Ajatuksia Pride -viikon loppumetreillä

Pride -viikko alkaa olla loppusuoralla, ja sateenkaaret värit on liitetty kaikkialle mihin ne sattuvatkin sopimaan. Tämähän ei ole ongelma, koska sateenkaari figuurina sopii lähes kaikkialle. Olen vähän ”kahden vaiheilla”, onko aatteen tuominen osaksi mainontaa ja markkinointia hyvä, vai huono asia. Siinä suhteessa se lienee hyvä, koska pride -aate saa siten näkyvyyttä. Asian liittäminen puhtaaseen materialismiin taas hieman arveluttaa, mutta ehkä vika on vain minussa. Olin itsekin aikoinaan mukana marssimassa, mutta viime vuosina ne ovat jääneet väliin. Kyse ei ole ainoastaan laiskuudesta, vaan ristiriitaisista ajatuksista Pride -aatetta kohtaan. 

”Jos et ole osa ratkaisua, olet osa ongelmaa”

Vaikka koko aatetta kuvaa sateenkaari, joskus koko homma tuntui hieman mustavalkoiselta. Lisäksi minua alkoi häiritä turhan räikeä politisoituminen. No, sitä ei voi välttää varmaankaan missään, mutta tiettyjen puolueiden toiminta ei vain tuntunut aivan asianmukaiselta. Käytännössä kyse ole vastapuolen piilosyyllistämisestä vähemmistöjen oikeuksien varjolla.

Voi olla että olen vain vainoharhainen. En vain tuntenut oloani kotoisaksi jos en halutetessani saanut kannattaa jotain muuta kuin ”suositeltuja” puolueita. Kaikkein mieluiten haluaisin pitää politiikan Priden ulkopuolella, mutta se ei taida olla aivan realistinen skenaario.

Pukukoodi

Joskus tykkäsin pukeutua räikeästi tai/ja shokeeraavasti. Jossain vaiheessa kiristävä korsetti vaitui mukavaan trikoopaitaan ja vaivaisenluuta painavat korkkarit lenkkareihin. Myös vaatetuksen värimaailma neutralisoitui ja muuttui ehkä monen mielestä jo hieman tylsäksi.

Mitä tapahtui? Taustalla ei ollut uskonnollista herätystä tai muutakaan vastaanlaista radikaalia käännettä, vaan diagnoosi oli sitäkin yksinkertaisempi: kyllästyminen. Minä yksinkertaisesti kaipasin vaihtelua, ja tällä hetkellä viihdyn hyvin vähän hillitymmissä sävyissä ja ennen kaikkea mukavissa vaatteissa. Toki räikeät vaatteet hauskoine yhdistelmineen näyttävät minun silmääni oikein piristäviltä, mutta itse en vain enää sellaisia viitsi kiskoa ylleni. Voisin sanoa että olen kasvanut siitä tyylistä ulos, mutta taustalla ei ole mitään ”ei tässä iässä” -ajatusta. Ja ehkä parinkymmenen vuoden päästä innostun taas!

Mutta tällä harmaasävyisellä trikoo -tyylillä en vastaa odotettua pukukoodia. Kyseessä ei varmaankaan ole mikään vakava etikettivirhe, mutta kaipaisin sekaa myös vähän lisää ns. tylsäsävyistä vaatetusta. Syy: jos jokainen on tervetullut omana itsenään, eikä paikalle voisi halutessaan saapua myös vähän vähemmän räikeissä sävyissä? Ehkä voi, mutta rehellisesti sanottuna tunnen asuna hieman keskenjääneeksi, vähän samaan tyyliin kuin menisi yliopistolle pyjamahousut jalassa ja hammastahnaa pitkin naamaa. En tiedä saiko tästä mitään tolkkua..

Valitsin heterosuhteen → Olen petturi

Tämä oli harmillinen käänne. Rakastun ja rakastan ihmistä, en miestä tai naista. Minulle olennaista on se, millainen vastapuoli on ihmisenä. Jos tietyt palaset loksahtavat paikoilleen, sukupuolella ei ole merkitystä. Valitettavasti niissä joukoissa joissa aikoinaan olin, heterosuhde teki minusta jonkinasteisen petturin.

Tätä ei minulle suoraan sanottu, mutta suhtautuminen minuun suhteen alettua ja muututtua vakavammaksi muuttui töykeämpään suuntaan. Lopulta yhteydenpito väheni ja lakkasi kokonaan. Luulen että edustan jonkinlaista väliinputoajaa. Vaikka toisin ajatellaan, joskus minusta tuntuu, että ns. selkeämpi seksuaalinen orientaatio tekee asioista hieman helpompia. Toisaalta asiaan vaikuttaa paljolti se, miten sinut henkilö on asian kanssa. Minulla meni vuosia määritellä oma suuntaumiseni. Lopulta ymmärsin, että kohteena on ihminen.

Pohdintaa:

Vaikka esitin varsin negatiivissävytteisiä ajatuksi Pride -aatteesta, kannatan sitä täydestä sydämestäni. Usein kuitenkin mietin, että tämänkin aatteen ja edustajien taakse kätkeytyy paljon sellaista, mikä ei suuremmalle yleisölle näy. Vaikka suvaitsevaisuus on yksi pääteemoista, myös sen puutetta ilmenee: on oltava tietynlaisen muotin mukainen vähemmistön edustaja, jotta kelpaisi. Toisaalta tämä näkemys perustuu vain omiin kokemuksiini, eikä siksi ole jokaisen kokemus. Uskon että joukossa paljon oikeasti avarakatseisia ihmisiä, joilla suvaitsevaisuus on aidosti laaja-alaista.

Pidemmän päälle kyseessä on yhteisö, ja yhteisölle ominaista ovat tietyt valtasuhteet. Myös tässä yhteisö on kehittänyt oman hierarkiansa, joka joskus katoaa, mutta joskus korostuu erittäin voimakkaasti. Valitettavasti syrjiminen tahtoo usein tulla mukaan tavalla toisella, mutta roolit voivat vaihtua. Toisaalta tämä on ymmärrettävää, sillä ennen syrjitty voi tahtomattaan tuntea pientä kostonhimoa aiempaa syrjivää osapuolta kohtaan. Valitettavasti juuri tällöin vahinko kiertää, eikä poistu alkuperäisen tarkoituksen mukaan.

Millaisia ajatuksia ja toiveita Pride -viikko on tuonut mieleen? No, ensinnäkin sen, että sateenkaari tuo mieleeni lapsuuteni suosikkihahmot: Halinallet ja My little ponyt. Hmm, olikohan minussa orastavia sateenkaari -piirteitä? Lisäksi päässäni on soinut lähes päivittäin YMCA. Ai niin, ne syvällisemmät ajatukset! Vaikka en olekaan osallistunut marssiin pitkään aikaan enkä koristellut kämpääni sateenkaari -figuureilla, toivon voivani tulevaisuudessa tukea itse perusajatusta. Toisaalta toivoisin koko yhteisöltä hieman enemmän avoimuutta (tai sitten pieneltä vähemmistöltä jonka olet kohdannut) myös sellaisia tahoja tai puolueita kohtaan, joihin tähän mennessä on suhtauduttu erittäin kielteisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että homofobia -leimaa ei iskettäisi ennen kuin asiaa kysytty itse kohteelta. Ts. otetaan asiasta selvää ennen johtopäätöksiä.

Toisaalta uskon todellisen syrjinnän olemassaoloon työpaikoissa, kouluissa ja harrastuspiireissä. Olen edelleenkin sitä mieltä, että todellinen suvaitsevaisuus on saavutettu silloin, kun kuka tahansa voi halutessaan olla myös neutraali ja näkymätön. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö itsestään tulisi olla ylpeä kaikessa kokonaisuudessa. Minä kannatan ja tulen jatkossakin kannattamaan Pride -aatetta, sen voin luvata. Mutta samalla toivon, että jokainen sitä kannattavat voisi avoimesti olla oma itsensä niin ulkoisesti kuin arvomaailmaltaan. Pidemmän päälle me kaikki olemme ihmisiä, ja siksi tasa-arvoisia.