Kirjoitin aiemmin tekstin kirkon ja hallitsijoiden välisistä valtasuhteista sekä kirkon alisteisesta asemasta suhteessa hallitsijoihin. Tässä tekstissä tavoitteenani on pohtia, millä osa-alueilla kirkolla oli suurempi auktoriteetti, ja mihin se olisi verrattavissa nykypäivänä.
Kansanopetus
Puhdasoppisuuden aikakausi toi mukanaan vahvan panostamisen lukutaitoon, ja ylipäänsä kansanopetukseen. Oppiaineet olivat pääasiassa kristinuskoon liittyviä. Toisaalta lienee hyvä muistaa, että ne asiat olivat merkittävä osa jokaisen arkea, elämää ja ennen kaikkea arvomaailmaa. Kirkko osaltaan pyrki kasvattamaan lapsista kelvollisia kansalaisia. Vaikuttaisi vahvasti myös siltä, että velvollisuus opetukseen osallistumisesta ei ollut sukupuolisidonnaista. Näin ollen opetukseen pyrittiin saamaan sekä pojat että tytöt.
Järjestyksen ylläpito
Mahdolliset rikkomukset saattoivat liittyä tavalla tai toisella huonoon käytökseen, laiminlyönteihin, messussa häiritsemiseen tai vaikkapa siveysrikkeisiin. Lisäksi kirkon edustajat pyrkivät välttämään tilanteita tai toimintaa, joiden seurauksena ilmenisi esimerkiksi holtitonta juomista ja sen seurauksena väkivaltaisuutta. Mahdollisissa väkivaltatilanteissa valtiota edustavan nimismiehen oli mahdollista puuttua asiaan, mutta lähteiden perusteella ensisijainen vastuu näytti olevan kirkolla.
Köyhäinhoito
Kirkko pyrki ottamaan vastuulleen köyhäinhoidon köyhäintalojen avulla. Pääsykriteerit eivät olleet kevyet. Mikäli asukkaalla oli pienikin mahdollisuus tehdä edes jotain työtä, hänen tuli siihen tarttua. Lisäksi tavoitteena oli saada läheiset ja perheenjäsenet huolehtimaan hakijasta, jos suinkin mahdollista. Tähän mennessä löydettyjen lähteiden perusteella köyhäinhoidolla ei ollut aivan menestyksekkäitä tuloksia.
Ovatko nämä kadonneet?
Eivät. Mutta vastuu siirtyi vuosisatojen varrella kunnalliselle tasolle, toki sen mukaan miten käsite "kunta" kehittyi. Voisi siis todeta: maallisten edustajien vastuun alaisiksi. Järjestyksen ylläpitäminen oli ilmeisesti sekä valtion että kirkon vastuulla, mutta kenties kirkon toiminta pitäjissä oli riittävää? Toki tämä vaatisi perehtymistä aineistoon siitä, millaista mahdollinen häiriökäyttäytyminen ja rikollisuus olivat 1600-luvun Suomessa. Haasteena toki on, että todennäköisesti vain osa tapauksista tuli siinä määrin julki, että niitä saatettiin käsitellä.
Kansanopetus siirtyi lopulta täysin valtiolle, mutta kirkon rooli alkuopetuksessa oli merkittävä 1900-luvulle asti. Tämän taustalla oli se, ettei valtion järjestämään alkuopetusta ollut saatavilla syrjään asutuilla alueilla. Nyt, yli 400 vuotta myöhemmin keskittäminen vähentää pienten sekä harvaan asuttujen alueiden kouluja. -Juuri niitä, joiden piti täydentää lasten oikeutta perusopetuksen saamiseen.
Pelkkää vallankäyttöä?
Olisi helppoa vain kritisoida kirkon työn jälkeä. Tämän päivän kansalaisista se kaikki saattaa tuntua jyrkältä, dominoivalta ja kyvyttömältä muutoksiin. Historiallisesta kontekstista tarkasteltuna kirkko itse sai aikaan merkittävän muutoksia siihen, mitä tänä päivänä kutsumme hyvinvointiyhteiskunnaksi. On myös hyvä pohtia, millä rakennusmateriaaleilla esimerkiksi koulutusta ja köyhäinhoitoa saatettiin kehittää. Esimerkiksi piispa Johannes Gezelius vanhempi joutui toimimaan paljolti itsenäisesti, ja itse hankkimansa osaamisen pohjalta. Ottaen huomioon esimerkiksi ajatuksen oppimisesta "ilon kautta", emme voi kehua sosiaalisessa mediassa paljon puhutun positiivisen kasvatuksen olevan tämän päivän innovaatio.
Onko tämän, nk. modernin aikakauden toiminta todellisuudessa idealtaan modernia? Ehkä rakennusaineet hyvinvointiyhteiskuntaan ovat olleet olemassa pidempään, mutta kehityskulku on aaltoilevaa. On alkuja, nousuja, laskuja, hajoamisia ja uusimisia. Vastuu minkä kirkko kantoi, ei ehkä ollutkaan pelkkää vallasta ja auktoriteetista nauttimista. Ehkä siinä oli myös ajatus huolenpidosta, välittämisestä ja oman aikansan kontekstissa panostamisesta ihmisten hyvinvointiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti