Pitäisi tietenkin olla kiitollinen, sillä erityisesti keskiraskauden aikaan aivan liian aikaisilla viikoilla oli omat ongelmansa jotka aiheuttivat pelkoa keskenmenosta. Lisäksi kroppa oli ilmeisesti "muotoutumisen" vuoksi varsin ongelmallisessa tilassa. Nyt ollaan kuitekin saavutettu ilmiö nimeltä "yliaikaisuus". Tällä hetkellä henkinen kantti alkaa todellakin olla koetuksella.
"Nauti vielä kun voit!"
Joo kiitos en nauti. Toki on asioita joista jaksaa vielä iloita. Näihin kuuluvat hyvät ulkoilusäät ja harvinaisen hyvä kunto. Kaipaan kuitenkin toimivampaa kehoa sekä aikaa jona vatsa ei ole tiellä. En tiedä tarkkaa lukemaan paljonko paino on noussut, mutta ilmeisesti kyse on yli 10 kilosta. Tämäkin vaatii veronsa. Ja vaikka raskaasta vauva-arjesta miten varoitellaan, odotan todellakin aikaa kun Juniori on siirtynyt vatsasta ulkomaailmaan ja arkeen mahtuu selkeää tekemistä. Tällä hetkellä jokainen päivä on enemmän tai vähemmän ajan tappamista pakolla keksityillä aktiviteeteillä. Itse asiassa lenkkeily/ulkoilu alkaa olla ainoa asia, mistä aidosti pidän.
En onneksi/valitettavasti ole ainoa jolle kehotus nauttimaan vielä kun voi särähtää korviin. Jokainen meistä on yksilö ja kokee asiat omalla tavallaan. Osalle sellainen puhdasta oleskelu sopii paremmin, toisille huonommin. Tietenkin käsitä että esim. vaunujen kanssa pääseminen minne vain ei ole itsestäänselvyys. Mutta eipä ole vatsankaan kanssa.. Tässä vaiheessa vatsan herättämä huomio alkaa olla lähinnä epämiellyttävää puhumattakaan kysymyksistä koskien laskettua aikaa. No.. siitä on melkein viikko.
 |
| Overdue.. |
Henkinen jaksaminen..
Ilmeisesti olen huono odottaja vaikka olenkin luullut itseäni kärsivälliselliseksi ja sinnikkääksi. Toisaalta nämä eivät ole suljettu pois. Nyt vain alkaa tulla raja vastaan. En oikeastaan osaa edes määritellä mikä on vaikeinta. En enää kovin mielelläni edes puhu mistään raskauteen liittyvästä, sillä sattuneesta syystä alan olla korviani myöten täynnä kyseistä aihetta.
Pohdiskelevat kommentit pärjäämisestäni vauvan kanssa ovat yksi erittäin triggeröivät aihe. Kukaan meistä ei ennustaa millainen syntyvästä vauvasta tulee. Näin ensikertalaisena en myöskään halua liikaa arvioida pärjäämistäni. Pärjäämisen kyseenalaistaminen ja silmien pyörittely tulevan suhteen laskevat uskoa itseeni ja kykyihini. Oikeastaan juuri sellaiset pohdinnat saavat minut itsenikin uskomaan etten pärjää. Todellisuudesta sitä ei tiedä, ja ottaen huomioon taustani saatan pärjätä hyvin. -Riittävän hyvin ainakin. Itse asiassa henkisesti pärjään parhaiten kun minulla on tekemistä.
Tällä hetkellä juuri se tekemisen rajoittuminen ahdistaa todella paljon. On totta että vauvan kanssa tekeminen on myös rajoittunutta, mutta ainakin tekemistä on ja vieläpä sellaista missä on järkeä ja selkeyttä. Kuten olen todennut, totuttuani vauva-arkeen ja sen sisältöön laajennan toiminta-aluettani ja ns. omia juttuja pikku hiljaa mukaan. Tällä hetkellä jokainen päivä tuntuu jollain tavalla turhalta, kun ainoa mitä saatan tehdä ovat kotityöt, ulkoilu mitä tässä enää keksiikään. Viimeisen muutaman viikon aikana olisin esimerksi hyvin voinut vielä tehdä opintoja, mutta keskeyttämisen pelossa en uskaltanut ottaa yhtäkään projektia työn alle. Anteeksi valitus mutta minua tämä jurppii.
Käynnistämisaika sovittu..
Tämä oli sekä huojennus että pieni pettymys. Huojennus oli tieto siitä ensi viikolla Juniorin vuokrasopimus päätetään ja hänen on aika siirtyä ulkomaailmaan. Pettymys oli ajankohta: torstai.. Olin jostain syystä tuudittautunut ennen visiittiä lääkärin luona ajatukseen, että käynnistäminen olisi jo alkuviikosta, eli maanantaina tai tiistaina. Tiedän että kuulostan valittajalta ja varmaan olenkin, mutta tässä vaiheessa ja hieman ylikypsänä parinkin päivän lisäodotus tuntuu parilta vuodelta.
Itse tarkastuksessa kaikki oli hyvin. Juniori voi hienosti ja viihtyy yksiössään oikein hienosti. On kuulemma onnistunut löytämään myös asennon jossa on saanut lisätilaa. No, käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että erityisesti iltaisin hän on kuin kuntopyörällä polkisi. Onhan se helpotus että vauvan liikkeet tuntuvat mutta.. Joo joo, olen kiitollinen ja ompelen vaikka suupieleni ylöspäin.
Tulevien päivien selviytymissuunnitelmia..
Luulen että jatkan samaan malliin: pysyn enimmäkseen omissa oloissa ja omassa rauhassa, ulkoilen, luen jne. Nyt kaikki sosiaalinen kanssakäyminen alkaa olla vaikeaa. On myös asioita joiden vastaanottaminen tehdä tiukkaa: nauti vielä kun voit -kommentit, tilanteelle nauraminen erityisesti huonoilla vitseillä, sääli ja ylipäänsä kaikki millä väkisin yritetään kääntää tilannetta positiiviseksi. Järjellä olen tietoinen hyvistä puolista ja kuinka kiitollinen minun pitäisi olla. Valitettavasti henkinen ja fyysinenkin jaksaminenkin alkavat olla koetuksella.
Fyysinen jaksaminen? Miten ihmeessä jos tässä vaiheessa kävelen useita kilometrejä päivässä ja vielä kuntoportailla? Miten edes kehtaan valittaa kun moni ei kykene liikkumaan koko raskauden aikana lainkaan? Kyllä minä kehtaan. Lähtökohtaisesti jokainen raskaus on yksilöllinen. Mielestäni raskauden helppous ja vaikeus ovat asianomaisen itsensä, ei muiden määriteltävissä. Jos nainen jonka mieliala on ollut hyvä ja hän on voinut loppuun asti liikkua ja elää ns. normaalisti sanoo raskautensa olleen vaikea, minä uskon häntä. Se mitä minä näen hänen voinnissaan päällepäin, ei kerro miten hän on raskautensa kokenut.
Jos loppuun muuta kuin valitusta: Postaustoiveita synnytyksen jälkeiselle ajalle?
Valitus -tila on turhan helppo unohtaa päälle. Siispä kysyn niin täällä kuin Instassa: millaisia aiheita toivotte synnytyksen jälkeiseltä ajalta? -Nyt kun tämä ehkä toivottavasti sittenkin syntyy joskus.. Tässä olisi jokunen ehdotus:
- Totuttelu vauva-arkeen
- Fyysisen palautumisen edistyminen
- Treenin ja vauva-arjen yhdistäminen (mikäli siinä onnistun)
- Kehon toimivuuden palautuminen
- Juniorin kuulumiset
- Ajatuksia äitiydestä ja äiti-minän muotoutuminen
- Ruoka- ja tarvike -testailuja (sen mukaan mitä käsiini saan ja innostun kokeilemaan)
Vauva-arkeen ja Juniorin kuulumisiin liittyen tulen kuitenkin pitämään yllä tietosuojaa, eli vauvan kasvoja en tule kuvissa näyttämään. Ruoka- ja tarvike -testailuissa mahdollisuuksiin vaikuttaa paljolti erityisesti vauvantarvikkeissa saatavuus. Toisaalta olen sen verran yksinkertaisuutta arvostava, että menen mieluummin vähemmän on enemmän -linjalla.
Tällaisin fiiliksin toivotan itse kullekin mukavaa viikonloppua! Koitan ensi kerralla valittaa hieman vähemmän.. aina voi yrittää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti