”On
lottovoitto syntyä Suomeen.” Tässä lause mitä en ole koskaan
täysin ymmärtänyt. Kai tämä on hyvä maa, mutta ei mikään
paratiisi. Toisaalta sellaista klassista utopistista valtiota lienee
vaikea löytää, ainakin jos haluaa pysyä realismin rajojen
sisällä. Miksi lottovoitto? Ehkä siksi, että Suomi on nk.
hyvinvointivaltio, ainakin jonkin aikaa vielä. Täällä on
jokaisella yhtäläiset mahdollisuudet käydä koulua, saada
terveydenhoitoa, opiskella ammattiin ja tehdä työtä. Tosin
työpaikkoja tahtoo olla aina hieman vähemmän suhteessa hakijoihin,
mutta ketään ei kaiketi ole ennalta leimattu kelpaamattomaksi.
Luulisin?
Rikkaita
kritisoivat nuori kapinallinen..ainakin melkein
Teini-ikäisenä
innostuin työväenaatteesta, mutta pintapuolisesti. Lähinnä siksi
että halusin olla mukamas erilainen, kiihkeä, idealistinen,
kapinallinen ja uniikki nuori. Valitettavasti maalliset hauskuudet
kuten harrastukset taisivat laimentaa idealistista puoltani. Mutta
minulla oli mielipiteitä, ja voimakkaita sellaisia.
Taustamateriaalia en vain koskaan malttanut lukea. Kritisoin rikkaita
”porvareita”, ja halusin pitää työväen puolta. Tein tämän
lähinnä suunsoiton merkeissä jos aiheesta satuttiin
keskustelemaan.
Rikkaiden
pitäisi luopua omaisuudestaan ja antaa köyhille. Köyhät, eli
työläiset olivat ainoaa rehellistä kansaa maan päällä. En
miettinyt miten hyvätuloinen eli rikas oli tullut rikkaaksi. Ehkä
hän vain sai rahat jostain esimerkiksi perinnön kautta. Rikkaat
olivat pahoja, itsekkäitä elitistejä, jotka vain loikoilivat
nojatuoleissaan kallista sikaria poltellen. He elelevät omassa
kullatussa kuplassaan, ja samaan aikaan muu maailma kärsii
köyhyydessä. Olin siis yläasteikäinen tai lukion ekalla, enkä
erityisen ahkera sanomalehtien tai muunkaan median hyödyntäjä.
Lasketaanko teinilehdet laadukkaaksi tietolähteeksi? Hei, olin
edelleenkin teini, ja aivokapasiteettini vasta kehitysasteella!
Ensimmäinen
palkka: ”minä ansaitsin tämän rahan”
Menin
ensimmäistä kertaa kesätöihin hävettävän myöhään. Omalla
paikkakunnallani moni aloitti kesätyöt 16-vuotiaana, mutta itse
olin jo 18-vuotias. No, ehkä tuo kaksi vuotta ei tee minusta huonoa
ihmistä. Toki olin auttanut kotitöissä, siivonnut, laittanut
ruokaa ja leikannut nurmikkoa. Ennen lukion toista luokkaa toteutin
kahdeksan muun tytön kanssa kotipaikkani alikulkutunnelin
maalausprojektin, mikä veikin suuren osan kesästä. Palkkaa emme
saaneet, mutta kunta kustansi maalit. Olen tästä edelleenkin
kiitollinen.
Mutta
ensimmäinen kerta ”oikeissa” töissä oli tietenkin oma
kokemuksensa, joskin lyhytkestoinen sellainen. Olin paikallisessa
kesätapahtumassa pitämässä lasten puuhapöytää, eli auttelin
mukuloita askartelemaan viirin. Ei sentään, tätä ennen pidin
kerran viikossa kaverin kanssa näytelmäkerhoa paikallisen
4H-yhdistyksen alaisena!
No,
kun ensimmäinen palkkakuitti tuli, kokemus oli huikea. Sain palkkaa
tekemästäni työstä. Ajatus kuulostaa ehkä turhalta hehkuttaa
näin, mutta minulle se oli hieno kokemus. Tässä todellakin opin,
että itse tekemällä työtä voi ansaita palkkaa.
Putoaako
raha vain jostain?
Vaikka
voikin olla lottovoitto syntyä Suomeen, ne varsinaisen lottovoitot
ovat harvinaisempia, etenkin päävoitot. En oikein usko, että
Suomessa olisi suurtakaan määrää esimerkiksi perinnön voimin
eläviä henkilöitä. Rikkaan puolison elättämiä kenties jossain
määrin, mutta en uskalla tarkkoja prosentuaalisia arvioita heittää.
Suuri
osa lienee siis korkeapalkkaisen työn tekijöitä. Mikä näitä
korkeapalkkaisia työpaikkoja yhdistää? Otetaanpa esimerkiksi
juristi, tuomari, suuremman yrityksen johtaja ja vaikkapa
hammaslääkäri. Ehkä hyvällä liikeidealla ja myyntitaidoilla voi
pyörittää suurempaakin bisnestä, mutta aika monella johtalla
lienee taustalla mm. kauppakorkean tutkinto. Haasteellinen
korkeakoulututkinto yhdistää myös muita mainittuja ammatteja. Ehkä
olen väärässä, mutta käsittääkseni oikeustieteelliseen tai
vaikkapa hammaslääketieteelliseen ei vain ”mennä”, eikä
tutkintoa suoriteta päivän kurssina. Lyhimmilläänkin tutkinnon
suorittaminen vie useita vuosia.
Työskentely
alkaa jo varhain
Hikari,
hikari hikari!! Jokaisen kiitettävän koenumeron jälkeen jälkeen
oppilas X saa kuunnella tuota hokemaa. No, ei jokainen, mutta osa.
Oppilas X ei välttämättä opi lukematta, mutta hän haluaa saada
hyviä arvosanoja. Yläasteella häntä alkaa houkutella johonkin
tiettyyn oppiaineeseen suuntautunut lukio. Lukioon ei pääse kuka
tahansa, siispä oppilas X näkee vaivaa saadakseen keskiarvonsa
riittäväksi.
Oppilas
X hyväksytään kyseiseen lukioon. Työmäärä lisääntyy, mutta
oppilas X ei halua luovuttaa. Lukioaikana hänelle alkaa hahmottua
mahdollisia toiveammatteja, ja toisena vuotena hän tietää minne
hakea. Ylioppilaskirjoituksissa on panostettava jälleen tiettyihin
oppiaineisiin. Koska pääsykoemateriaali julkaistaan myöhemmin, on
kirjoituksiin hyvä valmistautua hyvissä ajoin. Kirjoitukset
tulevat, ja oppilas X on valmistautunut niihin. Kirjoitusten jälkeen
on aika perehtyä pääsykoemateriaaleihin. Oppilas X käyttää
useita tunteja lukemiseen päivän aikana. TV-sarjat, illanvietot ja
somen selaaminen jäävät vähemmälle. Elämä muuttuu miltei
luostarimaiseksi.
Pääsykokeiden
aika koittaa. Oppilas X on valmistautunut, ja kykenee vastaamaan
vaadittuihin kysymyksiin. Tulosten tullessa julki selviää, että
oppilas X on saanut opiskelupaikan. Opiskelu jatkuu, mutta kahta
haasteellisempana. Oppilas X:lle hahmottuu opiskeluvuosien aikana
ala, jossa hän haluaa työskennellä. Hän luo opiskelunsa aikana
suhteita työpaikkoihin ja hankkii parhaansa mukaan työkokemusta.
Ennen pitkää hän valmistuu, ja saa pian unelmiensa työpaikan.
Tarina
osoittautui pitkäksi, mutta osoittaa ettei se ”hyväpalkkainen
unelmatyö” vain lennähdä monenkaan nenän eteen.
Työmäärä
ja vastuu
En
tiedä millaista johtajan työ on, mutta luulenpa että työaikoja ei
aina ole. 17 vuotta takaperin johtaja tarkoitti minulle itsekeskeistä
k***päätä, joka itse vei rahat tekemättä mitään, kun muuta
raatavat orjatyövoimalla. Valitettavasti tällaistakin tapahtuu,
mutta Suomessa kenties vähemmän. Toivon niin? Käsitykseni
suuremman yritysen tai muun vastaavan johtajasta on seuraavanlainen:
Johtajan tulee olla tavoitettavissa, myös mahdollisena loma-aikana.
Työt voivat seurata kotiin, jos eivät paperilla niin korvien
välissä. Vastuuta on paljon, ja johtajan tulee tuntea työmaansa
hyvin. Johtajan tulee huolehtia alaistensa riittävistä palkoista ja
työoloista. Hyvä johtaja vierailee riittävän usein työntekijöiden
keskuudessa, ja kuuntelee heitä.
Juristin
käyttämän tiedon on perustuttuva lakipykäliin, jolloin hänen on
tunnettava ne erittäin hyvin. Tuomarin puolestaan ei voi tehdä
päätöksiään oman mielensä mukaan, vaan hänen on tulkittava
juristien työn tuloksia, ja sovellettava niitä noudattamaan
lakipykäliä. Pahoittelen jos käsityksen meni pahasti metsään.
Hammaslääkäri taas ei voi tehdä juurihoitoa ”jotenkuten”,
eikä myöskään arvioida purentaa planeettojen asennon mukaan.
Yhteenveto: Jokaisella ammattiryhmällä on suuri vastuu, ja
virheiden seuraukset voivat olla todella ikävät.
Onko
vihaaminen ja kadehtiminen tarpeen?
Harvempi
näiden hyväpalkkaisten ammattien edustaja on tuosta noin vain
saanut kaiken. Jokainen on jo varhain tehnyt työtä ammattinsa ja
tulotasonsa eteen. En todellakaan yritä tekstini kautta haukkua
”tavallisia duunareita” laiskoiksi. Kuten moni varmaan on
käsittänytkin, olen opiskelija, ja siitä voi päätellä miten
rikasta porukkaa edustan. Vaikka en taloudellisesta tilanteestani
halua tämän tarkemmin avautua, minun tuskin tarvitsee todistella
etten ole miljonääri.
Klisee
tai ei, jokaisen alan työntekijää tarvintaan. Valitetettavasti
palkat ovat erilaiset, ja on täysin ymmärrettävää, että nuo
”hyväpalkkaisen duunin” tekijät ovat kateuden ja jopa vihan
kohde. Olen itse kasvanut vihaamisvaiheen ohi viimeistään siinä
vaiheessa, kun ymmärsin että palkan eteen todellakin tehdään
jotain. Tottakai olen tietoinen, että on olemassa lukuisia ammatteja
joissa työtä saa tehdä runsaasti mutta pienellä palkalla. Ottaen
huomioon työn vaativuuden ja henkisen kuormittavuuden, esimerkiksi
sairaanhoitajien palkkoja olisin erittäin valmis nostamaan.
Mutta
jos ajatellaan ammatteja jotka mainitsin, niihin liittyvä työ alkaa
monilla jo varhain. Se, että työstä saa enemmän palkkaa,
tarkoittaa usein myös suurta työmäärää, vaativuutta ja
vastuuta. Toki jokunen poikkeus löytyy lähes aina.
Voisin
vieläkin kritisoida ns. rikkaita, mutta olen todennut sellaisen
turhaksi. En ollut koskaan erityisen tavoitteellinen oppilas, vaikka
pyrinkin sellaiseen ns. hyvään todistukseen. Minulla ei ollut
teini-ikäisenä selkeää toiveammattia, eikä myöskään palavaa
halua menestyä. Kun tarkemmin mietin, en koskaan ole ollut johtaja
-tyyppiä, vaikka osaankin komennella vähän liiankin hyvin.
Toisaalta en ole koskaan haaveillut olevani rikas.
Olen
ollut sellainen ”perushyvä” koulussa, harrastuksissa, ja näin
ollen ”perushyvät” tulot ja elämäntyylit sopivat minulle
mainiosti. Toki olisi kiva jossain vaiheessa matkustella kerran
vuodessa ja omistaa auto, ehkä asuntokin. Mutta näidenkään ei
tarvitse olla napattu mistään luksus -elämäntyylistä. Tavallinen
kelpaa hyvin! En koskaan ole ymmärtänyt sitä, mikä ihmeen
pakkomielle ihmisillä on loppuvuodesta seurata toistensa palkkoja.
Jos elämä sujuu juuri sillä tulotasolla missä on, miksi väkisin
lietsoa kateutta ja lopulta maksimaalista v***tusta? Jos niiden ns.
perusasioiden turvaaminen on mahdollista, miten yksi ylimääräinen
vuosituloissa todellisuudessa näkyisi? Todennäköisesti eroa ei
huomattaisi, mutta kateus nostaa rahasumman tähtitieteellisiin
lukemiin.
Jospa
siis keskittyisimme arvostamaan itseämme ja toisiamme niin, että
rahakysymykset jäisivät edes hetkeksi ulkopuolelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti