keskiviikko 1. elokuuta 2018

Näitä asioita en vain tajua!


Sanotaan että helle pehmittää pään. Ehkä näin on, mutta ainakaan helle ei ole estänyt ajatuksiani juoksemasta. Voisiko tässä kohden lähettää jonnekin reklammaatiota? Ilmeisesti ei, siispä asia on parempi hyväksyä. Mitä kaikkea enemmän tai vähemmän erikoista mielessäni sitten on liikkunut?

Mikä tahansa luku potenssiin nolla on yksi
Miksi?? Olen saanut selityksen matematiikkaan erikoistuneelta henkilöltä, mutta arvatkaa vaan konkretisoituiko asia minun, hieman vähemmän matemaattisen persoonan mielessä. Minä en vain tajua miten nolla eksponenttina johtaa aina samaan lukuun. Onneksi toinen vanhemmista onnistui selkiyttämään minulle edes sen, kuinka luku voi kasvaa jos jakaja on pienempi kuin yksi. Kiitos tästä, nyt minulla yksi päänvaiva vähemmän. Mutta tuo nolla eksponenttina tulee viemään vielä yöunet.


Kuvahaun tulos haulle question marks

Jos kuuro ihmisen sairastuu esimerkiksi skitsofreniaan, voiko hän ns. kuulla päänsä sisällä ääniä?
Toivottavasti tämän pohdinnan paljastaminen ei loukkaa ketään, mutta minä todella mietin tätä. Skitsofrenian oireistoon kuitenkin voivat kuulua ns. aistihallusinaatiot. Mutta voiko sellaisia saada myös aistilla joka muussa tapauksessa ei toimi?


Kuvahaun tulos haulle ear cartoon

Mitä (jo kauan sitten edesmennyt) koirani mahtoi OIKEASTI ajatella kun höpisin sille?
Otuksen ilme oli ajoittain varsin myötätuntoinen ja vaikutti kiinnostuneelta, mutta mikähän olikaan totuus? Vilkuiliko koiruus oikeasti minua, vai kenties potentiaalisen ruuan suuntaan?

Kuvahaun tulos haulle santas little helper

Miksi marsut imettävät seisaaltaan?
Joskus kauan sitten olleena poikasen pyöräyttäneen lemmikki-marsun omistajana tätä ihmettelen. Asento näytti äärimmäisen epämukavalta.

Henkilön Mila Knuth kuva.
Raskauden hehkua.. (Ts. neiti pirun kiukkuisena jouduttuaan vaa'alle)

Miksi peffamäen laskeminen rappusia pitkin muuttuu aikuisena kivuliaaksi?
Ettenhän pyydä lisätietoja..

Kuvahaun tulos haulle stairs cartoon


Yhteenvetoa..
Pohdinta kulkeva siis laidasta laitaan. Kenties joku kuitenkin huomasi, että pohdinnat eivät kohdistu teologian tai liikunnan alueelle. Miksi näin, en tiedä. Toisaalta tällaisten vähemmän raskaiden asioiden pyörittely päässä on jollain kiertolla tavalla ihan hauskaakin, eikä niiden viehättävyyttä taida mikään helle poistaa sen enempää kuin pakkanenkaan.

Millaisia elämää suurempia kysymyksiä teidän päässänne liikkuu?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti