Viikko alkaa olla loppusuoralla, samoin helmikuu. Vaikka tästä kunnon talvesta pitäisi iloita, en edelleenkään pahastuisi jos tämä kunnon talvi alkaisi tämän vuoden osalta olla ohi. No, aina saa toivoa. Meneillään on ollut RV33 (32+). Tälle viikolle on mahtunut tunteita ja ajatuksia laidasta laitaan. Heti alkuun ennen itse asiaa kerrottakoon Juniorin kuulumiset: kontrolliultrassa kaikki oli kunnossa, mikä oli suuri huojennus! Olin tosiaan jännittänyt erityisesti ovatko jo keskiraskauden alussa alkaneet harjoitussupistukset vaikuttaneet kohdunkaulaan. Sitä oli hyvin jäljellä! Juniori itse on ollut varsin liikkuvainen vaikka tilaa alkaa olla vähemmän. Erityisen mukavaa puuhaa on testailla miten "seinä" antaa myöten. Näin ulkopuolelta tarkasteltuna näky on.. erikoinen.
Sitten toinen ja minulle aivan uusi asia mikä tuli täydellisenä yllätyksenä: vauvakutsut! Myönnän olleeni ennakkoluuloinen ajatusta kohtaan yleensä, kiitos amerikkalaisten tv-sarjojen joissa etikettiin kuuluu kirkuminen, lepertely yms. Oletan että käsitykseni on todella realistinen. Kesällä osallistuin vauvakutsujen järjestämiseen, ja käsitykseni muuttui paljon! Oho.. siellä ei ole pakko kirkua, leperrellä, puhua vauvantuoksuisen arjen odottamisesta jne. vaan ihmiset voivat ihan vai nauttia toistensa seurasta ja toisaalta jakaa kokemuksiaan!
Edessä ystäviä ja tuttavia vuosien takaa!
Voi sitä tunnetta kun edessä seisoo ihmisiä joiden kanssa on viettänyt lapsuuden ja edellisestä näkemisestä livenä on vuosia.. yritä siinä sitten niellä itkua, hillitä naurua ja niitä 87 muuta tunnetta! Hetkessä mieleen tulivat muistot muskarista, koulusta ja ties mistä aina nukkeleikeistä yhteisiin harrastuksiin.
Mennyttä ja tulevaa tulevaa käydessä läpi väkisin sitä mietti ajan kummallisuutta. Kun joukkoon saapui vielä yksi, nyt iäkkäämpi henkilö mutta meille 90-luvulla lapsia olleille merkittävä aikuinen, tuntui kuin mennyttä aikaa ei olisi ollut olemassakaan! No, me "lapset" olemme nyt aikuisia, itse asiassa lähellä keski-ikää, mutta tämä henkilö tuntui niin muuttumattomalta!
Realistisia ja fiksuja neuvoja!
Vaikka lastani rakastan koko sydämestäni, en suurella todennäköisyydellä edes lapsen syntymän jäljeisten hormonien vaikutuksesta ole äiti joka korkealla äänellä puhuu pienestä "rakkauspakkauksesta" ihanassa "vauvantuoksuisessa" arjessa. Hempeily ei vain ole koskaan ollut minun juttuni. -Jos lapsuuden fiksaatiota vaaleanpunaiseen väriin ei lasketa. Ehkä se vaaleanpunainen vaihe täytti hempeilysaldoni.
 |
| Aika style!! |
Kuin mielessäni olevat kysymykset lukien, paikalla olleet ystävät ja tuttavat antoivat arvokkaita vinkkejä ja neuvoja käytännön tasolla inhimillisyyttä unohtamatta. Jokainen oli ihanasti oma itsensä saaden minutkin unohtamaan tilanteeseen liittyvän etiketin mukaisen roolin. -Hyvä näin, en nimittäin tiedä millainen rooli kyseessä olisi. Kiitos ihanan ilmapiirin ja tuttuuden, jokainen sai todella olla oma itsensä, myös minä <3 Mainittakoon että minun on aina ollut vaikea löytää oikeanlaista roolia sosiaalisissa tilanteissa.
 |
| Näitä kuulemma saattaa tarvita selviytymisvarana.. uskon!! |
Ehkä paras neuvo oli: sen oppii tekemällä. Näin tosiaan taitaa olla. Laskettuun aikaan on enää/vielä vähän reilu seitsemän viikkoa, mutta varmasti paljon sen jälkeenkin on täysi mysteeri minkä sorttinen vauva Juniori on ulkomaailmassa.
..Ja ties mitä ihailtavaa!
Vaikka teen käsitöitä ja satunnaisesti maalaan tai piirrään, askartelu ja koristelu ovat minulle vierasta työmaata. Jos minun pitäisi järjestää juhlat, olisin aivan pihalla rekvisiittojen kanssa! Erityisen vaikuttunut olin vaippakakusta, minkä sain kuulla olevani itse koottu! Lisää ihastusta herättivät eritlaiset koristeet sekä tarjoiltavien joukkossa olevat vesimelonista koverretut "vaunut". Mistä ihmiset näitä keksivät??
Lämmin kiitos tästä ihanasta yllätyksestä, hyvä mieli on näitä muistellessa jatkunut päivästä toiseen <3
Parin kuluneen päivän kaikkia koskettavista murheista huolimatta: Hyvää viikonloppua kaikille!
P.S Löydät Aliisan myös IG:stä aliisa_85 :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti