Miten liikun kun ei meinaa olla aikaa liikkua?

Joskus työajat menevät sellaisiksi, että liikkumiselle on varsin vähän aikaa. Periaatteessa voisin nipistää lisäaikaa illasta, mutta epilepsian vuoksi priorisoin nukkumiseen panostamisen. Työni on tosiaan osittain työajatonta. Lisää aiheesta löytyy täältä. Miten liikkuminen onnistuu jos työpäivän pituus alkaa jättää aikaa korkeintaan nukkumiseen?

Jos kotona vietettyä hereilläoloaikaa on korkeintaan vajaa pari tuntia..

Suurimmaksi osaksi työni on aktiivista, eli istumaan ei paljoa ehdi. Tällöin arkiaktiivisuus on kohtuullisella tasolla. Kotiinpaluu riittävän pitkinä päivinä venähtää myös sen verran, ettei kotona tule istuttua iltapalan syömistä laskematta. Usein tällaisiin pitkiin päiviin liittyy myös 2-3 tunnin verran pakollista istumista. En kuitenkaan pidä tätä ongelmana, sillä suhteessa aktiiviseen tekemiseen istumisen osuus jää pieneksi. Toki aktiivisen osion aikana tulee istahdettua välillä, mutta pitkäaikaista istumista ei ole.

Jos kotiinpaluu menee esimerkiksi klo: 18-19 jälkeiselle ajalle, ns. iltatoimet pitäisi aloittaa klo: 20:een mennessä jotta nukkumaanmeno tapahtuisi ajoissa. Tällaisina päivinä panostan keskivartalotreeniin, mikä käytännössä tarkoittaa selkä -ja vatsalihasten treenaamista sekä joogasta tuttua aurinkotervehdystä. Jälkimmäiseen liitä reisi -ja pakaralihasten venyttelyä. Olen jo useamman vuoden ajan tykästynyt aurinkotervehdykseen, sillä liikkeet avaavat ja vahvistavat lihaksia mukavasti. Lisäksi erilaisilla variaatioilla lihakset saavat hieman vaihtelevaa ärsykettä.

Miksi juuri keskivartalon lihakset? Vaikka työni on aktiivista, siihen liittyy myös istumista. Keskivartalon lihasten harjoittamisen kautta pyrin ennaltaehkäisemään erityisesti selkäkipuja ja toisaalta mahdollistamaan edes kohtuullisen ryhdin. Kyse ei siis ole kehittävästä harjoittelusta, vaan ongelmia ennaltaehkäisevästä. Joskus kivut ja säryt tulevat tästä huolimatta. Niin no, sitten tulevat ja onneksi myös menevät jossain vaiheessa.

Hyötyliikunta: pienikin määrä merkitsee

Kuten totesi, työhön liittyvät fyysinen aktiivisuus on suuri etu. Pidempinä päivinä panostan myös hyötyliikuntaan. ”Onneksi” kaupalta kotiin on reippaalla vauhdilla noin kymmenen minuutin kävelymatka ja kämppä sijaitsee seitsemännessä kerroksessa. Töppöstä toisen eteen siis.

Hyötyliikunnan suhteen myönnän olevani ehdoton: Vastustan ehdottomasti hyötyliikunnan väheksymistä. Pienelläkin määrällä yksittäisinä hetkinä on suuri vaikutus. -Erityisesti jos näitä pieniä hetkiä tulee tasaisesti aamusta iltaan. Jälleen pääsemme siis surullisen kuuluisaan arkiaktiivisuuteen.

 Yritetään yritetään..

Rentous: Viikot ovat erilaisia

Työssäni viikot ovat todella erilaisia, eli esimerkiksi kirjaimellisesti aamusta iltaan kestäviä päiviä ei todellakaan ole joka viikko. Miksi siis murehtia liikaa tuleeko liikuttua riittävästi? Vaikka pidän luistelusta ja kovasti ja laji on minulle todellakin ”henkireikä” (hirveä sana!), yhden jäävuoron tai peräti jäävuoroton viikko ei ole minulle maailmanloppu.

Sen verran olen itsekäs ihminen, että jos sama meno jatkuisi esimerkiksi kolme viikkoa, jokin käyrä saattaisi alkaa nousemaan. Siinä parin viikon jälkeen alan kyllä kaipailla jotain muutakin lyhyttä kotijumppaa ja arkiliikuntaa. Tai toki sen kestää jos on pakko, sillä pakon edessä sitä sietää harvinaisen paljon ja pitkään. Pidemmän päälle kyse on yksinkertaisesta asiasta jossa tuskin olen ainoa: Joskus on mukavampi tehdä muutakin kuin kahta asiaa: töitä ja yrittää nukkua.

