Kirjoitanko itsekeskeisesti?

 Itsekeskeisyys on asia mitä toivon onnistuvani välttämään, ainakin liiallisissa määrin. Blogitekstieni sisältöjä tarkastellessani heräsi kuitenkin pohdinta: onko ulosantini pidemmän päälle itsekeskeistä? Onko huomio vain minussa, vai onnistunko ulottamaan sisällön itseni ulkopuolelle muihin ihmisiin? Kieltämättä nämä kysymykset pohdituttavat. Kommunikoidessani "livenä" päässäni jyskyttää muistutus "säännöstä" tuoda esille kiinnostus toiseen osapuoleen. Joskus onnistun paremmin, joskus huonommin. Melkein outoa miten niinkin arkipäiväinen asia kuin dialogi voi olla niin vaikeaa. 

Syömishäiriöstä toipuessani halusin irtautua blogini sisällössä "vuodatuksesta" liittyen erityisesti anoreksiaan. Liikunta-aiheet olivat aluksi oman liikkumisen ja kehityksen tuomista esille, mutta ajan myötä halusin liittää mukaan treeniohjeita ja pohdintatekstejä yleisemmällä tasolla. Olenko onnistunut? Itse asiassa en tiedä. Voihan toki olla, että tekstini lukijoiden silmissä näyttävät omien ajatusten ja tekemisen hehkuttamisena. 

Miksi esitän kysymyksiä?

Blogin lopussa on usein kysymys. Kysymyksen tarkoituksena on antaa puheenvuoro lukijalle kertoa omista näkemyksistään ja kokemuksistaan. Koska blogini sisältö ei ole aivan tarkkaan rajattu, väkisinkin näkökulma ja jää omakseni vaikka aihe olisi miten objektiivinen tahansa. Kysymyksellä lopussa on siis hieman itsekäskin tausta: minusta on mukava lukea erilaisista kokemuksista ja näkökulmista, sillä omani ei todellakaan ole koko totuus. -Ei edes silloin, kun mielipiteeni on vahva. Mielestäni ihan parasta on juuri saada kokoon dialogi sekä erilaisia näkökulmia. Samalla oma käsitykseni aiheesta täydentyy.

Tosin aika ja kehitys tekevät tehtävänsä. Olen tietoinen siitä, että blogien suosio kokonaisuudessaan on laskenut, ja siirtynyt esimerkiksi Instagramin puolelle. Tämä saakin usein miettimään miten pitkään blogin kirjoittaminen jatkuu. Toisaalta minusta on mukava kirjoittaa.  

Kiinnostus yleiseen tasoon ja ilmiöihin

Vaikka kuuntelen mielelläni ja olen kiinnostunut asioista joita ihmiset minulle itsestään kertovat, pidän myös kuuleman analysoimisesta ja laajentamisesta yleisemmälle tasolle. Tuollaisenaan ajatus kuulostaa korkealentoiselta ja vaikeaselkoiselta. Mutta jos esimerkiksi joku kertoisi minulle miten hän kokee sosiaalisen kanssakäymisen työpaikallaan, pakko myöntää että alan pohtia työpaikan sisäistä "kulttuuria". Jos kertoja itse kokee olevansa introvertti ja kollegat enemmän ekstrovertteja (tai päinvastoin), näiden kahden ja niiden välillä olevien ihmistyyppien yhteistyön toimivuus kiinnostaa. 

Vaikka moni saattaa pitää tällaista ajatuksenkulkua epäreiluna kuunneltavaa osapuolta kohtaan, en sanoisi niinkään. Itse näen laajemman näkökulman osana ratkaisukeskeistä ajattelua. Ajattelen, että käsitys esimerkiksi työpaikan kulttuurista voi auttaa vähemmistön edustajia selviytymään tilanteista, jotka he kokevat itselleen epämukaviksi. Toisaalta tuon paikallisen kulttuurin ja ryhmädynamiikan tulkitseminen voi auttaa myös enemmistöä ottamaan huomioon vähemmistön omana itsenään. Käytännön esimerkkinä voisi ajatella jälleen introvertti-ekstrovertti -asetelmaa. Keskinäinen ymmärtäminen auttaa kumpaakin osapuolta. 

Toisaalta uskon myös, että huomion siirtyminen omasta itsestään yleisemmälle tasolle tekee itse kullekin hyvää. -Minulle myös. Itse koen saaneeni osakseni käytöstä mikä ei ole tuntunut hyvältä. Pohdittuani millaiset asiat minussa tai omassa käytöksessäni provosoivat esimerkiksi epäasiallisiin kommentteihin, käsitän että kyse on laajemmasta ilmiöstä. 

Pohdintaa

Lienee hyvä kysyä, tarvitseeko meidän olla erityisesti julkisessa ulosannissa täydellisen epäitsekkäitä? Tai vielä olennaisempaa: pystymmekö siihen? Väkisinkin varmasti moni meistä peilaa saamaansa informaatiota juurikin omiin kokemuksiinsa tai yleiselle tasolle. Toisaalta jos itse olen kokemuksistani kertova osapuoli, en välttämättä edes halua että huomio olisi vain minussa. 

Tosin sekin on joskus epämukavaa, jos kuulija kääntää välittömästi kaiken itseensä. Jos hieman saan valittaa: kaikkein vaikeinta minulla on suhtautua ihmisiin, jotka kilpailevat sairauksillaan ja vaivoillaan. -Tai ylipäänsä kummalla menee huonommin. En vain ole koskaan käsittänyt tällaisen mittelön logiikkaa ja päämäärää. Alussa mainittu epämukavuus toisaalta paljastaa myös minusta jotain: ilmeisesti kaipaan ainakin sopivan määrän huomiota. Itsekeskeistä? Mutta kuten totesin, se määrä on rajallinen. Kyllä, olen istunut elämäni aikana terapiassa ja vaistomaisesti kääntönyt monet asiat yleiselle tasolle sillä en ole halunnut puhua itsestäni. 

Ehkä blogitekstit ovat jotain, missä kirjoittajan omat näkemykset saavat näkyä juuri sen verran kuin kirjoittaja itse haluaa. Anoreksiasta toipuessani ja ns. uuteen elämään totutellessani pohdin ja kerroin pääasiassa vain omista kokemuksistani ja ajatuksistani. Sama päti terveemmän aktiiviliikkujan elämäntyylin aloittamiseen. Kirjoitan edelleen mielelläni liikunnasta ja terveydestä niin monipuolisesti kuin taito- ja tietotasoni antavat sallivat. 

Synnytyksestä palautumisesta ja treenin pariin palaamisesta tulee erittäin varmasti teksti tai usempi, jotka todellakin käsittelevät omia kokemuksiani. Koittakaa kestää.. Toisaalta kunhan taas pääsen edes vähän enemmän liikunnan pariin, kirjoitan mielelläni taas erilaisia treenivinkkejä. -Ja miksei sitä ennenkin, mutta valitettavasti vanhan materiaalin ja kuvien pohjalta. Vai onko se niin valitettavaa.. 

Näiden sekavien pohdintojen myötä toivotan mukavaa viikkoa kaikille! Huom, Instan storyssa on pieni kysely postaustoiveista, löytyy nimimerkillä aliisa_85    :)