Ekologisuuden ikuisuushaasteita

En voi kehua itseäni korkean tason talousihmiseksi. Kenties yllän johonkin keskitasolle. Myönnän ekologinen elämäntapa kiinnostaan, mutta en ole valmis heittäytymään ääripäihin. Oma toimintaminen on pienimuotoista mutta pitkäkestoista. Ajoittain tuntuu ikävältä, että motivaatiota ekologiseen elämäntyyliin on hyödynnetty kaupallisuudessa. Tavallaan hyvä asia, mutta tuotteiden ylihintaisuutta en aina ymmärrä. Tai ymmärrän ehkä: pienen tuottajan on otettavat suuremmat hinnat. 

Voiko ekologisia valintoja tehdä helposti ja edullisesti? Entä ovatko tehdyn valinnan ja toiminnan hyödyt todellisuudessa suuret, ja onko ekologinen valinta aina mahdollinen vaihtoehto?

Etikka

Puhdistusaine, hoitoaine hiuksille, huuhteluaine jne. Tuo kirpakka neste on varsin monikäyttöistä. Etikkaa voi kuulemma käyttää myös ns. Putkenavaajana lievemmissä tukoksissa. Jossain kämpässä tätä kokeilin, mutta huonot putket eivät oikein antaneet osviittaa toimiko etikka vai ei. Keittiön pesualtaan tukkeutumista odotellessa... pitäisikö vähän edesauttaa? :D

Kestotuotteiden suosiminen (harjoitteilla..)

Okei, tälle alueelle en ole yltänyt. Taustalla kummittelevat laiskuus sekä valinnanvaikeus mihin kestotuotteiden suosimisen kohdistaisi. Kauppakassi lienee ainoa tällä hetkellä. Joskus mietin kestosuodatinpusseja. No, tämä jäi lähinnä kahvinjuonnin radikaaliin vähentämiseen. Mutta jos kahvinjuonti joskus palaakin tavaksi, voisihan niitä suodatinpusseja vaihtaa kestoversioihin..

Yksi saamani vinkki kiinnosti jonkin verran: kestovanulaput joita voisi itsekin ommella. Niin pitkälle en ole päässyt että kävisin läpi käytettävissä ja joutilaana olevat kangasmateriaalit. -Kyllähän niitä olisi..

Pakko valita ääripää?

“En voi olla 100%:sesti vegaani, ne oikeat tuotteet ovat todella hintavia, olen allerginen näille tuotteille jne.” On totta että esimerkiksi kaikki vegaaniset tuotteet eivät oikeasti sovi kaikille, ja osan terveys vaatii edes osittaisen sekaruokavalion. Allekirjoitan myös sen, että osa “ekotuotteista” on hivenen hintavia suhteessa laatuun.

Miten tällaisessa umpikujassa voi toimia? En voi tarjota mitään tyhjentävää vastausta, korkeintaan oman näkemykseni: Ääripäätä edustava ratkaisu ei ole pakollinen. Otan esimerkiksi viilin valmistamisen mihin olen tapana jämähtänyt. Siemenviiliksi tulee kyllä ostettua viilipurkki. Muuten purkkeja tulee ostettua reippaasti vähemmän. En ole pitänyt kirjaa muovijätteen määrästä, mutta jopa meikäläisen matikkapäällä voi jonkinlaista vähennystä.

Yksittäisillä valinnoilla on siis vaikutuksensa. Ihmiset ovat erilaisia, mutta itse kuulun heihin joilla pienet muutokset jäävät pysyvämmäksi tavaksi. Osalle ääripään ratkaisut voivat sopia. Itse kuuluun kategoriaan “hitaasti hyvä tulee”.



100% vs. 0%

Vaihtoina vain joko-tai?

Valinnan todellinen hyöty?

Ns. ekologiset valinnat ovat (mielestäni) petollisen helppo niputtaa yksittäisiin suurempiin kategorioihin. Esimerkiksi kasvisruoka, erityisesti vegaaninen ei välttämättä ole ekolosuuden suhteen aina paras vaihtoehto. Kanssani saa olla eri mieltä. Hyvänä esimerkkinä toimivat maapallon toiselta puolelta kuljetetut tuotteet.

Tätä näkemystä ei varmaankaan tulisi missään nimessä julkaista, mutta yksi korona -pandemian hyvistä puolista saattaa hyvällä onnella olla lähempänä tuotettujen elintarvikkeiden suosion lisääntyminen. -Ja ehkä tarpeen? Toisaalta ennustukset lienee parempi jättää tähän.

Hyvä paha autoilu..

Autoilu oli erityisesti ilmastokysymysten alkuvaiheessa teloituslistalla. Erityisesti pk-seudulla panostus kohdistui citypyöriin ja joukkoliikenteen suosimiseen. Nyt pyöräilyn itsekin aloittaneena (omalla pyörällä) ihan työn vuoksi totean kulkutavan toimivaksi. Itse asiassa aikaa menee lähes saman verran kuin julkisilla, jotka kiertelevät, saattavat myöhästyä jne.

Siirtyessä kehä III:n, tai ylipäänsä kaupunkien ulkopuolelle tilanne voi muuttua. Joukkoliikenne ei ole samaa tasoa kaikkialla Suomessa ja välimatkat muuttuvat moninkertaisiksi. Rehellisyyden nimissä oma kuntoni ei välttämättä riitä polkemaan 50 kilometriä päivässä etenkään räntämyrskyn helliessä. Kyllä, valitsen auton jos se todellakin on ainoa vaihtoehto.

Vuosia sitten pyöräilin n. 20 km/päivä. Kieltämättä paluureissu tuntui uuvuttavalta, kiitos vastatuulen. Jos rehellisiä ollaan, valitsisin kompromissin: Voisin pyöräillä aina kun mahdollista, mutta mahdollisuus taittaa matka autolla olisi myös ihan mukava lisä. En usko että olen aivan rapakunnossa, mutta siinä vaiheessa kun matkaan lisätään vaikkapa 10 km/suunta eikä joukkoliikennettä ole, jostain syystä auto muuttuu houkuttelevaksi vaihtoehdoksi.

Yhteenvetoa

Muutokset eivät siis (mielestäni) vaadi ääripään ratkaisuja eikä hurjia investointeja. Jopa lähikaupan valikoima voi tarjota ihan toimivia ratkaisuja. Valitako suuria vai pieniä muutoksia, se riippuu ihmisestä. Vaikka itse olen hitaasti kehittyvä, se ei sulje pois mahdollisuutta etteikö suuremmat muutokset toimisi osalle. Välillä kieltämättä hieman kadehdin sellaista “kerralla kunnolla” -ihmistyyppiä.

Vaikka esimerkiksi kestotuotteiden käyttöönotossa ainakin meikäläisellä on parantamisen varaa, toisaalta.. kukaan ei ole täydellinen? Itse kuulun niihin masokisteihin, jotka pitävät ikuisuusprojekteista. Ehkä joskus löydän itseni ompelemasta kestoversioita vanulapuista.

Autoilun suhteen minulla ei aivan yksinkertaista näkemystä. Auton käyttötarve riippuu monesta asiasta, mutta paikkakunnalla ja joukkoliikenteen toimivuudella näyttäisi olevan suuri merkitys. Myönnän kritisoivani oikeasti turhaa autoilua. Tällä tarkoitan esimerkiksi kyläilyreissua 20 metrin päähän ilman, että esimerkiksi kipeä jalka tai selkä vaivaa. Olen suhteellisen tyytyväinen asuinpaikkani joukkoliikenteeseen. Vällillä tietoisuus matkan taittumisesta nopeammin omalla autolla mietityttää.

Toistaiseksi selviän pyörällä ja joukkoliikenteellä. Jos oma auto tulee joskus pakolliseksi ja perustelluksi, silloin auton hankinta muuttuu ajankohtaiseksi. Toisaalta epilepsia jossain määrin määrittelee autoilun mahdollisuutta. Yksi iso kohtaus → ajo-oikeuden menettäminen vähintään puoleksi vuodeksi.

Millainen tyyli ekologisen elämäntavan edistämiseksi on hyvä? -Totta puhuen, ei aavistustakaan. Jos kuitenkin uskaltaudun heittämään hieman selkeämpiä mielipiteitä, yliviivaisin pois muun muuassa toiminnan johon liittyy syyllistämistä, syyllisyydentuntoa tai esimerkiksi pakonomaisuutta. Hieman eri asioita yhdistäen voisin todeta, että toiminta ekologisen elämäntyylin edistämiseksi on asia, jolle tulee rehellisesti vastattua “tahdon”. En viittaa tällä ylivakavaan sitoutumiseen, vaan toimintaan omasta vapaasta tahdosta.

Millainen tyyli sinulle sopii parhaiten: kerralla kunnolla vai vähitellen?

Mitä blogini minusta kertoo: Ex-anorektikko? Tetris-addikti? Liikunta -ja kosmetiikka -friikki?

Some kertoo harvoin ihmisestä koko totuutta. Olen skeptinen kiinnostavuudestavuudestani ”some-persoonana”, mutta kokeillaanpa silti. Blogini ei todennäköisesti anna meikäläisestä aivan selkeää kuvaa edes some-persoonana. Liikunta näyttää olevan päälimmäisenä, mutta joukossa on sekasotku vaikka mistä. Tässä jokunen blogissani esiintynyt realistinen tosiasia meikäläisestä ja vähän triviaalia päälle:

Taitoluistelu ja taitorullaluistelu

Ensimmäinen vie ehdottomasti voiton! Aloitin taitoluistelun kolmasluokkalaisena. Toisin sanoen liian myöhään kilpailemista ajatellen. Kohtalo oli kuitenkin ”sinetöity”, sillä kyseinen taitoluisteluseura oli perustettu vasta vuotta aikaisemmin, eikä seuralla ollut kilpailutoimintaa varmaan pariin vuoteen edes aloitettuani.

Muutaman ensimmäinen vuosi meni alisuorittamisen merkeissä. Tykkäsin luistelusta kovasti. En vain hoksannut että pieni lisäponnistus olisi kannattanut. Oletin että asiat etenevät pienimmällä mahdollisella vaivannäöllä. Totta puhuen olin koulussa samanlainen..

Myös meille myöhemmin aloittaneille tuli mahdollisuus kilpailla harrastesarjoissa. Karsintoja oli kaksi, ja sitten loppukilpailut. Olen kiitollinen vanhemmilleni mahdollisuudesta kilpailla. Vaikka reissut olivat joskus rankkoja, ne olivat oma kokemuksensa. Suupielien suunta määräytyi paljolti kisamenestyksen mukaan. Ai olinko muka huono häviäjä??? No comments. Lukion ensimmäisellä luokalla luisteluharrastus jäi negatiivisissa tunnelmissa (omalla asenteellani oli osuutensa) 15 vuoden breikille, kunnes 2014 kevätkaudella puin ylikapoiset Risport Laserit taas jalkaan. Sille tielle sitten jäätiin, ja tällä hetkellä ventataan josko hallit joskus taas aukeaisivat.

Taitorullauistelu tuli oheislajiksi muutama kesä sitten. Kiitos Nice-skaten, Snow white -rullat/terät ovat vieläkin käytössä! Taitorullaluisteluun olen suhtautunut vähemmän kunnianhimoisesti arkuuden vuoksi. Tosin vielä ei tiedä mitä tämä kesä tuo tullessaan.

Notkeusharjoittelu ja muu treeni

Oheistreeni on tärkeää jos vähänkin tavoitteellisemmin luistelua harjoittelee. Kyse ei ole ”hifistelystä”, vaan tosiasiasta: Kunnon on riitettävä harjoitteluun. Tällöin kuntoa pitää kohottaa jään ulkopuolella. En ole ohjeisharjoittelusta niin tarkka, mutta esimerkiksi hyppy -ja notkeusharjoituksia pyrin tekemään.

Notkeusharjoituksista myönnän olevani innostunut. Olen ottanut mallia vähän mm. rytmisestä voimistelusta, telinevoimistelusta sekä kilpa-aerobicista. Noloa ehkä, mutta jos rytmisestä voimistelusta tai kilpa-aerobicista löytyisi laadukas (eli kunnon harjoittelua) aikuisryhmä, kokeilisin mielelläni!

Ideat harjoitteluun löytyvät niinkin laadukkaasta paikasta kuin Youtube ja ajoittain Instagram. Lajin nimi liitettynä esimerkiksi sanoihin ”tutorial” tai ”exercise” antavat mukavasti materiaalia. Ajoittain etsimistä vaikeuttaa se, etten tunne lajissa käytettävien liikkeiden nimiä.

Syömishäiriötausta

Sairastuin syömishäiriöön ”virallisesti” joskus vuosina 2008-2009, ehkä aiemmin. Kovempi oireilu alkoi 2009. 2010 syksyllä olin osastohoidossa. Sairauteni oli siis anoreksia. Oireisiini kuului myös oksentaminen, mutta minulla ei ollut bulimialle ominaista ahmimista. Reipasta napostelua kyllä, mitä seuraava "morkkis" johti oksentamiseen.

Ainakin 2013 asti olin ”recovering” -tilassa, mikä käytännössä oli täyttä roikkumista ja välinpitämättömyyttä. Samoihin aikoinin epilepsia oireili voimakkaasti, ja lääkitystä vaihdettiin viidesti ennen nykyisen lääkkeen löytymistä. Syömishäiriökupla oli osastohoidon jälkeen voimakkaampi, ja olin todella ikävä ihminen. ”Minä” oli loppujen lopuksi ainoa henkilö jonka taisin todellisuudessa havaita. Muut olivat muita. Heillä ei ollut väliä, kunhan huomasivat minut, minun ongelmani ja minun ties mitä.

n. 28-vuotiaana ymmärsin etten voi enää elää kuin ylikasvanut viisivuotias. Lisäksi elämään oli tullut mies (nykyinen puoliso) ja hänen lapsensa. Olin myös aloittanut opinnot Helsingin yliopistossa. Olin jo saanut sen tuen mitä terveydenhuolto ja läheiset kykenivät tarjoamaan. Vaihtoehtoja oli kaksi: joko jään ikuiseksi toipujaksi yksin ilman tulevaisuutta, tai valitsen taistelun tulevaisuuden, ammatin kumppani ja ylipäänsä vähän sisältörikkaamman elämän puolesta. Vinksahtaneiden ruokakäsitysten korjaaminen vei vielä muutaman vuoden. 

Jälkimmäinen vaihtoehto ei ollut helppo saavuttaa, mutta näin 34-vuotiaana olen tyytyväinen ratkaisuuni. Kaikki se vaati oikeastaan nöyryyttä ja alistumista. Minä ja syömiseni emme ole enää maailman napa, jotka näennäisesti leikkivät empaattista ja ymmärtäväistä. 

Pitkä opiskelutausta

Olen alkuperäiseltäni koulutukseltani bioanalyytikko amk. Sitten ”muutaman” mutkan ja kiemuran kautta pääsin Helsingin yliopistoon opiskelemaan teologiaa syksyllä 2013. Valmistuin maisteriksi syksyllä/jouluna 2018. Pääaineeni oli Suomen ja Skandinavian kirkkohistoria.

Paheena kosmetiikka

Meikeistä en suoranaisesti välitä, mutta meikkaisin mielelläni muita. Sama pätee kampausten tekemiseen. Mutta ihonhoitotuotteet ovat paheeni. Haksahdan todella helposti uutuuksiin. Vaikka suosin suurimmaksi osaksi ”halpiskosmetiikkaa” josta Cien lienee suosikkini, pidän myös esimerkiksi Lumenen Valo -sarjan tuotteista. Lisäksi olen kiinnostunut k-kosmetiikasta metodeineen. Noudatan niitä tosin vain puoliksi, lähinnä sen mukaan mistä ihoni tykkää.

Nk. kulmakiviäni ihonhoidossa ovat riittävä kosteutus, UV-suoja, hellävaraisuus ja mahdollisimman vähäinen veden käyttö. Puhdistuksessa käytän yleensä misellaarivettä, kosteusvoidetta ja ajoittain öljyä (baby oil).

Vaikeuksia levätä/palautua

Silloin tällöin kirjoitan joogasta, rentoutumisharjoitteista sekä kofeiinin vähentämisestä. Näitä yhdistää vaikeus levätä riittävästi. Onneksi mainitut keinot ovat jopa toimineet.

Muut harrastukset

Lukeminen lienee ainoa säännöllinen harrastus. Yleensä se ajoittuu iltaan ja nukkumaanmenoa edeltävään aikaan. Erityisesti pidän elämäkerroista, historiallisista tarinoista sekä historia-aiheisista tietokirjoista. Kiinnostukseni kohdistuu kuitenkin ns. yksilö/pienempien yhteisöjen tasolle. Tietämykseni on myös kapea-alaista. Erityisen huono olen maailmansotien historiassa. Ensimmäistä maailmansotaa käsittelevä kurssi yläasteella meni totaalisesti penkin alle.

Soitan pianoa ja viulua, hallitsen myös joten kuten kitarasäestyksen. Tällä hetkellä kaikissa on off-kausi, mutta kitaraa tulee ”pakon edessä” (mutta vapaaehtoisesti) soiteltua hieman säännöllisemmin. Muita on/off -harrastuksia ovat kuvataide ja käsityö.

Trivial -sälää

1. Olen vasenkätinen. 2. Minulla on lähes peffaan asti ulottuva tukka. 3. Lempipelejäni ovat mm. Alfapet ja Tetris. Jälkimmäiselle kelpuutan vain vanhan Gameboyn. Vähän kehuja: ennätykseni oli taso 16 ja pisteet ylsivät ”rakettiin”. Tietokoneella suosikkipelejäni ovat mahjon ja pasianssi. Tykkään myös ristikoista ja sudokuista. -Kunhan ovat riittävän helppoja.

Että näin hurjia paljastuksia! Mikäli kysymyksiä ilmenee, voin käsitellä niitä joko kommenteissa tai erillisessä Q&A -tekstissä.

Mukavaa pääsiäistä kaikille!