"Siis mä treenaan ainakin 25 tuntia viikossa!"

Uskomatonta mutta totta, meidän aikuistenkin joukosta löytyy runsaasti porukkaa, jonka yksi elämäntehtävä on kehuskella omilla treenimäärillään, tavallisesti tuntitasolla. Hyvä etten mene jo pöydän alle häpeämään, kun joku kertoo saaneensa sinä päivänä neljä tuntia treeniä kasaan, tai enemmänkin. Ja pisteenä i:n päälle: ”Eikä tunnu missään, vieläkin voisi jatkaa!”. Kiva, itselläni maksimi muutaman tunnin luokkaa, ja harvoin niin pitkälle yllän. Itseäni keskimääräinen aika lienee pari tuntia, siihen päälle hyötyliikunnat. Eikä muuten tulisi kuuloonkaan lisätä tunteja, ellei nyt aivan harvinaisen tehokas päivä ole, tai jokin tietty projekti. Itse asiassa joka päivä en edes tuota paria tuntia saa kasaan. Yksinkertainen syy: Minäpä väsähdän! Noin, nyt se on paljastettu. Näin viime hetkellä mainittakoon, että tekstini kohdistuu taitolajeihin, joissa tosin on eroja niissäkin.

Ajallisesti suuren liikuntamäärän hyödyt ja haitat

Se vähän riippuu. Jos harjoitteluaikaa käytetään yksittäisen liikkeiden hiomiseen, lienee toivotun lopputuloksen saaminen todennäköisempää. Tämä ei kuitenkaan ole aivan yksiselitteinen asia. Oli kyse sitten baletista, voimistelusta tai taitoluistelusta, eri liikkeet vaativat eri tavalla energiaa. Jos harjoitteluajasta esimerkiksi jäällä käyttää runsaasti aikaa esimerkiksi perusluistelun, ojennuksien ja askeleiden hiomiseen, hyöty usein heijastuu myös enemmän fyysistä energiaa vaativiin elementteihin, kuten hyppyihin ja piruetteihin. En ole asiantuntija baletin tai voimistelun suhteen, mutta baletista uskallan sen verran kommentoida, että liikkeiden hienosäätö on todellakin hiuksenhienoa. Minulla ei ole edes silmää erottaa milloin nilkka on millimetrin verran väärässä asennossa. Ehkä joitakin moinen pedanttius naurattaa, mutta minä kieltämättä ihailen kykyä nähdä niin tarkasti!

Hyvä näin jos on hyvä.. vai onko?

Eli hiomista ja hienosäätöä raskaamman harjoitusten ohella. Totta puhuen voisin itsekin lisätä harjoittelun määrää ihan vain liikkeiden puhtauden hiomisen kannalta, mutta enpäs ole saanut aikaiseksi. No, ehkä joskus viisastun tässäkin jopa käytännön tasolla. Entä haitat? Eikö enemmän ole aina enemmän? Ei aina, ainakaan minun kohdallani, eikä monien muidenkaan. Taitolajeihin liittyy tavallisesti kevyemmät ja raskaammat liikkeet. Raskaimpiin kuuluvat yleensä yllättäen hypyt. Loogisesti raskaampi liike myös rasittaa lihaksia enemmän, ja yhtä loogisesti toistojen määrä eroaa hieman muista liikkeistä. Jos joku haluaa testata konkreettisesti, suosittelen kokeilemaan ihan sisä- tai ulkotiloissa kääntymistä jalat vierekkäin ja mahdollisimman korkeita tasajalkahyppyjä. Tehkää molempia parikymmentä, ja kertokaa sitten olivatko liikkeet yhtä kevyitä tai raskaita. Omasta kokemuksesta olen huomannut, että mikäli raskaita liikkeitä tekee runsaasti ja päivittäin, kroppa ei vain jaksa, ts. palaudu. Mikäli muu elämäntilanne sallii, näen realistisena aikuiselle harjoitella vaikka 30 tuntia viikossa. Mutta en täyttäisi tuota 30 tuntia hypyillä.. Millä perusteella? Koska tiedän tasan tarkkaan miten käy, jos harjoittelee raskaampia liikkeitä pikkuisen liikaa. Homma lässähtää harvinaisen nopeasti.

Toistoja, toistoja.. 

Kehittyvätkö nämä ihmiset?

Nyt ilkeä minä pääsee valloilleen! Olen tosiaan kuullut kehuskelua suurilla harjoitteluun käytetyillä tuntimäärillä, mutta mikä onkaan lopputulos? Eipä oikein mikään. Samoja liikkeitä jauhetaan vuodesta toiseen, eikä kuntokaan näytä kohoavan. Puhetta sen sijaan riittää, ja oma treenimäärä tuntuu niin hävettävän nololta, että pieni valhe tuntuu jo kohtuulliselta. Toisin sanoen todellisen tuntimäärän kaksinkertaistaminen.

Mitä tuohon tuntimäärään todellisuudessa sisältyy?

Treenimäärä on suuri, mutta kehitystä ei tapahdu. Missä siis vika? Vaihtoehtoja on lukuisia. Myönnän kuuluvani ”hyppykeskeisiin” luistelijoihin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että erityisesti askeleet ja perusluistelu jäävät helposti vähemmälle. Harjoitellessa tämä taas tarkoittaa sitä, että hyppyihin tulee käytettyä enemmän aikaa. Askeleiden kohdalla minun on määrättävä itseni tekemään tietty määrä toistoja, sillä muuten jättäisin homman pariin yritykseen. Hyppyjä taas tulee tehtyä mielin määrin, minkä vuoksi olen joutunut opettelemaan STOP -merkin asettamista oikeaan aikaan

Ei pysty, ei jaksa..

Joskus onnistun, mutta liian usein en. Onneksi onnistun useammin kuin aikaisemmin. Jos harjoittelu fokusoituu raskaampiin liikkeisiin, kehittymisitä voi todellakin hidastaa voimien loppuminen. Jos raskaampia liikkeitä yrittää väkisin toistaa vaikka voimia ei olisi, laatu tahtoo kärsiä. Peruskuntoa voi toki yrittää kohottaa, mutta ihmeisiin sekään ei riitä. Jos todella väsyttää, ei kannata yrittää liikaa. Sen sijaan on parempi satsata muutamaan laadukkaaseen toistoon, jolloin virheitä ei tule toistettua liikaa.

Jos kyse ei ole ohjatusta harjoittelusta, treenihetki voi olla myös osa sosiaalista elämää. Jäällä tuo sosiaalinen elämä on varsin paikoillaan pysyvää, tai sitten leppoisaa kentän kiertämistä tutun kanssa kuulumisia vaihtaen. Sama pätee salitreeniin. Ei siinä mitään pahaa ole, mutta pohtiessa paljon kehuttuja treeniin käytettyjä tuntimääriä tämä tekijä on hyvä tiedostaa. Pölisemiseen käytettävä aika venähtää herkästi suuremmaksi kuin itse tekemiseen käytetty aika.

Jos juttukaveria ei ole, voivat ns. henkilökohtaiset tauot viedä yllättävän paljon aikaa. Puhelimeen pitää tietenkin päivittää treeniajat- ja määrät, samoin päivän tunnelmat. Tähän velvollisuuteen voi mennä huomaamatta 10-15 minuuttia itse harjoitteluajasta, joskus enemmänkin. Joskus ennen seuraavaa toistoa tulee vietettyä muutaman minuutin pohtimishetki. Alkujaan piti miettiä asioita, joita seuraavan toiston aikana tulee ottaa huomioon. Pari lisäminuuttia tekevät päivän ostoslistan ja tv-sarjojen sisällön pohtiminen. Nämä olivat hieman kärjistettyjä esimerkkejä, mutta todellisuudessa suuresta harjoittelumäärästä kaikki aika ei välttämättä tarkoita intensiivistä harjoittelua. Henkilön kehuma tuntimäärä X vain kuulostaa huikealta sankariteolta. Sisällöstä hän yleensä vaikenee.

Miksi itse treenaat ja ovatko tulokset tärkeitä?

Mitä itse haluat? Hauatko kehua harjoitteluun käytetyillä tuntimäärillä, vai merkkaavatko tulokset enemmän? Mitä olen huomannut, pienemmällä mutta laadukkaalla harjoittelumäärällä on tapahtunut paljon enemmän edistystä, kuin suuremmalla käytetyllä ajalla. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö suuri tuntimäärä viikossa johtaisi tuloksiin. On vai oma asiansa miten nuo tunnit käyttää. Raskaimpien liikkeiden liiallinen toistaminen päivästä toiseen, tai vaihtoehtoisesti sosiaalisen elämän hoitaminen harjoittelun aikana johtavat harvoin toivottuihin tuloksiin. Jos sinulla on tavoite, mokanneena ja nyt viisastuneena kehotan keskittymään harjoittelun laatuun määrän sijaan. Toki määrälläkin on väliä, mutta liika on aina liikaa. Erityisesti me aikuisliikkujat tarvitsemme myös palautumisaikaa saavuttaaksemme haluamamme tulokset.

Viis muista!

Oikeastaan voisi todeta, että v**ut muista! Mikä tämän tekstin kirjoittamiseen kannusti, niin matala itsetunto. Olen itse sortunut kadehtimaan suuria treenimääriä, ja myös yrittämään sellaisia itse. Lopputulos ei kuitenkaan ollut toivottu. Sen sijaan että olisin saanut liikkeitä parempaan kuosiin, väsyin ja sain kunnian nauttia surkeasti toimivasta kropasta ja yhtä ihanista säryistä. Luulen että tämän asian sisäistäminen tulee olemaan ikuisen oppimisen haaste, mutta siitä huolimatta: Määrä ei ratkaise, vaan laatu.

Yli 18-vuotiaana on mahdollista kehittyä ja oppia uutta, mutta viimeistä näin 30 +-vaiheessa harjoittelun suhteen on hyvä harjoittaa pienoista taktikointia. Riittävästi lepoa, mutta ei liikaa. Raskaampia liikkeitä voi tehdä vaikka päivittäin, mutta ei liikaa. Joinain päivinä toistoja voi tehdä enemmänkin, mutta toisina selkeästi vähemmän. Näin balanssi säilyy. Olen kantapään (vaiko pohjelihaksen) kautta oppinut, että jokaisen toiston laatuun kannattaa kiinnittää enemmän huomiota kuin toistojen määrää.

Aina löytyy heitä, jotka jaksavat selitellä viikkoon sovitetusta treenimäärästä sekä mahdollisista ennätysten rikkomisesta. Myönnän kuuluvani ryhmään, jolle alemmuskompleksi iskee herkästi. Tässä vaiheessa on hyvä viitata kintaalla moiselle kehuskelulle, etenkin jos oma harjoittelu tuottaa tulosta. Usein on vaikeaa olla välittämättä kehuskelijoiden puheista, sen myönnän itsekin. Omalla kohdallani yritän muistuttaa itseäni siitä, että tämä määrä on sopiva juuri minulle, en tarvitse enempää enkä vähempää. Lisäksi on tärkeää muistaa, että harjoittelun rasittavuus on todella erilaista eri tasoilla. Itse voi sanoa, että on aivan eri asia harjoitella kaksoishyppyjä kuin askeleita ja yksöishyppyjä. Sama pätee varmasti muihinkin taitolajeihin: Haastellisemmat elementit vaativat usein enemmän voimaa. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että helpomman tason liikkeet olisivat vähäisempiä. Jos minut laitettaisiin nyt tekemään toistoja baletin yksinkertaisimpien liikkeiden parissa, jalkani tutisisivat varmaankin viiden minuutin sisällä.

Tässä toimintaohje. 

Yhteenvetona voisi todeta, että sinä teet parhaiten oman osuutesi. Kehuskelijoita löytyy aina, mutta heidän tarinansa ei aina ole niin edustava kuin ensimmäisellä kuulemalla odottaisi. Kilpailuun ei todellakaan ole tarvetta sen enempään kuin naureskeluun (paitsi omassa hiljaisuudessa). Jokainen hoitakoon oman harjoitelunsa, sillä jokaisella on omat tavoitteensa, määränsä yms. Tietenkin tuttavan kanssa voi kätevästi kannustaa toinen toisiaan, mutta kilpaileminen on täysin turhaa. Sinulla on omat tavoitteesi (paitsi jos olet joukkuelajissa), eikä muilla ole siihen mitään kommentoitavaa. Siispä sulje korvasi ja anna mennä!

Lisää kuvateksti