Saako mielipiteitä muuttaa?

”No teithän sinä ennenkin niin!” Kun ihmiset muuttavat kantaansa ja usein sen mukana myös toimintaansa, tuo toteamus lienee kuultu kerran jos toisenkin. Myönnän itsekin sortuneeni sen käyttöön. Jos en muuten, niin niinkin sankarillisesti kuin selän takana puhuen. Harvan näkemykset kuitenkaan pysyvät samanlaisina koko elämän ajan. Kun näkemys muuttuu, voi osa helposti lipsua moittimaan aiempaa toimintaansa, mutta lähinnä yleisellä tasolla. Tässä vaiheessa häntä muistutetaan entisestä kannastaan joko asiallisesti, tai vähemmän asiallisesti.

Tietoisuus aiemmista näkemyksistä

Olen törmännyt tapauksiin, joissa aiemmat näkemykset ovat unohtuneet täysin. Käytännössä katsoen niitä ei koskaan ollutkaan. Tilanteesta riippuen tällähän ei aina ole väliä. Jos joku on esimerkiksi viimeiset kolme vuotta hehkuttanut punaista väriä, ja siirtynytkin sitten siniseen, asia liene kovin vakava. Kun kyse on makuasioista, itse en ainakaan jaksa muistuttaa tai muistella menneitä. Eri asia on, liittyykö uuteen hehkuttamiseen solvaamista. Mikäli punainen väri on vain jäänyt, se henkilölle sallittakoon. Mutta jos kaikki punaisesta pitävä ovat surkimuksia, siinä vaiheessa pienoinen muistuttelu voikin olla tarpeen.

Kun aiheena ovat näkemykset, ideologia tai vaikkapa uskonto, siinä vaiheessa pidän menneisyyden muistamista tärkeänä. Usein tällaisiin asioihin nimittäin tahtoo liittyä juuri muiden osapuolten siirtäminen alemmalle tasolle, ainakin jos kiihkomieli on saavutettu. Maltillisen linjan kannattaja yleensä kykenevät (mielestäni) katsomaan asioita useista perspektiiveistä sekä huomioimaan oman menneisyytensä. Jotenkin tällainen ajattelu tuntuu niin jo mielenterveydenkin kannalta paremmalta toimintatavalta.

Aiempien näkemysten hyväksyminen

Jokaisella meistä on menneisyys. Myös, jos ei jokainen niin suuri osa kasvaa myös ihmisenä elämänsä aikana. Sillä matkalla näkemyksiä ehkä etsitään, samoin niin ikään omaa paikkaa. Monissa asioissa aika kultaa muistot, mutta tässä tahtoo käydä päinvastoin. Ainakin itse nolostelen esimerkiksi kymmenen vuoden takaisia näkemyksiäni. Toisaalta aivan turhaan. Ne olivat osa omaa aikaa, ja toisaalta silloista minää. Usein mietin myös, että vaikka nykyään näen asiat eri tavalla kuin kymmenen vuotta sitten, en haluaisi sanoa olleeni väärässä. Ajatukseni nojautuivat sen ajan maailmankuvaan, joka teki ajatuksista toimivia. En myöskään halua ajatella nykyään olevani oikeassa (paitsi 99,9 % kaikessa mahdollisessa). Todennäkoisesti kymmenen vuoden kuluttua 40 vuoden rajan ylittäneenä huomaan jälleen ajattelevani eri tavalla.

Pieneksi poikkeukseksi nostaisin tosin ääriajattelun. Tai yleistäen sitäkään, vaan ajatusmaailman johon liittyy toisten ihmisten satuttamista fyysisesti tai/ja henkisesti. Tämä lienee niitä harvoja asioita, joiden suhteen haluan pysyä ehdottomuuden puolella. Valitettavasti tämäkään näkemys ei selviä yksiselitteisenä. Nousi tästä sitten kohua tai ei, kannatan esimerkiksi sitä, että myös lapselle sanotaan ”ei” hyvissä ajoin. Käytännössä tämä tarkoittaa rajojen asettamista. Joku muu taas näkee tällaisen ajattelun henkisen väkivallan kannatuksena. Erilaiset, myös hyvää tarkoittavat rajoitteiden asettamiset tahtovat kuulua aihepiiriin, johon liittyvät keskustelut voivat muuttua hyvinkin räiskyviksi.

Mustavalkoisuuden välttäminen

Asiat ovat harvoin yksipuolisia. Toki mustavalkoinen lähestyminen on tietyllä tapaa miellyttävää ja ehkä turvallistakin. Kun totuuksien määrä laskee yhteen, eli siihen omaan, kokonaisuus yksinkertaistuu. Välillä myönnän turhautuvani kohdatessani sellaisia sanoja kuin ”toisaalta” ja ”tosin”. Nämä tavallisesti enteilevät asian yksipuoleisuuden särkymistä. TOISAALTA tässäkin on puolensa. Usein yksiselitteisyyden särkyminen tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia.

Jokaisella on mielestäni oikeus omiin mielipiteisiin, samoin myös oikeus muuttaa niitä. Toisaalta oikeus kuten vapauskin tuovat mukanaan vastuuta ja velvollisuuksia. Tässä kontekstissa oikeus tuo mukanaan velvollisuuden kunnioittaa toisten mielipiteitä. Mielestäni samaa mieltä ei tarvitse olla, mutta siirtyessä hetkellisesti toisen osapuolen kenkiin, hänen näkemyksensä logiikka saattaa selvitä. Kun tuo logiikka selviää, henkilön ajatuksia on hivenen helpompi ymmärtää.

Näen toisen ajatuksiin samaistumisen ohella tärkeänä samaistua myös omiin, aiempiin ajatuksiin. Vaikka aiemmat näkemykset eivät vastaisikaan nykyisiä, ne kuuluvat omaan aikaansa. Joskus ne olivat myös omia ajatuksia, ja näin ollen osa henkilökohtaista menneisyyttä. Uskallan olla melko varma, että oman menneisyyden hyväksymisestä on harvoin haittaa. TOSIN jos henkilö mielipiteensä muutettuaan osoittaa muistavansa ja olevansa sinut aiempien näkemystensä kanssa, samaistuu myös eri näkemuksiin ja kykenee ajattelemaan asioita eri näkökulmista, ei hän mielestäni enää ansaitse huomauttelua ja mahdollista piikittelyä aiemmista näkemyksistään.

Pohdintaa

En kiistä etteikö samoissa näkemyksissä voisi pysyä koko elämänsä ajan. Kuitenkin sellainen lienee hieman harvinaisempaa, etenkin sellaisissa kulttuureissa joissa sana ja ajatukset ovat vähänkin vapaammin valittavissa. Kuten aiemmin tuli todettua, uskon että mielipiteiden ja näkemysten muuttuminen iän myötä ovat tärkeä osa ihmisenä kasvamista. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että aiempien näkemysten hyväksyminen antaa tilaa uusille näkemyksille. Olen kohdannut henkilöitä, jotka ovat puolustelleet uusia näkemyksiään miltei äärettömässä stressitilassa kieltäen niitä edeltäneen ajan. Tällainen tila ei vaikuta erityisen miellyttävältä. Oikeastaan tällaisesti syntyy sellainen vaikutelma, kuin henkilö pakenisi menneisyyttään uusien näkemysten viidakkoon.

Vaikka kirjoitukseni sävy saattoi jäädä turhan kaikkitietäväksi, myönnän itsekin sortuvani moniin sellaisiin asioihin joita kritisoin. Minun on todella vaikea hyväksyä syömishäiriö osa menneisyyttäni. Myös metalli- ja goottikausi tuntuvat todella kaukaisilta. Mainittakoon että nämä vain jäivät, eivät kadonneet kerta heitolla. En tosin häpeä musiikkia tai pukeutumistyyliä. Jälkimmäiseen vaikutti mukavuudenhalua ja yksinkertaisesti kyllästyminen. Sen sijaan kyseisen ajan ”angsti -henkisyys” nostaa häpeän punan poskille. No, ehkä opin vielä elämään tuonkin kanssa. TOISAALTA en ole kokenut tarvetta haukkua tai moittia gootti- ja metalli-ihmisiä. Heidän osuutensa on muuten vähentynyt katukuvassa hurjasti kuluneen kymmenen vuoden aikana!

Luulen että politiikan piirissä esiintyvä ”takinkääntö” on hieman demonisoinut mielipiteiden muuttamista ylipäänsä. Itse ainakin näkisin nämä aika lailla eri asioiksi. Yksittäinen ihminen henkilökohtaisine näkemyksineen harvemmin toimii monien ihmisten puolesta. Työelämässä tilanne toki voi olla toinen. Mutta jos henkilö haluaa siirtyä pikaruokien suurkuluttajasta itse valmistettuun lähiruokaan, kyse ei liene takinkäännöstä. -Paitsi pikaruokaketjuja kohtaan. Mielipiteet muuttuvat monien eri tekijöiden seurauksena. Joskus muutokset ovat radikaaleja, joskus asteittaisia. Joskus ihmiset vain kaipaavat jotain uutta arkeensa ja elämäänsä ylipäänsä. Usein tuo juuri tuo muutos vaatii mielipiteiden muuttamista. Sanotaan että ”suutari pysyköön lestissään”. Onneksi lestikokoja on sen verran runsaasti tarjolla, että muuttuvalle jalalle löytyy varmasti hyvin istuva vaihtoehto. Ja aina voi sovittaa..