeCgTVgiMQANLFK6j_HBkRFfmcJq1wRqw4rPYBMfAFY0Uu8uEDkB-YJ7KgWdwh0SPOOM5x1e9N0i8pGEkHZ394zpUCavbG0JlMbjrTXXaAB4NF8Wzvr6mJpPyKBdkGY1KfcM2PuRgcTnY5LUadblVJ8aPCf4Ovsl_tolFt/s3120/IMG_20220706_120142_801.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3120" data-original-width="3120" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjW5wxOUlLMKlneWaDCg7MeCgTVgiMQANLFK6j_HBkRFfmcJq1wRqw4rPYBMfAFY0Uu8uEDkB-YJ7KgWdwh0SPOOM5x1e9N0i8pGEkHZ394zpUCavbG0JlMbjrTXXaAB4NF8Wzvr6mJpPyKBdkGY1KfcM2PuRgcTnY5LUadblVJ8aPCf4Ovsl_tolFt/w640-h640/IMG_20220706_120142_801.jpg" width="640" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span><p></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEizy1lg5IZS_087v_z0xNUtc6lYIwUybmLVLyPHbXMkvMnR6BH44rtS3RZ7tXr2EcYk_QqxI8u9-XBjPYHZ9cMZ83uB5HyFGvfesAcp58IDDPTZBLNApISvBYdMUGE7eZ2u8mfphCDElNRssyO2IhLKnoY2-2Tjzz5I_mAymZjJZTMwsSVPKfFLK826/s1280/IMG_20220706_143828_446.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1280" data-original-width="720" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEizy1lg5IZS_087v_z0xNUtc6lYIwUybmLVLyPHbXMkvMnR6BH44rtS3RZ7tXr2EcYk_QqxI8u9-XBjPYHZ9cMZ83uB5HyFGvfesAcp58IDDPTZBLNApISvBYdMUGE7eZ2u8mfphCDElNRssyO2IhLKnoY2-2Tjzz5I_mAymZjJZTMwsSVPKfFLK826/w360-h640/IMG_20220706_143828_446.jpg" width="360" /></a></div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgt2qtKL73LZTudzSHNJaXjJwZAg759jQp_qSmjVGLHbwTwj8GqvqfBYY7MrGCOo7W9IRUeOJha-WjgWqt_xeJL-s-3sd2IquwHh34EXKWmHOsyLPrO1fwQEWK5vckz8nf0gtNN5EJY-WMqLnlk3My4M1O-7mA4Il_Bg0Ff6NvpQOCRraDyafqpSoFw/s1280/IMG_20220706_143835_835.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1280" data-original-width="720" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgt2qtKL73LZTudzSHNJaXjJwZAg759jQp_qSmjVGLHbwTwj8GqvqfBYY7MrGCOo7W9IRUeOJha-WjgWqt_xeJL-s-3sd2IquwHh34EXKWmHOsyLPrO1fwQEWK5vckz8nf0gtNN5EJY-WMqLnlk3My4M1O-7mA4Il_Bg0Ff6NvpQOCRraDyafqpSoFw/w360-h640/IMG_20220706_143835_835.jpg" width="360" /></a></div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiYAOdfxV0JUWsdk64CeokT3YtKekScK-USatw0nWhVhiOErX_gucd92erqjDLLTpdl71r0EJqGD8-kffuzcPKrkRP43BAhbLvn02s-CYShSIwXC4txafkfyTK1t8aXyVu6VJOpu0UfI2ZvNo8L1DdrvvPaCnlczG2mWxw_HtBO89V1N6jctVp0pLRC/s1280/IMG_20220706_143842_769.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1280" data-original-width="720" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiYAOdfxV0JUWsdk64CeokT3YtKekScK-USatw0nWhVhiOErX_gucd92erqjDLLTpdl71r0EJqGD8-kffuzcPKrkRP43BAhbLvn02s-CYShSIwXC4txafkfyTK1t8aXyVu6VJOpu0UfI2ZvNo8L1DdrvvPaCnlczG2mWxw_HtBO89V1N6jctVp0pLRC/w360-h640/IMG_20220706_143842_769.jpg" width="360" /></a></div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgelFF4tI66cUkFG1dUacBTi62cmp1kvIfRiVVTFGS_lMcQU10mnk3o9dAdfoHCffutfrzYhK16gqp80DIpyNK6NmucqGT7nP0AIn8Fg3jXDH2tNXeXpo6WuLCuMA19rf06sv7mziXDMvqDlJXByaiF8eign6vQf_Wbp4GgsFhfocY72D_RWoCgETff/s1280/IMG_20220706_143849_788.