Opintojen loppusuora ja harrastekilpaurheilu: Näin panostan jaksamiseeni keväällä 2018

Gradu on edennyt ihan mukavasti, mutta ihan sormia napsauttamalla se tuskin parissa sekunnissa valmistuu. Tekstiä naputtamalla sen sijaan kyllä, jokunen ylimääräinen sekunti voi mennä. Tai jokusia viikkoja? Monesta kuukaudesta ei sen sijaan tarvitse enää puhua!Gradun ohelle ensi viikolla minua alkavat ”häiritä” praktikum II:n kurssit, sekä pari pakollista tenttiä. Työharjoittelun ohella minua tulee häiritsemään sivuaine.

Tekemistä siis riittää, etenkin kun ohella haluan turhamaisena masokistina panostaa tuohon harrastekilpaurheiluun. Haasteeksi nousee eräs harmillinen ilmiö: Vuorokaudessa on vain rajoitettu määrä tunteja. Ohella olisi tietenkin kiva että kämppä pysyy siistinä, ja että jääkaapista löytyy muutakin kuin tyhjyyttä. Myönnän että usein tekee tiukkaa, tai sitten olen vain harvinaisen hidas ja laiska. Tosin mietityttää millaisia ”koneita” ne muut, ns. ahkerammat ovat. Laiska tai en, eivät ne energiamäärät tahdo aina olla huipputasolla. Tämän vuoksi olen yrittänyt entistä tarkemmin panostaa omaan jaksamiseeni eri tavoin.

Säännöllisyys

Tämä puoli helpottuu eniten siinä vaiheessa, kun lähiopetus alkaa. Toki päivärytmini on ilmankin sellaista melko täsmällinen, mutta kyllä säännölliset menemiset ja tuovat lisää selkeyttä aikatauluihin.

Mitä säännöllisyys käytännössä tarkoittaa omalla kohdallani? Muun muuassa nukkumaanmenoaikoja, ruoka-aikoja, työskentelyaikoja, liikunta-aikoja ja tietenkin määrittelemättömiä, eli vapaa-aikoja. Kun aikataulut ovat selkeät, sujuu työskentelykin helpommin. Erityisesti rajatun ajan käsittäminen tehostaa työskentelyä kummasti!

Yliopistollahan nämä joulun ajan lomat ovat melkein nolostuttavan pitkiä. Tosin myönnän ettei aika mennyt aivan lomailun merkeissä, sillä gradu osaltaan työllisti lomallakin. Lomarytmi on kuitenkin hivenen vapaampi, samoin päivärytmi. Nukkumaanmenoajat myöhäistyvät, kämpästä voi lähteä ulos kun itse haluaa jne. Tämä ei estä tekemistä, mutta määrättyihin aikatauluihin palaaminen on aina oma projektinsa. Aluksi saa todellakin juosta pää kolmantena jalkana. Lisähaastetta tuo julkisen liikenteen radikaali huononeminen, eli saa nähdä miten matkustaminen tulee sujumaan. Jostain syystä auto alkaa houkuttelemaan yhä enemmän.. Mutta onnistuessaan säännöllisyys erityisesti arkipäivinä mahdollistaa asioiden hoitumisen ajallaan.

Nukkumaanmenoaika (taas) aikaisempaan

Tämä tahtoo olla oikea riesa! Mutta valitettavasti kuitenkin ainoa keino saada riittävästi unta. Akateeminen vartti ei valitettavasti veny jatkuvasti, siispä unimäärää on lisättävä illasta käsin. En koe olevani luonnostani ”iltavirkku”, mutta ajan myötä nukkumaanmenoaika siirtyy tunnilla eteenpäin. Koska lipsahdus tapahtuu hitaasti, on ajan muuttaminen tehtävä myös osissa jotta muutos olisi pysyvämpi.

Riittävien yöunien merkitys on kuitenkin sen verran suuri, että tämä ärsyttävä projekti on todella kannattava. Nuorempana, siis parikymppisenä nykyin ongelmitta päälle yhdeksän tuntia. Nyt ”vanhempana” eli 32-vuotiaana ihanteellinen määrä on kahdeksan tunnin luokkaa, mieluummin yli. Yhdeksää tuntia saan tuskin koskaan nukuttua, mutta kieltämättä toivon kroppani suostuvan vielä moiseen. Jaksaminen ja keskittymiskyky olisivat hyvällä onnella silloin paremmassa kuosissa. Toisaalta uskon kehon tottuvan myös suurempaan unimäärään, sillä syksyllä uniongelmien aikaan en tuntenut sellaista ”perinteistä” väysymystä. Olin itse asiassa pirteä, mutta moni asia sujui varsin huterasti. Muisti pätki, luettua oli vaikea ymmärtää, koordinaatio heitteli jne. Tämä nyt saavutettu +/- kahdeksan tuntia on tuonut jotain tolkkua päivän tekemisiin.

Eli nyt on otettava itseään niskasta kiinni, ja todellakin siirryttävä peiton alle aikaisemmin. Toki nukahtaminen ja unen laatu voivat vaihdella, mutta muuten en kelpuuta itseltäni minkään laisia tekosyitä. Että näin.

Riittävä ja monipuolinen ravinto

No tästä on muodostunut melkein toinen uskonto! Kyse ei siis ole superruuilla ”hifistelystä”, ravintoaineiden määrän laskemisesta mikrogrammojen tasolla eikä myöskään muustakaan perustasoa syvällisemmästä. Kyse on tavallisesta ruuasta riittävän suurissa määrin ja riittävän monipuolisesti. Sen tosin myönnän, että Leaderin soijaproteiinijauheesta on tullut vakiotarvike ruokakaappiin. Proteiinipatukat olen sen sijaan jättänyt pois, mutta rahkoja tulee nautittua. Ja mitä soijaproteiinin vaaroihin tulee, muistattaisin edustavani naissukupuolta! Minun ei näin ollen (ymmärtääkseni) tarvitse kantaa huolta siittiöitteni laadusta.

"Man, women, man women"

Mutta hedelmällisyyskysymykset sikseen. Olen siis energiatavoitteessani selkeästi voiton puolella. Yritän kuukauden pari pysyä tässä 1900 kcal:n selkeästi paremmalla puolella, ja suoritan sitten tylsän ja pitkäveteisen laskutoimituksen, eli tarkistan missä mennään. Sen jälkeen on pienen lisäyksen aika. En ole vielä päättänyt kohdistanko lisäyksen ns. isoon ateriaan vai välipalaan. Totta puhuen tämä riippuu ihan siitä, mikä vatsalleni parhaiten sopii. Tuo refluksivaiva ei nimittäin tykkää sen enempää liian tyhjästä kuin ylitäydestäkään vatsasta.

Ravitsemuspuolen parantamisessa minua ei kuitenkaan motivoi ainoastaan fyysinen, vaan myös henkinen puoli. Vaikka mieliala tahtoo välillä käydä maan kamaralla, keskimääräin olen voinut henkisesti paremmin ruokaprojektin myötä. Muutokset eivät ole olleet spontaaneja, mutta havaittavissa pitkällä aikavälilä.

Mihin panostan seuraavaksi? Yhden vastauksen antavat maapähkinä, cia-siemenet ja seesaminsiemenet. Siis mitä tällä hetkellä kaapista löytyy. Näitähän yhdistävät hyvät rasvat! Näihinpä satsaan taas, ja muistaessani myös rasvaiseen kalaan. Koska kroppa käyttää energiaa tehokkaammin, ei lihasmassan pysyvyys ole enää itsestäänselvyys. Tästä syystä on hyvä panostaa niin proteiinin kuin hyvien hiilihydraattien riittävään saantiin. Luvassa ei ole hikoilua keittiövaa'an ja taskulaskimen kanssa, vaan annoksen kokoamista maalaisjärjen turvin.

Tekeminen rennolla otteella

Tämän ei tarvitse tarkoittaa välinpitämättömyyttä tai asioiden tekemistä ”jotenkin”. Oli kyse sitten opiskelusta, luistelusta, siivouksesta tms., teen parhaani. Se että teen parhaani, on suurin määrä mitä voin antaa, siispä se riittäköön.

Ei ole katastrofi jos kaikki menekään parhaimmalla mahdollisella tavalla. Graduni osioiden ei tarvitse olla viimeisen päälle valmiita seminaareissa, eikä lopullisen arvosanan tarvitse olla korkein mahdollinen. Teen sen minkä voin näillä resursseilla ja käytettävissä olevalla ajalla. Myös kisaohjelmani on vaiheessa ja kiire tulee, mutta entä sitten? Menen tekemään parhaani, ja se siitä.

Tämän asenteen otin käyttöön loppusyksystä. Väsymys painoi eikä mikään tuntunut sujuvan. Seminaarit ja muutkin luennot pelottivat, samoin tehtävien palauttaminen. Lopulta päätin irtautua turhasta stressaamisesta. Teen hommani niin hyvin kuin osaan ja pystyn, se riittäköön. Näin olen päässyt mukavasti eteenpäin, mutta pääkoppa on ollut paljon vähemmän koetuksella.

Jotain uutta?

Perusasioita nämä taitavat pidemmän päälle olla. Kovan kiireen keskellä sellaiset vain tahtovat unohtua herkästi. Kiireessä paniikki iskee, ja perusasioista huoleminen jää vähemmälle. Unimäärä laskee, syöminen muuttuu epäsäännölliseksi ja epämääräiseksi. Vaikka fyysisen puolen huolehtimista on helppo väheksyä, vuosien kokemuksella voin todeta sen puolen merkityksen olevan todella suuri. Kun keho on huonossa kunnossa, ei pääkoppakaan toimi toivotulla tavalla.

Tuo säännöllisyys voi monen korvaan kuulostaa orjuuttavalta, mutta minulla se tarkoittaa myös riittävästä levosta huolehtimista. Erityisesti liikunnan suhteen olen yhä tarkemmin pitänyt huolta siitä, ettei enemmän sykettä nostava liikunta ajoittuisi liian myöhäiseen iltaan, eli yli klo: 20:n. Venyttely toki on sallittua, samoin jooga-tyyppiset liikkeet. Vaikka tuo sunnuntai-aamun klo 10:n jääharjoittelu ei ole mitään herkkua, kellonaika on kokonaisuutta ajatellen todella ihanteellinen. Päivä lähtee käyntiin, aktivoituminen käy helposti, ja iltasella ollaankin valmiita levähtämään. Tästä syystä pidän eniten aamutreenistä, vaikkei lähteminen mitään herkkua olekaan.

Myös asenne on tärkeä. Tein liian monta vuotta sen virheen, että annoin stressille ja paniikille liian helposti vallan. Toki ne tahtovat päästä vieläkin niskan päälle, mutta selkeästi harvemmin. Yritän kylmän rauhallisesti, ja parhaimmilla rennolla otteella vain tehdä. Silloin olen saanut eniten aikaiseksi. Vaikka kellolla on tärkeä rooli, joskus ajan unohtaminen on ratkaiseva askel. Kun määräajan hetkeksi jättää sikseen, voi keskittyä itse tekemiseen.

Tsemppiä kaikille alkuvuoden projekteihin, ja olkaa rohkeasti terveellä tavalla itsekkäitä!