Kastejuhla

Viime viikonloppuna Juniori pääsi "estradille . No, tällä hetkellä joukon ainoana vauvana hän taitaa olla siellä jatkuvasti muutenkin. Yritän epätoivoisesti antaa huomiota mahdollisimman paljon Juniorin serkuille, mutta serkut ovatkin kypsempiä kuin tätinsä samassa iässä. 

Nuoresta iästään huolimatta yksikään heistä ei näytä kokevan minkään sortin mustasukkaisuutta. Sen sijaan he ovat suhtautuneet Junioriin lämpimästi. Jos rehellisiä ollaan, itse en varmasti olisi esim. viisivuotiaana osannut asennoitua noin hienosti. Nuorimman rooliin tottuneena olisin varmasti harmistunut vauvan viemästä huomiosta. Onneksi omenat ovat pudonneet riittävän kauaksi ja Juniori suorastaan fanittaa serkkujaan ❤ 

No, nyt Juniorilla oli uusi rooli. Luvassa oli kastejuhla. Itse stressasin ja hieman jännitin juhlaa. En ole erityisen taitava tällaisten juhlien järjestämisessä. Onneksi tällä(kin) osa-alueella minua fiksummat Juniorin isovanhemmat järjestivät tilaisuuden. Toki hoidin osani, mutta ilman Juniorin isovanhempia mm. koristelut, tarjoiltavat yms. olisivat jääneet erittäin askeettiselle tasolle. Tai vaihtoehtoisesti hyvin.. persoonalliseen muotoon? Olen siis joskus ollut kohtuullisen innokas mm. leipomaan, mutta vuosien mittaan olen laiskistunut. Harmi, olisi kiva taas palauttaa nekin taidot mieleen! Mikä estää? Hetkinen, keksin mielessäni selityksiä.. 

Tuttu seurakunta

Juniori liitettiin osaksi omaa kotiseurakuntaani, ei tosin alkuperäistä. Oma, alkuperäinen kotiseurakuntani on tosin "naapurissa". Tämä seurakunta on tullut tutuksi rippikoulutyön kautta, samoin kasteen suorittanut kirkkoherra. Itse kastetilaisuus pidettiin Juniorin isovanhempien luona. 

En ole lapsena osallistunut seurakunnan toimintaan, enkä liioin nuorenakaan. Oikeastaan osallistuminen toimintaan alkoi vasta aikuisiällä ja nimenomaan teologian opintojen myötä. Olen aina ollut tietyllä puolella pöytää, eli joko työntekijänä tai vapaaehtoisena, en asiakkaana. Nyt ajattelin hieman terästäytyä ainakin sen verran, että kokeilisin Juniorin kanssa vauvakerhoa tms. En vielä ole uskaltanut tehdä päätöstä säännöllliseen toimintaan osallistumisesta, mutta näitä kerhoja voisi ainakin kokeilla. 

Rakkautta ei puutu!

Kastetilaisuudessa konkretisoitui se, miten suurella määrällä rakkautta Junioria on siunattu! Ottaen huomioon millaisena yllätyksenä Juniorin saapuminen tuli (myös minulle ja Juniorin isälle), on ollut ihanaa miten Juniori on jo ennen syntymäänsä ollut tervetullut joukkoon ja kovasti häntä odotettiin. Juniorilla on maailman parhaat isovanhemmat, kummit ja tietenkin serkut! Kuten alussa kävi ilmi, luulen että jälkimmäisiä Juniori arvostaa eniten. Tämä ei tietenkään laske meidän vähän aikuisten arvoa, Juniori tykkää kovasti käytännössä katsoen kaikista ihmisistä. No, äiti saattaa välillä olla ärsyttävä.. 

Itse asiassa isovanhemmat ovat olleet Juniorille tärkeä osa perhettä oikeastaan syntymästä asti. Omat vanhempani ovat olleet häntä hyvin lähellä ja mukana Juniorin jokaisessa päivässä. Ajan myötä näytti kehittyneen mitä kenenkin kanssa on mukava tehdä. Isoäidille on ollut kiva jutella ja näyttää hymyä. Lisäksi sylissä on ollut erityisen mukava nukkua. Isoäiti olikin ensimmäinen joka keksi houkutella hymyn esiin. Isoisän kanssa puolestaan on ollut mukava seurata urheilua. Juniorille oli pienoinen pettymys kun jääkiekon MM-kisojen finaalin aikaan äiti pakotti nukkumaan. Isoisällä on myös omat laulunsa joita on mukava kuunnella. -Ja olkapää mitä vasten ollessa uni yllättää. 

Juniorin isovanhemmat ovat tärkeitä myös meille vanhemmille, sillä heillä on omasta takaa kokemusta niin omista lapsista kuin lapsenlapsista. Emme me, siis Juniorin vanhemmat mielestäni extreme -vanhoja ole näin esikoisen synnyttyä, mutta omalla kohdallani neljäkymmentä vuotta alkaa olla lähempänä kuin edellinen vuosikymmen. Toisaalta arvokasta tietoa ja kokemuksia koen saaneeni Juniorin serkkujen äidiltä eli sisareltani, jolla kokemusta on kertynyt kahden lapsen verran. Itse olen hieman aloittelija vielä. Mainittakoon että Juniori on viihtynyt mainiosti myös kahden setiensä ja (kummi)tätinsä sylissä. Itse asiassa sylikymmin sylissä oli niin hyvä olla että uni yllätti kesken kastetoimituksen!

Ja serkut.. jotenkin minusta tuntuu että lapsilla vain on jokin yhteys toisiinsa. Kun Juniori sai ensimmäisen kerran tavata toiset serkkunsa, me aikuiset emme liioin kiinnostaneet poitsua. Sen sijaan "tuijotuskilpailu" serkkujen kanssa oli paljon hauskempaa. Kun hymyä alkoi irtoamaan, serkut ovat tainneet saada siitä osansa. Kun Juniori tapasi ensimmäisen kerran serkkunsa isänsä puolelta, viisivuotiasta serkkupoikaa katsoessa Juniori oli yhtä hymyä! Luulen että ajan kuluessa Juniori fanittaa serkkujaan yhä enemmän ja odottaa innolla heitä kanssaan leikkimään! 

Meillä oli suuri saada kummeja myös ulkomailta asti! Toinen heistä oli minulle tuttu lapsuudesta asti. Oli suorastaan hämmentävän ihanaa miten me, jotka vietimme aikaa talojen välissä olevalla pellolla, jäähallilla ja Barbie -leikkien parissa olemme nyt äitejä. Itse asiassa Ystäväni aivan supersöötti tyttövauva on Junioria vain puoli vuotta vanhempi. Saako tässä vaiheessa vähän suunnitella.. 

Kasteen merkitys

Teologina olen jossain määrin pilkunviilaaja kasteen merkityksestä. Lapsi saa nimen ilman kastettakin, mutta (kristillisessä) kasteessa lapsi liittyy seurakuntaan. Uskonnollisesta näkökulmasta hänestä tulee Jumalan lapsi. Koska kuulun "uskovaisiin", kirkolliset toimitukset ylipäänsä ovat osa uskontoa, eivät siis niinkään traditio. Näen itseni kuitenkin uskovaisena melko rentona ja kannatan aiheeseen liittyvää positiivista asennetta: Ilosanoma ja rakkaus edellä. 

Olin todella iloinen kasteen suorittavan papin puhuessa lapsen kristillisestä kasvatuksesta käytännössä. Se voi olla ihan vain lähellä olemista. Tosin tämä ei mielestäni ole "vain", Juuri se läsnäolo on tärkeintä. Jos minulta kysytään jatkossa esim. mitä Juniorille voisi hankkia lahjaksi, vastaisin että koitetaan tavata livenä jos mahdollista. En siis ole kieltämässä lapseltani leluja tai muutakaan materiaa. Uskon vain, että enitsen hän saa irti hetkistä joina hänen kanssaan vietetään aikaa. Pieni puolustus: tässä kirjoittaessani sattui päiväunihetki :D 

Mitä itse haluan Juniorille opettaa, on että kaste ei arvota ihmisiä. Kun tulevaisuudessa hänellä (toivottavasti) on kavereita, ketään ei saa väheksyä sen perusteella onko hänet kastettu, mitä uskontoa hän edustaa vai edustaako mitään uskontoa jne. Vaikka toivon Juniorin sitten joskus käyvän rippikoulun, hän saa itse valita käykö vai ei. Mopon suhteen on eri. Onneksi minulla on 15 vuotta aikaa kouluttaa itseni myötämielisemmäksi kyseistä rakkinetta kohtaan. 

Kokonaisuudessaan kastejuhla oli kaikin puolin hieno kokemus, johon jokainen paikalla ollut toi osansa. Erityinen kiitos kuuluu tietenkin heille, jotka auttoivat juhlissa ja niiden järjestelyssä, sillä itse en todellakaan ole mikään asiantuntija tällaisissa. Juhlassa konkretisoitui se, miten hyvin Juniorin asiat ovat. Jotenkin tämä saa tuntemaan samaa: minullakin asiat ovat hyvin koska Juniorillakin on. Hänellä on hyvä isä (äidistä en kommentoi), ihanat isovanhemmat, aivan mahtavat serkut ja tietenkin parhaat kummit. Lämmin kiitos kaikille tuosta ikimuistoisesta päivästä! <3

P.S Poikani oikea nimi ei ole Juniori..