Saako harjoittelemalla onnistua?

Miksi ihmiset ovat joissain asioissa harvinaisen hyviä? Nyt viittaan siis tekemiseen: soittamiseen, kirjoittamiseen, kuvataiteisiin sekä liikunnalliseen tekemiseen. Listaa voisi varmasti jatkaa, mutta oletettavasti ajatus tuli selväksi näinkin. Niin, miksi joku on vaikkapa todella hyvä piirtämisessä tai instrumentin soittamisessa?

Alkuun haluan vielä lisätä pienen selkeyttävän asian. Vaikka tekstini sävy voi tuntua sättivältä, päälimmäinen tarkoitus on kannustaa aikuisia kokeilemaan ja opettelemaan uutta. Tämä vain vaatii muutamien tosiasioiden hyväksymistä.

Lahjakkuuden rooli harjoittelun ohella

Tässä kohden esille nostetaan mm. lahjakkuus. Allekirjoitan kyllä sen, että lahjakkuus auttaa. Siihen en kuitenkaan usko, että lahjakkuus olisi ainoa tekijä taitavuuden kannalta. Esimerkiksi voisi nostaa vaikkapa huippumuusikot. Heihin suurella todennäköisyydellä kuuluu enemmän tai vähemmän lahjakkaita, ja jokunen nerokin. Karu totuus kuitenkin on, että harjoittelulla on merkittävä rooli.

En (mielestäni) ole antanut aivopestä itseäni, mutta näen esimerkiksi Suzuki -metodin olevan loistava todiste siitä, että harjoittelulla on suuri merkitys. Musiikkiin suhtaudutaan kuin äidinkieleen, mikä mielestäni ajatuksena kuulostaa hienolta. En ole ammattimuusikko, enkä nero. Ehkä (hyvin) pienissä määrin vähän lahjakkaan puolella. Lapsena ongelmani oli harjoittelun puute sekä valikoiva motivaatio. Vasta lähempänä aikuisikää ”opin” harjoittelemaan. Jostain syystä olen monessa asiassa viiveellä kasvanut. No, pituus ei tähän kuulu.

Opittuani harjoittelemaan mystisesti myös soittotaito kehittyi. Anteeksi pieni kehuminen, mutta 18-vuotiaana nollatasosta aloitetun viulunsoiton eteneminen silloisen musiikkiopiston 2/3 -tasolle puolessatoista vuodessa ei ollut ihan pieni saavutus. No, sitä viuluahan tuli vingutettua paljon. En tiedä kummat kärsivät enemmän: minä, vai vanhempani joiden luona tuolloin asuin. Tutkintojen suorittamiseen rohkeuteni ei riittänyt.

Vuosien mittaan olen ylläpitänyt taitotasoa, mutta valitettavasti sinnikkyyteni ja ahkeruuteni ei ole riittänyt systemaattiseen ja säännölliseen harjoitteluun. Harjoitteluni on muotoa päivittäin parhaassa tapauksessa 3-4 kuukautta, kunnes jokin katkaisee tämän saavutuksen. Sitten voi tulla muutaman viikon tai pidempikin tauko, ja säännöllinen harjoittelu alkaa jälleen. Sama pätee pianonsoittoon.

Blogin sisällön liikuntapainottuneisuuden vuoksi jätän luisteluun liittyvän kehittymisen analysoimisen vähemmälle. Sen kuitenkin totean, että määrän sijaan monipuolinen ja fiksummin suunniteltu harjoittelu on vienyt eteenpäin. Eli laatu etusijalla.. Jääköön aihe tähän, sillä en millään tahtoisi edelleenkään myöntää että huolellisuus ja laatuun keskittyminen menevät määrän edelle.

Taito tehdä työt

Jos käytän jälleen esimerkkinä soittamista, valitettavasti kappaleen X pikainen veivaaminen kerran läpi edes jotenkin ei riitä. Itse ainakin joudun aloittamaan uuden kappaleen hitaasti, ja vaikeustasosta riippuen pienissä erissä. Esimerkiksi 2-4 tahdin mittaisia pätkiä joutuu ajoittain toistamaan reippaasti yli kymmenen kertaa ennen kuin jokin käsitys syntyy.

Chopin kuuluu niin pirullisiin säveltäjiin, joiden kappaleiden kanssa joudun käymään parilla ensimmäisellä harjoituskerralla ”tahtojen taistelua”. Sama pätee Bachin preludeihin joihin tuo barokkiajan mokomuus on kaikessa ahneudessaan ahtanut ylimääräisiä nuotteja, trillejä ja muuta hauskaa soittajan pään menoksi. Raivostuttavinta on, että kyseiset kappaleet kuuluvat suosikkeihini.

En usko että olen ainoa, joka joutuu takomaan yksittäisiä kohtia useampaan kertaan. Itse asiassa tämänkin taidon opin vasta aikuisena, kiitos venäläissyntyisen opettajan. -Hän muuten todella opetti minut tekemään töitä oppimisen eteen. En tiedä olisinko lapsena ollut erityisen innokas, mutta teini-iässä kunnianhimoinen asenne kehittymisen kannalla lajissa kuin lajissa alkoi todella vedota minuun. Taisin olla peräti kateellinen rinnakkaisluokan tytölle, joka soitti pianoa uskomattoman hyvin. Kun joku kysyi harjoittelusta, hän vastasi harjoittelevansa kaksi tuntia päivässä.

Harjoitteluaika vaatii luopumista jostain muusta

Omakohtaisesta kokemuksesta tiedän, että jo puolen tunnin harjoittelu vaatii oman tilansa aikatauluihin. Itse olen ottanut tuon ajan mm. koneen ääressä turhaan vietystä ajasta. Niin no, tämän tekstin kirjoittaminen ja julkaiseminen eivät varmaankaan anna kovin uskottavaa kuvaa. Minun kohdallani ”turha” tarkoittaa mm. pirullisen koukuttavia älypelejä ja aivotonta surffailua milloin missäkin sivulla. Blogiin kirjoittamisesta en ole tahtonut luopua täysin, sillä pidän kirjoittamisesta.

En lähde mustavalkoisesti toteamaan että aikaa löytyy aina jos sitä järjestää, sillä ihmisten elämä, arki ja elämäntilanteet ovat todella erilaisia. Kun toissa kesänä vietin aikaa teho-opiskelun parissa, suurin osa ajasta oli todellakin käytettävä tehtävien tekemiseen, tenttilukuun ja gradun kirjoittamiseen. Liikunnasta pidin kiinni henkisen jaksamisen ylläpitämiseksi, muuhun motivaatio ja sitä kautta energia eivät enää riittäneet. Nyt kun opiskeltavaa ja kirjoitettavaa on vähemmän, soittoharrastus on tuntunut järkevältä ja mielekkäältä ”aikainvestoinnilta”, johon voin hyvin panostaa ottamalla aikaa jostain muusta aktiviteetista pois. Työ -ja esimerkiksi kotityöaika eivät luonnollisesti kuulu karsittaviin osioihin, vaikka joskus houkutus kieltämättä olisi suuri.

Pohdintoja

Joskus mietin, onko osaaminen harjoittelun tuloksena jonkinlainen tabu, johon on puoliväkisin keksittävä jotain muita vaihtoehtoja kuin tehty työ. Lahjakkuuteen vetoaminen tuntuu ainakin yleiseltä. Törmään myös kysymykseen ”onko kaikkien sitten pakko kehittyä jossain asiassa?”. Tähän vastaamiseen riittää mielestäni tavallinen maalaisjärki. Kenenkään ei ole pakko tehdä yhtikäs mitään. Tosin joidenkin asioiden tekemättä jättämisellä voi olla ongelmalliset seuraukset.

Mutta jos toisen osaamista ihailee ja toivoo itsekin osaavansa jotain samankaltaista joko samalla tai eri osa-alueella, harvoin mikään täysin estää yrittämästä. Puhun erittäin mielelläni aikuisena oppimisen puolesta, ja haluan todellakin kannustaa jokaista kokeilemaan, yrittämään ja opettelemaan jos jonkin taidon oppiminen todella kiinnostaa. Kuten totesin, mahdollisuuteen harjoitella vaikuttavat monet tekijät. Mutta jos arjesta löytyy hetkiä jotka voisi käyttää toisin ilman haitallisia seurauksia, mikä estää yrittämästä?

Harjoittelu kuitenkin (yleensä) vaatii hieman mukavuusalueen ulkopuolelle menemistä. Riippuen miten pitkä aika esimerkiksi opiskelusta tai muusta keskittymistä vaativasta toiminnasta on, nimenomaan keskittymisen, pitkäjänteisyyden ja sinnikkyyden oppiminen aikuisena osoittautuu herkästi eräänlaiseksi vedenjakajaksi. Toisaalta on hyvä muistaa, että lapsikin tekee paljon töitä juuri pitkäjänteisyyttä harjoitellessaan. Hän joutuu kestämään turhautumisen päästäkseen ikäluokalleen ja tulevaisuuden kannalta toivotulle tasolle työskentelytaidoissa.

Tämä voi olla liiankin mustaa huumoria, mutta eräs aikuisiällä ompelua opetellut (erittäin taitavaksi tullut!) tuttavani ilmaisi asian loistavasti: ”Jos kehitysmaissa pikkulapset ovat oppineet tekemään tällaisia vaatekappaleita niin kyllä minäkin opin!”. Pahoitteluni mielensäpahoittajille, mutta tässä brutaalihkossa vitsissä oli mielestäni ripaus totuutta. Mutta jos palaamme ihmisarvoa edustavien esimerkkien puolelle, uuden opetteluun liittyvä työ on usein kohta, jossa motivaatio joutuu koetukselle. Itsekin olen kokenut hetkiä joina pohdin koska viulu lentää päin seinää..

Ihmiset jotka tekevät jotain systemaattisesti vapaa-ajallaan, tuntuvat herättävän reaktioita ja ajatuksia laidasta laitaan. Heitä ihaillaan kurinalaisuuden ja tavoitteellisuuden vuoksi, mutta paheksutaan ns. tärkeiden asioiden virheellisestä priorisoimisesta. Lisäksi heidän hieman massasta poikkeava päivän kulku voi herättää paheksuntaa myös ”yläpuolelle astumisen” vuoksi. En tiedä miten jälkimmäiseen pitäisi suhtautua. Kyllä, treenaan säännöllisesti jäällä ja soittoa päivittäin (paitsi off -kausina).

Molemmat kiinnostavat minua, ja pidän harjoittelusta kiinni koska juuri nyt voin niin tehdä. Toisaalta en esimerkiksi katso televisiota lainkaan. Fb:ssä ja Instagrammissa käyn säännöllisesti ja hoidan asianmukaiset ”tykkäämiset”. Mutta esimerkiksi kuvien ja muiden kirjoitusten suhteen olen laiskistunut. En myöskään meinaa koskaan muistaa mitä ihmiset ovat kirjoittaneet, minkä seurauksena loukkaan monia kuulumisia kysyessäni: ”No juurihan laitoin kuvaa instaan!” Pitäisi kai laatia jonkinlainen muistio ennen yhdeydenottoa.

Mutta palatakseni harjoittelun mahdollisuuteen, kenties elämäntilanteeni muuttuu sellaiseksi, että joudun miettimään uudelleen miten järjestää harjoittelu ja missä määrin se on mahdollista. En myöskään koe itseäni onnistuneemmaksi tai kurinalaisemmaksi ihmiseksi massaan verrattuna, sillä minullakin on paljon puutteita lukuisilla osa-alueilla. Satun vain pitämään oppimista ja kehittymistä mukavina asioina sekä soittamisesta ja liikunnasta, joihin mainitut ilmiöt liittyvät.

Jälleen haluan kannustaa jokaista aikuista jotka vähänkin haaveilevat uuden taidon oppimisesta yrittämään ja kokeilemaan. Jos asia tuntuu mieluisalta ja kehittyminen vetää puoleensa, harjoittelu nousee avainasemaan. Harjoittelun oppiminen on oma haasteensa, mutta taitona yleishyödyllinen. Jatkossa luvassa on konkreettisempia ohjeita harjoittelun harjoittelemiseen.

Mukavaa päivää kaikille!

Oikotiet kehittymiseen ja uuden oppimiseen?

Uusien taitojen oppiminen ja erityisesti oppimisen ilo ovat asioita, joita ainakin itse toivon mahdollisimman monen kokevan. -Erityisesti aikuisen. Vanhan sanonnan mukaan vanha koira ei opi uusia temppuja, mutta moni aikuinen on onneksi todistanut tämän väitteen vääräksi. Toki omalla asenteella on suuri merkitys. Jääräpäisyyden ohella malttamattomuus lienee yksi suurimmista haasteista tänä päivänä..

Kaikki mulle nyt heti!

Ilman hengenvetoja ja uloshengityksiä kuultuna tällainen asenne on harmillisesti yleistymään päin, ja siis vähän joka alueella. Oli kyse sitten epäoikeuden mukaisuuden vähentämisestä tai ilmastokysymyksistä, jos muutos ei tapahdu juuri sillä sekunnilla, yksi jos toinen joutuu itku-potku-raivarin valtaan. Sama pätee uusien taitojen opetteluun. Pro -tasolle on päästävä välittömästi, vaikka kyseisen tason osaajat ovat itse harjoittelleet pitkäjänteisesti vuosikausia.

 

Queenilta löytyy hienoja kappaleita, mutta tätä ei kannata aina seurata kirjaimellisesti.. 

Itse olen törmännyt kyseiseen asenteeseen erityisesti luistelun ja soittoharrastuksen yhteydessä. Valitettavasti uuden taidon oppiminen vaatii usein hyvää pohjaa, eli ”helpompi” juttu on osattava hyvin ennen siirtymistä haasteellisemmalle tasolle. Soitan säännöllisesti pianoa, yleensä päivittäin. Kappaleet ovat tasoltaan melko haasteellisia, vaikkei aivan pro -tasoa. En ole opiskellut musiikkiopistossa, mutta olen aikoinani kilkutellut läpi Thompsonin kirjan Pienet sormet soittamaan kappaleita, ja jotain sen jälkeenkin. Sama pätee luisteluun. Olen lapsena opetellut ihan vain liikkumaan luistimilla. Harrastelijaryhmässä harjoitellessani minulla itse asiassa meni todella pitkään ennen kuin opin piruetin..

”Voisko tätä jotenkin nopeuttaa?”

Niinpä niin, tylsät jutut olisi kiva vain kelata ohi. Käsite ”kelaaminen” tosin lienee tuttu vain meikäläisen kaltaisille muinaisjäänteille, jotka käyttivät sellaisia muinaisjäänteitä kuten c-kasetti ja videokasetti. Valitettavasti tylsät perusasiat on käytävä läpi, ja niitä on myös toistettava vielä oppimisenkin jälkeen.

Digitalisaatio ja some eivät ratkaise kaikkea

On siis todella hienoa, että Youtube ja muut kanavat ovat pullollaan erilaisia ”tutorialeja”, mutta valitettavasti ne eivät aina johda parhaimpaan tulokseen. Toki erilaisissa fyysisissä taidoissa voi nähdyn mallin perässä oppia. Jotta en täysin mollaisia Youtuben tarjontaa, erilaiset opetusvideot ovat kätevät reitti tutustua aihepiiriin, lajin termistöön sekä siihen, miltä erilaiset liikkeet näyttävät. Samoin soittoharrastuksissa Youtubesta voi kuulla erilaisia tulkintoja eri kappaleista.

Ja sitten kritiikkiin! Olen katsonut yhden jos toisenkin videon niin luistelu -kuin voimisteluliikkeistä, joissa hehkutetaan kuinka oppia kyseinen liike 5-10 minuutissa. On kuitenkin hyvä muistaa, että liike on videon henkilön selkäytimessä, ja on ollut siellä jo pitkään. On siis hyvä kyseenalaistaa oppiiko liikeen todella niin lyhyessä ajassa. Sellaiset ”Kuinka oppia asia X 10 minuutissa?” -videot ovat enemmänkin sopivia malleja harjoittelun rakentamiseen. Eli et välttämättä opi liikettä kymmenessä minuutissa, mutta opit tekemään kymmenen minuutin harjoituksen, joka mahdollisesti johtaa lopulta oppimiseen.

Ja vielä yksi mistä en tykkää: Ne ”pelimäiset” pianonsoiton oppaat. Eli jokin videossa palkit tai muut merkit tulevat asianomaisille koskettimille reaaliajassa, jolloin soittaja tietää mitä kosketinta painaa. Tetrismäinen rakenne siis. Ihan hyvä joo, ja periaatteessa kappaleen oppii. Mutta taidon lukea nuotteja nuo ohjelman tuhoavat oikein tehokkaasti. Okei, ei ehkä jokaisen kohdalla, mutta kyseistä ilmiötä on havaittu. Tavallaan ymmärrän mikä tuossa ”piano-tetriksessä” houkuttelee. Nuotteja lukiessa on vaivattava pääkoppaa. Kappaleen ollessa täysin vieras soitto on kangertelevaa, eikä kappaleesta oli vielä kokonaiskuvaa. Haasteena on kuitenkin se, että mitä vähemmän nuottien lukemiselle uhraa aikaa, ts. harjoittelee, sitä hitaammin nuotinluku tulee käymään.

Korvikkeita laadukkaalle harjoittelulle?

Okei, harjoittelutapoja on varmasti useita lajissa kuin lajissa, siis myös liikunnan ulkopuolella. Laadukkaan harjoittelun korvaaminen sen sijaan voi olla haasteellisempaa. Laadukkaalla tarkoitan esimerkiksi hidasta ja huolellista harjoittelua uutta taitoa harjoiteltaessa. Oikeastaan tämän voi yhdistää niin soittamiseen kuin liikuntaan, tai mihin tahansa motorisia taitoja vaativaan tekemiseen. On toki sellaisia lahjakkuuksia, jotka oppivat todella nopeasti kerran nähtyään tai kuultuaan esimerkin. Tällaisia ihmisiä kuitenkin on pikkiriikkisen vähemmän verrattuna meihin perustason tekijöihin. Mutta eipä se mikään häpeä ole.

Henkilökohtaisesti en usko että laadukasta harjoittelua voi korvata, vaikka laadukkaasti voi kenties harjoitella eri tavoin. Lisäksi yhdistäisin laadukkaasteen harjoitteluun hyvän ja huolellisen tekniikan, mikä tulee olemaan esimerkiksi nopeuden tai toistomäärän edellä. Jos huonoja toistoja tekee liikaa, virheellinen tekniikka menee vähitellen selkäytimeen. Jos näin ehtii käydä, huonon tekniikan korjaaminen ja hyvän omaksuminen eivät ole aivan pieni projekti. -Ei toki mahdotonkaan, mutta suuritöinen. Huolellisuus ja hyvään tekniikkaan keskittyminen puolestaan vaativat aikaa, eli oikoteitä ei tässäkään ole.

Pohdintaa ja tunnustuksia

Millä perusteella voin pitää latelemaani tietoa varmana? No ihan kantapään kautta opittujen kokemusten kautta! Luistelussa erityisesti huono hyppytekniikka (hutiloimalla syntynyt) hidasti kehitystä pitkään, samoin liian vähäinen keskittyminen perusasioihin. Myös soittaessa olen tehnyt samoja virheitä, eli rynnännyt liian vauhdilla eteenpäin kunnes ”seinä” on tullut vastaan. -Tai oikeastaan mäjähtänyt päin näköä.

Olen siis itsekin usein malttamaton, ja sortunut juuri niihin asenteisiin joita kritisoin. Eli mainitut virheet olen testannut ja hyviksi havainnut, siis ainakin jos tavoitteena on hidastaa kehitystä. Uusien taitojen oppiminen (siis myös pienin harppauksin) on upea asia, mutta valitettavasti siihen liittyvää harjoittelua on todella vaikea nopeuttaa tai korvata jollain muulla. Osaksi uskallan syyttää digitalisaatio malttamattomuuden lisääntymisestä. Moni asia on opittavissa, mutta ei juuri sillä sekunnilla kun harjoittelun aloittaa. Sen sijaan kehitys etenee usein pienissä erissä. Kun oppii huomaamaan ja iloitsemaan niistä pienistä eteenpäin vievistä askeleista, oppimisen iloa voi myös kokea useammin. Klisee tai ei: Maltti on valttia!

Mukavaa viikoloppua kaikille!