perjantai 31. joulukuuta 2021

Vuosi 2021: En olisi ikinä uskonut päätyväni tähän!

 En tiedä onko yksikään vuosi elämässäni ollut niin täynnä muutoksia kuin vuosi 2021. Vaikka alkuvuosi oli kesään asti raskas ja mietin usein miten kaikkea jaksaa, kesällä asiat kääntyivät valoisampaan suuntaan ja elämä todella yllätti. Vaikka tulevaan vuoteen liittyy epävarmuutta, kaiken koetun jälkeen otan vuoden 2022 ilolla vastaan <3 Millainen vuosi 2021 oli? Jos kronologisesti tarkastallaan..

Tammikuusta helmikuuhun

Kulissit edellisesti suhteessa kaatuivat täysin. Silloinen avopuolisoni ei kyennyt peittämään alkoholismia. Yritin mielessäni vähätellä tilannetta, mutta muutoksia ei tullut ennen loppukevättä. Unelma maalla asumisesta alkoi muuttua painajaiseksi. Arkipäivät olivat helpotus, sillä pääsin töihin "lepäämään" ja sain muutenkin olla omissa oloissani. 

Työtä teetti luminen ja kylmä talvi. Jäälle pääsin vain pari kertaa, mutta sitäkin enemmän treeniä sain puiden kantamisesta ja loppumattomista lumitöistä. Kova pakkanen toi oman jännityksensä: lähteekö auto käyntiin moottorilämmityksestä huolimatta? Onneksi lähti.. myös polttoaineen kohonnut hinta ja pakkasen myötä suurentunut kulutus kieltämättä ärsyttivät. Helmikuussa sain viimeisen etäkurssin suoritettua. 

Maaliskuusta huhtikuuhun

Homma meni painajaisen puolelle. Minulle todella konkretisoitui mitä avoliitto alkoholistin kanssa tarkoittaa. Työpaikasta tuli ns. henkinen turvapaikka. En kuitenkaan kyennyt kertomaan kuin harvoille mitä maalla oikeasti tapahtuu. Lähteminen tuntui yhtä mahdottomalta kuin jääminen. Tuntui kuin olisin ollut loukussa. Jotenkin se elämä kuitenkin jatkuin. Eräänlaisessa sumussa vain. Opinnot kuitenkin keskeytyivät. 

Toukokuusta kesäkuuhun

Toukokuussa tapahtui jotain periaatteessa kamalaa mutta pidemmän päälle ihanaa. Olimme eronneet, mutta asuin edelleen työpaikkani vuoksi maalla. Voimani eivät riittäneet muuttamiseen vaikka halusinkin lähteä. Työsuhteen loputtua muutin väliaikaiseen asuntoon. Vähitellen palauduin, joskin hitaasti. Suureksi onnekseni sain myös töitä syksystä eteenpäin. Olin tavannut myös nykyisen puolisoni ja tutustuessamme paremmin aloin tuntea itseni taas ihmiseksi. Palasin varovasti myös opintojen pariin. 

Elämä tuntui olevan pitkästä aikaa turvatulla pohjalla: minulle oli luvassa työ pitkäksi aikaa, samoin asunto kävelymatkan päässä työpaikasta. Ja ihminen josta todella pidin ja uskalsin luottaa häneen. Oli myös mukavaa palata treenin pariin, vaikka helteet hieman verottivat jaksamista. 

Heinäkuusta syyskuuhun

Loma alkoi olla loppusuoralla ja työt odottivat. Pari viikonloppua heinä-elokuun taitteessa menivät peräti vauva-teemalla. Ensi oli parhaan ystäväni "Baby Shower" -kutsut, seuraavana kummipoikani kastejuhlat. Pienellä kaiholla vaikkakin onnellisuutta täynnä katsoin ystäväni pyöristynyttä vatsaa ja uudelle tulokkaalle hankittuja lahjoja. Seuraavana viikonloppuna tuore kummipoikani puolestaan selviytyi kastetilaisuudesta oikein mallikkaasti! Uskalsin ajatella että ehkä minäkin joskus.. nyt vatsaani tuntuivat pullottavat pms-oireet. 

Elokuun alussa minulle tuli outoja oireita: kuin olisi menkat tulossa mutta mitään ei kuulunut. Alavatsaa juili oudosti, vatsa oli turvoksissa ja ravasin vessassa jatkuvasti. Ajatus raskaudesta kävi mielessä, mutta pidin sitä epätodennäköisenä. Enhän minä voinut tulla raskaaksi! Anoreksia -tausta, ikä jne. Kun lopulta sain aikaiseksi tehdä testin, olin varma että liuska oli viallinen. Samoin toinen ja kolmas. Neljännen (ei enää halpis) aloin epäillä voiko niin monta liuskaa olla viallisia. Kieltämättä olin hyppiä seinille kun tajusin että nyt saattaa olla pulla uunissa. 

Olimme puolison kanssa "vähän" yllättyneitä, mutta hetki hetkellä tämä ihana yllätys tuntui enemmän tervetulleelta. Meille tulisi vauva! Oli myös ihanaa miten ilolla perheeni otti vauvauutisen. Tietenkin onnea varjosti karu tosiasia tulevien viikkojen riskeistä. Syyskuun puolella myös infernaalinen väsymys ja "kestorkapula" vaikeuttivat olemista. Toisaalta jokainen viikko tuntui askeleelta eteenpäin. 

Pystyin edelleen liikkumaan ja treenaamaan jäällä. Tosin väsymys harvensi harjoituskertoja. Liikunta tuntui auttavan raskausoireisiin, mutta usein nukkuminen kellon ympäri tuntui houkuttelevammalta.

Lokakuusta marraskuuhun

Voimat alkoivat olla sen verran vähissä että lokakuussa jouduin jättäytymään jäältä pois. Kieltämättä tämä harmitti. Mutta oli jaksettava myös töissä ja arjessa ylipäänsä. Liikkumista jatkoin muuten samaan malliin, tosin kasvava vatsa sai vaihtamaan lihastreenin "tilaan" sopivammaksi. Ensimmäinen ultra oli huojentava kokemus: pikkuisella oli kaikki hyvin <3 Ylipäänsä vauvan näkeminen ruudulla konkretisoi ajatusta että meille on ihan oikeasti tulossa vauva!

Koska kriittisimmät viikot olivat ohi ja puoliväli lähestyi, päätin (aikaa säästääkseni) tehdän se klassisen: ns. masukuva Faceen. Ratkaisuni miltei nauratti, mutta kieltämättä se oli helpompaa kuin ilmoittaa uutisista yksitellen. Onnittelujen määrä ja myötäilo saivat melkein vedet silmin. No.. olihan siellä pari hieman.. vähemmän iloista reaktiota mikä tavallaan oli ymmärrettää. Olihan vaiennut kuulumisistani niin pitkäksi aikaa että raskaus herätti varmasti muutamissa tutuissa paheksuntaa. Ehkä itsekin olisin paheksunut. 

Marraskuussa odotti vielä rakenneultra, missä saimme tietää taas nähdä juniorin. Kaikki oli jälleen hyvin, nyt todella itsekin uskalsin luottaa hieman enemmän siihen että asiat voivat mennä myös hyvin. 

Joulukuu

Joulukuussa aloin todella väsyä henkisesti ja fyysisesti. Tähän osaltaan vaikuttivat (hienosti) etenevä raskaus mutta myös tarve päästä lomalle. Ennen joululomaa mielialat kävivät hyvinkin alhaalla. Luulen että tämä johtui suurimmaksi osaksi väsymyksestä. Suureksi onnekseni en (mielestäni) mennyt raskaushormonien myötä ainakaan täysin sekaisin. No, ulkopuoliset saattavat olla tästä hyvinkin eri mieltä.. oikei, alkuraskauden väsymys ja pahoinvointi eivät tehneet minua erityisen hyväntuuliseksi. Ehkä osa näki minut suoranaisena ihmishirviönä?

Mieltä kuitenkin piristivät vauvan liikkeet, jotka viikko viikolta ovat tuntuneet selkeämmin. Vilkas kaveri siellä tuntuu olevan! Vaikka kömpelyyden lisääntyminen joskus turhauttaa, on ihanaa miten vauva tuntuu aina vain konkreettisemmalta. Tietenkin näillä viikoilla on aina pientä huolta, mutta "maagiseen" RV28:aan on onneksi enää pari viikkoa. Sen jälkeen jokainen päivä ja viikko tuo lähemmäksi täysiaikaisuutta. Toki nytkin, mutta näiden kriittisten etappien ohittaminen on aina helpotus: RV10, RV12, RV21, RV24 jne. Hassua miten tuollainen kirjainten ja numeroiden yhdistelmä voikin merkitä niin paljon. 

Joululoman alkaminen ja jatkuminen olivat helpotus. Oli ihana viimeinkin saada viettää joulua perheen parissa. Loppuloman olemme puolisoni perheen luona. Koska emme puolisoni kanssa ole voineet työn ja välimatkan vuoksi olla samassa paikkaa, nyt on ollut niin ihanaa olemme kaikki kolme saaneet olla yhdessä. Kunhan äitiysloma alkaa, pääsemme ns. virallisesti samaan paikkaan odottelemaan kaikessa rauhassa juniorin saapumista. 

Rankka mutta opettavainen vuosi..

