RV28 kuulumiset: Edistystä opinnoissa, koronahuolta ja liikettä vatsassa

 Taas on yksi viikko vierähtänyt! Raskauden kannalta huojentavaa on ollut toisen kolmanneksen loppumetrit. Vaikka liian varhaisen syntymisen mahdollisuus pelottaa edelleen, eräänlainen riskiraja alkaa olla takana. Edessä on siis RV29 (28+0) Silti toivon kovasti että potkunyrkkeilijän ja maamyyrän välimuoto pysyisi turvassa vielä mahdollisimman monta viikkoa. Arki tuntuu jo hieman helpommalta. Ehkä loman ja työn välinen "jet lag" on helpottanut. Kulunutta viikkoa voisi luonnehtia suorastaan ailahtelevaksi: aihetta huoleen mutta myös huojennukseen.

Opinnoissa pientä etenemistä!

Vihdoin ja viimein! Joku tehokkaammin etenevä varmasti nauraisi kippurassa tätä satunnaista yksittäisten kurssien suorittamista. No, minulle se vauhti on juuri sopiva. -Nykyisissä olosuhteissa. Periaatteessa voisin tehdä enemmänkin, mutta käytännössä vatsa alkaa painaa sen verran että pitkäaikainen oleminen muussa kuin makuuasennossa ei enää tunnu hyvältä. 

Mutta kurssi suomalaisen yhteiskunnan poliittisesta historiasta oli todella mielenkiintoinen! Opiskelussa saavutin "flow" -tilan useasti ja arvosana 5 tuntui uskomattomalta. Vaikka tulevaisuuden kannalta olennainen pääaineeni on se mihin pitäisi keskittyä, myönnän että olen kovasti tykästynyt historiaan. Ehkä palkitsen itseni säännöllisesti historian opinnoilla? Tosin tällä hetkellä melkein ainoa ihanteellinen suoritustapa taitaa olla tenttiminen etänä. No mikä jottei. -Etenkin mielenkiintoisten aiheiden parissa! Mainittakoon etten aina ole näin motivoitunut..

Koronatilanne huolestuttaa yhä enemmän...

Tässä alkaa olla hieman tukalat paikat. En pelkää koronatartuntaa suoranaisesti itseni takia vaikka olen siirtynyt jälleen uuteen riskiryhmään. Mutta vauvan turvallisuus huolestuttaa sitäkin enemmän. Onneksi sain edes kaksi rokotetta otettua. Toisesta on sen verran vähän aikaa että suoja toivottavasti on vielä korkeampi ja pysyy sellaisena ainakin joitakin viikkoja. 

Vaikken mielelläni ja ihan periaatteesta tuo esille työpaikkaani somessa, sen verran voin todeta että olen paljon ihmisten kanssa tekemisissä. Onneksi maskien käyttäminen on aktiivista. Siitä huolimatta huoli kasvaa yhä enemmän. 

Lukemisen elpyminen on pysynyt

Tämä on ollut mukava asia huomata! Eilen sain jälleen käsiini pari mielenkiintoiselta vaikuttavaa kirjaa. Yleensä luen sekä tieto- että kaunikirjallisuutta. Tietokirjallisuus liittyy yleensä historiaan tai teologiaan. Luulen että valtiotieteet tulevat jossain määrin mukaan. Jostain syystä olen alkanut tuntea pientä kiinnostusta myös muuhun kuin Suomen historiaan. Valitettavasti en edellisellä pikaisella kirjastoreissulla löytänyt mitään kiinnostavaa, mutta voisin kokeilla piiiiitkän tauon jälkeen silmäillä mm. Kreikan ja Rooman ajan historiaa. Sellainen kronologisesti edistyvä projekti voisi olla mukavaa pitkästä aikaa. Eri asia miten paljon aiheesta innostun.. 

Hetki sitten sain julkaistua ensimmäisen jonkin sortin lukupäiväkirjan. Teksti löytyy täältä. Luulen että helmikuulle on luvassa melko samankaltaista lukemistoa, tosin ei John Irwingiä tällä kertaa. 

Juniorin (ja äidin) kuulumiset

Juniorin kasvu alkaa todella tuntua! Kaveri on onneksi ollut varsin vilkas ja "aikataulut" ovat jotenkin arvattavissa. Aamulla kun itse heräilen, hän heräilee myös. Luulen että herää siihen että itse vaihdan asentoa. Työpäivän aikana hän vilkastuu hieman siinä kymmenen jälkeen. Sitä ennen lienee parin tunnin nokosten aika?

Nykyään hän liikkuu ajoittain myös minun liikkuessani, mutta taitaa enemmänkin vaihtaa asentoa. Ja illalla sitten kun itse makaan sängyssä ja luen alkaa todellinen "iltatreeni". Tätä ei kuitenkaan jatku yötä myöten (vielä). Sen sijaan klo: 03-04 vessareissun (pelottavan tarkka ajoitus) seurauksena myös vatsassa heräillään joksikin aikaa..

Itse olen huojentunut jokaisesta päivästä ja viikosta, mutta toivon että kaikesta orastavasta tukaluudesta ja ajoittain kivuaalista kävelystä huolimatta Juniori saisi kasvaa vielä rauhassa useamman viikon. Vaikka nuo "iltatreenit" menevät hieman nukkumaanmenoajalleni, väkisinkin hymyilyttää kun vatsasta yhtäkkiä puskee möykky ja vauvan liikkuva keho on havaittavissa kun kävellä kokeillee. Kylkiin osuvat potkuvat sen sijaan tuppaavat saada kutiamaan...

Näin meni 28. viikko, huomenna alkaa uusi ja viimeinen kolmannes. Oikein mukavaa viikonloppua kaikille ja jaksamista erityisesti mahdollista koronahuolien kanssa! Ja onneksi välillä voi laittaa mekon ylle ilman juhliakin.. Mekko on Mamaliciousin tarjontaa 15 euron kirpparilöytönä. 

Operaatio lukupäiväkirja: Tammikuussa luetut kirjat

 Yksi jos toinen tuttavistani on pitänyt kuka minkäkinlaista lukupäiväkirjaa. Minusta on ollut mukava lukea tällaisia julkaisia ja joskus olen jopa saanut omaankin lukemistooni ideoita. Käsite "jopa" sopii tähän siksi, että olen kirjojen suhteen hyvin ennakkoluuloinen. Lisäksi minun on vaikea lukea vapaaehtoisesti kirjoja, joiden aihealue ei kiinnosta riittävästi. Toisaalta en liene ainoa. 

