Joulu 2017

Joulun pyhät alkavat olla loppusuoralla, ja huomenna onkin kotiinpaluun aika. Mitä kaikkea tässä ollaankaan touhuttu? No, ns. totutusta arjesta olen irtautunut täysin! Mukavaa on ollut, ja tämä vajaan viikon loma on tehnyt kropalle hyvää. Uutena vuotena ainakin toistaiseksi suunnitelmissa olisi palata tänne, lapsuuden kodin suunnille vastaanottamaan vuotta 2018. Välipäivinä tulee siis reissattua hieman, mutta ihan hyvä vain. Tammikuun puolella voi näet olla hankalampaa, sillä opiskelu tuo mukanaan uudet haasteet, ts. praktikum II:n harjoitusryhmät. Niin, ne joulukuulumiset!

Perjantai (aatonaatonaatto)

Kroppa alkoi olla jo aika väsyksissä, mikä ilmeni mm. väsymyksenä ja kömpelyytenä. Edellisenä iltana päätin päästää itseni liikunnan suhteen joululomalle. Vaikka aina useamman päivän tauko jäältä kauhistuttaa, olen huomannut tauon tekevän välillä hyvääkin. Itse asiassa moni asia saattaa sujua paremmin, eikä unohtua vaikka sellaista pelkäisi. 

Jo ajatus tulevasta lepotauosta antoi lisää energiaa. Salilla puhtia riitti, ja innostuin taas pelleilemään mm. kärrynpyörien ja merkeissä, myös uuden etuperin. Lisäksi pääsin viimeinkin yläkertaan apinaradalle, mutta joku ilkimys oli hilannut renkaat yläilmoihin. Hyi häntä.. Salitreenin jälkeen Unicafé kutsuikin. Riisin ja härkäpapukastikkeen voimistamana siirryin kohti jäähallia. Kas kummaa, sielläkin sujui hyvin! Kaksoissalchow onnistui paremmin kuin ennen, alkaa muuten tulla jo piikille alas! Kaksoisritti meni tooooodella lähelle, ja oli melkein sääli jäädä lomalle! Väsyneenä mutta hyvillä mielin siirryin kotia kohti. 

Aatonaatto

Infernaalisen koetuksen aika: Kauppareissu. Voi kamala.. onneksi jouluostoksia ei tarvinnut tehdä, sillä kaikki oli hoidettu paketointia laskematta. Se muuten tapahtuikin viime tipassa. Okei, ollaan rehellisiä: Sisaren pojan Suomi-pipo valmistui vasta joulupäivänä, eli kun matkustin paikan päälle antamaan lahjan. Ryijy sentään valmistui!

Kauppareissu oli aivan järkyttävä, mutta hengisssä selvisin. Vannoisin tämän olevan viimeinen kerta kun kauppareissu jää tuolle päivälle, mutta yritys olisi turha. Joskus tein viimeiset lahjaostokset aatonaattona. En suosittele!

No oliko päivässä mitään positiivista, tai edes rentoa? Olihan siinä: sauna! Nyt kun puolison kanssa aikaa on hieman enemmän, saimme viimeinkin varattua saunavuoron. Puusaunan kannattajana löylyt tuntuivat hieman laimeilta, mutta riittävillä. Piti vain riittävästi jaksaa räiskiä vettä kiukaalle. 

Jouluaatto

Tässä vaiheessa kaiken stressin tulee kulminoitua ja saavutta huipputasonsa. Näin ei kuitenkaan käynyt. No, puoliso koki vielä infernaalisemman kauppareissun, jonka aikana minä ystävällisesti vedin vielä sikeitä. Univelat pelastivat minut tuolta koetukselta! Tietenkin arvostan uhrautumista. Toisaalta uskon olevani hieman siedettävämpää seuraa paremmin nukkuneena, eli hyvä teko sekin? 

 Tältä muuten tuntui!

Vietimme pienimuotoisen ja yksinkertaistetun joulun, mikä oli todella hyvä vaihtoehto. Molemmilla on ollut raskas syksy. Minulla maisteopintojen rutisrtaminen, puolisolla työ ja opiskelu. Olimme hankkineet toisillemme lahjat, ja jouluruokiakin laiteltiin: Rosollia bataatilla, puolisolle paahdettuja kinkkuviipaleita, minulle silliä (tykkään!!!), yhteiseksi vielä kalaleikkeitä, perunoita, salaattia ja jälkiruuaksi vähän erikoisempaa: raparperi-mustikkakiisseliä piparkakkumausteella ja inkiväärillä maustettuna. Jopa minä suostuin vetämään radikaalia linjaa: päälle kaurajäätelöä. 

Tuliko jouluähky? Ei suoranaisesti. En ole saanut menemään yhtäkään piparkakkua, joulutorttua enkä konvehtia. Ns. kunnon ruokaa olen sen sijaan syönyt ensimmäisen kerran niin paljon kuin minun kuuluisi syödä. Täytyy yrittää säilyttää sama linja! Tietenkin suurempi määrä proteiinia (kala) aterialla täyttää reippaasti, ja ähkyhän siinä tulee. Asiaa ei auta edes puoli annosta riisipuuroa jälkiruuaksi.. Luulen kuitenkin, että kyse on juuri ihanteellisesti määrästä ruokaa. Näillä eväillä eteenpäin siis!

Iltasella tulostin viime hetkellä seuraavan päivän hartaustekstin, jota hiljakseen mutta hyvissä ajoin olin kirjoitellut. Noloa mutta totta: olin laittaa jouluevankeliumista vanhan painoksen! Kyseessä oli painos, jonka lapsena luin aikoinaan koulussa. Nyt muuten tunsin itseni vanhaksi!

Joulupäivä

Nyt se joulu todella alkoi! Puolisolle pisteet, hän tuli mukanani jouluhartaukseen! Hänestä oli suuri apu, sillä tilaa ei oltu laitettu valmiiksi. Tuolit siirtyivät saliin viidessä minuutissa kun mies laittoi ranttaliksi! Jännitin hieman jouluevankeliumin lukemista, sillä kyseessä oli ensimmäinen "virallinen" tilaisuus. Lukiessa jännitys kuitenkin katosi. Varoitus: luvassa uskonnollista tekstiä. Ajatus joulun ihmeestä ja suuresta ilosta valtasi mieleni tekstiä lukiessani. Kuulijat olivat syventyneet, ja näyttivät imevän itseensä jokaisen sanan. Ilohan niitä oli lausua. 

Myös hartaustekstiä kuunneltiin. Tilaisuuteen tuli mukaan niin paljon tunnetta, että virsien "Enkeli taivaan" ja "Maa on niin kaunis" sain todella pinnistellä ettei roska eksyisi silmään ja alahuuli väpättäisi. Tilaisuuden myötä mielen valtasi tunne, jota voi kuvata yhdellä sanalla: Joulurauha. 

Myöhemmin iltapäivällä matkustin lapsuuden kodin suunnille. Puoliso joutui töiden vuoksi jäämään kotiin, mutta reissu kestää onneksi vain pari päivää. Sisareni oli lapsineen paikalla, ja pääsin hoitamaan "tonttuhommat" jälkikäteen. Oli mukava nähdä koko porukkaa! Iltasella poikkesin juoksulenkillä kunnon lumipyryssä. Tämän jälkeen olikin saunan vuoro, ja kunnon puusaunan! 

Tällainen oli joulu tänä vuonna. Vaikka kiirettä riitti, olen iloinen kun sellainen joulukiire jäi vähemmälle. Joulupäivän hartaus oli upea ja tärkeä kokemus, myös käytännön syistä. Jos hyvin käy eli saan töitä, joulun pyhät tulevat olemaan työpäiviä. Joskus ajatus kauhistutti, mutta nyt löysin siitä paljon hyviä puolia. Jouluun tulee ehkä "satsattua" vähemmän, mutta ehkä olennaiseen on silloin helpompi keskittyä. Vaikka arvostan jokaista, joka jaksaa kattaa pöydän ja valmistaa lukuisia ruokalajeja, juosta kaupoissa, koristella, tehdä ja lähettää joulukortteja, leipoa yms., huomasin joulun tulevan myös vähemmälläkin tekemisellä. Piparkakut eivät tuoksuneet kämpässämme eivätkä joululaulut soineen ennen aatonaattoa. Silti joulu tuli, ja viimeistään joulunpäivän aamuna se oli läsnä.