Vaikka erityisesi aika joulukuusta kesäkuuhun oli todella raskas, en voi sanoa ettenkö olisi oppinut tästä ajasta paljon. Olen itse ollut taipuvainen tuomitsemaan ja tekemään johtopäätöksiä vain sen näkyvimmän tiedon perusteella. Kun itse jouduin taas kerran tilanteeseen jossa ulospäin vaikutan holtittomalta ja suhteessa ikään keskenkasvuiselta kukasta kukkaan hyppijältä, olen kantapään kautta oppinut etteivät asiat ole aina niin yksinkertaisia kuin ulospäin näyttävät. Ehkä juuri tämä opetus antoi rohkeutta kirjoittaa avoliitosta alkoholistin kanssa. Teksti löytyy täältä

Miten sitten pidin raskautta niin epätodennäköisenä? Teoriassa tiesin että niin voi käydä, mutta päähäni oli todella pinttynyt ajatus etten tule raskaaksi ainakaan helposti. Kuullessani hymähdyksen käytettyäni sanaa "vahinko" tajusin oikeasti että sellaista tosiaan sattuu. Olin aina ajatellut ettei yksikään raskaus voisi yllättää. No, hyvä että opin tämän 36 ikävuoteen mennessä. Ei sillä, ei juniori mikään vahinko ollut. Ihana yllätys kyllä <3 Jos lapseni joskus asiaa kysyy, voin rehellisesti sanoa että hän oli kaikkien vaikeuksien jälkeen ihanin yllätys ikinä. 

Mitä myös niiden erityisen merkityksellisten kahden viivan jälkeen opin, oli luopuminen liiasta suunnitelmallisuudesta. Toki liika kiirehtiminen ei kannata, mutta emme voi taistella aikaa vastaan. Mitä enemmän aikaa menee pelkkään suunnitteluun ja asioiden varmistamiseen, sitä varmemmin moni asia liukuu ohi ja toiveet voivat jäädä toteutumatta. Joskus on vain uskallettava ottaa riskejä. 

Kuluneessa vuodessa on asioita joista itsessäni olen ylpeä: Vastoinkäymisistä huolimatta olen saanut pidettyä itseni kasassa, käytyä töissä ja onnistuin jopa saamaan uuden työpaikan edelliseen liittyvän sopimuksen päätyttyä. Vaikka taustani altistaisi, en sortunut itse alkholin ongelmakäyttöön. Pikemminkin päinvastoin: jätin alkoholin lähes kokonaan pois. En myöskään antanut anoreksialle tilaa, vaikka oireilulle oli mitä sopivin aika. Uskalsin kaiken koetun jälkeen antaa tilaa ihmiselle, josta tuli puolisoni. Yhdessä uskalsimme antautua ottamaan ilolla vastaan sen pienen suuren yllättäjän, joka vatsassani potkii ja heittää kuperkeikkoja. Mutta en todellakaan olisi pystynyt tuohon kaikkeen100%:sen yksin. Läheisteni tuella oli suuri merkitys, ja olen heille kiitollinen. 

Oikein hyvää ja onnellista loppuvuotta kaikille, sekä mitä parhainta vuotta 2022!! <3


tiistai 28. joulukuuta 2021

RV25: Joulunviettoa, flunssailua ja kutistuvia paitoja

 Joulun pyhät menivät mutta loma onneksi jatkuu. Suureksi iloksi talvi saapui sopivasti tuomaan tunnelmaa, mikä kieltämättä piristää. Mutta itse asiaan: miten kuluneet päivät ovat mennee?


Palautumista

Kieltämättä joka päivä huomaa yhä enemmän miten loma todella oli tarpeen. Pidän työstäni ja olen oikeasti kiitollinen että minulla ensiksikin on töitä ja vieläpä työ mistä pidän. Mutta koska minäkin kuulun kategoriaan nimeltä ihminen, väsyn tiettyihin asioihin enkä näin ollen jaksa olla vuorokauden ympäri pirteä ja hyväntuulinen. Väsyn esimerkiksi metelistä ja nk. kakofoniasta. Juuri nämä ovat osa arkea. 


Osa tuhahtaisi tässä kohden miten niihin vain pitää tottua. Itse totean että ihmiset ovat erilaisia. Ehkä minun sietokykyni on joissain muissa asioissa keskivertoa suurempi. Kyllä, tarvitsen säännöllisesti hiljaisuutta ja rauhaa, joskin (mielestäni) kohtuullisissa määrin. Minä taas jaksa perehtyä yksitäisiin asioihin todella vahvasti ja pitkäaikaisesti. Vaikka keskittymiskykyni ei ole samaa luokkaa kuin nuorempana, pystyn työskentelmään saman asian parissa pitkään ja tarkasti. No.. rehellisyyden nimissä motivaatiolla on ratkaiseva rooli.

On kuitenkin ihana huomata miten joka päivä jaksaa hieman enemmän ja asioissa jaksaa nähdä enemmän hyviä puolia. Olen itseironisella tasolla pessimisti, mutten (toivottavasti) yltiönegatiivinen. Marraskuun aikana moni asia tuntui yhä vaikeammalta eikä raskauden etenmisen tuomat haasteet arkeen helpottaneet tilannetta. Nyt toimintakyky on selkeästi aivan toisella tasolla kuin vaikkapa toissa viikolla. Täyty vain toivoa että aika ennen äitiyslomaa menee riittävällä energialla.  

Joulupukki kävi!

Parin vuoden tauon jälkeen pääsin viettämään joulua perheeni pariin. Oli ihanaa saada olla niiden tärkeimpien läheisten kanssa ja katsella miten suvun (syntyneet) nuorimmat saivat taas kokea joulupukin saapumiseen liittyvän jännityksen ja ilon. Muistan itsekin miten päivä tuntui niin pitkältä ja joulupöydässä olo kaikin puolin tuskainen. Jostain syystä joulupukilla ei koskaan ollut mikään kiire ennen kuin kaikki olivat syönet rauhassa.. Tässä kohden on hyvä muistaa silloin joulupukkiin uskoneen lapsen aikakäsitys. Jokainen minuutti odottelua otti oli liikaa. 

Joulupukin saapuessa aika pysähtyi samaan tapaan lapsuuden jouluissa. Illlan päätteeksi tuntui samaan tapaan melkein oudolta miten pitkän päivän odotus yhtäkkiä oli ohi ja edessä oli avattuja lahjapaketteja joiden sisällön tutkiminen oli loppuillan ja tulevien päivien projekti. Muistan ikuisesti myös koiramme jolle pakattiin pari nakkia lahjapaperiin. Kumma kyllä, harvinaisen pitkään "hieman" ahne ja hätäinen koiruus sai paketit auki. Kun koiran mielestä nakit olivat kadonneet, oli tultava tiedustelemaan uusia paketteja. 

Myös "juniori" tuntui havahtuneet joulupukin saapumiseen. Tai ehkä enemmänki siihen että istuin ja ulkopuolelta tuli taas hieman erilaisia ääniä. Saa nähdä mikä reaktio on ensi jouluna kun pikkutyyppi näkee joulupukin livenä... Jos äitiinsä tulee, niin täydellinen paniikki ja piiloutuminen syliin. -Muttei todellakaan joulupukin syliin..Kuten kuva todistaa, turvaväli oli tarkoin määritelty myös vauvaiän jälkeen. 


Reissuun!

Joulupäivänä lähdimme puolison kotiseudulle varsin pitkän matkan päähän. Tällä ensimmäisellä melkein perhematkalla. Matka pituuteen nähden nopeasti, vaikka kroppa hieman ottikin nokkiinsa. Tietenkin ajoaikaa pidensi se, kun jonkun oli päästävä tunnin välein vessaan ja ylipäänsä jaloittelemaan.. täällä olisi nyt tarkoitus olla Loppiaiseen asti, eli eiköhän tässä ehdi lepuutella. 

Hieman kaipailen ulkoilua mutta pakkaslukemat ovat sitä luokkaa että parempi varoa päivä pari.  Mainittakoon että pysyimme ja pysymme kotimaan puolella. Koronan vuoksi emme pahemmin liiku muualla kuin ns. pakollisisssa kohteissa. Eipä suoraan sanottuna oikein jaksaisikaan. 

Perinteisin jouluvieras: flunssa

Voi kyllä! Koronasta kyse ei sentään ole, ainakaan testin perusteella. Kuumettakaan ei onneksi ole, mutta hieman epämiellyttävä räkätauti. Tämä ei ole ensimmäinen joulu kun olen tullut kipeäksi, tai ylipäänsä loma. Rehellisyyden nimissä olin henkisesti varautunut. Tai olin ja olin. Alitajuisesti olin tietoinen että lomalla kroppani antaa itselleen luvan sairastua. Yleisesti olin hokenut miten maskin käyttäminen on pitänyt taudit kurissa viimeiset kaksi vuotta.. Ylpeys käy lankeemuksen edellä?

Paraneminen on ollut yhtä vuorostorataa. Alkuun vaikutti siltä että flunssa menee nopeasti ohi. Nyt homma näyttää kääntyneen oireista päätellen poskiontelon tulehduksen puolelle. Voi kiitos tästäkin..

Tulevat päivät

Tulevat päivät pitävät sisällään mm. lepuuttelua, vähän opintojuttuja, toivottavasti pian ulkoilua, soittamista (viulu on mukana) ja ihan vain olemista. Nyt ajatuksena on keskittyä koko perheen yhdessäoloon ja antaa vauvalle hieman enemmän huomiota ilman liiallista stressiä. Toki en pahastuisi jos järkytävä määrä räkää poistuisi mahdollisimman pian ja antaisi enemmän tilaa aivoille.

Vähemmän rentouttava projekti on Kelan lomakkeiden täyttäminen. Jännä sinänsä, muutamaan vuoteen en ole ollut Kelan kanssa missään tekemisissä. Kieltämätä ei ole ilo palata asiakkaaksi, mutta ehkä tästä selviää. -Ellen sitten tee sovintoa Veikkauksen kanssa joka vastineeksi voisi antaa esim. Lotosta suuren voiton? Hyvin realistinen skenaario.  

Ja mitä vatsaan kuuluu...

Vilkasta kieltämättä! Tosin vilkkain aika painottuu iltoihin. Eli varsin tavallinen vuorokausirytmi. Tässä vaiheessa potkut eivät ole epämiellyttäviä tai kivuliaita, korkeintaan vievät huomion. OIkeastaan olen helpottunut jokaisena iltana kun vauva alkaa liikkua lähes samoihin aikoihin ja samalla kaavalla. Kaikki kunnossa siis <3

Tässä vaiheessa eli RV25 (24+2) alkaa jopa viikoittain huomata että "juniori" todellakin kasvaa. Vatsan kasvamista en huomaa samaan tapaan kuin ennen. Lähinnä kenkiä pukiessa ja paitojen istuvuuden muuttuessa. Sen sijaan vauvan liikkeet tuntuvat joka viikko paremmin ja voimaa on ihan eri tavalla kuin muutama viikko sitten. Nyt osa liikkeistä näkyy ulospäin. Tosin minulla ei ole aavistustakaan onko kyseessä jalka, käsi, polvi vai mikä..No, pääasia että erotan ne toisistaan synnytyksen jälkeen?

Millainen joulu sinulla oli?

torstai 23. joulukuuta 2021

Näitä ruokia välillä kaipailen & raskauden aikaisen ruokavalion vaikutukset olotilaan

 Vaikka ruoka ei (onneksi) enää ole elämäni keskiössä, joskus raskauteen liittyvät ruokarajoitukset hieman.. turhauttavat? Pärjään kyllä hienosti sillä "ruokalistalla" mikä käytettävissä on, mutta jokunen nyt kielletyksi tai epävarmaksi todettu ruoka-aine olisi kiva saada takaisin. Toisaalta raskauden yllettyä hieman yli puolenvälin, kovin montaa kuukautta ei tarvitse odotella. Mutta mitähän ruokia ja huomia tässä kaipaillaan...

Inkivääri

Inkivääriästä pidän mausteena monessa ruuassa, erityisesti wokeissa ja smoothieissa. Inkivääri valitettavasti kuuluu ns. kiellettyjen ruokien listalle, joten sen käyttöä saadaan odottaa. Erityisesti ole tykännyt inkivääristä talvella sen tuoman lämmön vuoksi. Lisäksi inkivääri on tuntunut mukavalta erityisesti flunssan kiusatessa. Btw, flunssa on hieman helpottanut, toivottavasti helpottaa huomiseen mennessä lisää..



Pakastemarjat sellaisenaan

Olen ollut sen verran neuroottinen etten ole halunnut käyttää edes kotimaisia pakastemarjoja kuin kypsennettynä. Vispipuurossa ja kiisseleissä toimivat kyllä hyvin, mutta välillä kaipaan kylmiä smoothieita esim. mustaherukasta, puolukasta, tai vaikkapa mansikoista. Kunhan vain raskaus ja synnytys menevät hyvin, smoothie lienee ensimmäinen mitä kotona voisin itselleni laittaa. Itse asiassa smoothie on siitä kätevä, että (oletettavasti?) jossain vaiheessa kelpaa koko perheelle..  


Graavilohi 

Huokaus.. tätä välillä kaipailen vaikka missä: leivän päällä, salaateissa, lisukkeena jne. No, graavilohen voi toki kypsentää.. mutta houkutus napsia "muutama" palanen saattaa osoittautua liian haasteelliseksi. Toisaalta onneksi kypsennettyä lohta voi surutta syödä vaikka päivittäin, samoin monia muitakin kaloja. Mutta graavilohta odotellessa.. 

Idut ja siemenet

Olen monena talvena idättänyt esim. linssejä ja sinimailasen siemeniä. Idut ovat erityisesti talvisin olleet mukava lisä ja eräänlainen salaatin korvike. En koskaan hankkinut idätyslaatikkoa. Välillä annoin itujen myös versota saadakseni hieman lisää vihreää. Itujen syömistä odotellessa täytyy "tyytyä" niihin kasviksiin mitä saa syödä. Onneksi lista on varsin laaja edelleen. 

Vaikken näitä ns. raakaravintoon liittyviä ruokia olekaan harrastanut aikoihin samaan tahtiin kuin kymmenen vuotta takaperin, jotain yksittäisiä raaka-aineita sieltä on jäänyt. Näihin kuuluvat mainitut idut ja siemenet. Joitain siemeniä saa (ilmeisesti) syödä myös raskauden aikana, mutta olen pysynyt pähkinöissä tehdäkseni asian itselleni helpommaksi. Mutta keväällä näitä taas..

 


Yrttiteet

Näitä kaipaan välillä. Ruusunmarjateestä tieto oli ristiriitaista, mutta esimerkiksi Roibos -tee näytti kuuluvan kiellettyjen/ei-suositeltavien listalle. Pääasiassa juon siis mustaa ja välillä vihreää teetä. Jälkimmäinen on tullut taas käyttöön silloin tällöin. alkuraskaudessa sen maku olisi saanut halaamaan vessanpönttöä. Mutta esimerkiksi Roibos- ja inkivääriteen "käyttöoikeutta" odotellessa.. 

Mitenkäs "paheet"?

Vaikka osa ehkä mieltää minitut ruuat terveysintoiluksi, minulle ne ovat kuuluneet kategoriaan "tykkään". Esimerkiksi meetwurstia yms. en söisi muutenkaan. Tällä hetkellä tuskailen mitä ihmettä teen pöydälleni kertyneille suklaarasioille. Mutta kaipaanko mitään ei-terveysruokaa? No, satunnaisesti nautittuna pidän mm. homejuustoista. Itsekseni en niitä syö oikeastaan lainkaan, mutta hyvässä seurassa kyllä. Toisaalta koronatilanne on rajoittanut tällaisia hetkiä, eli sinäkin mielessä pysyminen erossa ei ole suuri haaste. 

Kahvia olisi kiva juoda enemmmän, mutta olen katsonut paremmaksi pysyä kahvista täysin erossa ollessani itsekseni. En juo kahvia myöskään töissä vaikka välillä tekisi mieli. Sen sijaan viikonloppuisi esimerkiksi vanhempieni tavatessani sallin itselleni pari mukillista. Miksi näin tiukka linja? -Koska omaksuin huonon tavan juoda kahvia todella paljon. Luotettavampi vaihtoehto on tällainen osittainen täyskielto. Kofeiiniton kahvi ei nyt makunsa vuoksi oikein houkuttele. 


Mikä on tehnyt hyvää?

Valitettavasti kahvin vähentäminen on tehnyt hyvää, mikä liittyy siis kofeiinin päiväannoksen laskuun. Toki musta tee sisältää kofeiinia, mutta selkeästi vähemmän kuin kahvi. Myös kasvisten riittävään saantiin on tullut kiinnitettyä enemmän huomiota, samoin kalsiumin. Valkoista sokeria en muutenkaan syö pahemmin missään muodossa, tosin esim. salatinkastikkeisiin sitä on hieman piilotettu. Määrä on kuitenkin aika pieni. Lisäksi olen vähentänyt merkittävästi keinotekoisten makeutusaineiden käyttöä, mikä luonnollisesti on myös hyvä asia. 

Vaikka aktiiviliikkujana ennen raskautta kiinnitin huomiota siihen että saan riittävästi eri ravintoaineita, luulen että raskaus on vienyt hommaa aiempaa parempaan suuntaan. Vitamiineja tulee enemmän myös tablettien ulkopuolelta, samoin kalsiumia. Proteiinin suhteen olen pitkään kannattanut ns. maltillista linjaa. Voisin todeta että ruokavaliossani on vähemmän keinotekoista kuin ennen raskautta. Yksityiskohtiin menemättä vatsani on myös ollut harvinaisen tyytyväinen. 

Lopuksi

Vaikka muutamia kiellettyjä ruokia joskus kaipailenkin, toivon että saan muutamista parantuneista tavoista pysyviä myös raskauden jälkeisellä ajalla. Alkoholin suhteen pidän mielelläni myös reippaasti vähennettyä linjaa, eli "lauantaisiideri" ei tule olemaan säännöllinen tapa. Loton suhteen en ole tehnyt niin vakaata päätöstä. Tai en oikeastaan minkään suhteen. 

Vaikka haluan jättää "pakollisuuden" pois, toivon että esimerkiksi alkoholin,kofeiinin ja keinotekoisten makeutusaineiden vähäisyys jäisivät tavaksi. Myös kalsiumin lähteiden sekä kasvisten riittävään saantiin toivon kiinnittäväni enemmän huomiota. Pääasiallisesti kasvipohjaisten maitojen, hapatettujen maitotuotteiden sekä juuston kautta. Vaikka hieman "joogi -tyyppinen", vegaaninen sekä raakaravintoon nojaava ruokavalio vetää puoleensa, panostan myös siihen ihan tavallisen perusterveelliseen kotiruokaan. Esimerkiksi linssit ovat ihan mukava raaka-aine ja sopivat monenlaiseen ruokaan. Kalaa tai kanaa pyrin syömään viikoittain kuten nytkin. Tosin kovin montaa kuukautta en pääse nauttimaan työpaikan ruokailusta.. 

Entä lapsen ruokavalio? Tietenkin on vaikea ennustaa miten kaikkiruokainen lapsi on kun ns. oikea ruoka astuu kuvioihin. Tietenkin pyrkimyksenä on totuttaa kasviksiin ja toisaalta monipuoliseen ruokavalioon. Lähtökohtaisesti lapsi tulee syömään säännöllisesti myös (punaista) lihaa vaikken itse sitä syökään, sillä en halua totuttaa lapsen elimistiö rajoitteisiin. Jos hän itse jonain päivänä haluaa ryhtyä kasvissyöjäksi, se hänelle sallittakoon. Pääasia on, että päätös lähtee omasta itsestä eikä sietokyvyn puutteesta. 

Tällaisia, vähemmän jouluisia pohdintoja tällä kertaa. 

Siispä toivotan oikein leppoisaa joulua itse kullekin, syökää hyvin, ulkoilkaa ja yrittäkää pysyä terveinä!


tiistai 21. joulukuuta 2021

Lähestyvän joulun tunnelmia: viimeinen kurssitehtävä ja jännitystä flunssasta..

 Se olisi ns. jouluviikon aika! Aika hauska sattuma: vähän aikaa sitten alkoi RV 24! Sopii mainiosti jouluviikolle. Viime viikkojen väsymys on (ainakin juuri nyt) hieman laantunut ja muutenkin elämä tuntuu taas valoisammalta. Sitä se lähestyvä loma teettää? Asianmukaisesti ja ehkä toisten harmiksi tunteet ovat risteilleet vähän joka suuntaan, ikävä kyllä negatiivisella puolella. Toisaalta.. ehkä ihan luonnollista tässä vaiheessa? 

Jouluvalmistelut melkein valmiina

Jeps! Joululahjat alkavat olla löydetty ja koristeitakin on hieman enemmän. Myös joululauluja on tullut soiteltua erityisesti pianolla ja vähän viulullakin. Lomalla olisi tarkoitus hieman panostaa viulunsoittoon. Onneksi kovin pitkiä taukoja ei enää ole tullut. Loput lahjat olen ajatellut hankkia.. keskiviikkoon mennessä? Ihan realistinen tavoite eikä onneksi vaadi raskaan sarjan shoppailua. 

Mitähän muuta tässä kaipasi? Jokunen kynttilää voisi tuoda tunnelmaa! Keittiönpöydän ja työpöydän välimuotokin alkaa näyttää paremmalta. -Etenkin kun tänään siitä poistuu muuta kirja takaisin kirjastoon.. Ja kunhan olen viimeistellyt nuo kaksi lahjaksi menevää käsityötä..


Viimeinen oppimistehtävä meni arvioitavaksi!

Vihdoin ja viimein! Kokonaisuudessaan kurssista jäi hyvä mieli ja pieni vaihtelu aihepiirissä piristi. Toki ajatukset voivat muuttua arvosanan saamisen jälkeen.. Seuraavaksi luvassa onkin paluu ns. siihen alkuperäiseen oppiaineeseen. Tavoitteena olisi saada yksi kurssi kuntoon ennen äitiyslomaa. Tai mikä loma se nyt on..Ja jos en saa kurssia suoritettua, se siirtyköön tai teen ao. kokonaisuuden muita opintoja. Kyllä tämä 5-10 op:n vuositahti hieman jopa naurattaa.. mutta asiat pitää laittaa tärkeysjärjestykseen. 

Saadaankohan lunta..

Viime viikolla periaatteessa iloitsin lämpöasteista, mutta kieltämättä lumettomuuden tuoma pimeys sekä märät jäiset kohdat kävelyteillä saivat mielen matalaksi. Tänään pakkasaamun lumisade oli suorastaan piristävä yllätys ja toi mukavasti tunnelmaa! Kieltämättä toivon ettei tulisi kovin rajuja pakkaslukemia, sillä ulkoilu muuttuu hyvin haasteelliseksi. 


Mutta säälle ei voi mitään, pitää vain hyväksyä mitä tulee. Nyt ainakin olen hyvilläni lumen tuomasta valoisuudesta ja tunnelmasta. Vaikka ulkosalla oleminen rajoittuu lenkkeilyyn, sekin piristää! Mitä nyt katsoin paikallista säätiedotusta, lumen suhteen näyttää oikein lupaavalta. 

Jouluaaton skenaariot..

Jouluaattona pääsen pitkästä aikaa viettämään aattoa vanhempieni ja sisareni perheen kanssa. Lisänä on isoäitini, puolisoni ja tietenkin juniori vatsassa <3 Saa nähdä mitä tykkää joulupukin visiitistä, vaikkei aivan "aitiopaikalle" vielä pääsekään. Ensi jouluna sitten..


Tarkoitus olisi myös leipoa jouluisia cookieita. Toivottavasti onnistuvat..Harvinaista kyllä, olen varautunut aattoon (ja uuteenvuoteen) "paremmalla" vaatteella! Nettikirpparilta löytyi nimitäin oikein nätti mekko! Olen "jouluihmisenä" jotain vaihtelevan ja keskitason välillä. Pidän joulusta, mutta en esim. liiallisesta tavara-ja koristemäärästä. Musiikki ja kynttilät ovat tärkeitä, sillä ne tuovat juuri sen oikean tunnelman. Hassua sinänsä, muuten en osaa arvostaa esimerkiksi "romanttista valaistusta". Ehkä olen liian arkinen sellaiseen? Tai rajoittunut.. 

Varsin hyvin mielin odottelen joulua. Nyt lievät flunssan oireet hieman huolestuttavat, mutta aamulla näkee mikä tilanne on. Ei stressiä.. juu, paras ja helposti noudatettavin neuvo ikinä! Täytyy toivoa että lepo ja yöunet auttavat. 

Oikein mukavaa joulunodotusta kaikille!

 

sunnuntai 19. joulukuuta 2021

Olin avoliitossa alkoholistin kanssa

 Kun aikaa on kulutunut riittävästi, halusin kirjoittaa tästä aiheesta: parisuhteesta alkoholistin kanssa. Aihe on arkaluontoinen niin minulle kuin heille joita juuri tämä suhde tapahtumineen kosketti. Tulevassa tekstissä haluan visusti pitää salassa kaiken henkilötietoihin suuntaa-antavan. Miksi sitten haluan kirjoittaa tästä? En exä-katkeruuden merkeissä, vaan tuodakseni asian esille erityisesti heille, joita asia koskettaa: alkoholistin läheisille. Monen on vaikea lähteä parisuhteesta, mikä herättää kysymyksiä. 

Yleisimmin ihmettelyä aiheuttaa miksi kumppanit ja läheiset sietävät sitä kaikkea mitä parisuhde tuo mukanaan. Toinen haasteellinen kysymys on, mistä tietää ettei suhde alkoholiin ole normaali. Tekstini ei ole yksi ja ainoa totuus aiheesta, sillä taustalla ovat vain omat kokemukseni. 

Runsas kulutus, liikakäyttö ja alkoholismi

Itse näen runsaan kulutuksen (huonona) tapana, johon toisaalta liittyy kyky tarvittaessa olla selvänä ja ylipäänsä oleminen ilman alkoholia myös pidempiä aikoja. Rehellisyyden nimissä parikymppisenä opiskelijana oma alkoholinkäyttäni taisi mennä runsaan puolelle. -Ainakin baari-iltoina. Juominen oli lähinnä humalahakuista.

En kannata humalahakuista juomista ja sitä kautta liikakäyttöä mutta: Näen sellaisen eräänlaisena "vaiheena" joka sijoittuu 18-25 vuoden ikään. 30:een ikävuoteen mennessä aika moni "rauhoittuu" kun biletys ei yksinkertaisesti kiinnosta. Omalla kohdallani elämään vain alkoi tulla muuta sisältöä: pitkä parisuhde ja eräänlainen "äitipuolen" rooli, opiskelu ilman biletystä ja tietenkin urheilu.  

Osalla "bilevaihde" jää syystä taisesta päälle. Tähän on varmasti lukuisia taustatekijöitä. Mitä itse olen nähnyt, osa näkee alkoholin eräänlaisena hauskanpidon vaatimuksena. Osa taas alkaa mieltää alkoholin ainoana rentoutumiskeinona. Tällöin "tissuttelu" esim. työpäivän päätteeksi voi olla lähes päivittäistä. Ottaen huomioon alkoholin negatiiviset vaikutukset erityisesti unenlaatuun, "lääke" toimii oikeastaan täysin päinvastoin. Ehkä pieni mutta riittävän tuntuva humalatila rentouttaa hetkellisesti. Juominen on yleensä julkista. 

Alkoholismi on sairaus. Sairaus ei kuitenkaan ole hyvittävä tekijä toiminnalle mikä vahingoittaa läheisiä ja muita ihmisiä. Mitä itse opin, alkoholtistille ominaista on juomisen selittely ja piilottelu. Outoa kyllä, omalla kohdalla hälytyskellot eivät soineet löydettyäni piilotettuja tölkkejä. Piilottelu jatkui erityisesti silloin, kun paikalle saapui vieraita joiden kanssa ei ryypätty. Juominen oli myös jatkuvaa ja tauotonta. Määrät olivat.. uskomattomia. 

Juomiselle oli aina syy: juhliminen, väsymys, v**tus, minä jos toimin väärin ja kuka tahansa joka toimi väärin. Syksyllä kaikki tuntui vielä normaalilta, tosin suuret määrät hämmensivät. Joululoman aikana kulissit kaatuivat ja meno muuttui joka viikonloppu vaikeammaksi. 

Kemiallinen riippuvuus

Verrattuna liikakäyttöön ilman alkoholismia alkoholisti on fyysisesti riippuvainen alkoholista. Toki myös emotionaalisesti. "Putken" jatkuessa riittävän pitkään esimerkiksi seitsemän tunnin yöunet aiheuttavat vieroitusoireita, ts. krapulan. Henkilö on ärtynyt, tärisee ja suurella todennäköisyydella olo on äärimmäisen kurja. Tällöin kaljatölkki saattaa aueta ennen aamukahvia. 

Usein syöminen vähenee, samoin muun nesteen kuin alkoholin nauttiminen. Henkilö muuttuu kuivuneeksi ja riutuneeksi. Sosiaalinen elämä alkaa rajoittua vain heihin jotka juovat vähintään tai edes lähes yhtä paljon. Kun oma juomiseni oli liian vähäistä, "kumppani" kutsui tai hakeutui ns. hauskempaan seuraan, eli missä promillet olivat riittävän korkealla. 

Alkoholisti erityisesti kemiallisella riippuvuudella on nokkela. Hän kykenee kuulostamaan varsin selvältä ja skarpilta. Siksi alkoholismi tulee osalle yllätyksenä. Toisaalta keho on suurien määrien myötä niin tottunut alkoholiin, ettei esimerkiksi yli kolmen promillen humalaa ulkopuolinen voi edes aavistaa. 

Läheisriippuvuus saa pysymään

Miten joku voi jatkaa tuollaisessa suhteessa? Vastauksena on läheisriippuvuus. Kyse ei aina ole yksinjäämisen pelosta, vaan siitä miten läheiset omaksuvat kieroutuneen vastuun alkoholistin juomisesta. Tähän osaltaan vaikuttaa läheisen oma luonne sekä alkoholistin kyky manipuloida ja toistaalta syyllistää. Itse olen aina ollut "vietävissä" ja melko heikolla itsetunnolla varustettu. Jo nämä piirteet riittävät että haksahdin kyseiseen henkilöön. Kukapa ei tykkäisi tyylillä asetelluista sanoista, kehuista ja upeista lupauksista. Näin jälkeenpäin tämä tosin hävettää. Mutta riittävän hyvän puhujan edessä on vaikea pitää puoliaan. 

Lähteminen on todella vaikeaa. Itse tosin pääsin helpommalla koska kuviossa ei ollut lapsia. Toisaalta olin väsynyt jatkuviin muutoksiin. Jostain syystä eniten murehdin miten työt sujuvat jos muutan. Hupaisaa sinänsä. Näin jälkeenpäin mietin että nykyiseltä asuinpaikalta olisin päässyt alle 15 minuutissa junalla töihin. En pelännyt yksinjäämistä. Mietin joudunko pahempaan pulaan jos lähden. 

Myönnän myös omaksuneeni ajatuksen olevani vastuussa toisen juomisesta. Tavallaan "olinkin". Erityisesti sellainen toiminta minun osaltani mikä ei toista osapuolta miellyttänyt antoi syyn juoda: jos en ollut samaa mieltä, opiskeluni työn ohella, "vääränlaiset" ruuat ja erityisesti oman juomiseni väheneminen. Vähitellen mukaan astui myös mustasukkaisuus, mikä ilmeni humalatilassa kiukkuisena tivaamisena kuka on käynyt luonani hänen ollessaan poissa. Klassikko. Luonnollisesti tämä sai varomaan kommunikointia miespuolisten ihmisten kanssa. 

Sinä et riitä, etkä tule riittämään 

Karua mutta totta. Löysin vertaistukijoukon etänä. Joku luonnehti alkoholistimiestä suunnilleen näin: Hän etsii itselleen sisäkköä, näennäistä puolisoa, huoraa, juomiskulujen ja elämisen kustantajaa, sylkykuppia ja hoivaajaa. Usein käytössä on useampi henkilö samaan aikaan. Kun osoittaudut hyödyttömäksi, tilallesi tulee toinen. Vaikken halua yleistää, olen valitettavasti samaa mieltä. Toinen osapuoli on käyttötavaraa, mutta ei minkään arvoinen. 

Mikäli läheisriippuvuus sairastuttaa riittävästi, erityisesti hyvät hetket ovat petollisimpia. Juuri ne luovan kieroutuneen käsityksen että asiat järjestyisivät. Todellisuudessa näin ei ole. -Ainakaan usein. Yksi hyvä päivä toimii sinulle kuin krapularyyppy kumppanillesi. Se vain siirtää sitä mikä tulee toistumaan kerta toisensa jälkeen. 

Raitistuminen ei aina korjaa kaikkea

Osalla kyllä, osalla ei. En ymmärtänyt tätä ennen kuin asia sattui omalle kohdalleni. Olin tosiaan päätynyt henkilöksi joka vahtii ensimmäisenä päivänä ja yönä kun elkoholi oli jäänyt pois muutaman viikon putken jälkeen. Lopulta oli pakko pyytää lisäkäsiä epämääräiseksi muutuneen käytöksen vuoksi. Poistin talosta kaiken alkoholin, piilotin autonavaimet ja käteisen rahan. Absurdia sinänsä.. saatuani selville että taustalla oli koko ajan pyörinyt ex-naisystävä joka hoiti kuskaamiseen "hoitopaikkaan", minulle oli yksi ja sama. Sain olla rauhassa melkein kolme viikkoa. 

Hoitojakson jälkeen yritin olla empaattinen ja kannustava uuteen elämään raittiina. Tämä kaatui lopulta tietoon ettei minusta kuulemma ollut apua. Sen sijaan sain ehdotuksia johonkin muuhun. Ei liene vaikea arvata mihin. Nämä asiat palauttivat lopullisesti todellisuuteen. Ymmärsin että ihminen oli sama ja kohteli minua samalla tavalla, vainostaan selvinpäin. Tämä oli ehkä ensimmäinen kerta kun en halunnut olla johonkin ihmiseen lainkaan yhteydessä. Nyt kun tarkemmin ajattelen, suurin pettymys ei ehkä ollut osoittautumisen käytön jälkeen vaihdettavaksi "kertakäyttötuotteeksi", vaan se ettei takana ollutkaan sitä persoonaa jonka kuvittelin jossain piilossa olevan. Poikkeuksiakin toki on. Vaikka oma kokemukseni osoittautui negatiiviseksi, se ei tarkoita etteikö joku tosiaan voisi muuttua. 

Oma suhteeni alkoholiin koetun jälkeen

Exäni lähdettyä hoitoon uskalsin ensimmäisen kerran mennä naapuriin istumaan iltaa. MInulla oli huono omatunto, ja koko ajan tuntui että tästä tulisi "sanomista". Ei tullut, sillä en kertonut olleeni naapureiden luona. Tajusin etten ollut enää tilivelvollinen kenellekään. -Olinkohan todellisuudessa koskaan ollutkaan? Alkoholi ei enää maistunut samalta kuin ennen. Se muistutti liikaa siitä kaikesta mitä sen kodiksi tuntuneen paikan seinien sisällä oli tapahtunut ja koettu. Ei mennyt kauaakaan ennen kuin jätin alkoholin täysin pois. 

Nyt raskauden aikana alkoholi on luonnollisesti pysynytkin poissa. En ole tehnyt erillisiä suunnitelmia jatkosta. On juomia joista pidän, mutta toisaalta se pienikin humalatila alkoi ahdistaa. Jotenkin viikonloput ilman edes pientä määrää alkoholia ovat tuntuneet vapaammilta. Kaljan ja viinan haju totta puhuen kuvottava. 

Koetun työstäminen..

En voi sanoa että se olisi helppoa. Kaikki koettu sai aikaan suuren epäluottamuksen, mikä kohdistuu oikeastaan kaikkia ihmisiä kohtaan. Kohtuutonta mutta totta. Minun todella vaikea ottaa minkäänlaista apua tai tukea vastaan, sillä epäilen jatkuvasti että taustalla on jokin "juoni". Minusta tuntuu että ottaessani apua tai tukea vastaan olen tavalla tai toisella antavan henkilön omaisuutta ja velvollinen toimimaan hänen tahtonsa mukaan. 

Yritän ajan kanssa opetella rakentamaan luottamusta, mutta luulen että siihen menee useita vuosia. Erityisesti raskauden aikana luottamukselle antautuminen on ollut vaikeinta ikinä. Usein minusta tuntuu siltä, että yksin olisi turvallisinta. -Nimenomaan turvallisinta. Koen jatkuvasti olevani altis astumaan ansaan. Jos itse kuulisin tällaisista tuntemuksista, ehkä kannustaisin henkilöä pitkälle sairaslomalle ja intensiiviseen terapiaan. Omalla kohdalla tilanne on toinen. Olen jatkuvasti varuillani epäluottamuksen vuoksi. Tämä varmasti myös läheisille raskasta. 

Vaikken pysty asiasta paljoa puhumaan etenkään yksityiskohtaisesti, eniten olen mainitusta epäluottamuksesta huolimatta saanut voimaa läheisistä, luotettavasta kumppanista ja siitä pikkuisesta tyypistä joka vatsassani urheilee. Poden huonoa omaatuntoa epäluottamuksen ja varuillaanolon vuoksi, mutta minusta tuntuu että läheiseni ymmärtävät etteivät pelkoni kohdistu heihin henkilökohtaisesti. Olen kiitollinen näistä ihmisistä <3

Jos en tietäisi miten vaikeaa lähteminen suhteesta on, kehottaisin samaa kokeneita yksinkertaisesti pakkaamaan tavarat, häipymään ja jatkamaan elämäänsä. Voi kun se olisikin niin helppoa. Ainoa mitä saatan todeta nyt: Taistelkaa! Kerätkää kaikki rohkeus elää omaa elämäänne, olette sen ansainneet! Tiedän että se on vaikeaa, mutta kannattaa ennen pitkää. Jaksamista samaa kokeneille <3

keskiviikko 15. joulukuuta 2021

RV23:n kuulumiset: sopeutumista ja jouluvalmisteluita

 Joulu lähestyy! Totta puhuen erityisesti alan odottaa ensi viikolla koittavaa joululomaa. Kuten edellisessä tekstissä ehdin valittaa: väsymys tahtoo kiusata. Mutta onneksi ensi viikolla on vain kaksi täyttä työpäivää ja viimeinen lyhyempi. Sitten saakin vähän lepuutella! RV 23 (20+) on ollut "työn alla" ja alkanut kohtuullisesti. Toki tässä on joutunut yksinkertaisesti hyväksymään että lepoa tarvitaan. 

Kävelylenkit ovat vähentyneet

Itse asiassa tähän ensisijainen syy on säässä: pakkaskelien vaihduttua suojasäähän kävelytiet ja tiet ylipäänsä ovat harmillisen liukkaita. Toki edelleen kävelen töihin ja työpaikalla saa hyötyliikuntaa. Myös kauppareissuilla tulee käveltyä, eli aivan laiskana tässä ei tarvitse olla. Turvallisuussyistä "mammajooga" ja kotijumppa saavat kelvata jos/kun ulkoilu muuttuu suotuisammaksi. 

Tietenkin kaipaisin enemmän ulkoilua ja ajoittain lisääntynyt sisätiloissa oleskelu joogasta ja jumpasta huolimatta turhauttaa. -Etenkin kun juuri pakkaset olivat syy miksi ulkoilu oli epämukavaa. No, kaikelle ei vain voi mitään. Täytyy vain toivoa että sää suosii taas ulkoilua. Ja sen ihanuuden tapahduttua toivon toki että fyysinen tila suosisi myös kävelyä. No, päivä kerrallaan ja viikko kerrallaan. 

Yksi verkkokurssi alkaa olla loppusuoralla!

Opintojen kanssa on pikkuisen valoa näkyvissä: lopputehtävän aika! Nyt täytyy vain vastoin tottumuksia aloittaa ajoissa. Jos hyvin käy, lopputyö ehtii valmiiksi päivää ennen deadlinea. Nyt toivon hartaasti saavani yhden keskenjääneen kurssin hoidettua. Voi kun sisältö olisi sama niin, että saisin hyväksilukuja.. Aina voi toivoa? Jos näin ei onnistu, kieltämättä hieman harmittaa jos tähän mennessä tehty nollautuu. Mutta aina se lyhin reitti ei vain ole mahdollinen. Jos joudun aloittaman alusta, ehkä (toivottavasti) opin jotain uutta.. 

Tuo seuraava verkkokurssi on viimeinen ennen "pakollista" taukoja. Jatkan jos/kun vauva-arki sallii. Todennäköisesti ainakin loppukesään asti luen lähinnä ns. vapaa-ajan lukemistoa. -Riippuen toki riittääkö jaksaminen niihinkään. No, sen näkee sitten. 

Paidat kutistuvat.. 

Tämä kieltämättä ärsyttää. Nim. laiska shoppailija jopa verkossa. Ilmeisesti pari paitaa täytyy taas hommata pari lisää. Haluan kuitenkin pitää äitiysvaatteiden määrän minimissä, sillä käyttöaika on suurella todennäköisyydellä aika lyhyt. Mikä hieman harmittaa, on lähes "mahdottomuus" löytää ekologisempia ratkaisuja. No, pari takkia olen sentään löytänyt käytettyinä. Paidat ja housut sen sijaan ovat ostettu uusina. 

Koska "juniorin" on määrä saapua ulkomaailmaan huhtikuun puolessa välissä, massiivisin aika sijoittuu sekä mahdollisten kovien pakkasten että lämpenevien kelien ajalle. Great. Voisin toivoa että tämänhetkiset vaatteet sopivat maaliskuussa, mutta vatsa tuntuu kasvavan hieman tehokkaammin kuin oletin. Jos näin käy, loppuaika tulee olemaan varsin.. mielenkiintoinen. No, jonkinlaista siitä varmasti tulee. 

Tulevat päivät?

"To do" listaa on jaksamisen vuoksi pitänyt karsia tai ainakin laskea tasoa. Jouluvalmistelujen suhteen pitäisi pari lahjaa hommata ja pieni koristelu piristää. Ja tämä työpöydän ja ruokapöydän välimuoto? -Edelleen hirveässä kunnossa. Luulen/toivon että loppuesseen valmistuminen ja sitä kautta kirjamateriaalin poistuminen pöydältä saattaa hieman helpottaa pöydän ulkoasua. 

Onneksi joululoma tosiaan lähestyy ja töissä suuremmat projektit alkavat olla hoidettu. Eli hyvältä alkaa näyttää! -Toivottavasti myös kirjaimellisesti. Melkein hassua miten vielä viime viikolla olin lähes epätoivoinen. Tuntui että kaikki oli rempallaan. Yksi jos toinen varmasti veikkaa hormonien vaikutusta, mikä osaltaan varmasti onkin totta. Toisaalta olin samanlainen jo opiskeluaikoina: kurssin keskivaiheilla tuntuu siltä etteivät työt lopu ikinä. Loppusuoralla ja erityisesti tentin tai ja lopputehtävän paikkeilla alkaa helpottaa. 

Jos siis mitään suurempia yllätyksiä ei tule, joulun paikkeilla tässä tosiaan pääsee hieman rauhoittumaan. Seuraavaksi luvassa on jouluisten cookieiden leipomista työpaikalle. Saas nähdä miten käy.. toistaiseksi palaute on ollut positiivista. Eli koitan muistaa laittaa reseptin tännekin.. 

Oikein mukavaa viikkoa kaikille!


perjantai 10. joulukuuta 2021

Viikkokuulumisia: Joulun odottelua ja väsymystä

 Kuluneen viikon aikana suurena ylellisyytenä on ollut pitkä viikonloppu! Pienimuotoiset jouluvalmistelut etenevät pikku hiljaa siinä missä opinnotkin. No, ensi viikolla on neuvolakäynti. ehkä osaavat kirjaimellisesti neuvoa. Vaikkei mitään dramaattista ole ilmennyt, aivan oppikirjamaisen ihanteelliseksi tämä raskaus ei osoittautunut. Mutta onneksi moni asia on mennyt myös mukavasti!

Väsymys painaa

Tässä kohtaa on vaikea arvioida liittyykö väsymys raskauteen, töihin, vai ehkä pitkällä olevaan syksyyn. Tai ehkä nuo kaikki ovat taustalla? Onneksi ensi viikolla on neuvola missä pääsee puhumaan. Mikä tosiaan hieman lohduttaa on lähestyvän joulun ohella odottava joululoma. Itselleni tällainen toimintakyvyn jatkuva laskusuunta ottaa koville. Vaikka miten tässä yrittää psyykata itseään, tuntuu turhauttavalta kun milloin mikäkin asia käy viikko viikolta haasteellisemmaksi. 

En ole optimismin ammattilainen: hieman hirvittää mitä viimeinen kolmennes tuo tullessaan. -Siis ennen äitiysvapaata kun työt vielä jatkuvat. Epärealistista ehkä, mutta kieltämättä toivon että alkuvuodesta energisyys tekisi taas tuloaan. No, tilastollisen todennäköisyyden valossa toiveeni ei välttämättä toteudu. Toisaalta.. tällaistahan tämä on: odottamista, mukautumista ja sopeutumista. 

Supistusten ja istukan varomista

Saatoin päästä alkuraskaudesta pelkällä "kestokrapulalla". Keskiraskauden aikana päivittäisiksi vieraiksi ovat saapuneet supistukset. Onneksi nämä ovat olleet ns. harjoitussupistuksia, mutta ovat selkeästi yhteydessä mm. stressiin ja fyysiseen rasitukseen. Suureksi onneksi kohdunkaulun tilanne oli hyvä, eli siltä saralta ei tarvitse pelätä. Toisaalta tilanteen pitäisi pysyä samana vielä ainakin nelisen kuukautta. 

Rakenneultrassa vauvalla tosiaan oli kaikki hyvin ja moni muukin asia vaikutti olevan kunnossa. Istukan sijainti sen sijaan vaati vielä yhtä kontrolliultraa. Istukka on takana, mutta liian alhaalla. Tästä ohjeistukseksi tuli varominen. Tämän enempää minua ei asiasta informoitu, mutta oletan istukan sijainnin vaikuttavan synnytystapaan. Kyllä nämä asiat osaltaan stressaavat ja aiheuttavat epävarmuutta. 

Liikettä tuntuu!

Tämä piristää! Tässä vaiheessa (RV21+5) liikkeet eivät ole vauvan "potkunyrkkeilytreeniä) vaan töytäisyjä, muljahtelua ja naputusta. Keskimmäinen tulee kaiketi ties mistä kuperkeikoista ja jälkimmäinen ultrassa osoittautui potkimiseksi. Jonkinlainen päivärytmiin viittaava alkaa myös ilmetä. Kas kummaa, aktiivisin aika on iltaisin ja öisin. Toistaiseksi vauvan liikkeet eivät pidä minua hereillä, huomaan ne lähinnä kun itse herään kerran pari yössä. Kuukauden kuluttua tilanne voi oman heräilyn suhteen olla toinen.. 

Ja oma liikkuminen?

Vauvan liikkuminen lisääntyy, omani vähenee. Ajoittain tämä turhauttaa, mutta väsymys on hyvä motivattoori. Lenkkeilyä olen saanut jatkettuja, mutta kerrat ovat harventuneet. -Ainakin pidempien lenkkien. Kerran pari viikossa on onnistunut. Muuten liikkuminen on tapahtunut useammassa mutta pienissä erissä. Tähän kuuluvat mm. kävelymatkat töihin, kauppaan, kirjastoon sekä mammajooga. 

Tällä hetkellä panosta kehon valmisteluun loppuraskautta, synnytystä ja palautumista varten. Tästä syystä esim. venyttely sekä "olennaisten" lihasten vahvistaminen ovat tärkeässä roolissa, samoin tasapainoharjoittelu kehon valmiuksien mukaan. 

Joulun odottelua..

Joululahjojen hankinta on viimein edennyt selkeästi voiton puolelle! Kämppä kaipaisi vähän pientä lisäkoristetta. Ehkä jokunen lumihiutale ikkunalla voisi toimia.. Se legendaarinen valkea joulu taitaa jäädä tänä vuonna väliin ainakin täällä etelämpänä. Mutta oikealla asenteella ja mielentilalla joulu on joulu. Mielentila lienee haasteellisin vaikuttaja, sillä erityisesti mieltä painavat asiat tahtovat vaikuttaa yleistunnelmaan. 

Mitä seuraavaksi? Jonkinlaista joulusiivousta olen tehnyt, mutta pienissä erissä. -Kuten ilmeisesti kaiken muunkin. Tämä ruokapöydän ja työpöydän välimuoto kaipaisi pientä järjestämistä, samoin vaatekomero. Kas, juuri ne ongelma-alueet! 

Eipä muuta tällä kertaa. Nyt lienee aika hieman oikaista.. 

Mukavaa pian alkavaa viikonloppua kaikille!

sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Raskaus ja ulkonäköpaineet

 Taas on yksi viikko loppusuoralla. Kuluneen viikon aikana julkaistuani ihan mielenkiinnosta "masukuvan" olen törmännyt erikoiseen ilmiöön: raskaana olevien naisten ulkonäkökriiseihin. Toisaalta kun tarkemmin ajattelee, ulkonäkökriisit jokaisessa ikävaiheessa ovat absurdeja mikäli ne ovat olennainen osa normaalia muutosta: murrosikä, raskaus, raskauden jälkeinen aika ja ikääntyminen. Niin luonnollisia asioita kuin nämä asiat ovat, surullisen moni murehtii niiden aiheuttamia muutoksia kehossa. Sosiaalinen media sisältöineen ei liioin auta asiaa. 

Muutokset painossa

Painon muuttuminen raskauden aikana koskettaa (lähes) jokaista raskaana olevaa. Suurimmalla osalla paino nousee, pienemmällä laskee. Jälkimmäiseen vaikuttavat monet asiat: pahoinvointi, lähtöpaino, aineenvaihdunta, kehotyyppi jne. Oikeastaan samat asiat vaikuttavat myös painon nousemiseen. Syömishäiriötaustani vuoksi osa on hienovaraisesti kysynyt ahdistaako painon nouseminen. Myönnän että seuraavalla neuvolakäynnilla reaktioni oli luokka "oho!". Painoin jo tuolloin enemmän kuin koskaan. Nyt tietenkin vielä enemmän. Outoa kyllä, asia ei ahdistanut. 

Jo ensimmäisellä neuvolakäynnillä minulle sanottiin suoraan, että painoni tulee todennäköisesti nousemaan reippaasti yli 10 kiloa. 15 kiloakaan ei kuulemma tekisi pahaa. Käsitän kyllä miksi. Lähtökohtaisesti rasvaprosentti on pieni ja BMI oli alipainon puolella ennen raskautta. Jo ennen positiivista testiä kummastelin nopeasti ilmennyttä raskasta oloa. Tuossakin vaiheessa ymmärsin kyseen olleen nesteestä. Silloin tosi epäilin PMS-oireita. 8. viikkoon mennessä kroppaani oli kertynyt pari kiloa nestettä. RV16:n tienoilla oli tulut päälle neljä kiloa. Nyt kenties 2-3 kiloa lisää. Sain kuitenkin (hyväntahtoisen) huomautuksen että rasvaa pitäisi saada enemmän. Eiköhän sitäkin tule tässä kertymään. Esimerkiksi 12 kiloa ei tunnu enää mahdottomalta skenaariolta. 

En koe päässeeni kaikessa helpolla, mutta en joutunut missään vaiheessa halaamaan vessanpönttöä kuin satunnaisesti. Toisaalta eipä siitä kuvotuksesta ja järkyttävästä väsymyksestä osannut kovin paljoa iloitakaan. Siinä mielessä olen kiitollinen, että jos painoni olisi alkuraskauden aikana laskenut, tiedä häntä missä kunnossa olisin ollut. Todennäköisesti epilepsian kanssa olisi tullut ongelmia. Tässä mielessä voisi ajatella, että sellainen normaalipaino missä olisi varaa liikkua molempiin suuntiin olisi ihanteellisin tila. 

Miksi painon nouseminen sitten ahdistaa? Itse päätin etten seuraa painoani. Neuvola ja lääkäri seuratkoon ja kertokoon jos on tarve tehdä jotan toisin. Raskauden aikaiset muutokset painossa ovat omaa luokkaansa. Niihin kiloihin kuuluvat mm. vauva, kohtu, istukka, lisääntynyt verimäärä ja se sopiva määrä myös rasvakudosta. Suuri osa jää siis laitokselle. Se mikä jää, tulee tarpeeseen. Se mikä jää edelleen, jää taas eri syistä: valvominen, stressi, mahdollisesti epäsäännölliseksi muuttunut syöminen jne. Aika luonnollisia tekijöitä nuokin, sillä kyseessä (ymmärtääkseni) on tavallinen vauva-arki. 

Minulla ei ole muuta "varasuunnitelmaa" jälkikilojen hallintaan. Tai on kaksi: panostaminen nukkumiseen aina kun mahdollista ja syöminen säännöllisesti sekä riittävästi. Mikäli nämä eivät vaikuta painoon, ehkä ne vaikuttavat positiivisella tavalla yleiseen jaksamiseen. 

Se "oikeanlainen" vatsa

Stressi vatsasta tuli uutena ilmiönä. Paino ei ilmeisesti saisi nousta, mutta vatsan pitäisi näkyä. Toisaalta vatsan täytyy olla selkeästi raskausvatsa. Jos oikein käsitin, vatsan tulee erottua muusta kehosta. Vatsa ei loppuvaiheessakaan saa olla liian suuri. Toisaalta ei pienikään. Jos raskaus ei näy puoleenväliin mennessä, harmi on suuri. 

Itse olen ajatellut käytännön tekijöiden tasolla. Vyötärön kasvaminen turhautti lähinä siksi, että laiskana shoppailijana minua ärsytti vaatevaraston yhtäkkinen käyminen vähiin. Kohta pitäisi taas hommata pari paitaa lisää. Töissä minua "huolestuttaa" myös mahtumiseni tiloihin joissa tavaraa on paljon. Mm. työpaikan ruokalassa valitsen mieluiten reunapaikat. Tammikuussa seuraava mysteeri lienee  "saanko kengät jalkaan seisaaltani?". Myös pukemisen hidastuminen ärsyttää hieman. 

Vatsan kasvaminen on ollut vieras asia lähinnä siksi, että yleensä vararenkaani asettuu kankkujen ja reisien alueelle. Vatsa on sen sijaan pysynyt pienenä. Nyt en itse huomaa vatsan kasvamista peilistä. Vain paidanhelman "nouseminen" on näyttänyt että kasvua tapahtuu. Ns. ulkonäöllisellä tasolla en osannut vatsaani murehtia. Jos raskaus näkyisi vähemmän, tuskin sekään olisi dramaattista. Toisaalta luulen että tämä "näkyvä" ja kieltämättä tuntuva vatsa saa ottamaan rauhallisemmin erityisesti liikunnan kanssa. 

Itselleni oli alusta pitäen yksi ja sama millainen vatsasta tulee. -Kunhan sen kanssa pärjää käytännön asioissa edes kohtuullisesti. Osalla raskaus näkyy enemmän, osalla vähemmän. Jos kohdussa kasvaa pieni ihminen, väkisin se muuttaa kehoa jollain tavalla. En ole koskaan osannut "fanittaa" raskausvatsoja, mutta en inhoakaan. Se on luonnollinen osa aikaa, mikä puolestaan on luonnollinen osa elämää. -Ainakin uuden elämän tekeytymistä. 

Palautuminen

Before-after. Mitä nopeammin raskauden jäljet häipyvät ja mahdolliset kilot katoavat, sen parempi. Eli ensimmäiset kolme kuukautta (tai pidempään) keho on puolisekaisin, toiset kolme kuukautta lihakset venyvät, siirtyvät ja kannettava massa lisääntyy. Viimeiset kolme kuukautta sisuskalut ovat uusilla paikoilla ja projekti huipentuu synnytykseen. Oli elämä miten ihanaa tuon kaiken jälkeen, se aika todennäköisesti sisältää vähintäänkin valvomista. Jostain kumman syystä sairaalasta harvoin palaa samannäköinen nainen kuin ennen raskautta. Omalla kohdallani voin todeta yksi asia ei muutu: tummat silmänaluset jotka minulla oli jo syntyessä. 

Näin aktiiviliikkujan näkökulmasta luulen että oma heikkouteni voi olla malttamattomuus. Joudun pysymään todella lujana että treeni etenee kehon valmiuksien mukaan. Tämä pätee erityisesti hyppimisen ja vatsalihasten treenaamiseen. Yritän pysyä kuitenkin jo pitkään omaksuneessani asenteessa: en tavoittele ulkoisesti tietynlaista, mahdollisimman toimivaa kehoa. 

Priorisoituuko vauva?

Vauvan rooli herättää kysymyksiä. -Ainakin ulkonäköpaineiden suhteen. Toisaalta ymmärrän esimerkiksi sosiaalisen median luomien ulkonäkökriteereiden aiheuttaman epävarmuuden. Vaikka toisin ehkä annan ymmärtää, joudun käymään itseni kanssa todella usein dialogia erityisesti kehon muuttumisesta. Kyllä minuakin lievästi ahdistaa kuulla puheita jämähtäneistä raskauskiloista koska kehoni on vuosia ollut melko muuttumaton. Mutta sitten taas.. haluan nostaa vauvan etusijalle. 

Oma terveyteni ja hyvinvointini heijastuu vauvaan nyt ja synnytyksen jälkeen. Vauva on myös silloin riippuvainen kehostani. Kun huolehdin kehostani, huolehdin myös vauvasta ennen kuin kun saan sen lopulta syliini. Jos tietoisesti ja väkisin yritän vaikkapa kontrolloida painoani, vauvakaan ei voi hyvin. Toki tilanne olisi eri jos olisin esimerkiksi merkittävästi ylipainoinen. Toisaalta silloinkin tilanteeseen sopiva ihannepainoon tähtääminen olisi myös panostamista vauvan hyvinvointiin. 

Pohdintaa.. 

Vaikka kirjoitukseni saattoi sisältää yleistäviä näkemyksiä, en pidä ilmiötä jokaista koskettavana. Ajatuksen vauvan priorisoimisesta ei myöskään ole tarkoitus syyllistää ketään, päinvastoin. On todella surullista että somen kaltainen ulkopuolinen tekijä vie huomion raskauden olennaisista asioista ulkonäköön.  Vaikka tämä on ensimmäinen raskauteni, olen tietoinen miltä tuntuu kun ulkonäköpaineet vievät huomion ylipäänsä normaalilta elämältä.

 Raskaus on myös osa normaalia elämää, vaikkakin vapaasti valittava. Mutta heillä jotka sen valitsevat (mahdollisuuden saadessaaan), tulisi olla oikeus saada huomio täysin muihin asioihin kuin ulkonäköön: valmistautumiseen vauvan tuloa varten, oman kehon muutoksiin positiivisessa valossa ja vauvan hyvinvoinnista huolehtimiseen jo ennen synnytystä. -Helpommin sanottu kuin tehty. 

Vaikka oma suodatuskykyni on kehittynyt, esimerkiksi suureen viittaavien käsitteiden suodastus ja käsittely vaatii käsittelyä. Tämä lienee syömishäiriön jäänteitä. Kyllä minuakin kirpaisisi kuulla kommentteja joilla viitavaan vaikkapa lihoamiseen tai erittäin suureen vatsaan. Minusta jokainen on sopiva. Toisaalta kommentit eivät aina useinkaan ole paheksuvia. Tässä vain ollaan itse kukin keskivertoa herkempiä. 

Voimia ja ihanaa odotusta kanssaihmisille! Antakaa itsellenne lupa olla kauniita ja täysin sopivia! <3


torstai 2. joulukuuta 2021

Otin koronarokotteen

 Koronarokotteen ottaminen on ollut minulle suuri kysymysmerkki ja täynnä ristiriitaisia tunteita. Jo alkuperäisen koulutukseni (bioanalyytikko amk) puitteissa en ole koskaan ollut rokotevastainen. -Päinvastoin. Alkuperäinen suunnitelma oli ottaa koronarokote jo kesällä, mutta myönnän että se jäi. 

Elokuussa oli tarkoitus ottaa rokote, mutta pienenä yllätyksenä tullut raskaus herätti epävarmuutta. Olin ajatellut ottaa rokotteen n. viikolla 28, eli kun raskaus olisi riittävän pitkällä. Tuohon aikaan rajoitusten ja rokotusten ansiota tartuntaluvut laskivat deltavariantista huolimatta. Nyt tilanne on kääntynyt toisinpäin. Koska rokotteen ottamisesta on pari päivää, tuntui sopivalta ajalta kirjoittaa tämä teksti. 

Mihin se oma järki katoaa?

Hyvä kysymys. Kaikki mitä olen joskus terveydenhuoltoalalla oppinut on päässäni. Samaan aikaan näitä asioita vastaan ilmennyt propaganda nostaa päätään. Tiettyyn pisteeseen asti puheet menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Olen pitänyt tärkeänä periaatteena ajatella suuremman joukon hyvinvointia. Jos minä saan rokotuksista sivuoireita, ihan sama. Rokotus suojaa sekä minua että muita. 

Vaikka kuinka yritin ajatella järjellä, jokainen kirjoitus "kokeellisesta" rokotteesta herätti epävarmuutta. Tiedän että kokeellinen osuus tehdään ennen ns. varsinaisen rokotteen jakamista. Tiedän myös että rokote on pienempi paha kuin sen ottamatta jättäminen. Kai se suojeluvietti vain kasvaa kun vatsassa kasvaa pieni ihminen.

Olen potenut jonkinasteista keskenmenon pelkoa, erityisesti alkuraskauden aikana. Toisaalta silloin jännitin keskenmenoa eri syistä. Se miten lapsi kehittyy vaikuttaa siihen miten raskaus menee. Karua ehkä, mutta suuremmat "viat" usein johtavat keskenmenoon varhaisilla viikoilla. Se vain on luonnon tapa ottaa pois sellainen mikä ei voisi elää. Nt-ultran jälkeen uskalsin ajatella että vatsassani on oikeasti vauva. Liikkeiden tunteminen ja rakenneultra tekivät lapsesta konkreettisemman: minun lapseni. Ymmärrän ja käsitän että koronatartunta olisi suurempi vaara erityisesti vauvalle verrattuna rokotteeseen. Mutta silti.. pelotti.

Kumpi pelotti enemmän?

Vielä vaikeampi kysymys. En alunperinkään pelännyt asioita mitä rokote tekee omalle keholleni. Rokotteet, lääkkeet, ns. turvallisillakin voi olla sivuvaikutuksia. Esimerkiksi tavalliset särkylääkkeetkäät eivät sovi kaikille. Itse olen todennut särkylääkkeet siinä mielessä "haitallisiksi", että ne saavat herkästi luulemaan että tauti on ohi. Epilepsialääkkeiden kanssa ilmiö nimeltä "sivuvaikutukset" tulivat heti tutuiksi. Silti otin lääkkeeni, koska tiesin jo silloin kohtauksen olevan puurempi paha. -Grand mal. 

Saatuani tietää raskaudesta raskauden jatkuminen erityisesti ennen nt-ultraa ei tuntunut itsestäänselvyydeltä. Totta puhuen olin ennen 10. viikkoa jatkuvasti valmistaunut keskenmenoon. Jokaisella viikolla toivo lisääntyi hieman. Omalta osaltani halusin tehdä kaikkeani jotta vauva olisi turvassa. Siis niiden asioiden suhteen joihin saatoin vaikuttaa. Silloin neuvolassa rokotukseen suhtauduttiin neutraalimmin. Tähän todennäköisesti vaikutti myös koronatilanne, mikä oli vaivan eri luokkaa. 

Nyt kun vauva potkii ja tuntuu muutenkin niin konkreettiselta, menettämisen pelko nostaa ajoittain päätään. Ehkä tästä syystä rokote pelotti. Mutta sitten alkoi pelottaa myös itse korona. Työpaikallani pidän maskia, mutta ympärilä on päivän aikana todella paljon ihmsiä joista vain harva pitää maskia. Siinä vaiheessa kun kätilö alkoi painokkaasti (ei syyllistävästi) kannustaa ottamaan rokotteen, aloin olla rokotuksen kannalla. 

Rokotuksen vaikutukset tässä vaiheessa

Otin rokotteen walk-in -tyyppisessä "tilaisuudessa". Väkeä oli enemmän kuin odotin. Kieltämättä ihmettelin miten joukossa oli niin paljon porukkaa ilman maskia. Turvavälit sentään pidettiin. Siinä lähes puolentoista tunnin seisoskelun jälkeen alkoi väsyttää siinä määrin, että pelot hälvenivät. Jostain syystä oli vielä varmistettava henkilökunnalta että onhan rokote vauvalle turvallinen. Itse toimenpide ei ole ongelma. Sen verran tässä totuttu mm. näytteenottoon.

Itse toimenpide oli hetkessä ohi eikä olokaan huonontunut. 15 minuutin päästä lähdin kotiin. Illalla ei tullut mitään käden kipeytymista laskematta. Vauva on liikkunut aika tavalliseen tapaan (epäsäännöllistä tässä vaiheessa) eikä omassakaan olotilassa ole tapahtunut muutoksia. Kaikki kunnossa siis. Toinen rokotusaika odottaa tammikuun puolessa välissä. Siltikään en ole aikeissa luopua maskista. En myöskään aio käydä muualla kuin töissä, kaupassa ja kirjastossa.  

Mitä haluan sanoa kanssaihmisille?

Kun puhetta rokotteesta tulee monesta eri suunnista, epävarmuus herää. Raskausaika ei tässä vaiheessa ole helpoin tila missään vaiheessa. Minulla ei ole kokemusta viimeisestä kolmaneksesta, mutta voin vain arvailla. No, sen ajan luonne (toivottavasti) selviää tammikuun lopulla. Mutta.. ajatellaan vaikka alkuraskautta. Se että kaikki pääsee oikeasti jatkumaan on veitsen terällä. Kehittyvät lapsi on herkkä niin sisäisille kuin ulkoisille asioille. Emme voi vaikuttaa esimerkiksi kromosomeihin. Mutta kaiken jättämällä pois kaiken haitallisen autamme lapsen kehittymistä. Joskus sekään ei riitä. Tämä sai minutkin siirtämään rokotuksen ottamista. 

Kun keskiraskauden aikana molemmissa ultrissa kaikki oli hyvin ja lapsen liikkeet alkoivat tuntua, tarve suojella vauvaa kasvoi entisestään. Kysymys rokotteen ottamisesta osoittautui äärimmäisen vaikeaksi. Pelkäsin sekä tartuntaa että rokotetta. Nyt tartuntatilanteen pahennuttua uskon etten ole ainoa joka on joutunut pohtimaan vaihtoehtoja. 

Keskustelupalstat ovat täynnä rokotevastaista tekstiä. Mikä ihme se on jos päätöksen tekeminen vaikeutuu.. Itselleni ei tullut rokotteesta mitään erityistä. Pistokohdan kipeytyminen on tuttu juttu. Te jotka kalistutte enemmän rokotuksen ottamisen puolelle, kannustan teitä ottamaan sen. Luonnollisesti kannustan muitakin, mutta en itse halua sortua syyllistämiseen. Tästä syystä toivon, ettei tekstini kommentteihinkaan ilmestyisi vastaavanlaista tekstiä kumpaankaan suuntaan. Nyt kun rokote vielä on vapaaehtoinen, jokaisella on oikeus päättää itse. No, kannustan ottamaan, mutta ymmärrän samassa tilanteessa olevia joille päätöksen tekeminen on vaikeaa. Toisaalta pidän varovaisuutta jokaisen vastuutehtävänä. Maskit, turvavälit, turhien kokoontumista välttäminen jne. 

Loppuun yhteenveto: Otin rokotteen rv 20+2, kaikki on edelleen kunnossa.