"Älä välitä siitä!" -Haasteellinen, mutta kannattava neuvo!

Kirjoitan nykyään harvoin mielenterveyteen ja ajatusmaailmaan liittyviä tekstejä. Syynä ei ole niinkään tietoinen välttäminen, vaan ehkä enemmänkin kyllästyminen kyseiseen aihealueeseen. Vanhoihin teksteihin mahtuu yllin kyllin ajatuksia ahdistuksesta ja masennuksesta. Jossain vaiheessa sitä vain kyllästyy, etenkin jos palaa vähitellen takaisin ns. normaalin elämän puolelle. Normaali elämä ei kuitenkaan tarkoita ongelmien poistumista täydellisesti. Myönnän että minulla on taipumus ahdistua ja myös masentua (siis pidemmäksi aikaa) erilaisten vastoinkäymisien, ja erityisesti minuun tai läheisiini kohdistuneen, vähemmän asiallisen käytöksen seurauksena.

Siitä ei ole pitkääkään aikaa kun ymmärsin, että tulevassa työssäni tulen suurella todennäköisyydellä kohtaamaan vastaanvalaista käytöstä vähintäänkin säännöllisesti. Tästä syystä on tärkeää hyvissä ajoin oppia käsittelemään tällaisen kohtelun ja käytöksen aikaansaamia tunteita, sillä henkiset voimavarani eivät tulisi riittämään jos seurauksena olisi aina ahdistusta ja pahimmillaan deppressiojakso.

Aiemman toimintamallin tiedostaminen

Jotta uusi toimintamalli olisi mahdollinen, on vanhat ja vähemmän toimivat mallit hyvä tunnistaa. Kun vanha toimintamalli on hahmotettu, on uuden ottaminen tilalle paljon helpompaa. Samalla vanhaa toimintamallia voi yrittää peilata objektiivisemmin sekä pohtia perusteluja sille, miksi siitä kannattaa opetella eroon. Yksi hyvä peruste voisi olla: ”Teen tämä itseni, ja sitä kautta myös läheisteni vuoksi.”

Kun vanha toimintamalli on tunnistettu ja samalla todettu kannattamattomaksi, on paljon helpompi siirtyä kohti korjausliikkeitä. Samalla on hyvä pohtia myös, miksi uusi toimintamalli kannattaa opetella, ja mitä se parhaimmillaan voi antaa. Kun tuleva muutos on selkeästi perusteltu vaikkapa paperille asti, on aloittaminen helpompaa. Mutta kuten missä tahansa suuremmassa muutoksessa, tässä on tärkeää edetä askel kerrallaan. Jos jokin toimintamalli on tullut tutuksi useiden vuosien ajalta, olisi epärealistista odottaa pysyviä muutoksia liian nopealla siirtymisellä vanhasta uuteen. Toisaalta mitä paremmin vanhaa toimintamallia kykenee tarkastelemaan objektiivisella tasolla eli niin ikään itsensä ulkopuolelta, sitä helpompi siitä on irtautua.

Aktiivinen taistelu vanhaa toimintamallia vastaan

En tarkoita tällä täydellistä, kerralla tapahtuvaa muutosta, vaan jatkuvaa yrittämistä taistella vanhoja tottumuksia vastaan. Ainoa asia missä voisin olla ehdoton, on ajatuksen ”En minä sellaiseen koskaan pysty koskaan!” kieltäminen. Epätoivo iskee kenelle tahansa, mutta tällaisen ajattelun ei tule olla päälimmäisenä.

Harva meistä selviää joutumatta edes jonkinlaisen ikävän käytöksen kohteeksi. Käytös voi olla peräisin kollegoilta, lapsilta, pomoilta, vieressä istuvilta ihmisiltä ja ties keneltä. Jos jokaiseen loukkaukseen reagoi antamalla itsensä ahdistua ja masentua, mahdollisuudet selviytyä henkisesti edes jossain kunnossa voivat olla aika vähäiset.

Perinteinen: Älä välitä!

Näin sanoi aikoinaan äiti, opettaja ja milloin kukin aikuinen kun joku muu koululainen käyttäytyi ikävästi tai ilkeili säännöllisesti. Tämä on fiksu neuvo, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Mutta kuitenkin pidän tätä opettelemisen arvoisena asiana, sillä ikävien sanojen ignooraaminen antaa tilaa muille, ehkä jopa tärkeämmille asioille.

Se, että pyrkii olemaan välittämättä ei kuitenkaan tarkoita kaiken mahdollisen sietämistä. Jos jonkun sanat todella loukkaavat tai ovat muuten epäasiallisia, on asiaan hyvä puuttua välittömästi, mieluiten kasvotusten. Itse olen pitänyt tähän mennessä parhaimpana lähestymistapana kysyä, mitä henkilö tarkoitti tai halusi sanoa minulle kommenttinsa kautta. Aika usein tämä saa tahallisesti asiattomia kommentteja lausuvan varpailleen, sillä hän joutuu vastaamaan käytöksestään asianomaisen edessä. Asiallinen lähestyminen ja pahimmassa tapauksessa ystävällisyys ovat harvinaisen aseistariisuvia keinoja.

En todellakaan yritä tavoitella tässä mitään ”käännä vihollisellesi toinenkin poski” -ajattelua. Mielestäni kenenkään ei tarvitse sietää huonoa käytöstä, mutta en myöskään kannata turhaa mittelöintiä. Olen tässä(kin) asiassa peruslaiska. Mitä helpommin, nopeammin ja pienemmällä vaivalla asia on ratkaistavissa, sen parempi. Lisäksi asiattomasti käyttäyvän toiminnan ”katkaiseminen” ilman häntä provosoivaa käytöstä voi osoittautua yllättävän voimaannuttavaksi kokemukseksi. Miksi en kannata antamista samalla mitalla edes silloin, kun sellainen tuntuisi aiheelliselta? Ensinnäkin aiheellisuus lienee aika subjektiivista. Tottahan toki aihetta on mihin vain, ainakin jos itse sattuu kokemaan olonsa loukatuksi. Surullisen usein ihmisen joutuvat kokemaan näin aiheestakin.

Ns. antaminen samalla mitalla voi herkästi vain provosoida vastapuolta, mikä johtaa herkästi ikuiseen mittelöintiin. Lopulta osapuolet pahimman luoka riesoja toisilleen. Tästä syystä kannatan mieluummin keinoja, joissa asiaton käytös sivalletaan kerralla poikki. -Niin, mieluiten ilman uhkauksia..

Murehdi asiaa korkeintaan puoli minuuttia kerrallaan

Tämä on ainakin omalla kohdallani osoittaunut toimivaksi pyrkimykseksi! Negatiivisten tunteiden pääsemistä mielen päälle on vaikea estää, enkä oikeastaan osaa perustella miksei niitä saisi päästä pintaan. Eri asia on, kuinka pitkään negatiivisia asioita hautoo mielessään. Vaikka kirkon työntekijäksi kouluttaudunkin, en ole esimerkiksi kiroilua vastaan. No, jos ärräpää korvaa lauseessa pilkun, mennään idiotismin puolelle. Mutta aidosti voimasanoina ja oikeissa tilanteissa kirosanat voivat olla peräti terapeuttisia.

Samaa ajattelen negatiivisten asioiden tuomisesta esille. Jos jokin asia painaa mieltä, minusta on tärkeää saada sanoa asia ääneen, jos ei muille niin itselleen. Puoli minuuttia ei ole mikään universaalinen ja maaginen aika asioiden murehtimiseen. Minusta se nyt sattui tuntumaan sopivalta, mutta kenties jonkun mielestä 31,377700944 sekuntia on toimivampi aika.

Aikaraja mahdollistaa ainakin hetkellisesti ärsyttävän tai ahdistavan asian pikaisen ja pakolisen käsittelyn, mutta estää sen turhaa hautomista. Oli aikaraja mikä tahansa, olen itse henkilökohtaisesti todennut sen olevan hyödyksi. Aikarajan avulla jää helpommin aikaa muille, hieman positiivisemmille asioille ja elämälle ylipäänsä.

Pohdintaa

Tämän tekstin ”ohjeet” saattavat äkkiseltään vaikuttaa itsestäänselvyyksiltä. Minulle ne eivät kuitenkaan sellaisia olleet, paitsi ehkä teoreettisella tasolla Ehkä todella monelle on tuttua se, kun tietää miten pitäisi tai kannattaisi toimia. Käytännön tasolla asiat eivät olekaan niin yksinkertaisia. Mutta vaikka käytäntö toisikin haasteita mukanaan, joskus eri asioiden puoleen on hyvä nähdä vaivaa. Ja joskus jopa hampaat irvessä. Jatkuva murehtiminen ja eräänlainen ”tapaloukkaantuminen” kuitenkin syövät ihmistä sisältäpäin, ja vievät aikaa monelta, todellisuudessa olennaiselta asialta. Se mikä on olennaista, on kaiketi henkilön itsensä päätettävissä.

Omalla kohdallani kuvaamani ajatustyöt ovat vasta alkumetreillä, mutta jo tässä vaiheessa huomaan projektin kannattavaksi. Kieltämättä on paljon kevyempää siirtyä kohti seuraavaa päivää, kun viimeisen kolmen viikon aikana kuullut tai kirjoitetut kommentit eivät roiku painona perässäni. Toki ne tulevat ajoittain mieleen, mutta sitä varten on tuo mainittu aikaraja. Mainittakoon että 90% mieltä painavista asioista on omia tulkintojani, joihin todennäköisesti ei liity minkäänlaista tavoitetta loukata tai piikitellä. Tästä syystä myös omat tulkinnat kannattaa opetella katkaisemaan hyvissä ajoin.

Lopuksi pieni haaste lukijoille: Yrittäkään jättää puolet turhaksi todetusta vatvomisesta huhtikuun puolelle. Miksikö? No vaikkapa siksi, että hyvällä onnella toukokuu tietää ensimmäisiä kesäsäitä (tai sitten kuvitteellisia sellaisia?). Siinä vaiheessa olisi suurta tuhlausta pyöritellä mielessä ylivuotisia pahastumisia.