Viime perjantaina havahduin todella missä vaiheessa vuotta ollaan. Toukokuu ei ole enää aivan alkumetreillä, mikä käytännössä tarkoittaa kesän lähestymistä. Tuleva kesä tulee poikkeamaan kaikista kesistä merkittävästi: kesäloma. Nyt kun tarkemmin mietin, en oikeastaan muista milloin viimeksi olen pitänyt kesälomaa. Opiskeluaikoina osa kesästä meni töissä, loput tentteihin lukien. Luulen että "loma" tulee olemaan lähes suurempi haaste.
Pakko palautua
Totta puhuen nyt takana alkaa olla liian pitkä aika kuormittavaa aikaa. Tämä alkaa ilmetä henkisinä ja fyysisinä oireina. Miten ihminen reagoi pitkään jatkuneeseen stressiin näyttää olevan erittäin yksilöllistä. Osalla henkinen puoli alkaa protestoida, osalla fyysinen.
Itse taidan kuulua heihin, joilla keho alkaa kapinoida liian kuormittavaa elämää vastaan. Tietyt oireet pahenevat ja pitkälle edennyt stressitila antaa aivan omat merkkinsä. Alkuvaiheessa refluksivaiva pahenee entisestään ja vatsa kenkkuilee. Uniongelmat ja spontaanit muutokset vireystilassa tulevat myöhemmin. Käytännössä tämä tarkoittaa yhtäkkistä voimien loppumista. Saatan esimerkiksi suunnilleen rojahtaa sängylle tai sohvalle en meinaa päästä ylös. Kolmenkin tunnin päiväunista/torkkumisesta huolimatta nukun yöunet.
Viime aikoina juuri vireystilan yhtäkkiset muutokset ovat vaivanneet, samoin ruokahaluttomuus. Tosin nämä kaksi yhdistäen verensokerit heilahtelut voivat vaikuttaa asiaan. Tietenkin yritän syödä riittävästi ja säännöllisesti vaikka väkisin. Aina se ei onnistu, mutta piristävää on että anorektiset ajatukset ovat pysyneet poissa. Nälkä on asia mikä suorastaan ilahduttaa.
Pakko siis panostaa palautumiseen. Tietenkin ajatus lomasta ja töiden vähentämisestä tuntuu häpeälliseltä, sillä olen tottunut pysymään varsin vakaasti työelämässä. Toisaalta tiedostan myös sen, että omien voimavarojen jatkuva yliarviointi voi vetää pois työelämästä pidemmäksikin aikaa.
Punaista valoa tekemättömyydelle
Palautuminen ja passiivisuus eivät ole minulle synonyymejä. Tulen pitämään yllä selkeää päivärytmiä ja rutiineja. Näistä syöminen, nukkuminen ja ulkoilu priorisoituvat. Jatkoa ajatellen keho on "koulittava" tuntemaan kellonajat ja tarpeensa. Käytännössä toivon että näläntunne ilmestyy vakioaikoihin, samoin väsymys. Jälkimmäinen on siis toivottavinta illalla klo: 20 jälkeen.
Mitä siis tulen tekemään? Ensisijaisesti ulkoilen, syön ja nukun. Kahdessa jälkimmäisessä Uuno Turhapuro lieneekin hyvä esimerkki. Lisää "noloista" tv-ohjelmista ja elokuvista löytyy täältä. Itse tiedän vanhastaa että erityisesti riittävät unet takaavat reilusti virtaa, minkä voimin energiaa todellakin riittää.
Kokeilisiko jotain uutta? Tai melkein uutta?
Kulunut vuosi on ollut samaan aikaan samassa pysymistä mutta uuden opettelua. Kieltämättä kaipaan aktiviteetteja jotka ovat ns. vapaaehtoisia. Uskon että todellisuudessa niihin olisi ollut aikaa. Mutta "jumitus" ja unohtuminen ties minkä asian pariin ovat valitettavasti hidastaneet tekemistä. Niin se keskittymiskyky?
Totta puhuen syksystä asti niin suuri osa "uudesta" on ollut jatkuvaa mukavuusalueelta poistumista. -Joskaan ei turhaan. Nyt tervetullutta olisi sellainen uusi mikä olisi edes mutkan kautta tuttua. Jos äkkiseltään on jotain keksittävä, esimerkiksi seinäkiipeily voisi olla oma kokemuksensa. Ajoittain kaipaan myös Unisportin tilojen kaltaisia treenitiloja joissa esim. off ice -ja akroharjoitteiden tekeminen onnistuu.
Voin suoraan myöntää kaipaavani jäätä. Ja tavalla tai toisella vauhtia. Minulla ei itselläni ole hinkua istua kuskin paikalla, mutta vauhdissa on vain sitä jotain. Tästä myös huvipuistot ovat ovat vieläkin jotain mistä pidän. Kestosuosikkeja ovat Linnanmäellä lähes kaikki vuoristoradat ja Särkänniemessä Tornado.
Näyttäisi siltä että kaipaan ns. fyysisiä kokemuksia joihin liittyvät liikunta, rajojen koputtelu ja mahdollisuuksien mukaan vauhti. Benji -hyppyä mietin joskus, mutta luulen että harkitisisin hyppäämistä niin pitkään kunnes joku tönäisee alas.
Entisen energisyyden jäljillä?
Totta puhuen en pidä siitä millaiseksi olen muuttunut: voimattomaksi, kyyniseksi, varautuneeksi ja tämän kaiken päälle heikentynyt keskittymiskyky. Jälkimmäisen taustatekijöistä yksi ratkaiseva tekijä suorastaan hävettää: jälleen takaisin tullut some- ja puheliriippuvaisuus. Toki pystyn olemaan molemmista erossa, mutta joudun laittamaan aikarajat. Asiaa ei tosin helpota se, että omassa puhelimessani on myös ns. työasiat. Samoin tietokoneessa. Ajoittain houkutus eksyä someen on liian suuri.
Keskittymiskyvyn kannalta toivon kesällä voivani jättää puhelimen vaikka koko päiväksi tilaan mihin palaan vasta illalla. Luulen että pieni irtiotto "ulkomaailmasta" tekee todella hyvää. Tiedä häntä onko työasioiden liittäminen omiin välineisiin vain tekosyy.. Hupaisaa sinänsä. Jopa anoreksiaan liittyvän addiktion painon tarkkailua kohtaan olen selättänyt, mutta kahta en: some -ja kofeiiiniriippuvaisuutta. No, molemmissa on ollut "selvempiä" kausia ja sitten taas repsahduksia. Kummassakin ongelman helpottaminen vaatii asteittaista irtautumista. Ne kun pitäisi vaan saada jätettyä tavaksi..
Entä energisyys? Totta puhuen en muista milloin viimeksi olin energinen pidemmän aikaa kuin 1-2 tuntia kerrallaan. Toisaalta.. vanhuus ei tule yksin? Henkinen fyysinen lepo lienevät avainsanoja. Toisaalta aktiivisuus ja liikunta toimivat minulla sekä energisoivina että väsyttävinä asioina. Väsymys tulee oikeaan aikaan, ja helpottaa taas nukkumista ja sitä kautta palautumista. Toisaalta kaipaan arkeen myös haastetta aivoille.
Ehkä juuri opiskeluaikoina jolloin opinnot etenivät ja luistelu tasapainotti, energiatasot olivat kohdillaan. -Paitsi viimeisenä vuotena jona pidin itseäni kofeiinilla toimivana yli-ihmisenä. Ehkä sopivalla balanssilla varustettu aktiivinen elämä niin aivoille kuin keholle olisivat toimivin ratkaisu. Ja miten helposti sellaiseen pääsee...
Pohdintaa
Yhteenvetona voisi todeta, että kesältä haaveilen pääsyä siihen mitä joskus olin. Persoona ja ajatukset muokkautuvat ajan myötä, mutta uskon että pysyviäkin asioita on. Tällä hetkellä koen olevani lähellä sitä, mitä olin aikana kun käytin valproaatteja. Tämä ei vaan istu siihen mitä koen enemmän omaksi itsekseni.
Tälläkin kertaa "lääkitys" on vaihdettava, mutta se ei ole tablettien, vaan arjen ja elämäntyylin muodossa. Mitä itse haluaisin kokea, on tasainen arki ja turvallisuuden tunne sekä mahdollisuutta keskittyä yksittäisiin hetkiin ilman pakkoa pohtia mitä seuraavaksi. Tälllä hetkellä luulen että kaikki tuo on mahdollista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti