maanantai 31. toukokuuta 2021

Vinkkejä treenaamiseen nurmikolla: Tasapaino- ja notkeusharjoittelua

 Korona-aikaa on vielä jäljellä. Ilmeisesti pientä toivoa rajoitteiden vähenemisestä on, mutta itse kannatan varovaisuutta ja maltillisuutta. Oli koronaa tai ei, kuntosali tai harjoittelupaikka sisätiloissa ei ole kaikkialla itsestäänselvyys. Nim. kokeilin kärrynpyörää joskus 25 neliön kokoisessa yksiössä. Yksityiskohtiin menemättä tarina päättyi siten, että se oli ensimmäinen ja viimeinen kärrynpyörä siinä yksiössä. 

Olivat lämpötilat millaiset tahansa, jo pelkkä sateettomuus tekee keväästä ja kesästä parasta aikaa liikkua ulkona. Itselleni ehdoton suosikki on nurmikko. Sellaista löytääkseen ei onneksi tarvitse mennä pitkälle vaikkei omaa pihaa olisikaan. Tässä muutama oma suosikki siitä, mitä kaikkea nurmikolla voi tehdä. 

Kärrynpyöriä kaikissa muodoissa

Tämä on ollut aktiviteeteista yksi suosikki jo vuosia ennen Youtubea. Liike nähtiin jostain. Ehkä joku osasi sen tehdä, tai sitten se nähtiin tv:stä. Näin opin esimerkiksi kärrynpyörän. Voltteja yms. tajusimme sentään kokeilla vaikka koulun liikuntatunnilla asianmukaisella patjalla. 

Kärrynpyörät ovat kestosuosikki, samoin erilaiset variaatiot. Nurmikko on jo pehmeytensä vuoksi erittäin hyvä alusta. Lisäksi kitkaa on riittävästi esimerkiksi tekonurmikkoon verrattuna. Nim. olen kerran jos toisen liukastunut tekonurmikolla harjoitellessa. 

Tasapainoharjoittelu

Nurmikko on tasapainoharjoittelun kannalta yksi parhaimpia, mutta myös yksi ärsyttävimpiä alustoja. Syynä molempiin on pieni epätasaisuus ja pehmeys. Koska alusta ei ole vakaa, käytännössä koko vartalon lihakset joutuvat tekemään tasaisellakin nurmikolla enemmän töitä kuin lujalla lattialla. 

Aloittelijalle hyviä liikkeitä ovat jo yhdellä jalalla seisominen sekä varpailleennousu. Myös varpailla käveleminen on todella hyvää harjoitusta. Korjaan: päkiän varassa. Itse teen mielelläni nurmikolla liikkeitä jotka ovat lainattu mm. taitoluistelusta, baletista ja voimistelusta. Alla oleva "polvivaaka" vuorotellen molemmilla jaloilla kuuluu samaan aikaan sekä inhokkeihin että suosikkeihin.  














Notkeusharjoittelu

Vaikka yllä oleva kuva voisi viitata notkeusharjoitteluun, nurmikolla voi tehdä paljon muitakin liikkeitä. Siltaa voi tehdä nurmikolla niin selinmakuulta nousten kuin siltakaadostakin. Tähänkin nurmikko on oikein mukava alusta, sillä se ei luista. Lisäksi pito on vakaa niin jaloissa kuin kämmenissä. 

Siltaan nousemisessa on tärkeä muistaa kannattelu sekä käsillä että jaloilla. Itse nouseminen painottuu käsiin, mutta myös jalkoja on suoristettava. Siltakaatoa kannattaa harjoitella aluksi "avustajan" kanssa. Avustajan tehtävänä on kannatella selästä ja laskea tekijää alemmaksi kunnes kämmenet osuvat maahan. Lopuksi tuleee varmistaa, että kädet kannattelevat riittävän hyvin. Itse pidän sillasta sen muokkautuvuuden vuoksi. Tässä olisi yksi variaatio. 
























Eli vaikkei kotisalia tai muutakaan kuntosalia löytyisi, suosittelen lämpimästi hyödyntämään nurmikkoa sekä mahdollisia kesäkelejä. 

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

perjantai 28. toukokuuta 2021

Rahan käyttämisestä yleisesti: Kulkeminen, ruoka ja (liikunta)harrastukset

 Viikko näyttää vierähtäneen selvästi voiton puolelle! Tuli tosiaan kirjoitettua teksti jossa kyselin mahdollisia toiveita tekstien suhteen. Toiveita saa edelleen kirjoittaa, kommentointi on mahdollista myös anonyymisti. Teksti löytyy täältä. Yksi toiveista oli rahankäyttö. Aihe itsessään on laaja, mutta uskon että varsin montaa meitä koskettaa arjen kulutustottumukset. Tämä on varsin ymmärrettävää, sillä ne ovat rahankäytössä alue, johon itse voi vaikuttaa. 

Olen 35-vuotisen elämäni aikana asunut taajamassa, kaupungissa ja käytännössä aivan korvessa. Asumismuotoina nämä eroavat toisistaan paljon, ja kulut ovat erilaisia. Ruokakulut sen sijaan pysyvät vakiona. Tulevassa tekstissä pyrin ottamaan huomioon myös erilaiset asumisympäristöt. 

Autoilu: taloudellinen ajaminen jos mahdollista..  

On alueita, joissa auto on ainoa mahdollinen kulkuväline erityisesti talvella. Vaikka pidän liikkumisesta, vajaa 60 km:n pyöräily päivää kohden tuntuu ajatuksena mahdottomalta. Ajotaitojen kehittyessä halusin välittömistä soveltaa autokoulun 2. vaiheessa oppimaani asiaa, taloudellista ajamista. 

Teknisesti en tunne itseäni erityisen taivataksi kuskiksi, enkä ole nk. taloudellisessa ajamisessa mikään mestari. Toisaalta motivaatiota harjoitteluun kyllä löytyy. On sanomattakin selvää että lämpötila vaikuttaa merkittävästi polttoaineen kulutukseen. Melko selkeitä käytännnön vinkkejä löytyy täältä. Itse kannatan nimenomaan nopeuden pitämistä mahdollisimman tasaisena. 

Talvella teiden ollessa huonossa kunnossa kirosin pakkasen ohella sitä jatkuvaa nopeuden (pakollista) muuttumista teiden huonon kunnon takia. Ns. jarrutuksen sijaan teen yleensä ns. vapaalla rullaamisen ellei tilanne vaadi nopeampaa hidastamista/pysähdymistä. Tässä kohden jätän perustelut vähemmälle, opittu tapa ja selkäytimessä.. 

Jos matkustajia sattuu olemaan enemmän, kimppakyyti on luonnollisesti hyvä keino ajaa taloudellisesti. Itselläni ei kyyditettäviä ole pahemmin ollut, eli en ole tätä puolta hyödyntänyt. Ja tietenkin on hyvä suunnitella mikä on nopein tapa tehdä ns. pakolliset reissut. 

Joukkoliikenne

Itselläni on kokemusta vain pk-seudun joukkoliikenteestä. Tosin mm. Turun ja Tampereen joukkoliikennettä olen testannut kerran pari. Pidemmät matkat esimerkiksi rippikoulutyössä olen taittanut bussilla tai junalla. Pk-seudulla kulkuväline vaihteli bussin, junan ja metron välillä. Ratikalla tuli kuljettua vähiten. 

Kausilippu oli luonnollisesti edullisin vaihtoehto. Valitettavasti hinta taisi olla vakio yli kahden viikon kaudessa. Ladatko kortille rahaa vai aikaa? Vastaus: riippuu käytöstä. Laske paljonko kausi on päivää kohden. Jos kertalippu tulee kalliimmaksi, valinta on selvä: kausilippu. Pk-seudulla on hyvä muistaa vyöhykkeet. Jos käytät suurimmaksi osaksi tiettyä vyöhykettä ja silloin tällöin reissaat vyöhykkeen ulkopuoliselle alueelle, kannattaa (mielestäni) ladata korttiin sekä aikaa että arvoa. 

os pidät liikunnasta ja matka on pyörällä mentävä, kokemuksen puutteesta huolimatta suosittelen kaupunkipyörien hyödyntämistä. Hinta on pienempi verrattuna kulkuvälineiden kauteen ja samaan hintaan tulee hyötyliikuntaa. Eli jos kesäkelejä riittää, kannattaa hypätä pyörän selkään. Latistavana lisänä muistutan, että myös omaa pyörää saa käyttää jos sellainen löytyy :D Oma "Ysärihelkamani" on palvellut tässä hommassa ja tullut halvimmaksi. 

Ruokakulut

Korona-aikana yksi jos toinen lienee panostanut kotiruokaan. Itse olen osaksi laiskuuden ja osaksi vatsaongelmaisena päätynyt yhä enemmän kotiruokaan. Tosin työpaikan ruuat ovat kelvanneet mainiosti! Millaista sitten on edullinen kotiruoka? 

Vaikka en punaista lihaa syökään, en pidä sitä ns. kalliina. No, osa vegetuotteista tulee kyllä reippaasti edullisemmaksi, kuten esimerkiksi palkokasvit. Vatsani vain nykyään on tätä säästämistä vastaan, tosin linssejä tulee ajoittain käytettyä, samoin kikherneitä. Soijatuotteet raaka-aineena näyttävät jakavan kansan kahtia. Kyllä, sillä saatavuus on parantunut, hinta on kohdallaan ja oikein laitettuna toimii hyvin. Ei, koska ei ole lähiruokaa eli ilmastokysymykset tulevat vastaan. Itse kannatan kompromissia: Kyllä, mutta kohtuullisissa määrissä. 

Yksinkertaisimmillaan ruokakuluissa voi säästää laittamalla ruuat itse, ja riittävän suuren määrän. Tällöin esimerkiksi keitot ja laatikot ovat ihan toimiva ratkaisu. Eri asia on, miten pitkään samaa ruokaa jaksaa syödä. Itse olen viikonloppuisin laittanut vuorotellen ruokaa kanasta tai kalasta. Lauantaina laitettu ruoka on riittänyt yleensä 3-4 päiväksi. Ts. maksaa itsensä takaisin. 

Alla oleva lohilaatikko riitti ylättävän pitkäksi aikaa vaikka hyvin kelpasi.. Luonnollisesti esimerkiksi tonnikala olisi edullisempi raaka-aine, mutta omalla kohdallani lohesta tehty ruoka on vaihtoehto kun pitkästä aikaa kaipaa jotain "fiinimpää". 














Ns. herkkujen kuluttajana olen epäonnistunut tapaus, eli ei uppoa. Koska paheita kuitenkin löytyy, en näe syytä kuuluttaa herkkuja kielletyiksi. Lämpimästi kuitenkin suosittelen esimerkiksi leipomista. Kesän tullessa jäätelöiden kaltaista "nice creamiä" voi valmistaa kätevästi itse. Ja saahan oikeaakin jäätelöä välillä ostaa! Mutta mitä enemmän teet itse, tuotteen hinta laskee ja maku menee tekijän mieltymysten mukaan. 

Noiden surullisen kuuluisien herkkujen ohella myös alkoli tahtoo olla tehokas kohde rahan kuluttamiseen. Tässä kohden en voi kehottaa valmistamaan itse. Sen sijaan kannustan tsekkaamaan määrät ja pohtimaan vähentämistä. Toki täysi absolutismikin on vaihtoehto. Omalla kohdallani olen päätynyt pienee määrään kerran viikossa, ja halutessani voin skipata senkin. Kuten olen myöntänyt, nuorempana määrät olivat suurempia ja baareissa tuli keikuttua. Kulutuksesta riippuen, säästetty rahasumma voi olla reilusti yli 100 euroa viikossa riippuen juomasta ja määristä. Eli kannattaa vaihtaa ainakin osa holittomiin.. 

Ja tärkein: Käy kaupassa harvoin. Tämän oppiminen oli itselleni harvinaisen vaikeaa, ja onnistui vasta kun kauppaan oli riittävästi matkaa. Eli ymmärrän täysin teitä, joilla kaupat ovat liian lyhyen matkan päässä. Mitä siis voisin oikein neuvoa? Opetelkaa inhoamaan kauppareissuja niin paljon, että haluatte selvitä mahdollisimman helpolla: kerralla riittävästi. 

Vaatteet

Vaatteiden kohdalla kannatan jossain määrin minimalistista ajattelua, eli määrä sen mukaisena mitä tarvitsee. Tämä ei tarkoita etteikö joukossa saisi olla vaatteita joista pitää. Ostan vaatteita todella harvoin, yleensä vasta kun on pakko. Vaatteiden suhteen minulla ei ole taskussa mitään erityisiä kikkoja. Secon hand -vaatteita voi saada edullisesti. Toisaalta löytöjä voi tulla niin paljon, että lopputuloksena rahaa voi mennä vähintään yhtä paljon kuin uusina ostettuihin vaatteisiin. Määrä saattaa olla tosin suurempi ja laatu hyvä. 

Oma keinoni pitää ns. työvaatteet kunnossa on rajoittaa niiden käyttö työpaikalle tai missä niitä ikinä tarvitaankaan. Kotona odottavat järkyttävät, mutta ah niin mukavat kotivaatteet. Kyllä, kuluneet kotihousut, paita ja huppari. Näin ne "paremmat" vaatteet säästyvät myös esimerkiksi ruuanlaiton yhteydessä ilmaantuvilta tahroilta. 

Harrastukset

Harrastuksissa säästäminen riippuu monesta tekijästä. -Kuten esimerkiksi mikä harrastus on kyseessä. Erityisesti liikunnassa on lajeja, joissa säästäminen ns. itsenäisillä ratkaisuilla voi olla hyvinkin haasteellista. Itselläni mieleen tulee ratsastus ja vaikkapa lumilautailu. Vaikka Astrid Lindgren kuinka yritti parhaansa, ratsastusta on vaikea siirtää omalle takapihalle keittiöstä puhumattakaan. 

Kuntosalin suhteen voi jo kokeilla kiertoteitä. Ns. kotisalin tekeminen vaatii jo hieman tilaa ja ainakin alkuun rahaakin. Itse asuin aikoinaan 27 neliön yksiössä. Tanko sinne sopi hyvin, mutta muutamia käsipainoja enempää en olisi siihen boksiin kaivannut tavaraa. Toisaalta treenimuodon voi valita itse. Tästä syystä taitoluistelun ohella innostuin akroharjoitteista, sillä niiden harjoittelu onnistui kotioloissa. 














Ja sitten taitoluistelu.. se laji ei valitettavasti ole edullisuudestaan kuuluisa. Jälleen olosuhteet vaikuttavat. Youtube on täynnä varsin hyväkin ohjeistuksia, mutta palautetta niistä ei saa. Yleisövuorot ovat melko hyvä mahdollisuus harjoitella. Väkeä vaan saattaa olla reippaasti ja jään kunto vaihtelee. Itselleni pelastus oli aikuisten itse varaamat vuorot sekä mahdollisuus valmennukseen. Ilmaista se ei tietenkään ollut, mutta valmennuksen laatu pienemmällä porukalla ja toiveiden mukaan oli hintansa arvoista. 

Kokonaisuudessaan kannustaisin kokeilemaan itse. Ohjeita harvoin puuttuu, ja todellisuudessa hyviä harjoituspaikkoja löytyy kun vain uskaltaa kokeilla. Kehonpainotreeni ei vaadi salia, eivätkä myöskään käsilläseisonta ja kärrynpyörät. Jos laji on sellainen mikä vaatii ohjeistusta, suosittelen lämpimästi investoimaan muutamaan ohjattuun tuntiin ja ahkeraan itsenäiseen harjoitteluun. Nim. kaikki osaamani akroliikkeet ovat itse opeteltuja. "Salitreeniä" voi saada myös lenkkeilyn ohessa.. 














Lopuksi

Tämä teksti oli rahankäyttöön liittyen ns. kokoava versio. Luvassa olisi tarkempaa pohdintaa kuinka pitää ruokamenot kurissa. Pienä paljastuksena totean, että näin kahden ihmisen taloudessa ruokamenoni ovat viikossa 30 euron luokkaa. Onko se vähän vai paljon? Se riippuu kaiketi mihin itse on tottunut. Sen voin todeta, että summassa on reilu 10 euron pudotus. Kuinka siihen on päästy, siitä lisää myöhemmin. 

Mukavaa viikonloppua kaikille!


keskiviikko 26. toukokuuta 2021

Lukijoille vapaa sana: Millaisia tekstejä toivotte?

Hivenen rankan kevään seurauksena blogin kirjoittaminen oli aiempaa harvalukuisempaa. Moni postaus käsitteli uusavuttoman Aliisan sopeutumista maaseudulle aina autolla ajamisesta puiden kantamiseen ja lumen lapiointiin talvella. Treeniaiheiset tekstit jäivät hyvin vähälle. Ns. muihin aiheisiin liittyvät tekstit sen sijaan ovat jälkikäteen näytteneet vakavamieliseltä pohdinnalta. 

Koska innostus aktivoitua blogin kirjoittamisessa on herännyt jälleen, otan mielelläni vastaan lukijoiden toiveita. Seuraavaksi esille nousevat ehkä yleisimmät teemat sekä omat ajatukseni niistä. 

Uusavuton Aliisa 
Uusavuttoman Aliisan toilailuista riitti varmasti vaikka muille jakaa! Erityisesti autolla ajaminen osoittautui kohdallani harvinaisen vaikeaksi. Kotosalla sähkökatkot olivat mielenkiintoisin ilmiö erityisesti talvella. Luonnollisesti vettä en tajunnut ottaa valmiiksi, täällä kun vesi tulee kaivosta. Toinen varsin jännittävä projekti oli pitää taloa lämpimänä. 

Kuten itse kukin saattoi havaita, talvi oli hivenen kylmä. Vaikka kokonaisuudessaan olen viihtynyt maalla paremmin kuin missään ennen, voin todeta että kehotus nauttia "kunnon talvesta" alkoi käymään hermoille. 

Uusavuton Aliisa jää vähintäänkin tauolle, mutta pyrkii jatkossa hyödyntämään oppimaansa. -Toivottavasti edes vähemmän uusavuttomana. 

Liikunta ylipäänsä
Liikunta-aiheisten tekstien vähyyteen on ovat vaikuttaneet luonnollisesti korona, mutta myös olosuhteet. Liikkumiseni on painottunut lenkkeiluun, arkiliikuntaan (klapikorien kantaminen ja tarvittaessa pienentäminen kirveellä) sekä lihaskunnon ja notkeuden ylläpitämiseen. Todennäköisesti olosuhteet tulevat muuttumaan suotuisammiksi myös tuttuja liikuntamuotoja ajatellen. 

Myönnän itse kaipaavani tätä aihepiiriä. Kysymys itse lukijoille: Toivotteko Aliisan tekstien palaavan liikuntapainotteisuuteen? Seuraavaksi tulevat ne yleisimmät osa-alueet. 

Taitoluistelu ja taitorullaluistelu
Kaipaan molempia kovasti! Korona ja olosuhteet yleensä eivät vaan ole antaneet mahdollisuutta kumpaankaan. Hyvistä asfalteista ei ole tietoakaan, ja jäähallit täällä ovat suljettu kaikilta yli 12-vuotiailta. Yleisövuoroista ei ole tietoakaan. Tällä hetkellä tämän alueen koronatilanne on todella paha, eli aikansa vie ennen kuin jäähalleihin pääsee. 

Mutta jos/kun mahdollisuus näihin tulee, otan molemmat mieluusti taas tekstieni aiheiksi. Mikäli lukijat kannattava tätä myös, millaisia taitoluisteluun ja taitorullaluisteluun liittyviä tekstejä toivoisitte? Luonnollisesti yritän terästäytyä myös kuvaamisessa. 

Treenivinkit
Vaikka taitoluistelu on taustakin huolimatta päälajini, pidän mielelläni off-ice -harjoittelun monipuolisena. Lihaskuntoharjoittelun ohella teen mielelläni akroharjoitteita, notkeusharjoituksia ja mitä ikinä innostunkaan kokeilemaan. Kesän saapuessa lienee aika katsastaa myös hapenottokyky. Eli aerobista luvassa.. 

Erilaiset treenivinkit näyttävät olleen teksteinä suosittuja. Kysymys kuuluu: toivotteko niiden palaamista blogiin? Jos toivotte, millaisia vinkkejä ja ohjeita kaipaatte? Aliisa on valmis myös kokeilemaan itse uusia harjoittelumuotoja jos vain olosuhteet mahdollistavat.. 

Ruovalio ja reseptit
Näitä tuli aikoinaan kirjoitettua. Erityisesti vegaaniruuan kokeiluaikaan löytyi monia ruokaideoita. Näin perinteisempään kotiruokaan siirtymisen myötä myös reseptien pohtiminen on jäänyt vähemmälle. Kysymys teille lukijoille: kaipaatteko ruokavinkkejä ja reseptejä blogiin? Mikäli sellaiset tekstit ovat toivottuja, millaisia reseptejä tai vaikkapa pohdintoja ruokavaliosta toivotte?

Pohdintatekstit
Näitä on niin laidasta laitaan ettei parane edes yrittää selostaa.. Pohdintateksteistä en tule luopumaan, sillä satunnaisesti niitä on mukava kirjoittaa vaikka itse aihe ärsyttäisi. Myös näissä ota toiveita vastaan. 

Syömishäiriöstä toipuminen
Syömishäiriö on aihepiiri mitä mielelläni käsittelen mahdollisimman vähän. Tosin näkökulma ratkaisee. Tekstieni sävy on saattanut herättää ajatuksia, sillä kritiikkiä ei puutu. - Ei edes teksteissä joissa muistelen millainen olin. Minulla ei vain yksinkertaisesti ole mitään hyvää sanottavaa siitä ihmisestä joka aikoinaan peilistä katsoi takaisin. 

Mikäli kirjoitan syömishäiriöistä tai omista muistoistani, tulen pitämään kriittisen kannan. Sääliä en kykene liioin antamaan. Toki pystyn neutraalisti pohtimaan millaiset tekijät altistavat syömishäiriölle ja mitä paraneminen omalla kohdallani oikeasti vaati: vastuun ottamista omasta itsestäni ja toiminnastani. Annan jälleen lukijoille mahdollisuuden vaikuttaa: jos näkökulmani ei tunnu liian brutaalila, toivoisitteko tekstejä syömishäiriöistä?

Tekstitoiveet ovat tervetulleita, eikä niiden ole pakko sijoittua juuri mainituihin aihepiireihin. Kovin henkilökohtaisella tasolla en elämästäni mielelläni kerro. Kommentoinnissa on mahdollisuus anonyymeihin kommentteihin. 

Mukavaa keskiviikkoa kaikille! 


maanantai 24. toukokuuta 2021

Yli 10 vuotta epilepsian kanssa

Epilepsia on ollut ehkä läheisin avopuolisoni kymmenen vuoden ajan. Läheisin siksi, ettemme jaa ainoastaan samaa tilaa, vaan saman ruumiin. Tai samat aivot. Epilepsia on ollut periaatteessa oireeton sitten keväästä 2018. Sitä ennen olin ollut kohtaukseton kolme vuotta. Lääkitys lopetettiin omasta tahdostani. Kohtauksetonta aikaa ilman lääkkeitä ehti olla muutaman vuoden verran. Tämän jälkeen lääkitys muutettiin pysyväksi. Ilmeneekö tällainen "mykkä" epilepsia?

Ei havaittavissa ulospäin
En ole käyttänyt ranneketta varmaan muutamaan vuoteen. Kohtauksen jälkeen pidin ranneketta ehkä muutamia kuukausia, sitten jätin sen pois. En häpeä ranneketta, mutta sen käyttö vaan jäi. Jos saisin uuden kohtauksen, ottaisin rannekkeen takaisin siksi aikaa kun riski uuteen kohtaukseen on suurempi. 

Minulla on ollut ajo-oikeus pari vuotta. Koska kyseessä oli pitkää taukoa seurannut kohtaus, siitä taisi rapsahtaa vain puolen vuoden ajokielto. Vai oliko se vuosi.. No, ainakin noudatin sitä koska aloitin ajamisen vasta viime syksynä. Ammattiautoilijaksi tai lentäjäksi minulla ei kuulemma ole mitään asiaa. Näin terveydenhuolto ja lainsäändäntö yhdessä rajoittavat tulevaisuuttani: minusta ei tule lentäjää tai bussikuskia. 

Epilepsia ei myöskään rajoita harrastuksia tai muutakaan toimintaa. Myönnän että mukana on pientä varomattomuutta. Periaatteessa en kai saisi uida yksi. Käytännössä uin yksin jos olen yksin, muiden nähden jos "vahteja" on. Ehkä joku pitää tällaista vastuuttomana toimintana. En puolustele, totean korkeintaan että aikuinen ihminen ei aina jaksa varoa tai olla varuillaan. 

Oma vastuu
Edellisestä on hyvä siirtyä tähän. Itse kuulun ns. hyväkuntoisiin epileptikoihin, jotka omilla valinnoillaan voivat vaikuttaa oireidensa määrään. Lääkkeiden ottaminen on ihan hyvä lähtökohta. Lisäksi on hyvä tarkkailla millaiset tekijät altistavat kohtauksille. Itselläni merkittävimpiä ovat väsymys, verensokerin laskeminen, liika sressi ja krapula. 

Väsymykseen voi vaikuttaa yllättäen lepäämällä ja panostamalla riittävään unen määrään. Valitettavasti aina tämä ei ole omista valinnoista kiinni: uni ei aina tule. Tosin itselläni esimerkiksi 1-2 yön mittainen univaje (alle 7 tuntia unta) ei ole riski, mutta vaikutta negatiivisesti yleiseen jaksamiseen. Pidempi univaje alkaa olla riski. Tästä syystä yritän välttää turhia heittoja päivärytmissä. Onnistunko aina.. en. Mutta suurimmaksi osaksi kyllä. 

Olen todennut että painoa merkittävämpi tekijä on verensokerin pysyminen tasaisena. Kiitos aineenvaihduntaa nostava dieettini (aloin syödä enemän ja useammin), kehoni on riippuvainen riittävästä määrästä ravintoa ja riittävän usein. Näin ollen verensokeri laskee herkemmin. Sitä tilaa joudun oikeasti välttämättään, sillä se selkeästi nostaa kohtausriskiä. 

Krapula.. kun keho on viimeisen päälle sekaisin, kohtausriski kasvaa ehkä eniten. Epilepsian alkuvuosina ja pienoisen sekoiluajan myötä myös kohtauksia tuli usein. -Kyllä, olivat itse aiheutettuja. Harvinaisen monta lenkkiä tuli krapulassa tehtyä ennen kuin suostuin käsittämään miksi kohtauksia tulee. 

No, miten välttää krapula? Ei, vastaus ei ole (minun kohdallani krapularyyppy). Valitettavasti ainoa keino tähän mennessä on ollut vähentää alkoholin käyttöä niin pieniin lukemiin ettei krapulaa tule. Oikeastaan kehoni  on kuluneiden vuosien mittaan auttanut tässä oikein auliisti: pystyn ottamaan alkoholia vain pieniä määriä, sillä vatsani kääntyy nurinpäin ja kaikki tulee ylös. Kätevää. Ylipäänsä alkoholin kulutus on kääntynyt sen verran laskusuuntaan etten yllättyisi jos se jäisi lähes kokonaan pois ilman erillistä päätöstä. 

Ei mitään hävettävää.. tai ehkä vähän
Koska olemme epin kanssa viettäneet yhteistä aikaa (muutaman vuoden eroa laskematta) yli kymmenen vuotta, tulemme oikein hyvin juttuun. Epilepsia ei hävetä, eikä pelota eikä muutenkaan rajoita elämääni. Kun hoidan oman osuuteni eli otan lääkkeet ja pidän elämäntavat kuosissa, kohtausten todennäkäisyys on pieni. 

Entä jos tulisi taas kohtaus? Sitten tulee, olen tehnyt parhaani pitääkseni ne loitolla. Kyllä, huonolla tuurilla kohtaus voisi tulla tilanteessa jossa se aiheuttaisi vaaratilanteen. Entä sitten? Ns. tervettäkin ihmistä uhkaavat lukuisat vaarat ja äkkikuolema voi yllättää hetkenä minä hyvinsä. 

Hyvä on, en ole aivan sinut sairaiden kanssa. Jos kävisin niin, että saan kohtauksen ja kehostani poistuu jotain muuta kuin nestemäistä tavaraa, toivon hartaasti että minua suojeltaisiin tältä tiedolta elämäni loppuun asti. 

Ensimmäisinä vuosina pientä häpeää hermoje kiristymistä aiheuttivat useat lääkkeet joita tuli kokeiltua. Melko suuren osan sivuvaikutukset eivät näkyneet ulospäin, vaan labra-arvoina jotka johtivat lääkkeen vaihtamiseen. Palatakseni Deprakineen.. sen aiheuttamat vaikutukset alkoivat olla turhan näkyviä: hitaus, toimintakyvyn aleneminen, väsymys ja turvotus. Deprakine muutti minut kokonaisuudessaan sellaiseksi, etten yksinkertaisesti halunnut sietää sitä. Toki eri asia jos olisi ollut pakko. 

Turha pelko pois (kaikilta)
Epilepsia ei tartu. Yhtä asiaan voisin hieman oikaista. Usein sanotaan että epilepsiakohtaus näyttää pelottavalta muttei ole vaarallinen. Jos kohtaus kestää lyhyen aikaa, siitä ei yleensä ole vaaraa. Eri asia on missä kohtaus tapahtuu ja millaisia haavereita tulee. Itselläni on tapana kalauttaa takaraivo milloin mihinkin. Ns. lyhyt kohtaus ei suoranaisesti ole vaarallinen, mutta aivot eivät erityisemmin pidä kohtauksista. Eli vaarattomuudesta ei voida puhua. 

Kyllä, kohtaus on ikävän näköistä. Kohtaus menee kuitenkin ohi. Epileptikko itse on siinä mielessä "helpossa" asemassa, että hän ei ole kohtauksesta tietoinen. Tosin jälkeenpäin tuleva "krapula", kolhut ja muut oireet muistuttavat tapahtuneesta. Jälkeenpäin seuraavaa unitilaa ei ole syytä pelätä. Luulen että se on kohtauksen ohella yhtä pelottavaa seurattavaa, sillä menee aikansa että kohtauksen saanut alkaa reagoida ja ottaa kontaktia.  Vaikka silmät ovat auki ja henkilö saattaa jopa kulkea kun häntä talutetaan, hän on unessa eikä siksi ole tietoinen mitä ympärillä tapahtuu. 

Miten itse uskallan ajaa vaikka väsyneenä, luistella (paitsi koronan rajoittaessa), uida yksin jne.? Syy on yksinkertainen: elääkin täytyy. Kesään asti auto on ainoa millä voin taittaa 29 km:n työmatkan, ja itsenäisesti. Oikeastaan se itsenäisyys on merkittävässä asemassa. Luistelu ja liikunta yleensä ovat minulle tärkeitä asioita, siksi teen niitä. Toisaalta mitä pidempään kohtaukset pysyvät poissa ja oman kehon lukeminen kehittyy, epilepsiaa miettii vähemmän. Elämäntyyli jolla kohtaukset (toivottavasti) pysyvät poissa muuttuu rutiiniksi ja ilman suurempia pohtimisia. 

Toisaalta.. erityisesti ajaminen on asia missä olen tarkka. Jos koen etten oikeasti ole ajokunnossa, en aja. Tämä ei koske vain alkoholia. Kokemuksesta tiedän että verensokerit liian alhaalla kuskin paikalle ei ole mitään asiaa.  

Myönnän itsekin pelänneeni ensimmäisinä vuosina. En jos kohtaus tulee siellä ja siellä.. Jossain vaiheessa sitä vain oli pakko mennä myös itsekseen noihin "vaarallisiin" paikkoihin. Kun kohtaukset pysyivät pidempään poissa, myös rohkeus lisääntyi. Toisaalta myös juuri sen oman vastun merkityksen selkiytyessä ns. normaalin elämän mahdollisuus kasvoi. Oikeastaan tällä voi mennä nytkin: elämä on riittävän vapaata kunhan hoidan oman osuuteni. 

maanantai 10. toukokuuta 2021

Haaveita tulevalle kesälle: mahdollisuus ihan vain olla, tehdä ja irtautua

 Viime perjantaina havahduin todella missä vaiheessa vuotta ollaan. Toukokuu ei ole enää aivan alkumetreillä, mikä käytännössä tarkoittaa kesän lähestymistä. Tuleva kesä tulee poikkeamaan kaikista kesistä merkittävästi: kesäloma. Nyt kun tarkemmin mietin, en oikeastaan muista milloin viimeksi olen pitänyt kesälomaa. Opiskeluaikoina osa kesästä meni töissä, loput tentteihin lukien. Luulen että "loma" tulee olemaan lähes suurempi haaste. 

Pakko palautua

Totta puhuen nyt takana alkaa olla liian pitkä aika kuormittavaa aikaa. Tämä alkaa ilmetä henkisinä ja fyysisinä oireina. Miten ihminen reagoi pitkään jatkuneeseen stressiin näyttää olevan erittäin yksilöllistä. Osalla henkinen puoli alkaa protestoida, osalla fyysinen. 

Itse taidan kuulua heihin, joilla keho alkaa kapinoida liian kuormittavaa elämää vastaan. Tietyt oireet pahenevat ja pitkälle edennyt stressitila antaa aivan omat merkkinsä. Alkuvaiheessa refluksivaiva pahenee entisestään ja vatsa kenkkuilee. Uniongelmat ja spontaanit muutokset vireystilassa tulevat myöhemmin. Käytännössä tämä tarkoittaa yhtäkkistä voimien loppumista. Saatan esimerkiksi suunnilleen rojahtaa sängylle tai sohvalle en meinaa päästä ylös. Kolmenkin tunnin päiväunista/torkkumisesta huolimatta nukun yöunet. 

Viime aikoina juuri vireystilan yhtäkkiset muutokset ovat vaivanneet, samoin ruokahaluttomuus. Tosin nämä kaksi yhdistäen verensokerit heilahtelut  voivat vaikuttaa asiaan. Tietenkin yritän syödä riittävästi ja säännöllisesti vaikka väkisin. Aina se ei onnistu, mutta piristävää on että anorektiset ajatukset ovat pysyneet poissa. Nälkä on asia mikä suorastaan ilahduttaa. 

Pakko siis panostaa palautumiseen. Tietenkin ajatus lomasta ja töiden vähentämisestä tuntuu häpeälliseltä, sillä olen tottunut pysymään varsin vakaasti työelämässä. Toisaalta tiedostan myös sen, että omien voimavarojen jatkuva yliarviointi voi vetää pois työelämästä pidemmäksikin aikaa. 

Punaista valoa tekemättömyydelle 

Palautuminen ja passiivisuus eivät ole minulle synonyymejä. Tulen pitämään yllä selkeää päivärytmiä ja rutiineja. Näistä syöminen, nukkuminen ja ulkoilu priorisoituvat. Jatkoa ajatellen keho on "koulittava" tuntemaan kellonajat ja tarpeensa. Käytännössä toivon että näläntunne ilmestyy vakioaikoihin, samoin väsymys. Jälkimmäinen on siis toivottavinta illalla klo: 20 jälkeen. 

Mitä siis tulen tekemään? Ensisijaisesti ulkoilen, syön ja nukun. Kahdessa jälkimmäisessä Uuno Turhapuro lieneekin hyvä esimerkki. Lisää "noloista" tv-ohjelmista ja elokuvista löytyy täältä. Itse tiedän vanhastaa että erityisesti riittävät unet takaavat reilusti virtaa, minkä voimin energiaa todellakin riittää. 

Kokeilisiko jotain uutta? Tai melkein uutta?

Kulunut vuosi on ollut samaan aikaan samassa pysymistä mutta uuden opettelua. Kieltämättä kaipaan aktiviteetteja jotka ovat ns. vapaaehtoisia. Uskon että todellisuudessa niihin olisi ollut aikaa. Mutta "jumitus" ja unohtuminen ties minkä asian pariin ovat valitettavasti hidastaneet tekemistä. Niin se keskittymiskyky?

Totta puhuen syksystä asti niin suuri osa "uudesta" on ollut jatkuvaa mukavuusalueelta poistumista. -Joskaan ei turhaan. Nyt tervetullutta olisi sellainen uusi mikä olisi edes mutkan kautta tuttua. Jos äkkiseltään on jotain keksittävä, esimerkiksi seinäkiipeily voisi olla oma kokemuksensa. Ajoittain kaipaan myös Unisportin tilojen kaltaisia treenitiloja joissa esim. off ice -ja akroharjoitteiden tekeminen onnistuu. 

Voin suoraan myöntää kaipaavani jäätä. Ja tavalla tai toisella vauhtia. Minulla ei itselläni ole hinkua istua kuskin paikalla, mutta vauhdissa on vain sitä jotain. Tästä myös huvipuistot ovat ovat vieläkin jotain mistä pidän. Kestosuosikkeja ovat Linnanmäellä lähes kaikki vuoristoradat ja Särkänniemessä Tornado.

Näyttäisi siltä että kaipaan ns. fyysisiä kokemuksia joihin liittyvät liikunta, rajojen koputtelu ja mahdollisuuksien mukaan vauhti. Benji -hyppyä mietin joskus, mutta luulen että harkitisisin hyppäämistä niin pitkään kunnes joku tönäisee alas. 

Entisen energisyyden jäljillä?

Totta puhuen en pidä siitä millaiseksi olen muuttunut: voimattomaksi, kyyniseksi, varautuneeksi ja tämän kaiken päälle heikentynyt keskittymiskyky. Jälkimmäisen taustatekijöistä yksi ratkaiseva tekijä suorastaan hävettää: jälleen takaisin tullut some- ja puheliriippuvaisuus. Toki pystyn olemaan molemmista erossa, mutta joudun laittamaan aikarajat. Asiaa ei tosin helpota se, että omassa puhelimessani on myös ns. työasiat. Samoin tietokoneessa. Ajoittain houkutus eksyä someen on liian suuri. 

Keskittymiskyvyn kannalta toivon kesällä voivani jättää puhelimen vaikka koko päiväksi tilaan mihin palaan vasta illalla. Luulen että pieni irtiotto "ulkomaailmasta" tekee todella hyvää. Tiedä häntä onko työasioiden liittäminen omiin välineisiin vain tekosyy.. Hupaisaa sinänsä. Jopa anoreksiaan liittyvän addiktion painon tarkkailua kohtaan olen selättänyt, mutta kahta en: some -ja kofeiiiniriippuvaisuutta. No, molemmissa on ollut "selvempiä" kausia ja sitten taas repsahduksia. Kummassakin ongelman helpottaminen vaatii asteittaista irtautumista. Ne kun pitäisi vaan saada jätettyä tavaksi.. 

Entä energisyys? Totta puhuen en muista milloin viimeksi olin energinen pidemmän aikaa kuin 1-2 tuntia kerrallaan. Toisaalta.. vanhuus ei tule yksin? Henkinen fyysinen lepo lienevät avainsanoja. Toisaalta aktiivisuus ja liikunta toimivat minulla sekä energisoivina että väsyttävinä asioina. Väsymys tulee oikeaan aikaan, ja helpottaa taas nukkumista ja sitä kautta palautumista. Toisaalta kaipaan arkeen myös haastetta aivoille.

Ehkä juuri opiskeluaikoina jolloin opinnot etenivät ja luistelu tasapainotti, energiatasot olivat kohdillaan. -Paitsi viimeisenä vuotena jona pidin itseäni kofeiinilla toimivana yli-ihmisenä. Ehkä sopivalla balanssilla varustettu aktiivinen elämä niin aivoille kuin keholle olisivat toimivin ratkaisu. Ja miten helposti sellaiseen pääsee...

Pohdintaa

Yhteenvetona voisi todeta, että kesältä haaveilen pääsyä siihen mitä joskus olin. Persoona ja ajatukset muokkautuvat ajan myötä, mutta uskon että pysyviäkin asioita on. Tällä hetkellä koen olevani lähellä sitä, mitä olin aikana kun käytin valproaatteja. Tämä ei vaan istu siihen mitä koen enemmän omaksi itsekseni. 

Tälläkin kertaa "lääkitys" on vaihdettava, mutta se ei ole tablettien, vaan arjen ja elämäntyylin muodossa. Mitä itse haluaisin kokea, on tasainen arki ja turvallisuuden tunne sekä mahdollisuutta keskittyä yksittäisiin hetkiin ilman pakkoa pohtia mitä seuraavaksi. Tälllä hetkellä luulen että kaikki tuo on mahdollista. 





keskiviikko 5. toukokuuta 2021

Jälkeenpäin: Opiskelu pelasti syrjäytymiseltä

Viime viikonloppuinen vappu toi jälleen mieleen opiskeluajat. Olen erityisesti aikuisiällä kritisoinut kahtiajakoa ns. matalemman ja korkeammin koulutettujen välillä. En siksi, että saisin enkelin sädekehän pääni päälle, vaan siksi koska kyseessä on aito mielipide. Myönnän että nuorena aikuisena haaveilin yliopistosta hieman statusmielessä. Toisaalta kyse oli paljon muustakin. En halunnut jäädä elämäntyyliltäni haahuilevaksi mielenterveystoipilaaksi. 

Kuten olen joskus todennut, lukio ei ollut minulle aina ensisijainen vaihtoehto. Valitsin lukion osaksi kavereiden ja toisaalta sijainnin vuoksi. Toisaalta valintaan vaikutti sekin, etten olisi pärjännyt ammattikoulussa. Käytännön työskentely erityisesti aikataulutetusti ahdisti, ja paikallinen "amisto" olisi ollut täynnä koulukiusaajia. Voin myöntää harkinneeni vakavasti kosmetologin koulutusta. Näin jälkeenpäin myönän ettei minusta olisi ollut niin intensiiviseen asiakaspalveluun. 

Ankeat vuodet amk:ssa

Myönnän muotoilleeni otsikon tarkoituksella harhaanjohtavaksi. Itse amk ei ollut ahdistava, vaan aika ja elämäntilanne. Muutin ensimmäisen kerran omilleni. Olin täyttämässä sinä marraskuussa 20 vuotta, ja "henkinen" murrosikäni taisi alkaa. Muutamia poikkeuksia laskematta olin varsin kiltti teini-ikäinen. Toki sellaista tervettä mutta ympäristölle rasittavaa kapinointia yms. jälkeenpäin noloa käytöstä ilmeni. Terveen teinin merkki?

Riehuminen vaikutti luonnollisesti mielenterveyteen ja monet heikot alueet kärjistyivät. Masennus alkoi tehdä tuloaan ja sen perästä anoreksia. Nämä kaikki sattuivat sijoittumaan aikaan amk:ssa, mikä teki ajoista ymmärrettävästi ankeita. Toki sillä oli oma vaikutuksensa että bioanalytiikka ei ollut minun alani.

En silti koe että ne 4,5 vuotta olisivat menneet hukkaan. Vaikka moni kurssi tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta, opintojen sisältöön mahtui paljon mielenkiintoisia asioita. Bakteriologia ja solubiologia kiehtovat edelleenkin. Lisäksi min joka en ole ollut erityisen hyvä fysiikassa ja kemiassa pääsin läpi mm. sähkö -ja isotooppifysiikan, kemian sekä biokemian kursseista. Pari kyyneltä niiden parissa tuli vuodatettua.. Kokonaisuudessaan pidän saavutuksena tutkintotodistusta. 

HEO: vähän suuntaa

Olin hukassa ja tuuliajolla. Elämässäni ei ollut todellakaan mitään suuntaa viittaavaa. Ns. pysähtyneessä toipumisvaiheessa ja lievästi laitostuneesti anorektikossa en vain osaa nähdä mitään sympatiaa herättävää. Hetkellisesti olin ilmeisesti päättänyt sairastaa ja elää miten sattuu, sillä toipuminen ja askeleet kohti normaalia elämää ja toisaalta vastuuta tuntuivat liian työläiltä. Sairastaminen oli tuttua, ja sitä kautta helpompaa. 

Teologia oli "salaa" kiinnostanut jo vuosia, mutta kynnys perehtyä siihen oli suuri. Kotipaikkakuntani kulttuurissa kristinusko oli ilmiönä joko-tai -tyyppinen. Oli oltava mukana täysillä ja määrätyin kriteerein, tai sitten ei lainkaan. Itse ns. jalat maassa -kristittynä ajattelin etten voi tällöin sopia kyseisen oppiaineen opiskelijaksi papista puhumattakaan. 

Hain HEO:oon ja pääsin, kiitos vähäisen hakijamäärän. Meidän miniyhteisömme vastuuopettajan lisäksi koostui kolmesta opiskeljasta. Vaikka arki opiskeljana oli aluksi vaikeaa, selkeä päivärytmi ja tieto päivän sisällöstä ja toisaalta opiskeluun liittyvästä vastuusta pakottivat elämään normaalimpaa elämää. Anoreksia osaltaan vaikeutti edelleen, mutta vielä enemmän epilepsia vaihtuvine lääkkeineen. Tuolloin valproaatti tuli ainoaksi lääkkeeksi jonka vaihtamista vaadin lopulta itse. Turvotukseen olisi ehkä tottunut, muttei väsymykseen ja hitauteen. Lääke oikeasti vaikutti elämänlaatuun ja oikeastaan koko persoonaan liikaa. En voinut opiskella, enkä tehdä paljon muutakaan. 

Keväällä oli aika näyttää miten paljon oikeasti haluan muutosta: aloin lukea teologisen tiedekunnan pääsykokeisiin. Facebookin muistoista on havaittavissa tahto ja kunnianhimo. Minä oikeasti halusin saada opiskelupaikan. Olin laittanut peliin peljon, sillä hain vain yhteen paikkaan, Helsingin yliopistoon. Pääsykokeita edeltävänä iltana ja aamuna pakotin itseni syömään kunnolla. Tein kokeen huolella. Jälkeenpäin oli tyhjä olo. Istuimme HEO:n porukan kanssa pääsykokeen jälkeisten terassijuomien ääressä itse kukin pölähtäneenä. Kaksi meistä kolmesta sai opiskelupaikan.

Helsingin yliopisto -teologinen tiedekunta

Vaikka ikäjakauma fuksien välillä oli laaja, silloin 28-vuotiaana tunsin itseni vanhaksi tädiksi juuri ja juuri 20-vuotiaiden joukossa. Liikuin pääasiassa omaikäisteni tai itseäni vanhempien joukossa, suurimmaksi osaksi yksin. Jälkimmäinen ei ollut protesti. Osasyynä oli lievä ujous, mutta myös taipumus mennä omaan kuplaan. Tämä korostui erityisesti gradua tehdessä. Pappeinkokousten pöytäkirjoja tutkiessa aika katosi. 

Itse koen opintojen edetessä uuden tiedon takominen päähän ja sen prosessointi ei saanut aikaan "nyt tiedän enemmän" -efektiä. Päinvastoin. Jokaisen kurssin jälkeen tunsin itseni tietämättömämmäksi. Ilmeisesti uusi tieto muutti perspektiiviä asianomaiseen aihepiiriin. Toisaalta kaikessa masokistisuudessani pidin tuosta tunteesta. 

Kuten olen todennut, kiireestä ja paineesta huolimatta pidin gradun tekemisestä. Pääsin jälleen omaan kuplaani. Aihe oli kiinnostava ja kirjoittaminen ylipäänsä tuntui mielekkäämmältä. Vaikka tenttien tekeminen tai tarkemmin ottaen niihin lukeminen vei energiaa, niiden tekeminen oli hyvää vastapainoa gradua tehdessä. -Siis työskentelytapana. Paras vastapaino oli luistelu. 

Sisäänpääsy ja valmistuminen: Ne kaksi vaikeinta

Loppujen lopuksi nämä kaksi olen kokenut korkeakouluopiskelun haasteellisimmiksi vaiheiksi. Erikoista sinänsä, amk:hon pääsin ensimmäisellä yrityksellä vaikka silloinen Stadia (nykyinen Metropolia) ei ollut helpoin paikka päästä sisälle. Todennäköisesti olin huonoimmat pisteet saanut joka vielä saatettiin hyväksyä. Yliopisto olikin toinen juttu. Kyllä, olen saanut erittäin monta "ohutta kirjekuorta" pääsykokeiden jälkeen. 

Teologiseen pääsin ensimmäisellä yrittämällä, mutta takana oli ehkä enemmän työtä kuin koskaan. Opiskelupaikka kertoi siitä, että töitä oli tehty riittävästi. Toisaalta "riittävä" on huono käsite, sillä kyse on puhtaasta kilpailusta. Pääsykokeesta on selviydyttä nin hyvin, että saa opiskelupaikan. 

Amk:sta valmistuminen tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta, sillä heikon motivaation ja itsetunnon ohella anoreksia vaikeutti opinnoista suoriutymista. Pidän valmistumista suoranaisena ihmeenä. Vaikken pahemmin sen alan töitä tehnyt, opinnoista jäi käteen runsaasti tärkeää tietoa ja osaamista, jota olen voinut hyödyntää tiukan paikan tullen. 

Yliopistossa meno ja asenne olivat kuin toisesta maailmasta. Osaltaan asiaan vaikutti tietenkin anoreksiasta toipuminen. Sairaus oli jonkin verran "päällä" opintojen alkuvaiheessa, mutta vähitellen muu elämä voitti. Luistelu ja opiskelu vievät voiton, samoin parisuhde ja tytärpuoli. Syömishäiriölle ei enää ollut tilaa. Koen oppineeni opiskelemaan vasta yliopistossa. Toisaalta pidin teoreettisen tiedon soveltamisesta. Gradun saattaminen loppuun ei käynyt kivuttomasti, mutta pidemmän päälle pidin sen tekemisestä. Sivuaineen suorittaminen samaan aikaan sen sijaan oli käydä voimille. Valmistuminen tuntui samaan aikaan hienolta mutta myös haikealta. Olisin voinut jatkaa vielä puoli vuotta ainakin. 

Yliopisto ei ollut minulle "roikkumispaikka", vaan minä todella halusin tehdä töitä opintojen eteen. Toisaalta pidin myös monista kursseista. Vaikeinta oli jossain keskivaiheessa. Alun innostus oli neutralisoitunut ja opintoja oli paljon edessä. Erityisesti pakolliset opinnot olivat ajoittan rasittavia. 

Opiskelu ei ollutkaan status -kysymys

Ennen opiskelupaikan saamista se kieltämättä oli myös status -kysymys. Näin jälkeenpäin voin myöntää että kysymys oli henkiinjäämisestä. Opiskelu oli yksi askel elämän valitsemiseen. Vaikka usko on ollut lapsesta asti osa elämääni, en usko että olisin tässä nyt jos olisin valinnut sen "elämän" mihin olin jumittua. Jos kehoni ei olisi pettänyt anoreksian myötä, sen olisi tehnyt anoreksia elämäntyylinä yhdistettynä satunnaiseen mutta holtittomaan alkoholin käyttöön. En yllätys vaikka olisin päätynyt muihinkin aineisiin. 

En tarkoita että opiskelu olisi jokaisen raiteiltaan eksyneen pelastus. Se voi olla mikä tahansa asia, mikä pakottaa ottamaan vastuuta vähintäänkin itsestään. Niin kauan kun joku muu kantaa vastuuta ja itse on liian tottunut sellaiseen, ulospääsyä ei ole. "Bileistä" on osattava poistua itse ennen valomerkkiä. 

Vaikken tee täsmälleen oman alani töitä, opiskelu mahdollisti minulle tämän ainakin lähes normaalin elämän. Sanaa "lähes" tulen avaamaan myöhemmin. Se on oma erillinen tarinansa. Tämän tarinan päättäköön loppuunkulutettu klisee: Ei oppi ojaan kaada.