perjantai 20. toukokuuta 2022

Kuulumisia vauva-arjen keskeltä: kuuluisat mokani tähän asti..

Vauva-arki tuo itse kullekin mukanaan yllätyksen jos toisenkin. Suuri osa "odotas vaan" -asioista ei kuitenkaan ole tullut yllätyksenä tai ollut ongelma. Olen elänyt tätäkin ennen aikoja joina en esim. pääse vessaan milloin haluan, suihkuun milloin haluan, juoda rauhassa kahvia, lukea lehteä, kirjaa tai vaikkapa päässyt ulkoilemaan milloin haluan. Rajoittavat tekijät ovat vain olleet toisenlaisia. 

Ihan oppikirjamaisestikaan kaikki ei olen sujunut. Näin muutaman viikon vauva-arkeen tutustuneena uskaltaudun kertomaan muutamista asioista jotka eivät menneet ihan.. priimasuorituksella.. tai ainakaan ohjeiden tai suunnitelmien mukaan. 

"Nukuta vauva omaan sänkyyn"
Tällainen ohje tuli luettua. Onhan tätä yritetty pari kertaa mutta huonolla menestyksellä. Sen jälkeen ns. kompromissit ovat nukahtamisen suhteen onnistuneet, mutta eivät alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Lopputuloksia on kaksi: Tavoitteena on rauhoittaa Juniori ennen sänkyyn siirtämistä esim. ruuan ääreen. Yllättäen vauvansänky ei sovellu imetyspaikaksi. Vaihtoehto 1. Juniori ehtii nukahtaa syliin tai sängylle ennen kuin ehtii omaan sänkyyn. Vaihtoehto 2. Äitikin nukahtaa kun yrittää nukuttaa. Ja edelleen ollaan samassa sängyssä..

Onneksi etenkään kolmeviikkoisen vauvan kanssa tämä ei liene katastrofi. Tosin jos esim. 15-vuotiaana Juniori nukahtaisi omaan sänkyyn, en pahastuisi. 



"Opettele useita imetysasentoja"
Tämä tyssäsi kahteen vaihtoehtoon: kyljellään ja istualtaan, käytännössä katsoen synnytysasennossa. Mukaan piti ottaa sellainen asento mikä pelittää kodin ulkopuolella. Jotenkin se jäi.. No, ehkä skarppaan vielä.

"Älä palkitse tai lohduta ruualla" 
Tämä kannattaa tulkita huumorina, koska sitä se on. Siinä olen tosissani että haluan osaltani ennaltaehkäistä taipumusta tunnesyömiseen. Joo, tiedän kyllä että kolmeviikkoisen tulee syödä silloin kun kysyntää on. Siitä huolimatta olen huumorilla heittänyt: "Hienoa, mitä olen tehnyt aina kun lapsi on tyytymätön.. ruokkinut." 

Tosin Juniori antaa aika selkeät nälkämerkit ja huomaa hyvin milloin yrittää ruualla kuitata jonkin muun ongelman. Toisaalta hän myös lopettaa syömisen heti kun nälkä on ohi. Yleensä tätä seuraa nukahtaminen. Mutta no, olen siis sortunut palkitsemaan ja lohduttamaan lastani ruualla jo elämän alkumetreillä. 

Puklurätti valmiina
Tässäkin tilanne on usein 1-0 Juniorin hyväksi. Otan puklurätin valmiiksi ja yritän pitää sitä kaulalla tms. -Yleensä turhaan. Mutta kas kummaa... juuri kun erehdyn syystä tai toisesta ottamaan rätin pois n. sekunniksi, kuinkas käykään.. Juuri silloin se puklu tulee. Luonnollisesti vaatteille, lakanoille yms. mihin sen ei alkujaan pitänyt joutua. 

Olen erittäin varma että kyseessä on jonkinlainen kamppailu minun ja Juniorin välillä. Luulen usein osaavani tulkita hyvin ilmeitä, ääniä ja eleitä. Valitettavasti tulkintakykyni pettää lähes aina silloin, kun luvassa on sotkua. Kiitos tästä. No, ainakin olen oppinut hyväksymään etten ihan hetkeen tule pitämään puhtaita vaatteita. -En ainakaan siitä lähtien kun puhdas vaate on saatu päälle. Toisaalta kai kyse on tasapuolisuudesta: Juniorin ei tarvitse olla ainoa jonka vaatteille menee millloin mitäkin jännää. 

Rätti väärällä puolella äidillä tukka sekaisin.. :D 

Ensin body, sitten housut..
Tämä kuuluu yön tuntien haasteisiin. Okei, myös päiväsaikaan. Unimäärä kun ei taida olla aina riittävä. Mutta klo 02-03 tämä moka hieman ärsyttää. Juniori on nälkäinen eikä aivan tyytyväinen koska pukeminen on hänestä turha toimenpide. Vaipanvaihdon hyödyt hän osittain käsittää. Tosin kyse voi olla siitä, että luvassa on ruokaa toimenpiteen jälkeen.. 

Mutta miten usein olen alkanut pukea ensin housuja ja tajunnut että bodyn alaosa pitäisi saada kiinni.. erittäin usein. Juniori ei tietenkään voi minua asiasta muistuttaa hyvissä ajoin, vaan osoittaa mieltään kun pukeminen pitkittyy.

Vahinkoja sattuu ja pikkuvauva voi kaikessa yksinkertaisuudessaan olla hyvinkin nokkela. Toisaalta hyvä näin, vaikkei tuosta nokkeluudesta osaa aina iloita. Ainakaan ei samat asiat eivät toistu samanlaisina. 

Äitiys on siinä mielessä lajina armollinen, että ei ole olemassa ns. parasta suoritusta. Vahinkoja sattuu väkisinkin, mutta mikäli asia ei ole katastrofaalinen, moni moka antaa oikean asenteen kanssa hyvät naurut. -Ei tosin vauvalle ainakaan joka kerta. No, sekin päivä tulee kun Juniorikin oppii nauramaan äidilleen.. hyvä kysymys onkin, tuoko se vaihe enemmän naurua vai itkua myötähäpeästä.. 

Se alkaakin olla viikonlopun aika. Harvinaista et muistin! Oikein mukavaa viikonlopun alkupuolta, hyödyntäkäämme ulkoilukelejä! 


sunnuntai 15. toukokuuta 2022

Vauva-arkea: Jo toinen puku pilalla samana päivänä!!!

Juniori alkaa olla parin viikon ikäinen ja se paljon odotettu/pohdittanut/pelottanut/ties mitä ajatuksia herättänyt vauva-arki näyttää päässeen käyntiin. Jotenkin outoa miten pari viikkoa sitten en meinannut edes uskaltaa koskea vauvaan. Nyt otteet ovat varmentuneet ja Juniorin eleet alkavat olla tulkittavissa. Asiat muuttuvat jatkuvasti ja oppiminen tapahtuu usein erehdyksen kautta..



"Jo toinen puku pilalla samana päivänä"
Tämä Speden Pikkupojat -elokuvasta napattu siteeraus kuvaa tilanetta täydellisesti! Vaipanvaihto sujuu periaatteessa, mutta käytännössä en ole vieläkään päässyt jyvälle missä mokaan kun Juniori onnistuu kastelemaan vaatteensa. -Ja kyllä, olen ottanut huomioon poikalasten kohdalla olennaisen asian.. tällä hetkellä Liberon vaipat ovat pelittäneet parhaiten. Lidlin vaipat sen sijaan ovat jopa Juniorille vähän reiluja.. "jopa" siksi koska Juniorilla oli syntyessään kivasti kokoa. 

Vaipanvaihdossa Juniorin järjestämät yllärit ovat opettaneet/pakottaneet keksimään varatoimenpiteitä. Esim. vaippa pois vasta pesupaikalla, pesun jälkeen pyyhe mikä ei tosin auta ja rivakasti hoitopöydän luokse. Matkan varrella on vain toivottava parasta. Jostain syystä uuden vaipan haluaa laittaa mahdollisimman nopeasti..Toinen mukava yllätys on myöntää "äänimerkin" jälkeen, että toimenpide on uusittava. Kyllä tämä tästä.. toisaalra Juniori on varmasti parantanut reaktiokykyäni! 

Entä yöt....
Yöt ovat sujuneet kivuttomasti. Juniori on todella täsmällinen, herää kahdesti syömään ja todella samaan aikaan. Illat sen sijaan ovat hieman haasteellisempia, eivät tosin mahdottomia. Juniori piristyy. Ns. nukkumaanmenoaikaan kaivataan milloin seuraa, milloin maitoa jne. Vatsavaivat ovat toistaiseksi vähäisiä. 

PitkäIkaisempi nukahtaminen tapahtuu usein spontaanisti, yleensä syömisen jälkeen. Mutta tässäkin tilanne vaihtelee. On yksittäisiä iltoja joina on täysi mysteeri mitä vailla Juniori on. Ja usein ne mysteerit lisääntyväy kun ikää tulee..

Oma palautuminen
N. reilu viikon verran synnytyksen jälkeen olin ika puolikuntoinen. Nyt lenkkeily sujuu, tosin ei entisillä määrillä. Jooga on jälleen monipuolistunut kun pääsen taas vatsalleni. Autuus.. Vaunulenkit ovat olleet vapauttava lisä. Juniori toistaiseksi nukkuu vaunuissa ja äiti on päässyt treenaamaan ylävartaloa koulun pihan leikkitelineiden avulla. On muuten tehnyt hyvää!

Kuten arvata saattaa, liikkuvuus ei ole ihan samaa luokkaa kuin ennen raskautta. Mutta se kehittyy ajan ja maltillisen harjoittelun myötä. Vaa'alla en ole käynyt, mutta vaatteiden istuvuus on antanyt ymmärtää että muutosta on tapahtunut.

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa! Sattuneesta syystä kirjoittaminen on nyt hieman vähäisempää mutta päivitän kuulumisia ja tulen kirjoittamaan muustakin mahdollisuuksien mukaan. 

Oikein mukavaa sunnuntaita kaikille! 





perjantai 6. toukokuuta 2022

Terveisiä vauvakuplasta!

 Vauva-arki on päässyt alkuun. Kieltämättä sairaalasta lähtiessä jännitti aika tavalla. Ensimmäinen yö  oli nukkumisen suhteen hieman.. no, ei onnistunein. Junioria ei nukuttanut. -Paitsi päivällä. Seuraavana päivänä alkoi ns. perustaitojen harjoittelu imetyksestä vaipanvaihtoon ja pukemiseen. Suureksi yllätykseksi homma sujui! Ainakin melkein..

Äiti ei tajua edes mihin sukat kuuluu.. Taas hävetä silmät päästä!! 
Mutta asiaan..

Palautuminen

Minulle tuli suurena yllätyksenä se, miten toipilas sitä oli synnytyksen jälkeen. Krempat olivat perinteisiä. Hb tosin putosi sen verran että tekivät rautainfuusion. Liikkuminen oli pari päivää oikea vitsi.. Ensimmmäisenä päivänä puoliso joutui hakemaan ruokaa koska tarjotin ei olisi pysynyt käsissä..

Vähitellen helpotti ja parissa päivässä en nukahdellut jatkuvasti. Myös kuume helpotti seuraavan päivän aikana. Kotiinpaluupäivänä olo oli jostain syystä heikko, mutta helpotti seuraavaan päivään mennessä. Aloitin seuraavana päivänä ulkoilun varovasti ja lisäsin vähän kerrallaan. Ulkoilun määrä ei ole lainkaan samaa luokkaa kuin esim. päivää ennen synnytystä. Mutta vähän kerrallaan. Toisaalta ulkonaolon määrään vaikuttaa Juniorin ruoka-ajat. Nyt päästiin viimein ekalle vaunulenkille! Näin alkuun aika on 30 minuuttia, mutta sekin vapauttaa paljon. Kun lisäämiseen tulee lupa, pääsen itsekin liikkumaan enemmän. 

Joogan ja jumpan olen aloittanut myös. Lihakset ovat aika jumissa, mutta liikkuvuus ja ketteryys ovat lisääntyneet joka päivä. Keskivartalon treeni luonnollisesti painottuu selkään ja ylävartaloon. Vatsalihasten kanssa saa varoa vielä pitkään. Seuraavaksi olisi kai tarkoitus tehdä tasapainoharjoitteita kehonhallinnan parantamiseksi. Myös rulliksia olisi mukava päästä kokeilemaan lähiviikkoina. Mutta asia kerrallaan ja kehon ehdoilla. -Ja tietenkin Juniorin!

Juniorin kuulumiset

Juniori on nyt reilu viikon ikäinen. Itse näen Juniorin hämmentävän helppona vauvana! Itkee lähinnä "asiasta" eli ruoka-aikana jos tarjoilu viivästyy esim. minuutin. Samoin tarpeettomien asioiden kuten vaipanvaihdon, pesun yms. aikana tulee närkästynyt itku. Oikeastaan kaikki muu syömistä ja nukkumista lukuunottamatta on turhaa. 

Nyt Juniori on hieman enemmän hereillä ja katselee ympärilleen. Enimmäkseen huomio kohdistuu valoon ja väreihin. Musiikki on mukava juttu, ja sitä tulee kuunneltua päivällä imetyksen aikana. 

Ja syöminen.. ei ongelmaa! Alkuun mietin pitääkö poika kiinnittää syliin kun maito kelpasi 24/7. Nyt välit ovat päiväsaikaan n. 3 tuntia, mutta välillä pitää saada ns. jälkiruoka tai mikä lie välipala. Mitä tarjontaan tulee.. runsasta. 

Muuten vauva-arki on mennyt ilman suurempaa draamaa. Totta puhuen tykkään kovasti olla Juniorin kanssa ja "toimenpiteiden" ohessa unohdun tuijottamaan vauvaa. Mitäs on niin söpö.. mutta tällaista tänne! 

Mukavaa viikonloppua kaikille! 

P.S Älkää vaan kysykö miten lukemisprojekti on jatkunut.. 




lauantai 30. huhtikuuta 2022

Juniori syntyi viimein ❤

 Vihdoin ja viimein odotus päättyi ja Juniori saapui maailmaan! Kai tässä jonkinlaisessa vauvakuplassa ollaan, vaikken osaa sellaista kuvaillakaan. Ehkä on jokaiselle erilainen? 

Synnytys käynnistyi todella sponaanisti lenkin päätteeksi. Limatulppa irtosi ja suihkureissulla alkoi kipeämmät supistukset. Väli muuttui lyhyessä ajassa alle 10 minuuttiin, minkä jälkeen olikin siirto sairaalaan. Tällä kertaa näytti silti että Juniori ei keskeytä projektia yötä vasten. Kivulias meno jatkui seuraavan päivän. Oli oksentelua yms. mitä nyy asiaan kuuluu. Iltasella päästiin ponnistamaan. Vaihe kesti 17 minuuttia ja 18:37 Juniori oli syntynyt ❤ Mitat olivat 3625 g ja 52 cm. Oli siis hyvin pakattu! Siis alle 160-senttiseen äitiinsä..

Luvassa on tutustumista ja totuttelua vauva-arkeen. Tunteet tietenkin heittelevät mutta asiaankuuluvasti. Nyt edetään askel ja hetki kerrallaan kiirehtimättä. Ja tietenkin yritetään muistaa nauttia mahdollisimman monista hetkistä ❤



maanantai 25. huhtikuuta 2022

Kirjoitanko itsekeskeisesti?

 Itsekeskeisyys on asia mitä toivon onnistuvani välttämään, ainakin liiallisissa määrin. Blogitekstieni sisältöjä tarkastellessani heräsi kuitenkin pohdinta: onko ulosantini pidemmän päälle itsekeskeistä? Onko huomio vain minussa, vai onnistunko ulottamaan sisällön itseni ulkopuolelle muihin ihmisiin? Kieltämättä nämä kysymykset pohdituttavat. Kommunikoidessani "livenä" päässäni jyskyttää muistutus "säännöstä" tuoda esille kiinnostus toiseen osapuoleen. Joskus onnistun paremmin, joskus huonommin. Melkein outoa miten niinkin arkipäiväinen asia kuin dialogi voi olla niin vaikeaa. 

Syömishäiriöstä toipuessani halusin irtautua blogini sisällössä "vuodatuksesta" liittyen erityisesti anoreksiaan. Liikunta-aiheet olivat aluksi oman liikkumisen ja kehityksen tuomista esille, mutta ajan myötä halusin liittää mukaan treeniohjeita ja pohdintatekstejä yleisemmällä tasolla. Olenko onnistunut? Itse asiassa en tiedä. Voihan toki olla, että tekstini lukijoiden silmissä näyttävät omien ajatusten ja tekemisen hehkuttamisena. 

Miksi esitän kysymyksiä?

Blogin lopussa on usein kysymys. Kysymyksen tarkoituksena on antaa puheenvuoro lukijalle kertoa omista näkemyksistään ja kokemuksistaan. Koska blogini sisältö ei ole aivan tarkkaan rajattu, väkisinkin näkökulma ja jää omakseni vaikka aihe olisi miten objektiivinen tahansa. Kysymyksellä lopussa on siis hieman itsekäskin tausta: minusta on mukava lukea erilaisista kokemuksista ja näkökulmista, sillä omani ei todellakaan ole koko totuus. -Ei edes silloin, kun mielipiteeni on vahva. Mielestäni ihan parasta on juuri saada kokoon dialogi sekä erilaisia näkökulmia. Samalla oma käsitykseni aiheesta täydentyy.

Tosin aika ja kehitys tekevät tehtävänsä. Olen tietoinen siitä, että blogien suosio kokonaisuudessaan on laskenut, ja siirtynyt esimerkiksi Instagramin puolelle. Tämä saakin usein miettimään miten pitkään blogin kirjoittaminen jatkuu. Toisaalta minusta on mukava kirjoittaa.  



Kiinnostus yleiseen tasoon ja ilmiöihin

Vaikka kuuntelen mielelläni ja olen kiinnostunut asioista joita ihmiset minulle itsestään kertovat, pidän myös kuuleman analysoimisesta ja laajentamisesta yleisemmälle tasolle. Tuollaisenaan ajatus kuulostaa korkealentoiselta ja vaikeaselkoiselta. Mutta jos esimerkiksi joku kertoisi minulle miten hän kokee sosiaalisen kanssakäymisen työpaikallaan, pakko myöntää että alan pohtia työpaikan sisäistä "kulttuuria". Jos kertoja itse kokee olevansa introvertti ja kollegat enemmän ekstrovertteja (tai päinvastoin), näiden kahden ja niiden välillä olevien ihmistyyppien yhteistyön toimivuus kiinnostaa. 

Vaikka moni saattaa pitää tällaista ajatuksenkulkua epäreiluna kuunneltavaa osapuolta kohtaan, en sanoisi niinkään. Itse näen laajemman näkökulman osana ratkaisukeskeistä ajattelua. Ajattelen, että käsitys esimerkiksi työpaikan kulttuurista voi auttaa vähemmistön edustajia selviytymään tilanteista, jotka he kokevat itselleen epämukaviksi. Toisaalta tuon paikallisen kulttuurin ja ryhmädynamiikan tulkitseminen voi auttaa myös enemmistöä ottamaan huomioon vähemmistön omana itsenään. Käytännön esimerkkinä voisi ajatella jälleen introvertti-ekstrovertti -asetelmaa. Keskinäinen ymmärtäminen auttaa kumpaakin osapuolta. 

Toisaalta uskon myös, että huomion siirtyminen omasta itsestään yleisemmälle tasolle tekee itse kullekin hyvää. -Minulle myös. Itse koen saaneeni osakseni käytöstä mikä ei ole tuntunut hyvältä. Pohdittuani millaiset asiat minussa tai omassa käytöksessäni provosoivat esimerkiksi epäasiallisiin kommentteihin, käsitän että kyse on laajemmasta ilmiöstä. 



Pohdintaa

Lienee hyvä kysyä, tarvitseeko meidän olla erityisesti julkisessa ulosannissa täydellisen epäitsekkäitä? Tai vielä olennaisempaa: pystymmekö siihen? Väkisinkin varmasti moni meistä peilaa saamaansa informaatiota juurikin omiin kokemuksiinsa tai yleiselle tasolle. Toisaalta jos itse olen kokemuksistani kertova osapuoli, en välttämättä edes halua että huomio olisi vain minussa. 

Tosin sekin on joskus epämukavaa, jos kuulija kääntää välittömästi kaiken itseensä. Jos hieman saan valittaa: kaikkein vaikeinta minulla on suhtautua ihmisiin, jotka kilpailevat sairauksillaan ja vaivoillaan. -Tai ylipäänsä kummalla menee huonommin. En vain ole koskaan käsittänyt tällaisen mittelön logiikkaa ja päämäärää. Alussa mainittu epämukavuus toisaalta paljastaa myös minusta jotain: ilmeisesti kaipaan ainakin sopivan määrän huomiota. Itsekeskeistä? Mutta kuten totesin, se määrä on rajallinen. Kyllä, olen istunut elämäni aikana terapiassa ja vaistomaisesti kääntönyt monet asiat yleiselle tasolle sillä en ole halunnut puhua itsestäni. 



Ehkä blogitekstit ovat jotain, missä kirjoittajan omat näkemykset saavat näkyä juuri sen verran kuin kirjoittaja itse haluaa. Anoreksiasta toipuessani ja ns. uuteen elämään totutellessani pohdin ja kerroin pääasiassa vain omista kokemuksistani ja ajatuksistani. Sama päti terveemmän aktiiviliikkujan elämäntyylin aloittamiseen. Kirjoitan edelleen mielelläni liikunnasta ja terveydestä niin monipuolisesti kuin taito- ja tietotasoni antavat sallivat. 

Synnytyksestä palautumisesta ja treenin pariin palaamisesta tulee erittäin varmasti teksti tai usempi, jotka todellakin käsittelevät omia kokemuksiani. Koittakaa kestää.. Toisaalta kunhan taas pääsen edes vähän enemmän liikunnan pariin, kirjoitan mielelläni taas erilaisia treenivinkkejä. -Ja miksei sitä ennenkin, mutta valitettavasti vanhan materiaalin ja kuvien pohjalta. Vai onko se niin valitettavaa.. 



Näiden sekavien pohdintojen myötä toivotan mukavaa viikkoa kaikille! Huom, Instan storyssa on pieni kysely postaustoiveista, löytyy nimimerkillä aliisa_85    :)




perjantai 22. huhtikuuta 2022

Raskaus yliajalla: Älkää kehottako enää nauttimaan vielä kun...

 Pitäisi tietenkin olla kiitollinen, sillä erityisesti keskiraskauden aikaan aivan liian aikaisilla viikoilla oli omat ongelmansa jotka aiheuttivat pelkoa keskenmenosta. Lisäksi kroppa oli ilmeisesti "muotoutumisen" vuoksi varsin ongelmallisessa tilassa. Nyt ollaan kuitekin saavutettu ilmiö nimeltä "yliaikaisuus". Tällä hetkellä henkinen kantti alkaa todellakin olla koetuksella. 



"Nauti vielä kun voit!"

Joo kiitos en nauti. Toki on asioita joista jaksaa vielä iloita. Näihin kuuluvat hyvät ulkoilusäät ja harvinaisen hyvä kunto. Kaipaan kuitenkin toimivampaa kehoa sekä aikaa jona vatsa ei ole tiellä. En tiedä tarkkaa lukemaan paljonko paino on noussut, mutta ilmeisesti kyse on yli 10 kilosta. Tämäkin vaatii veronsa. Ja vaikka raskaasta vauva-arjesta miten varoitellaan, odotan todellakin aikaa kun Juniori on siirtynyt vatsasta ulkomaailmaan ja arkeen mahtuu selkeää tekemistä. Tällä hetkellä jokainen päivä on enemmän tai vähemmän ajan tappamista pakolla keksityillä aktiviteeteillä. Itse asiassa lenkkeily/ulkoilu alkaa olla ainoa asia, mistä aidosti pidän. 

En onneksi/valitettavasti ole ainoa jolle kehotus nauttimaan vielä kun voi särähtää korviin. Jokainen meistä on yksilö ja kokee asiat omalla tavallaan. Osalle sellainen puhdasta oleskelu sopii paremmin, toisille huonommin. Tietenkin käsitä että esim. vaunujen kanssa pääseminen minne vain ei ole itsestäänselvyys. Mutta eipä ole vatsankaan kanssa.. Tässä vaiheessa vatsan herättämä huomio alkaa olla lähinnä epämiellyttävää puhumattakaan kysymyksistä koskien laskettua aikaa. No.. siitä on melkein viikko. 

Overdue..


Henkinen jaksaminen..

Ilmeisesti olen huono odottaja vaikka olenkin luullut itseäni kärsivälliselliseksi ja sinnikkääksi. Toisaalta nämä eivät ole suljettu pois. Nyt vain alkaa tulla raja vastaan. En oikeastaan osaa edes määritellä mikä on vaikeinta. En enää kovin mielelläni edes puhu mistään raskauteen liittyvästä, sillä sattuneesta syystä alan olla korviani myöten täynnä kyseistä aihetta.

Pohdiskelevat kommentit pärjäämisestäni vauvan kanssa ovat yksi erittäin triggeröivät aihe. Kukaan meistä ei ennustaa millainen syntyvästä vauvasta tulee. Näin ensikertalaisena en myöskään halua liikaa arvioida pärjäämistäni. Pärjäämisen kyseenalaistaminen ja silmien pyörittely tulevan suhteen laskevat uskoa itseeni ja kykyihini. Oikeastaan juuri sellaiset pohdinnat saavat minut itsenikin uskomaan etten pärjää. Todellisuudesta sitä ei tiedä, ja ottaen huomioon taustani saatan pärjätä hyvin. -Riittävän hyvin ainakin. Itse asiassa henkisesti pärjään parhaiten kun minulla on tekemistä. 

Tällä hetkellä juuri se tekemisen rajoittuminen ahdistaa todella paljon. On totta että vauvan kanssa tekeminen on myös rajoittunutta, mutta ainakin tekemistä on ja vieläpä sellaista missä on järkeä ja selkeyttä. Kuten olen todennut, totuttuani vauva-arkeen ja sen sisältöön laajennan toiminta-aluettani ja ns. omia juttuja pikku hiljaa mukaan. Tällä hetkellä jokainen päivä tuntuu jollain tavalla turhalta, kun ainoa mitä saatan tehdä ovat kotityöt, ulkoilu mitä tässä enää keksiikään. Viimeisen muutaman viikon aikana olisin esimerksi hyvin voinut vielä tehdä opintoja, mutta keskeyttämisen pelossa en uskaltanut ottaa yhtäkään projektia työn alle. Anteeksi valitus mutta minua tämä jurppii. 



Käynnistämisaika sovittu..

Tämä oli sekä huojennus että pieni pettymys. Huojennus oli tieto siitä ensi viikolla Juniorin vuokrasopimus päätetään ja hänen on aika siirtyä ulkomaailmaan. Pettymys oli ajankohta: torstai.. Olin jostain syystä tuudittautunut ennen visiittiä lääkärin luona ajatukseen, että käynnistäminen olisi jo alkuviikosta, eli maanantaina tai tiistaina. Tiedän että kuulostan valittajalta ja varmaan olenkin, mutta tässä vaiheessa ja hieman ylikypsänä parinkin päivän lisäodotus tuntuu parilta vuodelta. 

Itse tarkastuksessa kaikki oli hyvin. Juniori voi hienosti ja viihtyy yksiössään oikein hienosti. On kuulemma onnistunut löytämään myös asennon jossa on saanut lisätilaa. No, käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että erityisesti iltaisin hän on kuin kuntopyörällä polkisi. Onhan se helpotus että vauvan liikkeet tuntuvat mutta.. Joo joo, olen kiitollinen ja ompelen vaikka suupieleni ylöspäin. 

Tulevien päivien selviytymissuunnitelmia..

Luulen että jatkan samaan malliin: pysyn enimmäkseen omissa oloissa ja omassa rauhassa, ulkoilen, luen jne. Nyt kaikki sosiaalinen kanssakäyminen alkaa olla vaikeaa. On myös asioita joiden vastaanottaminen tehdä tiukkaa: nauti vielä kun voit -kommentit, tilanteelle nauraminen erityisesti huonoilla vitseillä, sääli ja ylipäänsä kaikki millä väkisin yritetään kääntää tilannetta positiiviseksi. Järjellä olen tietoinen hyvistä puolista ja kuinka kiitollinen minun pitäisi olla. Valitettavasti henkinen ja fyysinenkin jaksaminenkin alkavat olla koetuksella. 

Fyysinen jaksaminen? Miten ihmeessä jos tässä vaiheessa kävelen useita kilometrejä päivässä ja vielä kuntoportailla? Miten edes kehtaan valittaa kun moni ei kykene liikkumaan koko raskauden aikana lainkaan? Kyllä minä kehtaan. Lähtökohtaisesti jokainen raskaus on yksilöllinen. Mielestäni raskauden helppous ja vaikeus ovat asianomaisen itsensä, ei muiden määriteltävissä. Jos nainen jonka mieliala on ollut hyvä ja hän on voinut loppuun asti liikkua ja elää ns. normaalisti sanoo raskautensa olleen vaikea, minä uskon häntä. Se mitä minä näen hänen voinnissaan päällepäin, ei kerro miten hän on raskautensa kokenut. 



Jos loppuun muuta kuin valitusta: Postaustoiveita synnytyksen jälkeiselle ajalle?

Valitus -tila on turhan helppo unohtaa päälle. Siispä kysyn niin täällä kuin Instassa: millaisia aiheita toivotte synnytyksen jälkeiseltä ajalta? -Nyt kun tämä ehkä toivottavasti sittenkin syntyy joskus.. Tässä olisi jokunen ehdotus:

- Totuttelu vauva-arkeen

- Fyysisen palautumisen edistyminen

- Treenin ja vauva-arjen yhdistäminen (mikäli siinä onnistun)

- Kehon toimivuuden palautuminen

- Juniorin kuulumiset 

- Ajatuksia äitiydestä ja äiti-minän muotoutuminen

- Ruoka- ja tarvike -testailuja (sen mukaan mitä käsiini saan ja innostun kokeilemaan)

Vauva-arkeen ja Juniorin kuulumisiin liittyen tulen kuitenkin pitämään yllä tietosuojaa, eli vauvan kasvoja en tule kuvissa näyttämään. Ruoka- ja tarvike -testailuissa mahdollisuuksiin vaikuttaa paljolti erityisesti vauvantarvikkeissa saatavuus. Toisaalta olen sen verran yksinkertaisuutta arvostava, että menen mieluummin vähemmän on enemmän -linjalla. 

Tällaisin fiiliksin toivotan itse kullekin mukavaa viikonloppua! Koitan ensi kerralla valittaa hieman vähemmän.. aina voi yrittää?


keskiviikko 20. huhtikuuta 2022

Facebookin poistaminen puhelimesta: vaikutukset mielialaan ja ruutuaikaan

 Viime viikolla päätin tosiaan poistaa puhelimestani Facebook -sovelluksen. Muita "siivouksia" en ole toistaiseksi tehnyt, mutta jatkan mikäli katson sellaisen tarpeelliseksi. Yhden ainoan somekanavan vähentämiseltä en odottanut suuria vaikutuksia. Sain kuitenkin yllättyä hieman. Vaikutukset herättävät sekä positiivista yllättyneisyyttä, mutta myös pientä hämmennystä..

Aluksi "vieroitusoireita"

Kyllä! Vaikka Facebookia tuli lähinnä silmäiltyä, myönnän tiedostamatta etsineeni kuvaketta. Tätä kesti pari päivää ja kieltämättä koneella FB:n avaaminen oli kuin palkinto. Tässä mietin olisiko ns. täysi poistuminen viisaampi vaihtoehto. Muutaman päivän jälkeen en enää erikseen "odotellut" niitä kahta hetkeä joina olen koneella. 

Laitan edelleen Instagramissa julkaissut kuvat myös Facebookiin. Reaktioni "tykkäyksiin" on kuitenkin myös muuttunut vähäisemmäksi. En "odota" reaktioita samalla tavalla kuin ennen, mikä toki on positiivinen ilmiö. Myönnän että Instaa tulee katsottua samaan tapaan kuin ennenkin, mutta esimerkiksi tarvetta selailla mahdollisimman monen käyttäjän julkaisuja uutisten tapaan ei ole kasvanut. 

Nyt tuli nautittua vähän enemmän lämmöstä..

Muutokset ruutuajassa yllättivät

Maanantaisin puhelimeeni ilmestyy viikkoraportti ruutuajasta. Yleensä nolostuneena katson viikottaisia aikoja, joihin liian usein liittyy sana "enemmän". Toisaalta puolustaudun hieman silläkin, että tämä odotteluaika eksyttää herkemmin ruudun ääreen. Ihan hyvä selitys? Muita aktiviteettejahan ei ole.. 

No, tällä kertaa ruutuajassa oli tapahtunut 4 tunnin ja 40 minuutin mittainen vähennys. Vaikka kyse oli viikon saldosta, noin suuria muutoksia en ole nähnyt hetkeen. Voiko tosiaan yhden sovelluksen poistaminen vähentää ruutuaikaa noin merkittävästi? -Ilmeisesti voi. Tämä oli sekä ilo että järkytys. Tuntui hyvältä nähdä noin mittava vähennys. Yleensä ruutuaikani on arkipäivisin suurempi, sillä viikonloppuisin sosiaalinen kanssakäyminen pitää kummasti puhelimen poissa käsistä.. kas kummaa. Toisaalta muutos järkytti. Olenko tosiaan käyttänyt noin paljon aikaa somessa roikkumiseen?? Ehkä sovelluksen poistaminen oli erittäin ajankohtaista.. 

Korvaavia haasteita..


Puhelimen kiinnostavuus..

Kieltämättä puhelimen kiinnostanvuus on vähentynyt. Edelleen huomaan ottavani puhelimen käteen useammin kuin olisi oikeasti tarpeen. -Siis vaikkei minulla olisi mitään erityistä katsottavaa. Usein kuitenkin huomaan miettiväni mitähän tästä nyt olen katsomassa. Totta puhuen puhelin ei viime päivinä ole enää ollut niin niin mielenkiintoinen. Kieltämättä mietin vähensikö FB:n poistaminen myös kiinnostusta Instaan. 

Aktiivisimmin käytössä ovat edelleen askelmittari, BookBeat sekä Youtube. Jälkimmäisestä kuuntelen lähinnä musiikkia ulkoillessa. Äänikirjoja ja musiikkia en rajoita, sillä niissä ruutua ei tule katseltua eikä poukkoiltua kohteesta toiseen. Ja aikana ennen älypuhelinta yksi jos toinen liikkui kannettava cd-soitin eli nk. Walkman mukanaan lenkillä ja ties missä. Oma laitteeni sanoi sopimuksen irti muutama vuosi sitten. Mutta samaan tapaan onnistui musiikin ja äänikirjojen kuunteleminen. 

Eksyin polulta..


Muutokset mielialassa

Mielialan arviointia toki hieman vaikeuttaa se v**utus, minkä raskauden siirtyminen ns. yliajalle saa aikaan. Toisaalta on  myönnettävä, että FB:n poistaminen puhelimesta on kuluneiden päivien aikana keventänyt mieltä. Toistaiseksi Messengerissä yhteydenpito tapahtuu vain sellaisten tuttujen ja läheisten parissa, joiden ainoa viesti ei ole "joko olet synnyttänyt?". On suoranainen helpotus lukea tai "keskustella" oikeastaan mistä tahansa muusta aiheesta. 

Kokonaisuudessaan koen alkaneeni taas hiukan enemmän innostumaan eri asioista. Soittaminen ja muu ns. luova toiminta on ollut vähäisempää. Tähän alkaa tosin liittyä tuo prkleen vatsa jonka kanssa törmään milloin mihinkin. Toisaalta innostuin hieman "laittamaan" kämppää siirtämällä ylimääräistä tavaraa pois ja raivaamalla tilaa vaatekomeroon vauvanvaatteita varten. Sen verran tämä kämpän laitttaminen vaatii ruutuaikaa, että saan katsottua nettikirppareiden tarjonnnan.. 

Kokonaisuudessaan mieliala on muuttunut hieman paremmaksi ja on ollut iloinen yllätys huomata pientä innostusta eri asioihin ilman itsensä pakottamista. Luulen että FB somepaikkana aiheutti minulle jonkinlaisia "suorituspaineita" ja vääränlaista näkyvyyden tunnetta. Toisaalta olenhan ollut kyseisessä paikassa varsin aktiivinen, eli peiliinkin voi katsoa. Mieluummin kuitenkin yritän suunnata huomion positiivisiin muutoksiin, joita onneksi on tapahtunut. 

Vihertää!!!! 


Pohdintaa

Sosiaalinen media on mielenkiintoinen alue joka näyttää paljastavan käyttäjästään yhtä sun toista. Itselleni yllätyksenä tulivat ne paineet, joita "liian omana itsenään" toimiminen sai aikaan. Tai todellisuusessa sosiaalinen media on alue, jossa loin itse itselleni paineita. Kieltämättä huolestuin myös "tykkäämisten" seuraamisesta, sillä uskon kyseisen toiminnan menneen liikaa itsetunnon pönkittämisen puolelle. Tässäkin mielessä pieni karsiminen oli siis paikallaan. 

Vaikken ole jättämässä somea (ellei ilmene pakottavia syitä), toivon tämän karsimisen parantavan mm. elämänlaatua, keskittymiskykyä, mielialaa pidemmällä aikavälillä ja toisaalta vievän huomion somessa toimimisen laatuun määrän sijaan. Niin, vieläkään en ole onnistunut puhumaan videolla. Itse asiassa teen videoita ylipäänsä todella vähän. 

Ylipäänsä ruutuajan vähentäminen ei ole uusi projekti, vaan peräti sellainen mihin on palattava säännöllisesti. Kuten jo vuosia sitten, toivon edelleen keskittymiskyvyn kehittyvän. Siinä lieneekin elämänmittainen ikuisuusprojekti. Toisaalta toivon käyväni läpi jonkinlaista ajatustyötä siitä, mihin tarvitsen somenäkyvyyttä. Edelleen toivon voivani julkaisujeni kautta motivoida ihmisiä liikkumaan niin, että ensisijaisena motiivina on liikkumisen ilo, eivät esimerkiksi ulkonäköön liittyvät tavoitteet. 

Olen kuitenkin toiveikas: kun Juniori suostuu viimein vaihtamaan yksiönsä suurempaan tilaan, hän todennäköisesti varmistaa ettei ruutuaikaa kerry liikaa some -ajasta puhumattakaan.. Luulen että osasyy somen "liikakäyttöön" liittyy puhtaasti siihen, että muu tekeminen on rajattua ja aikaa taas liikaa. Eli eiköhän se siitä..

Millaisia kokemuksia sinulla on somen "saatavuuden" rajaamisesta?