Aikuisopiskelijan ajatuksia ensikertalaiskiintiöstä

Viime päivinä olen saanut iloita opiskelupaikan saaneiden puolesta. Kuten arvata saattaa, kyseiset henkilöt ovat aikuisia, joista osalla on jo toinen tutkinto. Syy pyrkiä opiskelemaan on pääasiassa sama kuin itselläni aikanaan: aiempi tutkinto ei johda mielekkääseen työhön, tai edes työn saamiseen. En ole päivääkään katunut pyrkimistä ja opiskelua teologisessa tiedekunnassa. Jos olisin jäänyt labra-alalle, minusta olisi hetkessä tullut katkeroitunut ja kiukkuinen bioanalyytikko, joka tuntien ja minuuttien tarkkuudella odottaa eläkkeelle pääsemistä. Arvostan kyseistä alaa paljon, mutta minusta ei siihen olisi ollut.

Samaisesta syystä moni, jo yhden tutkinnon suorittanut aikuinen haluaa kouluttautua uudelleen. Kyse ei ole nirsoudesta. Ainakaan omasta tuttavapiiristä todella harva etsii ”kivaa” työtä. Mutta sen sijaan olisi kiva tehdä sellaista työtä, mikä tuntuu edes vähän mielekkäältä, ja mitä todella voi tehdä eläkeikään asti, tai vaikka vähän ylikin. Mutta kuten arvata saattaa, helpommaksi tuo uudelleen kouluttautuminen erityisesti korkeakouluissa ei ole käynyt. Viime aikoina jatkuvan tukien leikkaamisen ohella korvaani on särähtänyt pistemäärien erot ensikertalaisten ja toista tutkintoa suorittavien välillä...

Ensikertalaisen piste-etu

Moni korkeakoulu on tosiaan siirtynyt käytäntöön, jossa ensikertalainen saa automaattisesti ennalta määritellyn piste-edun. Kyse on siis nk. ensikertalaiskiintiöstä. Tavallaan ymmärrän mihin tällä pyritään. Erityisesti pk-seudun korkeakouluihin on paljon hakijoita, mutta rajallinen määrä aloituspaikkoja. Luonnollisesti tämä johtaa siihen, että osa hakijoista jää ilman kyseistä opiskelupaikkaa. Lukion jälkeen tämä voi kirpaista. Lisäksi haasteena on sekin, ettei lukiokoulutus ole paras mahdollinen työpaikkaa etsiessä. -Siis sellaisenaan.

Toisaalta välivuosi ei välttämättä ole mikään katastrofi, etenki jos sen käyttää järkevästi. Itse aikoinaan jouduin pitämään välivuoden, mutta en ole katunut sitä pätkääkään. Vuosi koulunkäyntiavustajana opetti paljon, ja niitä oppeja olen hyödyntänyt vuodesta toiseen. Toki välivuosi on negatiivinen vaihtoehto silloin, jos sen käyttää pelkkään oleiluun ja ihmettelyyn. Muussa tapauksessa se on loistava tilaisuus hankkia (työ)kokemusta sekä hyvällä onnella tienata rahaa säästöön tulevia opiskeluvuosia varten.

Parhaat valitaan?

Kuten voimme päätellä, pääsykokeisiin liittyy pisteytys. Jotta opiskelupaikan saisi, on kokeesta saatava tietty pistemäärä. Hienosti selviytyneet voivat yltää pääsykokeessa jopa huippupisteiden tasolle. No, entä jos ensikertalainen ja ei-ensikertalainen saavat pääsykokeesta saman pistemäärän, joka ei aivan yllä vaadittuun pistemäärään asti? Koska ensikertailsella on piste-etu, hän saattaa saada opiskelupaikan vaikkei pärjännytkään kokeessa vaaditun tason mukaisesti.

Tässä kohtaa herää pieni ihmetys. Olen jo vuosikausia asennoitunut pääsykokeisiin tyyliin ”ne pääsevät jotka osaavat parhaiten”. Näin ei ilmeisesti ole enää. Jotenkin tuntuu hämmentävältä ajatella, että esimerkiksi lääketieteellistä alaa opiskelemaan pääsee sellaisia, joiden pisteet saattoivat olla jopa pikkiriikkisen alhaisemmat kuin ei-ensikertaisella. Tämä voi olla huono vertaus, homma alkaa hiljalleen menemään yhä lähemmäksi jenkkien ”varallisuusetua”.

Myös ensikertalaiset kärsivät

Ensikertaisella on etunsa, mutta toisaalta riski menettää se. Entä jos vastaanotettu opiskelupaikka ei vastaakaan alkuperäistä käsitystä, ja motivaatio valuu hukkaan jo orientaatioviikolla. Tosin se aika on korkeakoulun rankinta aikaa.. Periaatteessa opinnot voi lopettaa hyvissä ajoin, ja ehkä jokin parempi vaihtoehto on mielessä. Itse kuitenkin kuulun heihin, jotka eivät osanneet lopettaa ajoissa. Kuulostaa ehkä oudolta ja typerältäkin, mutta minä todella elättelin toivoa siitä, että kiinnostuisin lopulta labra-alasta. Näin ei käynyt. Toisaalta en täysin kadukaan tutkinnon suorittamista loppuun asti, sillä hyvää kokemusta niiden vuosien aikana sai.

Vaikka opiskeluvuoteni veivät tukikuukausia, itse pääsin vielä helpolla ainakin pääsykokeiden suhteen. Minähän olin samalla viivalla muiden kanssa. Nyt ensikertalaisen on mietittävä todella tarkkaan, onko hän löytänyt sen oikean. Siis opiskelupaikan. Jos päätös osoittautuu virheelliseksi, on seuraavan opiskelupaikan saaminen jo haasteellisempaa. Vaikka ensikertalaiskiintiön ajattelisi aluksi olevan suuri etu, pidemmän päälle se näyttäisi aiheuttavan omat paineensa: Valinnan on parasta osua oikeaan ensimmäisellä kerralla.

Rajatapauksissa etumatkaa

Tavallaan ymmärrän senkin, että opiskelupaikkoja pyritään antamaan nuoremmille hakijoille. Tämä on erittäin loogista. Jos opinnot sujuvat ongelmitta, hakija on myös valmistuessaan nuori, ja siirtyy nuorena työelämään. Ja niin hän voi olla työelämässä pidemmän aikaa, kun esimerkiksi meikäläisen ikäinen valmistuttuaan.

Kyseen ollessa esimerkiksi lääketieteellisten alojen pääsykokeista, ensikertalaiskiintiö ei kuulosta aivan parhaalta ajatukselta. Lääketiede on ala, jossa ainakin omasta mielestäni tulee ehdottomasti kiinnittää huomiota laatuun. Ehkä juuri siksi en siihen koskaan hakeutunut.. Opiskelijan taidot ja ennen kaikkea ahkeruus ilmenevät melko selkeästi pääsykokeissa, ja huippupisteet saavuttaneet ovat todellakin tehneet hyvää työtä. Se ei toki tarkoita sitä, etteivätkö muutkin olisi tehneet. Mutta valitettavasti pisteet kertovat usein siitä, oliko opiskelu riittävää ja ns. oikeaoppista. Usein nämä taidot johtavat onnistumiseen, ja onnistumiset jatkuvat myös opiskelun aikana.

Sain kunnian harmitella kerran jos toisenkin ”Sinua ei ole valittu” -viestiä. Tässä kohden minulle todettiin, että pääsykoe kertoo paljon myös siitä, miten hakija selviäisi opinnoista ja tenteistä. Tämä oli kieltämättä hyvä huomio. Pääkokeen kautta valitaan sellaiset henkilöt, jotka osoittavat pääsykokeessa olevansa valmiita suorittamaan tutkinnon. Se, että ensikertalaiskiintiö mahdollistaa opiskelupaikan sellaiselle joka ei muuten sitä olisi saanut, ei automaattimasti varmastikaan tarkoita sitä, etteikö henkilö selviäisi opinnoistaan. Mutta töitä hän voi joutua tekemään. Jotenkin tuntuu kuitenkin epäreilulta, että samaan, tai hiemaan korkeampaan pistemäärään yltänyt ei-ensikertalainen jää ilman opiskelupaikkaa. Esikertalaisen kärjistyy siis erityisesti rajatapausten kohdalla. Valitaanko tällöin paremmin selviytynyt? Uskallan väittää, että ei.

Pohdintaa..

Vaikka ymmärrän mihin ensikertalaiskiintiöllä pyritään, en silti osaa nähdä sitä aivan oikeudenmukaisena, enkä edes järkevänä menettelytapana. Kuulen myös säännöllisesti kuinka me vanhemmat opiskelijat viemme nuorempien opiskelupaikat. Kuitenkin olen edelleen sitä mieltä, että opiskelupaikat muilta ”vievät” lähinnä he, joilla ei ole aikomustakaan valmistua, jotka haluavat pitää opiskelijaetunsa ja jotka olettavat saavansa opintopisteitä bilettämällä. He, jotka tekevät töitä opintojensa ja valmistumisensa eteen parhaansa ja omien valmiuksiensa mukaan, ovat mielestäni ansainneet opiskelupaikkansa.

Tietenkin elämäntilanne ja muut ulkopuoliset tekijät vaikuttavat opintojen etenemisnopeuteen, mutta pienemmältä pahalta tuntuu ajatus kymmenen vuotta opiskelevasta mutta valmistuvasta perheenäidistä, kuin kymmenen vuotta korkeakoulun kirjoillan olevasta ikuisesta bilettäjästä, jolla ei ole aikomustakaan valmistua. Saatan toki erehtyä pahastikin, mutta en usko ensikertalaiskiintiön toimivan seulana tällaisten opiskelijoiden kohdalla.

Huolimatta kritiikistäni ensikertalaiskiintiötä kohtaan en kuitenkaan pidä nuorempia hakijoita huonompina. Vaikka itsellä kesti useita vuosia löytää ns. oma suunta, se ei tarkoita, etteikö 18-19 -vuotias ylioppilas voisi olla täysin varma valinnoistaan. Hän voi myös olla aivan yhtä pätevä myös vaativiin ammatteihin, vaikka elämänkokemusta ei olisikaan ehtinyt kertyä yhtä paljon kuin 10-40 vuotta vanhemmilla, sillä hänellä voi olla luontaista lahjakkuutta hakemaansa ammattiin. Näin ei kuitenkaan ole jokaisen kohdalla. Osa tarvitsee enemmän aikaa, ja kokemuksia. Osa joutuu myös huomaamaan, että hyvältä vaikuttava ala ei olekaan sitä, mitä todella haluaisi tehdä eläkeikään asti.

Ymmärrän hyvin, jos toisen tutkinnon suorittamista pidetään yhteiskunnan rahojen tuhlaamisena. Menetetäänhän siinä yksi työntekijät (alias veronmaksaja) useammaksi vuodeksi. Asiaa on kuitenkin hyvä tarkastella hieman laajemmin. Tämä henkilö on voinut epämielekkään työn seurauksena kärsiä vakavista mielenterveysongelmista. Toisaalta hänelle on saattanut ilmaantua fyysisiä rajoitteita, jotka vaikeuttavat sen hetkistä työtä merkittävästi. Tai sitten hänen tutkinnollaan on todella vaikea löytää töitä.

Tämä henkilö saattaa vuosia ”kituutella” jatkuvien sairaslomien, lyhytkestoisten pätkätöiden ja tulosta tuottamattoman työnhaun parissa. -Tai ainakin pidemään, mitä uuden, jopa korkeakoulututkinnon suorittaminen olisi kestänyt. Taas kerran saatan olla pahasti väärässä, mutta toivon todella, että maamme päättäjät uskaltaisivat tarkastella asioita pidemmällä aikavälillä ennen päätöstensä virallistamista.

 "Just niin!!!"