Minä ja hiilihydraatit vuoden "dieetin" jälkeen

Hiilihydraatit ovat ilmeisesti viimeinkin siirtymässä pois demonin roolista. Myönnän suoraan tulleeni itse aikoinaan aivopestyksi hiilihydraattien demonisoimisen aikana, kymmenisen vuotta sitten. Tuona aikana karppaus oli alkanut rantautua painonhallintakeinona omaan tuttavapiiriini. Vähitellen perunasta tuli pahis, eikä banaaniin saanut edes vilkaista. Hassua sinänsä, valkoista sokeria sisältäviä tuotteita vältettiin kaikessa hiljaisuudessa, mutta ne eivät saaneen samanlaisia pirunsarvia kuin hiilihydraatteja enemmän sisältävät kasvikset ja hedelmät. Ehkä osalla oli salainen Snickers -kätkö lukkojen takana? Eli perunasta tuli paha, porkkana menetteli mutta sitä oli käytettävä varoen. Lanttu oli järkevin vaihtoehto.

Kieltämättä alkuvaiheessa minulta putosikin muutama kilo, mikä tosin saattoi olla nestettä. Muu olotila ei tainnut olla ainakaan parempi. Kuten arvata saattaa, lopputuloksena oli se surullisen kuuluisa hiilihydraatitkammo. Ja se muuten juurtui useammaksi vuodeksi aina aina kesään 2017. Tarina toistuu jälleen: Lisääntynyt treenimäärä ja niukka energiamäärä erityisesti hiilihydraattien suhteen johti mm. säästöliekkiin ja nesteen kertymiseen lihaksiin. Yritä siinä sitten pitää motivaatiota yllä. Lopulta oli pakkoa uskoa, että energiaa oli saatava enemmän. Minä valopää aloitin tietenkin proteiinin lisäyksellä, eli tilanne ei liioin parantunut. Jossain vaiheessa tapahtui se ihme, että uskaltauduin tekemään varovaisia lisäyksiä hiilihydraattien suhteen. No jo alkoi tapahtua! Mitään ihmeparantumista ei kuitenkaan tapahtunut, mutta kuluneen vuoden ajan olen päässyt reippaasti eteenpäin.

Banaani päivässä ja joskus kaksikin

Banaani tosiaan kuului kiellettyihin ruokiin todella pitkään. Jossain vaiheessa uskaltauduin lisäämään puolikkaan banaania esimerkiksi jogurtin sekaan tai smoothieen. Tämä aiemmin pahis osoittautui lopulta loistavaksi energialähteeksi, mutta myös palautusruuaksi. Siinä avittavat banaanin sisältämien kaliumin ja magnesiumin ohella juuri ne hiilihydraatit.

Nykyään banaani on vakiolisä treenijuomassani. Muita ah niin hienoja aineksia ovat Learin soijaproteiinijauho ja maito. Usein laitan sekä lehmänmaitoa että kasvimaitoa (esim. soija-tai kauramaitoa), joskus vain toista. Tämä valinta ei liity mihinkään terveydelliseen tekijään, vaan siihen mitä jääkaapista löytyy.

Perunasta ja riisistä helpotusta aterian kokoamiseen

Perunan olen uskaltanut ottaa takaisin lautaselleni! Tämä on jotenkin virkistävää, sillä peruna on merkittävä osa niitä ihanan tylsiä tavallisia kotiruokia, joita olen kaivannut. En ole kaivannut makua niinkään paljon kuin helppoutta hahmottaa ns. oikeanlainen annos. Ehkä joku saattaa diagnosoida tällaisen ajattelun syömishäiriöiseksi, mutta itse en sitä sellaiseksi koe. Olen nykyään aikamoinen toope syömisen kanssa. Siksi kaavamainen, ohjeisiin perustuva annoksen kokoamistapa sopii minulle hyvin. Silloin varmistan, että ruokaa on riittävän paljon.

No mikä siinä perunassa on niin maagista? Esimerkiksi se, että kun otan perunaa lauteselle sen kuuluistan neljänneksen tai kolmanneksen verran, tulee päälle suunnilleen saman pinta-alan verran kastiketta tai mitä nyt sattuu olemaankaan tarjolla. Helppoa hommaa, eikä päätä tarvitse vaivata liikaa. Minulla on se periaate, että voin vapaasti ottaa lisää ruokaa jos mieleni tekee, mutta minimimäärästä tulee täyttää. Koska peruna, riisi ja pasta ovat taas sallittuja, minun on helpompi hahmottaa myös tarvittava määrä hiilihydraatteja. Tosin koen riisin yksinkertaisimmaksi, mikä johtuu rakenteesta: sillä on helppo täyttää lautasesta se neljännes.

Raja tulee säännöllisesti vastaan

Vaikka olenkin mennyt eteenpäin, jonkinasteista hiilihydraattikammoa ilmenee edelleenkin. Toisaalta joidenkin ruokien kohdalla kyse on puhtaasti siitä, etten vain pidä niistä. Näihin kuuluvat makeat herkut ja esimerkiksi valkoinen leipä. Satunnaisesti leivonnaisia, piirakoita yms. menee, mutta varsin harvoin. Makeannälkäni kohdistuu enemmänkin smoothiesiin ja esimerkiksi hedelmäpatukoihin. Mitään suklaata tai kaakaota sisältää taisi tulla nautittua viimeksi.. alkuvuodesta? Minulla on hämärä muistikuva että olisin ottanut kirkkokahvien yhteydessä suklaapisarakeksin saadakseni verensokeria nousemaan.

Ruoka-annosta kootessani otan tietyn määrän hiilihydraattipitoista ruokaa, eli suunnilleen sen neljänneksen. Määrä on jo ihan mukava, mutta esimerkiksi ylimääräinen peruna tuottaa jo ongelmia. On vaikea arvioita onko ”rajoittuneisuus” tällä tasolla hyvä vai huono asia. Toisaalta koen syömisen lähinnä toimenpiteeksi, jonka tarkoituksena on antaa keholle sen tarvitsemaa energiaa. Eli vaikka pokkana ottaisin sen ylimääräisen perunan, en saa mitään ”kiksejä”. Raja liittyy myös tottumuksiin. Olen saavuttanut tähänastiset määrät pienten lisäysten kautta. Se ylimääräinen peruna tai vähän lisää riisiä toisaalta olisi hyväksi suorituskyvylle. Tällöin minun on lisättävä aluksi ylimääräinen pala perunaa tai jotain muuta, ja nostaa määrää vähitellen. Myönnän mukautuvani hitaasti, mutta ainakin olen kykenevä mukautumaan.

Minun on vaikea määritellä millaisia ajatuksia tuon rajan kohtaaminen teettää. Perinteistä ”läskiahdistusta” ei suoranaisesti tule, vaan enemmänkin ajatus ”nyt menee liikaa”. Kai siihen jonkinlaista paisumisen pelkoa liittyy, mutta ei läheskään samaan tapaan kuin vuosi takaperin. Siinä vain on jonkinlainen raja kohdattu, mutta kokemuksen perusteella tiedän pystyväni ajan ja työstämisen kautta siirtämään tuota rajaa aina hieman pidemmälle.

Tästä eteenpäin..

Koska suhteeni ruokaan taitaa olla hivenen tylsä, tulen todenäköisesti jättämään väliin suuremmat ”mätöt”. Mielestäni sellainen ei siis ole mikään rikos, ei ainakaan jos aikaväli on riittävän suuri. Ja kehot ovat erilaisia, jolloin niiden tapa reagoida ravintoon vaihtelee yksilökohtaisesti. Sama pätee makumieltymyksiin. Toki tunnesyöminen on asia, joka mielestäni olisi hyvä tiedostaa etenkin, jos painon kanssa on ongelmia kumpaan suuntaan tahansa. Eri asia on tietenkin heittäytyä satunnaisesti ja kiskaista kerralla se jättipizza ja annos karkkeja jälkiruuaksi. Eihän se toki mikään terveellisyyden kulminoituma ole, mutta samapa tuo jos homma tapahtuu esimerkiksi kerran parin kuukaudessa ja muuten tulee syötyä fiksusti.

Jatkan hiilihydraattien lisäämistä sen mukaan, miten keho ottaa vastaan ja hyödyntää niitä. Minulle sopivat paremmin ns. hyvät hiilihydraatit, eli esimerkiksi täysjyvästä saadut. Tosin banaani on edelleenkin suosikki, ja tehostaa mukavasti palautumista. Niin, ja makukin on suhteellisen hyvä. Käytännön tasolla hiilihydraattien lisääminen jatkuu siis hyväksi havaittuun tapaan: vähän kerrallaan. Käytännön tasolla tältä päivältä löytyy peräti kaksi hyvää satsausta: evääksi tarttui mukaan riisipiirakka rahkan ohelle. Tämän lisäksi sain aikaiseksi keittää täysjyväfusillia salaattiainekseksi. Tuon fusillin sekaan lisään tosin mm. kirsikkatomaatteja, basilikaa ja mikä nyt mausteeksi sopii. Ylihuomenna viimeistään yritän saada aikaiseksi laittaa sosekeittoa, johon tällä kertaa tulee sujahtamaan pari ylimääräistä perunaa. Muutokset ovat pieniä, mutta tärkeitä.

Hiilihydraatit.. melkein kavereita, mutta hieman puuttuu luottamusta. Mutta kun tässä vähitellen tutustumme toisiimme uudelleen, luulen että tulemme vielä todella hyvin juttuun!