Operaatio trampoliinipuisto

Vaikka viikko ei ole vielä loppusuoralla, ovat viime päivät menneet vaudilla. Tenttiluvussa on tapahtunut toivottua tehostumista, mikä puolestaan ainakin toivon mukaan lisääntyy asteittain. Tälle päivälle otan melko suuren tavoitteen, mutta ties vaikka sen tavoittaisin. Siis suuren totuttuun nähden. Mikäli tavoite toteutuu, voi kyseisen sivumäärän ottaa päivittäiseksi tavoitteeksi. Gradun kanssa ajattelin jo työn olleen turhaa, kunnes ilokseni huomasin ensimmäisen opuksen käsittelyn tulleen päätökseen. Kun tilalle tuli toinen kirja, alkoi taas toivo herätä. Tietenkin toivon ohella on hyvä tehdä jotain myös käytännön tasolla. Ehdinkö saada tenttilukemiset kuntoon helmikuuhun mennessä? Yritän parhaani. Mikäli en onnistu, se ei välttämättä tiedä maailmanloppua, sillä minun tenttilukuni edistymisellä tai edistymättömyydellä tuskin on niin suuria voimia. 

Maanantaina vuorossa oli suorastaan extreme -tason vaihtelua. Kävimme sisareni kanssa testaamassa trampoliinipuistoa. Olin hieman varautunut, sillä mietin ovatko ikä ja aika vieneet jo kyvyn heittäytyä. Onneksi näin ei ollut. Toki pari ensimmäistä pomppua menivät koetellessa, mutta kyllä siitä vauhtiin päästiin! Paikka oli selkeästi suunnattu myös aikuisille (vaikka lapsetkin siellä pärjäävät). En muista ikärajaa, mutta lapsille on varattu erikseen oma vuoronsa, mikä mielestäni on hyvä asia. Kyllä, itsekkäästi pidän aikuisten puolta! Tuollainen temppuiluhenkinen liikunta kiehtoo muutenkin, mutta aikuisille sopivia "leikkipuistoja" on haasteellista löytää, sillä lapsia tuppaa olla kaikkialla. Sanotaan että leikki on lasten työtä, mutta uskon vahvasti sen olevan myös aikuisten velvollisuus, ainakin fyysisellä tasolla. Trampoliinit oli asetettu erittäin järkevästi. Yksittäisiä "tavallisia" trampoliineja ei ollut, vaan useita limittäin. Toki pehmustetut reunat toimivat rajoina, ja niitä oli hyvä varoa jos hyppy sattui kantamaan pidemmälle. Sisareni onnistui inspiroimaan käsiliikkeillä, joiden omaksuminen on minulle aina ollut vaikeampaa sillä huomio on pääasiassa jaloissa. Mihinkään monimutkaisiin "sarjoihin" en tietenkään kyennyt, mutta hyppisessä kädet antoivat mukavan lisään koordinaatioharjoitteluun. Kun innostuin kokeilemaan rotaatiohyppyä, huomasin miten selän asento korostui. Jäällä minulla on ongelmana selän vetäminen kumaraan hypyn aikana. Nyt kun alusta oli pehmeä, olikin selän suoristamiseen helpompi keskittyä! No, pyllähdin jokaisella yrityksellä.. jossain vaiheessa innostuin n. 20 vuoden tauon jälkeen kokeilemaan volttia. Kyllähän sieltä pieni, peffalle päätyvä voltti lopulta irtosikin! Kuperkeikkasarja johti sen sijaan siihen, että päässä pyöri hetken jos toisenkin. Korkeat pudotukset hieman jännittivät, mutta hauskaa oli! Suurin haaste oli päästä pehmeiden kuutioiden seasta pois. Kokemus oli kaikin puolin positiivinen, joskin hikinen. Suositelen trampoliinipuistoa lämpimästi niin hauskanpito- kuin oheisharjoittelupaikkana erityisesti siinä vaiheessa, kun treeniä alkaa tehdä turhan vakavalla naamalla!

Sunnuntaina olin fyysisesti siinä määrin väsynyt, että jouduin jättämään illan jääharjoituksen väliin. Olin hieman poikennut perinteisestä viikkorytmistä treenaamalla keskimääräistä enemmän lauantaina, mikä tavallisesti menee kevyemmin. Ilmeisesti kroppa vaati väliin lepopäivää. Eilen tiistaina kävin yleisövuorossa harjoittelemassa. Väkeä oli siinä määrin ettei ohjelman harjoittelu onnistunut. Axel ja kaksoissalchow menivät keskimääräistä paremmin, ja olen äärimmäisen kiitollinen "apuvalmentajalle" joka havainnollisti lähtöäasentoani. Kumarahan se yllättäen oli.. täydelliseen korjaukseen en kyennyt näin alkuun, mutta hyppy parani huomattavasti. Ritissä pitäisi saada rotaatioasento pidettyä loppuun asti, mikä jostain syystä on yllättävän vaikeaa. No, ehkä tänään onnistuin. Tulevana sunnuntaina toivon että saan aikaiseksi pyytää josko voisin kokeilla harjoituksissa kisaohjelmaa musiikin kanssa. Helmikuussa en tosiaan ehdi kisaamaan, sillä kesätöiden perehdytys osuu samalla viikonlopulle. Kuun lopulla olisi kisat Joensuussa, mutta se tuntuu liian aikaiselta. Maaliskuu sen sijaan on jo hieman realistisempi ajankohta. 

Kohta onkin aika siirtyä bussipysäkille. Päivä menee lukemisen ja liikkumisen vuorottelulla, sillä tiedossa on vapaa harjoitteluvuoro, sen jälkeen pari tuntia vapaata ja sen jälkeen tanssiakrobatian kurssin toinen kerta. Saa nähdä mitä pelottavuuksia tänään on tiedossa! Vaikkei ehkä uskoisi, tällaisina päivinä lukeminen on keskimääräistä tehokkaampaa, mikä varmaan johtuu tarkkaan määritellyistä ajoista ja ennen kaikkea siitä, että en ole kotona. 

Ja sitten menoksi! Mukavaa keskiviikkoa kaikille!

Polemiikkia luennolla ja varmuuden lisääntymistä

Toistoa tai ei, viikko meni todella nopeasti! Toisaalta hyvä niin, ainakaan en ehtinyt tylsistyä. Kandiesitelmästä tulleen palautteen aiheuttama harmistus meni onneksi nopeasti ohi. Tosin priorisoin ensi perjantaina olevan tentin sekä Uskonto ja kansalaistoiminta -kurssin tehtävät ensisijaiseksi projektiksi. Kun tentti on ohi, saa kandiessee palata työn alle. Valitettavasti joudun siinä määrin mukavuusalueeni ulkopuolelle, että en voi työskennellä ainoastaan etänä. Voi miksi, voi miksi pappein -ja piispainkokousten pöytäkirjoja ei voi saada paikallisesta kirjastosta?! Todellisuudessa junareissu Helsinkiin ja yliopiston kirjastoon ei ole niin dramaattinen koettelemus. Olen vain lapsesta asti ollut huono lähtemään paikasta A paikkaan B, tai ylipäänsä aloittamaan asioita. Kun aloittamisen epämukavuudesta on päästy yli, saatan usein uppoutua täysin tekeillä olevaan projektiin. Vaikka en ole kissaihmisiä, ilmeisesti muistutan kissaa yhdessä asiassa (sen ohella että hiuksiani saa siivota jatkuvasti milloin mistäkin): uiminen ei ole ongelma, en vain pidä kastumisesta. Viime torstaina minuun iski ahkeruuskohtaus. Nousin ennen kellonsoittoa sen verran ajoissa, että ehdin 7:14 lähtevään junaan. Miten loistavasti olikaan käynyt! Minullahan oli mahdollisuus mennä kirjastoon työskentelmään ennen luennon alkamista, sillä juna oli perillä n. 8:15. Päästyäni yliopiston kirjaston ovelle suunnille klo: 8:18 huomasin jotain vieläkin riemastuttavampaa: kirjasto aukeaa vasta yhdeksältä. Siispä kohti Porthaniaa vähemmän mukaville penkeille. Onneksi aivoni väliaikaisesti toimivat aikaisesta herätyksestä huolimatta. Muistin viedä kielikeskuksen postilaatikkoon hakemuksen opintojen hyväksilukemisesta. Jos hyvin käy, minun ei tarvitse käydä ruotsin kurssia, sillä amk:ssa suoritettu kurssi saattaa kelvata korvaavaksi. Toisaalta ruotsi ei ole ollut samanlainen ongelma kuin englanti. Ilmeisesti kuulun vähemmistöön? Jostain syystä ruotsi vain luonnistui paremmin, ehkä kieliopin "jämptiyden" vuoksi.

