Taas alkaa yksi viikko loppusuoralla! Täälläkin viikko alkoi varsin lumisissa merkeissä. RV30 alkaa myös olla loppusuoralla, mikä osaltaan on helpotus. Vaikka vauvan kannalta aletaan olla turvallisemmilla viikoilla, toivon että viikkoja tulisi vielä runsaasti. Työrintamalla tapahtui todella suuria muutos, mihin totuttelu vie oman aikansa. Kokonaisuudessaan tätä viikkoa kuvaa kysymys "mitähän nyt?". Onneksi mukana on paljon hyvääkin..
Vatsa alkaa olla tiellä mutta osa liikkumisesta helpottunut..
Ristiriitaista mutta totta. Lenkkeily on jostain syystä ollut helpompaa, mikä luonnollisesti on todella mukava juttu. Varmuuden vuoksi olen muuttanut reitit sellaiseksi, että olen kodin lähellä jos väsymys iskee tai tulee muu syy palata kotiin nopeammin. Supistukset ovat myös vähentyneet, mikä on rohkaissut liikkumaan. Kyse on tosiaan ns. harjoitussupistuksista ilman kipua tai säännöllisyyttä.
Mutta ei tässä haasteitta olla selvitty. Kengät saan jalkaan vielä, joskin koomisessa asennossa. Istualtaan kenkien laittaminen on haastaallisempaa, mutta seisaaltaan onnistuu. Ja asento on.. jalat harallaan ja yläkroppa sivusuuntaan käännettynä. Onneksi asento on tuttu joogasta.. ei siis ole mennyt sekään hukkaan!
Jooga kun tuli mainittua, sitä olen jatkanut. -Tosin enimmäkseen sovelletun "aurinkotervehdyksen" muodossa. Vaikka jalat taipuvat melko hyvin suhteessa viikkoihin, polvia pitää muistaa kääntää sivusuuntaan askelkyykkyä muistuttavassa asennossa. Taas kerran vatsa alkaa olla tiellä... toisaalta kyseinen asento onnistuu ja venyttää erityisesti lonkankoukistajia.
Suuri muutos töissä..
Vaikken voi työstäni kovin tarkkaan kertoa, sen verran uskaltaudun paljastamaan että työpaikalla ihmisiä on paljon ja ajoittain pienissä tiloissa suhteessa väkimäärään. Koronatartuntojen lisääntyessä jouduin tekemään vaikean päätöksen, eli jäämään töistä pois varhennetulle äitiysvapaalle. Tavallaan tämä oli huojennus, mutta samalla kauhistus. Pidin työstäni todella paljon, ja muiden rajoitusten (liikunta, ihmisten tapaaminen ja tietyt harrastukset ylipäänsä) lisääntyessä työpaikan merkitys kasvoi. No, onneksi/toivottavasti pääsen takaisin vastaavanlaiseen työhön.
Rutiinit, aikataulut ja ennakkotieto päivän tapahtumista ovat minulle tärkeitä. Vaikka pitäisi iloita lisääntyneestä ajasta ja mahdollisuudesta levätä, näin radikaali muutos ahdistaa kovasti. Todennäköisesti tulen laatimaan itselleni jonkinlaisen "lukujärjestyksen" erityisesti arkipäiviksi jotta voimakas eksyneisyyden tunne vähenisi hieman. Olen kuullut kummastuneita kysymyksiä miksen voi vai ottaa rennosti ja löhöillä. -Koska sellainen ei ole koskaan ollut minun juttuni ilman tarvetta rentoutua. Ts. esim. tv:n katselu lauantai-iltana. Toistaiseksi päiväsaikaan tulee varmaan ulkoiltua, luettua, tehtyä opintoja jos sellaisia vielä löytyy, treenattua soittoa yms. Tietenkin kotityöt ovat mukana. Kai tämä tästä..
"Niin sä olet voinut sentään ihan hyvin?"
Tämä kysymys vetää hiljaiseksi. Ei suoranaisesti dramaattisella tavalla, mutta tähän on vaikea vastata. Mitä tarkoittaa että voi hyvin, ja mikä tarkoittaa ettei voi hyvin? Kai vastaus on kiinni vastaajasta ja millaiseksi hän vointinsa kokee. Toki asianmukaiset krempat ja vaivat ovat mukana kuvioissa, mutta jotenkin olen tottunut niihin.
Välillä (enemmän kuin pari kertaa päivässä) supistelee mikä on kivuttomuudesta huolimatta epämukavaa, välillä on vaikea nukkua, välillä on huono olo, iho ja hiukset ovat kuivat, närästys/refluksivaiva on aiheuttanut kestoyskän jne. Toisaalta olen toimintakykyinen ja pystyn tehdä paljon asioita itse. Olen todennut helpoimmaksi vastaukseksi todeta voivani ihan hyvin, mutta tässä vaiheessa "tila" alkaa tuntua. Näin ensikertalaisena en totta puhuen tiedä mitä tuohon kysymykseen pitäisi vastata. Siksi päädyin vastaukseen minkä kuulemisen oletan kysyjälle helpoksi käsitellä.
Olen oikeastan potenut huonoa omaatuntoa koska olen voinut niin hyvin. Hullua mutta totta. Toisaalta olen ihan tyytyväinen siihen miten raskaus on mennyt. Se että tulin raskaaksi oli itsessään ihana asia. Vaikkei raskaus ole ollut "oireeton" ja paljon puhuttu hehku on tuntunut p**kalta markkinoinnilta, aika plussaamisen jälkeen on ollut moninkertaisesti helpompaa kuin pari kulunutta vuotta ennen sitä. Siinä mielessä olen todellakin voinut erittäin hyvin, koska en olisi viime keväänä osannut kuvitella tällaista elämää.
Tarvikkeita vauvalle..
Tässä projektissa on viimein tapahtunut edistymistä! Taas kerran melkein hävettää.. mutta todella paljon tarvikkeita on löytynyt käytettyinä mutta hyväkuntoisina. Itse lähtökohtaisesti halusin etsiä monet tarvikkeet käytettyinä lyhyen käyttöajan vuoksi. Tällä hetkellä löytyvät mm. turvakaukalo ja telakka, pinnasänky, hoitopöytä, vaunut (pitää vielä tsekata toimivuus) ja vaatteita. Äitiyspakkauksesta toki löytyy omat juttunsa, mutta esim. vaippoja, tuttipulloja yms.
Näin äkkiseltään tuntuu siltä että "heti tarvittavat" tarvikkeet on hankittu. Siis sellaiset joita ei ehkä lähikaupasta saa. Näihin kuuluvat juurikin tuttipullot ja vaipat. Ajattelin osittaisessa käytössä kokeilla kestovaippoja. Muita ei vielä hankittuja tarvikkeita ovat mm. leikkimatto, rintapumppu (jos maidontulo vain toimii), rintareppu (minun tuurillani vauva ei viihdy sellaisessa), vaipparoskis olisi myös hyvä.. Nyt kun näen listan jatkuvan, se tuntuu loppumattomalta! No, tässä on vielä 2,5 kuukautta aikaa jos vauva syntyy ajallaan..
Juniorin kuulumiset..
Edelleen liikkuu oikein mukavasti! Liikkeista tosin huomaa että kaverilla on taas enemmän kokoa ja tykkää kovasti testailla miten vatsa antaa myöten. Jälleen olen onnekas, sillä (toistaiseksi) potkut eivät tunnu kivuliailta. Joskus hieman epämukavilta mutta hyvällä tavalla: kertovat että yksiössä kaikki on hyvin!
Liikkeiden yhteydessä vatsan pinnassa näkyy ja tuntuu selvästi kovia möykkyjä. Minulla ei vain edelleenkään ole mitään aavistusta onko kyseessä pää, peppu, selkä, polvi, tai esimerkiksi potkaiseeko Juniori jalalla vai yrittääkö nyrkkeillä. Lohduttaudun edelleen sillä, että tärkeintä on erottaa mainitut osat toisistaan kun vauva on syntynyt.
Ajatuksia kuluneesta viikosta
Vaikka vatsa alkaa olla tiellä, kieltämättä aika tyhjän olon töiden lopettaminen jätti. Suoraan sanottuna ahdistavan. Vaikka miten saan kuulla päätöksen olleen paras mahdollinen minun ja vauvan turvallisuuden kannalta, kyllä se vaan kirpaisee. Erityisesti huolestuttaa miten töiden saaminen jatkossa onnistuu. Toki etuna ovat jo mukavasti kertynyt työkokemus kahdelta eri alalta ja hyvällä onnella saan opinpoja hiljalleen eteenpäin. Tosin niidenkin kanssa on nihkeää, sillä sopivia kursseja on tarjolla aika heikosti.
Ehkä tässä vähitellen sopeutuu, mutta myönnän että vaikeaa on ollut. No, vastahan tässä ollaan oltu pari päivää varhaistetulla "lomalla". Sitä kun on tottunut tekemään ja menemään säännöllisesti, tällainen on aika kova pudotus. Onneksi lukeminen ja soittaminen antavat sentään jotain aktiviteettia. Siis sellaista missä missä saa hieman ajatella ja keskittyä. Televisiota ei edelleenkään ole ikävä, eikä paljon puhuttu tarjonta erityisemmin houkuttele. Yleltä tosin voisi tiukan paikan tullen katsoa dokumentteja ja Youtubesta taitoluistelua.
No, ehkä tässä vielä päivät alkavat tuntua ajan kanssa mielekkäämmiltä. Seuraava projekti lienee lukea muutama aukeama parista kirjasta ja lähteä sitten ulkoilemaan ja kauppareissulle. Näin aamupäivällä väkeä nimittäin on sen verran vähän että kaupassa voi käydä melko turvallisin mielin. -Joskin maskin kanssa.
Ensi viikolla ei ole mitään suurempaa "äksöniä" neurologin soittoaikaa ja hammaslääkärikäyntiä laskematta. Wohoo. Viikon alussa pitää varmaan käydä kirjastossa hieman täydentämässä lukemisvarastoja. Ihan mielenkiinnosta voisin katsoa josko historian perusopintojen englanninkielisiä kirjoja löytyisi näiltä kulmilta.
Eipä kummoista tällä kertaa. Mukavaa pian alkavaa viikonloppua kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti