torstai 30. kesäkuuta 2016

Neuroottisen oikeassa olemisen ihanuus ja kurjuus

Uskonto ja politiikka: siinä lienevät ne arkaluontoisimman ja samalla räjähdysaltteimmat aiheet, joita tietyissä tilanteissa on hyvä välttää. Kenties syy arkaluontoisuuteen on jokaiselle itsestäänselvyys, mutta minä en kuulu kyseiseen enemmistöön. Olen parin viime vuoden aikana oppinut kantapään kautta, että ajoittain on hyvä olla paljastamatta sitä, että opiskelen teologiaa ja aion jopa jonain päivänä valmistua. En häpeä valintojani, mutta harmillisen usein joudun todella rasittavien aiheiden keskelle, joihin minulla pitäisi olla valmis, ennalta oletettu mielipide. Tavallisesti pommitettavat kysymykset koskevat seksuaalivähemmistöjen avioliitto -ja adoptio-oikeutta, aborttia ja evoluutioteoriaa. Jos totta puhutaan, vatsani kääntyy nurinpäin näistä aiheista, ellei keskustelu pidä sisällään jotain muuta, kuin ehdottomia kyllä/ei -vaihtoehtoja. Sama pätee politiikkaan ja poliittisiin ideologioihin. Keskustelen politiikasta mielelläni, mutta tietotasoni siitä aiheesta on varsin heikko, minkä vuoksi kuulen mielelläni taustatietoja ennen varsinaisen mielipiteen muodostamista. No, myönnän sortuvani myös oikotien kautta siirryttyyn ehdottomuuteen, mistä posket häpeästä helottavina saan kunnian astua syrjään.

Uskonto ja politiikka voisivat olla mitä parhaimpia aiheita, jos niistä keskustellessa jokainen osapuoli ei haluaisi olla ainoastaan oikeassa. Kenties olen tässä(kin) väärässä. Kokemuksieni ja kuulemani perusteella hedelmällisetkin keskustelut tahtovat kaatua siihen, kun osapuolet eivät ole lainkaan valmiita kuulemaan vastapuolen perusteluja ja näkemyksiä. Tässä kohden mieleen nousee jostain kuultu lause: "Jos et ole osa ratkaisua, olet osa ongelmaa". Teorianahan tämä olisi miellyttävän yksinkertainen ja houkutteleva seurata. Jossain määri uskontotieteeseen perehtyneenä voisin olla valmis rinnastamaan politiikan uskontoon näiden samankaltaisuuksien vuoksi. Politiikkaan liittyy harvemmin jumala-hahmo, mutta uskonnon tavoin pyrkimyksenä on tavoitella tiettyjä arvoja, elää tiettyjen sääntöjen alaisena ja löytää ratkaisut ongelmiin arvojen ja sääntöjen kautta. Aivan kuten erilaisia uskontojakin, erilaisia poliittisia ideologioita on runsaasti, eivätkä kaikkien säännöt ja näkemykset aina vastaa toisiaan. Yhdistävänä tekijänä kuitenkin lienee se, että jokainen haluaa olla ainoastaan oikeassa.

Tuo lähes neuroottinen halu olla oikeassa lienee yksi merkittävä tekijä näiden aiheiden arkaluontoisuuden kannalta. Koomista on kuitenkin se, että eri uskontojen tai poliittisten ideologioiden välisistä yhtäläisyyksistä näytetään mieluummin vaikenevan korostamisen sijaan. Tavoitteena lienee näin ollen olla yksinkertaisesti eri mieltä vastapuolen kanssa, oli hän sitten samaa tai eri mieltä aiheesta X. Olen viime vuosina pyrkinyt ottamaan sellaisen lähestymistavan, että otan mieluusti vastaan hyvin perustellun mielipiteen tai ajatuksen sysäämättä sitä syrjään, vaikka olisinkin eri mieltä. Tosin tässä kohden on vaikea olla miettimättä, voiko ajatusta pitää järkevänä ja mielenkiintoisena olematta samaa mieltä? Itse uskaltaudun vastaamaan myönteisesti. Se ajatus -ja arvomaailma missä elän (tai se hyvin suppea kaikesta eristetty kupla?), pitää tuskin sisällään yhtäkään absoluuttista totuutta, sillä loppujen lopuksi kaikki jää uskon varaan. -Myös asiat, jotka eivät liity uskontoon. Avatakseni tätä hivenen korkealentoista ajatusta otan esimerkeiksi evoluutioteorian ja Jeesuksen ylösnousemuksen. Mielestäni evoluutioteoria on hyvin perusteltu (vaikka puutteelliseksi todettu) teoria, joka voisi hyvinkin pitää paikkaansa. Toisaalta ihminen ei ole konkreettisesti nähnyt kehityskulkua, vaan hän joutuu muodostamaan näkemyksen yksittäisten todisteiden varaan. Näin ollen on uskottava. Sama pätee Jeesuksen ylösnousemukseen. Toki ilmiöön liittyy kohdallani syvällisempiä merkityksiä, mutta tarkastellessa itse tapahtumaa, kukaan ei voi suoraan kertoa mitä todella tapahtui. Lukuisten selitysten joukosta on vain valittava se, mikä tuntuu luontevimmalta. Kas kummaa, jälleen voidaan vain uskoa.

Onnistuneissa keskusteluissa ehkä parasta on, jos osapuolet kykenevät hetkeksi astumaann omien mielipiteiden ulkopuolelle, ja ottamaan vastaan erilaisia näkemyksiä objektiivisesti tarkastellen. Oikeassa on mukava olla, sen voin myöntää. Itse asiassa olisin mielelläni aina oikeassa, mutta koska ikävä realismi tahtoo tätä ylellisyyttä rajoittaa, voin luopua tuosta tarpeesta. Mielipiteet ovat tärkeitä, ja jokaisella on sellaisiin oikeus. Toisaalta edes hetkellinen kyky kuunnella ja ottaa vastaan muitakin näkemyksiä voi antaa paljon, ja muokata mielipiteitä hieman moniulotteisempaan suuntaan. Tällaisella asenteella varusten joukon kanssa keskustelen mielelläni kaikesta, mutta tiukan kyllä/ei -asenteen kera keskustelen mieluummin säästä. Itse asiassa en siitäkään, sillä pian kiisteltäisiin siitä, onko talvi kesää mukavampi aika, ja pian syksy ja kevät aiheuttava lopullisia välirikkoja keskustelijoiden välillä.

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Kaksi päivää lomaan!

Lähtölaskenta lomaan alkaa olla loppusuoralla, toisin sanoen jäljellä on kaksi päivää. Jotenkin harmittaa, kun ns. kehittymistä tapahtui selkeimmin vasta parilla viimeisellä viikolla. No, hyvä että edes jossain vaiheessa. Mitään suurempia lomasuunnitelmia ei ole, ensisijaisesti hermolepo olisi mukava vaihtoehto. Mitä se käytännössä katsoen on, ja onnistuuko moinen? En tiedä, mutta täytyy kaiketi ottaa selvää. Mökkireissusta kieltämättä suorastaan haaveilen, ja hyvällä onnella se voi jopa onnistua parin viikon kuluttua. Äkkiseltään ympäripyöreät "suunnitelmani" vaikuttavat varmaankin suorastaan säälittävän tylsiltä. Toisaalta kaipaan aluksi ihan vain "olemista" ilman tiukkoja aikatauluja ja reissaamista. Aluksi perehdyn tekemättä jääneisiin kotitöihin, paikkaan treenissä tapahtuneita puutteita ja niiden vaikutuksia, ja ehkä yritän tarttua soittimiin. Juhlimatta jäänyttä juhannusta minulla ei ole suurta hinkua "paikkailla". Sen sijaan haluaisin liikkua paljon ulkona, mikäli kesäiset säät vain suostuvat jatkumaan. Kunhan syksyn opintojen aikataulut ja tarjonta ilmestyvät, yritän tehdä mahdollisimman selkeät suunnitelmat tulevalle lukuvuodelle.

Kuten aiemmassa kappaleessa kävi ilmi, treenissä on viime aikoina ollut puutteita. Syitä on useita, mutta myönnän että olisin itse voinut vaikuttaa asiaan paljonkin. Paikoillani en sentään ole ollut, mutta esimerkiksi rullisten päälle en ole päässyt sitten viime viikon. Voi mennä keskiviikkoon että harjoittelu onnistuu taas, mutta ehkä ne taidot sieltä palautuvat. Muu harjoittelu on sujunut kohtuullisemmin työpäivistä huolimatta, vaikka itse treeni onkin jäänyt suppeammaksi. Eilen työpäivään itseensä mahtui liikkumista siinä määrin, että päätin kotipuolessa tapahtuvan harjoittelun vaihtuvan vapaapäiväksi. Toki vatsa -ja selkälihasliikkeet tuli tehtyä, mutta muuten uskaltauduin olemaan hieman laiskempi. Toisaalta kai niitä lepopäiviäkin on hyvä pitää. Juokseminen on jäänyt hieman vähemmälle, mutta käydessäni tuossa lähellä olevalla urheilukentällä olen yrittänyt tehdä mäkispurtteja. Tällä hetkellä niitä tulee tehtyä viisi kappaletta, mutta seuraavalla kerralla nostan määrän kuuteen, ja pian seitsemään mikäli kuudes ei aiheuta suurempia eroja. Porrasharjoitteita ja tasoille hyppimistä olen tehnyt n. 2-5 kertaa viikossa, riippuen miten usein olen päässyt sellaisiin paikkoihin, joissa näitä harjoituksia voi tehdä. Lisäksi luisteluhypyt maalla ovat kuuluneet osaksi harjoittelua. Erityisesti kaksoissalchowia harjoitellessa oli melkein hämmentävää huomata, miten suuri merkitys keskivartalon lihaksilla on rotaatioasentoa ajatellen. Nyt täytyy vain toivoa, että kesän liikunta vaikuttaa suotuisasti syksyn jääharjoituksiin.

Tämä ja huominen menee tosiaan vielä töiden merkeissä, mutta sen jälkeen yritän panostaa niihin asioihin, jotka ovat jääneet vähemmälle: liikunta, musiikki ja toivottavasti myös lukeminen. Tänään teen sen ns. epätoivoisen teon, eli vien leipomuksia työpaikalle. Tällä kertaa tuloksena ovat mudcake -tyyppiset kuppikakut porkkanalla maustettuna ja ilman valkoista sokeria, toisin sanoen hunajan a stevian kera. Saa nähdä mihin asentoon suupielet kääntyvät, kun minä en osaa käyttää sokeria suomalaisten makutottumusten vaatimalla tasolla..

Oikein mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Päivitys ennen töihin siirtymistä

Ja tähän väliin pieni, enemmän liikuntapainotteinen "raportti". Itse asiassa teksti ei tällöin eroa aiemmista lainkaan, jos mielipide -tai mieltenpahoittamisteksetejä ei lasketa. Sain tosiaan pelastettua menetetystä kymmenestä opintopisteestä viisi, joten vahinko tulee olemaan aiempaa pienempi. Olen toki räveltänyt toista työtä, mutta keskittymiskyky ei riitä useamman minuutin työskentelyyn, joten projekti lienee luokiteltaviksi ajanviettotavaksi, tai sitten keskittymiskyvyn harjoittamiseksi. Töitä on jäljellä vielä viikoksi, ja päivät jakautuvat varsin epätasaisesti. Tänään on iltavuoro, samoin ylihuomenna. Juhannusviikonlopun olen töissä, mikä kelien suhteen harmittaa. Toivon noiden helteiden kääntyvän oikein masentavan sateiseksi sääksi! Sitten onkin enää pari päivää ja odotettu kesäloma. Suoranaisia suunnitelmia ei nurmikonleikkuuavun ohella ole. Jos viimeinkin kävisi onnekkaasti, mökille toivoisin pääseväni edes kerran.

Koska muutamana kuluneenä päivänä sää on ollut mitä loistavin ulkoilua, ts. luistelua ajatellen, olen käynyt parina päivänä peräkkäin tuolla samalla koulun pihalla. Kun vauhti ja varmuus lisääntyvät, tilan vähäisyys osoittautuu suuremmaksi ongelmaksi. Kunhan vain saan aikaiseksi, täytyy todellakin tarkastella josko vähän laajempia alueita löytyisi. Parkkipaikoissa ei sinänssä ole mitään vikaa, mutta en mielelläni mene sellaiseen kellonaikaan harjoittelemaan, kun "viralliset" käyttäjät tarvitsevat tilaa. Myös riittävän tasaisten alueiden löytäminen on vaikeaa, itse asiassa sellaista ei ole vielä löytynyt. Mokoma kaltevuus.. toisaalta voi olla hyvä, että harjoittelupaikat eivät ole kaikkein helpoimpia, sillä niihin tottuessa rajoitteita on vähemmän. Kuopat ja möykyt ovat toki vähän turhan suuri haaste, mutta pieni kaltevuus ei enää haittaa. Piruettien kohdalla edistuminen on hidasta. Eilen pääsin hieman lähemmäksi istumapiruettia, mutta edes 90 asteen kulmasta ei vielä voi puhua. Askeleissa sisäkolmoset tuottava ongelmia, mutta menevät toistojen myötä aina pikkuisen vähemmän vaikeasti. Oli tuokin ilmaus! Rittiaskeleissa varmuutta on enemmän, mutta ns. oikeaoppinen asento on vielä hakusessa. Hypyissä olen alkanut harjoitella axelia ja kaksoissalchowia, mutta onnistuminen antaa vielä odotuttaa itseään. Kunhan ponnistuksen asento ja lähtö menevät oikein, riittävän monet yritykset menevät aina pikkuisen lähemmäksi. Mitään ennustuksia en tee, onnistuvat sitten kun onnistuvat. Kaksoisrittiä olen pari kertaa kokeillut, mutta ensisijaisesti keskityn niin ritissä kuin flipissä korkeuden parantamiseen. Vaikka haluan jättää liian tarkat tavoitteet vähemmälle, on silti mielenkiintoista miettiä, millainen taitotaso on kuukauden kuluttua, ja miten taitorullaluistelu vaikuttaa jääharjoitteluun.

Oheistreenissä olen pyrkinyt hyödyntämään mahdollisuutta ulkoilla. Eilen poikkesin illan päätteeksi urheilukentällä tekemässä hyppy -ja porrasharjoittelua. Porrasharjoittelussa yritin korkeusharjoittelun ohella harjoittaa surkeaa motoriikkaani erilaisilla askelharjoituksilla, mistä toivottavasti tulee olemaan hyötyä. Vielä kun liikemuistia saisi parannettua..

Nyt onkin aika siirtyä ulkosalle ennen töihin lähtemistä. Oikein mukavaa viikkoa kaikille!

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Kasvisruokavalio itsestäänselvyytenä?

Jostain syystä en koskaan muista, miten pitkään tarkalleen olen pysynyt kala-kasvis -ruokavaliossa. Tosin tuohon kuuluisi lisätä "lakto-ovo" johonkin väliin, sillä käytän myös maitotuotteita ja kananmunia. Todennäköisesti nyt on kulunut kahdeksan tai yhdeksän vuotta. Liivatteen kanssa en viitsi olla täydellisen tarkka, sillä en viitsi lukea jokaisen tuotteen pakkausselostetta. Toki pyrin sitä välttämään jos mahdollista, mutta jos kahvittelun yhteydessä minulle tarjotaan liivatteella hyydytettyä juustokakkua mikä on valmistettu suurella ylpeydellä, en raaski kieltäytyä. Hyvä on, myönnetään: satun myös pitämään juustokakusta. Itse teen juustokakut tai vastaavanlaiset leipomukset uunissa ja hyydytän yleensä perunajauhoilla, ehkä joskus harvemmin kananmunalla. Perunajauhot ovat siinä mielessä kätevä vaihtoehto, sillä ne maksavat vähemmän ja säilyvät kaapissa pidemmän aikaa. Tämä voi kuulostaa koomiselta, mutta kananmuna on minulle yksi tärkeä lähde proteiinin suhteen, enkä näin ollen raaski "tuhlata" kananmunia leipomiseen ellei ole pakko. Kyllä, minuakin tämä naurattaa. Lieneekö säästäväisyyteni peräti geneettinen ominaisuus.. Valintaani ruokavalion suhteen ei liity erityistä ideologiamyrskyä, vaan enemmänkin makumieltymykset ja mihin vatsani on tottunut. Toki haluaisin tehdä mahdollisimman paljon ekologisia valintoja muun muassa laittamalla ruokaa itse, suosimalla litran jogurttitölkkejä purkkien sijaan jne. Luomun suosiminen on laiskaa, mutta onneksi sitäkin tulee tehtyä. Miten luomua kyseinen elintarvike sitten todellisuudessa onkaan verrattuna "tavalliseen", se jäänee mysteeriksi.

Kasvisruokavalion kohdalla painotetaan usein ekologisuutta ja terveellisyyttä. Tavallisesti "raskaan sarjan" vegetaristit variaatioineen kannustavat (vaiko painostavat?) täydelliseen kasvisruokavalioon, ainakin he joihin itse olen törmännyt. Tavoitteeksi asetetaan usein "täyskäännös" suoraan vegaaniuteen. Jostain kumman syystä vastapuolen reaktio on usein negativiinen, ja päivän kasvista vastaa grillimakkara vähintään 80%:n lihapitoisuudella. Jos minulle valistettaisiin kasvisruokavaliota lähes parsanvarrella huitoen ja mukavalla määrällä syyllistämistä, päätyisin itsekin korvaamaan jokaisen kasvispitoisen elintarvikkeen lihalla. Itse kannustaisin edelleenkin syömään kasvisruokaa säännöllisesti, mutta lihasta ei tarvitse luopua. Kyseen ollessa esimerkiksi tuoreista kasviksista, itsekin uskon ekologisuuteen. Myönnän käyttäväni myös soijatuotteita, joiden kohdalla ekologisuus voi puolestaan olla todella kaukana, kiitos prosessoinnin ja viljelytapojen. Palmurasva ei ole aineena tuttu. Kun yritin etsiä kyseisestä aineesta tietoa, sain käsityksen että rakas palmuöljymme olisi mahdollisesti lähtöaineena. Korjatkaa ihmeessä jos oletukseni on virheellinen! Tätä ainesta kuitenkin löytyy muun muassa parista Alpron tuotteesta, kuten vaahdotettavasta soijakermasta. Toisaalta tälle tuotteelle voi hyvinkin löytyä luontoystävällisempi vaihtoehto. Nyt kun vilja on muuttunut uudeksi demoniksi, en tiedä voiko tällaista ehdottaa kermavaahdon korvikkeeksi (siis heille joille kerman maku ei ole pakollinen osa itse ruokalajia). Suomessa pula-aikana muun muassa kermasta oli pulaa, eikä näin ollen kermavaahto ollut aivan helppo kuorrutus kakun päälle. Joskus pula-ajan ruokien ohjeita sisältävästä keittokirjasta löysin puolukkavaahdon, minkä raaka-aineina puolukoiden ohella käytettiin ruisjauhoja ja vettä. Kun kokeilin piruuttani ruisjauhojen ja veden muodostaman "vellin" vaahdottamista, suurena shokkina huomasin sen vaahdottuvan. Voisiko tällä suosia kotimaista rukiita ja saada vegaanisen version kaupan päälle?

Täydellinen kasvisruokavalio on myös vaihtoehto, mikä ei jokaiselle sovi. Itse voisin sellaista noudattaa halutessani, mutta tuttavapiirissäni on myös henkilöitä, jotka tarvitsevat ruokavalioonsa lihaa välttääkseen anemian. Toki yhtenä mahdollisuutena on syödä jatkuvasti rautatabletteja, mutta luulenpa monen testanneen olevan tietoinen niiden sivuvaikutuksista.. Mikäli jollekin asia ei tuota ongelmia ja kasvisruokaan liittyy voimakkaita ideologioita, hänelle tämä ratkaisu sallittakoon. Mutta jos terveys ja olotila kärsivät riittävästi, en menisi vaatimaan ruokavalion muuttamista sellaiseen suuntaan, mikä vaikuttaisi liikaa yleiseen hyvinvointiin. Tuntemani henkilöt harrastavat säännöllisesti "kasvisruokapäiviä", välillä useaankin otteeseen. En edusta matemaattisesti lahjakkaita, mutta näen tällaisen vaihtoehdon pidemmällä aikavälillä kannattavammaksi vaihtoehdoksi, kuin viikon vegaanihaasteen, minkä päättyminen johtaa lähimpään kebab -paikkaan nauttimaan tupla-annosta kaikkea muuta kuin falafelia. Nyt kebabin suosijat, älkää toki pahastuko, kyseinen ruokalaji tuli vain ensimmäisenä mieleen.

Millaisia neuvoja kahdeksan vuotta pesco-lakto-ovo -vegetaristina ollut voisi antaa? Todennäköisesti en mitään, mutta neuvojen antaminen on varsin mukavaa puuhaa, etenkin jos vertaa sellaisten vastaanottamiseen. Nyt jäin miettimään tuota puoliksi huumorilla heitetyn ruokavalion luonnehdinnan kirjoitusasua. No, minulla kasvisruokakaudet saattavat kestää välillä muutamia kuukausia, mihin osaksi vaikuttaa parempi osaaminen ruuanlaitossa verrattuna kalaruokiin. Aikavälit eivät ole ennalta suunniteltuja, vaan tulevan sen mukaan mitä ruokia tekee mieli, ja mitä tulee laitettua. Soijan ohella käytän palkokasveja, joista kaksi ehdotonta suosikkia ovat kikherneet ja kidneypavut. Myös vihreitä linssejä käytän tomaattipohjaisissa muhennoksissa/mössöissä. Tofua käytän tuskin lainkaan huonon saatavuuden vuoksi. Toki tofua saa kaupasta, mutta se mistä eniten pidän, pitää noutaa Hakaniemestä. Kasvisruokien ei tarvitse olla vaikeita tai monimutkaisia, vaan tavallisia kotiruokia, joissa liha korvataan soijalla tai palkokasveilla (tai tofulla). Jos maitotuotteet ovat "sallittuja" fetalla/kreikkalaistyyppisellä salaattijuustolla saa terästettyä keitot ja kastikkeet. Myös kärsivällisyydelle on käyttöä. En usko monen omaksuvan hetkessä kymmenniä ruokalajeja. Sen sijaan yksinkertaisista resepteistä voi ajan kuluessa ja luovuuden lisääntyessä tehdä variaatioita, aivan kuten liharuokienkin kanssa. Esimerkiksi lasagne taipuu perinteisestä moneen suuntaan sitä mukaa, kun uusia ideoita syntyy. Oli kyse mistä tahansa uudesta, liian raju aloitus tahtoo johtaa nopeaan lopettamiseen. Jos täysi siirtyminen kasvisruokaan ei innosta, se tuskin on suuri synti. Kun kannustan lihan "hyödyntäjiä" suosimaan silloin tällöin kasvisruokaa, kannustan itseäni samaan tapaan suosimaan välillä kalaruokia, tosin terveydellisistä syistä. Minulla on tavallaan sama haaste kuin heillä, joilla hemoglobiinin tason ylläpitäminen vaatii myös lihan osaksi ruokavaliota. Kyseessä on tosin tottumus ja makumieltymykset, mutta minulle ns. hyvien rasvojen saanti on välillä haasteellista. Toki leivän päälle menee levitettä ja juustoa (pahoja rasvoja kompensaationa?). Erityisesti rasvaiset kalat ovat loistava lähde pähkinöiden ohella. Hyvien rasvojen puute antaa kyllä merkkejä niin iholla kuin mielialassa.

Kasvisruokavalio ei siis ole aivan yksiselitteinen asia, oli kyse sitten ekologisuudesta tai terveydestä. Osalle se sopii täydellisesti aina onnistuneita makukokemuksia ja ruumiillista hyvinvointia myöten. Osalla kroppa taas tarvitsee hieman useammasta lähteestä ravintoa terveyden ylläpitämiseksi. Loppujen lopuksi syöminen on päivittäinen ja pakollinen toimenpide, minkä mielestäni pitäisi saada tapahtua ilman suurempaa päänvaivaa. Toki muutoksia tehdessä ajattelu ja pohtiminen ovat väistämättömiä asioita, mutta tottumisen myötä uudet asiat muuttuvat rutiineiksi. Mielestäni lihaa syövän henkilön ei tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä, mitä hän on lautaselleen valinnut. Ihminen kuitenkin on alkujaankin sekasyöjä. Osalle sopii täysi kasvisruokavalio, osalle ei. Valinta on kuitenkin henkilökohtainen päätös, eikä sen perusteella tulisi tuomita koko ihmistä. Ja kuten olemme huomanneet, esimerkiksi vegaaninen ruokavaliokaan ei välttämättä ole se ekologisin vaihtoehto etenkään silloin, jos markkinoinnin keinot purevat.

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Työ + säännöllinen liikunta = haasteellista, mutta mahdollista

Olotilan pitäisi olla viimeisen päälle euforian täyttämä, mutta tällä hetkellä tunnen itseni eteenpäin toljottavaksi tyhjäpääksi. Jos täällä sisätiloissa kävisi tuulenvire, ilma varmaan virtaisi pääkoppani läpi. Takana oleva työputki oli kevyempi ja lyhyempi kuin aiempi, mutta jostain syystä väsymys tahtoo tehdä kiusaa. Kelitkään eivät oikein suosi, sillä sateen vuoksi ulkoilu ei kastumatta onnistu. Ehkä joku muu, vähemmän mukavuutta arvostava vetäisi parin tunnin hölkän, mutta minä taidan olla liian "neiti" moiseen. Töissä on mennyt kasvavasta epävarmuudesta huolimatta kohtuullisesti, ja erilaisten tehtävien olemassaolon huomiointi lisääntyy vähitellen. Onneksi pientä huojennusta toi läpi mennyt loppuessee, joten viisi opintopistettä kymmenestä on pelastettu. Vaikka yritän syksyä varten pitää opiskeluasiat minimissä, mahdollisuuksien mukaan toivoisin pääseväni katsomaan vielä yksiä materiaaleja yliopiston kirjastolle kandiesseetä varten, ettei sen työn valmistuminen veisi enää pidempään. Alkuperäisten suunnitelmien mukaisen aikataulun viivästyminen harmittaa kovasti, ja ottaa kieltämättä myös kunnian päälle. Yritän kuitenkin ottaa tästä opikseni ainakin siinä määrin, että pyrin tekemään vähänkin suuremmissa projekteissa selkeitä suunnitelmia erityisesti aikataulujen suhteen. Pääpainoksi lienee hyvä asettaa myös päivittäiset aikataulut, jotta määränpään saavuttaminen olisi hieman realistisempi tavoite. Virheistä voi oppia, mutta opitun soveltaminen on myös oma haasteensa.

Treenin suhteen on ollut haasteellista lähinnä sopivien aikojen löytämisessä. Positiivisena yllätyksenä kuitenkin on tullut se, että ajan löytäminen ei ole mahdotonta, se vain vaatii toisenlaisesta vapaa-ajasta luopumista, vai ainakin vähentämistä. Minulla sellainen on koneen ääressä istumista, mistä vähentäminen ei todellakaan ole huono asia, vaikka välillä epämukavaa. Aiempi, aikataulullisesti paljon joustava elämäntyylini sokaisi siinä määrin, että pidin erittäin outona sitä, miten liikunalle ei voisi löytyä aikaa. Nyt sain kunnian todeta itsekin, ettei se todellakaan ole helppoa, vaikka onkin järjestettävissä. Ajallisesti treenin kesto on pienempi, sillä aamuvuoropäivinä on huomioitava nukkumaanmenoaika, ja iltavuoropäivinä treeni on ajoitettava aamulle ennen töihin lähtemistä, sillä kotiinpaluu menee treeniä ajatellen todella myöhäiseksi. 45-60 minuutin liikkuminen on kuitenkin onnistunut. Aamuvuoropäivinä (tai itse asiassa se perinteisin työaika, eli kahdeksasta neljään, mutta hieman pidennettynä aamusta ja iltapäivästä) liikkumisen aloittaminen on ehkä hankalinta. Työ on kuitenkin fyysistä, vaikkei erityisen raskasta, mutta liikkuminen ja herätys viideltä vievät oman osuutensa voimista. Treeni on hyvä tehdä ulkosalla, sillä kotona aloittaminen on kaikkein vaikeinta. Kotiin saapuessa on oltava nopea, sillä vähänkin liian pitkä istahtaminen johtaa siihen, että ylös ei enää nousta, ei ainakaan liikkumaan. Viime viikolla kävin toisena päivänä lenkillä ja jumppapaikalla, ja toisena rullailemassa. Jo sää on sateinen, onnistuu treeni kotonakin, mutta vaadittavan itsekurin määärä on moninkertainen. Iltavuoropäivinä liikkuminen ajoittuu aamuun. Nousen sen verran varhain, että ehdin liikkua vajaan tunnin verran. Huonolla kelillä "kotijumppa" (tankotreeni, muu lihastreeni, hyppy -ja balettiharjoitteet) onnistuu helpommin aamulla kuin iltapäivällä. Jos sää suosii, olen käynyt ulkona tuossa lähempänä olevalla liikuntapaikalla tekemässä hyppyharjoituksia ja jatkanut kotona vatsa -ja selkätreenillä. Kerran olen käynyt myös rullailemassa, mikä huonojen säiden takia on jäänyt vähemmälle parin kuluneen päivän aikana, eikä tänäänkään taida olla toivota päästä harjoittelemaan.

Nyt kun olen kokeillut vuorotyön ja päivittäisen liikunnan sovittamista yhteen, myönnän tosiaan ettei se ole helppoa. Toisaalta kun liikkeellä on ollut hetken aikaa, sitä piristuu kummasti, mutta se aloittaminen on todella hankala projekti. Kuntosalia ei ole käytössä, Vaikka en kyseisestä paikasta perusta, myönnän että sellainen olisi kätevä lisä. Kai minullekin tekisi hyvää käydä salilla kerran kuukaudessa, mutta en ole raaskinut ostaa kausikortteja, mutta en myöskään saanut aikaiseksi käydä kokeilemassa paikallisen uimahallin kuntosalia, johon pääsisi kertamaksulla. Toisaalta niin kauan kuin sää suosii (laskematta sadepäiviä), hyödynnän mielelläni ulkona olevia kuntoilupaikkoja. En kuitenkaan ole fitness -harrastajia, minkä vuoksi kuntosali ei ole vaihtoehtoinen asuinpaikkani. Kunhan kesäloma alkaa, nuo muutamat asfalttipaikat sen sijaan saattavat vetää puoleensa enemmän.

Ja sitten tuo vielä uudehko lajini, eli taitorullaluistelu: olen ajan ja sään salliessa yrittänyt hyödyntää harjoittelumahdollisuuksia. Koulun pihoihin tahtoo kerääntyä nuorisoa iltapäivän jälkeen, minkä vuoksi harjoittelu täytyy ajoittaa riittävän aikaiseksi. Tuskin ne lapsoset häiritsisivät, mutta tällä hetkellä meno on sen verran kömpelöä, etten ole valmis "yleisön" eteen. Kaaret ja kolmoset sujuvat jo paremmin, mutta sisäkolmosten kanssa on tekemistä. Rittiaskeleet sujuvat jossain määrin, mutta en ole tyytyväinen jalan asentoon vielä. Varovaisia kantakäännöksiä on tullut tehtyä myös. Piruettien kanssa olen edistynyt hitaasti, mutta nyt tavallinen kukkopiruetti menee jo paremmin, ja kiihdytyspiruetti on onnistumaan päin. Istumapiruetti ei vielä ole onnistunut, mutta harjoittelu jatkuu. Hyppyihin on tullut varmuutta ja pikkuisen korkeutta (siis hyvin vähän), eli toivoa on. Myös valssi-ritti -yhdistelmä onnistui! Axelin kanssa pelko tulee vastaan, samoin kaksoissalchowissa. Itse asiassa virheet ovat aivan identtisiä jääharjoittelun kanssa! Rotaatioasentoo jää saavuttamatta, mutta luovuttaminen ei kuulu suunnitelmiini. En tiedä onko kuntoni rapistunut, mutta hyppyjen toistot väsyttävät enemmän kuin jäällä. Rohkeuden ohella näistä parista vaikeammasta hypystä puuttuu korkeutta, mikä lienee yhteydessä rohkeuden puuttumiseen. Mutta yrittäminen jatkukoon! Nyt kun alkukankeus on vähäisempää, alkaa harjoittelusta löytyä hauskuus ja innostus kasvaa.

Koska sää tosiaan ei suosi ulkoilua, päivä menee varmaan sisätiloista kirjasto -ja kauppareissua laskematta. Elättelen silti hieman toivoa että pieni ulkoilu onnistuisi, mutta kenties huomenna jos ei muuten. Parasta ainakin avata ikkuna, jotta edes pieni määrä ulkoilmaa olisi lähettyvillä.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Se pienemmän budjetin vaativa liikunta

Koska viimeiset viisi päivää tehtävineen ja kommelluksineen ovat vieneet kaiken vähänkin syvällisempään pohdintaan tarvittavat resurssit, pysyttelen hieman pinnallisemmissa aiheissa, joista tälläkin kertaa valitsin liikunnan. Meikit ja vaatteet ovat nimittäin aiheena sellaisia, että minulla ei ole varaa kommentoida niihin muuta, kuin että meikkiä viitsin käyttää vain juhlatilaisuuksissa tai niissä harvoissa illanvietoissa mitä nykyään viitsin/jaksan harrastaa, ja vaatteiden tulee olla käytännölliset. Jotenkin vaikea uskoa, että vajaa kymmenen vuotta takaperin harrastin goottityyliä korsetteineen. Mutta mitäpä liikunnasta tällä kertaa? Ehkä olen väärässä, mutta ajoittain tuntuu siltä, että monilla ihmisillä liikunta ja sen aiheuttamat kustannukset ovat oma haasteensa, ja että ilmainen liikunta koetaan ajoittain vaikeaksi toteuttaa. Vaikka luistelu vie jossain määrin rahaa, itse yritän parhaani mukaan hyödyntää ilmaisia keinoja liikkua ja treenata. Välineet ovat valitettavasti harvoin ilmaisia, mutta itse olen löytänyt mukavasti tapoja treenata ilman erityisiä maksuja, jos välineitä ei lasketa.

Jääharjoittelussa hyödynsin usein yleisövuoroja ohjattujen harjoitusten sijaan. Kiitos kevään opintojen aikataulujen, pystyin parhaimmillaan treenaamaan jäällä kuudesti viikossa. Toki yleisövuorojen määrä riippuu paikkakunnasta ja jäähallin käytöstä, mutta suosittelen lämpimästi yleisövuorojen hyödyntämistä. Plussana erityisesti aamuvuoroissa on usein hyvä jää, ja vähän luistelijoita, etenkin arkena (mikäli silloin vuoroja sattuu olemaan). Miinuksena ns. kaikkien saavutettavissa olevaan aikaan ovat huonompi jää, mikäli siistimistä tehdään harvoin ja ruuhka. Toisaalta vaikka väkeä olisikin paljon, perusluistelun ja vähemmän tilaa vaativien elementtien harjoittelu saa lisäkerran. Kuntosalilla käyn todella harvoin. Yliopiston kuntosali on varsin laadukas, mutta kallis jos usein käy. Ulkona olevat laitteet ja mahdollisuus niiden käyttöön ovat vuodenajasta riippuvaisia, mutta hyödyntäminen kannattaa. Monella paikkakunnalla on todennäköisesti lenkkipaikoilla jonkinlaisia laitteita. Vaikka puu näyttäisi kuluneelta, aina kannattaa kokeilla. Esimerkiksi sillä kuntoilupaikalla mitä itse hyödynnän, on leuanvetotanko, metalliset puolapuiden tapaiset "tikkaat", lauta vatsa -ja selkälihastreeniä varten, renkaat, sekä tangot dippipunnerruksia tai vatsarutistuksia varten. Tässähän sitä riittääkin! Selkätreenin teen yleensä asettumalla laudalle vatsalleni ja sitten vain nostamaan jalkoja niin, että selässä tuntuu. Tangoilla saa kätevästi treenattua vatsalihaksia nostamalla jalkoja suorana ylös. Kun polvet vetää koukkuun ja siirtää puolelta toiselle, myös vinot vatsalihakset saavat harjoitusta. Tuolle tasolle jossa selkätreeni tapahtuu, voi myös hypätä (puhtailla kengillä ihan kohteliaisuudesta), mikä on kätevä tapa harjoittaa hyppyjen korkeutta. Samaisella paikalla tulee harjoitelta kierroshyppyjä, kaksoishyppyjä yms. Lihasvoimaa voi harjoittaa erilaisilla askelkyykyillä (eteenpäin ja sivuttain, tai lisäämällä väliin esim. vaa'a tasapainon harjoittamiseksi), jännehypyillä tai vaikkapa yhden jalan kyykyillä. Nilkkapainojen kanssa tehoa tulee mukavasti lisää. Plussat: hyvällä säällä harjoittelu käy rentoutumisesta. Miinukset: vatsallaan laudalla ollessa kalliit treenivaatteet saavat pölyä koristeeksi. Plussat: kalliita treenivaatteita ei siis tarvitse hankkia.

Myös urheilukentästä on tullut toinen suosikki. Juoksun ohella paikalla voi harjoitella vaikka mitä aina hyppyharjoituksista kärrynpyöriin ja vaikka kuperkeikkoihin, sillä juoksurahan keskellä on mukava nurmialue. Renoilla olevissa mäissä voi hyvin tehdä mäkispurtteja treenin monipuolisuutta lisäämään. Katsomon portailla voi puolestaan hyppiä, tehdä nousuja ja myös kevennettyjä punnerruksia portaaseen nojaten. Punnerrus -tai lankku -asennossa voi myös tehdä vatsalihastreeniä astumalla ristiin puolelta toiselle. Jos tästä nyt sai tolkkua... Kaiteita voi puolestaan hyödyntää venyttelyssä ja nurmella voi kuivalla säällä tehdä keskivartalon treenin, eli selät, vatsat ja kyljet. Plussat: monipuolinen treeni onnistuu niin pitkälle kuin mielikuvitusta riittää. Miinukset: nokkoset ja mahdolliset maassa olevat muurahaispesät tuovat hieman epämukavuutta.

Nyt rullisten kanssa avautui jälleen uusia treenimahdollisuuksia. Tässä välineet maksavat, mutta itse harjoittelu tulee sen verran  edulliseksi, että pidemmän päälle maksettu hinta kyllä palautuu. Tavallisten rullaluistimien kanssa pääsee harjoittelemaan sekä kestävyyttä, tasapainoa että reisilihaksia (ja niitä jotka seuraavana päivänä ovat jumissa). Taitorullaluistimien kanssa riippuvuus jäähalliin saa siirtyä toisaalle. Toki nämä ovat vaikeammat ainakin alkuun, mutta tuntuman löydyttyä voi harjoitella aika lailla samoja elementtejä kuin jäällä. Aikaa mikä tuntuman löytymiseen menee, ei kannata murehtia. Toki jokaisella oppiminen tapahtuu eri tahtiin, mutta itse pääsin axelia laskematta yksöishyppyihin toisella harjoituskerralla. Toisaalta pieni haaste on suuri etu jääharjoittelua ajatellen, sillä luulen/toivon jääharjoittelun tuntuvan paljon helpommalta näiden rinnalla. Vaikeus ei tosin minua haittaa, sillä näin kahden kerran perusteella harjoittelu Snow Whiteilla on ollut todella mukavaa. No, ensimmäinen kaatuminen on vielä kokematta, mutta eiköhän tässä ole kolhuihin totuttu. Plussat: loistava harjoittelutapa kun jäätä ei ole, ja hyvää lisähaastetta. Miinukset: en suosittele jos haluat kaiken onnistuvan ilman harjoittelua. Sama pätee ns. tavallisiin rullaluistimiin. Tuntuman ja tekniikan löytyminen vie oman aikansa, mutta kehotan tässä vaiheessa yrittämään uudelleen myös ensimmäisen kerran jälkeen, sillä uuden oppimisesta tulee harvinaisen mukava olo. Taitorullaluistelussa harjoittelupaikan suhteen on tosin se haaste, että pelkkä asfaltti tai betoni eivät riitä, sillä minun taidoillani kaltevuutta olisi hyvä olla mahdollisimman vähän.

Vähän tiivistetymmin lisään kuntopyörän ja juoksumaton ilmaiset korvikkeet: pyöräily oikealla pyörällä ja hölkkääminen vaikkapa maastossa. Asfaltti tai muu kova alusta tahtoo tuntua nivelissä hieman ikävältä. Pyörä (ja kypärä!!!!) on pyöräilyssä varsin oleellinen osa, mutta hölkkääminen vaatii lähinnä hyviä kenkiä. Aivan ilmaiseksi sellaisia harvoin saa, mutta itse olen viihtynyt Lidlin juoksukengissä, jotka maksoivat huimat kymmenen euroa.

Tässä oli ainakin jotain, vaikka joskin ympäripyöreitä keinoja liikkua ilmaiseksi, tai ainakin edullisesti. Välineillä on taipumus maksaa enemmän tai vähemmän, mutta monet niistä kestävät pitkään. Tosin minulla lenkkarit kuluvat yhdessä kesässä merkistä huolimatta, minkä vuoksi Lidlin kengät tulevat pitkällä tähtäimellä halvemmaksi kuin 100 euron Niket, jotka myös saan kulumaan yhdessä kesässä. Vähän laadukkaampi ja muuhun kuin kaupunkipyöräilyyn sopiva polkupyorä on harvoin halpa, mutta toisaalta uusia ei tarvita jatkuvasti. Oma polkupyöräni on jotain maasto -ja kaupunkipyörän väliltä ja iältään n. 16 vuotta vanha, tai kenties vanhempikin. Alkuvuosina ja niiden jälkeenkin käyttö tarkoitti lähinnä pienten matkojen taittamista hieman nopeammin, minkä vuoksi pyörä on säilynyt hyvin. Edelliset luistimeni palvelivat useita vuosia, kiitos kangaspäällysten ja ei jokapäiväisen käytön. Vain jalkani otti, petti ja kasvoi. Siis pahasti kieroon pituuden sijaan, mikä johti pakkoon hankkia uudet.

Apuvälineiden tai "varsinaisten" välineiden kanssa liikuntamuotoon X tulee jossain määrin hintaa, mikä riippuu välineestä. Joissain lajeissa ainakin pieni ohjaus on melkein välttämätöntä. Esimerkiksi ilman taitoluistelua joutuisin turvautumaan ohjaukseen taitorullaluistimien kanssa. Monissa lajeissa on hyvä ottaa selvää millainen harjoittelu on järkevää ja turvallista, mutta kiitos Internetin ihmeellisen maailman, ohjeiden saaminen on kohtuullisen helppoa monien lajien kohdalla. Joskus voi myös tehdä kompromisseja. Tankotanssissa kävin ohjatusti reilu vuoden, minkä jälkeen hommasin oma tangon ja harjoittelu pääsi jatkumaan. Tosin ilman opetusta alttius virheille kasvaa, ellei itse osaa olla huolellinen (mitä en todellakaan hallitse). Tällä hetkellä tangosta on valitettavasti tullut enemmänki liikuntaväline lajivälineen sijaan, mutta hyödyt ovat merkittäviä erityisesti keski -ja ylävartalon treenin suhteen.

Luulen että ns. valmiit paikat ovat jossain määrin vaikuttaneet sokaivasti moniin ihmisiin. Todellisuudessa mahdollisuuksia on paljon, mutta niiden huomaaminen on oma haasteensa. Itsellänikin tämä "valaistuminen" on tapahtunut hitaaseen tahtiin, ja projekti jatkuu edelleenkin. Vaikka tekstissä oli ajatuksia ja kokemuksia ilmaisista tai ainakin pidemmällä tähtäimellä edullisista keinoista liikkua, monissa liikuntamuodoista uskon ohjauksen tai ainakin hyvän perehtymisen olevan tärkeä osa aloitusta ja hyvän perusta rakentamista. Miten perustelen tuon lähes ärsyttävän pedagogishenkisen ohjeen? Helposti: liian innokkaasti harjoitellen hommasin itselleni rasitusvamman, mikä viihtyi vieraana useita kuukausia. Jos säännöllinen liikunta on tavoitteena, tällainen tuskin motivoi monia. "Älkää tehkö niin kuin minä teen/tein, tehkää mieluummin niin kuin minä sanon". Virheet.. se viimeinen keino saada itselleen osa auktoriteetin ihanuudesta.

Ilmaisten tai edullisten liikuntamahdollisuuksien löytäminen ei liene helppoa, minkä vuoksi en suosittele potemaan huoma omaatuntia jos viikon kuluessa ideoiden määrä vaihtelee nollan ja yhden välillä. Olen asunut tällät paikkakunnalla muutaman vuoden, ja mainitsemani löydöt ovat kerääntyneet sinä aikana. Jos taloudellinen tilanne sallii, en todellakaan patista luopumaan maksullisista liikuntamuodoista, mutta suosittelen ohelle muiden mahdollisuuksien hyödyntämistä ainakin satunnaisesti, sillä koneneena ja virheen tehteenä voin todeta, että tapojen pinttyminen yksittäisin tapoihin tahtoo tuoda ongelmia mukanaan viimeistään silloin, kun se ainoa keino syystä tai toisesta poistuu.

Näiltä näkyminen toivotan mukavaa viikonlopun loppupuolta itse kullekin!

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Rullikset saapuivat!

Jestas sentään mitkä.. hmm, nyt tuli kyllä hivenen väärä kappale, ellei nyt oikein runontulkintaan liittyviä metodeita hyödyntäen löytä pitkää ja kiemurtelevaa aasinsiltaa itse aiheeseen. Nyt viimeinkin tuli mahdollisuus hieman kirjoitella. Ainakin lähes takana on viiden päivän työputki, jonka viimeistä päivää siirryn kohta aloittamaan. Viisi päivää ei varmaan äkkiseltään kuulosta kummoiseta, sillä tekeehän moni maanantaista perjantaihin kahdeksan tunnin päivää. Vuorotyössä tilanne on kuitenkin hieman toinen, kun kellonajat vaihtelevat. Kenties moni on valmis tirskumaan, mutta myönnän, en ole tehnyt tätä ennen vuorotyötä. Miten se on mahdollista? En tiedä, minulla on ollut hyvä onni. Joillekin vuorotyö toisaalta varmasti sopii, mutta itse pidän enemmän selkeistä aikatauluista. Toisaalta näinä aikoina ei mielestäni kannata edes haaveilla "kivasta" työstä, sillä ihan jo työn saaminen on todella kiva juttu, eikä lainkaan itsestäänselvyys. Tuo ilta-aamu -yhdistelmä oli aika raskas, mutta siitäkin tuli onneksi selvittyä.

Tänään on tosiaan iltavuoro (tai päivä), minkä vuoksi ehdin aamulla vähän käväisemään ulkosalla. Mukavana vaihteluna ja muutenkin iloisena yllätyksenä rullaluistimet saapuivat muutama päivä sitten! Tänään pääsin toista kertaa niitä testailemaan lähellä olevan koulun pihassa, ja vaikka oletin ettei väkeä ole liikkeellä näin aamusta, kyllähän ohikulkijoita kummastutti harjoitteluni. Ajallisesti harjoittelu on lyhytkestoista, sillä tänäänkin harjoittelun vain puolisen tuntia. Ensimmäinen kertaa.. se oli aikamoinen! En kaatunut, mutta olin virallisesti aloittelija. Tuntuman löytäminen vei aikansa, ja uskalsin korkeintaan luistella etuperin ja sirklata. Takaperin luistelusta ei ollut puhettakaan, saati sitten askeleista, hypyistä tai pirueteista. Ristiaskeleet lähtivät sujumaan jotenkin, mutta kaarista ei tullut mitään. Jokin kompuroiva valssiaskel sentään löytyi, mutta muutan luistelin yläkroppa jäykkänä ja katse tiukasti maassa. Myönnän että hieman epäilytti mitä tästäkin oikein tulee.. Tänään pääsin toista kertaa kokeilemaan, ja meno olikin vallan toinen. Nyt osasin käyttää polvia enemmän. Ulkokaaret menevät vielä jähmeästi, mutta valssiaskeleita ja ulkokolmosia tuli kokeiltua. Suurena yllätyksenä tulivat hypyt. Alkujaan tarkoitus oli tehdä vain varovainen valssihyppy. Sittenkin tulivatkin muut yksöishypyt axelia ja lutzia laskematta. Lutziin tila ei oikein riittänyt, ja ennen axelia yritän saada muihin hyppyihin korkeutta. Tulppi oli jostain syystä hankala, mutta muutamien kertojen jälkeen ritti ja flippikin menivät yhdelle jalalle. Korkeutta puuttuu vielä, kenties arkuuden takia. Mutta eiköhän sitä yrittämällä tule lisää. Kukkopiruettiakin tuli testattua sekä varovaista kiihdytyspiruettia, mutta istumapiruetti jämähti jotenkin. No, ensi kerralla uudelleen. Vaakaliu'ut olivat aika varovaisia, mutta ehkä nekin sujuvat kun useammin kokeilee. Koska nämä luistimet ovat hieman painavammat "tavallisiin" verrattuna, täytyy oheisharjoittelussa kiinnittää huomiota jalkojen lihasten vahvistamiseen. Nilkkapainoja en ole hetkeen käyttänyt, jotenkin niiden kanssa pitäisi hieman reipastua. Työn ohella harjoittelu on ollut hieman haasteellista eikä niin päivittäistä kuin muuten, mutta onneksi olen saanut itseni sään salliessa ulos hieman hölkkäämään ja tekemään hyppyharjoituksia. Tämän päivän jälkeen onkin pari päivää vapaata, joten eiköhän siinä tule mahdollisuuksia harjoitella niin rullisten kanssa kuin ilmankin.

Mitään suurempia suunnitelmia ei ole, kunhan nyt tästä päivästä selviää niin uskallan miettiä mitä seuraavaksi. Toisen esseistä sain sittenkin valmiiksi ja lähetin opettajalle. Tämän innoittamana päätin yrittää vielä toisen saamista valmiiksi, arvostellaan sitä sitten tai ei. Ihan yleisenä periaatteena pyrin siihen, etten jättäisi asioita kesken, vaikka välillä niinkin joutuu tekemään.

Oikein leppoisaa lauantaita kaikille!

lauantai 4. kesäkuuta 2016

Luovuus käyttöön liikuntaympäristöissä

En koe itseäni "raskaan sarjan ituhipiksi", mutta pyrin parhaani mukaan tekemään ekologisia valintoja aina kuin on mahdollista. Hyvä on, aina kun motivaationi riittää ekologisen valinnan tekemiseen. Pyrin tekemään ainakin suurimman osan ruuista itse, käytän tuoreita vihanneksia ja hedelmiä, yritän epätoivoisesti säästää sähköä (minkä viikottainen sämpylöiden deletoi), lajittelen jätteet jne. Teen toki myös erityisesti kotitalouden puolella epäekologisia ratkaisuja ostamalla esimerkiksi purkkijogurtteja litran tölkin sijaan. Viime aikoina olen vaihteeksi yrittänyt pitäytyä tölkeissä. Kasvispainotteisessa ruokavaliossa soija ei liene kaikkein ekologisin vaihtoehto, mutta toisaalta hyödynnän myös palkokasveja sellaisenaan.. ja tuotan lisää metallijätettä. Jos en olisi paljastanut ekologisen valinnan sivuvaikutuksia, minua voisi luulla todelliseksi luonnon ystäväksi! Yritän myös käyttää vaatteeni loppuun ja korjata niitä niin pitkään kuin mahdollista. Hankin vaatteita mielelläni myös kirpputoreilta, osaksi myös siksi, koska "tavallisista" vaatekaupoista en löydä haluamiani vaatteita. Jos aikaa ja intoa riittää, harrastan "re-make2" -toimintaa, eli muokkaan vanhoja vaatteita koristelemalla tai ompelemalla niitä uuteen malliin. Mitään erityistä taitoa tämä ei vaadi, sillä kyseessä on vaihto pitkähihaisesta t-paidaksi tai topiksi, koristelu kangasväreillä tai kirjonnalla jne.

Myös liikunnassa arvosta sellaisia lajeja, joissa hyödynnetään jo valmista tilaa omana itsenään. Itse olen hivenen huono esimerkki, sillä en osaa arvostaa luonnonjäitä lainkaan, vaan harjoittelen mieluiten puhtaalla, silotetulla keinotekoisella jäällä keinotekoisessa tilassa. Toisaalta treenaan mielelläni ulkona ja hyödynnän lenkkipaikkojen kuntoilulaitteita kuntosalin sijaan. Pidän enemmän vaihtelevasta maastosta kuin juoksuradasta, ja teen hyppyharjoituksia niin nurmikolla kuin hiekalla. Tosin kuntoilulaitteet ovat erikseen liikuntakäyttöön rakennettuja, joten niiden hyödyntämistä ei kaiketi voi laskea minkä tahansa ympäristön hyödyntämiseksi. Rullalautailu eli skeittaus on ollut aina laji, mitä olen ihaillut, mutta pysynyt katsojana. Joskus taisin kokeilla rullalautaa, mutta pari metriä riitti. Myöskään potkulauden kanssa en pärjännyt. Toisaalta ihailen skeittausta lajina (jos jätetään negatiiviset puolet sikseen), sillä harrastajat hyödyntävät valmista tilaa, kuten eri tasoja hyppyjä varten. Osa jaksaa vieläkin rakentaa ramppeja itse talkoovoimin, mille todellakin nostan hattua! Skeittiradoille on tullut uusia tulokkaita aina rullaluistimista scootteihin, joiden kokeilemiseenkaan minulla ei olisi mitään asiaa. Siitä rakkineesta minua valistettiin ollessani sijaisena koulussa. Tosin kirjoitusasu saattaa olla virheellinen.. Toinen, minulle uusi laji on parkour. Tosin laji ei ole uusi, mutta itse tutustuin siihen teoreettisella tasolla vasta muutama vuosi sitten. En ole kokeillut parkouria, mutta olisi hauska joskus pongata harrastajia, sillä lajin idea kuulostaa todella upealta! Vaikka parkouria varten on kursseja ja erillisiä harjoittelutiloja, varsinainen harrastaminen tapahtuu kaupunkiympäristössä ympäristön "esteitä" hyödyntäen. Myös parkourissa olen mieluummin yleisön joukossa, mutta jotain yksinkertaisia temppuja olisi hauska kokeilla, tosin jonkun osaavamman ohjaamana.

