Miten minä hyödynnän tekoälyä opiskelussa?

 Olen käyttänyt kiitettävän paljon aikaa tekoälyn kritisointiin. Eräs olennainen näkökulma on kuitenkin unohtunut: Minäkin hyödynnän tekoälyä. En tee sitä vain navigoidessani tai leikkiäkseni kuvankäsittelyohjelmilla, vaan myös opiskelussa. Jokainen joka on lukenut aiempia tekstejäni, erityisesti kritiikistä tekoälyn käyttöä kohtaan lienee valmis suorittamaan kahvilla nenäonteloiden puhdistuksen. -Toivottavasti käsittelyllä oli positiiviset vaikutukset. Palatakseni epäolennaisempaan aiheeseen, eli miten minä voin käyttää tekoälyä ja vieläpä opiskelussa, nostan esille muutaman seikan. 

Jos lähdemme liikkeelle pilkunviilauksesta, lähes jokainen opiskelija on hyödyntänyt tekoälyä niin kauan, kun verkkomateriaali tai ylipäänsä tiedon etsiminen verkosta on ollut osa opiskelua. Käytännössä kyse on jos "googlettamisesta" ajalta ennen AI-termin käyttöä. Osittain korkean moraalin ja toisaalta tehokkaiden seulojen vuoksi prosessoin tiedon edelleen itse. 

Onneksi suojatoimet ovat tehokkaat: Jos moraalini joskus siirtyy hölläämään linjaansa, jäisin kuitenkin kiinni tekoälyn vilpiksi kategorioitavissa olevasta toiminnasta kiinni edelleen tekoälyä hyödyntäville työkaluille. Toisin sanoen: homma kääntyisi itseään vastaan, joska aina on joku, joka on askeleen edellä. Millaista tekoälyn hyödyntäminen omassa työskentelyssäni sitten on? Mainittakoon vielä, että ChatGpt ei ole käytässäni ainakaan toistaiseksi, sillä kiinnostukseni ei ole riittänyt siihen asti. Googlen AI sen sijaan kyllä. 

Mistä lähtisin liikkeelle...

Ehkä nyt voin tunnustaa julkisesti ainakin yrittäväni tekevän oikeustieteiden opintoja lisätäkseni osaamistani. En ole päättänyt miten pitkälle tähtään. Mutta rehellisesti myönnän, että en ole kokenut kyseistä tieteenalaa ainakaan helpoksi. Uusia käsitteitä on paljon, ja yksittäiset lauseet on luettava huolella. Tehtävien kohdalla laitan Googleen pari sanaa kysymyksestä. AI antaa ympäripyöreän vastauksen, tai pikemminkin kuvauksen. Siinä vaiheessa hahmotan mihin suuntaan lähden liikkeelle. Vastaus sisältää lähteet, joista valitsen sopivimmat, eli laadukkaimmat. 

Lähteet auttavat puolestaan löytämään konkreetisesta kirjallisuudesta oikeat kohdat, ja esimerkiksi esseen sisältö tai vastauksen teksti hahmottuu päässäni välittömästi. Toki toivon kehittyväni tällä alalla jatkossa niin, että kykenen automaattisesti luomaan oikeat assosiaatiot kohdistuen toivottuihin sisältöihin. Periaatteessa Googlen AI tekee saman, minkä aikoinaan Wikipedia teki: se ei ole lähde, mutta auttaa hahmottamaan mistä mahdollisesti on kyse. Korostan sanaa "mahdollisesti". Koko ajan on myös oltava tarkkana, sillä saatu vastaus voi olla vastaus täysin toiseen kysymykseen. 

Mikäli AI:n näkemys vaikuttaa uskottavalta ja perustuu onnistuneesti laadukkaisiin lähteisiin, teen vastauksesta lyhyen hahmotelman esimerkiksi ranskalaisilla viivoilla. Sitten on aika siirtyä lähteiden sisällön tarkempaan tutkimiseen. 

Luotettavien lähteiden tutkiminen ja tekstin runko

Alussa unohdin varoittaa siitä, että tekstin sisältö tulee olemaan varsin yksityiskohtaista. Todennäköisesti joukossa on 99,9% itsestäänselvyyksiä, näin ollen 0,1% on sellaista mikä ei ole. Kun muistiinpanot AI:n näkemyksen perusteella on tehty ja lähteet havaittu sopiviksi, on aika perehtyä lähteisiin tarkemmin. Muistiinpanot toimivat samalla otsikoina, jotka myöhemmin voi muokata sellaisiksi, että olen itsekin panostanut kirjoittamiseen. 

    Lähteiden tarkastelu käy (oletettavasti) tyypilliseen tapaan: kirjoita teksti niiden pohjalta, merkitse asianmukainen lähdeviite ja vaaditut tiedot lähdeluetteloon. Jo ammattikorkeakoulussa opin, että lähdemateriaaliin perustuvan tekstin laatimista ei tee hitaaksi itse tekstin kirjoittaminen, vaan lähdeviitteiden merkitseminen. Minunlaiselleni, enemmän essee -tyyppiseen kirjoittamiseen tottuneelle nämä lähdeviitteiden merkitsemiseen liittyvät "STOP-merkit" aiheuttivat aluksi paljonkin päänvaivaa. Jotenkin siihen vain tottui. -Ainakin paremmin kuin kaupunkiajoon polkupyörällä, mitä en hallitse vieläkään. 

Periaatteessa teksin runko voi hahmottua jo alussa, mutta itselläni ensimmäisten lähteiden tarkastelu määrittelee tarkemmin pää -ja väliotsikot. Rakenne voi muuttua vielä loppusuorallakin. Tässä kohtaa en ole toistaiseksi halunnut mukaan AI:n mielipiteitä. Puuttuvia tietoja sillä on lupa auttaa täydentämään. Kyse on käsitteiden merkityksen varmistamisesta, missä AI saa tosin toimia jälleen vain tienviittana sopivaan linkkiin. 

Luonnollisesti käytän myös konkreettisia kirjoja lähteenä vaikkei se olisi vaatimuksena. Itse asiassa konkreettisten kirjojen määrä lähdemateriaalina on edelleen suurempi kuin lähteet. Pakon edestä olen alkanut käyttämään myös e-kirjoja niiden yleistyessä. Asiaa markkinoidaan helppoudella, itse epäilen vahvaksi suurimmaksi syyksi säästösyitä.  

Viimeistely

Kun palapelin palaset ovat oikeilla paikoilla, ts. eri lähteistä saatu teksti, kirjoitan tekstin uudelleen, muotoilen yhtänäiseksi ja yritän saada kokonaisuudesta "juonellisen". Tieteellisessä tekstissä "juoni" voi kuulostaa käsitteenä ristiriitaiselta. Valitettavasti hyvin harvasta aiheesta saa viihdekirjallisuutta vastaavaa tarinaa, mutta looginen eteneminen on tärkeää. Itsestäänselvyys? -Ei jokaiselle. 

Viimeistelyn on miellyttävä vaihe, koska sen aikana koen prosessoivani löytämiä materiaaleja syvällisemmin. Vaikka arvosanat eivät aina ole hyviä, yritän jokaisen tehtävän kohdalla saada aiheesta jotain irti, ja oppia uutta. -Vaikkei aihe kiinnostaisikaan. Viimeistely ei kuitenkaan ole pelkkää flow-tilaa. Siihen liittyy myös oikeinkirjoituksen ja lähdeviitteiden tarkastaminen. Jälkimmäisestä en ole oppinut nauttimaan sen enempää kuin lähdeluettelon tekemisestä. 

Ja työmäärä on... 

Työmäärä kirjoittaessa on aivan sama kuin ilman tekoälyn käyttöä. Olisi puhdasta idiotismia antaa minkään tekoälyyn perustuvan työkalun tekstiä teksti puolestani. Perustelu: Kirjoitustyylini on omanlaisensa, joten todennäköisesti jäisin heti kiinni. Jos en jää tässä vaiheessa, opettajani tulisi huomaanaan. Työvälineet kehittyvät koko ajan, ja jo graduaikoinani oli käytössä Urkund mahdollisen plagioinnin poissulkemiseksi. Jokaisen työ tarkistettiin. -Ja pieni määrä porukkaa jäi kiinni. 

Myönnän että kurssisuoritus näyttää kivalta, erityisesti jos arvosana on hyvä. Haluan kuitenkin oppia kurssin aikana jotain. Jos vielä eksyn tekemään suurempaan opintokokonaisuuteen johtavan tutkielman opintoineen, kyseessä on kuitenkin tutkimusteksti. Jos tekstin tekijä ei itse prosessoi aihettaan, mitä hyötyä tutkimuksesta on? Itse pidän erityisesti tutkimustyössä olennaisena sellaisen tiedon tuottamista, mitä tekoäly ei tuota. Saatu tieto voidaan kyllä opettaa myös tekoälylle. 

Eilen työstin yhtä esseetä kuusi tuntia ja todella intensiivisesti. Kirjoitin itse, luin itse ja annoin tekoälyn auttaa sen verran, että sain jonkinlaisen varmistuksen siitä, että lähdeviitteessä (toivottavasti) eri tekijät erotetaan toisistaan puolipisteellä. Jos tekoäly oli väärässä, menetän pisteitä. En kuitenkaan voi syyttää tekoälyä, sillä ohjeet viittauksiin eivät ole täysin yhteneväiset. Mutta kaikessa masokistisuudessani jatkan samaan malliin: itse. 

Rehellisesti: Minä mokasin

 Joskus vain menee pieleen. Myönnän reputtaneeni kevään aikana yhden kurssin, itse asiassa kahdesti. Kyseessä oli laaja ja haasteellinen esseetehtävä, mihin oli varattu aikaa vain viisi päivää. Ensimmäisellä yrityksellä sairastuin A-virukseen. Koska en pystynyt edes kirjoittamaan kuin muutaman pari sanaa kerrallaan saati sitten ajattelemaan, jouduin murtuneena myöntämään opettajalle etten pysty tekemään kurssitehtävää. Lisäksi samaan tautiin sairastuneen lapsen hoitaminen oli myös pakollista. 

Uusinnan aikaan olin valmistautunut, mutta samaan aikaan jouduin hoitamaan muuton sijaisasuntoon, mihin jouduimme siirtymään lapseni kanssa remontin ajaksi. Lisäksi samaan aikaan oli yksi todella henkisesti raastava prosessi. Silti halusin saada esseen alta pois. Luin kirjat ennakkoon jotta pystyisin etsimään tarvittavat materiaalit. Korjasin tekstiä mm. lapsen tanssitunnin aikana. Laskin sanat ja kirjoitin kädet täristen viimeisen lauseen. Hylätty. 3000 sanan esseestä puuttui 15 sanaa. Loistavaa, koko työ meni hukkaan älyttömän laskuvirheen vuoksi. -Kyllä, minua ärsytti, ja v-sana kuvaa tunnetta paremmin. 

Taustalla oli kaikenlaista..

Jokainen lukija varmaankin huomasi, että vaistomaisesti kerroin taustatekijät: A-virus, muutto ja eräs hankisesti raskas projekti. Kiertelemättä on siis todettava, että perustelin epäonnistumiseni. Ne muutamat joille kehtasin tästä kertoa (ennen tätä julkista tunnustamista) pitivät opettajaa kohtuuttomana ja muistuttivat miten hyvää työtä varmasti tein. -Ja että kurssi ei määrittele minua ihmisenä. Hetkeksi tuudittauduin näihin sanoihin, kunnes mieleeni nousi kysymys: Mikä minua esti tarkastamasta sanamäärän vielä kerran? -Ei mikään. Kyllä, olin väsynyt ja ajatukseni yhtä puuroa, mutta mitään oikeasti estävää tekijää sanamäärän laskemiselle ei ollut. 

Minä mokasin yksinkertaisessa asiassa. Kieltämättä asia hävetti, mutta kiukuspäissäni ilmoittauduin kurssille uudelleen todeten, että opettaja saa sietää tekstejäni niin kauan kunnes saan kurssista vähintään hyväksytyn arvosana. 

Ihmisyys ja tekemisen laatu erikseen

Kävin peruskouluni 90-luvun aikana ja päätin sen vuosituhannen vaihteeseen. Kasvatustyyli kouluissa on hieman toisenlainen, mutta tämä saattoi jo silloin olla koulukohtaista. Jos joku sai huonon arvosanan, asiaa seurasi yleensä "ratkaisukeskeisyys": Haluanko samanlaisen arvosanan seuraavista kokeista, vai haluanko saada paremman arvosanan? Mitä voin itse tehdä asialle, jos tämä arvosana ei miellytä? Kukaan ei ottanut kantaa millainen ihminen olin, eikä yrittänyt lohduttaa. Huono numero hävetti, mutta en koskaan edes osannut hävetä itseäni. Häpesin vain sitä, että olin mokannut. Sitä seurasi parempi valmistautuminen ja yleensä seuraava arvosana oli selkeästi parempi. Ei kukaan pohtinut oliko arvosana reilu. 

Vaikka olen vahvasti sitä mieltä, että ihmisen arvo ei riipu arvosanoista ja muusta suoriutumisen tasosta, vierastan samalla asian ottamista esiin "lohdutuksena". Mielestäni asian pitäisi olla itsestäänselvyys: Jos jokin menee pieleen, vika ei ole ihmisessä vaan toiminnassa. Näin ollen kritiikin kohteena on toiminta tai sen laatu, ei henkilö. Nyt, rehellisesti keski-iän saavuttaneena ajattelen edelleen samaa: Kurssin opettaja ei ollut kohtuuton eikä epäreilu. Minusta ei tullut huonompi ihminen. Mutta mokasin. Katsoin sanojen määrän väärin enkä tehnyt lopputarkastusta. Mokasin, ja kieltämättä aika tyhmällä tavalla. En silti koe minkäänlaista tarvetta tässä kontekstista tarkastella itseäni ihmisenä. Sen pohdinnan paikka on muualla. 

Epäonnistumista ei kannata ottaa henkilökohtaisesti

Harva selviää ilman epäonnistumisia. Ns. menestystarinoiden lukeminen on mielestäni kannattavaa, sillä niistä ilmenee miten monen menestyjän tie on kaikkea muuta kuin mutkaton. Osalla olosuhteet ovat saattaneet tasoittaa polkua, mutta toistaiseksi en ole törmännyt yhteenkään, joiden ura ei olisi sisältänyt myös epäonnistumisia ja virheitä. Tarinoita markkinoidaan kuvauksilla "uskomaton menestystarina" antaen ihmisille käsityksen että tie olisi ollut täysin suora ja sileä. Harvemmin se on. 

Olen tänä vuonna pyrkinyt lisäämään sosiaaliseen mediaan luisteluun liittyen myös kuvia joissa kaadun. Tätä ennen laitoin pääasiassa onnistuneita elementtejä. Olen kehittynyt parin hypyn ja yhden uuden piruetin verran, mutta esimerkiksi hypyistä reilusti yli puolet voi mennä pieleen. Onnistuneiden hyppyjen sattuessa peräkkäisiksi lopetan viimeistään neljän onnistumisen jälkeen, sillä tässäkin on "parasta ennen" -ilmiö. Tietyn toistomäärän jälkeen alkaa mennä pieleen, ja virheiden siirtyminen osaksi tekniikkaa on todennäköisempää. 

Opiskeluni ei myöskään ole päivittäin onnistunutta puurtamista. On päiviä joina eksyn tekemään jotain aivan muuta, ja kovalla komennuksella onnistun tekemään edes minimimäärän tavoitteesta. On päiviä kun jokin tehtävä tai lukemisen alue vie kaksi kertaa enemmän aikaa kuin oletin. Mutta on myös päiviä joina kaikki sujuu hyvin, ja saan enemmän aikaiseksi kuin oletin. Suoritan kursseja verkkaiseen tahtiin, mutta suunta on pysynyt samana. En ole lopettanut kesken. Kuitenkin jokaisen onnistumisen takana on aitoja epäonnistumisia, joissa ei voi vedota edes olosuhteisiin. Tiedostan tämän, ja yritän ottaa opikseni. 

Pakosta tehdä uudelleen pitäisi puhua avoimesti

Urheilijalla epäonnistumiset ovat skandaali, ja onnistuminen sen jälkeen eräänlainen kompensaatio. Työuraa tehneet menestyvät vuosien saatossa. Vain mediaan yltävät skandaalit jäävät mieleen, ja valitettavasti myös leimaksi. Kuvaukseni on toki hieman yleistävä, ja kieltämättä siihen pyrinkin. Silti näkisin tärkeäksi, että matkasta tiettyyn pisteeseen puhuttaisiin avoimemmin, erityisesti mutkaisuuden näkökulmasta. 

Epäonnistuminen. Sana mikä herkästi yhdistyy koko olemukseen: Epäonnistuin. Kuulostaa kuin tuo asia deletoisi kaiken mikä on mennyt hyvin. Todellisuudessa kyseessä on asia, mitä tapahtuu monille, oikeastaan kaikille. Itse henkilökohtaisesti uskon, että matkalla eteenpäin epäonnistumisen sietäminen on välttämätön taito. Ehkä juuri siksi siitä olisi tärkeä puhua avoimemmin ja nimenomaan ilman lohduttelua siitä, miten epäonnistuminen ei tee kenestäkään huonompaa ihmistä. Mikäli joku on kategorioimassa minua brutaaliksi ja kylmäksi ihmiseksi, mainittakoon ettei epäonnistumisista myöskään tulisi sättiä, haukkua eikä paheksua. Onnistumista ei voi pakottaa. Ainoastaan onnistumista rajoittavat tekijät ovat minimoitavissa, mutta sekään ei takaa varmaa onnistumista. 

Kuinka pitkälle itse aion viedä nykyiset opinnot? Ja aionko sijoittua mitaleille jos pääsen taas kilpailemaan jäälle? -En tiedä. Opinnoissa etenen kurssi kerrallaan niin kauan kuin se on mahdollista, eli näin ollen myös niin pitkälle kuin mahdollista. Ensisijainen syy opiskeluun on täydentää osaamista. Kieltämättä haluan saada hyviä arvosanoja. Olosuhteeni ovat nyt erilaiset, mutta en löydä syitä miksen oppisi suoriutumaan riittävän hyvin myös näissä olosuhteissa. -Paitsi selittelyn. Influenssan hyväksyn edelleen hyväksi selitykseksi yhdelle epäonnistumiselle. Mutta jos en onnistu, maailma ei kaadu siihen. 

Myönnän rehellisesti työntäneeni lohdukset joissa vedotaan siihen millainen ihminen olen. Toki sillä alueella lienee parantamisen varaa, mutta se on oma työmaansa minkä työstäminen on maksimissaan elämämittainen projekti ilman konkreettisia todistuksia ja diplomeita. Vaikka olisihan se hienoa saada silloin tällöin mitali, jossa lukee: "Olet saavuttanut vahvan keskitason sarjassa Vähiten k**ipää kuluneen viikon aikana. -Ja tässä ikäluokassa vaatimustaso on jos kova. 

Mutta koska tällaista arviointia ei ole, ja moni arviointi sekä tuomarointi perustuu toimintaa liittyviin osa-alueisiin, joudumme tyytymään niihin. Toisaalta hyvä näin. Nyt on minun vuoroni ryhtyä työstämään uutta esseetä minkä todellakin mokasin. Seuraavina päivinä selviää, opinko virheestäni mitään.