torstai 28. helmikuuta 2019

Tämän viikon helpot, edulliset ja vegaaniset arkiruuat: Pastavuokaa ja wokkia


Dodiih, taas ihanaiset arkiruuat pääsevät estradille! Taas kerran totean, että tärkeimmät kriteerit ”menua” suunniteltaessa ovat terveellisyys ja edullisuus. Lisäplussaa antavat ekologisuus (lähiruoka ja mahdollisimman pieni jätemäärä) ja tietenkin helppous. Tällä viikolla ensimmäisen ruuan kohdalla tarve minimalisoida mahdollinen hävikki ohjasi hieman ruokavalintoja. Toisen kohdalla helppous ja nopeus taisivat mennä kaiken muun edelle.

Valitettavasti ensimmäisestä ruuasta en saanut kuvia, koska muistin koko asian vasta kun ruoka oli vatsassani. -Enkä tiedä olisiko kuvamateriaali siinä vaiheessa ollut ihan parasta mahdollista.. Mutta asiaan!

Tomaattinen kikherne-pastavuoka
  • 2 keitettyä perunaa (nämä piti saada käyttöön)
  • 1 tlk tomaattimurskaa
  • 1 prk kikherneitä (Lidl)
  • 1 pakkaus tomaattipyrettä (Rainbown, oli tosi mukava käyttää!)
  • 1 suippopaprika
  • 3 keskikokoista porkkanaa paloiteltuna
  • 2 pientä sipulia (loppuivat pirulaiset kesken)
  • n. vajaa 3 dl kokojyväpastaa (penne)
  • 1 tkl herkkusieniä (Lidl)
  • suolaa, mustapippuria ja basilikaa

Kuvahaun tulos haulle penne pasta tumma


Paista pilkottu sipuli, porkkanat ja suippopaprika wok -pannulla. Keitä samalla pasta sen kypsyiseksi kuin tykkäät. Lisää pannuun kikherneet, tomaattimurska, herkkusienet, tomaattipyree, mausteet, ja lopuksi keitetty pasta. Seuraavaksi.. ai, se tulikin valmiiksi!

Currylla maustettu wokki
  • 1 iso sipuli
  • 3 porkkanaa
  • 1 pussi wokkivihanneksia (Lidl)
  • 1 pakkaus nuudeleita
  • 1 prk kidneypapuja (Lidl)
  • Currya, jeeraa, mustapippuria ja suolaa

Paista pilkotut kasvikset ja wokkivihannekset, keitä nuudelit samalla. Lisää vihannesten joukkoon kidneypavut, mausteet ja lopuksi nuudelit. Se olisikin siinä.



Kuvan mahdollinen sisältö: ruoka



Tämä viikko meni tosiaan tällaisilla ”pikaruuilla”, mutta hyvin maistuivat ja täyttivät. Ensi viikolla voisi väsätä vaihteeksi keittoa. Luulen että sosekeitto on seuraavaksi listalla, sillä sellaista ei ole hetkeen ollut. Ja se sopii mainiosti meikäläisen kaltaiselle, hivenen laiskistuneelle ruuanlaittajalle.. Ehdoton plussa tietenkin on mahdollisuus hyödyntää lähiruokaa, ts. perunaa ja porkkanaa.

tiistai 26. helmikuuta 2019

Lapsuus ilman älylaitteita: Kuinka saimme aikamme kulumaan?



Olen omin korvin kuullut tämän ”nykyajan nuorison” kummastelevan kuinka me kalkkikset osasimme olla ilman älypuhelimia ja pelikoneita. No, omalla kohdallani heitän pienen oikaisun jälkimmäiseen: Ainakin me vuosimallia -85 koimme ajan suuren hienouden: 8-bittisen Nintendon. Saatan muistaa väärin, mutta pelien pelaaminen kävi vain voimien päälle. Vika saattoi olla minussakin, mutta pelejä ei kai saanut tallennettua. Tällöin pelaaminen läpi vaati oman aikansa.. Rehellisyyden nimissä meikäläisen perslihakset eivät siihen projektiin koskaan riittäneet. Vuosia myöhemmin Supernintendo mahdollisti sen hienouden, että pelit sai pelattua myös läpi.. sama rakkine on muuten tallessa vieläkin!


Kuvahaun tulos haulle super nintendo


Älypuhelimen hankkimisessa viivyttelin aika tavalla. Jotenkin tykkäsin ”perinteisestä” puhelimesta, enkä kaivannut siihen nettiä tai chatteja. Kun siirryin lopulta älypuhelimeen, vähitellen netti ja viestittelyvälineet tulivat tutuiksi. -Ehkä pientä addiktoitumista tapahtui. Välillä sitä miettiikin, miten ilman näitä onkaan selvitty. Yleensä se pohdinta johtaa vanhojen hyvien aikojen kaipuuseen. Kysymys kuuluu: Millaista elämä ja arki sitten olivat? Siirrytäänpä esimerkiksi 90- ja 2000 -luvun alkupuolelle..

Kavereille mentiin kylään
Jep! Lankapuhelimeen/kotipuhelimeen saatettiin toki soittaa, sillä kavereilla saattoi toki olla joskus menoakin. Puhelut olivat lyhyitä ja yksinkertaisia, ts. sovittiin paikka ja kellonaika. Sitten ulos ja kaverin luo! Matkan pituudesta riippuen reissu taittui jalan tai pyörällä. Kaverin luokse saattoi mennä myös ilman erillistä varoitusta, eli rimpauttamaan ovikelloa ja kysymään se klassinen kysymys: ”Voitsä olla mun kaa?” Jos läksyt ja muut vaadittavat hommat oli hoidettu, vastaus oli yleensä myöntävä.


Kuvahaun tulos haulle lankapuhelin


Eli kavereiden luokse mentiin tai he tulivat kylään ilman sen suurempia toimenpiteitä. Ei chattailua, ei keskusteluja Whatsapp -ryhmissä tai Instgrammin kuvien kommentointia. Puhelimet eivät myöskään kuuluneet yhdessäoloon. Pilapuhelut olivat toki tuolloin käytössä oleva kepponen, mutta itse en koskaan uskaltanut. Hah, olin nössö!

Leikittiin leluilla..
Me tosiaan leikimme. Mainittakoon että noihin aikoihin ”leluikä” kesti hieman pidempään, siis myös heillä joilla se päättyi aikaisemmin. Luulen että lähes jokainen alle 12-vuotias leikki leluilla, ja irtautuminen alkoi kai siinä 11-12 -vuotiaana. Nim. Leikin salaa Barbie -nukeilla vielä seiskaluokkalaisena..


Kuvahaun tulos haulle barbie doll 90s

Meillä tyttölapsilla Barbiet taisivat olla suosikkeja, mutta myös nuket. Olin kai siinä mielessä ”nolo”, että nukkeikäni jatkui leluiän loppuun asti. Tai ehkä ei ihan, luulen että kiinnostus nukkeihin loppui vähän aikaisemmin. Kyse lienee siis 1-2 vuodesta. Leikkimisen lisäksi piirtelimme kavereiden kanssa yhdessä musiikkia kuunnellen. Joskus katsottiin leffoja, mutta se oli harvinaisempaa syystä että..

Yleensä emme saaneet olla sisätiloissa
Meidän tosiaan ”ajettiin” ulos jos sää vähänkin näytti sopivalta. Jos joku pitää tätä brutaalina, ei meitä todellakaan komennettu vesisateeseen tai hirveään pakkaseen. Totta puhuen sellainen ”perus” ulkona oleminen ei kuulunut lempijuttuihini, en tiedä miksi.



Kuvahaun tulos haulle lisa simpson playing outside Leikisti oli tällaista?? :D


Tykkäsin kyllä käydä uimassa, hiihtämässä ja tietenkin luistelemassa. En vain oikein osannut leikkiä ulkona. Mutta kärrynpyöriä ja muita temppuja oli kiva harjoitella, samoin laskea talvella pulkalla mäkeä. Naapurissa asuvalla ystävälläni oli vieläkin hienompia välineitä: Stiga ja ”ufo”! Jälkimmäisellä laskeminen ei vain olllut aivan helppoa, sillä se mokoma kääntyi välillä.

Harrastukset
Harrastukset eivät koskaan olleet sellainen ”pakko jotta tekisit vähän muutakin” -juttu. Pääasiassa harrastuksiin oli mielettömän kiva mennä, tai kivaa oli viimeistään paikan päällä. Okei, huonoina päivinä oli myös harvinaisen kivaa päästä pois. Luistelusta tuli vakioharrastukseni kolmasluokkalaisena, ja jatkui lukion toiseen luokkaan asti.

Ratsastusta tuli kokeiltua parina kesänä, mutta se jäi. Ilmeisesti kyseessä oli se pakollinen hevostyttövaihe, mikä ei sitten ollutkaan oma juttu. En myöskään sopeutunut muiden hevostyttöjen joukkoon, eli ulkopuolisuus söi myös motivaatiota. Mutta oli siellä kivaakin! 


Kuvahaun tulos haulle hevoshullu polle


Hah! En vieläkään tajua miten on mahdollista, mutta ehkä 10-11 -vuotiaana kävin kesän ajan pesäpallokerhossa ja jopa tykkäsin lajista! Se taisikin olla ainoa aika kun laji sujui, ja sitä seurasikin alamäki. Mutta yhteenvetona voisi todeta, että harrastukset oli nimenomaan kiva juttu ja mukavaa vaihtelua! Ennen kaikkea ne olivat eräänlainen kaverijuttu.

Pohdintaa
Ei se elämä siis ollutkaan niin ankeaa. Saimme aikamme hienosti kulumaan, liikuimme, kommunikoimme, leikimme, opimme vastuuta harrastusten kautta (välineiden pakkaaminen yms.), pääsimme reissaamaan harrastusten kautta, istuimme harvinaisen vähän persuksillamme, nukuimme riittävästi ilman valvottavia chatteja ja somea, tykkäsimme lukemisesta, osasimme kaunokirjoitusta (tyyppikirjoitusta minun lapsuudessani) jne. Ihan hyvin pärjättiin siis. Ai niin, kirjoitimme myös oikeita kirjeitä.

Vaikka älylaitteet ovat helpottaneet ja nopeuttaneet tiettyjä asioita, edelleenkin olen niin kiitollinen siitä, että olen saanut elää lapsuuteni ja teinivuoteni sekä osan aikuisiästäkin ilman somea, chattia, Instagrammia, Facebookia yms.

Millaisia ajatuksia teille nousee mieleen jos muistelette aikaa ennen älylaitteita? Siis jos olette sellaista eläneet :D

perjantai 22. helmikuuta 2019

Oikotiet kehittymiseen ja uuden oppimiseen?


Uusien taitojen oppiminen ja erityisesti oppimisen ilo ovat asioita, joita ainakin itse toivon mahdollisimman monen kokevan. -Erityisesti aikuisen. Vanhan sanonnan mukaan vanha koira ei opi uusia temppuja, mutta moni aikuinen on onneksi todistanut tämän väitteen vääräksi. Toki omalla asenteella on suuri merkitys. Jääräpäisyyden ohella malttamattomuus lienee yksi suurimmista haasteista tänä päivänä..

Kaikki mulle nyt heti!
Ilman hengenvetoja ja uloshengityksiä kuultuna tällainen asenne on harmillisesti yleistymään päin, ja siis vähän joka alueella. Oli kyse sitten epäoikeuden mukaisuuden vähentämisestä tai ilmastokysymyksistä, jos muutos ei tapahdu juuri sillä sekunnilla, yksi jos toinen joutuu itku-potku-raivarin valtaan. Sama pätee uusien taitojen opetteluun. Pro -tasolle on päästävä välittömästi, vaikka kyseisen tason osaajat ovat itse harjoittelleet pitkäjänteisesti vuosikausia.


Kuvahaun tulos haulle i want it all and i want it now 
Queenilta löytyy hienoja kappaleita, mutta tätä ei kannata aina seurata kirjaimellisesti.. 


Itse olen törmännyt kyseiseen asenteeseen erityisesti luistelun ja soittoharrastuksen yhteydessä. Valitettavasti uuden taidon oppiminen vaatii usein hyvää pohjaa, eli ”helpompi” juttu on osattava hyvin ennen siirtymistä haasteellisemmalle tasolle. Soitan säännöllisesti pianoa, yleensä päivittäin. Kappaleet ovat tasoltaan melko haasteellisia, vaikkei aivan pro -tasoa. En ole opiskellut musiikkiopistossa, mutta olen aikoinani kilkutellut läpi Thompsonin kirjan Pienet sormet soittamaan kappaleita, ja jotain sen jälkeenkin. Sama pätee luisteluun. Olen lapsena opetellut ihan vain liikkumaan luistimilla. Harrastelijaryhmässä harjoitellessani minulla itse asiassa meni todella pitkään ennen kuin opin piruetin..

Voisko tätä jotenkin nopeuttaa?”
Niinpä niin, tylsät jutut olisi kiva vain kelata ohi. Käsite ”kelaaminen” tosin lienee tuttu vain meikäläisen kaltaisille muinaisjäänteille, jotka käyttivät sellaisia muinaisjäänteitä kuten c-kasetti ja videokasetti. Valitettavasti tylsät perusasiat on käytävä läpi, ja niitä on myös toistettava vielä oppimisenkin jälkeen.


Kuvahaun tulos haulle c-kasetti


Digitalisaatio ja some eivät ratkaise kaikkea
On siis todella hienoa, että Youtube ja muut kanavat ovat pullollaan erilaisia ”tutorialeja”, mutta valitettavasti ne eivät aina johda parhaimpaan tulokseen. Toki erilaisissa fyysisissä taidoissa voi nähdyn mallin perässä oppia. Jotta en täysin mollaisia Youtuben tarjontaa, erilaiset opetusvideot ovat kätevät reitti tutustua aihepiiriin, lajin termistöön sekä siihen, miltä erilaiset liikkeet näyttävät. Samoin soittoharrastuksissa Youtubesta voi kuulla erilaisia tulkintoja eri kappaleista.

Ja sitten kritiikkiin! Olen katsonut yhden jos toisenkin videon niin luistelu -kuin voimisteluliikkeistä, joissa hehkutetaan kuinka oppia kyseinen liike 5-10 minuutissa. On kuitenkin hyvä muistaa, että liike on videon henkilön selkäytimessä, ja on ollut siellä jo pitkään. On siis hyvä kyseenalaistaa oppiiko liikeen todella niin lyhyessä ajassa. Sellaiset ”Kuinka oppia asia X 10 minuutissa?” -videot ovat enemmänkin sopivia malleja harjoittelun rakentamiseen. Eli et välttämättä opi liikettä kymmenessä minuutissa, mutta opit tekemään kymmenen minuutin harjoituksen, joka mahdollisesti johtaa lopulta oppimiseen.