Toisaalta pelkkä liikuntakin kyllästyttää pidemmän päälle tai mikä tahansa muukin: liika on liikaa, etenkin liian pitkäaikaisesti. Jos joku innostuu muistuttamaan muistakin velvollisuuksista jotka menevät harrastusten edelle, kyllä, olen samaa mieltä. Minua ärsyttää myös jos kotitöitä jää rästiin. Kevyemmillä viikoilla niihin tuleekin panostettua. Niin tylsältä kuin kuulostaa, lisääntyneellä vapaa-ajalla en osaa heittäytyä pitkäkseni (poikkeuksena sairastuminen, tästä noro opetti paljon), vaan hyökkään tekemättömien kotitöiden kimppuun. Kyse ei ole suorittamisesta. Kuulun näet niihin kieroon kasvaneisiin jotka pitävät kotitöistä.

Yhteenvetoa:

Itseään ei luonnollisesti saisi kehua, mutta mielestäni olen sopeutunut uusiin aikatauluihin paremmin kuin oletin. Toki sopeutumisprojekti on vielä kesken, mutta suhteessa kuluneeseen aikaan olen ollut erityisen tyytyväinen asenteeseeni. Jo työpäivän sisälläkin voi tulla radikaaleja muutoksia paikoissa ja kellonajoissa. Myönnän kokeneeni tämän aluksi stressaavaksi, mutta nyt koen tottuneeni tähänkin.

Täysinä päivinä tuo lyhyt keskivartalotreeni venyttelyineen ja joogayrityksineen ovat tosiaan keino panostaa fyysiseen (ja henkiseen) hyvinvointiin. Jos joskus ehdin/saan aikaiseksi, olisi mukava käydä joskus taas joogatunnilla oppiakseni lajista hieman lisää. -Siis liikkeitä, tekniikkaa ja liikesarjoja. Sen syvällisempään motivaationi/kiinnostukseni ei riitä. Hei, ainakin olin rehellinen.

Ns. tavallisen keskivartalotreenin sekä aurinkotervehdysten ohella olen ottanut mukaan käsilläseisonta -harjoituksia. En voi kehua osaavani tuota puuhaa vieläkään ilman tukea, mutta seinää vasten tehtynä ja tasapainoyrityksinä harjoittelu on jopa hauskaa. Salilla olen kokeillut myös joogatiilien käyttöä apuvälineenä. Näistä harjoitteista tulee lisää tekstiä myöhemmin.

Hyötyliikunnan suhteen yritän skarpata hieman lisää kävelemällä pari bussipysäkin väliä tai enemmänkin. Motivaatioon tässä kohden vaikuttaa sää. Jos sää on vähänkin samaa luokkaa kuin tänä viikonloppuna, bussi lähimmältä pysäkiltä houkuttelee yllätttävän paljon. Vai onko se vain pukeutumiskysymys? Kenties, kirjoitan laajemman vastauksen keksittyäni kattavan ja uskottavan selityksen. Ilmeisesti rehellisyyden kanssa on rajansa..

Tällaista tällä kertaa. Mukavaa viikonloppua kaikille!

Aikuisluistelijakuvia osa 6. Sirkka

Sirkan taival taitoluistelun parissa alkoi muodostelmaluistelun parissa, mitä Sirkka jatkoikin kymmenen vuoden ajan. Tämän jälkeen yksinluistelu sai oman vuoronsa, ja vei Sirkan kilpailujen pariin jo kolmen vuoden harjoittelun jälkeen. Pelkän yksinluistelun pariin Sirkka ei kuitenkaan jäänyt.

”Jäätanssi on ollut "kakkoslajina" noin 10 vuotta. Soolotanssia.” Jäätanssista tulikin tärkeä oheislaji. Jäätanssissa askeleet ja ennen kaikkea ilmaisu luistellessa ovat tärkeässä roolissa, mistä on suuri etu myös yksinluistelussa. Lisäksi Sirkka on ahkeran harjoittelun myötä yltänyt myös haasteellisempiin liikkeisiin, kuten kääntyvään sisiliskoliukuun sekä jäniksenammuntaan, eli kyykkyliuku yhdellä jalalla takaperin. Molemmat mainituista vaativat erityisesti reisilihaksilta paljon voimaa, ja ennen kaikkea tasapainoa.

Aikuistelu on harrastusmahdollisuutena uusi. Kun sellaista oli tarjolla omalla paikkakunnalla Sirkka astui jäälle. Silloin aikuisten muodostelmaluistelua tarjoavat seurat olivat ensimmäisiä mahdollisuuksia harrastaa taitoluistelua myös aikuisiällä. Laji vetosi Sirkkaan monella tavalla:

Luistelen, koska se nyt vaan on niin ihanaa, kehittää tasapainoa ja koordinaatiota.

Näitä taitoluistelu todellakin kehittää. Luistelijan on kyettävä käyttämään oikeaan aikaan niin ala- kuin keskivarton lihaksia. Myös ylävartalon lihakset ovat tärkeässä roolissa. Samaan aikaan luistelijan on keskityttävä tehtävään elementtiin. Rohkeutta Sirkalta ei puuttunut, sillä hän uskaltautui myös kilpailemaan.

Kilpailutapahtumat ovat hienoja, kun saa haastaa itsensä. En koskaan luistele voittaakseni muita, vaan esittääkseni mahdollisimman hyvän ja ehjän ohjelman.

