lauantai 26. syyskuuta 2015

Vauhti päällä jälleen!

Mielenkiintoista miten paljon asiat voivat muuttua. Vasta jonkin aikaa siten harmittelin tekemisen vähyyttä ja "haahuilua". Nyt tämä on ongelma on täydellisesti siirtynyt syrjään, sillä tekemistä riittää vaikka miten. Kandiesseen/esitelmän tekeminen on lähtenyt reippaasti käyntiin ja motivaatio on korkealla. Aiheen rajaus tosin tuottaa vaikeuksia, mutta käytettävä kirjallinen materiaali on ollut mielenkiintoista tarkastella. Seuraavat kaksi viikkoa taitavat pitää sisällään vanhempien kirjoitusten tarkastelua ja ainakin pari käyntiä kansalliskirjastossa. Haaveilen vieläkin siitä, että saisin ns. virallisen kandiesseen valmiiksi tämän vuoden puolella, mutta pieni viive ei haittaa. Yritän ensisijaisesti kuitenkin nauttia siitä mitä teen, sillä "pakkopullaa" on viime vuosina ollut yli tarpeen. Jätän tarkan aiheen kuvailun väliin, mutta viimeisen parin viikon aikana olen enemmän tai vähemmän ahkerasti tutkaillut Suomen naisasialiikkeen historiaa 1800-luvun lopulta vuoden 1906 eduskuntauudistukseen asti. Erityisen mielenkiintoista historian opusten ja vanhojen asiakirjojen tutkailusta on tehnyt se, että jokainen osapuoli (naisasialiikettä laskematta) ei ollutkaan jyrkän konservatiivisuuden ja sovinismin kannalla. Toki sellaisiakin löytyi, mutta asioiden muuttuessa ns. määräävillä tahoilla käytiin räiskyviä keskusteluja asioiden muuttamisen puolesta. Samaa voisi verrata kysymykseen sukupuolineutraalista avioliitosta. Media antaa ymmärtää, että kirkon kanta on yksiselitteisesti kielteinen, vaikka todellisuudessa kyseisen instituution sisällä käydään vähintään yhtä kovaa taistelua, kuin sen ulkopuolella.


Ennen aktiivisemman opiskelun alkamista pelkäsin miten helposti sopeutuisin hektisempään arkeen. Tällä kertaa sain yllättyä positiivisesti. Pieniä ajanhallintaan liittyviä ongelmia laskematta kaikki on mennyt hyvin. Olen käynyt luennoilla, kirjoittanut kotona sekä lukenut parin muun kurssin materiaaleja. Näiden lisäksi liikuntaharrastukset ovat sujuneet entiseen malliin. Viulu on valitettavasti jäänyt hieman vähemmälle, mutta pianoa olen ehtinyt soittaa enemmän. Syy on erittäin yksinkertainen. Minullahan ei ole oikeaa akustista pianoa, vaan digitaalipiano. Kun illemmalla on aikaa soittaa, kellon on sen verran paljon, etten mielelläni enää ilahduta naapureita viuluasteikoilla ja jousitusharjoituksilla. Pianokappaleitakaan en ehdi pitkään harjoitella, mutta viikonloppuna ehtii hieman enemmän. Rekiretki on nyt kokonaisena harjoittelun alla, samoin Maple Leaf Rag. Uudeksi kappaleeksi otin Piazzollan tangon, jonka nimeä en taaskaan muistanut tarkistaa. Tangossa joudun rytmillisen haasteen eteen, sillä soittoon pitäisi saada omanlaisensa painotus ja nyansseja (?) oikeisiin kohtiin tasapaksuuden välttämiseksi.


Jäällä hyppiminen on jatkunut pienimuotoisena, mutta sitäkin turhauttavampana. Axel on vieläkin alkutekijöissään ja kivun takia olen liian varovainen. Tänään aloitin uudelleen kaksoissalchowin harjoittelun ja rotaatioasento on pahasti hakusessa. Huomenna uutta yritystä molempiin hyppyihin.. Flippi ja ritti sujuvat taas, tosin matalasti. Lutzia en ole vielä kokeillut, sillä yritän säästää jalkaani. Sen sijaan taivutuspiruetti menee nykyään hieman mallikkaammin, samoin vaakapiruetissa vauhti on kohtuullinen. Ystäväni kanssa olemme masokistisesti harjoitelleet "tavallisia" -ja vastakäännöksiä sekä silmukoita. Perusasioita näiden pitäisi olla, mutta yllättävän vaikeita sellaisia! Aikuisryhmä on ollut mukavaa vastapainoa tiistain ryhmän kanssa, sillä aikuisryhmässä harjoitellaan enemmän perusasioita. Tosin toivon että muutaman viikon sisällä ryhmää hieman jaettaisiin, sillä jossain vaiheessa sirklauksen harjoitteleminen voi muuttua puuduttavaksi. Toisaalta osa ryhmäläisistä on luistellut pidempään, minkä vuoksi mahdollinen jako tuskin olisi absurdi ajatus. Huomenna olisi vapaa jäävuoro jälleen, sitten yksi välipäivä. Edessä on jälleen axelin etsimistä ja hyppyjen korkeuden parantamista.


Ensi viikko tulee olemaan työläs, mutta mukavalla tavalla. Kandityöhön liittyviä materiaaleja pitää hakea lisää ja osaa on työstettävä paikan päällä. No, hyvä jos uskallan edes koskea niin 1800-luvulla painettuihin opuksiin! Minun tuurillani onnistun tuhoamaan jotain arvokasta sormenjäljillä tai läikyttämällä kahvia sivuille. Tai sitten saan aikaan pienen tulipalon, vaikka tulitikut ja sytkäri eivät ole koskaan kuuluneet reppuni tarvikkeistoon. Tiistaina ja torstaina on jääharjoitukset. Ilmeisesti mahdollisia kisaohjelmia aletaan pian suunnittelemaan. Sitä suuremmalla syyllä tosiaan toivon, että jalan aiheuttamat takapakit tekniikassa korjautuisivat pian. Onneksi musiikki on valmiina pientä lyhennystä vaille kylläkin. Puku täytyy ilmeisesti hankkia, mutta se jääköön ensi vuoden puolelle. Kyllähän minun vanha viininpunainen pukuni vielä mahtuu, mutta näyttää jostain kumman syystä hieman 90 -luvun jäänteeltä. Ai niin, sellainen se onkin. Tai itse asiassa puku oli käytössä vuonna 2000-2001, mutta näyttää silti 15 vuotta vanhalta. Meniköhän tässä ajatuksenkulussa jonkin vikaan?


Tämän päivän osalta saavat kouluhommat jäädä tältä erää. Seuraavaksi tulkoon siirto iltatreenin kautta leppoisan lauantai-illan viettämiseen. Mukavaa viikonloppua kaikille!

lauantai 12. syyskuuta 2015

Euforista arkea ja mahdollinen paluu hyppyihin

Jonkin aikaa sitten olin jo ehtinyt unohtaa, miten arvokkaita ovat sellaiset asiat, kuten normaalius ja tavallisuus. Viime episodin jälkeen arkeen palaaminen oli oma haasteensa, mutta onneksi suunta on kohti valoisampaa. Onneksi viime viikolla oli vain yksi luento, sillä täysipäiväisen opiskelun aloittaminen kaiken tapahtuneen jälkeen olisi tuskin onnistunut. Vaikka materiaaleihin perehtyminen ei ollut helppoa, torstainen luento/seminaari sujui oikein mukavasti. Nyt viikonloppu on mennyt uusien materiaalien lukemisen parissa. Tosin keskittymiskykyni on sen verran vielä heikko, että 30 sivua Japanin historiaa englanninkielellä kirjoitettuna ei ole helppo projekti. Toisaalta jos vertaan lukemista (tai ymmärtämistä) viime vuoden yrityksiin, parannusta on tapahtunut. Tässä projektissa puolisoni on auttanut paljon, hän kun hallitsee sekä englanninkielen että historian. Tukiopetusta kotioloissa siis, mistä olen todella kiitollinen. Ensi viikolla alkaa yksi uusi kurssi sekä proseminaari. Pientä jännitystä on, mutta onneksi en mene paikalle aivan tyhjin käsin, tosin en valmiinakaan.


