Etääntyminen negatiivisuuskierteestä: Mihin tarvitset negatiivisuutta?

Negatiivisuus, mielenpahoittamiset, katkeruus. Anteeksi yleistäminen, mutta joskus nämä tuntuvat suomalaisten vakiovarusteilta. Itse ainakin myönnän kantaneeni kyseisiä vakiovarusteita mukanani, ja erittäin ahkerasti olen niitä käyttänyt. Valitettavasti vaikutukset eivät vain ole tehneet hyvää. Myönnän myös viihtyneeni vähän turhankin hyvin negatiivisuuskierteessä. Puoli vuotta sitten tuli kuitenkin jokin erikoinen ”ahaa-elämys”. Pakko myöntää, että oloni on kummasti keventynyt muutamien negatiivisua ajatuksia kyseenalaistavien kysymysten myötä. 

Mihin minä tarvitsen negatiivisuutta?

Niin. Mitä ihmettä sillä tekee? Kun tarkemmin miettii, ilmankin voisi pärjätä, tai edes pienemmillä määrillä. Tietenkään totutut ajatusmallit eivät vaihdu toiseen sormia napsauttamalla, mutta pieni negatiivisuuden kyseenalaistaminen voi keventää kummasti. Kyse ei ole kuitenkaan ”ajattele positiivisesti” - tyylistä. Tietenkin positiivinen ajattelu kannattaa (ainakin tiettyyn pisteeseen asti). Itse kuitenkin näkisin tarpeelliseksi vähentää negatiivista ajattelua ennen kuin sitä yrittää korvata jollain muulla.

Millä perustelen väitteeni? Totta puhuen en yhtikäs millään. Toisaalta ihmiset ovat erilaisia, ja eri ajatus mallit toimivat eri tavalla eri ihmisillä. Mutta tuskin negatiivisuuden kyseenalaistamisesta on haittaakaan.

Entä jos en vatvoisikaan menneitä?

Joskus niitä menneitä vain unohtuu pyörittelemään mielessä. En sanoisi että elämäni olisi ollut helpommasta päästä, mutta tuskin vaikeimmastakaan. Vastoinkäymiset vain tahtovat jättämään jälkensä. Nyt en puhu omasta kokemuksesta, mutta osa vastoinkäymisistä on sitä luokkaa (esim. kriisitilanteet), että ne jättävät hieman syvemmät jäljet ja asioita on käsiteltävä hieman perusteellisemmin. Trauma lienee osuvin määritelmä.

On kuitenkin asioita, joiden vatvominen voi viedä huomion nykyhetkeltä. Harva meistä aikuisihmisistä on selvinnyt tähän päivään asti ilman loukatuksi tulemista. Kyse voi olla tahallisesta tai tahottomasta loukkauksesta. Mielenpohjalla voivat kaihertaa myös omat teot. Mutta entä jos ei vatvoisikaan menneitä? Entä jos seuraavan muutaman minuutin ajan yrittää hyväksyä sen tosiasian, että tapahtuneita asioita ei voi muuttaa. Ja vielä yksi kysymys: Kannattaako nykyhetkeä ja tulevaisuutta uhrata menneiden vatvomiselle?

Tässäkään muutos ei tapahtu hetkessä. Menneiden murehtiminen ei kuitenkaan anna läheskään niin paljon kuin se voi pahimmillaan ottaa. On tietenkin jokaisen henkilökohtainen päätös kuinka annettua aikaa käyttää. Joskus se aika vain tahtoo hujahtaa nopeammin kuin olettaisi. Asian huomaa yleensä vasta tähän tapaan: ”Ai kamala, siitäkin on kymmenen vuotta!”.

Entä jos en pahoittaisikaan mieltäni?

Niin, entä jos ottaisikaan heitettyä negatiivisuus- tai luokkauspalloa vastaan vaan heittäisi sen välittömästi pois? Viime aikoina tätä on tullut pohdittua, ja myönnän muutaman testikerran antaneen lupaavia tuloksia. Tätä ajatusmalliahan voi toteuttaa erittäin arkisissa tilanteissa esimerkiksi näin: olet väsynyt ja hieman kiukkuinen, ja päätynyt ruokaostoksille arkipäivänä suunnilleen klo 15-17. Pääset siis kaltaistesi joukkoon. Selviät kassajonoon, jossa joku ystävällinen mutta kiukkuinen ihminen yrittää sinua tönimällä saada jonoa kulkemaan nopeammin.

Kettuuntuako vaiko ei? Jos päädyt kettuuntumiseen, kulkeeko jono sen nopeammin, ja onko takana oleva henkilö yhtään tyytyväisempi? Luulen että vastaus on ei. Jono kulkisi yhtä hitaasti ja takanasi oleva henkilö elättelee edelleenkin toivoa jonotuksen nopeutumisesta sinua tönimällä. Erona on vain se, että olet entistä huonommalla tuulella. Ehkä osa näkee kannattavaksi pahastua ja provosoitua, mutta itse en ole löytänyt kannattavuuteen viittaavia perusteluja. Ei sillä ettenkö koskaan pahastuisi tai provosoituisi..

Pohdintaa

Kuten totesin, välitön pyrkiminen positiiviseen ajatteluun ei toimi kaikilla. Mihin nämä esittämäni ajatusmallit itse asiassa liittyvät? Totta puhuen kesti hetken ennen kuin itsekin muistin. Hoitojaksojen aikana vuosia sitten minulta kysyttiin: ”Mihin sinä tarvitset syömishäiriötä?” Se oli paha! Mitään hyvää perustelua en tietenkään keksinyt. Samaan voi ajatella: ”Mihin sinä tarvitset jatkuvaa negatiivista ajattelua, katkeruutta ja provosoitumista?”

En kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö negatiivisia asioita tulisi käsitellä asianmukaisesti ja tarpeen vaatimalla tavalla. On kuitenkin eri asia rypeä jatkuvassa negatiivisuudessa. Mielen pahohittamisen välttämisellä puolestaan en tarkoita, että jokaisen tulisi niellä mitä tahansa. Jos se pomo tai kollega töissä käyttäytyy selkeästi asiattomasti, loukkaa ja häiriköi, ei kenenkään tule olla sellaisen käytöksen kohteena. Toinen vastaavanlainen ilmiö voisi olla kiusaaminen niin koulumaailmassa kuin työelämässä. Kantani on ehdoton ei.

Voiko negatiivisuuskierteestä päästä kerralla pois? En tiedä, mutta olen skeptinen. Lipsuinkohan kohti negatiivisuutta? Luulen että negatiivuuskierteestä voi vähitellen etääntyä. Toisaalta lienee hyvä muistaa, että ihmiset kokevat ja käsittelevät negatiivisuuden eri tavoin. Jonkun harmitellessa syksyn tuloa yksi kuulija voi käsittää toteamuksen raskaan sarjan murehtimisena, kesän kaipuuna ja lohduttomuutena jonka tuleva talvi saa aikaan. Toinen taas käsittää lauseen neutraalina toteamuksena, kolmas ehkä odottaa lauseeseen jatkoa ”mutta onpa hauskaa kun vuodenaika vaihtuu!”. Milloin ihminen siis on joutunut negatiivisuuskierteeseen riippuu kaiketi siitä, millainen ajattelutapa on hänelle ominaista.

Entä omat kokemukseni? Onko se negatiivuus yhtään vähentynyt? Totta puhuen kyllä, ja olo kieltämättä on hieman kevyempi. Mikään yltiöoptimisti en ole. En sellaiseksi ehkä haluakaan tullla, sillä en koe sellaista itselleni ominaiseksi. Älkää käsittäkö väärin, en myöskään kritisoi rankemmankaan luokan optimismia, sillä kukin tyylillään. Mutta sen verran ehdin itseni löytää negatiivisuuden ja loukkaantumisten keskeltä, että pieni kyseenalaistaminen alkoi olla paikallaan. Koska mainituissa asioissa roikkumiseen ei löytynyt järkeviä perusteluita, oli siirryttävä näistä asioista erkaantumiseen. Kaikessa yksinkertaisuudessa lopputulosta voisi luonnehtia näin: Kannatti. Negatiivisuudelta kannatti leikata kulmat pois.

Mukavaa viikkoa kaikille!