sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Kamppailuni notkoselän kanssa


Aina se vaan kävelee perse pystyssä!” Tämä arvio tuli kuultua kerran jos toisenkin erityisesti lapsuuden ja teini-iän aikana. Kysymyshän on lordoodista, eli ihanaisesta notkoselästä. En tiedä miten kyseiseen ”virheelliseen” asentoon nykyään puututaan. Oman lapsuuteni ja teini-ikäni aikana asiaan puuttuivat lähinnä luokkatoverit omalla empaattisella tavallaan. Lukiessani vanhaa terveyskorttia löysin vain toteauksen: ”Ryhti ok.” Ehkä olin juuri terkkkarin edessä oikaissut selkäni? Oli miten oli, tämä mokoma on kieltämättä teettänyt paljon lisätyötä vuosien mittaan.

Esteettinen haitta ja särkyjen aiheuttaja
Meikäläisellä notkoselkä ei pahimmasta päästä, mutta varsin näkyvä. Lapsuudessa ja teini-iässä se oli lähinnä esteettinen haitta. Tosin yläasteiässä huomasin pitkäaikaisen seisomisen aiheuttavan särkyä. Tämä ilmeni erityisesti kuvaamataidon tunneilla maalaustelineen ääressä. Särkyongelmat pahenivat erityisesti lukion jälkeen ja syömishäiriön vaikeimmassa vaiheessa.


Kuvahaun tulos haulle notkoselkä


Palatakseni esteettisiin haittoihin, notkoselkä aiheutta ulkonäköön liittyviä komplekseja jo lapsena. 90-luvun muoti ei ollut piukeimmasta päästä. Kun selän asento jäi kollarin peittoon, näytin mielestäni pulskalta, erityisesti peffani. Ja siitä peffastahan tulikin jo varhain kohta jota kropassani inhosin. Kroppani koomisuuden huomasivat myös muut oppilaat. Huomautteluilta ja kettuilulta en tietenkään säästynyt. Miksi en tehnyt asialle mitään? Luulen että tuolloin taitoni fysioterapian suhteen olivat sen verran vähäiset, etten yksinkertaisesti hahmottanut kuinka toimia. Ulkonäkökomplekseja ei liioin auttanut se, että luisteluharrastus muotoili minulle varsin komeat perslihakset. Nykyäänhän tämä on toivottava ominaisuus, mutta silloin se vain pahensi tilannetta: Hanurini oli entistä suurempi.

Korjausliikkeiden jojoilua
Joskus lukioiässä aloin toden teolla kiinnostua selän ”korjausliikkeistä”. Notkoselän ohella asento oli hieman kumarakin. Muistutin sellaista vanhan ajan professoria, joka kulkee pikkuisen kumarassa kädet ristittynä selän taakse. 15-18 -vuotiaana lukiolaisena en kuitenkaan pitänyt tällaista imagoa erityisen coolina vaikka filosofia/filosofointi kiinnostikin. Alkuaikoina yritin satsata lantion asennon hakemiseen. Korjausliike oli fyysisesti raskas, ja säännöllisesti se sitten unohtuikin.


Kuvahaun tulos haulle yoyo


Tällä menoa voisin luonnehtia seuraavaa 15 vuotta! Satunnaisen säännöllisesti korjasin asentoa, ja sitten homma jäi. Ns. hyväksi tavaksi jäi kuitenkin keskivartalon lihasten päivittäinen treenaaminen, minkä seurauksena esimerkiksi säryt ovat pysyneet melko usein kurissa. Yleensä liiallinen istuminen on pahentanut tilannetta, mikä ei liene yllätys. Esimerkiksi aika jona opiskelun ohella reissasin pari tuntia junalla muutaman kerran viikossa asuinpaikan vuoksi, selkäni oli totaalisen tohjona ja tulehduskipulääkkeet olivat osa ruokavaliota! Luisteluharrastus helpotti ongelmaa jonkin verran, mutta jostain syystä olen säännöllisesti päästänyt ryhdin lysähtämään.

Oivallus asennon kanssa ja uusi yritys
Varsinaista jojoilua siis! No, viime viikolla sain jälleen uuden oivalluksen kuinka hahmottaa oikea (tai edes parempi) asento. Jääharjoituksessa oli uusi tyyppi valmentajana, joka ystävällisesti halusi heti puuttua luisteluasentooni. Hieman nolona (ja selkää pakonomaisesti oikaisten) siirryin kuuntelemaan tulevaa tilitystä. Tilityksen sijaan valmentaja kuvaili oikean painopisteen hakemista kuvaillen, että koko kropan pitää olla ”jalkojen päällä”. Jos siis peffa menee taakse, ylävartalo eteen tms., painopiste on virheellinen. Heureka!!! Nythän mää hokasin!!!!

Mietin mielessäni, että lantio kuin kuin ”kuppi”, jonka pohjan keskipiste määrittelee ryhdin. Kuvittelin rankani tikkusuoraksi, ja sen pään tulee osua tuohon ”kupin” pohjan keskipisteeseen. Suureksi järkytyksekseni huomasin peilistä asennon olevan juuri mitä halusin, eikä lihastyötäkään tarvinnut tehdä samaan malliin kuin lantion pakonomaisessa asettamisessa pois notkosta. Eli melkein 30 vuotta meni tämänkin asian oivaltamiseen! Oletan etten pohtinut kolmevuotiaana ryhtiasioista..


Kuvahaun tulos haulle homer simpson idea


Pohdintaa
Onko tämänkin taas uusi yritys sen kaiken jojoilun joukossa? Voi olla että säännöllisesti unohdan tämänkin ryhtiprojektin, mutta jotenkin luulen motivaation olevan hieman pitkäkestoisempaa tällä kertaa. En todellakaan odota että lordoosini tuosta noin vain häviäisi. Todennäköisesti kyseessä on elämän loppuun asti kestävä projekti. Vaikka 100%:nen korjaus ei olisikaan mahdollista, en näe asian työstämistä lainkaan turhaksi. Viimeisen vuoden aikana (yhtä pahaa jumia laskematta) selkäni on oireillut todella vähän, ja viime torstain harjoituksista lähtien erittäin vähän. Tulehduskipulääkkeitäkin meni lähinnä lokakuussa nilkan taittamisen jälkeisenä päivänä.

Entä ne hyvät puolet? Onko lordoosista ainoistaa haittaa? -Ei välttämättä.. ensinnäkin lordoosi pienissä määrin tekee sen, että peffa erottuu sopivasti ja alaselkään tulee pieni kaari. Omalla kohdallani lordoosi lienee yksi rangan taipuisuutta avittava tekijä. Tästä syystä silta ja biellman -asento menevät ongelmitta.


















Enemmän tai vähemmän ikuinen taistelu tulee siis jatkumaan. Tuon painopisteen hakeminen on sinänsä helppoa, sillä sitä voi tehdä kätevästi myös lenkillä. Istuessa on oltava todella tarkka, sillä yläkroppa lässähtää herkästi etuviistoon ja hanuri taakse. Siinähän se huonon asennon setti onkin loppuun koottuna! Istuma-asennossa yritän noudattaa samaista painopiste -ajattelua, mutta usein keskittyminen herpaantuu jossain vaiheessa. Toisaalta luulen, että ajan ja harjoittelun myötä ihanteellisempi asento tulee pysymään pidempiä aikoja.

Ehkä joku voi pitää tätä projektia turhana työnä kun asiaa ei loppupeleissä voi muuttaa. Vaikka asennon parannus tuntunut pieneltä suhteessa tehtyyn työhön, en olen missään vaiheessa pitänyt sitä turhana. Ryhtini on (ainakin keskittyessä) esteettisesti parempi ja kivut ovat vähentyneet. Lisäksi riittävän suora asento on edellytys monien liikkeiden onnistumiseen niin jäällä kuin jään ulkopuolella. Yhteenvetona voisi siis todeta, että hyödyt pääsevät juuri ja juuri voitolle. Se riittäköön.

Onko teillä kokemusta lordoosista ja sen kanssa taistelemisesta?

perjantai 28. joulukuuta 2018

Ideologinen työttömyys: En vaan osaa samaistua..


Viime vuonna ideologinen työttömyys nousi otsikoihin. Ilmiö sinänsä ei ole uusi, nimi on vain muuttunut. Joskus kyseisiä ihmisiä kutsuttiin sosiaalipummeiksi. Ennen kuin joku ehtii mielensä pahoittamaan, huomauttaisin etten lue joukkoon esimerkiksi enemmän tai vähemmän oikeasti työkyvyttömiä, kuntoutujia tms. Tarkoitan siis henkilöitä, jotka eivät yksinkertaisesti tahdo tehdä työtä.

Työtön vapaasta tahdosta?
Itse siirryn lähiaikoina työttömien kastiin. Vaikka pieni huilaaminen ja toisaalta mahdollisuus kehittää omia ammatillisia taitoja ovat asioita joita teen mielelläni, en silti pidä kyseistä tilaa toivottavana. Toki olen tietoinen, ettei lähes kukaan saa valmistuttuaan vaikuista virkaa, ja että työura todellakin alkaa määräaikaisista työsuhteista. -Kunhan sellaisenkin vain saisi. Mutta sellaista hakiessa ja odotellessa ei ole mikään pakko makoilla sohvalla maailmaa kummastellen, vaan ajan voi käyttää oikeasti hyödyllisesti.

En kuitekaan missään nimessä toivoisi työttömyyttä pysyväksi tilaksi. Vaikka tulevani työ ei tulekaan omaan säännöllistä päivätyötä, kaipaan arkeeni aikatauluja ja menoja. Niin, ja olisihan se palkkakin ihan kiva juttu. Minulle ei ole yksi ja sama mistä rahani saan. Mitä enemmän ikää on tullut, sitä enemmän olen arvostanut tehdystä työstä saatua rahaa. No, olenhan hyödyntänyt valtion tukia opiskellessani, mutta uskallan väittää tehneeni jotain sen rahan eteen.


Kuvahaun tulos haulle homer simpson resting


Työ pakkomuokkaajana?
Tutustuin ideologiseen työttömyyteen aiheena suunnilleen..16 vuotta (??) sitten lukion äidinkielen kurssilla. Saimme luettavaksi tekstin, jossa kyseistä suuntaa noudattava naishenkilö kertoi ajatuksistaan. Tuolloin termi oli tosin ”elämäntapatyötön”. Nainen perusteli valintaansa muistaakseni sillä, ettei hän halunnut mukaan työelämän rakentavaan oravanpyörään, tai muutenkaan joutua määrittelemään arkeaan ulkopuolelta tulevien ehtojen mukaan.

Tavallaan käsitän mihin henkilö pyrkii, mutta käytännössä ymmärtäminen jää vähäiseksi. Olen itse toipumisaikana elänyt juuri sellaista vapaamuotoista elämää, johon liittyi todella vähän aikatauluja, tai velvoitteita ylipäänsä. Juuri sinä aikana olin henkisesti todella huonossa kunnossa. Kenties sitten edustan niitä vapaaehtoisia orjia joilta oma tahto puuttuu, mutta itse sain elämästä kiinni opiskelun myötä. Minusta oli oikeasti autuus kun jokin ulkopuolinen taho määritteli aikatauluni sekä sen, mitä päivän mittaan teen.


Kuvahaun tulos haulle homer simpson resting


Toki erityisesti graduprojektin ja etäopintojen aikana vastuu aikatauluista siirtyi omiin käsiin. Projekti kävi tuolta osalta ongelmitta, sillä rakensin etukäteen jokaiselle päivälle ”lukujärjestyksen”. Kuitenkin tämä vaati täsmällisyyden ja aloitekyvyn ohella jotain muutakin: Kaikki mille suunnittelin aikataulut, olivat nimenomaan jonkin ulkopuolisen tahon, ts. yliopiston sanelemia tehtäviä.

Totta puhuen viihdyin tuossa nk. oravanpyörässä vallan mainiosti! Heräsin ajoissa, sain tehtävät tehtyä, gradun valmiiksi, ja mikä parasta: tenttimateriaali ja monet muut kirjat antoivat paljon uutta ajateltavaa ja auttoivat myös katsomaan aihepiiriään hieman uudesta perspektiivistä. En minä tällaista osaa niin passivoivana pitää.. Itse asiassa pahiten minua passivoi aika sairaslomalla.

Kadehdin ”normaalia” arkea eläviä
Miten hienoa olisikaan ollut elää kellonaikojen mukaan! Tai olisipa ollut paikka jonne mennä töihin tai opiskelemaan. Tällaisista asioista haaveilin tuolloin. Päivärytmini oli päin p***että vaikka kuinka yritin keksiä kellonaikoja ja tekemistä. Vietin aikaa kirjastossa, lenkillä ja haahuilin lähimmässä kauppakeskuksessa. Pari kertaa viikossa osallistuin terapiaryhmiin, siinä kaikki. Sosiaalinen elämä oli vaikeaa, sillä en osannut mukautua tuota ”normaalia” arkea elävien aikatauluihin. Näin jälkeenpäin muistellen koin olevani ulkopuolella lähes kaikesta.

Häpesin elämäntyyliä johon olin ajautunut. En osannut toimia kunnolla tiettyihin kellonaikoihin, syödä järkevästi enkä montaa muutakaan asiaa. Elämänhallinta muuten sujui onneksi: huolehdin moitteettomasti niin henkilökohtaisesta hygieniasta kuin kämpän siisteydestä. Yritin epätoivoisesti keksiä päiviini sisältöä jotta olisin vaikuttanut vähemmän haahuilevalta.


Kuvahaun tulos haulle homer simpson resting


Kun jälkeenpäin muistelen noita aikoja ja miten paljon ne saivat aikaan vain pahaa, minun on todella vaikea samaistua ihmisiin, jotka vapaaehtoisesti ja omasta tahdostaan haluavat elää samanlaista elämää. Olihan siinä toki se oma kupla jossa eleli, mutta pidemmän päälle elämä oli aika turvatonta. Osastoaikakaan ei tuntunut yhtä pahalta, sillä siellä vallitsi selkeä päiväjärjestys sääntöineen ja kellonaikoineen. En ole koskaan pitänyt ongelmana suunnitelmallisuutta, kellonaikoja ja toistuvia rutiineita. Itse asiassa suorituskykyni ja mielenterveyteni ovat niistä riippuvaisia. Toki joustaminen on mahdollista, mutta liiallinen vapaus ei vain toimi omalla kohdallani. Opiskelun aloittaminen HEO:ssa oli tietenkin alkuun raskasta, mutta helpotti vähitellen. Vähitellen helpottivat monet muutkin ongelmat.

Pohdintaa
Mainittakoon että työt ovat erilaisia. Esimerkiksi monet yrittäjät joutuvat itsenäisesti pohtimaan aikataulunsa ja työskentelytapansa, kun taas päivätyössä oleva menee ja palaa töistä täsmälleen samoihin aikoihin. Kukin tyylillään ja työnsä mukaan siis. En myöskään kritisoi esimerkiksi taiteilijoita. Taiteilijat jotka ovat tehneet paljon työtä kouluttautuakseen ja saaneet lopulla suurella vaivalla apurahan, tekevät (ymmärtääkseni) todella paljon töitä. Eri asia on kutsua itseään päätoimiseksi taiteilijaksi ilman todellista paneutumista asiaan.

No, tuleehan minullekin välillä kausia, joina pelkkä luistelu tai soittoharrastus kiinnostaisi pikkuisen enemmän kuin mikään muu asia. Toisaalta eiköhän samankaltaisia tuntemuksia tule itse kullekin. Mutta kun tässä töitä etsiskellessä mietin ideologista työttömyyttä, se ei vain ajatuksena houkuttele. En näe työtä kahlitsevaksi asiaksi, päinvastoin. Lisäksi minulle on todella tärkeää, että rahani tulevat tehdystä työstä, ei lorvailusta. En ole mikään ahkeruuden perikuva, mutta uskallan määritellä itseni aktiiviseksi. En vain jaksaisi olla tekemättä mitään.



Kuvahaun tulos haulle homer simpson resting


Toivon hartaasti, että myös tuleva sukupolvi tulee kasvamaan suuntaan, jossa työtä arvostetaan. Kyllä, olen tässä(kin) asiassa varsin konservatiivinen. Liberaalipuoleni ilmenee kuitenkin siinä, ettei työtä tarvitse määritellä ajatuksella ”paikassa X klo:8-16”. Mainituksi tulivatkin yrittäjät ja esimerkiksi apurahalla työskentelevät taiteilijat. Jottei noottia tulisi, mainitaan myös kotivanhemmuus, mikä käy varmasti työstä sekin. Tosin kyseenlaistan tarpeen olla lasten kanssa kotona viimeistään siinä vaiheessa, kun ”lapsella” alkaa olla ikää 25 vuotta.. Mutta kenties minulla ei ole varaa puuttua hoivavietin sitkeyteen. Ja lisänoottien välttämiseksi: tekstin alussa mainittiin työkyvyttömyys sekä kuntoutujat. Itsekin edustin jälkimmäistä kategoriaan, en vain viihtynyt siinä.

Tähän loppuun voisin heittää kliseen: Työ tekijäänsä kiittää. No, kenties tämän vuodatuksen jälkeen minunkin on aika siirtyä parin seuraavaan työllistymistäni edistävän projektin pariin.

Millaisia ajatuksia ideologinen työttömyys herättää teissä?

tiistai 25. joulukuuta 2018

Irti syömishäiriöstä: Joulut ennen ja nyt


Se ihana jouluähky.. onneksi julkiset pohdinnat siitä ovat vaimenneet, mutta edelleenkin jokunen puolesta tai vastaan asettunut teksti löytyy. Oma kantani on jotain niiden väliltä. Mielestäni jouluna saa syödä siinä missä vuoden muinakin päivinä, mutta ruuan ei tarvitse olla itse tarkoitus. Toisin sanoen sitä jouluähkyä ei tarvitse pakkomielteisesti hankkia. Viimeisen kymmenen vuoden meikäläiselle joulu on syömisten suhteen ollut enemmän tai vähemmän vaikeaa aikaa. Parin kuluneen vuoden aikana on kuitenkin tapahtunut todella suuri muutos erityisesti verrattuna ah niin ihaniin sh-vuosiin. Millaisia eroja onkaan ilmennyt?

Valmistautuminen joulun syömisiin
Sh-vuosina valmistauduin jouluaattoon ja sen syöminkeihin päiviä aikaisemmin. Vähensin syömiset minimiin, liikuin pakonomaisesti ja varmaan oksenteluakin ilmeni. Jouluaattona syöminen tapahtui kurinalaisesti, mutta samalla holtittomasti. No, mitä muutakaan voi odottaa monen päivän paastoamisen ja ylipäänsä ”kiristelyn” jälkeen. Kiitos laksatiivien, joulupäivä meni vatsakivuissa sillä laksoihin tottunut suolistoni ei ollut erityisen yhteistyökykyinen. Anteeksi suora kertomus, mutta mitäpä sitä kiertelemään.


Kuvahaun tulos haulle scale


Nyt tilanne on 100%:sen toisenlainen. En valmistaudu erikseen jouluaatton syömisiin edes aattona. Okei itse asiassa valmistaudun: Koska ruoka-ajat voivat ovat usein hieman erilaiset, varaan itse ateriaa edeltävälle ajalle riittävästi välipalaa ja muuta syötävää. Nykyäänhän meikäläinen syö tosiaan kuin jyrsijä tai pikkuvauva: 2-3 tunnin välein. Neljä on jo liikaa.

Itse syöminen ja fiilis syömisen jälkeen
Jouluaterialla syön mitä haluan. Suureksi onnekseni tosin himoitsen vatsaystävällisiä ja (mielestäni) terveellisiä jouluruokia: laatikoita, rosollia ja kalaa. Ähky tosin yllätti tänä vuonna, mutta eipä se mikään järkyttävä ollut. Luumukiisselikin maistui oikein mainiosti pienen sulattelun jälkeen! Joulupäivänä heräilin ilmaan minkäänlaisia omantunnon tuskia, ja aamupala maistuikin välittömästi!


Kuvahaun tulos haulle riisipuuro (Myllyn Paras)


En kuitenkaan syö sellaisella ”jouluna pitääkin syödä paljon” -fiiliksellä. Vaikka joulu onkin vain kerran vuodessa, en näe mitään syytä ahtaa itseäni ylitäyteen, saati sitten syödä sellaisia ruokia joista en oikeasti pidä. Liharuuat eivät tosiaan kuulu valikoimaan. Riisipuuro on ok, mutta esimerkiksi joululimppua tai saaristolaisleipää en voi sietää. Tänä jouluna en syönyt yhtäkään joulutorttua, konvehtia tai muitakaan makeisia. Kaksi joulupiparia tuli maistettua leipomisen päätteeksi, ja se riitti. Asiaan ei tosiaan liittynyt kieltäytymistä tai kontrollointia. Ei vaan tehnyt mieli.

Miten toimin tammikuussa?
Alkaako tammikuussa sitten tipaton ja sokeriton aika. -No ei. En ole alkoholin kanssa nollalinjalla, mutta käyttö muina aikoina vuodessa on sen verran vähäistä, että kenties selviän hengissä vaikken tipatonta aikaa pitäisi. Sokeria menee muutenkin niin vähän, ettei lakkoon ole tarvetta.


Kuvahaun tulos haulle diet  Pyh!!!!!!


Aikaisemmin tilanne oli toinen. Joulun syömiset ketuttivat viimeisen päälle ja kroppa tuntui pahasti paisuneelta. Asiaan ei varmaankaan vaikuttanut se, että kroppa voi mennä pikkiriikkisen sekaisin paastoamisen ja syömisen, ja laksojen käytön vuorottelusta. → Nestettä.. Joulua edeltävä meininki jatkui, ja kaatui yksittäisiin herkuttelun ja huonon omantunnon täyttämiin momentteihin.

Yhteenvetoa
Harva varmaan lähtisi väittämään että tilanne ei ole muuttunut. Mistään nopeasta muutoksesta ei ole kyse, vaan pitkästä ajattelutapojen muokkauksesta. Aktiivinen liikkuminen sekä tavoitteellinne treenaaminen ovat auttaneet paljon. Vaikka osa olettaisi asian olevan toisin, homma on varsin yksinkertainen: Jos syömiset ovat päin p:tä, tulokset treenissä yllättäen laskevat.

Toisaalta olen kyseenalaistanut joulun syömisiin liittyvän stressaamisen tarpeen. No, kyseenalaistin myös liiallisen joulumässäilyn. Tajusin etten saa sellaisesta mitään tyydytystä, mutta en toki tuomitse heitä jotka moisesta pitävät. Joulu on kerran vuodessa, ja jokainen juhlikoon sitä miten itsestään tuntuu parhaalta. Jouluruuat ovat uniikkeja, mutta loppujen lopuksi koen ne muun ruuan tavoin polttoaineeksi. Erityisesti tämä joulu on ollut todella rento, sillä neljän päivän fyysinen loma ajoittui joulun päiville. Olen syönyt mitä olen halunnut, mutta samalla lepuuttanut kroppaani ja nauttinut mukavasta seurasta. Nämä päivät ovat olleet siis lepuuttelua monella tasolla, ja loppuviikolla on helppo palailla jää- ja saliharjoittelun pariin.

Minun on vaikea edes muistella aikaa kymmenen vuotta sitten. Jälkeenpäin läheisille aihetetun stressin ohella minua harmittaa se, miten kohtelin kehoani. Vaikka ne vuodet jättivät kenties pysyvätkin vauriot, olen silti onnekas kun pääsin näinkin vähällä. Mikään helppo projekti ei ole ollut, mutta kannattava: kuluneina vuosina juhlapyhissä on ollut taas niille kuuluvan juhlan tuntua.

Kuvahaun tulos haulle homer simpson woohoo