tiistai 21. heinäkuuta 2020

Liikevinkkejä notkeutta ja tasapainoja kaipaaville

Koska edellinen teksti jäi varsin kuvattomaksi, tulkoon tämän kanssa täysin päinvastainen linja. Viime aikoina on tosiaan tullut tehtyä erilaisia harjoitteita kehonhallinnan parantamiseksi. Tehosta en lupaa mitään, mutta esimerkiksi tasapainon ja notkeuden kehittämisen kannalta seuraavat liikkeet ovat hyväksi havaittuja. -Osa kaipaa meikäläisenkin kohdalla harjoittelua..

Kuten huomattavissavissa on, kaikkiin liittyy liikkeen tekeminen ns. joka askeleella. Näin liikettä toistetaan riittävän usein, ja myös "huonompi" puoli tulee käyttöön.

Jalanheitto eteen ja taakse


Bielmann joka askeleella


Jalanheitto - polvivaaka


Erityisesti jälkimmäinen oli mielestäni vaikeammasta päästä, tai sitten allekirjoittaneen tasapainossa on kehittämisen varaa. Siispä näitä säännöllisesti. Jos jalka ei nouse tai selkä taivu, ei haittaa! Biellmanin voi korvata myös esim. ikkunavaa'alla. Ideana on ensisijaisesti liikkeen tekeminen joka askeleella. Eli vastoin kuten joissain videoissa "opastaja" itse tekee, vain yhden jalan tulisi olla alustaa vasten.

Mukavia treenihetkiä kaikille!

maanantai 20. heinäkuuta 2020

Syksyn treeniskenaario: rentoa asennetta ja kehonhallintaa

Ikäväkseni joudun tunnustamaan että viihdyn lomalla. Toisaalta tätä kompensoi se, että menen mielelläni seuraavalle... kas, tunnin kuluttua! Balanssi saavutettu? Korona -rajoitteiden vähennyttyä pääsin kokemaan myös ripauksen jotain "omaa", eli mahdollisuuden käydä jäällä ja salilla. Jäälle pääsin peräti kaksi kertaa, salille kerran. Luonnollisesti mieleen rakentui suuntaa-antavia tavoitteita. 

Ei liian täsmällisiä tavoitteita
Sellaisia on helppo sortua tekemään, ja toki jonkinlaiset etappimaiset tavoitteet ovat kehityksen kannalta hyväkin asia. Yritän kuitenkin välttää liian selkeitä tavoitteta tyyliin "aion oppia elementin X". Tällä hetkellä minulle riittää että kehityn elementissä, liikkeessä tai missä tahansa mitä tuleekin harjoiteltua. Hidaskin kehitys riittää, kunhan se on juuri ja juuri havaittavissa. 

Toki esimerkiksi jääharjoittelun aloitettuani yllätyin positiivisesti: pääsin parilla yrityksellä kaksoissalchowin piikille alas. No, tulin useita kertoja myös lonkalle alas. Torstain jäävuorossa kadotin hypyn hetkeksi, mutta keskittymisen ja muutaman harjoiteliikkeen myötä tekniikka löytyi taas. - Tosin lopputuloksena oli jälleen kaatuminen. Toivottavaa olisi että hyppy vakiiintuisi syksyn aikana ja alastuloon ei joka kerta liittyisi kaatumista.. 


Pyrkimyksenä sulavuus
Niinhän se on ollut parin vuoden ajan.. eli projekti jatkuu. Jäällä tämä tarkoittaa käytännössä polven joustoa, syvempiä kaaria, parempaa vauhtia ja ylipäänsä kaikkea mikä saa luistelun näyttämään vähemmän tönköltä. Pientä lohtua tuo se fakta, että tämä on ikuisuusprojekti myös huipputason luistelijoilla. Huh helpotusta!

Vaikka mahdollisuudet ovat pienet, tanssi edelleen olisi hyvä oheislaji. Toisaalta harjoittelu peilin edessä ja ylipäänsä liikkeiden hakeminen tuskin on ainakaan haitaksi. Se mitä todella inhoan, on videointi. Vaikka esimerkiksi IG:ssä jaan auliisti liikevinkkejä, itse kuvaaminen ei edelleenkään ole helppoa. Tai siis liikkeen tekeminen kuvaamisen aikana. Valitettavasti juuri kuvaamisen kautta näkyvät mahdolliset virheet ja puutteet, joiden näkeminen on siedettävä jotta korjaaminen ylipäänsä olisi mahdollista. Inhottava realismi..

Kilpaileminen?
Tämä on täydellisen avoin kysymys! Kun olen noista suurista muutoksista ystävällisesti vihjaillut, pohtinut ja luonnollisesti myös valittanut, sen verran voin todeta että edessä on parikin muuttoa, vuodenvaihteessa toiselle paikkakunnalle. Siinä vaiheessa koko luistelu voi jäädä väliaikaisesti tauolle/pienemmän harjoittelumäärän varaan, mikä taas vähentää mahdollisuuksia kilpailla. Tällä hetkellä en asiaa viitsi murehtia, sen näkee sitten. 

Oli kilpaileminen tai luistelu ylipäänsä mahdollista syksyn jälkeen, harjoittelen ja parantelen ohjelmaa syksyn aikana. Jos kilpaileminen edes kerran tutuissa kisoissa on mahdollista, ainakin ohjelma on valmiina. Jos kilpaileminen ei onnistu, korkeintaan toivon ettei syynä ole tällä kertaa pandemia.. Mutta jos kuvitellaan että mainittu tekijä ei estä kilpailemista, kilpailuun valmistautuminen vaatisi vähintään muutaman harjoittelukerran viikossa, joinakin viikkoina enemmän. 

Lisäksi kilpailemiseen vaikuttaa mitä muuta jään ohella on. Jos esimerkiksi mahdollinen työ (mitä toivottavasti tuolloin on) vie runsaasti energiaa, voi kilpaileminen muuttua hauskan rajojen ja taitojen testaamisen sijaan stressaavaksi. 

Uusia painopisteitä
Tai ovatko erityisen uusia.. itse asiasiassa jonkin aikaa kokeiltuja hyväksi havaittuja. Olen tosiaan ottanut kuluneen vuoden aikana vaikutteita ns. tavallisesta sekä rytmisestä voimistelusta. Sen ohella totesin pitäväni näistä harjoitteista, huomasin niiden tukevan myös kehonhallintaa ja tasapainoa. 

Jos kävisi niin että mahdollisuus luisteluun vähenisi tai jopa poistuisi, näitä harjoitteita yhdistettynä ns. alkeistason akrobatiaan voisi jatkaa. Toki jonkinlainen valmennus olisi mukava lisä, mutta ehkä muutaman kerran vuodessa jotain löytyy. Käytännössä tämä kai tarkoittaisi yhteydenottoa johonkin lähes paikalliseen voimisteluseuraan josta ehkä löytyisi joku kilpailemisen lopettanut mutta kokenut teini-ikäinen opettamaan tekniikkaa keski-ikää lähestyvälle täti-ihmiselle. 

Kas, aika juoksee, juoksenpa perässä! Pahoittelen kuvien puutetta, valitettavasti tämänhetkinen tietokone ei ole kovinkaan halukas yhteistyöhön kuvien siirtämisessä. Ei väkisin siis..

Mukavaa viikkoa kaikille!

maanantai 13. heinäkuuta 2020

Leirikuulumisia ja vähän muutakin!

Täällä jälleen pitkästä aikaa! Kuten huomattavissa on, blogini on "osa-aikaisesti" tauolla. Tämä johtuu osaksi suurista muutoksista ja vaikeista päätöksistä, toisaalta myös töistä. Jos totta puhutaan, viime aikoina en ole keksinyt mitään mistä kirjoittaa. Ikää ja kaipuuta yksityisyyteen alkaa olla siinä määrin, että avautuminen viime kuukausien haasteista ei myöskään houkuttele. Ehkä kerron joskus jossain muodossa, ehkä en.

Sen sijaan pieni päivitys kuulumisista tuntuu sopivan itsekeskeisen ajankohtaiselta. Juuri nyt olen yliväsynyt sekä altis niin nauruun kuin itkuun. Taustalla ei ole sen dramaattisempaa kuin leiriviikko. Itse henkilökohtaisesti pidän leirityöstä vaikken sitä liian kevyeksi voikaan moittia. 

Ruoka..
Yhdelläkään leirillä ruoka ei ole ollut pettymys! No, yhdellä pieniä miinuspisteitä voisi antaa ruuan epäesteettisyydestä. Toisaalta epäesteettiset ruuat ovat bravuurini keittiössä. Jääköön miinuspiste neljäsosan suuruikseksi. Tälläkin leirillä ruoka kelpasi, ja kollegoita huvitti hivenen suuret annokseni. Myönnetään! 







Sori, ehdin popsia salaatin ennen kuvan ottamista :D

Toisaalta taisin olla ainoa jolle makea välipala kahvin kanssa ei maistunut, ja joka ei ollut salakuljettanut leirille herkkuja. Lisäksi leirityössä on harvoin mahdollisuus mennä jääkaapille välipalan ääreen jos nälkä yllättää. Ja jos nälkä pääsee yllättämään, työn laatu voi laskea. Toisaalta lieneekö tuo taso nytkään korkeimmasta päästä.. nim. naurukohtaus kesken opetuksen. Allekirjoittanut toimi siis itse opetustehtävissä. 

Taas aivan mahtava porukka!
Vaikka jokaisen leirin jälkeen tuntuu tältä, jokainen porukka ainutlaatuinen, samoinen jokainen nuori, isonen ja kollega. Kokonaisuudessaan nämä kaikki tekevät leiristä onnistuneen. Vaikka itse olen ohjaajan ja opettajan roolissa, jokaisen leirin jälkeen tuntuu siltä, että nuoriso opettaa minua. Jokaiselle oppitunnille minulla on valmiina runko ja suunnitelma opetuksen sisällöstä. Silti jokaisella kerralla nuoriso täydentää ja parantaa sitä mitä olin suunnittelut: joskus vahingossa, joskus tietoisesti. 

Hyvä esimerkki tällaisesta opettajan oivalluksesta on teema jota olen kammonnut: Ihmissuhteet ja tunteet. Kiitos varovaisen dialogin, onnistuin puhumaan rakkaudesta edes jotain: 

Rakkautta ei voi määritellä yleisesti, sillä jokainen kokee sen omalla tavallaan. Tiedämme vain, että tunne on hyvä. Itse näen kahden ihmisen välisen rakkauden joksikin, mikä tekee rakkauden kohteen täydelliseksi ja maailman parhaaksi ihmiseksi kaikkine virheineen ja vajavaisuuksineen. Samalla tavalla myös teidän vanhempanne näkevät teidät: Siitä päivästä lähtien kun tulitte tähän maailmaan, vanhempanne ovat rakastaneet teitä. Siksi te olette heidän silmissään täydellisiä, ja maailman parhaita juuri sellaisina kuin olette. Jumala näkee meidän samalla tavalla: tärkeinä, ainutlaatuisina ja parhaina juuri omana itsenämme. 

Ehkä tämä määritelmä oli hitusen siirappinen 15-vuotiaiden korvaan, mutta ainakin se tuli suoraan sydämestä. Toisaalta he itse antoivat rakennusainekset tälle määritelmälle. 

Saimme nauttia myös aivan mahtavista maisemista. Myös nuoriso vaikuttui näkymästä joka pienen kiipeämisen jälkeen avautui silmien eteen. 











Pieni tauko ennen seuraavaa leiriä..
Yleensä toisena päivänä ja puolivälissä iskee väsymys. Väsymys voi ilmetä tarpeena laskea päiviä, tai vaihtoehtoisesti esimerkiksi hillittöminä naurukohtauksina. Itse koin jälleen molempia. Asiaa ei auttanut virsivalinta aamun "jumikseen". Juuri tuo..

Nyt yritän parhaani mukaan palautua, tosin välipäiville on runsaasti pakollista tekemistä. Toisaalta niiden tekeminen hyvissä ajoin saattaa auttaa. Nyt illan hurja projekti lienee laittaa pesukone päälle, sillä viikossa likapyykkiä ehtii kertyä.  Onneksi seuraavan leirin paikka on jossain määrin tuttu, eli alueen opettelua ei tarvitse miettiä. 

Huomenna odottaakin jäävuoro. Toissa viikolla pääsin testaamaan uusia kenkiä pitkän tauon jälkeen. Lopputuloksena oli ensimmäinen kaksoissalchow piikille useaan kertaan. No, jokaisen tulin alas myös piikiltä lonkalle, parantamisen varaa on siis. Mutta huomista odotellessa!

Mukavaa viikkoa kaikille! Hmm, tänään oli kai maanantai.. 


lauantai 4. heinäkuuta 2020

Miten kävi osittaisen kahvilakon? No arvatkaa vaan..



Jospa viimeinkin olisi ravintoaiheiden aika. Tai miten sen nyt määrittelee. Ryhdyin tosiaan alkuvuodesta niin ikään joustavaan kahvilakkoon. Käytännössä tämä tarkoitti kahvinjuonnin radikaalia vähennystä ja vaihtamista mustaan teehen. Koska kahvilakon vaikutukset eivät loppujen lopuksi olleet niin suuria kuin odotin, päätin ottaa kahvin takaisin vähitellen. Toki yritän olla palaamatta aikaisempiin määriin. Tässäpä muutamia toteamuksia:

Se vaan on niin hyvää..
Makuasioista ei sovi kiistellä. Mutta meikäläisen suussa kahvi vaan maistuu niin hyvältä! Myös kofeiiniton menee, tosin maku on hivenen tunkkainen, eli ehta kahvi saa enemmän pisteitä. -Riippuu toki kuka tai mikä taho on toiminut keittäjänä. Itse taidan tehdä hieman laihaa kahvia, tai ehkä keskivahvaa? Olen sen verran “neiti” etten perusta kahvista jota joutuu lusikoimaan.

Mutta mitä kahvin makuun tulee, pidän siitä. Osa juo kahvia pelkän kofeiinin takia, itse voisin siitä luopua jos maku vaan on kohdallaan. Itse olen testannut vain muutamaan kofeiinitonta, joista kaksi ovat olleet murukahvia. Kas kummaa, nehän olivat Lidlin ja Pirkan tuotteita..

Edelleen kahvittomia päiviä
Ainakin toistaiseksi? En aseta mitään turhan tarkkoja rajoja kellonaikaa lukuunottamatta. Aikaraja kahvikupposelle lienee yksilöllinen ilmiö, mutta näyttäisi liikkuvan klo: 16 ja 18 välillä. Itse taidan kuulua tuohon kello neljän -porukkaan, herätyksestä riippuen aikaisempaankin.

Ovatko kahvittomat päivät pysyvä ilmiö? -Totta puhuen motivaationi asian pohtimiseen on liian pieni. Toki pyrin pitämään kahvinjuonnin kohtuullisena, eli ei entiseen tapaan litraa päivässä (aamulla kaksi mukillista → 2,5 dl x 2 ja päivällä toinen mokoma). Esimerkiksi 0,95 l:n kohdalla lopetan viimeistään?

Huonoja puolia vaikken haluaisi myöntää..
Niin no, kaikella on kääntöpuolensa. Refluksivaiva tahtoo tehdä yllätysvierailuja, mutta toisaalta myös kahvittomina päivinä. Asiaan vaikuttaa mitä kaikkea tulee suuhun laitettua ja missä määrin. Esimerkiksi jos välipala kattaa pari palaa ruisleipää ja kahvia, kas kummaa jotain voi tapahtua.

Omalla kohdallani huonona puolena on kahvin vaikutus ruokahaluun. Kahvi tosiaan vähentää näläntunnetta ja ruokahalua. Toki asiaan vaikuttavat mm. Keppra, mahdollinen stressi yms. Taustastani huolimatta tykkäisin nauttia ruuasta enemmän vaikka kiinnostus ruokaan lienee keskivertoa pienempi (tykkäisin tykätä enemmän). Mutta sitten tulee hetkiä kun toljotan ruokalautasta samalla fiiliksellä kuin aloittaessa vaatekaapin siivousta: “Mistä ihmeestä oikein aloitan?? Eikö tämä koskaan lopu??” Minulla on tosiaan se periaate, että lautanen syödään tyhjäksi, vaikka sitten vähän pidemmällä ajalla.

Yhteenvetoa
Monet mainituista huonoista puolista ovat onneksi sellaisia, että se kuuluisa maalaisjärki auttaa kummasti. Tuon ruokahalun vähenemisen suhteen “täydellisyyttä” näyttää olevan mahdotonta saavuttaa ilman kahviakin. Ja vaikka Keppra jäisi pois, kuulun siihen porukkaan jolla stressi ja muu vastavaa vähentää ruokahalua. Riittävästä syömisestä on vain huolehdittava oli ruokahalua tai ei.

Kahvittomien päivien suhteen pitännee olla rehellinen: viimeiset kaksi päivää eivät olleet kahvittomia vaan teettömiä. Vaihtelu virkistää? No, jos muutama ylimääräinen kupillinen kahvia tarkoittaa kohdallani "vaarallisesti elämistä", ehkä asia ei ole niin vakava. Luulen että liiallinen stressi ja sen lisääminen omasta takaa pahentaa refluksivaivaa ja lisää mahahappoja yhtä tehokkaasti kuin kahvi. 

Tällaisia kahvipohdintoja tällä kertaa. Ylihuomenna koittaa perinne joka ei onneksi sittenkään peruuntunut: Leiriviikko! Luvassa viikon verran mahdollisuus valmiiseen ruokaan, ulkoiluun, mahtavien tyyppien kanssa työskentelyyn yms. Kolikon kääntöpuolelta löytyvät itseaiheutetut univelat, jotka kuittaantuvat paluureissulla. 

Mukavaa päivää kaikille!