torstai 7. kesäkuuta 2018

Dieettikuulumisia: Skarpattu on!


Viime kerralla oli myönnettävä, että ”dieetissä” oli tapahtunut lipsumisia. Minun kohdallani tämä tarkoittaa liian vähäistä energiamäärää. Tarkkoja laskuja en ole suorittanut, sillä ruokamäärien väheneminen aika usein tarkoittaa myös energiamäärän vähenemistä. Toki korkeaenergisellä ravinnolla tilanne on kompensoitavissa, mutta en totta puhuen ole voinut sellaisillakaan kehua. Toki siemeniä on mennyt päivittäin, mutta määrä ei ole päätähuimaava. Myös pähkinöiden kulutuksessa myönnän laiskistuneeni. Eli onko tässä tapahtunut yhtäkäs minkäänlaisia parannuksia?


Lämpimän aterian yleistyminen
Tämä oli yksi tavoitteista, ja uskallan väittää saavuttaneeni sen kohtalaisen hyvin. Sekä viime että tällä viikolla olen myös hyödyntänyt Unicafén tarjontaa, eli kodin ulkopuolellakin on syöty. Ei kai pitäisi nirsoilla, mutta ruokalistan kanssa ei ole ollut onnea. Toisaalta olen mennyt Unicaféseen aika spontaanisti, jolloin ruokalistoja ei ole tullut katsottua etukäteen.


Kuvahaun tulos haulle chili con soya


Myös kotona on tullut harrastettua lämpimiä aterioita useamman päivän ajan. Nyt toivon että saan itsestäni irti jatkaa tätä tapaa. Joskus vain yksinkertaisesti lyö tyhjää kun ruokaa pitäisi laittaa. Valmisaterioista en suoraan sanottuna pidä. Salaatit menevät ja tulen edelleenkin sallimaan ne itselleni, mutta ns. pakolliseksi lisäksi tulee jokin hiilihydraattipitoinen aines. Käytännössä tämä tarkoittaa perunaa tai pastaa, ei sen kummoisempaa.

Kasvikset ovat pysyneet
Tästä osioista olen erittäin tyytyväinen! Kasviksia on viime viikkoina ollut jääkaapissa valmiiksi pilkottuina ja valmiina käyttöön. Leivän päällä olen edelleenkin huono harrastamaan muuta kuin kurkkua tai tomaattia. Osasyy tähän on taipumuksessani pudottaa lattialle päälliset. Kaikessa niitä vaikeuksia voikin ilmetä..


Kuvahaun tulos haulle vegetables


Olen kasvisten kanssa noudattanut ”lautasmallia”, eli noin puolet kasviksia. Toistaiseksi tämä on toiminut hyvin. Kun kroppa mukautuu muutoksiin, katson ja pohdin lautasmallin rakennetta uudelleen. Jos nyt jotain positiivisia muutoksia on mainittava, ihoni on ollut paremmassa kunnossa. Tosin auringolla voi olla osuutensa asiaan, mutta tuskin kasviksista haittaakaan on.

Vähemmän kahvia
Tämä ei suoranaisesti ”dieettiosuuteen”, mutta kehaisempa silti. Olen viimeisen kahden viikon ajan vähentänyt kahvinkulutusta puolella! Mitään dramaattista syytä tähän muutokseen ei ollut. No hyvä on, selvittelen onko refluksivaiva hillittävissä kahvia vähentämällä. Se pirulainen kun rajoittaa ruokavalikoimaa. En suoraan sanottuna pidä erityisen rasvaisesta ruuasta, mutta joskus joissa ”lempeissä ruuissa” pysyminen on hieman turhauttavaa, erityisesti sosiaalisissa tilanteissa. Jos tarkoituksena olisi syödä ulkona, ei-listalla ovat pikaruokapaikkojen ja pizzerioiden ohella intialaiset ja nepalilaiset ravintolat. Niin ja kiinalainen on myös ei-listalla.


Kuvahaun tulos haulle coffee



Onko kahvin vähentäminen auttanut? -Toistaiseksi ei. Toisaalta positiivinen muutos on kahvihetken lyhyempi kesto. Huono puoli lienee se, että kahvia todellakin tekee mieli. Saa nähdä miten pitkään sitkeys riittää..

..mutta vähemmän terveellisiä korvikkeita
No hei, kukaan ei ole täydellinen! Kun menin tekemään kouluhommia kirjastoon, kerran jos toisenkin huomasin ottaneeni matkaevääksi Lidlin energiajuoman. Omantunnon soimausta vaientaakseni totean, että tölkki on pieni ja varsin edullinen. Parilla kerralla tein hellällä otteella pienen korjausliikkeen. Ei, en sentään kivennäisveteen yltänyt vielä. Mutta seuraava kaveri oli Lidlin light -cola. Totta puhuen itseänikin hymyilyttää hieman tällainen lievä kaksinaismoralismi.


Kuvahaun tulos haulle lidl freeway cola can


Mutta jos rehellisiä ollaan, en viitsi joka kerta miettiä sitä järkevintä vaihtoehtoa. Motivaatio opiskelun suhteen alkaa olla sen verran alamaissa, että pieni paheellisuus työhetkiin tuo jotain hauskaa. Kun gradu on valmis ja sivuaine hoidettu alta pois, harkitsen makeutusaineiden, kofeiinin ja muiden kemiallisten yhdisteiden putsaamista kehostani. Ehkä mutustelen tiskiharjaa. Tai sitten annan asian olla ja panostan kohtuullisuuteen.

Jatkosuunnitelmia
Tulen edelleenkin pitämään rennon asenteen avainasemassa. Ehdin syömishäiriöaikoina stressata syömisiä, kaloreita ja ties mitä siinä määrin, että mittani tuli täyteen. Tietenkin pyrin panostamaan riittävään energiamäärään ja aion skarpata päästäkseni aiemmalle tasolle ja eteenpäin. Mutta suorittamispuolen jätän sikseen.

Jos jotain käytännön tason suunnitelmia on tehtävä, yritän hetken aikaa pitää lämpimät ateriat tapana. Kun homma sujuu automaattisesti, alkaa määrien nostaminen. Tällä hetkellä treeni on tosiaan kevyempää ja lepopäiviä tai erittäin kevennettyjä päiviä on enemmän. Näinä päivinä pyrin kuitenkin olemaan vähentämättä päivän energiamäärää.

Eli näillä eväillä eteenpäin, ja lähes kirjaimellisesti.

Kuvahaun tulos haulle homer simpson i will

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti