Liikunta: Onko pakko harrastaa jos ei tahdo?

Aikuisilla harrastaminen on hieman erilaista kuin lapsilla ja nuorilla, kiitos muutamia rajoitteiden. Sellaisia voivat olla esimerkiksi opiskelu, työ, perhe, lemmikit, kodin hoitaminen yms. Näitähän löytyy. Harrastaminen ei ole 100%:sen mahdotonta, riippuen toki millaista harrastusta tavoitellaan. Saatan olla väärässä, mutta usein erityisesti aikuisten kohdalla harrastus mielletään ensi sijaisesti liikuntaharrastukseksi. Itse kuulun harrastuksen kautta aktiiviliikkujiin, mutta minulla on myös ei-liikunnallisia harrastuksia. Kysymys kuuluukin: Onko jokaisen harrastavan aikuisen harrastuksen oltava liikuntaharrastus? Pieni varoitus lukijoille: tekstini pohjautuu täysiin omiin näkemyksiini, ei tutkittuun faktatietoon.

Liikuntaharrastuksen edut

Koska autot ja muut kulkuvälineet tuppaavat helposti hoitamaan pidemmät työmatkat, hyötyliikunta jää herkästi vähemmälle sillä alueella. No, en varmasti itsekään saisi poljettua esimerkiksi yli 10 km:n työmatkaa päivästä toiseen. Enkä välttämättä lyhyempääkään jos taivaalta sataa kaikenlaista mukavaa. Moniin ammatteihin kuuluu myös runsas määrä istumista, mikä on toinen tehokas liikunnan vähentäjä.

Näissä tilanteissa liikuntaharrastus lienee kätevä keino päästä liikkeelle, jottei pitkäaikainen istuminen kävisi liian raskaaksi kropalle. Osalle liikuntaharrastukset ovat mahdollisuus käydä jossain ja tavata ihmisiä. Osalle taas mahdollisuus olla hetki omien ajatusten kanssa. Yhteenvetona voisi todeta, että liikuntaharrastus on eräänlainen irtiotto arjesta ja hyvällä tavalla ”pakote” saada liikunta mukaan arkeen. Itse en miellä harrastukseksi ainoastaan maksullisia vaihtoehtoja joissa erikseen käydään, vaan esimerkiksi kävely- ja juoksulenkit tai vaikkapa koiran ulkoiluttamisen.

Fyysinen työ?

Niin. On myös olemassa ammatteja, joihin liittyy todella paljon liikkumista ja fyysisyyttä ylipäänsä. Jos työnkuvaan sisältyy vaikkapa kävelemistä, nostamista, kantamista yms., kroppa varmasti tulee saamaan sen ns. riittävän määrän liikuntaa jo työn kautta. Osalla energia voi hyvinkin riittää, mutta en ylläty jos jokainen selkeästi fyysistä työtä tekevä ei ole erityisen innokas kotiin palattuaan lähtemään juoksulenkille tai illan kuntojumppaan. On myös hyvä huomioida, että keho tarvitsee palautumisaikaa.

Ei siis liene yllätys jos työväenopiston piirustuskurssi tai lukupiiri houkuttelee enemmän, ja ehkäpä pääkoppa sekä kroppa kaipaavatkin jotain vähemmän liikkuvaa.

Hyvinvointi?

Jos työ sisältää runsaasti liikkumista, tarvitseeko työn ulkopuolella liikkua lainkaan? Hmm, jos minulta kysytään, sellainen ajatuksia virkistävä kevyt ulkoilu voisi olla ihan suositeltava vaihtoehto. Tällöin liikunta ei olisi pääosassa, vaan ulkoilma. Toisaalta fyysinen työ ei välttämättä takaa riittävän monipuolista liikuntaa, jolloin säännöllinen pieni lihastreeni voi olla hyväksi. Itse kuulun heihin, joiden on pakko pitää keskivartalon lihakset kunnossa jotta selkäongelmat pysyisivät kurissa.

Voisi siis todeta, että vapaa-ajalla olisi kaiketi suositeltavaa vahvistaa kroppaa siltä osa-alueelta, mitä työhön liittyvä liikkuminen ei tue. Yleensä kroppa kyllä ilmoittelee koska jokin osa on jäänyt pahasti huoltamatta. Ikävä todeta, mutta meidän ihmisolentojen kehot turvautuvat varsin usein negatiivisiin kannustimiin.

Pohdintaa

Entä jos työ ei sisällä lainkaan fyysistä tekemistä, eikä liikunta harrastuksena nappaa laisinkaan? Tämä on minulle haasteellinen kysymys, sillä totta puhuen minun on todella vaikea samaistua tilanteeseen.

Toisaalta ehkä voin käyttää oikoreittiä. On asioita joita olisi todellakin hyvä tehdä, mutta ne kiinnostavat meikäläistä vain satunnaisesti. Yksi sellainen on tekstien/kirjallisuuden lukeminen vieraalla kielellä. Englannin pitäisi olla maailman helpoin kieli, mutta sen ymmärtäminen erityisesti tietoteksteissä on aiheuttanut päänvaivaa iät ja ajat. Onnistuin suorittamaan muutaman vaaditun tentin vieraskielisestä materiaalista, mutta kyllä se oli työn ja tuskan takana! No, tietenkin olisi fiksua lukea säännöllisesti sitä englanninkielistä tekstiä jotta tuntuma pysyisi. Kirjastosta ei ole kulkeutunut kotiin asti muuta kuin suomenkielistä kirjallisuutta. -Hupskeikkaa! Olen kuitenkin löytänyt itselleni ”laiskan ihmisen reitin”: Etsiessäni tietoa yksinkertaisista aihepiireistä googletan myös englanninkieliset vaihtoehdot. Näin olen joutunut tulkitsemaan kieltä säännöllisesti, eivätkä tekstit ole tuottaneet vaikeuksia.

Pienenä soveltamisena tuosta liikuntaa voi yrittää ujuttaa arkeen mahdollisuuksien mukaan mm. työmatkoihin, työpaikalla liikkumiseen (portaat), kotona välttämällä pitkiä istumissessioita, ja yksi tärkeä: lyhyitäkään kävelymatkoja ei koskaan pidä väheksyä. Asenteellisella tasolla näkisin tärkeäksi olla syyllistämättä itseään, sillä se jos mikä vie viimeisetkin motivaation rippeet. Oli liikunnan rooli arjessa ja elämässä ylipäänsä millainen tahansa, sen ei tulisi olla muodossa joka nostattaa pääasiassa negatiivisia tunteita. Lisäksi on hyvä muistaa, että tapoja liikkua on monenlaisia. Se, että 95% tuttavissa näyttäisi pitävän ohjatuista ”tappotreeni” -tunneista ei tarkoita sitä, että jäljelle jäävän 5%:n tulisi olla samalla kannalla.

Itse näkisin liikunnan osana arkea, mutta sen roolin ei tarvitse olla ainoastaan yhdenlainen. Uskon vakaasti, että ilman liikuntaharrastuksia voi liikkua riittävästi, kun vain ujuttaa liikuntaa sille sopiviin tilanteisiin. Tässä kohden hyötyliikunta nousee tärkeään asemaan. Toistan jälleen sen, mitä moni varmaan ei pian kestäisi lukea: Mieti mitä teet tällä hetkellä oikein, ja pyri sitten vähitellen lisäämään sitä. Siispä turha stressi ja syyllisyys pois, sillä mon asia hoituu ilman niitäkin.