sunnuntai 27. joulukuuta 2020

Uusavuttoman Aliisan joulu maalla (sivuraiteille poiketen)

Vaikka olen pyrkinyt välttämään tai vähintäänkin rajoittamaan maalaisromantiikkaan haksahtamista, näin jouluaattona sellainen sallittakoon: Ulkona paistaa aurinko ja maa on valkoinen, leivinuunissa rätisee tuli, joulusauna puulämmitteisessä pihasaunassa jne. 

Mikäli jonkun lukija vatsa ehti kääntyä nurinpäin, tässä kompensaatiota: Lattialla on puista lähteneitä roskia, kuusta ei ole (vähempi siivous kannusti skippaamaan) jne. Osa "epäkohdista" on taas riippuvaisia itse kokijasta. Puiden hakeminen on pakollista, itselleni siitä on tullut normaali rutiini. Mutta jos vaikka tässä sairastuisi tai kroppaan tulisi kremppoja, varmasti tavallista lämpöpatteria tulisi ikävä. Ja saahan puiden hakemista yms. myös inhota. 

Jouluaatto maalla. Edelleen olen tietoinen että Suomessa asuu lukuisia ihmisiä samaan tapaan. Mutta se ei sulje pois sitä tosiasiaa että asuin kaupungissa n. 15 vuotta. Vaikka ensimmäiset 19 vuotta asuin taajamassa mutta kuitenkin omakotitalossa, 15 vuotta on pitkä aika. 

Ripaus "wanhaa" aikaa/maalaistyyliä
Näin kaupunkilaisen, taajamalaisen ja maalaisen sekoituksena myönnän että puulämmityksessä on tunnelmaa. Järkyttävää matalapainetta laskematta osaan laittaa tulet suht ongelmitta, tosin leivnuuniin ja pönttöuuniin tulet saa aika ongelmitta. Hienostuneempi sana olisi "pystyuuni", mutta kaksimielisyyteen taipuvaisella mielikuvituksellani käytän mieluummin koomisempaa sanaa. 

Jotain mukavaa siinä oli kun joululaatikot sai lämmitettyä leivinuunissa. -Ja kieltämättä kätevää. Edelleen olisi mukava kokeilla ruokien kypsentämistä leivinuunissa. No, nyt on joululoman verran aikaa. 

Ja joulusauna vanhassa pihasaunassa. Yritä siinä sitten olla fiilistelemättä! Vaikka tuosta pihasaunasta on saatu nauttia kesästä asti, näin talvella siinä on oma tunnelmansa. Menomatkalla on pieni kiire vaikkei edes pakkasta ole. Pitkä matka saunaan ei ole, mutta sen verran että ehtii tulla vilpoista. Mutta sitten on autuus kun saa kylmät varpaat lämpiämään. 

Läheiset lähellä
Vieläkään en ole tottunut siihen tosiasiaan, että minulle läheiset ihmiset asuvat lyhyen matkan päässä. Ei nyt ihan kävelymatkan, mutta autolla ei menee kovinkaan pitkään. Jos kuntoa ja intoa riittää, kuka ties vaikka tulisi pyöräiltyä. Suunnitelmia, suunnitelmia..

Mutta se läheisten asuinpaikka on erityisesti näin joulun alla ja muulloinkin todella mukava juttu. Jos työt tai muut menot eivät häiritse, spontaanimpikin reissu onnistuu koska matkaan menee vain 15-20 minuuttia. Menisi varmaan vähemmänkin mutta olen kuskina hivenen hidas. Nim. yleensä vähän yli alimman sallitun nopeuden. Nopeudesta viis, pääasia että matka taittuu aiempaa helpommin. 

Kuten alussa tuli mainittua, en ole aivan sisäistänyt välimatkan helppoutta. Joulupäivänä oli kuitenkin aivan mahtavaa kun lähtemisen aikataulu ei ollut yksittäisistä minuuteista kiinni. Toki kannatan joukkoliikenteen hyödyntämistä jos sellainen on mahdollista. Mutta täällä auto on käytännössä ainoa vaihtoehto ja kieltämättä käteväksi havaittu. 

Pohdintaa
Tekstin sisältö karkasi ajoittain joulussa yleisemmälle tasolle, mutta ehkä ainakin näin lomalla saa hieman eksyä alkuperäisestä sisällöstä. Romantisointia tai ei, joulu maalla oli... siinä oli sitä jotain mikä ainakin minuun vetosi. En kuitenkaan halua moittia city-joulua tai muita vaihtoehtoisia tapoja. 

Vaikken itse esimerkiksi haluaisi viettää joulua vaikkapa ulkomailla, jokaiselle tyylille löytyy oma kohdeyleisönsö. Pääasia että joulun viettäjä itse pitää siitä missä on. Ja vaikka itse en (vielä) koe ongelmaksi tänne kuuluvia ns. pakollisia toimenpiteitä, ymmärrän täysin logiikan miksi ne jollekulle toisella olla epämieluisia. Itse en esimerkiksi ole vuosiin viihtynyt suurissa kauppakeskuksissa,  en koe tarvetta kritisoida heitä jotka sellaisissa käyvät mielellään. -Ja jottei entinen elämä unohtuisi, testattu on! Nim. asuin suuren kauppakeskuksen vieressä ennen tätä. 

Kuulun ilmeisesti siihen joukkoon jolle eristäytyminen, hiljaisuus ja oma rauha sopivat. Luulin aikoinaan olevani viallinen yksilö kun en jaksanut jatkuvaa hälinää ympärilläni keinotekoisista valoista ja äänistä puhumattakaan. Ihmisen ja eläinten äänet on eri asia. -Elämän ääniä. Äänistä puheenollen, ai että nuo pellon toisella puolella olevat lehmät vetävät kunnon konsertin ruokinta-aikaan!

Vaikka tässä edelleen on parempi nauttia talvesta (talvi ja talvi..), odotan innolla myös kevättä ja kesää. Luvassa on nimittäin kaikenlaista mukavaa projektia, joiden parissa ei ainakaan tylsää pitäisi tulla. Mutta nyt huomio vielä lomapäiviin joina on tullut lepuuteltua oikein olan takaa!

Mukavaa päivää kaikille!









lauantai 5. joulukuuta 2020

John Irvingin kirjat kannustavat uusiin näkökulmiin

Nyt kun arjet perusasiat alkavat luonnistua, yksittäisiä viisiminuuttisia vapautuu päivästä aiempaa enemmän. Pikku hiljaa lukeminen on taas palannut kuvioihin, tosin vain iltalukemisen muodossa. Työn ohella yritän uhrata yksittäisiä viisiminuuttisia tenttimateriaalien läpikäymiseen. Pitkäaikaisemmilla lukuhetkillä en toistaiseksi voi kehua. 

Paikallisten kirjastojen läpikäyminen on jäänyt oikeastaan kokonaan pois, ja koronatilanne vähentää sitä entisestään. Tästä syystä olen lukenut lähinnä omia kirjoja jotka ovat olleet odottaneet seuraavaa lukukertaa. Hidastunut lukunopeus ja harittava keskittyminen ovat kieltämättä turhauttaneet, mutta onneksi nekin helpottavan ajan ja lukemisen kanssa. Nyt aivokapasiteettini alkaa riittämään lähes ulkoa osaamistani Enni Mustosen kirjoista pitkäaikaiseen suosikkiini, John Irvingiin. 

Jokin niissä viehättää

Mainittakon että minulta taitaa olla lukematta 1-2 John Irvingin kirjoittamaa kirjaa. En myöskään voi sanoa että jokainen olisi "kolahtanut". En kuitenkaan kritisoi kyseisiä kirjoja, en vain tainnut kuulua sisällön kohdeyleisöön. Toisaalta tämä ei tarkoita sitä, ettenkö joskus uudella lukemisyrityksellä pitäisi kyseisistä kirjoista. Yhteisenä tekijänä näissä on ollut se, etten suoraan sanottuna pysynyt kärryillä. Toisaalta esim. Vesimies ja Ihmeiden tie tuli luettua aikana, jona ulkoisten tekijöiden kutistama aivokapasiteettini olisi sopinut Aku Ankka -sarjakuville. 

Ehkä eniten sykähdyttäviä Irvingin teoksia minulle ovat olleet, aivan ensimmäisenä luettu Oman elämänsä sankari, Neljäs käsi, Garpin maailma, Kunnes löydän sinut, Kaikki isäni hotellit, Leski vuoden verran ja Minä olen monta. Kas, yllättävän monta oli kirjojakin. 

Irvingin kirjat eivät ole ainakaan omasta mielestäni helppolukuisimmasta päästä. Fontti on pieni, sivuja runsaasti ja luonollisesti ne ovat ohuita ja kerronta varsin yksityiskohtaista. Myönnän putoavani kärryiltä säännöllisesti tästä syystä. Silti teksti koukuttaa. Irving kuvailee tilanteita tarkkaan omalla persoonallisella huumorillaan nokkelia ja rohkeita letkautuksia unohtamatta. Totta puhuen olen yllättänyt itseni nauramasta yksittäisille tokaisuille. 

Irvingin huumori on rohkeaa, suorasanaista ja ehkä joku voi tulkitan sen jopa koputtelevan loukkaavuuden rajoja. Itse luonnehtisin Irvingin huumoria samaan tapaan kuin South Parin uudempien kausien huumoria: Kyllä, v***uilu on suorasukaista, mutta se on jaettu tasapuolisesti jokaisen osapuolen kesken. Näin ollen lopputulos on turvallisen puolueeton ja mahdollistaa myös itselleen nauramisen. 

