Sarjassamme "vain (aikuis)luistelijat ymmärtävät"

Taitoluistelu varsin omanlaisensa laji. Sitä voi harrastaa, tai siihen voi ”hurahtaa”. Jälkimmäinen johtaa usein monenlaisiin, lajia vähemmän tunteman näkökulmasta todella outoihin tapoihin ja lajiteknisiin yksityiskohtiin. Kyse on siis asioista, jotka vain taitoluistelijat ymmärtävät. Inside -asennetta tai ei, eiköhän jokaisella lajilla ole omat erikoisuutensa. Nyt onkin aika paljastaa, millaisia erikoisuuksia taitoluisteluun kätkeytyy, ainakin meidän aikuisluistelijoiden näkökulmasta!

Ne monet kengät ja terät..

”Entä terät; mikä Rocker/spin rocker paras hypyissä, mikä pirueteissa? ..valmistajasta puhumattakaan”

Samaa mieltä! Kun itse lähdin etsiskelemään uusia luistinkenkiä, valikoiman laajuus melkein kauhistutti. 90-luvulla en edes muista että olisi ollut erikseen kenkiä jäätanssiin, muodostelmaan ja yksinluisteluun. Yritä siinä sitten löytää ne oikeat kengät eri korkuisten korkojen, varsien ja kovuuksien välillä.

                               

Hyvät Tinderin käyttäjät: Teilläkö muka on vaikeaa?? Ja pyh! Te valitsette vain kumppanin. Me luistelijat joudumme pohtimaan sen oikean kengän lisäksi sitä oikeaa terää!

Mikä ihmeen urasyvyys ja miten niin pitäisi olla sopiva teroittaja??

”Ennen kuin itse aloitin luistelun, oli mielestäni käsittämätöntä luistimien teroittaminen vain tietyssä paikassa. Vieläpä pitkän ajomatkan päässä.”

”Myös ikuisuusongelma, kun terä ei ole koskaan täydellinen. Vastateroitetulla jarrutuksista ei tule mitään, liian tylsistä häviää kantit.”

”Teroitus totta tosiaan! Minä olen teroittanut Asikaisella ja Aaltosilla ja uusin löytö on Pro Sharp. Mutta minkä numeron valitsen. Onko 13 hyvä? Vai pitääkö olla 11? Vai joku muu? Täysin mystistä, mutta näistäkin on monia mielipiteitä.”

Ai mistä on kyse? Projektihan ei päädy sen oikean kengän ja terän löytämiseen, vaan on myös pohdittava sopiva urasyvyys. Eli taitoluistimen terää ei teroiteta ns. suoraksi, vaan kaarevaksi, eli uralliseksi. Yksinkertaisimmillaan kyse on siitä, kuinka teräviksi luistimet teroitetaan. Taas sitä oikeaa, tällä kertaa urasyvyyttä etsiessä vaihtoehtoja voi pohtia monesta näkökulmasta.

"No Kiira Korvella on kuulemma 14 ja mul ja Raijal 10 (eiks nii Raija..ainaki oli) ja se se vasta liian raskas ura...mutta ei ! Mä totuin siihen. Sit laitettiin 12 joka oli liian slippery mulle ei päädyin 10 ja 11 teriin"

"Mie menen urasyvyydessä 16. Reitti on ollut 14,5 --> 13 --> 14,5 --> 16. Kun ura loivenee, on pakko hakea tuki kallistamalla itseään enemmän! Toinen syy on se, että teroitutan luistimet harvakseltaan, noin 100 jäätunnin välein ja mitä loivempi terä on, sitä hitaammin se tylsyy."

"Ennen kuin itse aloitin luistelun, oli mielestäni käsittämätöntä luistimien teroittaminen vain tietyssä paikassa. Vieläpä pitkän ajomatkan päässä."

Sepä se! Onhan noita suutareita vielä ihan mukavasti, siis jotka teroittavat myös luistelijoita. Mutta eri asia on löytää TAITOLUISTIMIA teroittava henkilö.

”Tämä kappale sopisi ohjelmamusiikiksi!!”

”Mitään musiikkia ei voi kuunnella ajattelematta, olisiko kyseinen kappale kenties hyvää luistelumusiikkia. En tiedä, kokevatko muut samalla tavalla, mutta esimerkiksi autoa ajaessa radio soi, ja oma mieleni alkaa heti kehittää sopivia koreografiota, sarjoja ja elementtejä, jotka sopisivat kuulemaani musiikkiin”

”Tai, että havahtuu biisiin, että tässä on piruettikohta, vaikkei kappaletta olisi varsinaisesti kuunnellutkaan”

”Carmen ei ole ensisijaisesti ooppera vaan luistelumusiikkien klassikko.”

 Mikä ooppera se muka on...

Okei, nämä pohdinnat vapauttivat meikäläisenkin monelta taakalta, ja olen valmis allekirjoittamaan jokaisen kommentin! Carmenin ohelle lisäisin mm. Ballade Pour Adelinen, Joutsenlammen (ei se mitään balettimusaa ole!! ;D) ja tietenkin Myrskyluodon Maijan. Niin, ja Mustasukkaisuuden tangon!

Ja musiikkia kuunnellessa tosiaankin mieleen rakentuu jo varsinaista koreografiaakin, sillä hyppyjen, piruettien, askelsarjan ja liukujen paikat hahmottuvat lähes välittömästi kun kappaleista ”se oikea” sattuu kohdalle. Viis siitä vaikka kuuntelisi sukulaislapsen ensimmäistä soittoesitystä, luistelu ponnahtaa automaattisesti mieleen.

Ohjelman ja liikkeiden harjoittelu missä vain

”Että yöunet menee heti, kun alkaa käydä ohjelmaa läpi ja että jalka alkaa heti vipattaa peiton alla”

”Että esim.yksinäisellä bussipysäkillä voi treenailla käänteitä ja jopa hyppyjä hetikun ohikiitävä auto on pyyhältänyt ohi”

”Aina uudet kuviot ja ohjelman muutokset piti stepata kotona treenien jälkeen, muutoin ei uni tullut, kun aivot kelasivat uusia askelia.”

Tästä syystä erityisesti ennen kilpailuja ei kannata edes haaveilla hyvistä yöunista. Toki jokunen poikkeus löytyy varmasti, mutta suurella osalla musiikit ja koreografia pitävät jossain unen ja valveen välisessä tilassa. Tai vielä useammin valveilla..

 Todellisuudessa uni- ja luistelu -osiot voivat yhdistyä..

Jään perässä vaikka ulkomaille ja joskus poissa töistäkin..

”Onhan se aika jännää, että aikuiset ihmiset matkustavat toiselle puolelle maata tai jopa muihin maihin päästäkseen pariksi minuutiksi jäälle ja väittävät vielä nauttivansa siitä”

”Mieluummin matkustan ulkomaille. Siellä näkee millaisissa olosuhteissa porukka harjoittelee. Paikalliset järjestävät usein tosi hauskoja tapahtumia ja vierailuita.”

”Se kun haluaa vuosittain ottaa kaksi lomapäivää töistä kokeakseen sen mahtavuuden kun kevätnäytökseen huipentuneen talkoorupeaman jälkeen ollaan yhdessä luisteluperheenä kulissiverhon takana, näytösvaloissa ja puvuissa ja tunnelmissa. No on se sen verran rankkaakin että tänä vuonna en edes luistele ja ajattelin jos olisin vaihteeksi näytöksissä maksava katsoja.”

Jep, yleensä pitkäksi koetut matkat lyhenevät puolella kyseen ollessa reissusta jäähallille. Osaltaan tähän vaikutta eräs harmillinen seikka, nimittäin riittävän jääajan saatavuus. Suomessa tilanne vaihtelee paikkakunnittain, mutta usein jään perässä todellakin joutuu reissaamaan. Mutta harva sellaiseen suostuisi ellei todella pitäisi tästä lajista!

 Nokka kohti jäätä välimatkasta riippumatta!

Hyvästi kapoiset korkkarit..

”Miltä näyttää normaalin ihmisen jalat, ei ainakaan siltä miltä omani? ja niin, leikataanko niihin superloneihin reijät luiden kohdalle ja missä vaiheessa hiertymää käytetään urheiluteippiä, missä vaiheessa superlon, missä kohtaa laitetaan compeed ja missä laastari.. ”

Ja omalta osaltani komppaan täysin! Voi luoja miltä jalkaterät tosiaan näyttävät.. Kymmenen vuoden kuluttua pitää varmaan tosiaan teettää kenkiä joissa on vaivaisenluulle ylimääräinen lokero!

  Juu ei.. 

Lopuksi..

Tällaista kaikkea aikuisluisteluun liittyy! Ja tässä oli vasta osa kaikista kummallisuuksista, jotka meille ovat täysin normaali osa lajia. Omalta osaltani voin sanoa, että tämä on koukuttava laji jos vähänkin ”sortuu” innostumaan enemmän. Tuon kaiken matkustamisen, kenkä- ja terä -viidakon keskelle kuitenkin sijoittuu laji, josta tulee todella pitkäkestoinen.

”laji niin koukuttava etten yhtäkään URHEILUlajia ole jaksanut harrastaa näin pitkään.”

                               

Kaksi päivää lomaan!

Lähtölaskenta lomaan alkaa olla loppusuoralla, toisin sanoen jäljellä on kaksi päivää. Jotenkin harmittaa, kun ns. kehittymistä tapahtui selkeimmin vasta parilla viimeisellä viikolla. No, hyvä että edes jossain vaiheessa. Mitään suurempia lomasuunnitelmia ei ole, ensisijaisesti hermolepo olisi mukava vaihtoehto. Mitä se käytännössä katsoen on, ja onnistuuko moinen? En tiedä, mutta täytyy kaiketi ottaa selvää. Mökkireissusta kieltämättä suorastaan haaveilen, ja hyvällä onnella se voi jopa onnistua parin viikon kuluttua. Äkkiseltään ympäripyöreät "suunnitelmani" vaikuttavat varmaankin suorastaan säälittävän tylsiltä. Toisaalta kaipaan aluksi ihan vain "olemista" ilman tiukkoja aikatauluja ja reissaamista. Aluksi perehdyn tekemättä jääneisiin kotitöihin, paikkaan treenissä tapahtuneita puutteita ja niiden vaikutuksia, ja ehkä yritän tarttua soittimiin. Juhlimatta jäänyttä juhannusta minulla ei ole suurta hinkua "paikkailla". Sen sijaan haluaisin liikkua paljon ulkona, mikäli kesäiset säät vain suostuvat jatkumaan. Kunhan syksyn opintojen aikataulut ja tarjonta ilmestyvät, yritän tehdä mahdollisimman selkeät suunnitelmat tulevalle lukuvuodelle.

Kuten aiemmassa kappaleessa kävi ilmi, treenissä on viime aikoina ollut puutteita. Syitä on useita, mutta myönnän että olisin itse voinut vaikuttaa asiaan paljonkin. Paikoillani en sentään ole ollut, mutta esimerkiksi rullisten päälle en ole päässyt sitten viime viikon. Voi mennä keskiviikkoon että harjoittelu onnistuu taas, mutta ehkä ne taidot sieltä palautuvat. Muu harjoittelu on sujunut kohtuullisemmin työpäivistä huolimatta, vaikka itse treeni onkin jäänyt suppeammaksi. Eilen työpäivään itseensä mahtui liikkumista siinä määrin, että päätin kotipuolessa tapahtuvan harjoittelun vaihtuvan vapaapäiväksi. Toki vatsa -ja selkälihasliikkeet tuli tehtyä, mutta muuten uskaltauduin olemaan hieman laiskempi. Toisaalta kai niitä lepopäiviäkin on hyvä pitää. Juokseminen on jäänyt hieman vähemmälle, mutta käydessäni tuossa lähellä olevalla urheilukentällä olen yrittänyt tehdä mäkispurtteja. Tällä hetkellä niitä tulee tehtyä viisi kappaletta, mutta seuraavalla kerralla nostan määrän kuuteen, ja pian seitsemään mikäli kuudes ei aiheuta suurempia eroja. Porrasharjoitteita ja tasoille hyppimistä olen tehnyt n. 2-5 kertaa viikossa, riippuen miten usein olen päässyt sellaisiin paikkoihin, joissa näitä harjoituksia voi tehdä. Lisäksi luisteluhypyt maalla ovat kuuluneet osaksi harjoittelua. Erityisesti kaksoissalchowia harjoitellessa oli melkein hämmentävää huomata, miten suuri merkitys keskivartalon lihaksilla on rotaatioasentoa ajatellen. Nyt täytyy vain toivoa, että kesän liikunta vaikuttaa suotuisasti syksyn jääharjoituksiin.

Tämä ja huominen menee tosiaan vielä töiden merkeissä, mutta sen jälkeen yritän panostaa niihin asioihin, jotka ovat jääneet vähemmälle: liikunta, musiikki ja toivottavasti myös lukeminen. Tänään teen sen ns. epätoivoisen teon, eli vien leipomuksia työpaikalle. Tällä kertaa tuloksena ovat mudcake -tyyppiset kuppikakut porkkanalla maustettuna ja ilman valkoista sokeria, toisin sanoen hunajan a stevian kera. Saa nähdä mihin asentoon suupielet kääntyvät, kun minä en osaa käyttää sokeria suomalaisten makutottumusten vaatimalla tasolla..

Oikein mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

Vauhti päällä jälleen!

Mielenkiintoista miten paljon asiat voivat muuttua. Vasta jonkin aikaa siten harmittelin tekemisen vähyyttä ja "haahuilua". Nyt tämä on ongelma on täydellisesti siirtynyt syrjään, sillä tekemistä riittää vaikka miten. Kandiesseen/esitelmän tekeminen on lähtenyt reippaasti käyntiin ja motivaatio on korkealla. Aiheen rajaus tosin tuottaa vaikeuksia, mutta käytettävä kirjallinen materiaali on ollut mielenkiintoista tarkastella. Seuraavat kaksi viikkoa taitavat pitää sisällään vanhempien kirjoitusten tarkastelua ja ainakin pari käyntiä kansalliskirjastossa. Haaveilen vieläkin siitä, että saisin ns. virallisen kandiesseen valmiiksi tämän vuoden puolella, mutta pieni viive ei haittaa. Yritän ensisijaisesti kuitenkin nauttia siitä mitä teen, sillä "pakkopullaa" on viime vuosina ollut yli tarpeen. Jätän tarkan aiheen kuvailun väliin, mutta viimeisen parin viikon aikana olen enemmän tai vähemmän ahkerasti tutkaillut Suomen naisasialiikkeen historiaa 1800-luvun lopulta vuoden 1906 eduskuntauudistukseen asti. Erityisen mielenkiintoista historian opusten ja vanhojen asiakirjojen tutkailusta on tehnyt se, että jokainen osapuoli (naisasialiikettä laskematta) ei ollutkaan jyrkän konservatiivisuuden ja sovinismin kannalla. Toki sellaisiakin löytyi, mutta asioiden muuttuessa ns. määräävillä tahoilla käytiin räiskyviä keskusteluja asioiden muuttamisen puolesta. Samaa voisi verrata kysymykseen sukupuolineutraalista avioliitosta. Media antaa ymmärtää, että kirkon kanta on yksiselitteisesti kielteinen, vaikka todellisuudessa kyseisen instituution sisällä käydään vähintään yhtä kovaa taistelua, kuin sen ulkopuolella.


Ennen aktiivisemman opiskelun alkamista pelkäsin miten helposti sopeutuisin hektisempään arkeen. Tällä kertaa sain yllättyä positiivisesti. Pieniä ajanhallintaan liittyviä ongelmia laskematta kaikki on mennyt hyvin. Olen käynyt luennoilla, kirjoittanut kotona sekä lukenut parin muun kurssin materiaaleja. Näiden lisäksi liikuntaharrastukset ovat sujuneet entiseen malliin. Viulu on valitettavasti jäänyt hieman vähemmälle, mutta pianoa olen ehtinyt soittaa enemmän. Syy on erittäin yksinkertainen. Minullahan ei ole oikeaa akustista pianoa, vaan digitaalipiano. Kun illemmalla on aikaa soittaa, kellon on sen verran paljon, etten mielelläni enää ilahduta naapureita viuluasteikoilla ja jousitusharjoituksilla. Pianokappaleitakaan en ehdi pitkään harjoitella, mutta viikonloppuna ehtii hieman enemmän. Rekiretki on nyt kokonaisena harjoittelun alla, samoin Maple Leaf Rag. Uudeksi kappaleeksi otin Piazzollan tangon, jonka nimeä en taaskaan muistanut tarkistaa. Tangossa joudun rytmillisen haasteen eteen, sillä soittoon pitäisi saada omanlaisensa painotus ja nyansseja (?) oikeisiin kohtiin tasapaksuuden välttämiseksi.


Jäällä hyppiminen on jatkunut pienimuotoisena, mutta sitäkin turhauttavampana. Axel on vieläkin alkutekijöissään ja kivun takia olen liian varovainen. Tänään aloitin uudelleen kaksoissalchowin harjoittelun ja rotaatioasento on pahasti hakusessa. Huomenna uutta yritystä molempiin hyppyihin.. Flippi ja ritti sujuvat taas, tosin matalasti. Lutzia en ole vielä kokeillut, sillä yritän säästää jalkaani. Sen sijaan taivutuspiruetti menee nykyään hieman mallikkaammin, samoin vaakapiruetissa vauhti on kohtuullinen. Ystäväni kanssa olemme masokistisesti harjoitelleet "tavallisia" -ja vastakäännöksiä sekä silmukoita. Perusasioita näiden pitäisi olla, mutta yllättävän vaikeita sellaisia! Aikuisryhmä on ollut mukavaa vastapainoa tiistain ryhmän kanssa, sillä aikuisryhmässä harjoitellaan enemmän perusasioita. Tosin toivon että muutaman viikon sisällä ryhmää hieman jaettaisiin, sillä jossain vaiheessa sirklauksen harjoitteleminen voi muuttua puuduttavaksi. Toisaalta osa ryhmäläisistä on luistellut pidempään, minkä vuoksi mahdollinen jako tuskin olisi absurdi ajatus. Huomenna olisi vapaa jäävuoro jälleen, sitten yksi välipäivä. Edessä on jälleen axelin etsimistä ja hyppyjen korkeuden parantamista.


Ensi viikko tulee olemaan työläs, mutta mukavalla tavalla. Kandityöhön liittyviä materiaaleja pitää hakea lisää ja osaa on työstettävä paikan päällä. No, hyvä jos uskallan edes koskea niin 1800-luvulla painettuihin opuksiin! Minun tuurillani onnistun tuhoamaan jotain arvokasta sormenjäljillä tai läikyttämällä kahvia sivuille. Tai sitten saan aikaan pienen tulipalon, vaikka tulitikut ja sytkäri eivät ole koskaan kuuluneet reppuni tarvikkeistoon. Tiistaina ja torstaina on jääharjoitukset. Ilmeisesti mahdollisia kisaohjelmia aletaan pian suunnittelemaan. Sitä suuremmalla syyllä tosiaan toivon, että jalan aiheuttamat takapakit tekniikassa korjautuisivat pian. Onneksi musiikki on valmiina pientä lyhennystä vaille kylläkin. Puku täytyy ilmeisesti hankkia, mutta se jääköön ensi vuoden puolelle. Kyllähän minun vanha viininpunainen pukuni vielä mahtuu, mutta näyttää jostain kumman syystä hieman 90 -luvun jäänteeltä. Ai niin, sellainen se onkin. Tai itse asiassa puku oli käytössä vuonna 2000-2001, mutta näyttää silti 15 vuotta vanhalta. Meniköhän tässä ajatuksenkulussa jonkin vikaan?


Tämän päivän osalta saavat kouluhommat jäädä tältä erää. Seuraavaksi tulkoon siirto iltatreenin kautta leppoisan lauantai-illan viettämiseen. Mukavaa viikonloppua kaikille!