perjantai 15. lokakuuta 2021

Kauppa taas kävelymatkan päässä: miten muutokset asuinpaikassa ovat vaikuttaneet rahankäyttööni?

 Olen asunut tämänhetkisessä paikassa muutaman kuukauden. Erona edelliseen ovat mm. kerrostaloasunto, käveltävät välimatkat niin töihin kuin suurempiin kauppoihin. Maalla asuessani Pitkät välimatkat kaikkiin mainittuihin opettivat pitämään erityisesti turhat kauppareissut minimissä. Kantapään kautta opin suunnittelemaan ostoslistat ja viikon "menun" niin, että ne kaksi kauppareissua todellakin riittivät. Suuremman tavaramäärän kuljettamista tosin helpotti käytössä oleva auto. 

Myös heräteostosten ja vaikkapa välipalojen osaminen väheni/loppui, sillä fokus oli oltava siinä mitä tarvitaan. -Ja sen mitä tarvittiin tuli myös riittää seuraavaan kauppareissuun asti. Nim. en koskaan oppinut tykkäämään ajamisesta vaikka todella yritin. Itsestäänselvyys tai ei, ruokamenot vähenivät tuntuvasti. 

Entäs nyt kun kaupat ovat turhankin lähellä? Miten rahankäytölle ylipäänsä on tapahtunut kaupunkiin siirtymisen seurauksena?

Kauppaan kolmesti viikossa

Koska autoa ei ole enää käytössä, viikkoon tuli yksi kauppareissu lisää. Aluksi yritin sinnitellä kahdella kerralla. Sitten tuli päiviä joina olisi pitänyt ostaa mm. kaurahiutaleita, vehnäjauhoja, maitoja ja jogurttia. Lopulta päädyin antamaan itselleni luvan kolmanteen kauppareissuun. Toisaalta tämä ei haittaa, sillä yhdistän mukaan mukavan mittaisen lenkin, jolloin myös tulee ulkoiltua. Kauppareissu tapahtuu siis lenkin päätteeksi. Kas kummaa...

Olen edelleen välttänyt välipalojen ostamista. Maalla asuminen sai minut lievästi inhoamaan kauppareissuja. Etunsa tästäkin: en halua käydä kaupassa päivittäin. Kolmas kauppareissu on kuitenkin sen verran pieni lisäys, että sen kestää ongelmitta. Mutta päivittäin.. tuo todellakin oli tapana pari vuotta sitten! Nyt ei houkuttelisi.. itse asiassa koen myös shoppailun todella rasittavaksi puuhaksi. Valitettavasti sellaistakin on edessä pian. 

Ruokamenojen määrä?

Kolmas kauppareissu viikossa sai automaattisesti olettamaan että ruokamenot kasvaisivat. Näin ei kuitenkaan käynyt. Toki eri viikoilla on pientä vaihtelua riippuen siitä, mitä listalla on. Esimerkiksi harvemmin ostettavat kodintarvikkeet tuovat usein lisähintaa, mutta tosiaan vain satunnaisesti. 

Ns. perustason arkiruoka on myös pitänyt ruokamenot kohtuullisena. Helppoa ja edullista.. motivaationi ja energiani eivät yksinkertaisesti nykyään tahdo riittää minkään monimutkaisemman ruuan valmistamiseen. Tästä syystä listan kärjessä ovat kastikkeet, laatikkoruuat ja keitot. Jotten aivan hehkuttaisi, ehkä pientä nousua menoissa on ollut, mikä johtuu mm. "tavallisesta maidosta" sekä rasvaisemmista juustoista luopumisesta. Viikkotasolla kyse on vain yksittäisistä eurosta. Vuositasolla määrä on luonnollisesti suurempi. Toisaalta.. mainittuihin tuotteisiin siirtyminen tapahtui terveydellisistä syistä. Eli hintansa väärti. 

Mitkä menot lähtivät pois?

Koska en tarvitse säännöllisesti edes joukkoliikennettä, pääsen häpeällisen helpolla. Asunon vuokraan menee suunnilleen saman verran kuin asumiskuluihin ennen, itse asiassa jopa vähemmän. Vesimaksu on kiinteä, mutta yritän silti pitää kulutuksen kohtuullisena. Periaatteessa sähköön menee vähemmän rahaa, mutta Carunan ansiosta lasku on aina odotettua suurempi. Tämä hieman harmittaa. No, en liene ainoa. 

Autoon liittyvien menojen poistuminen oli kieltämättä suuri vähennys. Vaikka ajotaito pääsee taas rapistumaan, ajoin säännöllisemmin ja enemmän kuin koskaan ennen. Ehkä siis opin taas. Toisaalta auton vaatimien kustannusten poistuminen oli kyllä merkittävä muutos. 

Vaikka alkoholia tuli muutekin nautittua aika laiskasti, sen lopettaminen tulee varmasi tuntumaan menoissa pidemmällä aikavälillä. Luulen tosin että terveydelliset vaikutukset menevät taloudellisen voiton edelle. 

Pohdintaa

Vaikka maalla asuminen ei loppujen lopuksi mennytkään minusta riippumattomista syistä nappiin, aika ei mennyt hukkaan. Erityisen tyytyväinen olen kauppareissujen vähenemisestä. Toisaalta kun 29 km:n mittainan työmatka väheni käveltäväksi matkaksi, olen oppinut arvostamaan mahdollisuutta autottomuuteen. Välillä naurattaa miten hehkutin "korvessa" asumista. Kyllä, siellä oli puolensa ja aika siellä opetti paljon. Nyt kuitenkin hehkutan kaupungissa asumista. Toisaalta kyseessä on pikkukaupunki ja liikenteen läheltä pääsee helposti pois. 

Näin epileptikon näkökulmasta mahdollisuus autottomuuteen on osaltaan vähentänyt stressiä. Työni ja ylipäänsä itsenäinen arki eivät kaadu yhteen kohtaukseen mikä tässä vaiheessa veisi kortin puoleksi vuodeksi. Viime kevään ollessa ehkä stressaavampi kuin koskaan, laskin suunnilleen päiviä koska kohtaus "saa" tulla. Eli niin etten enää joudu ajamaan. 

Vaikka ruokamenot kasvaisivat, automenojen poistuminen kompensoi merkittävästi. Toisaalta luistelun jatkaminen kompensoi hieman tuota muutosta, mutta ei silti lähellekään. Koska jäähallikin on kävelymatkan päässä, esimerkiksi matkakortille ei ole tarvetta. Junalla matkusta keskimäärin kerran viikossa, tosin lyhyen matkan. 

Uskomatonta mutta totta, olen todennut ettei liika "niuhottaminen" kannata. Toki laitan rahaa erikseen "syrjään" (siis omalle tililleen) esim. vaateostoksia varten. Sama koskee muita, ei jokapäiväisiä hankintoja. Ehkä vähän kontrolloitua mutta... ainakin turvallista. 

Onko lopputulos plussan vai miinuksen puolella verrattuna aiempaan? Luulen että tilanne vaihtelee menoista riippuen. Ja ehkä pari kertaa vuodessa on hyvä hankkia jotain "turhaa". Nyt päivien pimetessä ja ilmojen kylmetessä taidan viimein käydä kosmetologilla. Shame on me.. 

Mitkä ovat sinun ensisijaisia keinoja säästämisessä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti