lauantai 24. huhtikuuta 2021

Speden tuotanto, American Piet, Jim Carreyn hahmot: Älä vaan tykkää näistä julkisesti..

 On väitetty että Suomessa valitsee sananvapaus. En voi tätä väitettä edes lakipylien perusteella allekirjoittaa. Tästä syystä uskaltauduin nostamaan esille aiheen, jossa sananvapaus käytännön tasolla osoittautuu huijaukseksi. Arkaluontoinen aihe on siis: Elokuvat joista on pitää. Elokuvamaku on mielestäni koko pienen elämäni aikana ollut aiheena varsin arkaluontoinen, ja oma aito mielipide on muokattava seuran perusteella. 

Ennen tekstin provokatiivisinta osiota lienee hyvä avata taustaa. Oma elokuvamakuni on (mielestäni) monipuolinen. On tyylilajeja jotka jotka eivät vain uppoa vaikka kuinka yrittäisi osua maaliin. Esimerkiksi dekkarit kuuluvat tähän tyylilajiin niin kirjojen kuin elokuvien muodossa. Siedän, voin katsoa, ehkä kiinnostuakin, mutta hieman pakosta. Myös korkean tason taide-elokuvat menevät yli ymmärrykseni. Toisaalta elokuvan musiikit voivat kompensoida. Näin kävi esimerkiksi elokuvan Amélie kohdalla. Kiitos musiikkien, onnistuin koko elokuvan ajan esittämään kiinnostunutta. 

Entä alemman kastin elokuvat joista ei kannata tykätä julkisesti? Tässä olisi muutama suosikki vuosien varrelta sekä kuvaus mikä niissä on hauskaa. Pahoittelen jos elokuvien ns. viralliset nimet ovat ovat virheelliset. Niistä kun on tottunut puhumaan nimillä joiden kohdalla tunnistettavuus riittää. 

Uuno -elokuvat poikamiesvuosista Epsanjaan

Auts.. itseään kunnioittavan sivistyneen suomalaisen ei kai missään nimessä tulisi pitää tuosta hahmosta lainkaan! Itselleni Vesa-Matti Loirin hahmot ja erityisesti Uuno Turhapuro ovat olleet merkittävä osa saamaani kulttuurikasvatusta. Mainittakoon että tämä kuului vapaasti valittaviin osioihin. Uuno -elokuvat olivat ns. koko perheen elokuvia, joille lapset ja aikuiset nauroivat yhdessä. Lapset eivät ymmärtäneet härskimpää huumoria (Hartikaisen lisäksi), mutta jo Uunon omintakeinen ulkoasu olivat hauska juttu.

 Muistan hyvin miten lapsena oli hauska katsoa Uunon loistavaa selviytymistä matkaoppaana Epsanjan auringossa. Vaimo oli vaihtua matkalla, mutta tosirakkaus voitti. -Ja Tuura -parka unohtui hiekan alle. Koska appiukko esiintyi seuraavissa elokuvissa, ilmeisesti hän tavalla toisella selvisi takaisin Suomeen. 

Entä Uunon huikeat poikamiesvuodet maaseudulla? Mitä hauskaa voikaan olla isässä ja pojassa joiden vaatteet ovat olleet pesemättä.. kenties muutaman sukupolven ajan? Lapsen huumorin taso oli sitä luokkaa, että juuri tuo taisi naurattaa. Iän karttuessa ja yleistiedon lisääntyessä erityisesti tästä elokuvasta oli löydettävissä (mielestäni) nokkelaa yhteiskuntakritiikkiä. Nokkelaa, mutta yleisesti ymmärrettävissä olevaa. 

Spede: Pikkupojat

Huumorintajuni lapsena oli hieman.. suoraviivainen: En osannut lukea rivien välistä. Minusta oli hauskaa kun aikuiset miehet esittivät 4-6 -vuotiaita pikkupoikia. En vain ymmärtänyt miksi rooleissa oli aikuiset miehet, sillä kuka tahansa näkee etteivät he ole lapsia. No, sehän se vitsi juuri olikin. 

Myös Pikkupojissa oli runsaasti huumoria jonka sisältö selkeni vasta aikuisiällä. Vielä tänäkin päivänä myös tämän elokuvan lauseet kuuluvat lähes päivittäisiin siteerauksiin. Näin aikuisiällä myönnän että mieskolmikko onnistui varsin hyvin jäljentämään myös lasten liikkumista. Tämä oli havaittavissa jo elokuvan alussa kun "Make" ei malttanut nousta kunnolla jaloilleen päästessään esittelemään "mutsille" heiluvaa hammasta. Myös veljesten kinat olivat suorastaan autenttisia suhteessa ikäluokkaan. Nim. ei omia lapsia mutta töissä samoja mittelöitä useaan kertaan seurannut. 

Ace Ventura -elokuvat

Nämä kuuluvat oletettavasti kategoriaan joka on elokuvien suhteen tabu Jime Carreysta puhumattakaan. Olin ehkä kymmenkesäinen kun luokan pojista joku toi elokuvan Ace Ventura - Luonto kutsuu -elokuvan kouluun. Meillä oli siis äidinkielen tunnilla 3-4 viikon välein elokuvatunti. Tämä saattoi olla myös opettajan keino motivoida parhaimmillaan 32 oppilaan luokkaa panostamaan pitämään äänenkäyttö toivotuissa lukemissa. 

Hauskoja ääniä, ilmeitä, hieman härskiä huumoria mutta myös ajatusta eläinten ja luonnon kunnioittamisesta. Mitä muuta kymmenvuotiaan muokattavissa oleva mutta lapsen tasolla oleva mieli huumorintatuineen voikaan tarvita? Valitettavasti kappale Lions Sleeps Tonight tuo mieleen omat assosiaationsa.. 

Näin ensimmäisen osan, Lemmikkidekkarin vasta pari vuotta myöhemmin, eli hieman pikkuvanhana varhaisteininä. Totta puhuen elokuva ei naurattanut läheskään yhtä paljon. Jos olisin nähnyt kyseiset elokuvat aikuisena, olisin kääntänyt kanataa viiden minuutin sisällä. Nyt elokuvia katsoo hymy kasvoilla ehkä siksi, koska mieleen nousee niiden lapsena aikaan saadut naurukohtaukset. Jostain syystä katsoin Nuija ja Tosinuija -elokuvat vasta teininä. Juna oli mennyt, elokuvat eivät tuntuneet hauskoilta. 

American Pie -elokuvat

Tähän elokuvasarjaan kuuluu ns. alkuperäishenkilöihin liittyvät elokuvat sekä ilmeisesti ajanvietteenä tehdyt väliosat. Katsoin ensimmäisen ja toisen osan juuri oikeaan aikaan. Jim Carrey ei enää naurattanut, mutta ns. oikeanlainen ja teininäkökulmasta tehty huumori seksistä osui mainiosti. Lisäksi naurattavuutta lisäsi se tosiasia, että oma seksuaalisesti aktiivisempi elämä oli vasta edessäpäin. Nuorison kömpelyydelle oli siis helppo nauraa koska omakohtaista kokemusta ei ollut. 

Joissain osissa eritehuumoria oli kaivattua enemmän. Esimerkiksi "pissa-kakkahuumori" alkoi olla lapsuuteen jäänyt osio. Toisaalta oikeissa määrin ja oikein ilmaistuna se naurattaa edelleenkin. Tosin kyseessä saattaa olla enemmänkin anoreksian pilaaman vatsan oikkuiluun liittyvä musta huumori. 

Itse annan pisteet elokuvien "pääosien" mukauttamisesta henkilöhahmojen ikään ja elämäntilanteeseen. Hahmot pohtivat jokaisessa osassa tapahtuneita muutoksia ja pohtivat miten entinen on mukautettavissa nykyisyyteen. Totta puhuen olisin kaivannut vielä yhtä osaa jossa Jimin pojasta olisi tullut teini. Loppuun lisättäköön että joka elokuvassa (jopa epätoivoisissa väliosissa) Mr. Levenstein oli aina yhtä onnistunut hahmo. Pirun kiusallinen mutta samalla lempeä ja ymmärtäväinen asioissa joista nuoremman ikäpolven oli vaikea puhua neutraalisti. 

Mitä väliosiin tulee... luonnehdin niitä lainauksella: Tehty selkeästi tarkoituksella niin huonoiksi että niille lähes nauroi. Joskus elokuvista, musiikista ym. tuotoksesta on havaittavissa, että projektia ei ole tarkoitettukaan laadukkaaksi. 

Pohdintaa

Itsekään en pidä jokaisesta elokuvasta, kirjasta kaikesta musiikista puhumattakaan. Toisaalta ajattelen ettei tuotos voi olla "huono" jos sillä on yksikin henkilö kiitollisena yleisönä. Jokaiselle on jotain. En halua että kasvuympäristöni, koulutukseni, ammattini tai mukaan asettaa tietyt raamit sille mistä pidän. 

Pohtiessa miksi osa näistä yleisesti "ala-arvoisista" elokuvista tuntuvat hauskoilta liittyy usein ikään joina elokuvat on katsottu. Katsomishetkiin liittyy hauskoja muistoja jotka saavat katsomaan elokuvat uudelleen. Speden tuotannossa uudelleenkatsominen on johtanut ns. aikuisille suunnatun huumorin ymmärtämiseen. Osassa taas lapsena koetut naurun hetket kantavat vielä aikuisiälläkin. 

Itsekin sorrun paheksumaan milloin mitäkin kulttuurin tuottamisen muotoa. Ts. sorrun toimintaan mitä itsekin paheksun. Usein kritiikkiin liittyy se, ettei tuotos kosketa tai en yksinkertaisesti pääse tuotoksen tasolle. -Oli sitten korkea, matala tai horisontaalisesti minulle vaikeassa suunnassa. Tästä syystä olen todella huono katsomaan ns. taide-elokuvia. Toisaalta.. jos ne antavat jotain omalle katsojakunnalleen, tuskin ne huonoja ovat. 

Pitääkö joku muu "noloista" elokuvista tai tv-sarjoista?