Tiistain jääharjoituksissa jätin hyppimisen lähes kokonaan väliin, sillä alastulo matalastakin hypystä vihlaisi ilkeästi. Oheisharjoituksissa oli myös tehtävä "korvaavia" liikkeitä, sillä harjoituksiin sisältyi paljon hyppelyä. Torstaina oli ensimmäinen aikuisryhmän harjoitus. Harjoittelimme pääasiassa perusasioita, mikä itse asiassa oli hyvä. Taas jouduin kohtaamaan heikon puoleni (tai yhden niistä monista), nimittäin monimutkaisten askelyhdistelmien hahmottamisen. Tosin nämä eivät olleet edes monimutkaisia, mutta jostain syystä aivoni eivät kykene moisia prosessoimaan, saati sitten vartalo. Tällä kertaa harjoiteltavana asiana oli kolmoskäänne, minkä jälkeen vapaa jalka tuotiin eteen ristiin. Tämän jälkeen taaempi jalka teki potkun, mitä seurasi etummaisen jalan käännös vastakkaiseen suuntaan kolmoseen nähden. Juuri kun viimeinkin hahmotin liikkeen, oli aika vaihtaa puolta, mikä ei sujunut yhtään paremmin. Hyppyjen kohdalla olin valmis tekemään u-käännöksen. Selitin ongelmani toiselle ohjaajalle ja hän pyysi näyttämään yhden hypyn, mikä oli tulppi. Nähtyään hyppyni ohjaaja totesi, että todennäköisesti nilkka ei pysy riittävän vakaana ja että alastulossa tulisi käyttää myös pakara-ja reisilihaksia. Kun kokeilin hypätä uudestaan, kas kummaa: kipu oli selvästi lievempi. Useiden itsediagnoosien jatkona mietin, että kova luistinkenkä on ehkä laiskistanut sääri -ja pohjelihasten käyttöä, sillä kengän varsihan on tukenut jalkaa. Tänään testasin tätä "teoriaa" ja parin kokeilun jälkeen annoin sille tukeni. Jopa axelin hyppääminen onnistui, mutta vain yksi tuli yhdelle jalalle alas. Niin, ja sitten toiselle pakaralle (ketjureaktio?). Mitä seuraavaksi? Aloin harjoitella alastuloa jään ulkopuolella tasajalkahypyillä, joista laskeudutaan alastuloasentoon. Tärkeää on kuitenkin kiinnittää huomiota jalan lihasten aktivoimiseen hypyn aikana. Lisäksi pohjelihaksia on vahvistettava, jotta jalka saisi riittävän tuen. Jos rehellisiä ollaan, olen ollut laiska sääri -ja pohjelihasten harjoittamisessa. Olen vain hyppinyt, mutta esimerkiksi varpaillenousut ovat unohtuneet. Jalkatreeni on siis saanut taas hieman uutta muotoa (tauon vuoksi pientä kevennystä on ollut pakko laittaa):


- 3-4 kierroshyppyä
- Axel, kaksoissalchow, kaksoisritti (jokaisen kohdalla kolme toistoa)
- 3-4 tasajalkahyppyä alastuloasentoon


2-3 sarjaa vuorotellen:
- Varpaillenousu 10 kertaa
- Kantapäille nousu 10 kertaa


2-3 sarjaa jalkaa vaihtaen
- Varpaillenousu, toinen jalka taakse ristiin ja yhdellä jalalla hitaasti alas kolme kertaa


3-4 sarjaa:
- Jännehyppyjä 7 kpl
- Askelkyykkyjä 16 kpl
- (6-8 yhden jalan kyykkyä)


Määrä on laskenut verrattuna kesään, mutta jalan kuntoutuessa lisäyksiä on luvassa. Mikäli talvella tulee olemaan lunta ja pakkasta, tekniikkaharjoitusten tekeminen vaikeutuu, sillä harjoittelupaikkaa ei ole. Lihaskuntoa sen sijaan pystyy harjoittaa, mistä on suuri apu. Liikaa en kuitenkaan uskalla suunnitella, sillä jalkaongelman pitkittyminen oli pettymys. Nyt siis varovasti eteenpäin ja lihaskuntoa parantamaan. Kieltämättä hieman nolottaa, kun en kääntynyt aikaisemmin lääkärin ja fysioterapeutin puoleen. Onnistuin tekemään uskomattoman määrän virheitä siirtyessäni diagnoosista toiseen. Ehkä pahin "floppi" oli kylmä-kuuma -hoito, mikä sai lihaksen ärtymään oikein tehokkaasti. Kylmähoito sen sijaan on auttanut. Lisäksi yritin lisätä tukea sitomalla luistimet kireämmälle, mikä sai jo ärtyneen lihaksen turpoamaan luistimen sisällä, mikä oli hivenen kivuliasta. Mitä tästä opimme? Useamman hoitokeinon käyttäminen ei aina ole paras mahdollinen idea.


Puolison tytär oli tänä viikonloppuna kyläilemässä. Hieman harmitti, kun en voinut osallistua niin paljoa kuin olisin halunnut, kiitos opiskelumateriaalien. Olisin mielelläni mennyt mukaan uintireissulle, mutta säälittävän surkea verenkiertoni ei sovellu uimahallin veden lämpötilaan. Kyllä, se on liian kylmää! Jos käyn uimassa, joudun olemaan liikkeessä koko ajan, muuten koko kroppa jäykistyy kylmästä. Olen ylpeä sukujuuristani, mutta näissä tilanteissa kiroan geenejäni! No, onneksi Suzukin pianokirjasta löytyi pari mukavaa kappaletta, joita kävimme läpi. Yritän parhaani mukaan pitää valitut kappaleet sellaisina, joita soittaa mielellään. Samalla tyttö pääsi tutustumaan tuttujen laulujen englanninkielisiin nimiin. Itse päätin viimeinkin luopua Suomalainen pianokoulu 3 -kirjasta ja vaihtaa sen Vivoon. Tällä hetkellä työn alla on Maple Leaf Rag, tosin kertauksena. Toisena kappaleena on Rekiretki, mutta säveltäjää en tähän hätään muista. Hieman ennakkoluuloisesti odotin melodian olevan Mozartin vaikutteiden kyllästämä, toisin sanoen ylihilpeää kilkutusta. No, taas kerran erehdyin. Melodia ei ole duuri -eikä mollipainotteinen, vaan jotain siltä väliltä. Tempo on vielä hidas, mutta kappale osoittautua hauskaksi soittaa varmuuden lisäännyttyä. Viulun kanssa mitään uutta ei ole ilmennyt, jousituksen kanssa yritän kamppailla. Mokoma spiccato..


Huomenna ei mitään erityisen "extremeä" liene luvassa, tai ainakin toivon niin. Puoli yhden paikkeilla siirryn hallille harjoittelemaan ja sitten kotiin hoitamaan koulutehtävät loppuun. Jos totta puhutaan, olen tyytyväinen päivän suunnitelmiin.


Oikein mukavaa viikonlopun loppusuoraa kaikille!









keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Perunaviipalelaatikko soijarouheella sekä kuulumisia

Jos olisin auto, kuskilla olisi nyt täysi työ olla kärsivällinen, sillä käynnistyminen on todella takkuista. Muussa tapauksessa voisi vedota väsymykseen, mutta luulen että kyseessä on enemmänkin jonkinlainen taantuminen liian epäselvien aikataulujen vuoksi. Tylsistyminen on jo pitkään ollut lähes tuntematon vieras, sillä tekemistä riittää. Kuitenkin olen koko ajan helpottuneempi koulun alkamisen vuoksi. Toki suuri työmäärä ja siitä selviytyminen jännittää, mutta ei tässä koko aikaa jaksa vapaallakaan olla. Ensimmäisten kurssitehtävien ja tekstien lukeminen on ollut todella kömpelöä, mutta luulen että sekin helpottaa säännöllisen tekemisen kautta. Aloittaminen vaan on rasittava osuus!