Kuten totesin, putoan säännöllisesti kärryiltä, mutta onnistuneet tapauskuvaukset pitävät kirjan auki. Mainittujen kirjojen jälkeen on seurannut oivallus. Kun kirja päättyy tai on loppusuoralla, juonen kokonaisuus hahmottuu. Lopputuloksena on hämmennys, ihmettely, ja ihailu tuota kirjoittajaa kohtaan. 

Kiellettyjä kysymyksiä ja johdatusta vastapuoseen dialogiin

John Irving on teoksissaan hyödyntänyt monia ajankohtaisia ja puhututtavia aiheita löytäen niihin uuden näkökulman. Esimerkiksi homojen ja AIDSin yhteys puhututti erityisestä 80-luvulla, ja aiheutti lopulta seksuaalivähemmistöjen uudenlaisen ja ikävän leimaamisen. Kirjassa Minä olen monta päähenkilö oli haasteellisessa asemassa. Hän oli biseksuaali, eikä näin ollen ollut valmis lokeroitavaksi. Häntä yritettiin määritellä homoksi. Kokeiluista ja kokemuksistaan huolimatta hän ei sitä tuntenut olevansa sen enempää kuin heterokaan.

 Päähenkilön tuttavapiiriin kuului vahvasti homoseksuaaleja, jotka AIDS yllätti. Tässä kohtaa Irving lisäsi uudenlaisen piirteen: Päähenkilö tunsi syyllisyyttä siitä, ettei hän itse sairastunut. Myönnän että kirjan päähenkilö jotain mihin itsekin saatoin samaistua. En tosin AIDSin, vaan biseksuaalisuuden suhteen. Vahva yritys lokeroida on edelleen ikävän yleistä.  

Mikä Irvingin hahmoissa ja tarinoissa myös viehättää on, ettei hän pakota hahmojaan 100%:sest "kääntämään kelkkaansa" näkemyksissään ja arvomaailmassaan. Moni heistä oivaltaa ja katsoo aiemmin kritiikkinsä kohteena olevaa asiaa uudesta näkökulmasta. -Usein käytännön kokemuksen opettamana. Voisin todeta, että monissa teoksissaan Irving ei pyri saamaan lukijaansa käännytetyksi, vaan kannustaa vastavuoroiseen dialogiin: Oman mielipiteen säilyttämiseen mutta samalla vastapuolen näkemysten ymmärtämiseen. 

Pohdintaa..

Tällä hetkellä en harrasta erityisen "vaikeaa" kirjallisuutta, sillä haluan pitää lukemisen "nollaavana" toimintana jonka avulla pääsee irti arjesta ja erityisesti töistä. Vaikka viihdyn nykyisessä työpaikassani, päivän tapahtumat jäävät herkästi pyörimään mieleen. No, eihän Irvingin kirjojen sisältö ole aina (ainakaan omasta mielestäni) parasta iltalukemistoa, mutta ainakin ajatukset ja pohdinnat siirtyvät työasioista muualle. Pidän myös siitä oivaltamisen tunteesta, mikä näitä kirjoja lukiessa ilmenee kerran jos toisenkin. 

Itse en kannata kirjallisuuden tai vaikkapa elokuvien kategorioimista miesten tai naisten materiaaliksi. Kuitenkin tosiasia on, että joskus jotkut kirjat ja elokuvat saavat kohdeyleisöönsä enemmän toisen sukupuolen edustajia verrattuna toiseen. No, en näkisi tarpeelliseksi tehdä tästä ongelmaa. 

Jotta olisin viimeisen päälle ristiriidassa edellisen kappaleen ensimmäisen lauseen kanssa, kategorioisin Irvingin kirjat "sukupuolineutraaleiksi". En ole perehtynyt lukijakunnan sukupuolijakaumaan, mutta ihan tuttavien keskuudessa olen löytänyt sekä mies- että naispuolisia lukijoita. Nk. muun sukupuolen asemasta en valitettavasti voi kommentoida puutteellisten tietojen vuoksi. Ehkä en kuitenkaan saa tämän perusteella (vielä) syrjijän leimaa. 

En ole alan asiantuntija, mutta ensimmäisiä kertoja Irvingin kirjoja lukeville suosittelen lukemaan hetkessä eläen. Itse koen Irvingin tyylin monisanaiseksi ja värikkääksi, ja joskus kokonaisuus voi unohtua. Jos punainen lanka joskus katoaa, suosittelen lukemaan ja nauttimaan Irvingin tavasta kuvata yksittäisiä hetkiä ja (mielestäni) aivan loistavasta huumorista.