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1280" data-original-width="720" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgelFF4tI66cUkFG1dUacBTi62cmp1kvIfRiVVTFGS_lMcQU10mnk3o9dAdfoHCffutfrzYhK16gqp80DIpyNK6NmucqGT7nP0AIn8Fg3jXDH2tNXeXpo6WuLCuMA19rf06sv7mziXDMvqDlJXByaiF8eign6vQf_Wbp4GgsFhfocY72D_RWoCgETff/w360-h640/IMG_20220706_143849_788.jpg" width="360" /></a></div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhVqG3YgnN219NEyk6M4WPu7EKGl3ui0LeecrYBECrwpi5lnHHK_glWsIqYSPROyoq-N_lbeaD1BTIgerU0V49EYC8PRjVUBVKy6_QI0F-Zfo59Kj6x1wdG2OR5FKYaDfMLOneIdV5-BLnU2e5x1bVOdq8YuZB1DMLXUzmUzMyzVW8-SNSTRUEzH0v7/s1280/IMG_20220706_143857_714.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1280" data-original-width="720" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhVqG3YgnN219NEyk6M4WPu7EKGl3ui0LeecrYBECrwpi5lnHHK_glWsIqYSPROyoq-N_lbeaD1BTIgerU0V49EYC8PRjVUBVKy6_QI0F-Zfo59Kj6x1wdG2OR5FKYaDfMLOneIdV5-BLnU2e5x1bVOdq8YuZB1DMLXUzmUzMyzVW8-SNSTRUEzH0v7/s16000/IMG_20220706_143857_714.jpg" /></a></div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEirq8FxDVtatYYjfGf3d6-ad1rznndW8AqIm5NGa4swH7PmtZeK-3MYXOwifalChKaoPLxyFq75Lu7nrXGjg4W69iXJeO3RV4tvAIZ4lEmkxvrmUdtoeX6NvyMIa5jCxoritp-D-dlrjeVTal1ntxt0uTVDiDDsygt2CFtoUrTBLsYQ4oozSVLRT4f4/s4160/20220706_121958.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="4160" data-original-width="3120" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEirq8FxDVtatYYjfGf3d6-ad1rznndW8AqIm5NGa4swH7PmtZeK-3MYXOwifalChKaoPLxyFq75Lu7nrXGjg4W69iXJeO3RV4tvAIZ4lEmkxvrmUdtoeX6NvyMIa5jCxoritp-D-dlrjeVTal1ntxt0uTVDiDDsygt2CFtoUrTBLsYQ4oozSVLRT4f4/s320/20220706_121958.jpg" width="240" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: arial;"><b>Currylla maustettu kasvispata soijapaloista</b></span></p><p><span style="font-family: arial;">- Soijapaloja ja riisiä liotettu yön yli (molempia n. 2,5 dl)</span></p><p><span style="font-family: arial;">- Sipuli</span></p><p><span style="font-family: arial;">- Porkkanaa</span></p><p><span style="font-family: arial;">- 1 iso prk herkkusieniä</span></p><p><span style="font-family: arial;">- 1 pussi pakastepaprikaa</span></p><p><span style="font-family: arial;">- 2 prk kauramaitoa (2, 5 dl x 2)</span></p><p><span style="font-family: arial;">- Mausteina currya, paprikajauhetta, chiliä ja suolaa)</span></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhGiA_1FyXNhp76flNmM2RMP5TadsBKCiyU58yR0naOsM7R_G1dw5sCzGe92vAiYIcuw3cT-8YGduKvrIv1ioh_aquGE1wwWRmqKt5nFaUA5LLGVk31V-KZHhHJ91s6LjpmAONdzQwJBPkY4VBuKB_dIwdME3ZTI4bTxmSthtOVF1tbprPx6cCzlOpj/s720/IMG_20220710_123054_921.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="720" data-original-width="720" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhGiA_1FyXNhp76flNmM2RMP5TadsBKCiyU58yR0naOsM7R_G1dw5sCzGe92vAiYIcuw3cT-8YGduKvrIv1ioh_aquGE1wwWRmqKt5nFaUA5LLGVk31V-KZHhHJ91s6LjpmAONdzQwJBPkY4VBuKB_dIwdME3ZTI4bTxmSthtOVF1tbprPx6cCzlOpj/s320/IMG_20220710_123054_921.jpg" width="320" /></a></div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjTREJDl_r3mcXhnKZviG6Yp8kul37aBbNAX2krQD_Mhj3Q0WmE32XkQoTJWg-TiQgzuzptLXAwxrcoc6mu8FfLk-tLV1Yqv13Cgq7PJDhXujYBTpm7wZ0GfD2qA_aqLuwRfrmZcaKhQkX_Bhx3HBF4cNi7RQ_xbdVjEaFQGvBlB5Ua6nKPee6Mf-Ii/s1280/IMG_20220710_131625_465.