Viikko on alkanut melko leppoisasti, mutta ei onneksi aivan laiskotellen. Maanantaina onnistuin jopa tekemään ruokaa, mikä tällä kertaa oli perunaviipalelaatikkoa soijarouheen ja porkkanoiden kera. Vegaanisuus jäi tällä kertaa väliin, sillä parmesaanilastuista tuli mukava lisä. Usein välttelen tällaisten laatikkoruokien tekemistä, sillä pelkään perunoiden jäävän raaoiksi. Porkkanoiden kohdalla pieni "rapsakkuus" ei sen sijaan ole haitannut. Ohje oli eräänlainen variaatio vegaanin keittokirjasta. Koska kasvisten määrä oli taas vaihteeksi liian suuri, lisäsin lorauksen maitoa nesteeksi. Ohje menee suunnilleen näin:


4-5 keskikokoista perunaa
4 porkkanaa
2 sipulia
n. 1-1,5 dl liotettua soijarouhetta (kannattaa laittaa vaikka jo edellisenä iltana likoamaan)
2,5 dl kasvikermaa
loraus (soija)maitoa
1 pussi parmesaanilastuja
suolaa
mustapippuria
valkosipulisuolaa


Perunat ja porkkana viipaloidaan melko ohuiksi viipaleiksi. Paloitellut sipulit on hyvä kuullottaa hieman, jotta kypsyvät kunnolla. Kaikki aineet sekoitetaan kulhossa ja laitetaan voideltuun vuokaan. Mausteet menivät tällä kertaa silmämääräisellä arviolla. Laatikkoa paistetaan ensin puoli tuntia 225 asteessa ja sitten 175 asteessa kymmenisen minuuttia. Alkuperäisen ohjeen mukaan puoli tuntia olisi riittänyt, mutta tuo viimeinen kymmenminuuttinen oli eräänlainen "varmistusaika". Täysin vegaaniseksi ohjeen saa vaihtamalla parmesaanin vegaaniseen juustoon (tai sen voi jättää poiskin) ja maidon esimerkiksi soijamaitoon. Tämä ohje sopii loistavasti myös pienempää viikkobudjettia noudattaville, jotka eivät kuitenkaan halua jäädä nälkäisiksi. Vinkki: K-ryhmän kaupoista saa soijarouhetta melko edulliseen hintaan.


Eilen oli luistelutreenien vuoro, mutta tällä kertaa ei jäänyt hymyä huulille, vaikka toisaalta pieni helpotus kylläkin jäi jälkeen. Koska jalka kenkkuilee jo pienestäkin ärsytyksestä, etenkin tärähtelystä, sovin ohjaajani kanssa pitävänä parin viikon tauon hypyistä. Ajatus todellakin ottaa päähän ja v**uttaa, mutta välillä ikäviäkin ratkaisuja on tehtävä. Huomenna olisi aikuisryhmän harjoitukset, joihin osallistumisesta en ole vielä varma. Jos lihaksen turvotus laskee riittävästi, asiaa voi harkita. Toisaalta askelten, piruettien ja liukujen parantaminen ei liene huonokaan vaihtoehto. Maanantaina fysioterapeutti opetti hyviä liikkeitä ja venytyksiä, joita nyt yritän parhaani mukaan noudattaa. Kiellossa ovat tällä hetkellä juokseminen ja hyppely, tosin jännehypyissä tärähdys vaimenee niin paljon, että niitä voi tehdä. Lenkkeilyn kanssa on myös hyvä olla varovainen, mutta onneksi on pyörä, mitä yritän hyödyntää liikkumisen suhteen. Kai tämä tästä vielä helpottaa.


Huomenna onkin sitten ensimmäinen luento todella pitkän tauon jälkeen, tai kokoontuminen liittyen toisen maailmansodan Japaniin. Samalla reissulla pitäisi katsoa yliopiston kirjastosta jotain mukavaa taustalukemistoa kandityön suunnittelua/sisältöä varten. Vaikka tässä iässä ei kai pitäisi miettiä muiden osaamista, silti kursseille osallistuminen jännittää, sillä jatkuvasti mietityttää, ovat muut sellaisia, jotka tietävät aiheesta muun muassa kaiken. No, olisin toki voinut ottaa itsekin selvää enemmän, mutta jotenkin on mukava mennä oppimaan uutta, eikä istuutua valmiina osaajana.


Oikein leppoisaa päivää itse kullekin, toivottavasti käynnistymisongelmat eivät ole levinneet epidemian kaltaisena ilmiönä.