Ajan myötä luistelu osoittautui myös loistavaksi tavaksi tavata ja tutustua uusiin ihmisiin.

Luistelu on minulle hyvin sosiaalinen tapahtuma ja olenkin löytänyt jäältä uusia ystäviä. Tyyppejä, joihin en varmaankaan olisi tutustunut muualla.

Uusien ihmisten tapaaminen ja ystävystyminen ei rajoittunut vain kotimaahan. Kansainväliset kilpailut saivat aikaan uusia tuttavuuksia eri puolilta maailmaa.

Rakastan kansainvälisiä kilpailuja ja siksi minulle on kertynyt fb-kavereita kaikista maanosista. Rakastan kilpailujen tunnelmaa, koska kaikki luistelijat ovat yhtä suurta perhettä ja kaikki kannustavat toisiaan. Myös tuomarit ovat aivan mahtavia, koska aikuisluistelukilpailujen tuomareita yhdistää rakkaus lajiin.

Taitoluistelu on myös laji, joka voi opettaa paljon ja auttaa löytämään itsestään uusia puolia. Sirkalle luistelu on opettanut kärsivällisyyttä, mutta myös sopivaa asennoitumista niin muita kuin itseäänkin kohtaan.

Yritän olla nöyrä, eikä se vaikeata olekaan. Yritän myös arvostaa itseäni, ja olen saanut luistelukavereilta ja tuomareilta kannustavaa palautetta. Myös valmentajien antama palaute motivoi, kun tuntuu, että mikään ei onnistu.

Valmentajien antama palaute on aitoa, ja perustuu asiantuntijuuteen. Kokenut ja osaava valmentaja näkee mikä liikkeessä ei onnistunut, mutta samalla hän kykenee näkemään kaiken sen, mikä onnistui.

Jää on Sirkalle tärkeä ympäristö, johon hän haluaa säännöllisesti.

Jos harjoituksissa ei tule hiki, niin minusta tuntuu, että tunti on mennyt hukkaan. Aikuiselle, joka on aloittamassa harrastusta sanoisin, että kehittyä voi vain hyvässä ohjauksessa. Jos haluaa kehittyä, on harjoiteltava useammin kuin kerran viikossa. Mutta "sunnuntailuistelu" on tietysti ihan hauskaa sekin.

Kehittyminen tosiaan vaatii vaivannäköä, harjoittelua ja useamman harjoituskerran viikossa. Päivittäinen harjoittelu ei oli vaadittavaa, mutta kerran viikossa riittää lähinnä juuri ja juuri tuntuman ylläpitämiseen. Riippuen millaiset tavoitteet itse kullakin on, hyvä ohjaus tarkoittaa tavallisesti ohjaajaa tai valmentajaa, joka tuntee hyvin perustekniikan. Hyvä ohjaus ei sellainaan riitä. Luistelijan on kyettävä tekemään parhaansa noudattaakseen saatuja ohjeita sekä menemään mukavuusalueensa ulkopuolelle. Lisäksi osaava ohjaaja tai valmentaja varmistaa sen, että harjoituksen aikana todellakin tulee lämmin!

Välineistä ei kannata tinkiä, jos haluaa kehittyä.

Kehittyminen vaatii tavallisesti hieman laadukkaampia taitoluistimia, ei ”markettiluistimia”. Taitoluistelijat puhuvat usein ”markettiluistimista” tarkoittaessaan urheilukaipoista sekä suurista marketeista ostettavia luistimia. Yleensä nämä kulkevat nimikkeellä ”kaunoluistin”, mutta joskus mainoksiin yritetään sujauttaa sana ”taitoluistin”.

Ns. oikeat taitoluistimet ovat hintavampia kuin kaunoluistimet, mutta sitäkin laadukkaampia ja harjoitteluun ihanteellisia. Terät on myös teroitettava säännöllisesti. Oikeanlaiset, eli lämpimät ja joustavat vaatteet taas takaavat miellyttävän harjoittelun. Suojapannat ja kaatumasuojat taas vähentävät loukkaantumisten riskiä.

Jää on elementtinä monipuolinen: Haasteellinen, laaja-alainen, esteettinen ja se mahdollista aivan omanlaisensa liikkumisen. Lajina taitoluistelusta löytyy jokaiselle jotain: Haastetta, itsensä ylittämistä, uuden oppimista ja taiteellisuutta.

Luisteluharrastus on minulle kaikkein mieleisintä liikuntaa.

Aikuisluistelijakuvia osa 5. Minna-Maaria

Tällä kertaa ”aikuisluistelijakuvissa” saamme tutustua Minna-Maariaan. Ajautuminen lajin pariin ei ollut sattuma, vaikka se sellaiselta voisikin tuntua. Kyse on pitkästä kehityskaaresta, jossa sattumalla oli oma roolinsa. Syyskuussa 2013 Minna-Maaria löysi itsensä ensimmäistä kertaa jäähallin jäältä. Ikää oli tuolloin 50 vuotta.

Luistimilla

Minna-Maarian ensimmäiset luistimet olivat hokkarit, eikä kokemus ollut erityisen mieluinen. Käyttökertoja tulikin vain yksi. ”Ihan ensimmäiset luistimeni olivat yläasteelle ostetut hokkarit, joita käytin – juuri niin, tasan kerran. Vihasin niitä, kun ne olivat niin rumat ja kun astuin jäälle, kaaduin kaatumisen perään. Seuraavalle liikuntatunnille mennessä ne ”katosivat”, ja valkoisten valheiden siivittämänä jatkoin taisteluani koululiikunnan merkeissä hiihtoladulla.” Koululiikunta ei ole aina mukavin mahdollinen tie tutustua lajeihin, ei etenkään jos joutuu juuri sellaiseen lajiin, mikä ei tunnu lainkaan omalta.

Kolmekymppisenä eteen tulivat ensimmäiset taitoluistimet, mutta aivan ongelmitta ei selvitty. ”Kolmikymppisenä tein löydön eli ostin valkoiset Risport Star-luistimet Lappeenrannan Sokokselta. Perheriita vaimon kanssa oli edessä eli itku kurkussa maalasin valkoiset luistimeni sinisiksi. Niillä tuli seisoksittua ja vähän edettyäkin piikkipotkujen avulla kotikylän kaukalossa.”Erityisesti aikuisiällä osa taitoluistimiin tottumaton voi tuntea palavaa halua päästä luistimista eroon. Minna-Maaria jatkoi sinnikkäästi, ja ajan myötä taitoluistimista tulikin se ensisijainen väline! Helppoa harjoittelu ei kuitenkaan ollut. Takaperin luisteleminen tuotti omat haasteensa, eivätkä jalkojen lihaksetkaan tahtoneet tottua uuteen liikkumistapaan.

Minna-Maariaksi ja taitoluistelijaksi

Vuosi 2006 oli vuosi, joka niin ikään toi Minna-Maarian. Vuosi toi paljon uutta, mutta myös luopumisia. ”Tultiin vuoteen 2006, jolloin Minna-Maaria oli piilotellut tarpeeksi ja lähti transvestiittien kahvi-iltaan. Pian sen jälkeen lähti sitten silloinen vaimonikin.” Uusi elämä oli hapuilevaa. Kun elämästä poistui paljon, oli löydettävä uusi mielekkyys. Minna-Maaria käytti tuona ajanjaksona runsaasti aikaa muun muuassa tasa-arvoasioita ajamiseen. Samalla teatteri sai suuren roolin. ”Oli kiva laittautua ja pukeutua hameasuihin ja korkokenkiin, ja käydä katsomassa näytelmiä ja musikaaleja yksin ja kavereiden kanssa eri puolilla Itä- ja Etelä-Suomea.” Ilmaisua vaativa taidelaji oli siis osa Minna-Maarian elämää myös ennen taitoluistelua.

Kaikella on aikansa, eivätkä asiat tunnu aina samanlaisilta alkuvaiheen jälkeen. ”Teatteri-illat alkoivat maistua pahvimuki- eli kertakäyttökulttuurilta. Jokaisen kerran jälkeen oli paluu Lähtö-ruutuun.” Kertakäyttökulttuuri alkoi kaivata rinnalleen posliinimukin tavoin jotain pysyvämpää. Tämä vahva tunne vei Minna-Maarian lopulta mukavien sattumusten kautta aikuisluisteluryhmään Iisalmeen. Alkoi harrastus, josta tuli suuri ja tärkeä osa Minna-Maarian elämää. Teatteriin liittyvät asut ja mahdollisuus ilmaista itseään saivat jäädä, mutta korkokenkien sijaan jalassa olivatkin taitoluistimet.

Jäällä!

Luistelu-ura sai mukavasti aikaa sopivasti ajoittuneen vuorotteluvapaan ansiosta. Näin mahdollistuivat seuran järjestämien harjoitusten lisäksi omatoimiset jäät lähes päivittäin. Vähitellen taidot kehittyivät. Aluksi tuli liukuminen kahdella jalalla, ja pian käännös edestä taakse! Tämä olikin Minna-Maarian bravuuri seuran ensimmäisessä kevätnäytöksessä. ”Aika harva aikuisluistelija taitaa muuten muistaa ensimmäistä käännöstään.” Vaikka käännöksiä olettaisi helpoiksi liikkeiksi, erityisesti näin pienen harjoitteluajan jälkeen kääntyminen, tai ylipäänsä luistelu eteenpäin ilman piikkipotkuja ei ole helppoa. Kääntyminen edestä taaksee vaatii rohkeuden ohella kykyä joustaa polvilla, ja ennen kaikkea kehonhallintaa sekä koordinaatiota.

Innostuksen ja taitojen lisääntyessä Minna-Maaria alkoi etsiä myös muita aikuisluistelijoille järjestettyjä tapahtumia. Tällainen oli Kiteen aikuisleiri. Oli kuitenkin varustauduttava: ”Mutta eihän sinne voi perusterillä mennä. Ja ei kun junaan ja Helsinkiin ja hyppyterien ostoon Edea Choruksiini – hyppäämisestä ei tosin ollut pienintäkään hajua. Esiteltyäni Inkalle Skate Shopissa harkkakalenteriani pieneltä paperinpalalta hän hämmästyi. Tämä kaverihan on tosissaan!” Harvalla aikuisluistelijalla erityisesti näin luistelu-uran alkuvaiheessa on näin paljon motivaatiota, tai saati sitten sitkeyttä! Ei siis ihme, että harjoittelun intensiivisyys hämmensi!

Vuoden 2014 teränvaihtoreissulla

Pian olikin aika siirtyä leirille, ja uusien terien kanssa. Minna-Maaria joutui toden teolla uusien haasteiden eteen. ”Ja oli tuskaa. Kolmonen oli mysteeri, taakseliuku yhdellä jalalla mission impossible! Neuvoja satoi valkuilta ja rohkaisua toisilta leiriläisiltä. Ilmapiiri piti otteessaan, vaikka välillä pääsi itkukin.” Vaikka aikuisluistelijoiden kohdalla ei näin suurta omistautuvuutta lajille odottaisi, voi aikuinenkin todella omistautua niin, että tunteetkin nousevat pintaan. Aikuisen ei ehkä tarvitse kokea samoja paineita kuin maajoukkueen urheilijat. Aikuinen kilpailee itsensä kanssa, ja itsensä ylittäminen on haasteena usein suuri. On tehtävä paljon työtä, mutta ennen kaikkea uskottava itseensä.

Taitoluisteluun liittyy kuitenkin myös muutakin, kuin pelkkää jääharjoittelua. Minna-Maarialle lajiin liittyvä oheisharjoittelu toikin mukanaan uusia liikuntamuotoja. ”Luistelun haasteet ovat vieneet myös kuntosalille ja balettiin. Kuntosalilla teemat vaihtuvat, baletissa taso nousee. On mukava, kun huomaa, että kroppa alkaa totella aina vaan paremmin ja paremmin. Normielämässä hyöty näkyy tasapainon pitämisenä hankalissa maastoissa ja liukkailla keleillä.” Kun taitoluistelu muuttuu tavoitteelliseksi, harjoitteluun kuluu paljon aikaa. Aikuisilla tämä tarkoittaa usein myös haasteita sovittaa riittävä harjoittelumäärä muun elämän aikatauluihin. Minna-Maarialla motivaatio, mutta myös sitkeys ovat vieneet hänet harjoittelumäärän suhteen lähes ammattilaisen tasolle!

Oberstdorfiin?

Minna Maaria ei lannistunut: ”Leirin aikaan netistä löytyi seuraava haaste, aikuisluistelijoiden MM-kisat Oberstdorfissa! Sinne on päästävä! Motivaatio nousi saman tien potenssiin ääretön ja koko leiriä seuranneen kuukauden väänsin taakseliukua yksijalkaiseksi, onnistuen! Jokainen saavutus, pienikin, on äärimmäisen palkitseva ja antaa uskoa seuraaviin. Oli tasosi mikä tahansa, aina on edessä haastetta, ja toivoa!” Kenen tahansa aikuisluistelijan rohkeus ja sitkeys ei riittäisi ulkomailla kilpailemiseen, ei ainakaan näin pian! Minna-Maaria oli valmis kohtaamaan muita luistelijoita kansainvälisellä tasolla, ja osaavien tuomareiden edessä.

Elise

Skate Shopissa tavattu Inka sai idean, joka vei Minna-Maarian taitoluistelussa jälleen uusille teille. ”Samoihin aikoihin hänen liikkeeseensä oli piipahtanut Elise, joka etsi itselleen luistimia, palatakseen taitoluistelun pariin pitkän tauon jälkeen. Ideoiden idea oli paritussuunnitelma. Elise ja minut on saatava yhteen.” Tilaisuus tähän koittikin marraskuussa 2014. Minna-Maaria oli puhumassa SETA:n 40-vuotishistoriaseminaarissa. ”Seminaarin jälkeinen skumppatuokio Elisen ja Inkan kanssa johti siihen, että Elise päätti lähteä valmentamaan minut Oberiin, ja nopeutetulla aikataululla. Joululeiri oli joululahjani Eliseltä - Ogelin ulkojää tuli tutuksi paukkupakkasessa ja lumisateessa.” Kaksikko oli sopivasti päinvastoin suuntautunut, mikä mahdollisti onnistuneen yhteistyön.

Olosuhteet eivät ole aina mieluista, Takana on neljä tuntia harjoittelua Ogelin jäällä 15 asteen pakkasessa!

Jälkikäteen Minna-Maaria olikin kuullut, että Elise oli kuvitellut häntä paljon taitavammaksi. ”No sai mitä halusi! Kun kaksikosta toisella on mieletön motivaatio, muttei juurikaan taitoa ja toisella asia juuri päinvastoin, siitä hyötyvät molemmat!” Kun taitoa ja motivaatiota löytyy riittävästi, on reitti harvoin muualle kuin eteenpäin. Elisen johdolla Minna-Maarian sai luisteluunsa määrätietoisuuden ja tavoitteellisuuden. ”Haasteet on tehty voitettaviksi ja aikatauluissa pitää pysyä. Elisen kautta olen oppinut valikoimaan myös maakuntavalkuikseni kaikkein kovimmat naispuoliset ”raaka-Arskat”, jotka eivät tunne sanaa sääli. Jatkuva epämukavuusalueella olo on jotain, joka aikuisluistelussa vetoaa vahvasti.” Minna-Maarialla oli korkea motivaatio ja sitkeyttä jos alusta pitäen, mutta yhteistyö Elisen kanssa teki hänestä todellisen taistelijan.

Yhteistyön huipuntuma: Viimeinkin Oberstdorfissa! Vuoristoaamiainen hyvin tehdyn työn päätteeksi. 

Kuopioon kisaamaan!

Matkalta Helsinkiin ei jäänyt muistoksi ainoastaan tavoitteellisuus ja kehittyneet taidot. Minna-Maarialla nimittäin lisää suunnitelmia ja tavoitteita. Valmentajan vakuuttaminen olikin suurempi haaste. ”Iisalmen seuravalmentaja meinasi pyörtyä, kun ilmoitin Helsingin reissun tuliaisina lähteväni keväällä Kuopion kisoihin. ”Niin, onhan sulla se vaakaliuku….” Mutta H-hetkellä oli muutakin, kuten piruetti, kolme päivää aiemmin opittuna!” Iisalmi sai ensimmäisen kilpailevan aikuisluistelijansa, tosin juuri sen, jolta sellaista vähiten odotettiin! Minna-Maarialla rohkeutta ei kuitenkaan puuttunut, eikä myöskään kannustusjoukkoja!

”Ystävät olivat paikalla sankoin joukoin ja kannustus kuin pesiskauden finaalissa. Tuomarit eivät uskoneet silmiään eikä korviaan! Mutta siitä selvittiin. Ja tulipa voitettua itsensä!” Kilpaileminen aikuisiällä, erityisesti taitoluistelun aloittaneille ei ole ainoastaan teknisiin taitoihin liittyvä haaste. Luisteleminen monen katsojan edessä yksin jäällä vaatii runsaasti rohkeutta ja itseluottamusta, jolloin jo uskaltautuminen jäälle on itsessään suuri saavutus.

Näytösjäillä

Kilpailemisen lisäksi Minna-Maarialla on riittänyt rohkeutta ja energiaa osallistua myös erilaisiin luistelutapahtumiin liittyviin näytöksiin, myös seuran ulkopuolella. ”Ollessani yksi harvoista itäsuomalaisista aikuisluistelijoista tilaisuuksia esitellä taitoja tarjoutuu useissa näytöksissä vuoden mittaan. On kutkuttava tunne olla mukana letkassa, joka koostuu pääosin seuran ykköstykeistä. Mutta olen kuullut myös, että jotkut katsojat haluavat nähdä nimenomaan minut, ja sen, mitä vuodessa on opittu. Samaistuminen on taatusti helpompaa aikuiskatsojalle, hänkin kun voisi olla sijallani!” Minna-Maaria on siis päässyt mukaan esiintymistilaisuuksiin, jossa seuran taidokkaimmat luistelijat esiintyvät. Vaikka luisteluvuosia hänellä onkin takana vähemmän, intoa, rohkeutta ja sisua sen sijaan löytyy vähintään yhtä paljon!

Taitoluistelu näytöksineen ja kilpailuesitykseen on myös tuonut Minna-Maarialle mahdollisuuden olla oma itsensä. ”Ja kun kaiken aikaa on menty luistelu edellä, niin en ole juurikaan kuullut kauhistelua vaatevalinnoista. Toki tyyliin ja olemukseen pitää kiinnittää huomiota niin harkoissa kuin kisoissakin. Mutta riitaa on sen sijaan kuulemma käyty näytöskatsomossa sukupuolestani. Mikäpä siinä!” Monella voisi rohkeus loppua jo paljon aikaisemmin. Minna-Maarian rohkeus sen sijaan ei ole riittänyt vain esiintymiseen aikuisällä, vaan myös esiintyminen omana itsenään. Ihmisten reaktiot voivat olla hyvinkin voimakkaita, ja kommentit siirtyä asiallisuuden ulkopuolelle. Minna-Maaria on siis luisteluvuosien aikana käynyt kilpailua itsensä kanssa niin lajiin liittyvien haasteiden, kuin vapaan itseilmaisun puolesta. Rakkaus lajiin, ja toisaalta elämään omana itsenään on tehnyt hänestä taistelijan, joka uskaltaa seurata unelmiaan.

Rakkaudesta lajiin

Mikä luistelusta tekee niin upeaa, että kaatumiseen ja muuhun epämukavuuteen liittyvät pelot kannattaa kohdata? Minna-Maaria näkee lajin viehätyksen monilla osa-alueilla, jotka ulottuvat myös jään ulkopuolelle. ”Käänteiseen kysymykseen syntyy nollarivi, ja tähän kysymykseen tärkeimpinä elämänrytmi, haasteellisuus, mahdollisuus kokeilla rajojaan, ihmiset joille valittaminen ei ole elämän pääsisältö, uudet paikat ja elämykset, kokemukset niin hyvässä kuin pahassa. Sivutuotteena tulee myös hyvä kunto ja siedettävä kroppa, ja kaikkein tärkeimpänä mahdollisuus olla vapaasti oma itsensä.” Taitoluistelussa yhdistyvät kehon hallinta, pelkojen sekä itsensä voittaminen, mutta samalla mahdollisuus ilmaista itseään liikkeen, eleiden ja asujen kautta. Kuten Minna-Maariakin sai usean vuoden aikana kokea, tässä lajissa ihminen saa mahdollisuuden olla aidosti oma itsensä. 

Finlandia

Aikuisluistelijakuvia osa 4. Ulla

Tällä kertaa Aikuisluistelijakuvissa meillä on ilo tutustua 32-vuotiaaseen Ullaan. Ulla aloitti luistelun jo seitsenvuotiaana, ja luisteli aina kuusitoistavuotiaaksi asti! Tämän jälkeen luistelu jäi tauolle, mutta keväällä 2017 Ulla palasi jäälle. Lapsena Ulla luisteli Pietarsaaren Taitoluistelijoissa, ja kilpailikin aktiivisesti. Siihen aikaan lasten kilpailusarjat kulkivat nimillä esialokkaat ja alokkaat. Myöhemmin Ulla harjoitteli myös muodostelmaryhmässä jonkin aikaa. Yksinluistelu osoittautui lopulta omaksi lajiksi.

Yksinluistelussa Ullaa kiehtovat erityisesti ulkokaarelta lähtevät hypy. Lempihyppyjä Ullalla ovat lutz ja ritti, jotka kuuluvat yksöishypyistä haasteellisimpiin. Rittiä Ulla harjoittelee peräti kaksoishyppynä!

Lapsena luistelun aloittaminen oli monen asian summa, mutta yksi muisto on jäänyt Ullalla vahvasti mieleen. ”kun alle kouluikäisenä olin äitini kanssa ulkojäällä. Siellä oli taitava vanhempi tyttö luistelemassa, joka kuunteli musiikkia korvalappustereoista C-kasetilta (hauska yksityiskohta 90-luvulta) ja harjoitteli samalla. Taitavan luistelijan näkeminen livenä teki vaikutuksen, ja halusin itsekin oppia luistelemaan. Olin ylipäätään lapsena innostunut urheilusta, kotona seurattiin TV:stä paljon urheilua ja katselin pienestä asti monia eri lajeja.”

Tällaiset asiat eivät inspiroi vain lapsia, vaan myös monia aikuisia. Vaikuttavan suorituksen näkeminen saa monet innostumaan ja toisaalta pohtimaan kuinka itse toteuttaisi samaa osaamista. Taitoluistelu lajina vaatii tekniikkaa, mutta taiteellinen ja luova puoli on voimakkaasti läsnä. Elementit ovat niin ikään palasia, joista luistelija voi muodostaa itsensä näköisen kokonaisuuden.

Lapsena Ulla innostui ja iloitsi kaikesta uudesta mitä ikinä saattoikaan oppia. Kilpailutkaan eivät pelottaneet, vaan niistä on jäänyt positiivisia muistoja. ”Tykkäsin myös kilpailemisesta ja nautin esiintymisestä, en niin välittänyt siitä miten pärjäsin kilpailuissa, pääasia että sain käydä esittämässä oman ohjelmani, se oli aina erityinen kokemus.” Ulla löysi jo lapsena kilpailutilanteista mahdollisuuden esiintyä ja ilmaista itseään suorittamisen sijaan. Kisaohjelma ei ollut Ullalle ”koe”, vaan erityinen oma hetki jäällä.

Harjoittelu lapsuudessa ei käynyt ilman haasteita. Kilpaluistelussa vaativuustaso elementeissä kasvaa asteittain, ja luistelijalta vaaditaan enemmän taitoa ja rohkeutta. Lisäksi lajin vähemmän mukavat sivuvaikutukset muuttuvat yhä yleisemmäksi. ”Siinä vaiheessa kun piti oppia kaksoishyppyjä tuli joku henkinen raja vastaan ja niiden oppiminen jäi puolitiehen. En tiedä miksi, mutta itselleni oli vaan jostain tullut käsitys, että en tule kaksoishyppyjä oppimaan. Välillä kyllä harjoittelin niitä innokkaasti, mutta mm. kipeät kaatumiset ehkä söivät motivaatiota yrittää lisää.” Vaikka osa luistelijoista vannoo, että kaatumisiin tottuu, tämä ei ole yleispätevä totuus. Vaikka kaatumustekniikka olisi kunnossa, huono onni riittää varmistamaan kaatumisen kivuliaisuuden, ja kivulla on taipumus jättää muisto kehoon ja mieleen.

Kilpailemisen lopettamisen jälkeen Ulla luisteli jonkin aikaa muodostelmaryhmässä, mutta lukion alkamisen myötä luistelu jäi kokonaan. Kehitys tuntui saavuttaneen tiensä pään, eikä jatkaminen tuntunut mielekkäältä ajatukselta. Kilpaluistelu on siinä määrin intensiivistä ja kehityssuunta on selkeä. Kun eteneminen hidastuu tai loppuu, on harjoittelun jatkamiselle vaikeampi löytää perusteluja. Osa puolestaan siirtyy valmennustehtäviin.

Keväällä 2017 uusi ja vanha yhdistyivät. Ulla kaivoi joululoman aikana vanhat luistensa esiin kellarista, jossa niitä oli säilytetty useita vuosia. Pitkän tauon jälkeen Ulla kokeili luistelua. Jäällä Ulla saikin huomata, että taidot eivät ole kadonneet vuosien aikana! ”Istumapiruetti pyörii edelleen, ja hyppiäkin uskallan. Siitä sitten alkoi tämä paluu luistelun pariin..”

Parhaat kokemukset aikuisluistelijana ovat vielä edessä. Lapsuudesta sen sijaan sellaisia löytyy paljon, ja niistä riittää innostusta myös harjoitteluun aikuisena. ”Lapsena ehkä parhaimpia kokemuksia olivat ne kun onnistui tekemään jonkin asian erityisen hallitusti tai hyvällä tekniikalla ja sai innostunutta palautetta valmentajilta. Tai hetket kun on erityisesti pystynyt irrottelemaan ja eläytymään musiikkiin.” Kehittyvien taitojen ohella Ulla sai siis kokea hetkiä, joina hän sai jäällä eläytyä juuri siihen maailmaan, minkä ohjelma teemoineen ja musiikkeineen saattoi tarjota. Niinä hetkinä Ulla sai kokea olevansa osa sitä tarinaa, jonka hän luistelullaan kertoi katsojille.

Taitoluistelu toi Ullalle mukanaan myös uuden lajin, taitorullaluistelun. Taitorullaluistelu sopii loistavasti ”kesälajiksi”, mutta on teknisesti selkeästi haasteellisempaa kuin taitoluistelu. Taitoluistelussa kevät- ja syyskauden välissä on useamman kuukauden tauko, mikä on monelle luistelijalle turhauttavaa aikaa. Ullalla idea taitorullaluistelun aloittamiseen syntyikin jäävuorojen päätyttyä keväällä. ”Viime kesänä siitä kun istuin kotona tuskailemassa että jäälle pääsee niin vähän. Ajattelin että on pakko keksiä jotain, ja sana taitorullaluistelu alkoi pyöriä mielessäni.. otin sitten asiasta selvää ja seuraavana päivänä vein Edea-kengät postiin ja asennutin rullat.” Vaikka tekniikassa ei ole suuria eroja, asfaltti pintana vaatii totuttelua, ja toisaalta rohkeutta.

Harjoittelun myötä Ullan tavoitteena on kehittyä kehonhallinnassa, tasapainossa, voimassa sekä notkaudessa. Lisäksi hän haluaa hallita askeleet monipuolisemmin sekä laajentaa osaamistaan liukujen ja piruettien alueella. Kaksoishypyt jäivät ”nuoruuden möröksi”. Tämän Ulla haluaa selättää! Hän on siis uskaltanut kohdata ne liikkeet, jotka aikoinaan jättivät epämukavia muistoja. Tällainen lähestyminen vaatii rohkeutta, sillä usein liikkeet jotka aikaisemmin aiheuttivat ja ongelmia sekä tapaturmia jäävät monilla pois. Rohkeuden ohella Ullalta löytyy siis suuri määrä tahdonvoimaa ja määrätietosuutta.

Ulla on suunnitellut aloittavansa myös kilpailemisen aikuisten Gold- sarjassa. Tämä sarja kuuluu haasteellisimpiin, sillä vajaan kolmen minuutin (2:50) sisältyy axel-hypyn lisäksi kaksoishyppyjä! Onko aikuisena kilpaileminen samanlaista kuin lapsena? ”En ole aikuisena vielä kilpaillut, joten nähtäväksi jää miltä se tuntuu. Koska nuoruuden luistelusta on niin kauan ja välissä on paljon elettyä elämää, tuntuu siltä että minun on löydettävä itseni uudestaan tekemästä tätä, en ole enää sama kuin silloin. Toisaalta koen kuitenkin jonkinlaisen yhteyden tyttöön, joka silloin luisteli.” Vaikka aikuisena kilpaileminen on kokemuksena uusi, Ulla on rohkeasti ottamassa haasteen vastaan. Kilpaileminen lapsuudessa jätti jälkeensä todella positiivisia muistoja, jotka tulevat varmasti kannattelemaan vakaasti sekä antamaan rohkeutta. Vaikka ohjelman oppiminen ja harjoitteleminen vaativat paljon työstämistä myös jään ulkopuolella, tehty työ tulee palkitsemaan. Pokaalit ja mitalit ovat palkintoina toissijaisia, sillä kilpailut antavat mahdollisuuden yhdistää vanhaa ja uutta.