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1280" data-original-width="720" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjTREJDl_r3mcXhnKZviG6Yp8kul37aBbNAX2krQD_Mhj3Q0WmE32XkQoTJWg-TiQgzuzptLXAwxrcoc6mu8FfLk-tLV1Yqv13Cgq7PJDhXujYBTpm7wZ0GfD2qA_aqLuwRfrmZcaKhQkX_Bhx3HBF4cNi7RQ_xbdVjEaFQGvBlB5Ua6nKPee6Mf-Ii/w360-h640/IMG_20220710_131625_465.jpg" width="360" /></a></div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjuiL3tGu4ihpSkaidpF1LqLBqa1lWFA_EbbQfy38_2_9b8DWXob4LGZXWVrLnL6lPjdXBVhLYCTEv-QVQnzSOBwuuK-_pZ5a5GEXrSBQ0-zT3CvWoTjeTX950Y_exiVJPrFU69c44M_pmQYkcqYuSw36TnzLm2-ylAbWIzeN5BWVPezl0M6NT-3QMG/s1280/IMG_20220710_131707_524.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1280" data-original-width="720" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjuiL3tGu4ihpSkaidpF1LqLBqa1lWFA_EbbQfy38_2_9b8DWXob4LGZXWVrLnL6lPjdXBVhLYCTEv-QVQnzSOBwuuK-_pZ5a5GEXrSBQ0-zT3CvWoTjeTX950Y_exiVJPrFU69c44M_pmQYkcqYuSw36TnzLm2-ylAbWIzeN5BWVPezl0M6NT-3QMG/w360-h640/IMG_20220710_131707_524.jpg" width="360" /></a></div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg6B2wPF6gxNf79Lv4EZoknnXItAWUJ_A8e_eL9bw0_XjntE1YWijrhynVbu5vzqBtI_pHi8gr9J4DX-hQyF_KeNGNLHDg42GjPmy0Ph4i9aBGLNsFOrxCG3JXFLp1lbQYifWqwS5Qu-lfEcNKbzPip4NQIubo-8ywYEIcCsMPZiqyOPtNsVPtbTxrh/s1280/IMG_20220710_132338_069.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1280" data-original-width="720" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg6B2wPF6gxNf79Lv4EZoknnXItAWUJ_A8e_eL9bw0_XjntE1YWijrhynVbu5vzqBtI_pHi8gr9J4DX-hQyF_KeNGNLHDg42GjPmy0Ph4i9aBGLNsFOrxCG3JXFLp1lbQYifWqwS5Qu-lfEcNKbzPip4NQIubo-8ywYEIcCsMPZiqyOPtNsVPtbTxrh/w360-h640/IMG_20220710_132338_069.jpg" width="360" /></a></div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiOlItI3sqVPcTiz2Yt8EcvgdnCTh4TNIrUuHIBhqqPXl1xye-ItkTtg1CZSP71c9e-KcdmBwrn26VRP02ox2fOK2CPOZemaTLhW2noCk02-gf3lO1gAauXi2n5BUnDtLc-ZSJ8s1YIM7iOHyUEzgHH6A1AMHoY0bUurLwJ9DBM17qw-ry2yrwioxyi/s1280/IMG_20220710_133123_004.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1280" data-original-width="720" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiOlItI3sqVPcTiz2Yt8EcvgdnCTh4TNIrUuHIBhqqPXl1xye-ItkTtg1CZSP71c9e-KcdmBwrn26VRP02ox2fOK2CPOZemaTLhW2noCk02-gf3lO1gAauXi2n5BUnDtLc-ZSJ8s1YIM7iOHyUEzgHH6A1AMHoY0bUurLwJ9DBM17qw-ry2yrwioxyi/w360-h640/IMG_20220710_133123_004.jpg" width="360" /></a></div><br /><span style="font-family: arial;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: arial;">Molempien ruokien valmistuksen yhteydessä on testattu myös miten Juniorin hoitaminen onnistuu ohessa. Molempien kohdalla onnistui vaipanvaihdon vaatima keskeytys sekä sitterin kiikuttaminen tarvittaessa. Suuri plussa molempien ruokien kohdalla oli maun ohella riittoisuus ja riittävä määrä kasviksia. Soijatuotteiden käyttö on ikuinen kiistelyn aihe, mutta itse olen niitä hyödyntänyt. Ja molempiin voi halutesaan käyttää myös esim. jauhelihaa ja kanaa sen mukaan mistä tykkää. - Tai jos vatsa ei tykkää soijatuotteista..</span></p><p><span style="font-family: arial;">Mukavaa päivää kaikille! </span></p><p><span style="font-family: arial;"><br /></span></p><p><br /></p>Aliisahttp://www.blogger.com/profile/17154668115332410783noreply@blogger.com0