perjantai 15. lokakuuta 2021

Kauppa taas kävelymatkan päässä: miten muutokset ovat vaikuttaneet rahankäyttööni?

 Olen asunut tämänhetkisessä paikassa muutaman kuukauden. Erona edelliseen ovat mm. kerrostaloasunto, käveltävät välimatkat niin töihin kuin suurempiin kauppoihin. Maalla asuessani Pitkät välimatkat kaikkiin mainittuihin opettivat pitämään erityisesti turhat kauppareissut minimissä. Kantapään kautta opin suunnittelemaan ostoslistat ja viikon "menun" niin, että ne kaksi kauppareissua todellakin riittivät. Suuremman tavaramäärän kuljettamista tosin helpotti käytössä oleva auto. 

Myös heräteostosten ja vaikkapa välipalojen osaminen väheni/loppui, sillä fokus oli oltava siinä mitä tarvitaan. -Ja sen mitä tarvittiin tuli myös riittää seuraavaan kauppareissuun asti. Nim. en koskaan oppinut tykkäämään ajamisesta vaikka todella yritin. Itsestäänselvyys tai ei, ruokamenot vähenivät tuntuvasti. 

Entäs nyt kun kaupat ovat turhankin lähellä? Miten rahankäytölle ylipäänsä on tapahtunut kaupunkiin siirtymisen seurauksena?

Kauppaan kolmesti viikossa

Koska autoa ei ole enää käytössä, viikkoon tuli yksi kauppareissu lisää. Aluksi yritin sinnitellä kahdella kerralla. Sitten tuli päiviä joina olisi pitänyt ostaa mm. kaurahiutaleita, vehnäjauhoja, maitoja ja jogurttia. Lopulta päädyin antamaan itselleni luvan kolmanteen kauppareissuun. Toisaalta tämä ei haittaa, sillä yhdistän mukaan mukavan mittaisen lenkin, jolloin myös tulee ulkoiltua. Kauppareissu tapahtuu siis lenkin päätteeksi. Kas kummaa...

Olen edelleen välttänyt välipalojen ostamista. Maalla asuminen sai minut lievästi inhoamaan kauppareissuja. Etunsa tästäkin: en halua käydä kaupassa päivittäin. Kolmas kauppareissu on kuitenkin sen verran pieni lisäys, että sen kestää ongelmitta. Mutta päivittäin.. tuo todellakin oli tapana pari vuotta sitten! Nyt ei houkuttelisi.. itse asiassa koen myös shoppailun todella rasittavaksi puuhaksi. Valitettavasti sellaistakin on edessä pian. 

Ruokamenojen määrä?

Kolmas kauppareissu viikossa sai automaattisesti olettamaan että ruokamenot kasvaisivat. Näin ei kuitenkaan käynyt. Toki eri viikoilla on pientä vaihtelua riippuen siitä, mitä listalla on. Esimerkiksi harvemmin ostettavat kodintarvikkeet tuovat usein lisähintaa, mutta tosiaan vain satunnaisesti. 

Ns. perustason arkiruoka on myös pitänyt ruokamenot kohtuullisena. Helppoa ja edullista.. motivaationi ja energiani eivät yksinkertaisesti nykyään tahdo riittää minkään monimutkaisemman ruuan valmistamiseen. Tästä syystä listan kärjessä ovat kastikkeet, laatikkoruuat ja keitot. Jotten aivan hehkuttaisi, ehkä pientä nousua menoissa on ollut, mikä johtuu mm. "tavallisesta maidosta" sekä rasvaisemmista juustoista luopumisesta. Viikkotasolla kyse on vain yksittäisistä eurosta. Vuositasolla määrä on luonnollisesti suurempi. Toisaalta.. mainittuihin tuotteisiin siirtyminen tapahtui terveydellisistä syistä. Eli hintansa väärti. 

Mitkä menot lähtivät pois?

Koska en tarvitse säännöllisesti edes joukkoliikennettä, pääsen häpeällisen helpolla. Asunon vuokraan menee suunnilleen saman verran kuin asumiskuluihin ennen, itse asiassa jopa vähemmän. Vesimaksu on kiinteä, mutta yritän silti pitää kulutuksen kohtuullisena. Periaatteessa sähköön menee vähemmän rahaa, mutta Carunan ansiosta lasku on aina odotettua suurempi. Tämä hieman harmittaa. No, en liene ainoa. 

Autoon liittyvien menojen poistuminen oli kieltämättä suuri vähennys. Vaikka ajotaito pääsee taas rapistumaan, ajoin säännöllisemmin ja enemmän kuin koskaan ennen. Ehkä siis opin taas. Toisaalta auton vaatimien kustannusten poistuminen oli kyllä merkittävä muutos. 

Vaikka alkoholia tuli muutekin nautittua aika laiskasti, sen lopettaminen tulee varmasi tuntumaan menoissa pidemmällä aikavälillä. Luulen tosin että terveydelliset vaikutukset menevät taloudellisen voiton edelle. 

Pohdintaa

Vaikka maalla asuminen ei loppujen lopuksi mennytkään minusta riippumattomista syistä nappiin, aika ei mennyt hukkaan. Erityisen tyytyväinen olen kauppareissujen vähenemisestä. Toisaalta kun 29 km:n mittainan työmatka väheni käveltäväksi matkaksi, olen oppinut arvostamaan mahdollisuutta autottomuuteen. Välillä naurattaa miten hehkutin "korvessa" asumista. Kyllä, siellä oli puolensa ja aika siellä opetti paljon. Nyt kuitenkin hehkutan kaupungissa asumista. Toisaalta kyseessä on pikkukaupunki ja liikenteen läheltä pääsee helposti pois. 

Näin epileptikon näkökulmasta mahdollisuus autottomuuteen on osaltaan vähentänyt stressiä. Työni ja ylipäänsä itsenäinen arki eivät kaadu yhteen kohtaukseen mikä tässä vaiheessa veisi kortin puoleksi vuodeksi. Viime kevään ollessa ehkä stressaavampi kuin koskaan, laskin suunnilleen päiviä koska kohtaus "saa" tulla. Eli niin etten enää joudu ajamaan. 

Vaikka ruokamenot kasvaisivat, automenojen poistuminen kompensoi merkittävästi. Toisaalta luistelun jatkaminen kompensoi hieman tuota muutosta, mutta ei silti lähellekään. Koska jäähallikin on kävelymatkan päässä, esimerkiksi matkakortille ei ole tarvetta. Junalla matkusta keskimäärin kerran viikossa, tosin lyhyen matkan. 

Uskomatonta mutta totta, olen todennut ettei liika "niuhottaminen" kannata. Toki laitan rahaa erikseen "syrjään" (siis omalle tililleen) esim. vaateostoksia varten. Sama koskee muita, ei jokapäiväisiä hankintoja. Ehkä vähän kontrolloitua mutta... ainakin turvallista. 

Onko lopputulos plussan vai miinuksen puolella verrattuna aiempaan? Luulen että tilanne vaihtelee menoista riippuen. Ja ehkä pari kertaa vuodessa on hyvä hankkia jotain "turhaa". Nyt päivien pimetessä ja ilmojen kylmetessä taidan viimein käydä kosmetologilla. Shame on me.. 

Mitkä ovat sinun ensisijaisia keinoja säästämisessä?

sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Helppoa ja edullista arkiruokaa: Currylla maustettu kiusaus kanasuikaleista

 Se olisi vaihteeksi helpon ja edullisen arkiruuan aika! Minuun iskee ajoittain hirveä laiskuus/ motivaation puute ruuanlaitossa. Näinä hetkinä en turvaudu eineksiin, vaan tee kerralla suuren satsin jotain riittävän helppoa. Tällaisia ovat erityisesti keitot ja laatikkoruuat. Vaikka jälkimmäisessä menee aikaa, loppupeleissä uuni hoitaa pitkäkestoisimman työvaiheen. 

Yksityiskohtiin menemättä.. vatsani ajoittain ryhtyy yhteistyökyvyttömäksi. Käytännössä tämä tarkoittaa vegaaniruokien vähentämistä siksi aikaa että tilanne helpottaa. Itse asiassa tofu on sellainen mitä en ole päässyt testaamaan huonon saatavuuden vuoksi. Mutta nuo prosessoidut soijatuotteet on säännöllisesti jätettävä vähemmälle. Työpaikan ruokalassa tarjonta on mitä parhain, mutta viime aikoina juurikin soija- ja hernerouheesta valmistettuja ruokia oli keskimääräistä enemmän. -Ja samaa tuli tehtyä kotonakin. 

Kuten olen usein todennut, en ole vegaani. Suosin kyllä vegaaniruokia ja raaka-aineita, mutta ilman (vahvaa) ideologista taustaa. Maitopohjaisia "kermoja" tai maitoa ylipäänsä en pahemmin käytä. Juustoa ja jogurttia sen sijaan menee. Lisäksi syön välillä kalaa ja kanaa. Tällä kertaa hyvin pitkästä aikaa kana pääsikin estradille. 

Currylla maustettu kiusaus kanasuikaleista

1 iso pussi peruna-sipuli -sekoitusta (anna sulaa riittävästi)

2 keskikokoista porkkanaa pilkottuina

1 paprika pilkottuna

450 g maustamattomia kanasuikaleita

2 prk kaurakermaa (tai mitä haluat käyttää)

currya

suolaa

mustapippuria

1. Paista kanasuikaleet ohjeiden mukaan (yleensä 10 minuuttia). Lisää joukkoon pilkotut vihannekset (porkkanat ja paprika). Paista sen aikaa että kasvikset kypsyvät hieman. Mausta halutessasi suolalla ja pippurilla. 

2. Sekoita esim. kulhossa kaurakerma ja mausteet (curry ja suola). Suolaa kannattaa laittaa reilusti, sillä se "laimenee" kypsentäessä. 

3. Laita voidellun (riittävän suuren) vuoan pohjalle kerros peruna-sipulisekoitusta, sitten osa paistetusta kanasta ja kasviksista, peruna-sipulisekoitusta jne. niin, että päälimmäiseksi tulee vielä peruna-sipuli -sekoitusta. 

Huomatkaa: villasukat..

4. Kaada maustettu kaurakermaseos tasaisesti ruuan päälle. Voit hieman auttaa esim. haarukalla jotta kaurakermaseos leviäisi tasaisemmin. 

5. Paista 225 asteessa 30-40 minuuttia kunnes pinta saa  väriä. 


Huom! Meikäläisen suola-aineenvaihdunta tai mikä lie poikkeaa suomalaisesta perinteestä. Itse käytän suolaa runsaasti jotta verenpaine kohoaisi edes lähelle normaalia. Jos tiedät ettet siedä suolaa samassa mittakaavassa, lisäile oman makusi ja sietokykysi mukaan. 

Tästä tosiaan riitti ruokaa useammaksi päiväksi ja pari annosta pakkaseen sellaisten päivien varalla kun ruuanlaitolle ei ole aikaa, motivaatia, energiaa tai yhtäkään näistä. 

Mukavaa päivää kaikille!

Testissä Bellavitan uudistettu versio

Olen edelleen pysynyt "uskollisena" Bellavita -voiteelle. Tuotteessa on sekä plussia että miinuksia. Plussaa on sopivuus iholleni, kosteuttava vaikutus sekä riittoisuus. Miinuksia "töhnämäinen" koostumus, paha haju oli tuote sitten hajustettu tai hajustamaton sekä alkuun korkealta näyttävä hinta. Toisaalta riittoisuus kompensoi tämän. Nyt apteekkeihin on tullut päivitettyjä versioita Bellavita -voiteista. Hieman skeptisenä päätin kokeilla. 

Kyseessä on siis apteekista saatava A-vitamiinia sisältävä voide, jonka ainakin väitetään tekevän hyvää niin nuorelle kun tällaiselle keski-ikää lähestyvän rupsahduskynnystä lähestyvän ihmisen iholle. Itse kokeilin Bellavitaa aikoinaan ajatuksella "no tämän kerran". Vähitellen tuote tuntuikin sopivan iholleni hyvin. No, en voi kehua että mitään anti-age -vaikutuksia olisi erityisemmin ilmennyt, mutta ihoni on tykännyt tästä tuotteesta. -Ainakin vanhoista versioista.. 

Vaikea valita..

Apua! Vaihtoehtoja oli useita! Todellisuudessa valikoima tosin ei tainnut olla laajentunut, mutta jokaisen tuubin löytyminen valikoimasta loi kyseisen illuusion. Voiteita löytyi sekä yö-että päivävoiteena, hajustettuna tai hajustamattomana ja vielä sellainen jossa oli A-vitamiinin lisäksi C- ja E-vitamiinia. 

Koska jälkimmäinen oli minulle vieras, päädyin siihen. Näin syksyn edetessä ja ilmojen vähitellen kylmetessä erityisesti E-vitamiini kuulosti hyvältä lisältä. Tiedä häntä onko siitä todellisuudesta hyötyä, mutta kokeillaan nyt sitten. Koska "vanhasta" versiosta käytössä oli viimeksi hajustamaton (silti pahanhajuinen) versio, päätin kokeilla hajustettua voidetta. 

Nätimpi ulkoasu!

Myönnän että pakkaukset ovat nyt jotenkin nätimpiä! Edellinen tuote tuntui erittäin apteekkimaiselta ulkoasun kannalta. Tämä näytti hieman enemmän kosmetiikkatuotteelta. Lisäksi värien lisääminen oli ihan mukavaa vaihtelua. Toki ulkonäkö voi aina pettää, mutta joskus ripaus esteettisyyttä kieltämättä piristää. 

Toinen mistä pidän tuubeissa (vaikka viimeisten rippeiden puristaminen ärsyttää) on realistinen kuva tuotteen määrästä. Erityisesti kannellisissa purkeissa tahtoo olla huijauksen makua. Purkki saadaan näyttämään suuremmalta paksumpien reunojen avulla. Itse tuotetta on todellisuudessa puolet vähemmän. 

Arvioni tähän asti.. 

Koostumus on kieltämättä parantunut! Voide on sopivasti ohuempaa ja levittyy paremmin. Väri hieman epäilytti jo ihon reaktiotakin ajatellen. Mutta toistaiseksi mitään dramaattista ei ole tapahtunut. Myös tuoksu on selkeästi parempi. Plussaa mietoudesta! Itse en pidä voimakkaasti hajustetuista voiteista, sillä ihoni tuntuu reagoivan niihin. 

Erittäin suurella todennäköisyydella tulen pysymään Bellavitassa, tosin ensi kerralla voisin kokeilla hajustamatonta versiota ja vaikkapa sellaista jossa on vain A-vitamiinia. Yövoiteiden kokeilemista en ole vielä miettinyt. Ns. vanhassa versiossa yövoide teki kyllä iholle hyvää, mutta koostumus oli jopa minun mielestäni liian rasvainen. Ihoni näytti siltä kuin olisin epähuomiossa hieronut rypsiöljyä kasvoilleni. No, katsotaan jossain vaiheessa josko kokeilisi.

Yhteenveto: Jatkoon! 

lauantai 2. lokakuuta 2021

Miksi vaivannäkö pelottaa?

Nopeasti, helposti, enemmän yhdellä kerralla jne. Tämä tuntuu suorastaan trendiltä. Esimerkiksi arjen helpottaminen kodinkoneilla tarkoittaa työstä suoriutumista nopeammin ja vaivatta. Ei imuroimista, tiskaamista ja suurin osa ruuista valmistuu itsestään. Sama pätee työelämään. Mitä itse olen vuosien mittaan todennut, työn määrä sisällöllisesti ei ole erityisemmin vähentynyt. Vapautunut aika täytetään uusilla tehtävillä. 

Itselläni ei suoranaisesti ole mitään arjen ja työtehtävien helpottamista vastaan, etenkin jos tarjotut keinot todella helpottavat ja työn jälki on odotusten mukainen. Mikä puolestaan huolestuttaa, on helppouden etsiminen kaikesta mahdollisesti. Jokaisen projektin kohdalla on löydettävä "oikoreitti". 

Vaivannäön vaikeutuminen

Luulen että "työnegatiivisuuteen" vaikuttaa useampi asia, ei ainoastaan asioiden jatkuva helpottaminen. Toisaalta ehkä osalla ajatusmallit muokkautuvat odottamaan mahdollista helpompaa keinoa suoritaa annettu tehtävä loppuun. Valitettavasti tämä ei onnistu jokaisella osa-alueella. Erityisesti asioissa jotka vaativat mieleenpainamista ja jonkin taidon omaksumista, oikoreittejä on tavallisesti vähemmän. 

Toisaalta "helpotettu" tapa voi olla helpompi vain näennäisesti. Mielestäni käsin kirjoittaminen on hyvä esimerkki. Osa naputtelee mieluummin vaikkapa ostoslistan puhelimeen, tai tekee esimerkiksi kokouksen tai luennon muistiinpanot koneella. Olen kokeillut molempia. Jostain syystä käsin kirjoittaminen on vienyt voiton. Ajallisesti se on jopa nopeampaa, vaikken mikään hidas kirjoittaja ole tietokoneenkaan kanssa. Kymmensormijärjestelmää en ole koskaan hallinnut. Seuraava kynnys on kirjoittaminen ylipäänsä. Piti se tehdä sitten käsin tai koneella, kumpikin ovat muuttuneet ylitsepääsömättömiksi haasteiksi. 

Ilmiönä vaivannäön muuttuminen yhä vaikeammaksi tuntuu surulliselta. Monen asian omaksuminen ja toisaalta myös ylläpitäminen vaatii nimenomaan harjoittelua ja kertaamista. Lopputuloksena moni pienempikin haave jonkin asian oppimisesta voi jäädä syrjään jo alkuvaiheessa vaivannäöen muuttuessa ylitsepääsemöttömäksi haasteeksi. 

Entä omat unelmat?

Jokaisen taidon oppimisen ei tarvitse olla osa tulevaisuutta, ainakaan liikaa. Myönnän joskus haaveilleeni mm. muusikon ammatista. No, ihan sinne asti taidot eivät riittäneet, eikä toisaalta motivaatiokaan. Tai en sentään muusikon, mutta esimerkiksi musiikin opettamisesta ammatikseni. En päässyt sinne asti, mutta melko pitkälle. Erityisesti soittamisesta tuli pitkäaikainen harrastus jota teen puolitosissan: haastan itseni oppimaan uutta. 

Mutta haaveet esim. työelämässä. Shame on me, en saanut itseäni syttymään labra-alalle. Minä tosissani kyllä yritin. Vaihtoehdot olivat seuraavat: työttömyys tai opiskelu uuteen ammattiin. On/off -kautena testasin toipilaselämää, mutta se ei pitkään napannut. Ehkä aloin hieman miettiä mitä teen väärin kun muiden elämä jatkuu ja etenee. Ainoa ratkaisu oli opiskella. En ole koskaan ollut "lukematta läpi" -tyyppiä. Korkeakoulussa vielä vähemmän. Töitä oli tehtävä, enkä voi kehua että olisin jokaisen kurssin, tehtävän ja tenttimateriaalin kanssa hihkunut onnesta. Mutta valmistumisen hintana oli tehdä mitä tutkinnon vaatimuksiin kuuluu. 

Ehkä on olemassa ihmisiä jotka ovat saavuttaneet vähintäänkin haluamansa työn tekemättä mitään. Tai sitten kyseessä on urbaani legenda johon kaikki yksinkertaisesti uskovat. Harvasta tulee yhdessä illassa menestyvä julkisuuden hahmo. -Ainakaan positiivisella tavalla. Ilmeisesti some-julkisuus on yhä suositumpi haave. Harva heistä vain pääsee statukseensa hetkessä. Takana on vuosien työ. -Niin, työ. Oli kyse mistä ammatista tahansa, vaivannäköä pelkäämällä harva pääsee perille. 

Vaivannäön ja onnistumisen välinen yhteys

Harjoitus tekee mestarin. Tämä pätee niin Halla-ahoon kuin alansa osaajiin. Kumpikaan ei ole tyhjästä noussut. Mikäli joku ehti pahoittaa mielensä tai maalata silmiensä eteen poliittista propagandaa, muistuttaisin Suomen kielen hauskuudesta: sanaleikit. En koe itseäni poliittisten ideologioiden aivopesemäksi. Taitoluistelun ja soittoharrastuksen kyllä. Molempia yhdistää harjoittelun, toistojen ja lopulta onnistumisen välinen yhteysä. Oppiminen ja onnistuminen vaativat harjoittelua. 

Toki realismi on tärkeää. Haluaisin julkisesti kirjoittaa että kuka tahansa voi harjoittelemalla oppia mitä tahansa. Tavallaan ehkä voikin. Mutta käytännössä haasteet ovat suuria. Esimerkiksi liikunnassa vastaan tulevat mahdollisuus harjoitella, kehon kestävyys, käytettävissä oleva aika yms. Karua mutta totta. Itse olen puoliksi skeptinen voinko vielä oppia vaikkapa kaikki kaksoishypyt. Toisaalta.. voinhan harjoitella niitä harjoittelumahdollisuuksien lisäännyttyä ja katsoa mihin asti yllän. 

Toisaalta erityisesti pelit ovat muuttaneet monien ihmisten tapaa reagoida onnistumiseen. Erityisesti addiktoiviksi tarkoitetut pelit ovat suunniteltu aktivoimaan aivojen ns. palkkiojärjestelmää. Tällöin on varsin loogista miksi uuden oppiminen ilman visuaalista tai selkeää palkkiota tuota samanlaista tyydytystä kuin pelien aina vain upeammalla grafiikalla varustetut kehut ja pisteet. Lieneekin hyvä kysymys kuinka onnistumisen ja oppimisen ilo on koettavissa niin voimakkaasti, että motivaatio jatkamiseen pysyisi. Toisaalta opiskeluaikoina minulle riittivät mainiosti lisääntyneet opintopisteet vaikkei ruudulla vilkkuneet kirkkaat valot yms. Hmm, kieltämättä tällainen muutos olisi aika erikoinen. 

Pohdintaa

Onnistuminen ja uuden oppiminen vaativat siis usein työstämistä ja vaivannäköä. Psykologian ja neurologian näkökulmasta herää kysymys: onko asioiden säännöllinen helpottuminen myös muuttanut ajattelutapaamme? Itse myönnän hieman nolonakin, että keskittymiskykyni yhden asian parissa juurikin älylaitteiden käytön myötä ei ole lainkaan samaa luokkaa kuin ennen esimerkiksi teini-ikäisenä Nokian halkojen aikaan. 

Toisaalta mahdollisuus harjoitella ja panostaa mihin tahansa asiaan vaikuttaa paljon. Harjoittelu voi vaatia mm. oman tilan, aikaa ja usein myös rahaa. Erityisesti aikuisiällä motivaatio ei siis ole ainoa tekijä miksi erityisesti suuritöisten asioiden oppiminen ei ole itsestäänselvyys. Toisaalta on hyvä kartoittaa kuinka paljon jotain asiaa haluaa ja onko ajankäyttö aivan onnistunutta. Joskus on vain päädyttävä hyväksymään että aika ja olosuhteet todellakaan eivät tue tavoitteeseen pääsemistä. Itse en olisi valmis luopumaan kaikesta mukavuudesta saati sitten mahdollisuudesta hengähtää välillä. En vain yksinkertaisesti jaksa olla tehokas 24/7. 

Olemme siis vain ihmisiä. Toisaalta uskon monien asioiden onnistumisen riippuvan paljolti siitä, miten tärkeitä ne ovat ja kuinka paljon niitä haluaa. Eräs tuttavani aikoinaan pyrki opiskelemaan paikkaan johon pääsy oli todella vaikeaa. Toisella kerralla hänen vaivannäkönsä pääsykokeisiin valmistautumiseen oli suorastaan hämmentävää. Ei vain määrällisesti, vaan myös laadullisesti. "Teen tämän kaiken koskan minä todella haluan saada opiskelupaikan." Tämä vastaus hämmensi. Näinhän se on. Tietenkin jokaisen elämäntilanne on erilainen, ja panostaminen vaatii eri määrän toimenpiteitä eikä saatavaa aikaa ole loputtomiin. Mutta oikoteita ei tässäkään tilanteessa ollut. Työ tuotti tulosta ja tuttavani saavutti tavoitteensa.

Tähän loppuun toteaisin vielä, että pienistäkin onnistumisista on hyvä oppia iloitsemaan. Oli kyse sitten toistuvista arjen tilanteista tai mistä vain. Jokainen itselleen annettu kehu on aina antamisen arvoinen. 

Mukavaa viikonloppua kaikille!