Torstain luento/seminaari oli antoisa, mutta hämmentävä. Välillä tunnen oloni turhautuneeksi optimismia ja toivoa tankattujen opiskelijoiden keskellä. Minä, kyynistynyt kolmekymppinen kun en aina jaksa uskoa siihen, että jokainen ihminen on viime kädessä hyvä. Ehkä ole hieman kateellinen opiskelujakollegoilleni, sillä he jaksavat nähdä asiat parhain päin. Minä taas.. mielestäni avun tarpeessa olevia ihmisiä tulee auttaa, mutta ennemmin tai myöhemmin heidän tulee kyetä seisomaan omilla jaloillaan, sillä muuten jatkuva auttaminen ja puolesta tekeminen kääntyy kaikkea muuta kuin auttamiseksi. Syrjäytynyt pysyy syrjäytyneenä ja rikollinen rikollisena, sillä itsenäisyys sekä oma-aloitteinen sopeutuminen yhteiskuntaan tahtovat jäädä väliin. Kun otin tämän puolen hyväntekeväisyydestä esille, syntyi hiljaisuus, mutta kurssilaiset nyökyttelivät. Pari juuri näitä negatiivisia puolia nähnyt vahvisti teorian omien, tai tuttavien kokemusten perusteella. Mitä minä opin? Ongelmia ei sovi sanoa ääneen, sillä se aiheuttaa epämukavuuden tunnetta kuulijoissa. Kun aiheeksi nousi ihmisarvo, uskaltauduin nostamaan esille minua mietityttäneen kysymyksen: onko ihmisarvo itsestään selvä asia, vai tuleeko se ansaita? Itse kallistuisin jälkimmäiseen. Jos henkilö X sopivan uhrin nähtyään raiskaa, kiduttaa ja lopuksi tappaa uhrin, mielestäni hän on riistänyt uhrilta ihmisarvon brutaalilla tavalla henkeä myöten. En keksi yhtäkään selitystä, mitä tällaisen rikoksen tehnyt henkilö ihmisarvolla tekee. Suunnilleen 15-vuotiaana mietin, että tällaiset ihmiset tulisi siirtää koe-eläinten paikalle. Uutisia lukiessani samainen ajatus tulee usein mieleen. Kerrottuani tämän ajatuksen julki, yksi opiskelija miltei ponnahti seisomaan todeten, että ajatuksen on ihmisarvoa alentava, brutaali, järkyttävä ja naurettava. Jokaisella ihmisellä tulee olla mahdollisuus olla taas hyvä ihminen ja näin ollen myös jokaista on autettava, myös mainitsemiani esimerkkihenkilöitä. En pahastunut tästä reaktiosta, kenties nolostuin lähinnä kun en huomannut kääntää verbaalista suodatintani pienemmälle teholle. Kokoontumisen jälkeen tuo opiskelija juoksi minut kiinni ja pyysi anteeksi kommenttiaan. Ilmeisesti hän pelkäsi minun pahoittaneen mieleni. Vastasin kohteliaasti että selviydyin kyllä, ja että ihmisillä tulee olla erilaisia mielipiteitä. Vaikka en osaakaan nähdä maailmaa ja ihmisiä noin positiivisen asenteen valaisemina, on toisaalta hienoa, että jotkut jaksavat uskoa. Kyllä minäkin jaksan, olen vain vuosien mittaan ymmärtänyt, että asioiden muuttuminen vaatii paljon työtä ja välillä irtautumista kiltteydestä ja myötätunnosta. Olen itse kokenut saman. Jos minua ei aikoinaan olisi potkittu peffalle ja vain peitelty brutaalia realismia, aiheuttaisin vieläkin vahinkoa mielelleni, ruumiilleni ja läheisilleni.

Ilmeisesti tuo muutaman tunnin seminaari herätti valtavasti ajatuksia, ainakin kappaleen pituuden perusteella. Satunnaisesti olen saanut itseni pianon ääreen harjoittelemaan, mutta olen ensisijaisesti yrittänyt saada itseni tenttikirjan ääreen. Maple Leaf Rag saa pian jäädä taakse, mutta toinen kappale, Presto (en taaskaan muista tekijää) kaipaa työstämistä. Uutena kappaleena työn alle otin Mozartin sonaatin D-duurissa. Näin alkuun opettelen kappeletta muutama rivi kerrallaan ja mahdollisesti jään ensimmäiseen osaan, missä toisaalta on tekemistä riittävästi. Viulun kanssa olen jälleen laiskistunut, mutta ehkä joululomalla harjoittelu taas lisääntyy. Koomista kyllä, Weberin Country Dance tuntuu vieläkin vaikeammalta kuin kuudennen kirjan pari kappaletta. Se mokoma jousitus.. Spiccatoa kokeilen välillä myös, mutta jousi hypähtelee vailla kontrollia. Vikahan on jousessa eikä minussa?

Jäällä on mennyt kohtuullisesti ja varmuus lisääntyy vähitellen. Ongelmia askeleissa aiheuttaa käännös-kantakäännös -yhdistelmä kroppani toispuoleisuuden vuoksi. Toisinpäin liike onnistuu jähmeästi, mutta toisinpäin ei lainkaan. Twizzle saisi onnistua kovemmasta vauhdista, mutta pikku hiljaa. Rotaatioaskeleessa koin koomisen ilmiön. Pyörivä liike onnistuu, mutta sulava pysähtyminen ei. Vaakapiruetti onnistuu hieman useammin, mutta en ole asentoon tyytyväinen. Se iänikuinen koukkupolvi! Vaikka vaakapiruetti sisäänpäin saattaa olla epärealistinen tavoite, yritän harjoitella sitä aina kun voin. Hypyissä hidas edistyminen jatkuu, mutta varsinainen onnistuminen on vieläkin saavuttamatta. Pitäisi kai olla ajattelematta "maalia" ja näin ollen keskittyä vain edistymiseen. Axelissa jalkojen asento parani tänään selkeästi, mutta alastulo ei onnistunut. Huomenna siis taas hieman paremmin! Rittiä hyppään vielä maltillisesti, jotta jalan kanssa ei tulisi takapakkia. Jalka on kestänyt hyppimistä selkeästi paremmin geelisuojan kanssa. Toki se kipeytyy harjoitellessa, mutta kipu lakkaa nopeasti ja jatkuu harvoin seuraavaan päivää. Olen uskaltautunut tekemään fysioterapeutin neuvomia liikkeitä, mutta hyppelyä varon vielä parin päivän ajan, jotta lihakset ehtisivät vahvistua. Tällä hetkellä jalkatreeni on varovaista, mutta esimerkiksi yhden jalan kyykkyjä olen uskaltautunut tekemään. Lisäksi teen kyykkyjä 12 kg:n kahvakuulan kanssa ensin 30 kappaletta, sitten keskivartaloa ja selkää vahvistavia liikkeitä ja lopuksi 15-20 kyykkyä. Kyllä tämä tästä.. Voima -ja notkeusharjoittelun ohelle suostuin ottamaan mukaan yhden pirulaisen: tasapainon harjoittamisen. Toisaalta tasapainoharjoitukset taitavat olla siinäkin mielessä hyvä lisä, koska niiden kautta myös keskittymiskykyä pääsee harjoittelemaan.

Ensi viikolla yritän parhaani mukaan lukea tenttikirjoja, minkä jälkeen lienee aika miettiä jouluvalmisteluja. Joka vuosi päätän hoitaa jouluostokset ajoissa, mutta käytännössä tämä on onnistunut harvoin. Tilastollisen todennäköisyyden lukemista huolimatta jatkan yrittämistä. Oikein mukavaa pian päättyvää marraskuuta kaikille!

Pientä ahkeruuden lisääntymistä havaittavissa

Taas alkoi marraskuinen arki, mikä tosin pian vaihtuu joulukuiseksi arjeksi. Maanantaina oli pelätty kandiesitelmän käsittely ja saatu palaute tuntui musertavalta. Onneksi olin varautunut negatiiviseen palautteeseen, ja oikeastaan olin tietoinen niistä asioista, joita työstä pitäisi korjailla. Näin jälkeenpäin luulen, että suurin kolaus oli sen työmäärän muistaminen sekä ajatus sen toistumisesta. Olin tapani mukaan haukannut liian suuren palan. Koska ensimmäinen palautuspäivä on vasta helmikuussa, etenen rauhallisesti, mutta pidän työskentelyä yllä. Jos totta puhutaan, taisin väsähtää kandiesitelmän tekemisestä enemmän kuin oletin. Viimeisen parin viikon aikana opiskelumotivaatio on ollut jossain kaukana ja se pieni opiskelumääräkin mitä nyt yritän saada aikaiseksi, on tuntunut ylitsepääsemättömän raskaalta. Onneksi olen saanut potkittua itseäni takamukselle (tosin en kirjaimellisesti). Muutaman kuluneen päivän aikana olen kirjoittanut oppimispäiväkirjaa torstain luentokurssista sekä lukenut ensi viikon tenttiin. Tämän päivän luku-urakasta olen todella ylpeä! Lukivaikeuksien ilmeneminen ei ole ollut kaikkein motivoivin vieras, mutta vähitellen ymmärtäminen on parantunut. Vaikka alun perin olikin tarkoitus ottaa tämä toinen periodi hieman rennommin, tunnen itseni hävettävän laiskaksi etenkin siksi, koska lähiopetusta on ollut vain parina päivänä viikossa. Viime viikolla tein suunnitelmia tammikuussa alkavan kolmannen periodin kursseista. Toistaiseksi pitäydyn kandityön korjaamisen ohella kolmessa 5 op:n kurssissa. Siinä suorituksia etsiessäni kirosin myös sitä, miten vähän on mahdollista suorittaa kursseja tenttimällä tai kirjoittamalla.

Viikonloppu meni oikein mukavasti, mutta erityisesti lauantaista jäi viimeisen päälle hyvä mieli. Oli kyllä vapauttavaa poiketa kunnolla rutiineista! Muutenkin sosiaalinen elämäni on jäänyt siinä määrin vähälle, että ihmisten tapaaminen (tai saaminen vieraiksi) on mitä mukavinta vaihtelua. Laittelimme puolison kanssa myös ruokaa, mikä onnistui oikein mainiosti! Tai oikeastaan tarjottavat koostuivat salaatista ja patongista. Lisäksi pöydässä oli juustoa, levitteitä, paistettua vaaleaa soijarouhetta ja suolapähkinöitä. Jälkimmäisestä on muuten tullut melkein vakituinen lisä aamupalajogurttiin. Jälkiruuaksi tehty suklaakakku kelpasi myös, tosin se oli siinä määrin tuhtia, että kukaan ei ruuan päälle jaksanut yhtä palaa enempää. Hieman harmitti kun rakenne ei ollut aivan toivomani. Olin nimittäin leiponut kakun jo keskiviikkona, jotta tekemistä olisi loppuviikolla vähemmän. Valitettavasti pakastaminen "konsentroi" taikinaa, jolloin siitä tuli kiinteämpi. Ehkä ensi kerralla maltan jättää leipomisen saman päivän aamulle. Mutta viis kakusta, kiitos vieraille ja onnittelijoille muistamisesta! Ja vielä erityiskiitos puolisolle suuresta avusta <3

Ei se juhliminen kuitenkaan niin rajua ollut, että olisin jättänyt sunnuntain jäävuoron väliin. Myönnettäköön että pientä väsymystä ja tutinaa oli ilmassa, mutta kummasti ne jäivät jään ulkopuolelle. Kehittyminen on todella hidasta, mutta jokaisen viikon jälkeen varmuus lisääntyy aina pikkuisen. Nuo työn alla olevat hypyt ovat aina vähän lähempänä, joten nyt on vain yritettävä niin monta kertaa, että onnistuminen tulee viimeinkin vastaan. Jalkakin kestää kohtuullisesti, mutta kärkiaskeleet ovat oikotie kipuun. Nyt on vain hieman hankala vaihe harjoituksissa. Ohjatuissa harjoituksissa erityisesti hyppyjen kanssa on pientä "ristiin menemistä". Toki erilaisten yksöishyppyjen variaatioiden harjoitteleminen on tehokasta tekniikan kehittämistä, mutta kaksoishypyt jäävät aina väliin. Toki ymmärrän sen, että molemmissa ryhmissä luistelijoiden taidot vaihtelevat, mutta usein harmittaa se, että kaksoishyppyjen harjoittelu on mahdollista vain itsenäisesti. Sen sijaan askeleissa on paljon tekemistä. Kun koin tämän pienoisen dejá vu -ilmiön (miten kirjoitusasu menikään?), mietin todella että olenko keskimääräistä lapsellisempi. Haluaisin päästä lähemmäksi tavoitteitani, mutta en haluaisi saada valittajan leimaa etenkään tässä iässä. Harrastuksena tämä ei kuitenkaan ole edullisin mahdollinen. Ehkä voisin uskaltautua keskustelemaan asiasta niin kohteliaasti kuin mahdollista. Tai ehkä joudun taas kerran hyväksymään sen, että ihanneversiota harrastuspaikasta ei ole. Mutta uskaltaudun vielä toivomaan, että tulisi vielä mahdollisuus harjoitella.

Huomenna olisi aamupäivän verran lähiopetusta. Loppuviikolle ei ole mitään erityisiä suunnitelmia. Yritän lähinnä lukea, jotta löytynyt rutiini pysyisi yllä. Jotenkin luulen, että motivaation laskeminen liittyy myös itsetunnon laskemiseen. Muistan usein "väsyväni" työskentelyyn ilman onnistumisia. Sama pätee lähes kaikkeen aina opiskelusta harrastuksiin. Ehkä muutama onnistunut lukemispäivä tuo myös lisää voimia mukanaan. Välillä kummastelen riippuvuuttani onnistumisen tunteesta, mutta ominaisuutensa kullakin. Minusta ei tarvitse tulla minkään alan huippuosaajaa, mutta jatkuva pysyminen paikoillaan ilman minkäänlaista siirtymää tekee kaiken värittömäksi, suoraan sanottuna tylsäksi ja turhaksi. Väärinkäsityksiä välttääkseni mainitsen vielä, että en pidä huonompana ihmisiä, jotka viihtyvät juuri saman asian parissa. Oikeastaan kadehdin heitä. Toki tietyt asiat haluan myös pitää stabiileina, mutta myös oppia uutta.

Näiden pohdintojen myötä lienee aika siirtyä tenttikirjan ääreen, sillä muuten pysyvyyteni yliopistolla voi muuttua vähän turhankin stabiiliksi.

Väsähtäneitä kuulumisia

Jos jotain olen oppinut muutaman kuluneen vuoden aikana, niin sen, että väsymyksen ajankohdalla ei aina ole selkeää logiikkaa. Tällä hetkellä minulla on lähiopiskelua vain kahdesti viikossa, eikä luettavaakaan ole kuin parin kirjan verran. Siitä huolimatta voimat tuntuvat olevan aivan lopussa. Toisaalta opiskelun ohella en malta erityisemmin pysyä paikoillani. Eilen tuli jääharjoitusta ja oheisia ennen hoidettua kirjasto -ja kauppareissu sekä muutamia käytännön asioita. Tänään oli periaatteessa vapaapäivä, mutta käytännössä menin noin puoleksi tunniksi aamulla jäälle (kiitos hitauteni aamulla, en ehtinut vuoron alkamisaikaan). Kotona odottivat vuoro pesutupaan sekä viikottainen sämpylöiden leipominen. Jälkimmäinen on siis vapaaehtoista,sillä kaikessa narsistisuudessani satun pitämään leipomistani sämpylöistä. Kun uuni kerran kerran lämmitettiin, leivon samalla kertaa "vapaalla kädellä" tehdyn suklaakakun lauantaiksi. Koska ohjetta ei ollut juuri käden ulottuvilla, otin riskin leipoa ns. näppituntumalla. No, lauantaina selviää miten leipomus onnistui. Kun riittävän pitkään on neljän seinän sisällä erityisesti uunia tarvittavien tehtävien parissa, raitis ilma on tervetullutta. Siispä lenkille! Kas kummaa, nyt kieltämättä väsyttää. Joskus nuorempana viihdyin enemmän esimerkiksi tv:n ääressä, mutta ohjelmatarjonnan vuoksi ei kyseinen puuha enää innosta. No, ennen kuin joku luulee minua aikaansaavaksi persoonaksi, myönnän olevani oikea sählääjä juuri sellaisten tehtävien kanssa, mitkä pitäisi hoitaa. "On aina jotain muuta tekemistä.."

Vaikka geelisuoja on mahdollistanut harjoittelun, on ollut kiusallista huomata, että fyysinen kuntoni on tainnut päästä laskemaan. Mikäpä ihme tuo on, sillä liikunta on rajoittunut lihaskunnon harjoittamiseen sekä pelkken elementtien harjoitteluun jäällä. Lenkkeily ja vaikkapa pyöräily ovat jääneet vähemmälle, jälkimmäinen kokonaan pois säiden kylmennyttyä. Lenkkeilyssä jalkavaiva on ollut pienoinen hidasta, mutta viime aikoina kenties myös tekosyy. Tavallinen reipas lenkki edes nilkkapainojen kanssa ei nimittäin ole aiheuttanut ongelmia. Kunnon huononemisen huomaan viimeistään harjoitteissa, joihin liittyy viholliseni nimeltä hyppynaru. Kiusallista mutta kyllä, nyt taitaa olla korkea aikaa yrittää kohottaa kuntoa. Hölkkäämistä tai juoksemista varon vielä pari viikkoa, mutta ehkä reipas lenkki nilkkapainojen ja kävelysauvojen kanssa voisi auttaa edes vähän. Kiitos taipumukseni palelemiseen ja valkosormisuuteen, esimerkiksi uimiseen on todella vaikea löytää motivaatiota. Entä jos etsin käsiini 80-luvun Anna Aerobic -c-kasetti? Ainakin siitä saisi revittyä huumoria? Tosin ne jumppa-asut tuntuvat vieläkin hivenen irstailta..

Eilen kauempana asuva ystäväni yllätti minut iloisesti kysymällä kahville perjantaina. Kieltämättä jännä ajoitus, sillä olin miettinyt mitä hänelle mahtaa kuulua. Tällä kertaa osoittauduin hitaammaksi osapuoleksi, mikä sinänsä ei ole uutta. Sosiaalinen elämä taitaa olla juuri mitä tarvitsen, sillä "livenä" olen liian pitkään seurustellut (kumppanini ohella) koulujuttujen, fb-uutisten, kirjojen sekä luistimieni kanssa. Vaikka lauantaina aion masokistisesti mennä aamujäälle, loppupäivä tulee menemään näiltä näkyminen oikein mukavissa merkeissä. Tänä vuonna en sivuuta syntymäpäiviäni ottamalla tenttiä samalle päivälle. Kun kerran 30 vuotta tulee täyteen, pienimuotoinen juhlinta mukavassa seurassa olkoon "pakollinen" operaatio. Hassua miten 30-vuotias tuntui joskus niin aikuiselta. Oletin että tähän mennessä minulla on mm. vakituinen työ, oma asunto perhe lapsineen ja lemmikkeineen. No, näin ei käynyt. Eipä tuo haittaa, sillä voin täyden rehellisyyden kera todeta olevani onnellinen. Eiköhän se riitä, ja aika näyttäköön mitä tulevan pitää.

Vauhti päällä jälleen!

Mielenkiintoista miten paljon asiat voivat muuttua. Vasta jonkin aikaa siten harmittelin tekemisen vähyyttä ja "haahuilua". Nyt tämä on ongelma on täydellisesti siirtynyt syrjään, sillä tekemistä riittää vaikka miten. Kandiesseen/esitelmän tekeminen on lähtenyt reippaasti käyntiin ja motivaatio on korkealla. Aiheen rajaus tosin tuottaa vaikeuksia, mutta käytettävä kirjallinen materiaali on ollut mielenkiintoista tarkastella. Seuraavat kaksi viikkoa taitavat pitää sisällään vanhempien kirjoitusten tarkastelua ja ainakin pari käyntiä kansalliskirjastossa. Haaveilen vieläkin siitä, että saisin ns. virallisen kandiesseen valmiiksi tämän vuoden puolella, mutta pieni viive ei haittaa. Yritän ensisijaisesti kuitenkin nauttia siitä mitä teen, sillä "pakkopullaa" on viime vuosina ollut yli tarpeen. Jätän tarkan aiheen kuvailun väliin, mutta viimeisen parin viikon aikana olen enemmän tai vähemmän ahkerasti tutkaillut Suomen naisasialiikkeen historiaa 1800-luvun lopulta vuoden 1906 eduskuntauudistukseen asti. Erityisen mielenkiintoista historian opusten ja vanhojen asiakirjojen tutkailusta on tehnyt se, että jokainen osapuoli (naisasialiikettä laskematta) ei ollutkaan jyrkän konservatiivisuuden ja sovinismin kannalla. Toki sellaisiakin löytyi, mutta asioiden muuttuessa ns. määräävillä tahoilla käytiin räiskyviä keskusteluja asioiden muuttamisen puolesta. Samaa voisi verrata kysymykseen sukupuolineutraalista avioliitosta. Media antaa ymmärtää, että kirkon kanta on yksiselitteisesti kielteinen, vaikka todellisuudessa kyseisen instituution sisällä käydään vähintään yhtä kovaa taistelua, kuin sen ulkopuolella.


Ennen aktiivisemman opiskelun alkamista pelkäsin miten helposti sopeutuisin hektisempään arkeen. Tällä kertaa sain yllättyä positiivisesti. Pieniä ajanhallintaan liittyviä ongelmia laskematta kaikki on mennyt hyvin. Olen käynyt luennoilla, kirjoittanut kotona sekä lukenut parin muun kurssin materiaaleja. Näiden lisäksi liikuntaharrastukset ovat sujuneet entiseen malliin. Viulu on valitettavasti jäänyt hieman vähemmälle, mutta pianoa olen ehtinyt soittaa enemmän. Syy on erittäin yksinkertainen. Minullahan ei ole oikeaa akustista pianoa, vaan digitaalipiano. Kun illemmalla on aikaa soittaa, kellon on sen verran paljon, etten mielelläni enää ilahduta naapureita viuluasteikoilla ja jousitusharjoituksilla. Pianokappaleitakaan en ehdi pitkään harjoitella, mutta viikonloppuna ehtii hieman enemmän. Rekiretki on nyt kokonaisena harjoittelun alla, samoin Maple Leaf Rag. Uudeksi kappaleeksi otin Piazzollan tangon, jonka nimeä en taaskaan muistanut tarkistaa. Tangossa joudun rytmillisen haasteen eteen, sillä soittoon pitäisi saada omanlaisensa painotus ja nyansseja (?) oikeisiin kohtiin tasapaksuuden välttämiseksi.


Jäällä hyppiminen on jatkunut pienimuotoisena, mutta sitäkin turhauttavampana. Axel on vieläkin alkutekijöissään ja kivun takia olen liian varovainen. Tänään aloitin uudelleen kaksoissalchowin harjoittelun ja rotaatioasento on pahasti hakusessa. Huomenna uutta yritystä molempiin hyppyihin.. Flippi ja ritti sujuvat taas, tosin matalasti. Lutzia en ole vielä kokeillut, sillä yritän säästää jalkaani. Sen sijaan taivutuspiruetti menee nykyään hieman mallikkaammin, samoin vaakapiruetissa vauhti on kohtuullinen. Ystäväni kanssa olemme masokistisesti harjoitelleet "tavallisia" -ja vastakäännöksiä sekä silmukoita. Perusasioita näiden pitäisi olla, mutta yllättävän vaikeita sellaisia! Aikuisryhmä on ollut mukavaa vastapainoa tiistain ryhmän kanssa, sillä aikuisryhmässä harjoitellaan enemmän perusasioita. Tosin toivon että muutaman viikon sisällä ryhmää hieman jaettaisiin, sillä jossain vaiheessa sirklauksen harjoitteleminen voi muuttua puuduttavaksi. Toisaalta osa ryhmäläisistä on luistellut pidempään, minkä vuoksi mahdollinen jako tuskin olisi absurdi ajatus. Huomenna olisi vapaa jäävuoro jälleen, sitten yksi välipäivä. Edessä on jälleen axelin etsimistä ja hyppyjen korkeuden parantamista.


Ensi viikko tulee olemaan työläs, mutta mukavalla tavalla. Kandityöhön liittyviä materiaaleja pitää hakea lisää ja osaa on työstettävä paikan päällä. No, hyvä jos uskallan edes koskea niin 1800-luvulla painettuihin opuksiin! Minun tuurillani onnistun tuhoamaan jotain arvokasta sormenjäljillä tai läikyttämällä kahvia sivuille. Tai sitten saan aikaan pienen tulipalon, vaikka tulitikut ja sytkäri eivät ole koskaan kuuluneet reppuni tarvikkeistoon. Tiistaina ja torstaina on jääharjoitukset. Ilmeisesti mahdollisia kisaohjelmia aletaan pian suunnittelemaan. Sitä suuremmalla syyllä tosiaan toivon, että jalan aiheuttamat takapakit tekniikassa korjautuisivat pian. Onneksi musiikki on valmiina pientä lyhennystä vaille kylläkin. Puku täytyy ilmeisesti hankkia, mutta se jääköön ensi vuoden puolelle. Kyllähän minun vanha viininpunainen pukuni vielä mahtuu, mutta näyttää jostain kumman syystä hieman 90 -luvun jäänteeltä. Ai niin, sellainen se onkin. Tai itse asiassa puku oli käytössä vuonna 2000-2001, mutta näyttää silti 15 vuotta vanhalta. Meniköhän tässä ajatuksenkulussa jonkin vikaan?


Tämän päivän osalta saavat kouluhommat jäädä tältä erää. Seuraavaksi tulkoon siirto iltatreenin kautta leppoisan lauantai-illan viettämiseen. Mukavaa viikonloppua kaikille!

Voihan rasitusvamma!

Niin se aika rientää, ensi viikolla nimittäin odottaa ensimmäinen luento. Vaikka olen odottanut innolla lukuvuoden alkamista, on pientä jännitystä ilmassa. Luulen että pääsen kiinni opiskeluun melko kivuttomasti, tosin ajanhallinta vaatii oman korjaamisensa. Sen sijaan reissaamiseen tottuminen mietityttää hieman, mutta eiköhän siihenkin totu. Luentoja tulee olemaan maanantaista torstaihin, mutta onneksi lähinnä aamupainotteisesti. Päivällä on siis mukavasti aikaa tehdä kirjallisia tehtäviä ja junamatkoilla puolestaan voi kätevästi lukea. Kandityön aihetta alustaakseni aloin kerrata Suomen historiaa siinä toivossa, että saisin pientä varmuutta taustalle. Ihan mielenkiinnosta aloin lukea myös Taava Koskisen toimittamaa teosta Kurtisaaneista kunnian naisiin. Toistaiseksi teos on ollut sisällöllisesti erittäin mielenkiintoinen. Ehkä tämäkin on valtaosalle itsestäänselvyys, mutta en tullut ajatelleeksi, että aikoinaan maalaustaiteessa käytetyt naismallit (ainakin suuri osa heistä) olivat prostituoituja. Teoksessa käsitellään myös prostituoitujen asemaa sekä heihin liitettyjä leimoja. Erityisen mielenkiintoiselta on vaikuttanut se kontrasti ja ristiriita, mikä maalauksen hahmon itsevarman katseen ja hänen oman haavoittuvaisuutensa välillä saattoi olla.


Muutama päivä sitten menetin hermoni jalan kanssa. Tänään sain akuuttiajan lääkärille ja mahdollinen "tuomio" kieltämättä jännitti ja pelotti. Penikkataudin sijaan diagnoosiksi tuli rasitusvamma, mitä edesauttaa ilmeisesti kyseisen jalan virheasento, kiitos lättäjalan. Miksi jalkani eivät koskaan saa positiivista huomiota lääkäriltä?! Nyt tiedossa on siis lepoa siinä määrin kuin se on mahdollista, lisää kylmähoitoa sekä kylmä -ja kipugeeliä. Niin, ja kärsivällisyyttä. Päivittäinen hyppiminen saa jäädä joksikin aikaan ja tästä lähtien lihas lienee hyvä tukea siteen (tai jos löydän sopivan tuen) avulla. Nyt vain toivon, että näiden suunnitelmien seuraaminen tuottaisi toivottuja tuloksia.


Tiistaina teippasin jalkani kunnon "paketiksi" ennen jääharjoituksia. Kieltämättä viritys auttoi paljon, sillä kipu alkoi selkeästi myöhemmin kuin aiemmin. Siihen nähden että harjoituskertaan sisältyi paljon hyppimistä, jalka kesti teippauksen ansiosta ihmeen pitkään! Askeleiden harjoittelu jäi tällä kertaa kokonaan pois, mutta askeleista viis, sillä viimeinkin sain pari akselia onnistumaan takaperin vauhdista! Kaksoissalchow on jalan takia aika ongelmallinen, mikä kieltämättä harmittaa. Hyppy kuitenkin onnistui pari kuukautta sitten, mutta nyt harjoittelua on lykättävä, tai tyydyttävä korkeintaan pariin hyppyyn. Toisena erittäin positiivisena yllätyksenä tuli taivutuspiruetin onnistuminen. Toki taivutusta saisi olla enemmän, mutta ensimmäisen kerran uskalsin laskea pääni. No, en voi kehua asentoa erityisen mukavaksi, mutta uskon että toistojen myötä varmuutta tulee enemmän. Jos en väärin muista, niin ensi viikolla olisi ensimmäinen aikuisryhmän harjoittelukerta. Kun ystäväni kanssa olemme jutelleen molempien ohjaajien kanssa, järjestelyt eivät ole kuulostaneet aivan nappiin hoidetuilta. Kumpikin pudisti päätään todeten ettei tiedä vielä mistään mitään. Ohjaajia ei kai saisi neuvoa, mutta tässä kohtaa sorruin ehdottamaan, että pidempään luistelleet voisivat harjoitella "omia juttujaan" yhteisten liikkeiden jälkeen. Jotenkin tuntuu vai oudolta, että ryhmää mainostetaan suurella innolla, mutta sisältöä kukaan ei ole miettinyt kellonaikaa pidemmälle. No, ehkä harjoittelun sisältö kehittyy sitä myöten, kun ryhmäläisten määrä ja taitotaso selkenee. Tosin myönnän että perusasioiden harjoittelu ei todellakaan tee pahaa.


Jään jälkeisessä ohjeisharjoituksissa ohjaajamme on ottanut käyttöön "kuntopiiri -menettelyn", mikä itse asiassa on toiminut varsin tehokkaasti. Tällä kertaa harjoittelun kohteena olivat kädet ja jalat. Liikkeet olivat tehokkaita, naisten punnerruksia laskematta. Olen jo pitkään boikotoinut tätä liikettä, mutta tällä kertaa annoin periksi. Jokaisessa pisteessä oltiin minuutin verran. Suunnilleen puolivälissä polveani alkoi kirvellä oudosti. Hetken päästä kirvely muuttui sen verran voimakkaaksi, että harjoitus oli keskeytettävä. Kun nostin polveni maasta, oli korkki olisi otettu irti: rykelmä muurahaisia (kusiaisia tietenkin) vilisti pienestä aukosta, minkä päällä polveni oli. Lopputuloksena polveni hehkui punaisena ja sain nauttia kirvelystä jonkin aikaa. Mitä tästä opimme? Naisten punnerrukset ovat pahasta!


Huomenna olisi tarkoitus teipata jalka taas huolella ja kokeilla kestävyyttä jäällä. Lauantaina ainakin alustavasti on ruohonleikkuun vuoro, riippuen tosin säästä. Samalla reissulla pääsen pitkästä aikaa sisaren tyttöä näkemään! Toivottavasti neitokainen ei ujostele kun edellisestä tapaamisesta on jo jonkin verran aikaa. Mikäli alkuperäiset suunnitelmat pitävät, luvassa on myös aikaistettua illanviettoa ystävän kanssa. Seuraavaksi lienee pienen jumpan vuoro, tällä kertaa tangolla. Siinä jalan ei uskoisi rasittuvan erityisemmin. No, vaihtelu virkistää, vaikka mukavampi on toki saada vaihtelua ilman pakotteita, mutta yritetään asennoitua optimistisesti vaikka sitten väkisin!


Oikein leppoisaa loppuviikkoa kaikille!