Jäälle? Kilpailemaan? Uutta opittavaa? -Pieniä visioita tulevan syksyn treenistä

 Tässä ollaan Juniorin kanssa oltu osaksi kahdestaan ja välillä nähty mm. Juniorin isovanhempia, setää ja tätiä ja tietenkin Juniorin lemppareita eli serkkuja. Voisin luonnehtia itseäni osa-aika -yh:ksi, jos sellaisen nimikkeen käyttö tässä tilanteessa sallitaan. Periaatteessa olen kaksin Juniorin kanssa, mutta näemme kyllä viikoittain erityisesti Juniorin isovanhempia. Juniorin isä asuu toistaiseksi muualla, mutta siirtyy tänne kun mahdolisuus tulee. 

Toistaiseksi koen pärjääväni kohtuullisen hyvän reilu kolme kuukautta vanhan Juniorin kanssa (tosi vanha!). Olen saanut tehtyä kotitöitä, laitettua ruokaa sekä liikuttua Juniorin hoitamisen ohella. Toki jonkin verran on karsittava sekä hyväksyttävä että peruuntumisia, keskeytyksiä ja siirtämisiä tulee. Tämä ei haittaa, sillä näinkin saa ihan riittävästi tehtyä. Tällä kertaa fokus on liikunnan edistymisessä. Miten onkaan sujunut?

Pientä järjestelmällisyyttä

Minulla ei toistaiseksi ole selkeää viikko-ohjelmaa, mutta sellainen on alkanut kehittyä ainakin ympäripyöreästi. Viikko-ohjelma myös rytmittäisi harjoittelua, toisi järjestelmällisyyttä ja huomioisi myös palautumisen.

Notkeus

Notkeusharjoittelu on edennyt oikein mukavasti, ja alkuperäinen taso alkaa olla lähellä. Toisaalta tätä osuutta on helpointa harjoitella, sillä erilaiset venyttelyt yms. onnistuvat kotona helposti. 

Notkeusharjoittelu ja siinä kehittyminen tekevät siinäkin mielessä hyvää, että kehitys on todella hidasta tietyn pisteen jälkeen. Toisaalta myös omat rajat on hahmotettava. Tiettyjä liikkeitä on tehtävä päivittäin. 

Off-ice -harjoittelu

Taitorullaluistelu on reissulta palaamisen jälkeen jäänyt tauolle, mutta luulen että pian on aika päästä taas jäälle. Sen sijaan vaunulenkkien ohessa olen tehnyt mm. rotaatioharjoituksia sekä muita hyppyharjoituksia. Voin rehellisesti myöntää että hypyistä on lähtenyt mukavasti korkeutta ja kierrosmäärä on selkeästi pienempi kuin ennen raskautta. Myös rotaatioasento kaipaa parantamista. 

Toisaalta hyvää on se, että olen edes välillä muistanut kuvata hyppy-yrityksiä. Näin on helpompaa hahmottaa mihin asioihin on hyvä kiinnittää huomiota. Itselläni erityisesti ylävartalon käyttö on hakusessa, mutta yritän parantaa sitä puolen kierroksen hypyillä joissa huomio on nimenomaan  ylävartalossa. Käytännössä ongelmat ovat luokkaa hartioiden nouseminen ja kiertyminen väärään aikaan. 

Lisäksi ulkosalla tulee tehtyä erilaisia tasapaino- ja kehonhallintaharjoituksia. Vakiosettiä ovat polvivaaka, biellman ja näiden yhdistäminen erilaisiin liikesarjoihin. Edelleen olisi niin kiva päästä edes muutaman kerran kokeilemaan esimerkiksi rytmistä voimistelu. Siitä voisi nimittäin saada hieman ideoita harjoitteluun. 

Lihaskunto

Selkätreeni on saanut hieman laajennusta, samoin ylävartalon treenaaminen. Viimein olen onnistunut kerran viikossa pitämään myös ns. jalkapäivän, mikä kieltämättä tuntuu! Kun lihakset ovat alkaneet heräillä, voisin lisätä viikkoon päivänä jona teen teknisesti helppoja mutta korkeutta kehittäviä hyppyharjoituksia. 

Vatsalihasten treenaaminen on edelleen osittain tauolla. Toki monet muut liikkeet aktivoivat vatsalihakset, mutta esimerkiksi rutistuksia, lankutusta yms. en vieläkään ole uskaltanut tehdä. Toisaalta en vieläkään ole saanut aikaiseksi varata aikaa fysioterapeutille. Ylipäänsä lihastreeni on lähtenyt mukavasti käyntiin, mutta se on ollut enimmäkseen lihasten herättelyä, ei rajojen kokoilemista. Toisaalta pyrin saamaan lihaksiin enemmän voimaa ja kestävyyttä, en kasvattamaan kokoa. 

Yleiskunto

Kiitos vaunulenkkien, tämä puoli on melko hyvässä tilassa! Toisaalta en ole tehnyt aerobista treeniä.. paljon yhtään? Hieman kauhulla odotan kun uskallan taas kaivaa hyppynarun esille. HIIT -tyyppinen harjoittelu kieltämättä kiinnostaisi myös, on vain kehiteltävä runko sellaiseen. Toki esimerkiksi Youtube on täynnä kaikenlaista materiaalia. Jotenkin olisi kiva oppia enemmän ja itse ymmärtää paremmin miten hyvä treeni rakentuu. Tiedä häntä vaatiiko tämä jo pt-koulutuksen.. ainakin palvelujen hyödyntämistä?

Vaikka en ole päässyt kisaamaan enkä tiedä pääsenkö ennen eläkeikää, kisaohjelman kannalta HIIT -tyyppinen harjoittelu lienee paras, mutta siihen on hyvä lisätä myös nk. plyometristä harjoittelua. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että harjoittelun olisi tuettava kisaohjelman vaatimaa kuntoa: on oltava kestävyyttä, mutta myös kyettävä saamaan lihaksista mahdollisimman paljon voimaa sen vajaan kolmen minuutin ajan. -Jos siis minusta enää on kilpailemaan Gold -sarjassa. 

Jatkossa?

Kieltämättä jäälle pääsemistä odotan kovasti! Kilpaileminen houkuttelisi myös, aina ainakin kisaohjelman tekeminen ja harjoitteleminen. Kilpaileminen vaatisi kuitenkin säännöllistä harjoittelu ainakin kolmesti viikossa. En vielä tiedä pääsenkö niin usein jäälle, mutta selvittelen asiaa. Jos en pääse vielä, ehkä pääsen joskus. Jäällä haluaisin ainakin alkuun saada peruselementit ensin samalle tasolle ja hioa niitä siistimmäksi. Teränkäyttö ja hartiat tulevat olemaan merkittävin kohde missä parantamisen varaa löytyy. Ylipäänsä haluaisin luisteluuni rentoutta ja sujuvuutta. -Ja tietenkin vauhtia. Toki haluaisin päästä ainakin axelin ja kaksoissalchowin, mutta katsotaan riittääkö mahdollisuudet harjoitella. 

Luulen että seuraava askel olisi miettiä pientä tavoitteellisuutta, sillä monessa asiassa olen päässyt raskautta edeltävälle tasolle. Edelleen painopisteeni on oppia käyttämään kehoani monipuolisesti, ei sen muokkaamisessa. Olen varautunut siihen, että taitoluistelun harjoitteleminen voi vaikeutua niin, että lajia on hyvä vaihtaa tai siirtää enemmän akrobatian puolelle. Tai sellaiseen ylipäänsä mitä harjoittelupaikan voi valita itse. Myös korona on edelleen olemassa, eli senkään vaikutuksista ei tiedä. 

Se mikä seuraavaksi on siis edessä, on tavoitteiden kirjaaminen ylös sekä niitä edistävän harjoittelusuunnitelman kehitttäminen. Siinä on kuitenkin huomioita palautuminen, sillä päätoiminen työni on edelleen Juniorin hoitaminen ja ruokkiminen äidinmaidolla niin pitkään kuin mahdollista. Vihjeistä päätellen itse asiassa juuri nyt. Eli ei kun toimiin niin harjoittelun suunnittelussa ja päätoimisessa työssä!

Mukavaa päivää kaikille!

Kun kuplassa kasvanut kohtaa monikultuurisuuden

 Varoitus: luvassa arkaluontoinen aihe, nimittäin rasismi. Käsitteenä tämä on moniulotteinen, mutta virallisesti rasismi määritellään syrjimiseksi ihonvärin, etnisen taustan tai ylipäänsä "ulkomaalaisuuden" perusteella. Kielellisesti sana viittaa syrjimiseen rodun perusteella. Asuin vuosia pk-seudulla, missä monikultuurisuus ja erilaisuus olivat arkipäivää. Toki on asuinalueita, joissa asukkaat muodostavat vähemmän monikulttuurisen kokonaisuuden. Mutta jos koet että sinulla taipumus pahoittaa mielesi, suosittelen lämpimästi että lopetat lukemisen tähän. 

Myönnän että aivan ensimmäisenä vuotena tähän oli totuteltava, sillä tätä edeltävä kotipaikkani oli varsin yksipuolinen. Ns. kantasuomalaiset olivat todella suuri enemmistö. He jotka eivät siihen kuuluneet, herättivät huomiota. Heihin yritettiin olla kiinnittämättä huomiota, mutta erityisesti lapsena oli saatava katsoa edes salaa vaikka tuijottaminen oli kiellettyä. Jos totta puhutaan, taisin olla jo kouluikäinen kun näin "livenä" ensimmäistä kertaa tummaihoisen ihmisen. 

Kuplassa kasvaneen asenteet

Omiin asenteisiiin vaikuttivat vanhempien ja läheisten sekä koulun puolelta annettu kasvatus: ketään ei syrjitä hänen ihonvärinsä, syntyperänsä, uskontonsa, ulkonäkönsä yms. vuoksi. Voin rehellisesti myöntää käyttäneeni lapsena sanaa "homo" haukkumasanana. Tosin en tiennyt mitä kyseinen sana tarkoittaa. Ihonvääriin liittyvistä sanoista havaitsin varhain jotain vaikeasti tulkittavaa. Jotenkin aistin että joitain sanoja ei saisi käyttää. Jos joskus käytin, ns. väärien sanojen valinta tehtiin selväksi. -Hyvä näin. 

Tämä ns. asennekasvatus muokkautui iän ja käsityskyvyn mukaan. Kun käsityskyky laajeni iän karttuessa, myös kasvatusta saatettiin monipuolistaa. En kuitenkaan koe tulleeni aivospestyksi, sillä minulle perusteltiin asiat hyvin. Perustelut eivät siis ollee propagandaa, vaan loogisia ja järjellisiä toteamuksia tyyliin "mitä se on meiltä pois jos joku on erilainen?". 

Monikulttuurisuuteen liittyvien kokemusten kannalta olin 19 ikävuodesta huolimatta täysi lapsi kun muutin opiskelun perässä pk-seudulle. Oli vuosi 2005. Ensimmäinen asuinpaikkani oli Pohjois-Haagassa, mistä 2010 muutin Itä-Helsingin alueelle. Jälkimmäistä kauhisteltiin. Myönnän että paikallisen väestön rakenne oli todella monipuolista ainakin Pohjois-Haagaan verrattuna. Lapsuuden kodin ympäristöä ei parane edes mainita. Oli eksoottista jos joku oli yli 50 kilometrin päästä. 

Toisaalta juuri ne lapsena kuullut perusohjeet auttoivat sopeutumaan alueelle jossa monikulttuurisuus oli todella nähtävissä. Toisaalta ensimmäisen kerran hieman perinteisestä suomalaisesta nimistöstä poikkeavat etu- ja sukunimeni eivät herättäneet huomiota. Korkeintaan kysyttiin asiakaspalvelutilanteissa haluanko hoitaa asiani suomeksi vai ruotsiksi. Hämmentävää mutta huomaavaista! Tästä voinee päätellä kuinka moni lapsuuden kotini seudulla puhui muuta kuin suomea. 

Muuttaminen alueelle jossa yhtäkkiä olikin erilaisia ihmisiä ja eri kulttuureista oli eräänlainen elämys. Toki rauhattomalla alueella oli osattava olla myös varovainen, mutta rauhattomuuden taustalla oli niin monia eri tekijöitä. Ns. lähiö -ilmiö. Monikulttuurisuus ja erilaiset ihmiset tekivät oloni jollain tapaa turvalliseksi. Tyypillisin minua luonnehtinut adjektiivi ei hyvässä mielessä on vuosi kausia ollut "outo". Yritin erityisesti teininä epätoivoisesti sulautua joukkoon mutta huonoin tuloksin. Nuorena aikuisena yritin olla mahdollisiman erilainen. Sen aikaisella asuinalueella minusta tuntui ettei tarvitse miettiä pitääkö sulautua joukkoon vai olla ns. vastarannan kiiski ollakseen jotain. Harmi että anoreksia ja mielenterveysongelmat olivat silloin huonossa tilassa. Pääkoppani sisällä tapahtuvat asiat veivät sen vapauden minkä asuinympäristö olisi antanut. 

Nykyisen asuinpaikan asenteet

Asun tällä hetkellä jo lapsuudesta tutulla alueella missä vietin paljon aikaa mm. koulun ja taitoluistelun merkeissä. Tämä tyypillinen pikkukaupunki. Väestö ei erityisen "monenkirjavaa". Tällä en viittaa ulkoisiin asioihin. Maahanmuuttajien määrä on todella pieni ja pääasiassa täällä kuulee vain puhuttavan vain suomea. Asenteet täällä vaihtelevat. Osalla asenne ja puheet ovat räikäesti rasistisia. Itse perustelen tämän puheilla ja nimityksillä jotka ovat vain ja ainoastaan negatiivisia ja halventavia sekä täynnä stereotypioita. 

Osa taas suoraan sanottuna naurettavia, anteeksi vain. Tällä viittaan osoitteluun ja päivittelyihin jos joku sattuu näkemään ei-suomalaiseta vaikuttavan henkilön. Viis siitä sattuuko kyseinen henkilö olla esim. 3. Suomessa asuvan sukupolven edustaja. Rasismia tämäkin, mutta jotenkin tunnen enemmän myötähäpeää sellaista osoittelua kohtaan. Ja ei, kyse ei ole alle kouluikäisistä. 

Osalla asenteet taas ovat neutraaleja, mkä osaltaan johtuu kenties siitä, että asuinpaikkani väestössä ei tosiaan ole silmin havaittavissa montaakaan eri kulttuuria. Korkeintaan eri paikkakunnilta saapuneita. Moni heistä on asunut täällä koko elämänsä, tai vaihtoehtoisesti lähialueilla. 

Jos jotain yhtäläistä voin todeta, harvalla tuntuu olevan konkreettista kokemusta monikulttuurisessa ympäristössä asumisesta. En omilla kokemuksillani ole aikeissa nousta kenenkään yläpuolelle, sillä enhän koskaan osallistunut mihinkään. Seurasin vain sivusta ja katselin kiinnostuneena. En keskustellut enkä kysellyt. Vasta muutama vuosi sitten sain mahdollisuuden käydä todella onnistunutta dialogia muslimin kanssa islamista ja kristinuskosta. Keskustelu oli maanläheistä ja ennen kaikkea onnistunut. Harmi sinänsä etten ole onnistunut hankkimaan tällaisia kokemuksia enemmän. 

Ääripäitä

Mikä itseäni häiritsee, on ääripäiden keräämä väen määrä. Minulla on ajatuksia jotka osa saattaa mieltää rasistisiksi. Itse puhun tasa-arvosta. On tiettyjä perussääntöjä joiden mielestäni tulee koskea kaikkia, samoin niiden sääntöjen rikkomisesta tulleiden seuraamusten. Luen mukaan myös mahdolliset mielenterveyteen yms. liittyvät tekijät.

Varastaminen ja väkivalta ovat aina väärin, tosin täysin todistettavissa ja perusteltavissa oleva itsepuolustus on eri asia. Tällaisessa tilanteessa tapahtunut on mielestäni silti tutkittava tarkoin. Raiskaus ei todellakaan ole koskaan uhrin vika. Jos toinen sanoo "ei" vaikkakin viime hetkellä, se todella tarkoittaa "ei". Myös rattijuopumus on rikos, vaikka alkoholismi miten määritellään sairaudeksi. Rikos on aina rikos.

Sitten on toinen ääripää, jota esiintyy varmasti kaikkialla syntyperään ja kulttuuriin katsomatta. Ne jotka eivät edusta ns. omaa joukkoa, ovat aina alempana. Usein tähän liitetään vetoaminen heidän saamiinsa etuihin, työpaikkoihin yms. Näin äitiyslomalaisena (en voi sanoa että olisi yhtä lomaa) koen saavani valtiolta aivan riittävästi tukea millä pärjään mainiosti. Mieleeni ei tulisikaan alkaa valittaa tai pohtia ketkä kaikki saavat enemmän tukea kuin minä. 

Pohdintaa

Lopuksi haluaisin avata hieman mitä nationalismi itselleni tarkoittaa. Nationalismi, natsismi ja rasismi menevät harvinaisen monilla sekaisin. Itse pidän nationalismia positiivisena asiana, mutta rasismi on riisuttava siitä pois. Oikeastaan näen nationalismin merkittävänä osana monikulttuurisuuden toteutumista. Toisaalta nationalismillakin on useita suuntia. Esimerkiksi nk. laajenemishaluista nationalismia en aja takaa. Omassa pienessä kuplassani ei taida olla tilaa imperiumeille. 

Jotta monikulttuurisuus toteutuisi, jokaisen kulttuurin edustajan tulee omata myös ns. tervettä rakkautta omaa syntyperäänsä kohtaan. Tähän ei siis liity muiden kulttuurien tai ihmisten syrjiminen, vaan pikemminkin samaan aikaan mielenkiinto sekä heidän että omaa kulttuuriaan kohtaan. Näin lopputuloksena on parhaassa tapauksessa dialogi. Itse koen onnistuneimmat dialogit mahdollisuuksiksi kysyä ja kertoa. Tämä vaatii osapuolilta vain mahdollisimman täydellistä objektiivisuutta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kuultua vastausta ei arvostella, vaan pohditaan ja sanoitetaan oman käsityksen laajentamiseksi. 

Kun elämä on taas mallillaan eikä jokainen palanen ole enää hajallaan, kaipaan välillä pk-seutua. En tiedä haluaisinko asua siellä, sillä alueen hektisyys ei tehnyt minulle hyvää. Tai en oikein oppinut elämään siinä. Ehkä viihtyisin jos oppisin. Monikulttuurisuutta kaipaan usein. En välttämättä saisi vieläkään aikaiseksi käydä yhdessäkään tapahtumassa, esityksessä, näyttelyssä yms, mutta tykkäisin katsella vaikkapa päivälenkin ohessa. No, ehkä syksymmällä voisi sinnekin reissata. On parikin aluetta joissa olisi mukava käydä pitkästä aikaa. 

Tähän lopuksi totean vielä jotain mikä peräti nauratti: mistä minä tiedän millaista näillä mukamas tutuilla alueilla on nykyään? Enhän ole asunut tai edes käynyt paikan päällä lähes kolmeen vuoteen. Muutettuani eron jälkeen maalle ylipäänsä ihmiset alkoivat olla harvinaisuus. Ne joita näin, olivat tuttuja. Sitten muutin nykyiselle asuinpaikalleni. Koko aikana olen käynyt pk-seudulla vain kahdesti. Mainittakoon että korona ja raskaus hieman jarruttivat. No, luulen että jatkossa tulee reissua hieman useammin niillekin suunnille. 

Ekologiset ja ilmastoystävälliset ratkaisut: onnistumisia ja mokia

Säästäminen ja ekologinen elämäntyyli ovat jotain mihin pyrin, mutta aina niiden yhdistäminen ei ole helppoa. Ja kieltämättä välillä sitä haluaa hieman mukavuuttakin, eikä se välttämättä täytä kumpaakaan mainituista kriteereistä. Toisaalta edelleenkään liika ehdottomuus ei sovi minulle. Toki pystyn siihen ja minulla on jopa taipumus sellaiseen. Loppujen lopuksi asiasta tulee herkästi joko pakkomielle tai sitten kiinnostus jää väliaikaiseksi koska ehdottomuus rajoittaa liikaa. Kas, klassinen ex-anorektikko- ja ortorektikko! -Eli enemmän tai vähemmän kontrollifriikki. 

Ns. matalan kynnyksen asioissa vähintään toisen kriteerin (taloudellisuus ja ekologisuus) täyttäminen onnistuu, ja ajoittain toinen tuo mukanaan toisen. Erityisesti tämä ilmenee keittiössä. Tällä kertaa paljastan sekä onnistumisen että syntilistan asioissa joihin en ole saanut panostettua. Todennäköisesti keksin kaikkeen "hyvän" selityksen. 

Näissä olen jopa onnistunut: 

Kasvispainotteinen ruokavalio: Tämä on onnistunut jo useamman vuoden ajan. Asiaa toisaalta helpottaa se, että kasvisruoka ylipäänsä sopii minulle. Toki jokunen poikkeus on. Esimerkiksi nyhtökaurasta luovuin muutamien kokeilujen jälkeen koska vatsani oli vahvasti eri mieltä tästä ruuasta. Ns. päivän lämmin ateria on usein täysin vegaaninen, mutta välillä käytän kananmunaa ja maitotuotteita. 

Kasvis- ja erityisesti vegaaniruoka nousevat esille erityisesti ilmastokysymyksissä. Mitä itse olen asiaan perehtynyt, asia ei ole aivan yksipuolinen. Itse haluan pitää ns. tehotuotannolla kasvatetuista eläimistä valmistetut raaka-aineet niin vähällä kuin mahdollista. Toisaalta on myös paljon kasviperäisiä tuotteita, joiden alkuperä ei ole aivan ilmastoystävällinen. Tällaisia ovat esimerkiksi kaukaa kuljetetut raaka-aineet sekä sellaiset, joiden kasvattaminen vaatii alueen muokkaamista huonompaan suuntaan. Eli kasvisruuassa ja kasvispainotteisessa ruuassa on kääntöpuolensa ellei todella perehdy ruuan alkuperään. 

Osittainen lähiruuan suosiminen: Edelliseen liittyen yritän edes välillä kiinnittää huomiota ostosteni alkuperään. Käytännössä tämä tarkoittaa lähiruuan suosimista mahdollisuuksien mukaan. Tai ehkä mahdollisuus olisi aina, mutta ajoittain laiskuus iskee.Koska tiedostan asian, pyrin tekemään ostovalintojen tekemisen ja ruokalistan suunittelun helpoksi. Tästä syystä monet arkiruokani sisältävät mm. porkkanaa, sipulia ja (kotimaista) pastaa. Perunaakin tulee välillä hyödynnettyä, jopa kotimaista. Esim. riisiä käytän vähiten. 

Koska kasvisruuan raaka-ainekset, erityisesti proteiinin lähteiden saaminen on hiemanyksipuolista 100%:sesti lähiruokana, panostan kotimaisiin kasviksiin, marjoihin ja viljatuotteisiin. Toisaalta.. jälkimmäisessä ja myös maitotuotteissa kotimainen ei aina ole täysin kotimaista. Itse raaka-aine voi olla kotimaista, mutta ostos kokonaisuudessan saattaa olla valmistettu useassa eri maassa. Edelleen eniten lähiruokaa sisältävä aikaansaannokseni lienee kasvishernekeitto.

Pyrin ensisijaisesti ostamaan käytettyä: Minulle second hand -tuotteet eivät ole keino säästää, vaikka se usein tulee ihan mukavana sivutuotteena. Jostain syystä poden tarvetta selittää asiaa. Oli kyse sitten vaatteista, huonekaluista tai vaikka arjen käyttöesineistä, kirpputoreilta tai annetaan pois -palstoilta voi käytyä aivan käyttökelpoista tavaraa, minkä kohtalo muussa tapauksessa olisi kaatopaikka. 

Tässä kohden mukana taitaa olla jo ideologiaa, sillä toivon voivani osaltani vaikuttaa siihen, että kierrätystä tapahtuisi mahdollisimman paljon. Vaatteet käytän tavallisesti joko loppuun tai vien kierrätykseen. Minusta on mukava myös kiertää kirppareita ja etsiä tarvittavaa vaatetta ensisijaisesti käytettynä. Sen verran olen hienostelija, että kengät ja alusvaatteet ostan uusina. Tosin nämä tulee käytettyä loppuun. Oikeastaan jopa yli "parasta ennen" -tilan. 

Rajoitan uusien tavaroiden hankintaan ja pyrin kierrättämään sen minkä voin: Tämä tavallaan liittyy edelliseen. Ns. minimalistinen tyyli ei palvele vain sisustustyylinä, vaan helpottaa arkea. Tavaraa ei ole liikaa. No, kirjat ovat poikkeus. Niistä en vain osaa luopua mutta olen liiankin hyvä haalimaan lisää jos mahdollisuus tulee. Omista kenkiä n. neljä paria. Näiden lisäksi kaapissa on pölyttymässä parit korkokengät niitä harvoja juhlia varten mihin joskus päädyn. Muuten pärjään näillä: juoksukengät, siistimmät "citylenkkarit" joita olen käyttänyt myös työpaikalla sekä yhdet mitkä lie sandaalit joita tosin käytän aika vähän. Olivat aikoinaan mm. saunareissuja varten. 

En voi sanoa että asunnostani löytyisi ainoastaan sellaista mitä tarvitsen, mutta olen saanut karsittua turhaa tavaraa ihan mukavasti. Osan mielestä asuntoni on turhankin askeettinen. No.. oikeastaan ymmärrän. Toisaalta helposti siivottava. Jotenkin riittävä määrä tyhjää tilaa tuntuu rauhoittavalta. Tosin Juniorin kasvaessa erityisesti leluikään ympäristö voi muuttua. En uskalla laskea sen varaan että harsoliina pysyisi lempileluna ikuisesti. 

Jätteiden lajittelu: Tämä ei ole koskaan ollut minulle vaikeaa, itse asiassa olen varmaan saanut jonkinlaista tyydytystä jätteiden lajittelusta. Toisaalta etu on myös siinä, ettei roskiksia tarvitse viedä jatkuvasti. Toisaalta mahdollisuus lajitella jätteitä riippuu paljon asumismuodosta ja paikkakunnasta. Jos lähimmät lajittelupisteet ovat 10 km:n päässä, on täysin ymmärrettävää että houkutus laittaa kaikki samaan pussiin houkuttelee. 

Yritän hoitaa suihkureissut nopeasti..: : Kun sähkön säännöstelu on yhä enemmän kysymyksenä esillä, sitä alkaa väkisinkin kiinnittää huomiota omaan toimintaansa. Olen lapsuudesta nuoreksi aikuiseksi asunut omakotitalossa ja myöhemmin sen jälkeenkin. Tämän vuoksi erityisesti veden kulutukseen opetettu kiinnittämään huomiota. Lämpimän veden kulutukseen tulee mukaan myös lämmitykseen tarvittava energia. 

Jos rehellisiä ollaan, Juniori on tehokkaampi motivaattori suihkureissujen pitämisessä riittävän lyhyinä. Jos sähköä aletaan säännöstelemään, hieman kyllä epäilyttää miten saan tukan pestyä viidessä minuutissa. Vaikka miten yritän nopeuttaa, tästä ristiselkään asti yltävästä kuontalosta erityisesti hoitoaineen huuhtominen saattaa tuoda pari lisäminuuttia. Täytyy kaiketin hyväksyä se, että viimeinen minuutti vietetään kylmässä vedessä. Hrrrr.. Ns. perussuihkuun menee maksimissaan alle viisi minuuttia. Tämä ei tosin tarkoita sitä, ettenkö viihtyisi suihkussa pidempään. 

Pyrin ostamaan vain tarvittavan määrän tavaroita: Tämä pätee mm. hygieniatarvikkeisiin, vaatteisiin, ruokaan jonka säilyvyys on rajallinen sekä muihin tavaroihin. Olen nuorempana hamstrannut erityisesti tarjoustarvikkeita, siis sellaisia joiden käyttö on niin ja näin. Kyse ei siis ole pyykinpesuaineesta, wc-paperista yms. Edes vaippoja en halua hankkia turhan paljoa varastoon etenkään silloin, kun sama koko on ollut käytössö hetken. Juniorilla nimittäin tahtoo olla taipumus kasvaa. 

Toisaalta on sellaista mitä olisi hyvä olla varastossa. Ns. varmuusvarasto vai mikä nimike olikaan on omalla kohdallani säälittävä. Itse asiassa sellaista ei pahemmin taida olla. Olisi kieltämättä fiksua varata kaappeihin säilyviä purkkiruokia yms. Vaikka avaruusolioiden hyökkäys ei tapahtuisikaan juuri nyt, jopa minä saatan sairastua niin etten pääse heti kauppaan. Toisaalta.. olenhan nytkin ollut aika terveenä..

Nämä asiat taas ovat aivan rempallaan..

Kestovaipat: Niin, kyllähän niitä piti kokeilla. Voisin vedota tuttuun selitykseen "ehtii vielä". Tätä selitystä kun aikansa toistaa, Juniori ehtii ensin puolen vuoden ikäiseksi, sitten vuoden, kahden, kolmen, neljän jne. Kas kummaa, vaippaikä loppui ajat sitten! On tämäkin toisaalta keino sivuuttaa koko asia. 

Onko ajatus kestovaipoista jäänyt? Sanoisinko että siinä ja siinä. Voisin vedota myös siihen, että kaipaan edes joihinkin asioihin helppoutta koska suurimman osan ajasta hoidan Junioria yksin 24/7. Toisaalta luulen että kestovaippojen käyttöönotto on suurin haaste, sillä olen todella huono kokeilemaan uusia asioita. Toisaalta nyt kun arki sujuu päivävältä toimivammin, kestovaipat eivät ole enää ylimääräinen riesa. Tietenkin käytön voisi ajoittaa vaikkapa niin, että se olisi päivää ennen 60 asteen pyykkäystä. Aina voi suunnitella.. 

Muovipakkauksia tulee mukaan: En ole onnistunut täysin näitä välttämään. En ole saanut aikaiseksi ostaa smoothieblenderiä josta saisin esim. vaunulenkeille tarvittaessa evästä, tai esimerkiksi ylipäänsä jääkaappiin niin että voin välipalana ottaa kulauksia smoothiesta tai proteiinijuomasta. 

Soijatuotteiden ahkera käyttö: Soijatuotteiden (soijarouhe, soijapalat yms.) ekologisuudesta kiistellään ilmeisesti. Prosessointi ja kasvatus eivät osan mielestä ole lainkaan ilmastoystävällistä, osan mielestä taas kyllä. -Ainakin lihakarjan kasvatukseen nähden. Itselläni ei tähän ole mitään tarkkaa näkökulmaa, sillä en ole saanut aikaiseksi hankkia riittävästi tietoa vankemman mielipiteen muodostamiseen. 

Oli miten oli, lähiruuasta ei ainakaan ole kyse. Rehuksi tarkoitetun soijan viljely ilmeisesti on "pahis", sillä viljely vähentää luonnon monimuotoisuutta. Kyllä, tämä oli sanaa "pahis" laskematta lähes suora lainaus WWF:n sivuilta. Siellä myös mainitaan, että soija on parempi syödä soijana kuin eläinten kautta kiertävänä rehuna. Onneksi lopussa korostettiin että kyse on soijatuotteesta. Anteeksi huumori vakavasta aiheesta, mutta tuosta lauseesta saisi jopa Fingerporiin sarjakuvan. 

Ympäristön kannalta soija kannattaa syödä soijana, ei eläinten kautta kiertävänä rehuna. Soijapihvi on hiilijalanjäljeltään selvästi parempi valinta kuin jauhelihapihvi (WWF).

Mikäli asia todellakin on näin, ilmeisesti riittää että omatunto soimaa vain osittain.Toisaalta minulla ei ole tarvetta kritisoida lihan syömistä. Syönhän itsekin välillä kanaa, kalaa, ja hyödynnän eläinperäisiä raaka-aineita. Edelleen juustokin on liian hyvää.  

Ei aina ihan lähiruokaa: No ei. Välillä tulee syötyä esim. nuudeleita, eivätkä ne palkokasvit joita ruuanlaitossa hyödynnän ole todellakaan kotimaisia. Erityisesti pidän kikherneistä. Jos ostan pakastemarjoja, kun mieli tekee smoothieta, esimerkiksi mansikat eivät aina ole kotimaisia. Toisaalta olen ratkaissut asian ostamalla kotimaisia puolukoita ja mustaherukoita. Nokkelaa! Vihannesten kohdalla asia on hieman helpottunut, sillä jopa Prismassa tarjolla on vain kotimaista kurkkua ja tomaattia, ei ulkomaalaisia vaihtoehtoja tuomaan hintakilpailua. Ainakin asia on tehty helpoksi. 

Halpisvaatteitakin tulee ostettua: Kyllä! Kaikki vaatteeni eivät ole laadukkaita second hand -löytöjä, vaan mm. Cubuksesta, Prisman huikeasta valikoimasta, New Yorkerista, Lindexiltä yms. Äitiysvaatteet hommasin H&M:ltä. Tämä oli kieltämättä kova pala, sillä olin boikotoinut kyseistä liikettä pitkään. Tosin edelleen ostan mieluummin vaatteita joita ihan varmasti käytän, ja yleensä käytän ne loppuun. Vaatteen "eläkepäivät" tapahtuvat nuhjaantuneen kotivaatteen muodossa. Sitä ei siis pidetä enää esim. työpaikalla. 

Ei ekohammasharjaa, tiskiharjaa yms.: Yhtäkään näistä en ole hankkinut. Ja mikä pahinta: en edes aina muista laittaa käytettyä hammasharjaa tai tiskiharjaa muoviroskikseen. Eli kaksinkertainen synti. Ei minulla ole mitään näitä tuotteita vastaan, en vain koskaan tajua ostohetkellä että voisin kokeilla ns. ekovaihtoehtoa. Tiskiharjan kohdalla erityisesti ei ole muuta kriteeriä kuin toimivuus. 

Hammasharjan kanssa taas... hävettää myöntää mutta tykkään siitä että kylpyhuoneet kaapin tuotteet näyttävät kivoilta. Toisaalta ehkei ekohammasharja pilaisi näkymään kovin pahasti. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, etteikö 95% hygieniatuotteistani olisi Lidlin Cien -merkkiä. Kai se miellyttävä ulkoasu tuo halpistuotteeseenkin oman ylellisyytensä. En tosin käytä halpistuotteita säästääkseni, vaan koska toimivat riittävän hyvin ja saatavuus on melko varmaa.  

Pohdintaa

Jos totta puhutaan, minusta kokonaisuus on ihan kohtuullinen. Elämäntyylini ja valintani eivät ole 100%:sen ekologinen tai ilmastoystävällinen, mutta onko sellainen edes mahdollista? -Siis jos siihen liittyy asianomaisen henkilön olemassaolo. Vaikka parantamisen varaa on, monista asioista on tullut tapa. Osassa valinnoista taas on puolensa ja puolensa. Näin on esimerkiksi vegaanisen ruuan kohdalla. Äkkiseltään se kuulostaa mahdollisuudelta pelastaa maapallo, mutta todellisuudessa asia ei olekaan aivan yksiselitteinen. Toisaalta vegaaniuden pyrkimyksenä lienee kiinnittää huomio ensisijaisesti eläinten oikeuksiin?

Mitä voisin parantaa? Katsotaan nyt miten niiden kestovaippojen kanssa käy.. toistaiseksi en koe suurta motivaatio tekemään radikaaleja muutoksia, mutta arjen pieniin tekoihin panostan mielelläni. Nämä voisivat liittyä esim. ruokaostoksiin yms. Sähkön säästämisessä alkaa loppua keinot kesken, sillä tuntuu etten enää keksi kuinka voisin sitä säästää. No, vähentämällä puhelimen käyttöä niin että sitä tarvitsee ladata vain joka toinen päivä? Tämä ei ole hyvä vaihtoehto mutta: katsotaan, kyllä tässä ehtii.. 

Helppoa ja edullista kasvisruokaa: Soijabolognese -pannu kananmunalla

 Jo oman jaksamiseni ja hyvinvointini vuoksi panostan mielelläni hyvään ja ravitsevaan ruokaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita rajoitteita. Esim. eilen tuli nautittua pitkästä aikaa jäätelöä paikallisessa kahvilassa. Hyvää oli! Mutta koska Juniorin kanssa on hyvä olla vähintään toinen käsi ja jalka vapaana myös ruokaa laittaessa, tämä hieman rajoittaa millaista ruokaa laitan. Paras vaihtoehto arkiruuissa on sellainen ruoka, jossa ainekset voi laittaa sellaisenaan kattilaan, pannulle, vuokaan pellille jne. 

Italianpadan kaltainen soijabolognese (kuulostaa hienommalta suhteessa todellisuuteen) on helppo ja edullinen vaihtoehto. Olen muutamaan otteeseen nähnyt lisättävän kananmunaan erilaisiin pannu- ja uuniruokiin. Alunperin oli tarkoitus testata tätä pinaattia sisältävän ruuan kanssa, mutta tällä kertaa pinaatti päätti jäädä kauppaan. Unohtamisesta ei luonnollisestikaan ollut kyse. Siispä päätin piruuttani kokeilla samaa tämän italianpadan tyyppisen ruuan kanssa. 

Soijabolognese -pannulla kananmunan kanssa

- Porkkanaa

-Sipulia

- Paprika

- 1 prk herkkusieniä

- 1/2 pussia spagettia (kokojyvä)

- tomaattimurskaa

- 1 prkl kaurakermaa

- soijarouhetta (ripottelin silmämääräisesti)

- raejuustoa

- 3 kananmunaa

- Mausteeksi ruolaa, paprikajauhetta ja basilikaa

1. Paista kasvikset ja herkkusienet pannulla

2. Lisää spagetit sellaisenaan

3. Lisää soijarouhe, tomaattimurska ja kaurakerma

4. Lisää mausteet ja sekoita. Anna ainesten kypsyä hetki kannen alla kunnes spagetit ovat kypsiä

5. Lisää raejuusto ja kananmunat, anna kypsyä kannen alla kunnes kananmunat ovat hyytyneet 

Jos haluat pitää ruuan täysin vegaanisena, voit jättää raejuuston ja kananmunat pois ja halutessasin korvata esim. vegaanisella juustoraasteella. Itse tosiaan halusin ihan mielenkiinnosta testata miten kananmuna pelittää tällaisessa ruuassa. Lopputulos yllätti! Omasta ja puolison mielestä yhdistelmä toimi ja antoi pientä vaihtelua tähän tuttuun arkiruokaan.

 Kuten arvata saattaa, jälleen panostin osioihin "helppoa" ja "edullista". Toisaalta halusin myös riittävästi kasviksia mukaan, sillä olen äärimmäisen laiska tekemään salaatteja yms. Tätä samaa ruokaa olisi tarkoitus jossain vaiheessa testata käyttämällä mm. kalaa tai vaikkapa tofua. Tällöin tomaattimurska jäisi pois, ja tilalle tulisi pinaatti. -Mikäli onnistun seuraavalla kerralla ostamaan pinaattia.. 

Seuraava projekti olisi kai leipoa ns. vierasvaraksi jotain minkä saa pakkaseen. Käytännössä tämä tarkoittaa esim. omenapiirakkaa. Toisaalta jos aikaa jää näpertelyyn, kaapissa olisi muffinssivuokia. Tuleeko vegaanista vai ei? Katsotaan.. vegaaniset piirakat eivät ole kuuluneet vahvuuksiini vaikka niitä onkin tullut kokeiltua aikoinaan useinkin. Toisaalta, kai sitä voisi joskus taas siirtyä vähemmän varmoihin resepteihin. 

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Sober curious: tämä voisi olla minunkin juttuni!

Ehkä osalle tämä aihepiiri on niin itsestäänselvyys ettei sitä tarvitse edes ottaa esille, minua tämä on mietityttänyt viime aikoina: Sober curious -ilmiö. Ehkä kesään liittyvä asianmukainen biletys, festarit yms. ovat inspiroineet. Omat bileeni kulkevat myös nimellä "vauva-arki". Tosin olen viihtynyt näissä bileissä varsin hyvin. No, koska bileet sijoittuvat hieman rajoitetulle alueelle, sitä alkaa tarkkailla yhtä sun toista. Sen ohella että alan päästä selville ketkä kävelevät olohuoneen ikkunan ohi ja mihin aikaan, olen myös erityisesti viikonlopun tienoilla muistanut jotain: ai niin, porukka on tässä vaiheessa viikkoa kännissä. 

Muussa tapauksessa tämä auttaisi erottamaan paremmin viikonpäivät toisistaan, mutta näin kesäloman aikana festarit, itse kunkin lomien alkamiset loppumiset ja muut spesiaalipäivät tuovat juhlintapäiviä myös sunnuntain ja torstain välille. Onneksi minulla on seinäkalenteri. Näin ollen tiedän, että nyt kirjoittaessa on lauantai ja 23. päivä heinäkuuta. Käytännösä tämä tarkoittaa sitä, että monella lomat alkavat olla loppusuoralla. Huom, loma -käsitykseni on edelleen ajastettu opiskeluaikaan. Kesä, sitä edeltävä ja sen jälkeinen aika ovat myös aikaa elämäntapojen muutoksille. Jostain syystä muutokset rajoittuvat vain tietyille alueille..

Kesäkunto ja kesäkilojen karistaminen

Huhti-toukokuussa on otollisin aika saada kroppa kesäkuntoon. Käytännössä tämä kai tarkoittaa sellaista tilaa, mikä määriteltyjen standardien asettamissa puitteissa sopii rannalla oleskeluun muussakin kuin kolme kokoa liian suuressa kaavussa. Samaan aikaan toki korostetaan miten selluliitti on kaunista, mutta ohessa on vinkkejä kuinka päästä selluliitista eroon. Onko selluliitti sitten niin kaunista, että siitä on päästävä eroon jottei kantaja ylpistyisi liikaa? 

Jostain syystä kesäkunto on kompensoitava suunnilleen kesä-heinäkuun aikana, jolloin elokuussa alkaa kesäkilojen karistaminen. Vaihtelu virkistää? Molempiin liittyy mm. liikunnan lisääminen ja ruokavalion tiukentaminen. Ei sokeria, vähemmän rasvaa, toisaalta enemmän jos vaihtoehtona on nk. ketodieetti, enemmän proteiinia dieetin laadusta huolimatta jne. Liikunnan muoto vaihtelee tavoitteiden ja toisaalta trendien mukaisesti. 

Mitä näihin kuntokuureihin ei liity, ovat esimerkiksi kofeiinin ja alkoholin vähentäminen. Toki säännöllisesti esim. sekä Iltasanomissa että Iltalehdessä on samalla kerralla luettavissa suosituksia eri alkoholijuomista ja tietoiskuja varoitusmerkeistä joihin liittyy vakavampaan suuntaan kieroutunut alkoholin säännöllinen nauttiminen. Kesä-heinäkuun bile -ja festariaikana haittoja ei ole. Myöskin jäätelöiden, grillimakkaroiden yms. sisältö muuttuvat hetkeksi terveellisiksi. 

Mikä täss on erikoista? Varmasti moni asia, Itse olen miettinyt miksi alkoholin käytön vähentäminen tulee esille vain tipattoman tammikuun aikana. Ehkä kevät ja loppukesä on ajankohtana liian aikainen pohtia moista? No, tavallaan käsitän. Tiettyinä aikoina vuodesta alkoholijuomien myynnissä tapahtuu selkeä piikki. Jos juomista kyseenalaistaisi, myyjät jäisivät vaille totuttua voittoa. Viis kansanterveydestä, väkivallasta, rattijuopumuksesta, hukkumiskuolemista yms. "pienistä" sivuvaikutuksista. "Kesäkunnon" katoamiseenkaan eivät varmasti vaikuta ne lukuisat terassilla nautitut drinkit. Ai niin, suomalaiset syövät vain liikaa jäätelöä. 

Ovat ääripäät ainoa vaihtoehto?

En ole absolutismia vastaan. Toisaalta vaikka itse olen yli vuoden ollut nollalinjalla, en koe olevani absolutisti. Ehkä syömishäitiötausta saa inhoamaan liiallista ehdottomuutta. Absolutismi sopii toisaalta henkilöille, joille alkoholi ei sovi lainkaan. Tähä lukisin luonnollisesti alkoholistit sekä henkilöt joilla on merkittävä terveydellinen vasta-aihe. Lisättäköön tähän vielä mielenterveys. No, eihän alkoholi kenellekään tee hyvää, en vain usko liikaan ehdottomuuteen pitkällä aikavälillä. Tästä syystä en ole eläessäni pitänyt tipattomia aikoja. Olen vain jättänyt juomatta. 

Eikö tuo ole yksi ja sama asia? -Ei minulle. Periaatteena raskaana ja imettäessä (kai??) sai saisi käyttää alkoholia pieniä määriä ja oikein ajoitettuna. Vaikka välillä matematiikasta pidänkin, olen liian laiska. Minulla ei ole lainkaan motivaatiota miettiä määriä, kellonaikaa ja alkoholin palamiseen menevää aikaa ja meneekö se yksiin imetysajan kanssa. Liian suuri työ yhden kemiallisen liuottimen nauttimisen tähden. 

Kun imetys joskus loppuu, en koe erityistä tarvetta käyttää alkoholia. Toisaalta en kielläkään sitä itseltäni. Ristiriitaista ehkä, mutta juuri tämä mahdollisuus valita johti yli vuosi sitten ensin juomisen vähenemiseen, sitten pidempään taukoon mikä jatkuu edelleen. No, raskaus ja imetys ovat osaltaan pidentäneet taukoa. Luulen että ilman raskauttakin käyttö olisi jäänyt ainakin erittäin vähäiseksi, eli "lauantai -siideri" tai ne pari lasillista kivennäisvedellä lantrattua valkoviiniä lauantaisin olisivat todennäköisesti jääneet usealta lauantailta pois. 

Ajatuksen sober curious on vedonnut juurikin ehdottomuuden puuttuessa. Toki jokainen voi tulkita asian miten haluat. Toisaalta haluan välttää parempi ihminen -syndrooman mikä tahtoo iskeä siirtyessä lähes missä vain ääripäihin. Voi toki olla että itse katson ihmisiä ja asioita jonkinlaisen negatiivisuusverhon läpi.. Toisaalta voin itse myöntää olevani äärimmäisen rasittava jos innostun liikaa jostain asiasta. Minä olen parempi koska olen löytänyt kyseisen asian ja muut huonompia koska eivät ole kyseistä hienoutta keksineet. Mikäli kyllästyn kyseiseen asiaan, sitä ei koskaan ollutkaan.. 

Voisiko alkoholiton vaihtoehto olla salittu kaikille..

Edelleen alkoholista kieltäytyminen tuntuu vaativan selityksen. Toisaalta niin myös esim. sokerista/makeasta kieltäytyminen ovat omalla kohdallani johtaneet kysymyksiin tarpeesta vähentää. Vielä enemmän toteamuksiin ettei tarvetta ole, ainakaan ulkoisen olemuksen perusteella. Itse asiassa sokerin/makean syötävän kohdalla ilmiö on lähes sama: kyllä joskus tykkään ja silloin tarjottavaa menee enemänkin. Siinä missä muut ottavat hienostuneesti ja hilllitysti yhden palan kakkua, minä otan kolme. Tosin joudun usein katumaan jälkeenpäin.

Näin käy satunnaisesti, mutta pääasiassa minuun uppoavat paremmin erilaiset leivät ja riisipiirakat. Joskus mietin, millaisia reaktioita näistä kieltäytyminen ja keskittyminen makeaan tarjottavaan herättäisi. Yleensä en jaksa miettiä pitkään, sillä huomioni kiinnittyy kysymykseen "haluaako joku kahvia?". Tässä kohden on valpastuttava koska vastaus on ehdottomasti myönteinen. 

Juhlissa on tavallisesti ne muutama lasillinen alkoholitonta vaihtoehtoa mm. kuskeille, alaikäisille, raskaana oleville jne. Kunhan taustalla on kelvollinen selitys. Toisaalta... itsekin piiloudun paremman selitykseni taakse: imetän. Yleensä sorrun vielä perustelemaan miten poika saattaa syödä joskus useammin eikä tuttipullo kelpaa. Kas, asia selvä! Voihan toki olla niinkin, että olen ainoa joka asiasta tekee ongelman. No hei, pitäähän minullakin olla harrastuksia.

Toisaalta.. minullakin meni aikaa ennen kuin sain aikaiseksi maistella suosikkijuomista alkoholittomia versioita. Siis alkoholia sisältävistä suosikkijuomista. Huvittavaa sinänsä, minäkin tarvitsin syyn kokeilla niitä. Olin kyllä vuosia katsellut mm. alkoholitonta kuivaa omenasiideriä. Eipä sitä vain tajunnut kokeilla. Voin vain puna poskilla myöntää, että alkoholilla varustettu juoma oli pinttynyt tavaksi turhankin tehokkaasti. 

Voi olla että tämä koskee vai minua, mutta itselleni alkoholijuomien holittoman versiot olivat uusi juttu. Toki tiesin niiden olemassaolosta, mutta moni yllätti. Alkoholittoman siiderit näyttivät olleen vielä joitakin vuosia sitten lähinnä hintavaa "limua". Nyt kun olen testannut alkoholitonta valkoviinia, kuohuviiniä ja kuivaa omenasiideriä, olen yllättynyt positiivisesti. Toisaalta tuttavapiirissäni muutamille muille jotka ovat näitä juomia maistaneet, onnistunut maku tuli myös yllätyksenä. -Toki positiivisena. Miksi nämä vaihtoehdot ovat olleet piilossa?! Nim. inhoan Pommacia.. 

Omakin matkani oli pitkä..

Kyllä, minäkin tarvitsin syitä olla juomatta. En tiedä miksi sober curious -tyyppisen ajattelun löytäminen oli niin vaikeaa. Omaa juomistani taisi nuorempana (mutta täysi-ikäisenä) rajoittaa kaksi asiaa: kiinnostus miten käytän rahaa sekä taipumus pahaan krapulaan. Myöhemmin aloin kiinnostua myös hyvistä yöunista joita tarvitsin erityisesti fyysiseen palautumiseen.

Kyseenalaistaminen alkoi vähitellen ehkä kahdessa edellisessä parisuhteessani. Molemmissa jouduin ottamaan vastuun toisen osapuolen juomisesta ja sen jälkiseurauksista. En halua tällä toteamuksella tehdä itsestäni pyhimystä. Rehellisesti sanottuna kyseinen tehtävä ei ollut lempihommiani. Usein myös syytin itseäni siitä että toinen joi. Otin toki itsekin, mutta maltillisemmin. Mitä aloin kyseenalaistaa ensin, oli alkoholin rooli nollata stressiä ja väsymystä. Niin omalla kuin muiden kohdalla kävi mielestäni päinvastoin. Alkoholi ei deletoinut negatiivisia tuntemuksia, vaan kärjisti niitä. Mikä v**utti, sitä huudettiin ja korostotettiin tarkemman käsittelemisen sijaan. 

Edellisessä suhteessani juomiseni väheni, mutta vääristä syistä. Koin että olen vastuussa. Ne pari kertaa jouduttuani ns. juoppokuskiksi olivat sen verran v-mäisiä, että siitä hommasta kieltäydyin vaikka mikä hätä olisi. Yleensä hätätilanne tarkoitti juomien loppumista. Tavallisesti valehtelin itsekin juoneeni. Alkoholin rooli muuttui yhä negatiivisemmaksi, mikä toi negatiivisia assosiaatioita jo itse makuun ja hajuun. Suhteen päätyttyä maku ja haju eivät parantuneet. Lopulta totesin että pärjään ilmankin. Ennen raskautta vietin pari kuukautta ns. raittiina, mutta edelleen ilman päätöstä. Suhteesta toipumisen kannalta oli todella hyvä etten juonut. Nykyinen puolisonikaan ei käyttänyt alkoholia, mikä teki juomatta jättämisen entistä helpommaksi. 

Myönnän että raskaus ja imetys toimivat edelleen syinä sille etten ole käyttänyt alkoholia yli vuoteen. Toivon ajan kanssa omaksuvani paremmin ajatuksen siitä, että voin kieltäytyä ilman selityksiä. Mikä siinä on niin vaikeaa? -Koska itsekin kannan sa,pja päähänpinttymiä kuin moni muukin. Vaikken siis kutsu itseäni absolutistiksi tai edes raittiiksi, ainakin sosiaalisten tilanteiden kohdalla ajatustyö näyttää olevan kesken: Minun on opittava etten ole velvollinen selittämään miksi en juo. 

Pohdintaa

Vaikka alussa ja yleensä vetoan sosiaalisiin paineisiin, näin tekstin loppusuoralla mietin kuinka suuri osa vaikeuksista kieltäytyä liittyy aitoon panostukseen ja kuinka suuri osa yksilön oletuksiin mitä muut ajattelevat. Vähän sama kuin menee ulos tukka likaisena ja miettii mitähän muut kaupan kassajonossa ajattelevat. -Todennäköisesti kukaan ei ole kiinnostunut. Paheksuvat katseet eivät edes kohdistu sinuun, vaan siihen että purukumien hinta on noussut. 

Luulen että monet omaksuvat paikallisen juomakulttuurin jo alaikäisenä, tai siinä vuotta paria ennen täysi-ikäisyyttä. Muista teinivuosiltani että jo seitsemäsluokkalaiset osallistuivat kotibileisiin joissa "ryypättiin ihan v**usti". Tiedä häntä mikä todellinen määrä oli, sillä känniin tultiin kaikessa minkä väitettiin sisältävän alkoholia. Oli kuitenkin siistiä tulla känniin. Vaikka vuosia myöhemmin näille tarinoille naurettiin, sama asenne säilyi esim. nuorena aikuisena ja opiskelijana erityisesti vappuna. Mantan lakituksessa itse kukin oli sopivasti pienessä sievässä, eli asianmukaisessa tilassa. Se oli normi. -Ainakin omassa tuttavapiirisä. Itse en pystynyt jatkamaan seuraavan päivän picnicillä, jo lähellä oleva kuoharin haju etoi. Asiaan saattoi pienen dagen efterin lisäksi vaikuttaa n. kolmen tunnin unet. 

On ehkä vastuutonta kirjoittaa julkisesti tällaista, mutta olen jopa iloinen että "bilevaihe" tuli hoidettua alta pois iässä missä sellainen oli otollisinta. On ihmisiä, jotka elävät hyvinkin asiallisesti ja siveästi, menevät nuorena naimisiin ja perustavat perheen parinkympi alkumetreillä. Bilevaihe iskeekin sitten kolmekymppisenä tai myöhemmin. Toisaalta.. voinko tätäkään kritisoida? Kyseessähän on aikuinen ihminen. Btw, kirjoittaminen olisi paljon helpompaa jos onnistuisin tekstin aikana pitämään näkökulmani mahdollisimman mustavalkoisena asenteeni tyylillä "olen ainoastaan oikeassa". 

Instagramissa Sober Curious -ryhmä on hieman turhan ehdoton minun makuuni. Julkaisut tuntuvat menevän enemmän absolutismin puolelle kuin sen miten itse ajatuksen käsitän: minun ei oe pakko juoda. Itse en ole laskenut päiviä miten pitkään olen ollut ilman alkoholia. En myöskään tule kieltämään alkoholia itseltäni kun sen käyttö on vähemmän haitallista. Sen sijaan haluan jatkossakin sallia itselleni kieltäytymisen alkoholista, ja vieläpä ilman hyvää syytä. Kieltävä vastaus itsessään saa riittää syyksi. 

Pidän osuudesta curious, eli utelias. Minua kiinnostaa vaihtoehto olla juomatta alkoholia. Näin reilu vuoden aikana joudun toteamaan, että elämäni ei ole kokenut suuria mullistuksia. Tai on, sillä minusta tuli matkan varrella äiti. Mutta sen teki raskaaksi tuleminen, onnistunut odotus ja synnytys. Ja kenties jokin mikä alkujaan näihin kaikkiin johti. Toki alkoholin jättäminen pois helpottaa raskaaksi tulemista, mutta sen parin "raittiin" kuukauden aikana ennen raskautta en kokenut mitään tajunnanräjäyttävää.Tai olihan se oma oivalluksensa että viikonloppu on viikonloppu myös ilman alkoholia. Nykyään viikonlopun merkitys on laskenut, sillä päivät Juniorin kanssa ovat omanlaisiaan, mutta eivät sidoksissa päivämäärään ja viikonpäivään. 

Yhteenvetona voisi todeta, että ilman suurempia selityksiä alkoholijuomat jäävät tälläkin kertaa kauppaan. Seuraavaksi voisin etsiä samalla ideologialla varustettua yhteisöä liittyen kahviin.. onneksi minulla on lukuisia selityksiä miksi voin juoda kahvia...

Kesäreissu ja taas uusi muutto

 Taas ovat asiat hieman muuttuneet: muutin jälleen. Itseänikin tämä alkaa naurattaa. Energiaa ja aivokapasiteettiani säästääkseni olen lopettanut muuttojen määrän laskemisen. Tällä kertaa muutto ei tosin ollut pakollinen. Osaksi mukavuudesta ja jatkoa ajatellen katsoin paremmaksi että siirrymme Juniorin kanssa yksiötä suurempaan asuntoon. Itse muutto oli tällä kertaa helppo, sillä kesäreissun vuoksi en sitä voinut itse tehdä. Perheenjäseneni tarjoutuivat auttamaan ja tekivät todella ison työn! En voi muuta todeta kuin että olen äärimmäisen kiitollinen!

Tulevat päivät menevät Juniorin hoitamisen ohella asunnon laitteluun, ts. viimeisten tavaroita laitellen paikoilleen. Paljoa ei ole, mutta vauvan kanssa tahtoo käydä niin, että kotityöt yms. tapahtuvat pienemmissä erissä. Tämä päivä tulee olemaan vielä sen verran helteinen, että vietämme Juniorin kanssa enemmän aikaa sisätiloissa. 

Tällä kertaa ajattelin pitkästä aikaa ihan vain kertoa kuulumisia. Muuton ohella teimme Juniorin kanssa varsin pitkän reissun niin ajan kuin kilometrien suhteen. Tarkoitus oli päästä tervehtimään myös isän perhettä ja sukulaisia. 

Pitkä ajomatka!

Matkaan meni käytännössä koko päivä, eli yli 10 tuntia. Toki nopeamminkin oltaisiin selvitty, mutta Junioria oli ruokittava säännöllisesti eikä moinen onnistu matkaa tehdessä. Montakohan Suomen huoltoasemaa olen korkannut imetyksen suhteen.. Aluksi hieman vierastin imettämistä ns. julkisilla paikoilla. Sitten järki (mielestäni) voitti. Jos jotakuta häiritsee se fakta että vauva tarvitsee ruokaa ja miten ruokkiminen tapahtuu, se on hänen ongelmansa. Itse hoidan asian melko hienovaraisesti, joten mitään erityisen vilauttelua ei ehdi tapahtua. Eikä kukaan pakota tuijottamaan ruokailuhetkelä. Lisäksi vetäydyn mielelläni hieman syrjemmäksi, sillä imetysrauha helpottaa myös Juniorin syömistä. 

Viimeisen parin tunnin aikana Juniorikin alkoi kyllästyä. Oli nukuttu riittävästi ja syötykin, mutta äksöniä puuttui. -Kunnes äiti takapenkiltä heilutti edessä puklurättiä ja rallatteli mm. Viisi pientä ankkaa lähti leikkimään.. viimeiset pari tuntia olivat kuin mistäkin lastenlaulu -konsertista.. 

Olen todella kiitollinen lapsen isälle joka jaksoi ajaa koko reissun. Itse kun olen taas päästänyt ajotaitoni huonoon jamaan. Toisaalta myös motivaatio on matala. Selkä kieltämättä ei tykkää niin pitkäkestoisesta istumisesta, mutta onneksi seuraavana päivänä päästiin kompensoimaan. Perillä jo seuraavana päivänä odotti lämmin vastaanotto "mummulassa". On hauskaa että isovanhemmilla on eri nimet. Näin Juniori ajan kanssa tietää kenestä on kyse. Omassa lapsuudessani puhuttiin "mummista ja papasta". Vain paikkakunnan nimi kertoi onko kyseessä äidin vain isän vanhemmat. 

Reissasimme tosiaan pohjoiseen. Ajankohta oli samaan aikaan juuri otollinen ja toisaalta haasteellinen. Helteet tulivat samalla teholla, mutta erona oli ehkä (melkein) keskiyön aurinko ja suurempi määrä hyttysiä. Aurinko ei tosiaan suoranaisesti laskenut, käväisi jossain vaiheessa hieman alempana mutta valoisuus pysyi. Kummasti siihenkin tottui! No.. olen vuosia käyttänyt unimaskia..

Neljän viikon tapahtumia

Tuon neljän viikon aikana pysyttelimme lähinnä samoissa paikoissa. Helteet hieman hankaloittivat olemista, sillä 30 asteen helteessä Junioria ei uskaltanut viedä pahemmin ulkoilemaan. Ikää poitsulla on niin vähän, ettei lämmönsäätely vielä pelitä. Juniorin isän työajoista huolimatta sain päivässä sen verran lapsivapaata, että pääsin itse ulkoilemaan ja treenaamaan. Tämä oli mukavaa vaihtelua ja "ukot" saivat olla keskenään. Kun palasin takaisin, oli otettava komento takaisin. TV:stä näkyi esim. Muumit. Kauhistus! Sitten huojennuin: onneksi alkuperäisillä äänillä ja sanastolla.. 

Kokonaisuudessaan oli mukavaa olla porukalla pidemmän aikaa. Toisaalta oli piristävää tavata myös Juniorin sukulaisia, jotka hekin näkivät Juniorin ensimmäistä kertaa. Juniori osasikin käyttäytyä varsin mallikelpoisesti. No.. jokunen henkilö tuli "merkattua", mutta ehkä se oli merkki luottamuksesta? 

Itse pääsin kokeilemaan taitorullaluistelua,  mikä oli todella mukavaa. Harjoittelupaikkaan oli hieman matkaa, jolloin harjoitteluaika oli 20 minuutin luokkaa. Oli nimittäin palattava ajoissa ruokkimaan poitsua. -Kun se tuttipullo ei päivittäisestä harjoittelusta huolimatta kelpaa vieläkään.. 

Myös juhannus meni oikein leppoisasti. Kas, toinen alkoholiton juhannus putkeen! Vuosi takaperin olin tosiaan jättänyt juomat kauppaan. Nyt imetyksen ja sober curious -ajattelun vuoksi jätin väliin. Imetys tosin oli merkittävämpi syy. No, sen sijaan alkoholitonta kuohuviiniä tulikin nautittua taas turhan paljon. Viimeksi tein saman virheen uutenavuotena. Jep, alkoholiton kuohuviini mahdolista aamun ilman krapulaa, vaan ei ilman närästystä.. Nim. tykkään edelleen happamista mauista liikaa. 

Muuten päivät ja viikot menivät välillä Juniorin kanssa kaksin ja välillä sosiaalisen kanssakäymisen merkeissä. Seuraava, suunnilleen saman mittainen visiitti ajoittuu todennäköisesti lokakuulle. Ihan mielenkiintoista matkusta silloin pohjoiseen. Osa kauhistelee ajankohtaa pimeyden ja yleisen karuuden vuoksi. Minua pimeys ei haittaa, vaikka en ole valoa vastaankaan. Syksyllä ja talvella vain on helpompi nukkua pimeyden ansiosta. 

Hyttysiä oli oikeasti paljon..

Tulevat päivät..

Nyt oli tosiaan pari hellepäivää joina Junioria ei parane pahemmin viedä ulos. Toki alle puolen tunnin reissuja olen tehnyt. Ts. kävin kaupassa ja kirjastossa. Molemmissa viivyimme pidempään kuin ulkosalla. Onneksi huomisesta eteenpäin viilenee hieman. Nyt täytyy vain toivoa ettei olisi jatkuvasti sateista. Osa ajasta menee asuntoa laitellessa. Välillä tapaamme myös muita ihmisiä, erityisesti Juniorin isovanhempia. 

Nyt alkaa kieltämättä olla pienoinen into palata jäälle. Pitääkin ottaa paikalliseen seuraan yhteyttä ja kysyä esim. 10 kerran korttia. En nimittäin ole ihan varma onnistuuko säännöllinen harjoittelu. No, kysymällä selviää. Muuten en ole kovin tarkkoja suunnitelmia tehnyt syksylle. Opiskelun jatkaminen houkuttelisi, mutta se riippuu mitä yliopistolta vastaavat etäopiskelun mahdollisuudesta ja onnistuuko etäopiskelu tässä vaiheessa. Taas kerran: kysymällä selviää, ainakin etäopiskelun mahdollisuus. Junioriltakin voisin kysyä, mutta en oikein osaa tulkita vastausta. 

Näillä ajatuksilla kohti viikonloppua!

Näin syömishäiriötausta vaikuttaa imetyksen aikaiseen ruokavalioon

 Erityisesti päivitykseni Instagramissa ovat olleet lähinnä liikuntapainotteisia. Toisena aiheena on ruoka. Laitan satunnaisen säännöllisesti ruokavinkkejä ns. helppoihin ja edullisiin arkiruokiin. Ruuat ovat pääasiassa kasvisruokia ja osa vegaanisia. Joskus toki teen kala- ja kanaruokia. Monen silmään ruuat saattavat näyttää turhankin terveellisiltä, mikä on ymmärrettävää. Ruuat ovat yleensä laatikoita tai patoja/muhennoksia, joihin on lisätty runsaasti kasviksia. Kun viimein laitoin kuvan ns. herkusta, sekin oli smoothiekakku oikean juustokakun sijaan. 

Tämän hetken ruokavaliosta kaksi asiaa tekevät omanlaisensa: syömishäiriötausta (anoreksia ja ortoreksia) sekä imetys. Tähän voisi toisaalta lisätä vielä sen etten syö punaista lihaa ja että ruuan on oltava sellaista mistä saan riittävästi kaiken tarvittavan jotta energiaa riittää koko päiväksi ja tarvittaessa yöksi. Millainen ruokavalioni oikeastaan on ja miten ensin mainitut tekijät vaikuttavat siihen?

Syömishäiriön aiheuttamat haasteet

Mitä ihmisten on vaikea käsittää, syömishäiriöön liittyvät fyysiset ja psyykkiset haasteet eivät välttämättä parane koskaan vaikka henkilö olisikin päässyt sairaudesta muuten irti. Toki on varmasti heitäkin joihin minkäänlaisia jälkiä ei jää. Mutta mitä pidempään sairastelu on jatkunut, keho ottaa nokkiinsa. Oikeastaan omat vatsaongelmani ovat helpoimmasta päästä. 

Suurempi määrä esim. rasvaa ja sokeria aiheuttavat vatsanpuruja ja erityisesti suuremmasta määrästä rasvaa refluksivaiva herää. Ns. valkoinen sokeri on toisella tapaa hankala. Vatsa ei siitäkään tykkää suuremmissa määrin. En tiedä kuvittelenko, mutta luulen että syömishäiriö teki jotain suun bakteerikannalle. Erityisesti sokeri nimittään kerryttää järkyttävän katteen hampaiden pintaan. Anteeksi seikkaperäinen kuvaus! Minuakin ällöttää.. En kuitenkaan ole ainoa joka on havainnut samaa. Onko tämä oire kuvitelmaa vai todellinen? No, ainakin havaittu. 

Nämä enemmän tai vähemmän pysyvät rajoitukset tuovat omat haasteensa ruokavalion rakentamiseen. Onneksi ns. ongelma-ainekset ovat sellaisia, että niiden karsiminen ei vie ruokavaliota huonoon suuntaan. Rasvoja toki pitää olla, mutta esim. pähkinät, siemenet, avokado, margariini yms. sopivat ongelmitta. Tämä ei tarkoita etteikö noita kovia pahis-rasvoja menisi.. 

Jatkuvaa ajatustyötä

Voi aivan rehellisesti myöntää etteivät anoreksia ja ortoreksia ole kadonneet täysin. Olen edelleen altis vaikutteille ja joudun päivittäin tekemään ajatustyötä liittyen syömiseen ja liikkumiseen. Pakotan itseni sosiaalisissa tilanteissa syömään ns. herkkuja vaikkei mieli tekisi. Joskus toki maistuukin, nimittain satunnaisesti tykkään kyllä syödä makeaa. Sokerikiintiö vain täyttyy melko tehokkaasti. Toisaalta pidän tärkeänä että "altistan" itseni tilanteisiin jotka ennen olisivat olleet todella vaikeita. Minun on kyettävä syömään myös "epäterveellistä" ruokaa vaikken esim. voisi kompensoida liikunnalla. 

Liikunnassa tilanne on omanlaisensa. Minulle ei tee hyvää jos joudun pitkään menemään pelkällä lenkkeilyllä tai muulla ns. aerobisella harjoittelulla. Koska en saa lenkkeilystä kaipaamaani haastetta enkä vieläkään esim. osaa vain nauttia maisemista, liian pitkä aika ilman ns. taitolajeja saa hakemaan haasteita vääristyneellä tavalla: alan laskea askeleita, käytettyä aikaa, kilometrejä yms. Vähitellen minulle tulee pakonomainen tarve ylittää aiempia määriä. Taitolajeissa liikkeiden oppiminen tai oikeastaan jo ylläpitäminen vaatii toimivaa kehoa ja toisaalta myös keskittymistä. Ilman riittävää ja monipuolista ravintoa nämä eivät onnistu. 

Syönkö ainoastaan "fitness-ruokaa"?

Ruuissa makrot kohdillaan, smoothiekakkua, proteiinijuomia, ei liikaa valkoista sokeria eikä kovia rasvoja. Itsekin pitäisin äkkiseltään tällaista henkilöä pahimman luokan terveysintoilijana. Fitness -ruoka ja fitness ylipäänsä on melkein koominen kiinnostuksen kohde. Se on kuin "Tempparit". Haukutaan viimeiseen asti ja todetaan ettei voisi vähempää kiinnostaa. Samaan aikaan aiheesta tiedetään hämmentävän paljon.. 

Pidän erittäin epätodennäköisenä että hurahtaisin kyseiseen lajiin tekemisen tasolla, mutta jokin huvittava suhde kyseiseen aihepiiriin jäi. Itse otan asian huumorin kannalta. Vaikka fitness -urheilun suosio ei taida olla samalla tasolla kuin joitakin vuosia sitten, somesta näkee ihan hauskoja reseptejä niin välipaloihin kuin lämpimään ruokaan. Toisaalta fitness -buumi antoi jotain oikeasti hyvääkin: harjoitteluni muuttui suunnitelmalliseksi ja aloin panostaa mm. riittävään energiamäärään sekä palautumiseen. 

Millainen on päivän menu? Aamupalalla meni lautasellinen kaurapuuroa. Laitan hiutaleet silmämääräisesti. Haluan myös että puuro on tuhtia ja sitä on riittävästi. -Eli enemmän kuin mukamas yksi annos. Ennen lounasta (itse tehty kanapasta kasviksilla) toissapäivänä tehty smoothiekakku selkeästi vaati vähintään yhden palan ottamista. Otin varmuuden vuoksi kaksi suurempaa ja yhden pienemmän. Eipä tule sanomistaa.. illemmalla menee varmaankin kalapuikkoja ja jotain niiden kanssa. Välipaloina ovat mm. jogurtti marjoilla ja pähkinöillä sekä smoothie. Jos kutsu päiväkahville yllättää, päivän menu täydentyy sillä mitä pöydässä tarjotaan. Iltakahvista tosin uskallan sentään kieltäytyä. 

Vastaus on tosiaan "ei". Punaista lihaa laskematta syön periaatteessa mitä vain mistä pidän ja mitä haluan, mutta vanhalla säännöllä eli "ensin kunnon ruoka". Siitä sekä minä että mutkan kautta myös Juniori saamme kaiken mitä tarvitsemme. Sen lisäsi mikään ei ole kiellettyä ja muutakin saa syödä sen verran kuin mieli tekee. 

Millaisen mallin haluan lapselleni antaa?

Hyvä kysymys! Kasvispitoinen ja vegaaniruokavalio ovat nostattaneet esille kysymyksiä syötänkö lapselleni lihaa. Vastaus on myönteinen. Mikäli taustalla ei ole terveydellisiä vaatimuksia, haluan lapseni itse saavan valita ruokavalionsa. Olisi toki helpompaa pitää lapsi samalla ruokavaliolla, eli pääasiassa kasvisruoka/vegaanilinjalla. En kuitenkaan halua tehdä näin. Myös suolisto tottuu omaksuttuun ruokavalioon, jolloin muutokset ovat vaikeita. -Siis lisättävän ruuan kanssa. Entä jos lapseni haluaisikin olla ns. sekasyöjä mutta hänen elimistönsä on toista mieltä? Mielestäni hänellä on oikeus itse valita ruokavalionsa kun siihen ikään tulee. Siitä tosin haluan pitää huolta, että ns. tavallinen ja perusterveellinen kotiruoka kelpaa. 

Siinähän tuli samalla asenne herkkuihin (karkit, leivonnaiset, naposteltavat yms.). En halua tehdä näistä tabua, mutta en toisaalta muullakaan tapaa ylikorostaa. Jättäisin suosiolla myös karkkipäivän väliin, sillä en halua että lapsi omaksuu tietynlaisen ruuan palkinnoksi. Sama pätee ruokaa keinona lohduttaa. Tunnesyöminen tai muulla tapaa kieroutunut suhde ruokaan on jotain, miltä toivon lapseni säästyvän. Syy: en halua hänen kokevan samaa mitä itse olen kokenut. Ensisijaisena tulee se perusterveellinen ja tavallinen kotiruoka. Toivon myös että lapseni suhtautuisi kasviksiin myönteisesti. Toisaalta on hyvä muistaa, että lapsen makuaisti on herkkä. Kypsennetyt kasvikset voivat siksikin maistua pahalta, koska lapsi maistaa ne paljon voimakkaammin. 

Miten ennaltaehkäisen sen ettei ruuasta tule palkkio tai lohdutus? Ensinnäkin vältän ruualla palkitsemista ja lohduttamista. Herkuttelu on sallittua, mutta esim. viikonlopu  kohokohta on mieluummin vaikka käynti sisäleikkipuistossa tai mikä paikka onkaan mieluinen. Samassa paketissa tulee yhteinen aika. Kokonaisuudessaan voisin todeta että toivon tekemisen menevän syömisen edelle. Toisaalta esim. leipominen yhdessä (sitten joskus..) voisi olla hyvinkin hauskaa. Samalla lapsi näkee miten esim. piparkakut valmistuvat. Saako taikinaa maistella? Muuten kieltäisin mutta joutuisin kai itsekin noudattamaan kieltoa.. 

Hyvistä suunnitelmista huolimatta homma voi mennä pieleen. Hampurilaiset ja ranskalaiset voivat maistua enemmän kuin perunamuusi ja jo kasvisten mainitseminen voi saada suun mutrulle. Sitten ei auta muu kuin tehdä parhaansa. Toisaalta en haluaisi että jokainen ateria on yhtä itkua ja tappelua. Mutta sellaistakin voi tulla.. ehkä asiaa ei parane stressata liikaa vielä. Onnesi ruokavalio koostuu vielä äidinmaidosta..

Yhteenvetoa

Oma ja lapsi ja imetys ovat kieltämättä hyviä kannustimia syömään fiksusti. Riittävästi energiaa ja riittävästi ravintoaineita. Päivittäinen ajatustyö on ns. pakollinen paha, mutta enemmänkin hyvä. Jos annan siimaa syömishäiriön ajatusmalleille, menetän paljon enemmän kuin saan. Saatan saada kyvystä kontrolloida toimintaani ja sen vaikutusta kehooni mielihyvää. Kyseessä on kuitenkin pohjaton kaivo: mikään ei riitä, ja "tavoitteet" vaativat aina vain enemmän omistautumista. 

Jos lähtisin siihen touhuun taas mukaan, tiedän etten voi (riittävän) hyvä äiti Juniorille. Huomioni olisi syömisessä ja liikunnassa sekä näihin liittyvissä tavoitteissa jotka eivät johda kuin alaspäin. Toki olen liikkujana/urheilijana tavoitteellinen, mutta esimerkksi kaksoishypyn tai piruettiyhdistelmän harjoittelu ja siihen keskittyminen tapahtuu jäällä. Juniorin kanssa ajatukseni ovat edelleen hänessä (okei, joskus kauppalistassa, mitä pitäisi siivota, onkohan ulkona hyvä sää vaunulenkille, milloin olikaan seuraava neuvola jne.). En laske kaloreita päässäni enkä mieti paljonko minun on liikuttava saadakseni kompensoitua tilanne. No, sen verran joudun syömiseen keskittymään, että syön rittävästi ja riittävän monipuolisesti. Noudattamalla ns. lautasmallia ja omaa kehoa kuunnellen tällainen huomio ruokavalioon vie kuitenkin merkittävästi vähemmän aikaa ja huomiota. 

Riittävään ravintoon panostaminen ei liity vain minuun ja tähän hetkeen. Kunhan Juniori tuosta lähtee liikkeelle, haluan jaksaa leikkiä ja juosta hänen kanssaan niin kauan kuin äidin seura kelpaa. Toisaalta haluan myös jatkaa liikkumista hyvällä mielellä ja oppia uutta. Nim. ikuinen temppuilija.. Haluan myös näyttää Juniorille syömisessä ja ravinnossa hyvää esimerkkiä. Haluan syömisen olevan rentoa, mutta ei itse päivän tarkoitus. Toisaalta saahan hyvästä ruuasta nauttia! Toivon vain, että se hyvä ruoka olisi muutakin kuin ranskikset, karkit ja sipsit. Vaikka itse en syö punaista lihaa, toivon että Juniori oppisi tykkäämään juurikin vaikkapa lihapullista ja perunamuusista ja vaikkapa vispipuurosta. 

Näiden ajatusten myötä toivotan kaikille mukavaa päivää!