maanantai 31. tammikuuta 2022

2000-luvun muoti palaamassa?!

 Muoti kuuluu niihin kiinnostuksen kohteisiin, jotka eivät todellakaan näy ainakaan itsestäni ulospäin. -Nyt vielä vähemmän kuin ennen. Kiinnostukseni on jonkinlaista sivustakatsojan kiinnostusta mitä en vie omaan pukeutumiseeni asti. Ensin taustalla oli aktiivinen liikkuminen ja harrastekilpaureheilu, sitten kasvava vatsa: mukavuus ja käytännöllisyys edellä. Muoti on selkeästi edennyt kronologisesti vuosikymmeneltä toiselle. "Ysärityyli" ilmeisesti on väistymyssä, ja reilu 20 vuoden kuluttua pääsemme muistelemaan nk. milleniumia. 

Olen joskus aiemminkin kirjoittanut ajatuksista liittyen 2000-luvun alkumetrien muodin paluusta. Jokunen vuosi siihen meni, mutta paluu on ilmeisesti totta. Itse oli vuosituhannen vaihteessa yläasteikäinen, ja ajan muotia tuli seurattua lukion loppuun asti. Millaisia ajatuksia teinivuosien trendien paluu nyt saa aikaan?

Paljastavat vaatteet ja matalavyötäröiset housut

Itse myönnän tuota tyyliä harrastaneeni teininä. Se oli aikaa kun narutopit vedettiin mahdollisimman alas. Rintaliivien oli tarkoituskin näkyä. Oma rintavarustukseni oli tosin sen verran mitäänsanomaton, että mitään paljastettavaa ei suoranaisesti ollut. Yleisesti "tissivaon" ja vatsan paljastelu herättää ajatuksia suuntaan ja toiseen. 

En suoranaisesti ole täysin vastaan mutten puolestakaan. En haluaisi ajatella näin, mutta vilauttelutyyli tahtoo olla vain tietyn vartalotyypin omaavien mahdollisuus. En todellakaan vastusta vilauttelua jokaisen oikeudeksi, mutta sen verran pinnallisia ja ulkonäkökeskeisiä saatamme olla, että haluamme edelleen muodokkaampien naisten pukeutuvan väljiin ja peittäviin vaatteisiin. Toisaalta.. olisiko nyt pienen vallankumouksen aika tässäkin ilmiössä?

Toisaalta.. ehkä minusta on tullut vanhemmiten rajoittunut, mutta näen "ylipaljastavat" vaatteet hivenen mauttomina. Miksi vilautella kun todennäköisesti jokainen tietää vaatteen alla on? Ja toisaalta.. miksi väkisin peitellä jos jokainen tietää mitä vaatteen alla on? Suoranainen dilemma! Itse tulen suosilla peittämään vatsani ennen ja jälkeen synnytyksen niin kauan kuin siltä tuntuu. Rintavarustukseni sen sijaan tulee siirtymään vilauttelun sijaan niiden alkuperäisen tarkoituksen mukaiseen hyötykäyttöön. Toisaalta raskaus antoi minulle rinnat, eli kerrankin olisi jotain vilauteltavaa. Palataan asiaan kun selviää millä tasolla itsetuntoni on ja millaisia asioilla keksin sitä kompensoida jos sattuu laskemaan. Vilauttelu luonnollisesti olisi se järkevin vaihtoehto?

Mikä puolestaan huolestuttaa, on nuorten tyttöjen pukeutuminen. Jotenkin tuntuu pahalta ajatella, että alle 16-vuotiaat tytöt kulkevat puolialastomina. Ehkä jonkun korvaan kuulostan konservatiivilta ja kaksinaismoralistilta. -Pukeuduinhan itsekin samalla tavalla. Myönnettäköön että varsinaisten mielipiteiden muodostaminen aiheesta on pahasti kesken. 

Matalavyötäröiset housut olivat jotain mihin juutuin "yliajaksi". Melkein repesin nauramaan luettuani kyseisen vaatekappaleen paluusta: juuri kun innostuin korkeasta vyötäröstä ja nyt sattuneesta syystä äitiysvaatteista! Olen aina askeleen jäljessä.. En vielä osaa ennustaa tulenko hankkimaan matalavyötäröiset housut.. aikoinaan niistä pidin kovasti, mutta luulen että nykyisellä ja tulevalla vatsalla pysyn suosiolla korkeassa vyötärössä.. Todennäköisesti jos/kun vatsani palautuu sellaiseksi että matalavyötäröiset housut menisivät, vaihtuvat ne varmaan takaisin korkeampaa vyötäröön.. 



Housut ja hame, eli housu-hame  -yhdistelmä

Tälle en osannut lämmetä teininä sen enempää kuin nytkään. Ei vain mielestäni toimi. No, kauneus on katsojan silmissä. Eli puutteita etsittäessä silmissäni on muutakin vikaa kuin karsastus. Toisaalta housut ja tunika toimivat mielestäni hyvin, mutta hame tuntuu ylimääräiseltä vaatekappaleelta housujen päällä. Vaikuttaa siltä, että joko housut tai hame ovat unohtuneet ylle epähuomiossa. Voiko yhdistelmän oikaista laittamalla hameen alle erittäin pienet minishortsit?

Tulevatko nämäkin:

Glitteriä sisältävät meikit: Luomiväriä, huulipunaa- ja kiiltoa, kynsilakkaa, luomivärikynää.. jokin näissä viehätti! Glitteriä oli myös vaatekuosissa, mutta maltillisemmin kuin nykyään/viime vuosina. En edes lapsena perustanut liiasta määrästä kimallusta. Esimerkiksi täysin paljeteilla (tai millä lie) vuoratut mekot itsenäisyyspäivän vastaanotolla näytti mielestäni oudolta. Kuin naiset olisivat pukeutuneet joulukuusen koristeiksi. 

Sen sijaan esimerkiksi vaatteissa oli glitterillä painettuja kuvioita: tähtiä, lohikäärme yms. Kuvioissa oli siis myös asennetta. Hempeitä sydämiä yms. söpöä muistan nähteeni vähemmän. Myös huulipunissa oli glitteriä, mutta niissäkin sopivissa määrin: ei liikaa, mutta kimaltelivat nätisti. Totta puhuen odotan innolla mattahuulipunan siirtymistä syrjään. 

Vieläkin muistan miten haikailin Maydellinen Water Shine -huulipunien perään! Toinen hauska puuta oli kynsilakoilla taiteileminen. Piirsin itse tekemälläni liimalla kovetetulla ohuella siveltimellä kuvioita kynsiin. Toinen hauska puuha oli sävyjen löytäminen. Minulla oli valkoista helmeilevää lakkaa jolla tumman pohjavärin sai muutettua kauniin huurteiseksi. 

Toisaalta toivon että luonnollinen "ihomeikki" jäisi. 2000-luvun alussa iho pyrittiin saada miltei muovimaiseksi meikkivoiteella ja puuterilla. Tuolloin ei ollut olemassa sanaa "primer" BB- ja CC -voiteista puhumattakaan. 


Polvenpituiset hameet olivat kova juttu! Hameet olivat yleensä yksiväriä ja sävyltään hillittyjä: valkoisia, harmaita, mustia tai farkkukangasta. Hameen kanssa käytettiin (yleensä) Adidaksen tennareita joiden suojaksi oli vedetty vaaleat ja melko paksut säärystimet. Skeittikenkiä en koskaan hankkinut, mutta nekin olivat kova juttu. Säärystimet olivat hieman lyhyemmät, ja yleensä ne neulottiin itse. En tiedä oliko tämä vain paikallinen muoti-ilmiö vai laajemmalle levinnyt. Pikkukaupunki jossa kouluni kävin, saattoi myös olla pari vuotta muodista jäljessä. 

Käärmekuosiin en itse hurahtanut, mutta muistan sen hyvin. Hieman yleisempää se oli kengissä ja asusteissa, mutta joskus myös topeissa, housuissa ja hameissa. Kenties huono saatavuus asuinpaikallani hieman rajoitti käärmekuosin yleisyyttä. Itse taisin kaiken yksivärisyyden jälkeen olla hieman tottumaton käärmekuosiin. Nyt hieman enemmän nähneenä ja tottuneena pidän sitä hauskana lisänä vaikken käyttäjäkuntaan kuulukaan. 16-vuotiaana nirppanokkana taisin pitää kyseistä kuosia hieman mauttomana. 

Pitkät farkkutakit olivat "in" ehkä parin vuoden ajan. Itse en tällaista hankkinut osittain siksi etten oikein pitänyt niistä, ja toisaalta siksi että tuolloinkin alle 160-senttisenä vaate ei tuntunut sopivan. Lisäksi malli toi mieleen jonkinlaiset työtakin. Pari vuotta sitten ja säännöllisesti sen jälkeenkin olen pongannut samaisia takkeja vaatekaupoissa, mutta ihmisten päällä niitä on näkynyt vähemmän. Tapahtuuko paluu uudelleen.. se selviää ajan kanssa. 

Rastat, lettilisäkkeet ja vetyperoksidiblondaus olivat kovassa suosiossa vuosituhannen vaihteessa! Tuntui kuin hiukset olisivat olleet aggression purkamisen kohteena, eikä luonnollisuudesta ollut tietoakaan. Kun permanentti oli poistunut muodista, hiukset tuhottiin muilla keinoilla. Ainoa näistä mitä tavallaan toteutin oli goottiajan kuiturastat. Myönnän että ihailin luonollisen värisiä tekokuitulettejä, mutta siihen ryhtyivät vain he, jotka a) raaskivat/onnistuivat saamaan niin paljon rahaa kampaajalle ja b) jotka jaksoivat istua kampaajalla tuntikausia. Rahan suhteen kyse oli siitä, miten sitä oli 15-vuotiaalla käytettävissä. 

Rastat taisivat olla osa "Salkkari-muotia" ja toki myös sen ajan musiikkimuotia siinä missä breikkauskin. Vetyperoksidiblondausta en oppinut koskaan tajuamaan. Tukka oli lähinnä räjähtäneen näköinen ja juurikasvu teki lopputuloksen vielä hirveämmäksi. No.. eipä se juurikasvu mustankaan värin kanssa mikään hehkeä ollut. Nim. ainoa oikea väri kunnes löysin punaisen. Sitten löysin oman värin hakemisen. Hiusten suhteen toivon että luonnollisuus ja hiusten kunnosta huolehtiminen pysyisi muodissa. Toisaalta somekanavien tarjoamat lukuiset DIY  -ohjeet helpoille mutta hienoille kampauksille ovat ilmiö mistä pidän! 

Varokaa Jonnet, Pissikset saattavat palata!

Näiden nimitysten käyttäminen varmasti pahoittaa monien mielet. Pahoitteluni! Mutta hei, ne ovat oman aikansa kuvauksia joille aika moni niiden edustaja itsekin nauraa. Toisaalta ES-Jonnetkin alkavat olla katoava luonnonvara, eikä "pissiksiä" taida muistaa kukaan. Pienenä hyvin tärkeänä historian faktana totean pissisten olleen erittäin merkittävä osa 2000-lukua. Nimikkeen ansaitseminen ei ollut itsestäänselvyys. Se vaati tiettyä pukeutumistyyliä (2000-luvun muotivaatteet, meikit ja stringit vedetty mahdollisimman esille) sekä kykyä litkiä light -siideriä niin, että rakon rajallinen kapasiteetti vaati rohkeutta kyykkiä pusikossa. Ei siis pärjätty pelkällä ES-juomalla!



Muun muuassa Paris Hilton oli pissis -tyylin tärkeä esikuva... 

Millä mielin te odotatte vaatekauppojen tulevaa tarjontaa? -Mikäli "ennustukset" käyvät toteen..



keskiviikko 26. tammikuuta 2022

Iänikuinen kysymys: millainen raskausvatsa on sopivan kokoinen?

 Olen ollut todella laiska "masukuvien" kanssa. Jo muutaman vuoden ajan pohtiessani ajatusta raskaudesta ajattelin että vaikenen somessa kuvia myöten. Tosin oletin vahvasti myös etten tule raskaaksi. -Ainakaan helposti. Kummankin oletuksen kanssa kävi toisin. Kuvien suhteen olen kuitenkin ollut laiska. Tavallaan olisi ollut hauska laittaa kuvapäivityksiä useamminkin, mutta energia ja motivaatio ei ole riittänyt kuvien ottamiseen kuin harvoin. 

En häpeä mielipiteiden ja ajatusten muuttumista. Toisaalta haluan olla tietoinen ja muistuttaa itseäni myös aiemmista näkemyksistä vaikka ne eroasivat täysin nykyisistä. En halua ajatella olleeni väärässä, lapsellinen, kokematon tms. Tai ehkä olin, mutta näkemyksen perustuivat silloiseen tilanteeseen ja tuntuivat silloin ihanteellisilta. Mieleeni ei tulisikaan moittia heitä, jotka ajattelevat samoin kuin itse joskus. Ajatusten muuttuminen on osa sisäistä kasvua, ei muuttumista paremmaksi ihmiseksi. 

Vatsan mysteeriset mitat

Olen aiemminkin kirjoittanut raskauteen liittyvistä ulkonäköpaineista - ja käsityksistä. Oma kuvani havaitsemastani saattaa toki olla virheellinen, mutta tiedä häntä voiko näin subjektiivisessa aihepiirissä puhua oikeasta tai väärästä. Ehkä enemmänkin näkökulmista. Korostaisin myös, etteivät ajatukseni liity siihen että olisin pahastunut tai loukkaantunut. Viime kuvissa sain vatsastani "kokoarvioita" laidasta laitaan: pieni, suuri, komea jne. Aika neutraaleja adjektiiveja, tosin komea lienee kategorioitavissa positiiviseksi. 

Itse olen suhtautunut kasvavaan vatsaani melko neutraalisti. Toisaalta ajoittain olen valmis noitumaan ajoittain esteeksi kasvaneen vatsani epäkäytännöllisyyttä erityisesti pukiessa housuja, sukkia ja kenkiä. Myös työpaikan ruokalassa linjaston toiselta puolelta on erittäin haasteellista ottaa ruokaa jos sellaiseen on tarve. 

Enemmän minua ovat hämmentäneet vartalon uudet mittasuhteet. Kuulun siihen ryhmään jonka ns. vararengas kehittyessään tipahtaa vyötärön alapuolelle. Ts. laardi kertyy reisien ja peffan alueelle ennen vatsaa. Vatsan alueelle ei sen sijaan ole ehtinyt kertymään ylimääräistä. Eihän siinä nytkään mitään pehmikettä ole. Kasvanut vatsa on ilman supistuksiakin napakka ja Juniorin liikkuessa muoto on hieman.. toispuoleinen? Mutta ensimmäistä kertaa elämässäni vatsa on selkeästi suurin osa ruhostani. Kyllä, minusta on outoa että vaatteet eivät kiristä lantion, vaan vatsan alueelta. Ajatus ei ahdista, mutta myönnän vierastavani sitä edelleen. 

Kun raskaus omasta mielestäni alkoi näkyä, sitä eivät muut huomanneet. Toisaalta käytin melko väljiä paitoja. Toisen kolmanneksen lähestyessä oli alkanut ilmetä epäilyksiä ja jotka lopulta varmistin oikeiksi. RV16:n kohdalla vatsa alkoi jo olla niin selkeä että epäilykset jäivät sikseen. Pienen kokoni ja toisaalta rakenteellisten tekijöiden vuoksi raskaus näkyi selkeästi ennen 20. viikkoa. 

Joskus RV16-17 aikoihin?


Liian pieni vai suuri?

En voi kritisoida naisia jotka harmittelevat pientä vatsaa, sillä en osaa täysin samaistua heihin. Oma raskauteni tosiaan näkyi melko varhain, muttei kuitenkaan (mielestäni) harvinaisen varhain. Ehkä osalle raskaus on niin kokonaisvaltaisen ihana asia, että he haluavat sen näkyvän. Onhan se minustakin, mutta enemmän olen nauttinut hetkistä kun Juniorilla on meno päällä. -Vaikka se ei aina aivan mukavalta tunnukaan. 

Vatsan kokoon vaikuttavat erityisesti äidin rakenne ja miten kohtu on. Ns. eteenpäin kallistunut kohtu pullahtaa nopeammin esille kuin taaksepäin kallistunut kohtu. Myös istukan sijainti vaikuttaa asiaan. Vaikkei tätä saisi kirjoittaa tai ylipäänsä lausua ääneen.. jos kehossa on omasta takaa enemmän rasvaa, raskaus ei välttämättä näy niin selkeästi. Tekijöitä on siis monia. -Puhumattakaan siitä monesko raskaus kyseessä on. Itse sain todeta että "tiukka" kunto ei ole ihanteellinen lähtökohta. Vatsapalikoiden venyminen oli nimittäin aika tukalaa. Totta puhuen välillä tuntui kuin halkeaisi kahtia. Olin suorastaan huojentunut kun ne pirulaiset alkoivat erkaantua. 

Olen kuullut myös joidenkin saaneen kommentteja liian suuresta vatsasta. Voi voi.. siis niiden suhteen jotka jaksaavat toisten vatsoja mittailla. Itselleni mieleen tulee lähinnä liikkumisen ja ylipäänsä olemisen vaikeus keskimääräistä suuremman vatsan kanssa. Mutta liian suuri yleisesti? Osalla vatsa vain sattuu kasvamaan suuremmaksi ilman että kyse olisi mistään poikkeavasta. -Ja yhdenkin vauvan kanssa vatsa voi kasvaa varsin reippaasti. Itse sain joskus 20. viikon paikkeilla varovaisen kommentin "Niin siellä on siis vain yksi vauva?". Töissä puolestaan minulle todettiin ettei vatsani ole enää kasvanut. Päädyin ajattelemaan näiden kahden keskiarvoa: ihan sopiva. 

Olisko tämä 3-4 viikkoa sitten?

Pinnallinen some -ilmiö vai ikivanha kysymys?

Somea on helppo syyttää mm. kaikesta. Kyseen ollessa raskaudesta luulen, että vatsan koko on pohdituttanut naisia kautta aikojen. Erityisesti ennen siirtymistä nykyaikaisiin tutkimusmenetelmiin tai ylipäänsä terveydenhuollon tukeen vatsan koko taisi olla merkittävin osa raskauden seuraamista kuukautisten poisjäämisen jälkeen. Toki enemmän tai vähemmän hiljaista tietoa oireista varmasti kiersi naisten keskuudessa. Jos oireet viittavat raskauteen mutta vatsa ei kasvanut, tuntuisi loogiselta että jonkin oletettiin olevan pielessä. 

Some sen sijaan lienee tuonut mahdollisuuden vertailla itseään ja muita johonkin standardiin, minkä miljoona julkaistut kuvat ovat muodostaneet. - Hyvin istuvista raskausvaatteista puhumattakaan. Toinen ahdistuksen aihe lienee kuinka paljon paino "saa" nousta. Viis siitä paljonko sen pitäisi nousta. En tiedä lähtisinkö syyttämään naisia pinnallisiksi, sillä ulkonäköpaineet tahtovat tulla ulkopuolella. Tämä ei tietenkään koske kaikkia. On naisia, jotka kykenevät olemaan noteeraamatta somen standardeja. 

En kehua kuuluvani heihin täysin. Myönnän kokevani paineita kahteen eri suuntaan erityisesti rasvakudoksen lisäämisestä. Olenko pinnallinen ja itsekäs? -Kyllä ja en? Tämä on niitä asioita joissa syömishäiriötausta jonkin verran tekee kiusaa. Toisaalta tottuminen liikuntaan, hyväksi kehittynyt aineenvaihdunta ja vaikeus saada ruokaa enemmän alas aiheuttavat oman haasteensa. Vatsa kyllä kasvaa ja edellisessä ultrassa vauvakin oli kasvanut hienosti. Perjantain neuvolakäynnillä kuulen lisää väliaikatietoja. 

RV28 loppusuoralla..

Mikä sitten sai minut niin pinnalliseksi ja huomionhakuiseksi että olen julkaissut blogiini ja Instagramiin kuvapäivityksiä liittyen nimenomaan vatsaan? Hymyssä suin ja hieman häpeillän totean olevani ihminen siinä missä muutkin. Ehkä halusin edes hieman muistoja raskaudesta, päivittää kuvan muodossa kuulumisiani ja mitä ei pitäisi myöntää: ehkä halusin kommentteja sillä sellaisten todennäköisyys oli suuri. -Vähintään yhtä todennäköisiä kuin positiiviset kommentit. 

Entä jos kommentit olisivat olleet ikäviä? V**un läski valas, pilaat kroppasi, liian pieni vatsa, kidutat vauvaasi kun et kasva jne. Näitähän keksittäisiin kun "sopivanlaiset" ihmiset pääsisivät ääneen. Se tässä "tilassa" on uutta, että nainen on eräänlaisena maalitauluna kommenteille joka suuntaan. Itse lähtökohtaisesti olen vauvan hyvinvointi edellä -kannalla. Toisaalta annan itselleni luvan hetkiin ainakin kummastella muutoksia kehossani. Lapsi tekee kehoon ne muutokset joita se tarvitsee kasvamiseen vahvistumiseen. Se että naisihmiset näkevät ja pohtivat havaitsemiaan muutoksia, ei välttämättä tarkoita pinnallisuutta. 



Pohdintaa
Voi raskausvatsa miten saatkin ihmiset pohtimaan kokoasi! Vaikka tämän tekstin kirjoitin ja osa kommenteista pohditutti, en osaa murehtia vatsani kokoa. Toisaalta ajattelisinko samoin jos raskaus juuri ja juuri näkyisi tai vatsani oli epäkäytännöllisen suuri? Ja milloin se olisi ns. keskimääräistä suurempi? Itse en ainakaan ole tietoinen silmin havaittavista "standardimitoista". Subjektiivinen käsite siis? 

Tietenkin raskauden loppuvaiheessa monen olo alkaa olla tukala. Itse pärjään tämän pallon kanssa vielä hyvin, mutta ehkä parin kuukauden päästä se alkaa tosiaan tuntua liian suurelta. No, jos rehellisiä ollaan.. vaikka toivon ja rukoilen että vauva pysyisi vatsassa turvassa vielä useamman viikon, erityisesti rappusten käydessä "korkeiksi" mietin, miltä mahtaa tuntua liikkua kun tämä kertynyt massa poistuu. Mutta menköön mukana vielä niin kauan että Juniori ehtii kasvamaan riittävästi <3

Onko teille raskausvatsaan liittyviä kommentteja jotka ovat herättäneet ajatuksia? 

 






lauantai 22. tammikuuta 2022

RV28 kuulumiset: Edistystä opinnoissa, koronahuolta ja liikettä vatsassa

 Taas on yksi viikko vierähtänyt! Raskauden kannalta huojentavaa on ollut toisen kolmanneksen loppumetrit. Vaikka liian varhaisen syntymisen mahdollisuus pelottaa edelleen, eräänlainen riskiraja alkaa olla takana. Edessä on siis RV29 (28+0) Silti toivon kovasti että potkunyrkkeilijän ja maamyyrän välimuoto pysyisi turvassa vielä mahdollisimman monta viikkoa. Arki tuntuu jo hieman helpommalta. Ehkä loman ja työn välinen "jet lag" on helpottanut. Kulunutta viikkoa voisi luonnehtia suorastaan ailahtelevaksi: aihetta huoleen mutta myös huojennukseen.

Opinnoissa pientä etenemistä!

Vihdoin ja viimein! Joku tehokkaammin etenevä varmasti nauraisi kippurassa tätä satunnaista yksittäisten kurssien suorittamista. No, minulle se vauhti on juuri sopiva. -Nykyisissä olosuhteissa. Periaatteessa voisin tehdä enemmänkin, mutta käytännössä vatsa alkaa painaa sen verran että pitkäaikainen oleminen muussa kuin makuuasennossa ei enää tunnu hyvältä. 

Mutta kurssi suomalaisen yhteiskunnan poliittisesta historiasta oli todella mielenkiintoinen! Opiskelussa saavutin "flow" -tilan useasti ja arvosana 5 tuntui uskomattomalta. Vaikka tulevaisuuden kannalta olennainen pääaineeni on se mihin pitäisi keskittyä, myönnän että olen kovasti tykästynyt historiaan. Ehkä palkitsen itseni säännöllisesti historian opinnoilla? Tosin tällä hetkellä melkein ainoa ihanteellinen suoritustapa taitaa olla tenttiminen etänä. No mikä jottei. -Etenkin mielenkiintoisten aiheiden parissa! Mainittakoon etten aina ole näin motivoitunut..

Koronatilanne huolestuttaa yhä enemmän...

Tässä alkaa olla hieman tukalat paikat. En pelkää koronatartuntaa suoranaisesti itseni takia vaikka olen siirtynyt jälleen uuteen riskiryhmään. Mutta vauvan turvallisuus huolestuttaa sitäkin enemmän. Onneksi sain edes kaksi rokotetta otettua. Toisesta on sen verran vähän aikaa että suoja toivottavasti on vielä korkeampi ja pysyy sellaisena ainakin joitakin viikkoja. 

Vaikken mielelläni ja ihan periaatteesta tuo esille työpaikkaani somessa, sen verran voin todeta että olen paljon ihmisten kanssa tekemisissä. Onneksi maskien käyttäminen on aktiivista. Siitä huolimatta huoli kasvaa yhä enemmän. 

Lukemisen elpyminen on pysynyt

Tämä on ollut mukava asia huomata! Eilen sain jälleen käsiini pari mielenkiintoiselta vaikuttavaa kirjaa. Yleensä luen sekä tieto- että kaunikirjallisuutta. Tietokirjallisuus liittyy yleensä historiaan tai teologiaan. Luulen että valtiotieteet tulevat jossain määrin mukaan. Jostain syystä olen alkanut tuntea pientä kiinnostusta myös muuhun kuin Suomen historiaan. Valitettavasti en edellisellä pikaisella kirjastoreissulla löytänyt mitään kiinnostavaa, mutta voisin kokeilla piiiiitkän tauon jälkeen silmäillä mm. Kreikan ja Rooman ajan historiaa. Sellainen kronologisesti edistyvä projekti voisi olla mukavaa pitkästä aikaa. Eri asia miten paljon aiheesta innostun.. 

Hetki sitten sain julkaistua ensimmäisen jonkin sortin lukupäiväkirjan. Teksti löytyy täältä. Luulen että helmikuulle on luvassa melko samankaltaista lukemistoa, tosin ei John Irwingiä tällä kertaa. 

Juniorin (ja äidin) kuulumiset

Juniorin kasvu alkaa todella tuntua! Kaveri on onneksi ollut varsin vilkas ja "aikataulut" ovat jotenkin arvattavissa. Aamulla kun itse heräilen, hän heräilee myös. Luulen että herää siihen että itse vaihdan asentoa. Työpäivän aikana hän vilkastuu hieman siinä kymmenen jälkeen. Sitä ennen lienee parin tunnin nokosten aika?

Nykyään hän liikkuu ajoittain myös minun liikkuessani, mutta taitaa enemmänkin vaihtaa asentoa. Ja illalla sitten kun itse makaan sängyssä ja luen alkaa todellinen "iltatreeni". Tätä ei kuitenkaan jatku yötä myöten (vielä). Sen sijaan klo: 03-04 vessareissun (pelottavan tarkka ajoitus) seurauksena myös vatsassa heräillään joksikin aikaa..

Itse olen huojentunut jokaisesta päivästä ja viikosta, mutta toivon että kaikesta orastavasta tukaluudesta ja ajoittain kivuaalista kävelystä huolimatta Juniori saisi kasvaa vielä rauhassa useamman viikon. Vaikka nuo "iltatreenit" menevät hieman nukkumaanmenoajalleni, väkisinkin hymyilyttää kun vatsasta yhtäkkiä puskee möykky ja vauvan liikkuva keho on havaittavissa kun kävellä kokeillee. Kylkiin osuvat potkuvat sen sijaan tuppaavat saada kutiamaan...

Näin meni 28. viikko, huomenna alkaa uusi ja viimeinen kolmannes. Oikein mukavaa viikonloppua kaikille ja jaksamista erityisesti mahdollista koronahuolien kanssa! Ja onneksi välillä voi laittaa mekon ylle ilman juhliakin.. Mekko on Mamaliciousin tarjontaa 15 euron kirpparilöytönä. 




torstai 20. tammikuuta 2022

Operaatio lukupäiväkirja: Tammikuussa luetut kirjat

 Yksi jos toinen tuttavistani on pitänyt kuka minkäkinlaista lukupäiväkirjaa. Minusta on ollut mukava lukea tällaisia julkaisia ja joskus olen jopa saanut omaankin lukemistooni ideoita. Käsite "jopa" sopii tähän siksi, että olen kirjojen suhteen hyvin ennakkoluuloinen. Lisäksi minun on vaikea lukea vapaaehtoisesti kirjoja, joiden aihealue ei kiinnosta riittävästi. Toisaalta en liene ainoa. 

Kuten arvata saattaa, yritän itsekin pitää kokeilla osana blogiani jonkinlaista (toivottavasti) säännöllistä lukupäiväkirjaa. Koska en halua ottaa projektista paineita, tulen julkaisemaan myös joskus kauan sitten kertaalleen lukemiani kirjoja sekä sellaisia kurssikirjoja, joita olen pitänyt mielenkiintoisen sisällön vuoksi lähes vapaa-ajan lukemistona. Minulla ei myöskään ole tavoitetta lukea tiettyä määrää kirjoja kuukauden tai vuoden aikana. Ainoa "kriteeri" kirjan pääsemisessä listalle on lukeminen loppuun. Sitten itse asiaan! Nämä kirjat luin loppuun tammikuun 2022 aikana:

Suomen poliittinen historia 1809-2009 (Osmo Jussila, Seppo Hentilä, Jukka Nevakivi)

Tämä teos oli kurssikirjana, mutta sen verran mielenkiintoinen että lisäsin tämän "listalle". Teksti oli hieman tiheään painettu ja kuvilla lukijaa ei liioin hemmoteltu. Toisaalta teksti itsessään oli ymmärrettävää ja selkeästi rakennettu. 

Kun viimeinen sivu oli luettu, tuntui lähes hämmentävältä millaisia muutoksia Suomi oli käynyt läpi 200 vuoden aikana. Vaikka kertaus tulee olemaan tarpeen, kirjassa oli historiaa mitä olin kaivannut: historiaa 60-luvun jälkeisestä ajasta vuoteen 2009. Koska "kouluhistoriani" ylsi vain 90-luvulle ja sinnekin pääpiirteisesti, osa sisällötä oli "uutta" ja vaatii siksi hieman lisää perehtymistä. -Minä kun en ollut erityisen kiinnostunut historiasta sen enempää kuin nykyisyyydestä nuorempana. No, oppia ikä kaikki. 

Suosittelen tätä kirjaa jokaiselle ylipäänsä aiheesta kiinnostuneelle, mutta toisaalta myös heille, jotka kaipaavat kirjoitettua historiaa 80-luvulta eteenpäin. 


Kaksi rakkautta (Paula Havaste)

Tämä kirja on lukemistossa ensimmmäistä kertaa. Kirja löytyi kirjaston tietokantaa selaamalla. Jälleen kaipailin historiallista romaania, mutta Enni Mustosen teokset ovat kahlattu läpi eikä esimerkiksi Pirjo Tuomisen kirjojakaan ole juuri nyt työn alla. Olin skeptinen kuten aina, mutta pidin Havasteen kirjoitustyylistä. Anna -hahmo oli luonnehdittu uskottavaksi ja tapahtumat olivat kuvattu niin, että mieleen saattoi muodostaa kuvia. 

Pidin kirjan alussa erityisesti siitä, että päähenkilö päätti jatkaa opintojaan yliopistossa. Akateemisuus ei ole minulle ainoa ja oikea vaihtoehto, mutta yllättäen sitä samaistuu itsekin opinahjon ollessa sama. -Joskin eri tiedekunnassa ja aikakausi on hieman eri. 

Verrattuna muihin naisen elämää ja arkea sota-aikana kuvaaviin teoksiin tässä kohteena oli historiallista ympäristön sijaan enemmänkin ajatukset ja tunne-elämä ihmissuhteet jotka sota-aika käänsi haasteellisiin solmuihin. Oikeastaan kirja oli hyvää vaihtelua minulle, joka olen tottunut seikkaperäisiin kuvauksin pommituksista, menetyksistä ja pula-ajasta. 


Kunnes löydän sinut (John Irwing)

Tämä kirja on kertaalleen luettu, joskin vuosia sitten. Kirja on John Irwingin teosten tapaan "tiiliskivi" eikä fonttikoko välttämättä hemmottele silmiä. Sen sijaan sisältö on suorastaan koukuttava. Ehkä mielenkiintoisinta, kirjan henkilöt matkustavan myös Suomeen. Tiivistettynä kirjan päähenkilö, aluksi pieni poika Jack Burns matkustaa paikasta toiseen äitinsä kanssa pyrkimyksenään löytää Jackin isä. Juonta en paljasta tämän enempää, sillä loppuratkaisu yllättää todella. 

Kirjassa erittäin vahvassa roolissa ovat mm. tatuoinnit, musiikki ja näytteleminen. Aivan herkille en kirjaa suosittele, sillä se sisältää kuvauksia mm. seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Mikäli aihepiiri aiheuttaa voimakkaita ja ennen kaikkea ikäviä tunteitä, tämä kirja kannattaa jättää hyllyyn. Toisaalta Irwingin tapa kuvata tällaisia, erittäin vakavia asioita antaa ehkä aidomman perspektiivin uhrin näkökulmasta: Hän tajuaa asian vasta myöhemmin. Hahmo ei traumatisoidu odotettuun tapaan, mutta lapsuuden kokemuksen tuntuvat seuraavan mukana. 

Irwingille ominainen ronski ja ajoittain hyvinkin musta huumori on kirjassa mukana. Erityisen taitava Irwing on tilannekuvauksissa, joissa hyvinkin tavalliset asiat värittyvät uusiin sävyihin. Näin toisella lukemiskerralla ja muutenkin hieman vanhempana kirjan tapahtumia tarkasteli hieman uudella tapaa. vaikka pieni osa sisällöstä olikin jäänyt muistiin, kirja tuntui lähes uudelta lukukokemukselta. 

Tällaisia kirjoja on tähän mennessä luettu ja saatu päätökseen! Oliko kolmikossa sinulle tuttuja kirjoja?

Mukavaa loppuviikkoa kaikille! 

torstai 13. tammikuuta 2022

Viikkokuulumisia: Ahdas mahalaukku ja vaikeuksia saada kengät jalkaan

 Arki on lähtenyt jälleen käyntiin ainakin jollain tasolla. Saatan kuulostaa hieman negatiiviselta, mutta joululoman palauttava vaikutus jäi sittenkin laimeaksi. Kompensaationa totean, että myös "kuormaa" on tullut enemmän. Siis konkreettista ja henkistä. Itsekin havahduin että laskettuun aikaan on enää reilu muutama kuukausi jäljellä, joten lienee luonnollista hieman väsyä. Mutta miten arki onkaan lähtenyt käyntiin?

Aamuherätykset ovat menneet kivuttomasti (koputan puuta)

Ainakaan toistaiseksi suurempia ongelmia ei ole ollut. Toisaalta loman aikana päivärytmi ei keikahtanut liikaa mihinkään suuntaan, vaikka muutamana iltana tuli valvottua yli puolenyön. Kuulun kuitenkin heihin, joille iltarutiinit ja riittävä aika rauhoittumiseen ovat olennainen osa parempia yöunia. Kadehdin heitä jotka vain nukahtavat kun makuuasentoon pääsevät! 

Joskus ns. aikaisimman herätyksen aamuja edeltävinä iltoina iltatoimien aloittaminen ajoissa on kieltämättä haasteellista. -Erityisesti silloin kun ns. oikeasti tärkeiden asioiden aloittaminen on työpäivää seuranneen saamattomuuden vuoksi viivästynyt. Oma toimintani ei luonnollisesti liity tähän lainkaan.. 

Syöminen ajoittain vaikeaa

Voin saman tien todeta ettei taustalla ole syömishäiriöistä oireilua, vaan ajankohtainen ongelma: mahalaukku alkaa ilmeisesti käydä ahtaaksi. Asiaa ei liioin auta refluksivaiva mitä pienentynyt mahalaukku ei taida helpottaa. Viimeiset pari päivää tilanne on ollut helpompi, mutta viikonloppuna ruoka ei yksinkertaisesti mennyt alas koko päivänä. Lopulta kaikki tulikin ylös. Edestakaisin.. 

Muutaman päivänä kurkku oli niin palanut että syöminen oli todella vaikeaa. Sitten helpotti hieman, mutta edelleen huomaan että annoskoon vähänkin kasvaessa tulee todella tukala olo. Lisäksi näinä aikoina palaneen kurkun aiheuttama yskä on hieman kiusallista.. En ole aikeissa vähentää energiamäärää, sillä nyt sitä tarvitsee joku muukin kuin minä. Varmuuden vuoksi suosin vatsaystävällisiä ruokia. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että liian suuri määrä proteiinia yhdellä kertaa ei ole hyvä. Muuten ns. normaalit ruuat ovat menneet ilman suurempia ongelmia. Ilmeisesti tulevina viikkoina tilanne ei vain helpota..


Siirtymiset alkavat vaikeutua..

Vaikka tein "sopimuksen" neuvolassa painon tarkkailusta, en voi olla erityisesti liikkuessa huomaamatta massan lisääntymistä. Sovimme siis ettei minun tarvitse nähdä vaa'an lukemaa. Voi olla ettei se tuota ongelmia, mutta halusin pelata varman päälle: Varmistan etten edes tiedostamatta vähennä päivittäistä energiamäärää painon noustessa. Kun minun ei tarvitse nähdä konkreettisia lukuja, en mieti asiaa. 


Liikkuessa lisääntynyt massa alkaa tosiaan tuntua. Lisäksi vatsa alkaa ajoittain olla edessä. Kuten arvata saattaa, kaikki alavartaloon tehtävä alkaa olla haasteellista: kenkien, housujen ja sukkien laittaminen ainakin. Tosin opin jo aiemmilla viikoilla kumartumaan ristiselästä käsin, jolloin vatsa ei estä liikettä. Mutta.. myönnän kokevani pienoista turhautuneisuutta vaikka tila onkin "aiheutettu itse". No, näillä mennään. 

Ja Juniorin kuulumiset?

Tietenkään en voi täysin vastata Juniorin puolesta. Itse tietenkin iloitsen vilkkaudesta vaikka se ajoittuukin juuri hetkiin joina itse yritän levätä. -Luonnollisesti nukkumaanmenoaikana. Hän tuntuu reagoivan kosketukseen ja tietenkin paikoillaan olemiseen. Liikettä tuntuu nykyään myös muulloin, esim. kun kävelen hiljakseen. Ehkä hellyyttävintä on, kun hän reagoi myös isänsä ääneen ja kosketukseen <3

Mistä Juniori ei välttämättä pidä? Dopplerilla kuunnellessa ja ultrassa hän pyrkii siirtymään muualle. Itselläni ei siis doppler -laitetta ole, mutta neuvossa Juniori ei viihdy estradilla kovin pitkään. Luvassa tosiaan on kolmas ultra jossa selvittävät onko istukka noussut yhtään. Onneksi Juniori ei tästä tiedä (luullakseni?) etukäteen.. Mitä tästä voi todeta? Varmasti on turhauttavaa kun elämää mitä parhaimmissa oloissa häiritään säännöllisesti. Lisäksi tämä vielä ihana yksiö tulee käymään ahtaammaksi linja-auton toiletti.. 

Pohdintaa..

Jotenkin tämä viikko on kuitenkin mennyt. Hieman tulevat viikon jännittävät niin koronan kuin tähän haasteellisempaan suuntaan muuttuneeseen kehoon totuttautumisen kannalta. Toisaalta kumpaankaan en voi vaikuttaa, eli sopeutuminen lienee ainoa vaihtoehto. Oikeastaan elämä ei pelkän raskauden ohella ole viikko kerrallaan elämistä. Se koskee nyt vähän joka osa-aluetta. 

Vaikka koronatilanne ja toisaalta esimerkiksi edelleen päivittäin esiintyvät supistukset (kivuttomia ja ohimeneviä sentään) aiheuttavat oman huolensa, silti jokin tässä erilaisessa elämässä viehättää. Ennen koronaa ja erityisesti ennen raskautta jokainen päivä ja viikko olivat hyviä tai huonoja sen perusteella mitä kaikkea sain aikaan: opintoja, mahdollisimman hyviä arvosanoja, kehitystä urheilussa jne. 

Toki esimerkiksi soittamisessa on mukava kehittyä, mutta pieni junnaaminen vaikkapa yhdessä kappaleessa ei haittaa. Liikun toki myös edelleen, mutta aivan erilaisilla "tavoitteilla". Teen parhaani että kehoni kestää raskauden ja palautuu paremmin. En silti voi sanoa että olisin nyt jotenkin "parempi ihminen" kuin ennen raskautta. Toivon myös etten koskaan koe sellaista vauvan synnyttyä. Tietenkin elämä ja prioriteetit muuttuvat, mutta haluan tehdä parhaani etten äitinä koskaan asettuisi sellaisten ihmisten yläpuolelle joilla ei ole lapsia. Itse koin sellaista säännöllisesti. Se tuntui pahalta ja aiheutti syyllisyyttä. 

Mitähän tulevina päivinä? Kuten todettua tuli, aivan tarkkaan sitä ei voi arvioida. Nyt toivon että tilanne töissä ja muuallakin pysyisi kohtuullisena. Voisin todeta toivovani että kaikki pysyisivät terveinä. Toki toivonkin, mutta ajatus lienee hieman epärealistinen tällä hetkellä. Itse toivon ihan vain pieniä arjen iloja, panostamista nukkumiseen, mukavia lukukokemuksia ja hyviä ulkoilusäitä. Tämä riittää ihan hyvin. Toki hieman pitää tarkastella vauvantarvikkeiden tarjontaa ja muutaman viikon päästä jopa hankkia niitä. Pidän edelleen kiinni siitä että varsinaiset ostot saavat jäädä helmikuun puolelle. Hemmetin taikauskoisuus.. Kohtalotovereita?

Ensi viikko näyttäisi muutenkin töitä lukuunottamatta sopivan tapahtumaköyhältä, sillä seuraavalla viikolla pitäisi rutistaa samana päivänä sokerirasitus, epilepsialääkkeen pitoisuuden mittaaminen ja iltapäivällä neuvola. Kieltämättä mietin onko noita verikokeita ihan fiksua laittaa samalle päivälle, mutta tuleepahan tehtyä. Toisaalta lääkkeen saa otettua kuitenkin heti verikokeen jälkeen. Eli jos oireita pukkaisi, ne olisivat muutenkin tullakseen. 

Eipä kummoista tällä(kään) kertaa. Mukavaa loppusuoralla olevaa viikkoa kaikille! 

lauantai 8. tammikuuta 2022

Q & A

 Kannustuksesta ja toisaalta mielenkiinnosta kokeilen Q & A -tekstiä. Kommenttikenttään voi kirjoittaa kysymyksiä, joihin vastaan omassa julkaisussa. :)

Mukavaa viikonloppua kaikille! 

perjantai 7. tammikuuta 2022

RV26 ja joululoma: poskiontelontulehdus, lukemista ja pientä koronahuolta

 Vuotta 2022 on mennyt jo jokunen päivä, samoin RV 26 (25+5) on mennyt eteenpäin hissukseen. En voi kehua tapahtumarikkailla päivillä, kiitos sairastamisen. Miten se menikään? -Tunnollinen työntekijä sairastaa lomalla. Tätä ohjetta on tosiaan tullut noudatettu. Alkuperäinen tarkoitus oli ulkoilla mahdollisimman paljon ja viettää muutenkn sellainen ihanan aktiivinen loma. Aina ei mene suunnitelmien mukaan.. 

Pienestä nuhasta poskiontelontulehdukseen

Sen piti olla pieni nuha. Sitten se paheni, nenä meni totaalisesti tukkoon mutta.. kyllä tämä tästä! Seuraavana päivänä ei tapahtunut muutosta. Sitten kasvojen oikea puoli kipeytyi, samoin hampaat. Sitten nousi kuume. Seuraavat kysymykset olivat luokkaa "menenkö tavallisen lääkärin vai hammaslääkärin puheille?", "miten nukun tai olen tämän säryn kanssa koska särkylääkkeiden kanssa on varottava?" ja tietenkin "miksi minä??!!". Koronatesti tosin näytti negatiivista, mutta siinä olotilassa en osannut olla hyvilläni edes tästä. 

Minulla tosiaan ei ollut kokemusta poskiontelontulehduksesta, mutta oireiden perusteella osasin sitä epäillä enemmän kuin usean hampaan yhtäkkistä hajoamista. Onneksi sain ajan lääkärille heti seuraavalle aamulle. Kuulemma "selkeä löydös". Kiitos tästä, sitten 10 päivän antibioottikuuri ja vieroittautuminen Nasolinista. Paheeni.. Onneksi pahimmat oireet helpottivat parissa päivässä. Nyt tuo oikea poskiontelo tai mikä lie sivuontelo alkoi ilmeisesti tyhjentyä. Enpä olisi uskonut niistämisen olevan niin suurta viihdettä.. Niin, pahoitteluni lukijoille jotka eivät kaivanneet yksityöskohtaista tietoa. 

Omalla kohdallani poskiontelontulehdus oli suurella todennäköisyydellä ns. raskausoire, kiitos heikentyneiden limakalvojen ja nesteiden liikkumisen hidastumisen. Ehkä tämä kompensoi hieman sitä, että pahoinvointini ei ollut niin infernaalista kuin odotin. Kieltämättä pahentunut koronatilanne jännittää, etenkin kun ensi tiistaina edessäni on vasta toinen rokotus. Uskallan nyt kuitenkin toivoa kovasti että sairastelu erityisesti koronan suhteen jäisi pois. Tosin poskiontelontulehduksen uusimiseen on ainakin hyvä varautua.. ainakin ennaltaehkäisyn kannalta?

Univelkojen paikkaamista

Vasta aikataulujen väljennyttyä saattoi huomata millaisella minuuttiaikataululla arjet olivat menneet. Ehkä sellainen on helppoa osalle ja monille aivan normaalia arkea. Toki minullekin se on ollut, mutta kaipaan välillä hengähdystaukoja. -Erityisesti sellaisia, joina ei tarvitse jatkuvasti vahtia kellonaikoja. Niin tylsältä kuin kuulostaakin, pidän erityisesti päivistä joina iltaisin ei ole mitään tekemistä klo: 19 jälkeen. Voi vain ryhtyä hiljakseen iltarutiinien pariin, rauhoittua ja mennä aikaisin nukkumaan. Tuollaisten iltojen päätteeksi uni tulee helposti. 

Toki taustalla voi olla epäonnistunut ajanhallinta, mutta muutama viikko ennen joululomaa kerrytti univelkoja. Toki taustalla oli stressiä ja hieman liikaa tekemistä, josta kaikki ei todellakaan olisi ollut pakollista. Ehkä se pieni suorittaja sisälläni tykkää säännöllisesti nostaa päätään. 

Väljemmät aikataulut ja pienempi määrä pakollista tekemistä ovat auttaneet univelkojen paikkaamisessa. Hassua sinänsä, koko joululoman aikana ei ole tullut valvottua liikaa (yli puolenyön) kuin muutama kerta. Yksi näistä oli uusi vuosi, kaksi muuta taisi mennä elokuvaa katsellessa. Loman kesto on siis ollut n. 2,5 viikkoa. Vaikken aivan joka yö nukkunut hyvin erityisesti sairastaessa, kokonaisuudessaan olo on levänneempi verrattuna lähtöpisteeseen.

Muutama paita lisää..

Kummasti ne paidat kutistuvat! Jälleen ostin muutaman äitiyspaidan lisää, koska nyt äitiyspaidat ovat ainoita mitkä eivät ole nousseet "napapaidoiksi". Great.. yritän silti parhaani mukaan pitää äitiysvaatevaraston melko pienenä, mikä tarkoittaa ns. virallisia äitiyspaitoja jokaiselle arkipäivälle. Viikonloppuisin ei ole niin väliä vaikka mammahousujen vatsakappaleen sauma paistaisi. 

Äitiystakki on pelittänyt melko hyvin, tosin toivon ettei tänä talvena tulisi järkyttäviä pakkasia sillä motivaationi panostaa ulkoiluhousujen etsimiseen on matala. Toistaiseksi pitkä äitiystakki, tuplahousut ja pitkät, lähes polviin asti yltävät villasukat ovat toimineet yli 20 asteen pakkasella. Ja tämä asukokonaisuus näyttää... melko typerältä? Ihan sama..

Juniori liikkuu, minä kömpelöidyn

Nyt on todettava että niin paljon kuin lastani rakastan jo nyt, meillä on hieman erimielisyyksiä nukkumaanmenoajoista. Kuten arvata saattaa, tämä tapahtuu "vuorotyönä". Kun minä liikun, Juniori nukkuu. Kun minä yritän nukkua, vatsassa alkaa myllerrys. Töytäisyt eivät ole vielä kivuliaita, mutta kieltämättä Juniorin liikkeisiin on tullut voimaa. 

Oma liikkumiseni muuttuu joka viikko kömpelömmäksi. Lenkkeily ja mammajooga sujuvat entiseen tapaan, mutta esimerkiksi pukeutuminen on käynyt haasteelliseksi. Pikku hiljaa alan erityisesti turhautumaan kenkien pukemiseen. Sukat ja ousut sentään menevät jalkaan vielä ilman suurempaa taistelua. Entä sitten muutaman viikon kuluttua..

Lukemisen elpyminen

Koska sairastelu yllättäen vähensi liikkumista, on aikaa jäänyt enemmän lukemiselle. Kieltämättä tämä on ollut virkistävää vaihtelua. Minulla on tapana lukea sekä vanhaa että uutta, eli jo luettua ja ei luettua. Tosin jo luetut kirjat ovat sellaisia, joiden lukemisesta on kulunut sen verran aikaa etten muistaa sisällöstä kuin pääpiirteet. 

Hieman muutamien tuttujen esimerkkiä seuraten ajattelin kokeilla jonkinlaista lukupäiväkirjaa. En kuitenkaan halua asettaa tavoitteita kirjojen määrästä tai sisällöstä. Tietenkin tekisi hyvää kokeilla uutta ja lukea mahdollisimman erilaisia kirjoja. Voi olla että innostus riittää myös mukavuusalueeelta poistumiseen, mutta toisaalta en halua tehdä lukemisesta suorittamista. Minun luonteellani tosin suorittamisen jättäminen pois olisi jo suuri saavutus.. 

Lopuksi..

Tämän suurempia mullistuksia ei kuluneen viikon aikana ole tapahtunut. No, hyvä näin. Koronatilanne on mennyt sen verran huolestuttavaan suuntaan, että todennäköisesti myös työpaikalla luvassa on muutoksia. Tosin näin kolmantena koronavuotena olen ehtinyt nähdä ja jopa sopeutua niihin muutoksiin, joita koronarajoitukset ovat aiheuttaneet. Vaikken voi työstäni tarkemmin kertoa julkisesti, sen nyt ainakin uskallan todeta etten usko joutuvani etätyöhön. Tosin etätyö saattaisi olla raskauden kannalta turvallisempi vaihtoehto. Mitä tulevan pitää, se selviää viimeistään maanantaina. 

Ensi viikolla tiistaina olisi toisen rokotuksen aika, mikä kieltämättä on huojentavaa. Vaikka suuri osa väestöstä odottaa jo kolmatta rokotetta, uskon että toinen rokotus suojaa merkittävästi verrattuna siihen, ettei rokotuksia olisi lainkaan. Tartunta voi toki tulla vaikka miten yrittäisi varoa, mutta ilmeisesti selkeästi lievempänä. 

Tänään luvassa olisi käynti neuvolassa, pientä visiittiä sekä vauvantarvikkeiden tarkastelua. Hieman taikauskoisena en ole uskaltanut tehdä vielä mitään hankintoja, mutta katsonut kyllä mm. pinnasänkyjä, vaunuja yms. Helmikuussa raskaus on sen verran pitkällä ja ennen kaikkea turvallisella mallilla, että tarvikkeita uskaltaa hankkia.

Seuraavaksi pitäisi varmaan saada päivä käyntiin, siis aamupalaa pidemmälle. 

Oikein mukavaa pian alkavaa viikonloppua kaikille!