Opinnoissa eteneminen: Enemmän suorituksia, vähemmän suorittamista

Opiskelijoita on moneen lähtöön. Osalla muu elämä ja opiskelu jakautuvat tasaisesti. Osalla opiskeluja opintojen eteneminen on yhtä kuin elämä. Osa opiskelee hieman kevyemmin, mutta kuitenkin eteenpäin vievällä suunnalla. Osa taas kerää opintopisteensä opiskelijabileissä, haalareiden fiksaamisesta ja muista tapahtumista. Weboodiin asti nuo opintopisteet harvemmin menevät, mutta suoritukset näkyvät mm. Facebookin Instagrammin kuvajulkaisuista. Olen itse tutustunut jokaiseen tyyppiin. Itse olen myös edustanut lähes kaikkia, mutta en ääripäitä. Minusta ei näet ole ollut sataprosenttiseksi opiskelijaksi sen enempää kuin sataprosenttiseksi bilettäjäksikään. Tosin olen kyllä päässy lähelle molempia!

Opiskelun ja urheilun yhdistäminen

En edusta kaikkein raskaimman sarjan urheilijaa sen enempää kuin opiskelijaakaan. Keskimäärin pari tuntia treeniä päivässä lepopäivää laskematta vie kuitenkin jo sen verran aikaa, että opiskeluun käytetyn ajan toteutumiseen joutuu jo hieman keskittyä. Tai ainakin minä joudun, kenties muilla homma hoituu puoliksi itsestään? Sijoitan mielelläni liikkumiset aamuun. Jäävuorojen kohdalla tämä ei valitettavasti aina onnistu, kiitos jämptien jääaikojen. Jäähalleista yleisöluisteluajat eivät ole niin mukavan joustavia kuin esimerkiksi uimahalleista yleisöuintivuorot, jotka kestävät useamman tunnin verran. Odotan sitä päivää, kun jonnekin tulisi sellainen jäähalli, joka olisi käytössä ainostaan yleisöluistelua varten! Salitreenin sen sijaan voi hoitaa kätevästi aamulla. Esimerkiksi tänään sain raahattua itseni salille puoli yhdeksäksi. Kroppa ja aivot heräsivät mukavasti ennen kymmeneltä alkavaa graduseminaaria.

No ei tämä aina onnistu.. 

Gradua työstän yleensä iltapäivisin ja myös aamuisin, ainakin sen mukaan miten ehdin. Olen sopivaa rytmiä etsiessäni joutunut luopumaan myöhäisemmästä treenistä, sillä jostain mystisestä syystä tarvitsen unta mieluiten kahdeksan tuntia, vähintää hieman päälle seitsemän. Liian myöhään ajoitettu treeni tahtoo huonontaa nukahtamista. Tenttiluvut sen sijaan olen ajoittanut päivän ohella iltaan, itse asiassa ennen nukkumaanmenoa. Yleensä kirjat ovat sen verran pitkäveteisiä, että nukahtaminen onnistuu harvinaisen tehokkaasti! Lisäksi hyödynnän matkoja tenttikirjojen lukemiseen. Opiskelun ja urheilun voi siis yhdistää, mutta ajankäyttöön on kiinnitettävä huomiota. Ns. rentoiluaikaa päivässä on vähänlaisesti, sillä osa vapaa-ajasta menee mm. kämpän muuttuminen kaatopaikaksi -ilmiön ennaltaehkäisyyn. Iltasella ennen perinteistä lukemishetkeä olen kuitenkin ottanut tavaksi istua TV:n ääressä n. 45 minuuttia kestävää sarjaa toljottaen. Samalla käsityöt edistyvät!

Testissä suorittaminen

Olen kokeillut suorittamistyyliä opiskelussa, itse asiassa sellaista tuli tehtyä vielä vuosi takaperin. Luin tentteihin itku kurkussa ilman kirjan sisällön riittävää sisäistämistä. Esseitä tuli tehtyä samalla asenteella, ja tietenkin paniikin sekä pakon säestäessä. Opinnot toki etenivät, mikä oli hyvä asia. Se millä fiiliksellä opiskelu tapahtui, oli vähemmän positiivinen ilmiö.

Tuona aikana itkeminen tuli tutuksi, samoin alemmuuskompleksit. Kun kuulin muiden opiskelijoiden arvosanoista, halusin vajota maan alle. Kiitettäviä tai melkein. Itse käsittelin häpeässä maksimissaan kolmosen saaneita tenttisuorituksiani. Toisaalta olin puolitietoisesti päättänyt olevani yksinkertaisesti huono, enkä suuresta lukemismäärästä huolimatta koskaan saisi parempi arvosanoja.

Entä jos hölläisi?

Viime keväänä aloin kyseenalaistaa asenteitani. Aikaisemmin muiden suoritukset olivat usein olleet kova kolaus. Muista miten pienessä huomionkaipuussa totesin FB:ssä suorittaneeni 45 opintopistettä lukuvuoden aikana. Tämähän on alle suositusten, mutta olin tehnyt todella paljon töitä. Joku tuttavista ystävällisesti totesi suorittaneensa samassa ajassa yli 100 opintopistettä. Olinko laiska? Asia ei ollut aivan yksiselitteinen. Teologiaan kuuluvat klassiset kielet, eli heprea, kreikka ja latina. Jokaista tulee suorittaa 10 opintopisteen laajuinen kokonaisuus. 

Jokainen kursseista on erittäin suuritöinen, eikä ohella pysty paljon muita kursseja käymään, ellei sitten ole todella lahjakas kielissä. Minä en siihen kategoriaan kuulu, ja jokainen kieli tuottikin unettoma öitä. Latina oli haasteellisin, sillä vähäisen opettajamäärän vuoksi kurssi oli jaettu koko lukuvuodelle. Tämä ei kuitenkaan tehnyt kurssista yhtään kevyempää. Kun se pirulainen oli suoritettu ja pieni määrä muita kursseja päälle, tunsin selvinneeni todella suuresta urakasta. Tämä ei vain näkynyt opintopisteiden määrässä. Sama pätee käytännön harjoitteluihin, eli nk. praktikumeihin. Suhteessa työmäärään pisteitä saa todella huonosti.

Jossain vaiheessa mietin, että jos vain opiskelisi. Jos vain lukisi, kirjoittaisi esseitä jne. ilman turhaa stressiä siitä, mikä lopputulos olisi, tai miten nopeasti työ tulisi valmiiksi. Viime keväänä kokeilin lukea tenttiin ns. oheistekemisenä, mitä jatkoin myös kesätöiden ohella. Suoritin tentin kesätenttinä. Arvosanaksi tuli 5.

Enemmän suorituksia, vähemmän suorittamista

Tuo tenttikokemus kieltämättä innosti jatkamaan samaan malliin. Kesällä aloitin ns. muuten vain gradun valmistelun. Minulla ei ollut mitään selkeää tavoitetta, etsin vain materiaalia ja taustatietoa työhöni. Syksyllä minulla olikin niin paljon taustamateriaalia ja myös valmista tekstiä, että ohjaajan avustuksella sain nopeasti palapelin palasia kokoon. Tällä hetkellä olen työstän ensimmäistä päälukua kolmesta, ja seminaarissa tehtyä ”ruotimista” odotellessa aloitin toisen pääluvun valmistelemisen. Ohjaaja totesi minun edenneen todella nopeasti, ja ehdotti jopa pientä hidastamista.

Tietenkin työn palauttamiseen liittyy syvä itseinho omaa jälkeä kohtaan, ja suurena haaveena olisi haudata muistitikku muutaman metrin syvyyteen niin, ettei kukaan löytäisi sitä. Tai vaihtoehtoisesti polttaa mokoma metallirakkine. Usein lopputulos on kuitenkin odotettua parempi, ja motivaatiokin pääsee nousuun.

Miten projekti on edennyt suunniteltua nopeammin? Taktiikkani on ollut yksinkertainen. Teen päivittäin sen verran kuin teen, mutta tietenkin teen. Toisin sanoen en avaa työtäni ja vilkaise, vaan työstän kohtaa johon viimeksi jäin, ja etenen sen mukaan kun kyseinen kohta näyttää valmiilta. Määräajat olen jättänyt täysin pois, korkeintaan päätän millaisen pätkän tekstiä pyrin käsittelemään. Jos inspiraatio ja motivaatio riittävät pidemmälle, jatkan työskentelyä. ”Fiilispohjalta” siis. Tällainen tyyli voi kuulostaa uhkarohkealta, mutta minulla se on ollut tehokkain työskentelytapa. Vaikka ennen seminaaria karmii, olen antanut itselleni luvan palauttaa keskeneräistä jälkeä. Ainoa tärkeä asia on vain, että mainitsee tekeleen olevan keskeneräinen, jolloin ohjaajan ja muiden seminaarilaisten on helpompi tarkastella tekstiä.

Vähemmän suorittamista siis. Harmi etten tajunnut kyseistä lähestymistapaa jo opintojen alkuvaiheessa. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Entä ne muut ”paremmat” opiskelijat?

Ja sitten he, jotka saavat aina parhaat arvosana, mielöttämän määrän opintopisteitä, esseitä lyhyessä ajassa ja kirjoja luettua läpi. Ja tietenkään suorukset eivät jää vain ajatuksen tasolle, vaan ne on tuotava julki. Kun näitä tarinoita kuuntelee, tekee taas mieli siirtyä pöydän alle häpeämään, tarttua kirjaan ja kiristää tahtia. Jos sillä edes osan menetetyistä kasvoista takaisin. Miten se opettaja sanoikaan jo ensimmäisillä luokilla? ”älä välitä muista!” Tämä on todella totta, mutta ainakin minusta helpommin sanottu kuin tehty. Onneksi kokemus on sen verran suonut opetusta, että näiden ”parempien” opiskelijoiden suoritusten ignooraaminen kaikessa haasteellisuudessaan on vaivannäen arvoinen projekti. Projekti tosiaan! Minä en ainakaan ole oppinut sitä hetkessä, vaan aina vähän lisää kerrallaan.

Myönnän että kehuskelu kolahtaa välillä. Jossain tilanteissa se vain osuu johonkin arkaan paikkaan. Pian huomaankin selitteleväni miksi olen tehnyt niin ”vähän”, ihan kuin asia olisi suurempikin häpeä. Nykyään hieman useammin osaan jo vakuuttaa itselleni, että elämäntyylini huomioon ottaen teen parhaani, ja työni tuottaa tulosta.

Jos vähänkin taipumusta alemmuuskompleksiin löytyy, olen valmis antamaan kaiken sympatiani. Jokaiselle teistä jotka sellaista herkästi podette, ette ole turhasta iniseviä valittajia. Jokaista haluan kuitenkin kannustaa jättämään liian vertailut vähemmälle, ja keskittymään omaan työhön, työmäärään sekä edistymiseen. Kaiken epävarmuudenkin keskellä uskon, että jokainen opintojaan työstävä valmistuu ennemmin tai myöhemmin. Olit sitten huippusuorittaja tai vähän leppoisampaan tahtiin opiskeleva, sinulla ja muilla opiskelijoilla on sama päämäärä: valmistuminen. Miten tuohon päätepisteeseen matkataan, siihen olkoon jokaisella oma ihannetapansa.