Tavallisesti ekologisuus näyttäisi yhdistyvän ensisijaisesti kotitalouteen ja ruuanlaittoon, mutta itse näen myös liikunnassa mahdollisuuden tehdä ekologisia valintoja. Toivoisin oppivani hyödyntämään parkourin ideaa seuraten tasoja, mahdollisia kiipeilypaikkoja ja muuta sopivaa harjoittelussa. Todellisuudessa mielikuvitus lienee rajana, mutta aluksi pitäisi ymmärtää "perusidea" ympäristön elementtien hyödyntämisessä. No, parkkipaikkoja tulen ainakin hyödyntämään, mutta olisi hauska oppia luovaksi niin kaupunki -kuin taajamaympäristössä. Vastaukset ovat todennäköisesti nenäni edessä, mutta liiaksi valmiseen treeniympäristöön tottuneena taidan olla vielä sokea monille mahdollisuuksille. Mikäli joku lukijoistani osaa hyödyntää näitä valmiita elementtejä, olisi hauska lukea erilaisista ideoista. Nyt voin lohduttautua korkeintaan sillä, että en liene ainoa liikunnan laajuuden suhteen uusavuton.

Kuulumisia ja pohdintoja jaksamisesta

Nyt jos koska olen viikonpäivistä sekaisin! Tätä ennen moinen sekaannus on liittynyt pitkään lomaan, mutta tällä kertaa taustalla on vuorotyö. Kellonajat eivät onneksi vaikeita toteuttaa, sillä aamuvuorot eivät ala aamuyöllä, ja iltavuoroista pääsen kotiin "ihmisten aikoihin". Aamuvuorojen kohdalla nousen viiden kieppeillä tai aikaisemmin riippuen siitä, menenkö julkisilla vai saanko autokyydin. Iltavuorosta pääsen kotiin yhdeksäksi, eli kohtuulliseen aikaan. Koska kulkuyhteydet ovat huonontuneet tänä vuonna entisestään, määräytyvät työajat sen mukaan. Itse työ on suhteellisen tuttua pieniä muutoksia laskematta, mutta mitään radikaalilla tasolla uutta ei ole. Suurin haaste lienee ns. hiljaisen tiedon oppiminen, toisin sanoen tarvikkeiden sijainti, käyttötarkoitus sekä eri keinot toteuttaa tehtävä X. Suurimman haasteen alla on käytännön järki, mikä minulla ei ole koskaan ollut erityisen vahva. No, sitä on turha itkeä, sillä nyt jos koska saan hyvää harjoitusta. Viikonpäivien sekaantuminen ilmeni kyllä erittäin huvittavalla tavalla tänä aamuna. Seitsemän junassa kummastelin miten vähän väkeä oli, vaikka nythän oli tavallinen työaika. Hetken päästä muistin, että nythän on lauantai! Ehkä arkena tilanne korjaantuu.

En tiedä olisinko tarvinnut hieman enemmän lomaa ennen toisen työn alkamista. Tuttu ahdistus on ollut vähän turhan paljon vieraana. Periaatteessa olen muuten jaksanut tehdä paljon, treenata, tehdä töitä niin että tauot unohtuvat jne., mutta jos jotain ylimääräistä p**kaa tulee yllättäen kuvioihin, lyhentynyt pinnani nostaa päätään. Se perinteinen "kaikki on minun syytäni" -ajattelumalli on seurana 24/7, enkä niinä hetkinen tai ajoittain kausina osaa olla erityisen mukava ihminen. Itsekään en siitä ihmisestä liioin pidä joksi muutun, ja raivostuttavinta on, että se ihminen on harmillisen lähellä minua. Kenties tämä johtuu siitä, että se ihminen olen minä itse. Kun se rajan ylittävä stressin aiheutaja poistuu, tilanne helpottaa ja olen vähemmän k***päinen ämmä. Viime päivinä minussa on tainnut herätä pienoinen defenssimekanismi, sillä tällaisia tilanteita välttääkseni olen esimerkiksi lenkille lähtiessäni jättänyt puhelimen kotiin. Jos totta puhutaan, tämä erittäin helppo keino on auttanut paljon! Hassua miten puhelimen jättäminen kotiin oli aikoinaan itsestäänselvyys. Nyt sen ottaminen mukaan on itsestäänselvyys. Se mihin kohtaan nykyisiä aikautauluja asetan hermolevon, on vielä mysteeri. Saipas peräti kaksi sensuroitua sanavalintaa samaan kappaleeseen!

Nyt kun tarkemmin mietin, viime torstaina pääsin todelliselle hermolepohetkelle, kiitos erään ystävällisen aikuisryhmäläisen, jonka kyydissä pääsin naapuripaikkakunnan jäähallin yleisvuorolle. Voi että teki hyvää! Axel ja kaksoissalchow sujuivat jossain määrin, mutta nyt jääajan vähennyttyä ja jäätyä oikeastaan tauolle harjoittelu on lähinnä taitojen ylläpitämistä. Kenties on pieni mahdollisuus, että pääsen vielä kerran jäälle ennen elokuuta, mutta muuten harjoittelu jää siihen asti ns. kuivaharjoittelun ja rullaluistimien varaan. Jälkimmäisten odottelu jatkuu vielä, joten hupaisat tarinat ensimmäisistä testauksista kuuluvat vielä futuuriin. Kesäkuun ajan treeni määräytyy työaikojen mukaan, mutta toistaiseksi iltavuorot eivät ole olleet este. En osaa nukkua erityisen myöhään arkena ainkaan, minkä vuoksi olen hoitanut treenit aamulla. Ajallisesti kesto on normaalia pienempi, mutta onneksi en tee istumatyötä. Viime viikolla tein kotosalla treenin balettiharjoitteita käyttäen, ja seuraavana päivänä kävin ulkona tekemässä hyppyharjoituksia ja jatkoin kotona keskivartalon treenillä. Eilen juoksin pitkästä aikaa hieman, mutta tauko ja helle eivät taanneet erityisen kiitettävää tulosta. Nyt kun jäälle ei pahemmin pääse, tuntuu harjoittelu ajoittain hieman yksitoikkoiselta. Ei suoranaisesti tylsältä, mutta vaihtelu olisi mukavaa. Voimistelujutuissa olen hieman arka, siis itsekseni. Kyllä, on liikkeitä joihin tarvitsen henkisen tuen mahdollisen "yleisön" varalle. Usein jo hyppyharjoitukset ovat hankalia tehdä jos joku näkee.

Seuraavaksi olisi pari päivää vapaata. Mitään suurempia suunnitelmia ei rästitöitä laskematta ole. Jos lukisin kirjoittamaani lukijan näkökulmasta, ensimmäinen diagnoosini kirjoittajasta olisi, että hänellä ei ole elämää. Ehkä näin osittain onkin, mutta se johtuu pääasiassa siitä, että vapaa-aika siihen nk. elämään on todella vähissä. Toisaalta pidän monesta asiasta mitä teen. Muutamat korvien välissä olevat ongelmat jättäisin mieluusti pois, mutta ehkä realismi jäisi turhan etäälle. Elämä on pääasiassa taistelua ja sinnittelyä tavalla tai toisella. Ehkä tämä tosiasia äkkiseltään tuntuu ikävältä, mutta mitä vähemmän sitä miettii, sitä enemmän jaksaa keskittyä onnistumisen iloon ja muihin positiivisiin asioihin. Pieni varovaisuus on kuitenkin paikallaan, sillä mitä olisinkaan ilman kyynistä negatiivista asennettani? Tuskin kukaan tuntisi minua enää.