Kuten arvata saattaa, yritän itsekin pitää kokeilla osana blogiani jonkinlaista (toivottavasti) säännöllistä lukupäiväkirjaa. Koska en halua ottaa projektista paineita, tulen julkaisemaan myös joskus kauan sitten kertaalleen lukemiani kirjoja sekä sellaisia kurssikirjoja, joita olen pitänyt mielenkiintoisen sisällön vuoksi lähes vapaa-ajan lukemistona. Minulla ei myöskään ole tavoitetta lukea tiettyä määrää kirjoja kuukauden tai vuoden aikana. Ainoa "kriteeri" kirjan pääsemisessä listalle on lukeminen loppuun. Sitten itse asiaan! Nämä kirjat luin loppuun tammikuun 2022 aikana:

Suomen poliittinen historia 1809-2009 (Osmo Jussila, Seppo Hentilä, Jukka Nevakivi)

Tämä teos oli kurssikirjana, mutta sen verran mielenkiintoinen että lisäsin tämän "listalle". Teksti oli hieman tiheään painettu ja kuvilla lukijaa ei liioin hemmoteltu. Toisaalta teksti itsessään oli ymmärrettävää ja selkeästi rakennettu. 

Kun viimeinen sivu oli luettu, tuntui lähes hämmentävältä millaisia muutoksia Suomi oli käynyt läpi 200 vuoden aikana. Vaikka kertaus tulee olemaan tarpeen, kirjassa oli historiaa mitä olin kaivannut: historiaa 60-luvun jälkeisestä ajasta vuoteen 2009. Koska "kouluhistoriani" ylsi vain 90-luvulle ja sinnekin pääpiirteisesti, osa sisällötä oli "uutta" ja vaatii siksi hieman lisää perehtymistä. -Minä kun en ollut erityisen kiinnostunut historiasta sen enempää kuin nykyisyyydestä nuorempana. No, oppia ikä kaikki. 

Suosittelen tätä kirjaa jokaiselle ylipäänsä aiheesta kiinnostuneelle, mutta toisaalta myös heille, jotka kaipaavat kirjoitettua historiaa 80-luvulta eteenpäin. 

Kaksi rakkautta (Paula Havaste)

Tämä kirja on lukemistossa ensimmmäistä kertaa. Kirja löytyi kirjaston tietokantaa selaamalla. Jälleen kaipailin historiallista romaania, mutta Enni Mustosen teokset ovat kahlattu läpi eikä esimerkiksi Pirjo Tuomisen kirjojakaan ole juuri nyt työn alla. Olin skeptinen kuten aina, mutta pidin Havasteen kirjoitustyylistä. Anna -hahmo oli luonnehdittu uskottavaksi ja tapahtumat olivat kuvattu niin, että mieleen saattoi muodostaa kuvia. 

Pidin kirjan alussa erityisesti siitä, että päähenkilö päätti jatkaa opintojaan yliopistossa. Akateemisuus ei ole minulle ainoa ja oikea vaihtoehto, mutta yllättäen sitä samaistuu itsekin opinahjon ollessa sama. -Joskin eri tiedekunnassa ja aikakausi on hieman eri. 

Verrattuna muihin naisen elämää ja arkea sota-aikana kuvaaviin teoksiin tässä kohteena oli historiallista ympäristön sijaan enemmänkin ajatukset ja tunne-elämä ihmissuhteet jotka sota-aika käänsi haasteellisiin solmuihin. Oikeastaan kirja oli hyvää vaihtelua minulle, joka olen tottunut seikkaperäisiin kuvauksin pommituksista, menetyksistä ja pula-ajasta. 

Kunnes löydän sinut (John Irwing)

Tämä kirja on kertaalleen luettu, joskin vuosia sitten. Kirja on John Irwingin teosten tapaan "tiiliskivi" eikä fonttikoko välttämättä hemmottele silmiä. Sen sijaan sisältö on suorastaan koukuttava. Ehkä mielenkiintoisinta, kirjan henkilöt matkustavan myös Suomeen. Tiivistettynä kirjan päähenkilö, aluksi pieni poika Jack Burns matkustaa paikasta toiseen äitinsä kanssa pyrkimyksenään löytää Jackin isä. Juonta en paljasta tämän enempää, sillä loppuratkaisu yllättää todella. 

Kirjassa erittäin vahvassa roolissa ovat mm. tatuoinnit, musiikki ja näytteleminen. Aivan herkille en kirjaa suosittele, sillä se sisältää kuvauksia mm. seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Mikäli aihepiiri aiheuttaa voimakkaita ja ennen kaikkea ikäviä tunteitä, tämä kirja kannattaa jättää hyllyyn. Toisaalta Irwingin tapa kuvata tällaisia, erittäin vakavia asioita antaa ehkä aidomman perspektiivin uhrin näkökulmasta: Hän tajuaa asian vasta myöhemmin. Hahmo ei traumatisoidu odotettuun tapaan, mutta lapsuuden kokemuksen tuntuvat seuraavan mukana. 

Irwingille ominainen ronski ja ajoittain hyvinkin musta huumori on kirjassa mukana. Erityisen taitava Irwing on tilannekuvauksissa, joissa hyvinkin tavalliset asiat värittyvät uusiin sävyihin. Näin toisella lukemiskerralla ja muutenkin hieman vanhempana kirjan tapahtumia tarkasteli hieman uudella tapaa. vaikka pieni osa sisällöstä olikin jäänyt muistiin, kirja tuntui lähes uudelta lukukokemukselta. 

Tällaisia kirjoja on tähän mennessä luettu ja saatu päätökseen! Oliko kolmikossa sinulle tuttuja kirjoja?

Mukavaa loppuviikkoa kaikille! 

Viikkokuulumisia: Ahdas mahalaukku ja vaikeuksia saada kengät jalkaan

 Arki on lähtenyt jälleen käyntiin ainakin jollain tasolla. Saatan kuulostaa hieman negatiiviselta, mutta joululoman palauttava vaikutus jäi sittenkin laimeaksi. Kompensaationa totean, että myös "kuormaa" on tullut enemmän. Siis konkreettista ja henkistä. Itsekin havahduin että laskettuun aikaan on enää reilu muutama kuukausi jäljellä, joten lienee luonnollista hieman väsyä. Mutta miten arki onkaan lähtenyt käyntiin?

Aamuherätykset ovat menneet kivuttomasti (koputan puuta)

Ainakaan toistaiseksi suurempia ongelmia ei ole ollut. Toisaalta loman aikana päivärytmi ei keikahtanut liikaa mihinkään suuntaan, vaikka muutamana iltana tuli valvottua yli puolenyön. Kuulun kuitenkin heihin, joille iltarutiinit ja riittävä aika rauhoittumiseen ovat olennainen osa parempia yöunia. Kadehdin heitä jotka vain nukahtavat kun makuuasentoon pääsevät! 

Joskus ns. aikaisimman herätyksen aamuja edeltävinä iltoina iltatoimien aloittaminen ajoissa on kieltämättä haasteellista. -Erityisesti silloin kun ns. oikeasti tärkeiden asioiden aloittaminen on työpäivää seuranneen saamattomuuden vuoksi viivästynyt. Oma toimintani ei luonnollisesti liity tähän lainkaan.. 

Syöminen ajoittain vaikeaa

Voin saman tien todeta ettei taustalla ole syömishäiriöistä oireilua, vaan ajankohtainen ongelma: mahalaukku alkaa ilmeisesti käydä ahtaaksi. Asiaa ei liioin auta refluksivaiva mitä pienentynyt mahalaukku ei taida helpottaa. Viimeiset pari päivää tilanne on ollut helpompi, mutta viikonloppuna ruoka ei yksinkertaisesti mennyt alas koko päivänä. Lopulta kaikki tulikin ylös. Edestakaisin.. 

Muutaman päivänä kurkku oli niin palanut että syöminen oli todella vaikeaa. Sitten helpotti hieman, mutta edelleen huomaan että annoskoon vähänkin kasvaessa tulee todella tukala olo. Lisäksi näinä aikoina palaneen kurkun aiheuttama yskä on hieman kiusallista.. En ole aikeissa vähentää energiamäärää, sillä nyt sitä tarvitsee joku muukin kuin minä. Varmuuden vuoksi suosin vatsaystävällisiä ruokia. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että liian suuri määrä proteiinia yhdellä kertaa ei ole hyvä. Muuten ns. normaalit ruuat ovat menneet ilman suurempia ongelmia. Ilmeisesti tulevina viikkoina tilanne ei vain helpota..

Siirtymiset alkavat vaikeutua..

Vaikka tein "sopimuksen" neuvolassa painon tarkkailusta, en voi olla erityisesti liikkuessa huomaamatta massan lisääntymistä. Sovimme siis ettei minun tarvitse nähdä vaa'an lukemaa. Voi olla ettei se tuota ongelmia, mutta halusin pelata varman päälle: Varmistan etten edes tiedostamatta vähennä päivittäistä energiamäärää painon noustessa. Kun minun ei tarvitse nähdä konkreettisia lukuja, en mieti asiaa. 

Liikkuessa lisääntynyt massa alkaa tosiaan tuntua. Lisäksi vatsa alkaa ajoittain olla edessä. Kuten arvata saattaa, kaikki alavartaloon tehtävä alkaa olla haasteellista: kenkien, housujen ja sukkien laittaminen ainakin. Tosin opin jo aiemmilla viikoilla kumartumaan ristiselästä käsin, jolloin vatsa ei estä liikettä. Mutta.. myönnän kokevani pienoista turhautuneisuutta vaikka tila onkin "aiheutettu itse". No, näillä mennään. 

Ja Juniorin kuulumiset?

Tietenkään en voi täysin vastata Juniorin puolesta. Itse tietenkin iloitsen vilkkaudesta vaikka se ajoittuukin juuri hetkiin joina itse yritän levätä. -Luonnollisesti nukkumaanmenoaikana. Hän tuntuu reagoivan kosketukseen ja tietenkin paikoillaan olemiseen. Liikettä tuntuu nykyään myös muulloin, esim. kun kävelen hiljakseen. Ehkä hellyyttävintä on, kun hän reagoi myös isänsä ääneen ja kosketukseen <3

Mistä Juniori ei välttämättä pidä? Dopplerilla kuunnellessa ja ultrassa hän pyrkii siirtymään muualle. Itselläni ei siis doppler -laitetta ole, mutta neuvossa Juniori ei viihdy estradilla kovin pitkään. Luvassa tosiaan on kolmas ultra jossa selvittävät onko istukka noussut yhtään. Onneksi Juniori ei tästä tiedä (luullakseni?) etukäteen.. Mitä tästä voi todeta? Varmasti on turhauttavaa kun elämää mitä parhaimmissa oloissa häiritään säännöllisesti. Lisäksi tämä vielä ihana yksiö tulee käymään ahtaammaksi linja-auton toiletti.. 

Pohdintaa..

Jotenkin tämä viikko on kuitenkin mennyt. Hieman tulevat viikon jännittävät niin koronan kuin tähän haasteellisempaan suuntaan muuttuneeseen kehoon totuttautumisen kannalta. Toisaalta kumpaankaan en voi vaikuttaa, eli sopeutuminen lienee ainoa vaihtoehto. Oikeastaan elämä ei pelkän raskauden ohella ole viikko kerrallaan elämistä. Se koskee nyt vähän joka osa-aluetta. 

Vaikka koronatilanne ja toisaalta esimerkiksi edelleen päivittäin esiintyvät supistukset (kivuttomia ja ohimeneviä sentään) aiheuttavat oman huolensa, silti jokin tässä erilaisessa elämässä viehättää. Ennen koronaa ja erityisesti ennen raskautta jokainen päivä ja viikko olivat hyviä tai huonoja sen perusteella mitä kaikkea sain aikaan: opintoja, mahdollisimman hyviä arvosanoja, kehitystä urheilussa jne. 

Toki esimerkiksi soittamisessa on mukava kehittyä, mutta pieni junnaaminen vaikkapa yhdessä kappaleessa ei haittaa. Liikun toki myös edelleen, mutta aivan erilaisilla "tavoitteilla". Teen parhaani että kehoni kestää raskauden ja palautuu paremmin. En silti voi sanoa että olisin nyt jotenkin "parempi ihminen" kuin ennen raskautta. Toivon myös etten koskaan koe sellaista vauvan synnyttyä. Tietenkin elämä ja prioriteetit muuttuvat, mutta haluan tehdä parhaani etten äitinä koskaan asettuisi sellaisten ihmisten yläpuolelle joilla ei ole lapsia. Itse koin sellaista säännöllisesti. Se tuntui pahalta ja aiheutti syyllisyyttä. 

Mitähän tulevina päivinä? Kuten todettua tuli, aivan tarkkaan sitä ei voi arvioida. Nyt toivon että tilanne töissä ja muuallakin pysyisi kohtuullisena. Voisin todeta toivovani että kaikki pysyisivät terveinä. Toki toivonkin, mutta ajatus lienee hieman epärealistinen tällä hetkellä. Itse toivon ihan vain pieniä arjen iloja, panostamista nukkumiseen, mukavia lukukokemuksia ja hyviä ulkoilusäitä. Tämä riittää ihan hyvin. Toki hieman pitää tarkastella vauvantarvikkeiden tarjontaa ja muutaman viikon päästä jopa hankkia niitä. Pidän edelleen kiinni siitä että varsinaiset ostot saavat jäädä helmikuun puolelle. Hemmetin taikauskoisuus.. Kohtalotovereita?

Ensi viikko näyttäisi muutenkin töitä lukuunottamatta sopivan tapahtumaköyhältä, sillä seuraavalla viikolla pitäisi rutistaa samana päivänä sokerirasitus, epilepsialääkkeen pitoisuuden mittaaminen ja iltapäivällä neuvola. Kieltämättä mietin onko noita verikokeita ihan fiksua laittaa samalle päivälle, mutta tuleepahan tehtyä. Toisaalta lääkkeen saa otettua kuitenkin heti verikokeen jälkeen. Eli jos oireita pukkaisi, ne olisivat muutenkin tullakseen. 

Eipä kummoista tällä(kään) kertaa. Mukavaa loppusuoralla olevaa viikkoa kaikille! 

Q & A

 Kannustuksesta ja toisaalta mielenkiinnosta kokeilen Q & A -tekstiä. Kommenttikenttään voi kirjoittaa kysymyksiä, joihin vastaan omassa julkaisussa. :)

Mukavaa viikonloppua kaikille! 

RV26 ja joululoma: poskiontelontulehdus, lukemista ja pientä koronahuolta

 Vuotta 2022 on mennyt jo jokunen päivä, samoin RV 26 (25+5) on mennyt eteenpäin hissukseen. En voi kehua tapahtumarikkailla päivillä, kiitos sairastamisen. Miten se menikään? -Tunnollinen työntekijä sairastaa lomalla. Tätä ohjetta on tosiaan tullut noudatettu. Alkuperäinen tarkoitus oli ulkoilla mahdollisimman paljon ja viettää muutenkn sellainen ihanan aktiivinen loma. Aina ei mene suunnitelmien mukaan.. 

Pienestä nuhasta poskiontelontulehdukseen

Sen piti olla pieni nuha. Sitten se paheni, nenä meni totaalisesti tukkoon mutta.. kyllä tämä tästä! Seuraavana päivänä ei tapahtunut muutosta. Sitten kasvojen oikea puoli kipeytyi, samoin hampaat. Sitten nousi kuume. Seuraavat kysymykset olivat luokkaa "menenkö tavallisen lääkärin vai hammaslääkärin puheille?", "miten nukun tai olen tämän säryn kanssa koska särkylääkkeiden kanssa on varottava?" ja tietenkin "miksi minä??!!". Koronatesti tosin näytti negatiivista, mutta siinä olotilassa en osannut olla hyvilläni edes tästä. 

Minulla tosiaan ei ollut kokemusta poskiontelontulehduksesta, mutta oireiden perusteella osasin sitä epäillä enemmän kuin usean hampaan yhtäkkistä hajoamista. Onneksi sain ajan lääkärille heti seuraavalle aamulle. Kuulemma "selkeä löydös". Kiitos tästä, sitten 10 päivän antibioottikuuri ja vieroittautuminen Nasolinista. Paheeni.. Onneksi pahimmat oireet helpottivat parissa päivässä. Nyt tuo oikea poskiontelo tai mikä lie sivuontelo alkoi ilmeisesti tyhjentyä. Enpä olisi uskonut niistämisen olevan niin suurta viihdettä.. Niin, pahoitteluni lukijoille jotka eivät kaivanneet yksityöskohtaista tietoa. 

Omalla kohdallani poskiontelontulehdus oli suurella todennäköisyydellä ns. raskausoire, kiitos heikentyneiden limakalvojen ja nesteiden liikkumisen hidastumisen. Ehkä tämä kompensoi hieman sitä, että pahoinvointini ei ollut niin infernaalista kuin odotin. Kieltämättä pahentunut koronatilanne jännittää, etenkin kun ensi tiistaina edessäni on vasta toinen rokotus. Uskallan nyt kuitenkin toivoa kovasti että sairastelu erityisesti koronan suhteen jäisi pois. Tosin poskiontelontulehduksen uusimiseen on ainakin hyvä varautua.. ainakin ennaltaehkäisyn kannalta?

Univelkojen paikkaamista

Vasta aikataulujen väljennyttyä saattoi huomata millaisella minuuttiaikataululla arjet olivat menneet. Ehkä sellainen on helppoa osalle ja monille aivan normaalia arkea. Toki minullekin se on ollut, mutta kaipaan välillä hengähdystaukoja. -Erityisesti sellaisia, joina ei tarvitse jatkuvasti vahtia kellonaikoja. Niin tylsältä kuin kuulostaakin, pidän erityisesti päivistä joina iltaisin ei ole mitään tekemistä klo: 19 jälkeen. Voi vain ryhtyä hiljakseen iltarutiinien pariin, rauhoittua ja mennä aikaisin nukkumaan. Tuollaisten iltojen päätteeksi uni tulee helposti. 

Toki taustalla voi olla epäonnistunut ajanhallinta, mutta muutama viikko ennen joululomaa kerrytti univelkoja. Toki taustalla oli stressiä ja hieman liikaa tekemistä, josta kaikki ei todellakaan olisi ollut pakollista. Ehkä se pieni suorittaja sisälläni tykkää säännöllisesti nostaa päätään. 

Väljemmät aikataulut ja pienempi määrä pakollista tekemistä ovat auttaneet univelkojen paikkaamisessa. Hassua sinänsä, koko joululoman aikana ei ole tullut valvottua liikaa (yli puolenyön) kuin muutama kerta. Yksi näistä oli uusi vuosi, kaksi muuta taisi mennä elokuvaa katsellessa. Loman kesto on siis ollut n. 2,5 viikkoa. Vaikken aivan joka yö nukkunut hyvin erityisesti sairastaessa, kokonaisuudessaan olo on levänneempi verrattuna lähtöpisteeseen.

Muutama paita lisää..

Kummasti ne paidat kutistuvat! Jälleen ostin muutaman äitiyspaidan lisää, koska nyt äitiyspaidat ovat ainoita mitkä eivät ole nousseet "napapaidoiksi". Great.. yritän silti parhaani mukaan pitää äitiysvaatevaraston melko pienenä, mikä tarkoittaa ns. virallisia äitiyspaitoja jokaiselle arkipäivälle. Viikonloppuisin ei ole niin väliä vaikka mammahousujen vatsakappaleen sauma paistaisi. 

Äitiystakki on pelittänyt melko hyvin, tosin toivon ettei tänä talvena tulisi järkyttäviä pakkasia sillä motivaationi panostaa ulkoiluhousujen etsimiseen on matala. Toistaiseksi pitkä äitiystakki, tuplahousut ja pitkät, lähes polviin asti yltävät villasukat ovat toimineet yli 20 asteen pakkasella. Ja tämä asukokonaisuus näyttää... melko typerältä? Ihan sama..

Juniori liikkuu, minä kömpelöidyn

Nyt on todettava että niin paljon kuin lastani rakastan jo nyt, meillä on hieman erimielisyyksiä nukkumaanmenoajoista. Kuten arvata saattaa, tämä tapahtuu "vuorotyönä". Kun minä liikun, Juniori nukkuu. Kun minä yritän nukkua, vatsassa alkaa myllerrys. Töytäisyt eivät ole vielä kivuliaita, mutta kieltämättä Juniorin liikkeisiin on tullut voimaa. 

Oma liikkumiseni muuttuu joka viikko kömpelömmäksi. Lenkkeily ja mammajooga sujuvat entiseen tapaan, mutta esimerkiksi pukeutuminen on käynyt haasteelliseksi. Pikku hiljaa alan erityisesti turhautumaan kenkien pukemiseen. Sukat ja ousut sentään menevät jalkaan vielä ilman suurempaa taistelua. Entä sitten muutaman viikon kuluttua..

Lukemisen elpyminen

Koska sairastelu yllättäen vähensi liikkumista, on aikaa jäänyt enemmän lukemiselle. Kieltämättä tämä on ollut virkistävää vaihtelua. Minulla on tapana lukea sekä vanhaa että uutta, eli jo luettua ja ei luettua. Tosin jo luetut kirjat ovat sellaisia, joiden lukemisesta on kulunut sen verran aikaa etten muistaa sisällöstä kuin pääpiirteet. 

Hieman muutamien tuttujen esimerkkiä seuraten ajattelin kokeilla jonkinlaista lukupäiväkirjaa. En kuitenkaan halua asettaa tavoitteita kirjojen määrästä tai sisällöstä. Tietenkin tekisi hyvää kokeilla uutta ja lukea mahdollisimman erilaisia kirjoja. Voi olla että innostus riittää myös mukavuusalueeelta poistumiseen, mutta toisaalta en halua tehdä lukemisesta suorittamista. Minun luonteellani tosin suorittamisen jättäminen pois olisi jo suuri saavutus.. 

Lopuksi..

Tämän suurempia mullistuksia ei kuluneen viikon aikana ole tapahtunut. No, hyvä näin. Koronatilanne on mennyt sen verran huolestuttavaan suuntaan, että todennäköisesti myös työpaikalla luvassa on muutoksia. Tosin näin kolmantena koronavuotena olen ehtinyt nähdä ja jopa sopeutua niihin muutoksiin, joita koronarajoitukset ovat aiheuttaneet. Vaikken voi työstäni tarkemmin kertoa julkisesti, sen nyt ainakin uskallan todeta etten usko joutuvani etätyöhön. Tosin etätyö saattaisi olla raskauden kannalta turvallisempi vaihtoehto. Mitä tulevan pitää, se selviää viimeistään maanantaina. 

Ensi viikolla tiistaina olisi toisen rokotuksen aika, mikä kieltämättä on huojentavaa. Vaikka suuri osa väestöstä odottaa jo kolmatta rokotetta, uskon että toinen rokotus suojaa merkittävästi verrattuna siihen, ettei rokotuksia olisi lainkaan. Tartunta voi toki tulla vaikka miten yrittäisi varoa, mutta ilmeisesti selkeästi lievempänä. 

Tänään luvassa olisi käynti neuvolassa, pientä visiittiä sekä vauvantarvikkeiden tarkastelua. Hieman taikauskoisena en ole uskaltanut tehdä vielä mitään hankintoja, mutta katsonut kyllä mm. pinnasänkyjä, vaunuja yms. Helmikuussa raskaus on sen verran pitkällä ja ennen kaikkea turvallisella mallilla, että tarvikkeita uskaltaa hankkia.

Seuraavaksi pitäisi varmaan saada päivä käyntiin, siis aamupalaa pidemmälle. 

Oikein mukavaa pian alkavaa viikonloppua kaikille!

Vuosi 2021: En olisi ikinä uskonut päätyväni tähän!

 En tiedä onko yksikään vuosi elämässäni ollut niin täynnä muutoksia kuin vuosi 2021. Vaikka alkuvuosi oli kesään asti raskas ja mietin usein miten kaikkea jaksaa, kesällä asiat kääntyivät valoisampaan suuntaan ja elämä todella yllätti. Vaikka tulevaan vuoteen liittyy epävarmuutta, kaiken koetun jälkeen otan vuoden 2022 ilolla vastaan <3 Millainen vuosi 2021 oli? Jos kronologisesti tarkastallaan..

Tammikuusta helmikuuhun

Kulissit edellisesti suhteessa kaatuivat täysin. Silloinen avopuolisoni ei kyennyt peittämään alkoholismia. Yritin mielessäni vähätellä tilannetta, mutta muutoksia ei tullut ennen loppukevättä. Unelma maalla asumisesta alkoi muuttua painajaiseksi. Arkipäivät olivat helpotus, sillä pääsin töihin "lepäämään" ja sain muutenkin olla omissa oloissani. 

Työtä teetti luminen ja kylmä talvi. Jäälle pääsin vain pari kertaa, mutta sitäkin enemmän treeniä sain puiden kantamisesta ja loppumattomista lumitöistä. Kova pakkanen toi oman jännityksensä: lähteekö auto käyntiin moottorilämmityksestä huolimatta? Onneksi lähti.. myös polttoaineen kohonnut hinta ja pakkasen myötä suurentunut kulutus kieltämättä ärsyttivät. Helmikuussa sain viimeisen etäkurssin suoritettua. 

Maaliskuusta huhtikuuhun

Homma meni painajaisen puolelle. Minulle todella konkretisoitui mitä avoliitto alkoholistin kanssa tarkoittaa. Työpaikasta tuli ns. henkinen turvapaikka. En kuitenkaan kyennyt kertomaan kuin harvoille mitä maalla oikeasti tapahtuu. Lähteminen tuntui yhtä mahdottomalta kuin jääminen. Tuntui kuin olisin ollut loukussa. Jotenkin se elämä kuitenkin jatkuin. Eräänlaisessa sumussa vain. Opinnot kuitenkin keskeytyivät. 

Toukokuusta kesäkuuhun

Toukokuussa tapahtui jotain periaatteessa kamalaa mutta pidemmän päälle ihanaa. Olimme eronneet, mutta asuin edelleen työpaikkani vuoksi maalla. Voimani eivät riittäneet muuttamiseen vaikka halusinkin lähteä. Työsuhteen loputtua muutin väliaikaiseen asuntoon. Vähitellen palauduin, joskin hitaasti. Suureksi onnekseni sain myös töitä syksystä eteenpäin. Olin tavannut myös nykyisen puolisoni ja tutustuessamme paremmin aloin tuntea itseni taas ihmiseksi. Palasin varovasti myös opintojen pariin. 

Elämä tuntui olevan pitkästä aikaa turvatulla pohjalla: minulle oli luvassa työ pitkäksi aikaa, samoin asunto kävelymatkan päässä työpaikasta. Ja ihminen josta todella pidin ja uskalsin luottaa häneen. Oli myös mukavaa palata treenin pariin, vaikka helteet hieman verottivat jaksamista. 

Heinäkuusta syyskuuhun

Loma alkoi olla loppusuoralla ja työt odottivat. Pari viikonloppua heinä-elokuun taitteessa menivät peräti vauva-teemalla. Ensi oli parhaan ystäväni "Baby Shower" -kutsut, seuraavana kummipoikani kastejuhlat. Pienellä kaiholla vaikkakin onnellisuutta täynnä katsoin ystäväni pyöristynyttä vatsaa ja uudelle tulokkaalle hankittuja lahjoja. Seuraavana viikonloppuna tuore kummipoikani puolestaan selviytyi kastetilaisuudesta oikein mallikkaasti! Uskalsin ajatella että ehkä minäkin joskus.. nyt vatsaani tuntuivat pullottavat pms-oireet. 

Elokuun alussa minulle tuli outoja oireita: kuin olisi menkat tulossa mutta mitään ei kuulunut. Alavatsaa juili oudosti, vatsa oli turvoksissa ja ravasin vessassa jatkuvasti. Ajatus raskaudesta kävi mielessä, mutta pidin sitä epätodennäköisenä. Enhän minä voinut tulla raskaaksi! Anoreksia -tausta, ikä jne. Kun lopulta sain aikaiseksi tehdä testin, olin varma että liuska oli viallinen. Samoin toinen ja kolmas. Neljännen (ei enää halpis) aloin epäillä voiko niin monta liuskaa olla viallisia. Kieltämättä olin hyppiä seinille kun tajusin että nyt saattaa olla pulla uunissa. 

Olimme puolison kanssa "vähän" yllättyneitä, mutta hetki hetkellä tämä ihana yllätys tuntui enemmän tervetulleelta. Meille tulisi vauva! Oli myös ihanaa miten ilolla perheeni otti vauvauutisen. Tietenkin onnea varjosti karu tosiasia tulevien viikkojen riskeistä. Syyskuun puolella myös infernaalinen väsymys ja "kestorkapula" vaikeuttivat olemista. Toisaalta jokainen viikko tuntui askeleelta eteenpäin. 

Pystyin edelleen liikkumaan ja treenaamaan jäällä. Tosin väsymys harvensi harjoituskertoja. Liikunta tuntui auttavan raskausoireisiin, mutta usein nukkuminen kellon ympäri tuntui houkuttelevammalta.

Lokakuusta marraskuuhun

Voimat alkoivat olla sen verran vähissä että lokakuussa jouduin jättäytymään jäältä pois. Kieltämättä tämä harmitti. Mutta oli jaksettava myös töissä ja arjessa ylipäänsä. Liikkumista jatkoin muuten samaan malliin, tosin kasvava vatsa sai vaihtamaan lihastreenin "tilaan" sopivammaksi. Ensimmäinen ultra oli huojentava kokemus: pikkuisella oli kaikki hyvin <3 Ylipäänsä vauvan näkeminen ruudulla konkretisoi ajatusta että meille on ihan oikeasti tulossa vauva!

Koska kriittisimmät viikot olivat ohi ja puoliväli lähestyi, päätin (aikaa säästääkseni) tehdän se klassisen: ns. masukuva Faceen. Ratkaisuni miltei nauratti, mutta kieltämättä se oli helpompaa kuin ilmoittaa uutisista yksitellen. Onnittelujen määrä ja myötäilo saivat melkein vedet silmin. No.. olihan siellä pari hieman.. vähemmän iloista reaktiota mikä tavallaan oli ymmärrettää. Olihan vaiennut kuulumisistani niin pitkäksi aikaa että raskaus herätti varmasti muutamissa tutuissa paheksuntaa. Ehkä itsekin olisin paheksunut. 

Marraskuussa odotti vielä rakenneultra, missä saimme tietää taas nähdä juniorin. Kaikki oli jälleen hyvin, nyt todella itsekin uskalsin luottaa hieman enemmän siihen että asiat voivat mennä myös hyvin. 

Joulukuu

Joulukuussa aloin todella väsyä henkisesti ja fyysisesti. Tähän osaltaan vaikuttivat (hienosti) etenevä raskaus mutta myös tarve päästä lomalle. Ennen joululomaa mielialat kävivät hyvinkin alhaalla. Luulen että tämä johtui suurimmaksi osaksi väsymyksestä. Suureksi onnekseni en (mielestäni) mennyt raskaushormonien myötä ainakaan täysin sekaisin. No, ulkopuoliset saattavat olla tästä hyvinkin eri mieltä.. oikei, alkuraskauden väsymys ja pahoinvointi eivät tehneet minua erityisen hyväntuuliseksi. Ehkä osa näki minut suoranaisena ihmishirviönä?

Mieltä kuitenkin piristivät vauvan liikkeet, jotka viikko viikolta ovat tuntuneet selkeämmin. Vilkas kaveri siellä tuntuu olevan! Vaikka kömpelyyden lisääntyminen joskus turhauttaa, on ihanaa miten vauva tuntuu aina vain konkreettisemmalta. Tietenkin näillä viikoilla on aina pientä huolta, mutta "maagiseen" RV28:aan on onneksi enää pari viikkoa. Sen jälkeen jokainen päivä ja viikko tuo lähemmäksi täysiaikaisuutta. Toki nytkin, mutta näiden kriittisten etappien ohittaminen on aina helpotus: RV10, RV12, RV21, RV24 jne. Hassua miten tuollainen kirjainten ja numeroiden yhdistelmä voikin merkitä niin paljon. 

Joululoman alkaminen ja jatkuminen olivat helpotus. Oli ihana viimeinkin saada viettää joulua perheen parissa. Loppuloman olemme puolisoni perheen luona. Koska emme puolisoni kanssa ole voineet työn ja välimatkan vuoksi olla samassa paikkaa, nyt on ollut niin ihanaa olemme kaikki kolme saaneet olla yhdessä. Kunhan äitiysloma alkaa, pääsemme ns. virallisesti samaan paikkaan odottelemaan kaikessa rauhassa juniorin saapumista. 

Rankka mutta opettavainen vuosi..

Vaikka erityisesi aika joulukuusta kesäkuuhun oli todella raskas, en voi sanoa ettenkö olisi oppinut tästä ajasta paljon. Olen itse ollut taipuvainen tuomitsemaan ja tekemään johtopäätöksiä vain sen näkyvimmän tiedon perusteella. Kun itse jouduin taas kerran tilanteeseen jossa ulospäin vaikutan holtittomalta ja suhteessa ikään keskenkasvuiselta kukasta kukkaan hyppijältä, olen kantapään kautta oppinut etteivät asiat ole aina niin yksinkertaisia kuin ulospäin näyttävät. Ehkä juuri tämä opetus antoi rohkeutta kirjoittaa avoliitosta alkoholistin kanssa. Teksti löytyy täältä. 

Miten sitten pidin raskautta niin epätodennäköisenä? Teoriassa tiesin että niin voi käydä, mutta päähäni oli todella pinttynyt ajatus etten tule raskaaksi ainakaan helposti. Kuullessani hymähdyksen käytettyäni sanaa "vahinko" tajusin oikeasti että sellaista tosiaan sattuu. Olin aina ajatellut ettei yksikään raskaus voisi yllättää. No, hyvä että opin tämän 36 ikävuoteen mennessä. Ei sillä, ei juniori mikään vahinko ollut. Ihana yllätys kyllä <3 Jos lapseni joskus asiaa kysyy, voin rehellisesti sanoa että hän oli kaikkien vaikeuksien jälkeen ihanin yllätys ikinä. 

Mitä myös niiden erityisen merkityksellisten kahden viivan jälkeen opin, oli luopuminen liiasta suunnitelmallisuudesta. Toki liika kiirehtiminen ei kannata, mutta emme voi taistella aikaa vastaan. Mitä enemmän aikaa menee pelkkään suunnitteluun ja asioiden varmistamiseen, sitä varmemmin moni asia liukuu ohi ja toiveet voivat jäädä toteutumatta. Joskus on vain uskallettava ottaa riskejä. 

Kuluneessa vuodessa on asioita joista itsessäni olen ylpeä: Vastoinkäymisistä huolimatta olen saanut pidettyä itseni kasassa, käytyä töissä ja onnistuin jopa saamaan uuden työpaikan edelliseen liittyvän sopimuksen päätyttyä. Vaikka taustani altistaisi, en sortunut itse alkholin ongelmakäyttöön. Pikemminkin päinvastoin: jätin alkoholin lähes kokonaan pois. En myöskään antanut anoreksialle tilaa, vaikka oireilulle oli mitä sopivin aika. Uskalsin kaiken koetun jälkeen antaa tilaa ihmiselle, josta tuli puolisoni. Yhdessä uskalsimme antautua ottamaan ilolla vastaan sen pienen suuren yllättäjän, joka vatsassani potkii ja heittää kuperkeikkoja. Mutta en todellakaan olisi pystynyt tuohon kaikkeen100%:sen yksin. Läheisteni tuella oli suuri merkitys, ja olen heille kiitollinen. 

Oikein hyvää ja onnellista loppuvuotta kaikille, sekä mitä parhainta vuotta 2022!! <3

RV25: Joulunviettoa, flunssailua ja kutistuvia paitoja

 Joulun pyhät menivät mutta loma onneksi jatkuu. Suureksi iloksi talvi saapui sopivasti tuomaan tunnelmaa, mikä kieltämättä piristää. Mutta itse asiaan: miten kuluneet päivät ovat mennee?

Palautumista

Kieltämättä joka päivä huomaa yhä enemmän miten loma todella oli tarpeen. Pidän työstäni ja olen oikeasti kiitollinen että minulla ensiksikin on töitä ja vieläpä työ mistä pidän. Mutta koska minäkin kuulun kategoriaan nimeltä ihminen, väsyn tiettyihin asioihin enkä näin ollen jaksa olla vuorokauden ympäri pirteä ja hyväntuulinen. Väsyn esimerkiksi metelistä ja nk. kakofoniasta. Juuri nämä ovat osa arkea. 

Osa tuhahtaisi tässä kohden miten niihin vain pitää tottua. Itse totean että ihmiset ovat erilaisia. Ehkä minun sietokykyni on joissain muissa asioissa keskivertoa suurempi. Kyllä, tarvitsen säännöllisesti hiljaisuutta ja rauhaa, joskin (mielestäni) kohtuullisissa määrin. Minä taas jaksa perehtyä yksitäisiin asioihin todella vahvasti ja pitkäaikaisesti. Vaikka keskittymiskykyni ei ole samaa luokkaa kuin nuorempana, pystyn työskentelmään saman asian parissa pitkään ja tarkasti. No.. rehellisyyden nimissä motivaatiolla on ratkaiseva rooli.

On kuitenkin ihana huomata miten joka päivä jaksaa hieman enemmän ja asioissa jaksaa nähdä enemmän hyviä puolia. Olen itseironisella tasolla pessimisti, mutten (toivottavasti) yltiönegatiivinen. Marraskuun aikana moni asia tuntui yhä vaikeammalta eikä raskauden etenmisen tuomat haasteet arkeen helpottaneet tilannetta. Nyt toimintakyky on selkeästi aivan toisella tasolla kuin vaikkapa toissa viikolla. Täyty vain toivoa että aika ennen äitiyslomaa menee riittävällä energialla.  

Joulupukki kävi!

Parin vuoden tauon jälkeen pääsin viettämään joulua perheeni pariin. Oli ihanaa saada olla niiden tärkeimpien läheisten kanssa ja katsella miten suvun (syntyneet) nuorimmat saivat taas kokea joulupukin saapumiseen liittyvän jännityksen ja ilon. Muistan itsekin miten päivä tuntui niin pitkältä ja joulupöydässä olo kaikin puolin tuskainen. Jostain syystä joulupukilla ei koskaan ollut mikään kiire ennen kuin kaikki olivat syönet rauhassa.. Tässä kohden on hyvä muistaa silloin joulupukkiin uskoneen lapsen aikakäsitys. Jokainen minuutti odottelua otti oli liikaa. 

Joulupukin saapuessa aika pysähtyi samaan tapaan lapsuuden jouluissa. Illlan päätteeksi tuntui samaan tapaan melkein oudolta miten pitkän päivän odotus yhtäkkiä oli ohi ja edessä oli avattuja lahjapaketteja joiden sisällön tutkiminen oli loppuillan ja tulevien päivien projekti. Muistan ikuisesti myös koiramme jolle pakattiin pari nakkia lahjapaperiin. Kumma kyllä, harvinaisen pitkään "hieman" ahne ja hätäinen koiruus sai paketit auki. Kun koiran mielestä nakit olivat kadonneet, oli tultava tiedustelemaan uusia paketteja. 

Myös "juniori" tuntui havahtuneet joulupukin saapumiseen. Tai ehkä enemmänki siihen että istuin ja ulkopuolelta tuli taas hieman erilaisia ääniä. Saa nähdä mikä reaktio on ensi jouluna kun pikkutyyppi näkee joulupukin livenä... Jos äitiinsä tulee, niin täydellinen paniikki ja piiloutuminen syliin. -Muttei todellakaan joulupukin syliin..Kuten kuva todistaa, turvaväli oli tarkoin määritelty myös vauvaiän jälkeen. 

Reissuun!

Joulupäivänä lähdimme puolison kotiseudulle varsin pitkän matkan päähän. Tällä ensimmäisellä melkein perhematkalla. Matka pituuteen nähden nopeasti, vaikka kroppa hieman ottikin nokkiinsa. Tietenkin ajoaikaa pidensi se, kun jonkun oli päästävä tunnin välein vessaan ja ylipäänsä jaloittelemaan.. täällä olisi nyt tarkoitus olla Loppiaiseen asti, eli eiköhän tässä ehdi lepuutella. 

Hieman kaipailen ulkoilua mutta pakkaslukemat ovat sitä luokkaa että parempi varoa päivä pari.  Mainittakoon että pysyimme ja pysymme kotimaan puolella. Koronan vuoksi emme pahemmin liiku muualla kuin ns. pakollisisssa kohteissa. Eipä suoraan sanottuna oikein jaksaisikaan. 

Perinteisin jouluvieras: flunssa

Voi kyllä! Koronasta kyse ei sentään ole, ainakaan testin perusteella. Kuumettakaan ei onneksi ole, mutta hieman epämiellyttävä räkätauti. Tämä ei ole ensimmäinen joulu kun olen tullut kipeäksi, tai ylipäänsä loma. Rehellisyyden nimissä olin henkisesti varautunut. Tai olin ja olin. Alitajuisesti olin tietoinen että lomalla kroppani antaa itselleen luvan sairastua. Yleisesti olin hokenut miten maskin käyttäminen on pitänyt taudit kurissa viimeiset kaksi vuotta.. Ylpeys käy lankeemuksen edellä?

Paraneminen on ollut yhtä vuorostorataa. Alkuun vaikutti siltä että flunssa menee nopeasti ohi. Nyt homma näyttää kääntyneen oireista päätellen poskiontelon tulehduksen puolelle. Voi kiitos tästäkin..

Tulevat päivät

Tulevat päivät pitävät sisällään mm. lepuuttelua, vähän opintojuttuja, toivottavasti pian ulkoilua, soittamista (viulu on mukana) ja ihan vain olemista. Nyt ajatuksena on keskittyä koko perheen yhdessäoloon ja antaa vauvalle hieman enemmän huomiota ilman liiallista stressiä. Toki en pahastuisi jos järkytävä määrä räkää poistuisi mahdollisimman pian ja antaisi enemmän tilaa aivoille.

Vähemmän rentouttava projekti on Kelan lomakkeiden täyttäminen. Jännä sinänsä, muutamaan vuoteen en ole ollut Kelan kanssa missään tekemisissä. Kieltämätä ei ole ilo palata asiakkaaksi, mutta ehkä tästä selviää. -Ellen sitten tee sovintoa Veikkauksen kanssa joka vastineeksi voisi antaa esim. Lotosta suuren voiton? Hyvin realistinen skenaario.  

Ja mitä vatsaan kuuluu...

Vilkasta kieltämättä! Tosin vilkkain aika painottuu iltoihin. Eli varsin tavallinen vuorokausirytmi. Tässä vaiheessa potkut eivät ole epämiellyttäviä tai kivuliaita, korkeintaan vievät huomion. OIkeastaan olen helpottunut jokaisena iltana kun vauva alkaa liikkua lähes samoihin aikoihin ja samalla kaavalla. Kaikki kunnossa siis <3

Tässä vaiheessa eli RV25 (24+2) alkaa jopa viikoittain huomata että "juniori" todellakin kasvaa. Vatsan kasvamista en huomaa samaan tapaan kuin ennen. Lähinnä kenkiä pukiessa ja paitojen istuvuuden muuttuessa. Sen sijaan vauvan liikkeet tuntuvat joka viikko paremmin ja voimaa on ihan eri tavalla kuin muutama viikko sitten. Nyt osa liikkeistä näkyy ulospäin. Tosin minulla ei ole aavistustakaan onko kyseessä jalka, käsi, polvi vai mikä..No, pääasia että erotan ne toisistaan synnytyksen jälkeen?

Millainen joulu sinulla oli?