Ja vielä yksi mistä en tykkää: Ne ”pelimäiset” pianonsoiton oppaat. Eli jokin videossa palkit tai muut merkit tulevat asianomaisille koskettimille reaaliajassa, jolloin soittaja tietää mitä kosketinta painaa. Tetrismäinen rakenne siis. Ihan hyvä joo, ja periaatteessa kappaleen oppii. Mutta taidon lukea nuotteja nuo ohjelman tuhoavat oikein tehokkaasti. Okei, ei ehkä jokaisen kohdalla, mutta kyseistä ilmiötä on havaittu. Tavallaan ymmärrän mikä tuossa ”piano-tetriksessä” houkuttelee. Nuotteja lukiessa on vaivattava pääkoppaa. Kappaleen ollessa täysin vieras soitto on kangertelevaa, eikä kappaleesta oli vielä kokonaiskuvaa. Haasteena on kuitenkin se, että mitä vähemmän nuottien lukemiselle uhraa aikaa, ts. harjoittelee, sitä hitaammin nuotinluku tulee käymään.


Kuvahaun tulos haulle youtube piano tutorial

Korvikkeita laadukkaalle harjoittelulle?
Okei, harjoittelutapoja on varmasti useita lajissa kuin lajissa, siis myös liikunnan ulkopuolella. Laadukkaan harjoittelun korvaaminen sen sijaan voi olla haasteellisempaa. Laadukkaalla tarkoitan esimerkiksi hidasta ja huolellista harjoittelua uutta taitoa harjoiteltaessa. Oikeastaan tämän voi yhdistää niin soittamiseen kuin liikuntaan, tai mihin tahansa motorisia taitoja vaativaan tekemiseen. On toki sellaisia lahjakkuuksia, jotka oppivat todella nopeasti kerran nähtyään tai kuultuaan esimerkin. Tällaisia ihmisiä kuitenkin on pikkiriikkisen vähemmän verrattuna meihin perustason tekijöihin. Mutta eipä se mikään häpeä ole.


Kuvahaun tulos haulle homer simpson worried


Henkilökohtaisesti en usko että laadukasta harjoittelua voi korvata, vaikka laadukkaasti voi kenties harjoitella eri tavoin. Lisäksi yhdistäisin laadukkaasteen harjoitteluun hyvän ja huolellisen tekniikan, mikä tulee olemaan esimerkiksi nopeuden tai toistomäärän edellä. Jos huonoja toistoja tekee liikaa, virheellinen tekniikka menee vähitellen selkäytimeen. Jos näin ehtii käydä, huonon tekniikan korjaaminen ja hyvän omaksuminen eivät ole aivan pieni projekti. -Ei toki mahdotonkaan, mutta suuritöinen. Huolellisuus ja hyvään tekniikkaan keskittyminen puolestaan vaativat aikaa, eli oikoteitä ei tässäkään ole.

Pohdintaa ja tunnustuksia
Millä perusteella voin pitää latelemaani tietoa varmana? No ihan kantapään kautta opittujen kokemusten kautta! Luistelussa erityisesti huono hyppytekniikka (hutiloimalla syntynyt) hidasti kehitystä pitkään, samoin liian vähäinen keskittyminen perusasioihin. Myös soittaessa olen tehnyt samoja virheitä, eli rynnännyt liian vauhdilla eteenpäin kunnes ”seinä” on tullut vastaan. -Tai oikeastaan mäjähtänyt päin näköä.


Kuvahaun tulos haulle homer simpson worried


Olen siis itsekin usein malttamaton, ja sortunut juuri niihin asenteisiin joita kritisoin. Eli mainitut virheet olen testannut ja hyviksi havainnut, siis ainakin jos tavoitteena on hidastaa kehitystä. Uusien taitojen oppiminen (siis myös pienin harppauksin) on upea asia, mutta valitettavasti siihen liittyvää harjoittelua on todella vaikea nopeuttaa tai korvata jollain muulla. Osaksi uskallan syyttää digitalisaatio malttamattomuuden lisääntymisestä. Moni asia on opittavissa, mutta ei juuri sillä sekunnilla kun harjoittelun aloittaa. Sen sijaan kehitys etenee usein pienissä erissä. Kun oppii huomaamaan ja iloitsemaan niistä pienistä eteenpäin vievistä askeleista, oppimisen iloa voi myös kokea useammin. Klisee tai ei: Maltti on valttia!

Mukavaa viikoloppua kaikille!