Tällä viikolla kouluhommat menivät pääasiassa etätyöskentelyn merkeissä. Uskomatonta mutta totta, sain jotain aikaiseksi! Maanantaina oli viimeinen luento yhdestä kurssista, ja nyt kiireen vilkkaa yritän valmistautua tenttiin. Tiistaina ja keskiviikkona kävin paikallisessa kirjastossa tekemässä kandiesseetä. Keskiviikkona aamujään jälkeen hieman nukutti, mutta pienen nuokkumishetken jälkeen työskentely onnistui. Seuraava haaste lienee tenttiluku, sillä materiaalit ovat pääasiassa sähköisessä muodossa. Ajattelin kuitenkin yrittää parhaani ja näin ollen suorittaa tentin hyvissä ajoin. Ensi periodissa tarkoitus olisi ottaa jälleen yksi verkkokurssi ja yksi lähiopetusta sisältävä perusopintoihin kuuluva kurssi, minkä milloin mistäkin syystä jätin väliin. No, tuleepa hoidettua. Tuo "Spiritualiteetti ja kasvatus" -kurssi on ollut todella mielenkiintoinen. Kenties kiintoistaa lisäperspektiiviä antoi kurssin psykologiaan osoittava vivahde. Välillä tunnen olevani erityisesti käytänöllisen teologian kursseilla olevani liian "maltillinen". Toisaalta ehkä niin on parempi. Kurssin sisältämä pohdinta spiritualiteetista antoi mahdollisuuden pienimuotoiseen itsetutkiskeluun ja uskonnollisen identiteetin tarkasteluun, myös omakohtaisesti. Uskonto on osa minua, mutta jos toisin sitä sitä esille neonvalojen vahvuudella, en olisi oma itseni. Mikäli kurssin tentti menee pieleen, ehkä lapsellinen puoli minussa haluaa välittömästi olla vastahakoinen kaikkea kurssilla esitettyä teoriaa kohtaan. Mihin se sisäinen viisivuotiaas kiukuttelija katsoaisi koskaan..
Tällä viikolla on tullut treenattua varsin ahkerasti. Tiistaina teimme erilaisia kaarenvaihto -ja käännösharjoituksia, joiden hidas tempo sai kylmettymään. Tällaiset kehonhallintaa ja liikkeiden perusteellista puhtautta vaativat harjoitteet eivät kuulu suosikkeihini, eikä liene yllätys, että syynä lienee oma osaamattomuuteni. "Mitä en osaa kunnolla, se on tylsää ja tarpeetonta." Valitettavasti kaaret ja käännökset tahtovat kuulua yhtä tärkeisiin muiden elementtien perusteisiin, kuin perusluistelu itsessään. Lisäksi hahmottamisvaikeuteni pääsi jälleen estradille, kun teimme rittiaskeleita vuoronperään molempiin suuntiin. Axelissa ei ole tapahtunut mitään merkittävää muutosta, mutta ehkä ne useat yritykset ovat ainakin vähän lisänneet varmuutta. Samat ongelmat kiusaavat edelleenkin, eli vajaa rotaatio, lähtökaaren pitkittyminen sekä vaistomainen jarruttaminen piikillä. Yhteenveto: nössöys. Kaksoissalchow menee hieman paremmin, mutta tahtoo vieläkin läjähtää koko terälle piikin sijaan. Kaksoisritissä sen sijaan tuli pientä edistystä, mutta onnistuneeseen hyppyyn on vielä matkaa. Yllätyksekseni olen innostunut kokeilemaan yhä enemmän lentävää vaakapiruettia. Hypystä lähtevä piruetti ei vielä pyöri, mutta pientä pyörimiseen viittaavaa liikettä on tuloillaan. Hyppy-istuma on pirueteista toinen uusi haaste, joskin hauska sellainen. Hyppyyn on tullut pikkuisen lisää rohkeutta, mutta menee varmasti syksyyn, ennen kuin liikkeestä tulee "esittelykelpoinen". Ellen sitten ensi kesänä hommaa uutta rasitusvammaa.. Kisaohjelman kanssa menee hieman paremmin, mutta kaikki täytyy tehdä hirveällä kiireellä. Musiikki tahtoo loppua kesken, minkä vuoksi askelsarjan aloituskohtaa pitää aikaistaa. Sopivuus musiikin kanssa onkin toinen kysymys.. Kummasti se kunto on kasvanut. Aluksi jaksoin mennä ohjelman kerran läpi puuskuttaen, mutta nyt onnistuu 3-4 kertaa. Tosin neljännellä kerralla laatu kärsii.
Ensi viikolla luvassa on reilusti treeniä ja tenttiin lukemista. Nyt hieman jännittää, sillä ensi viikolla selviää myös kesätöiden tilanne, ainakin yhden paikan suhteen. Omalla kohdallani en mieti asiaa enää palkan kannalta. Sen sijaan haluan säännöllisesti olla kosketuksissa työelämään, sillä useamman vuoden aukko CV:ssä sairasteluvuosien takia käy kunnian päälle. Pakko myöntää, että kyllä tämä enemmän tai vähemmän normaali elämä tuntuu paremmalta kuin se vale-elämä, mitä liian monta vuotta tuli elettyä. Tai jos sitä voi elämiseksi sanoa edes. Opiskelu ja luistelu ovat antaneet kuluneen vuoden aikana paljon sisältöä (parisuhteen ohella). Syksy kieltämättä surettaa, kun en pääse jäälle enää niin usein kuin nyt. Toivon kuitenkin tuon kahden ohjatun harjoituskerran lisäksi saavani muutaman harjoituskerran yleisövuoroissa, jos nyt vain menevät yksiin opiskelun asettamien aikataulujen kanssa. Kuulostaa ehkä typerältä ja lapselliselta miettä harrastusta opiskelun ja töiden sijaan, mutta tämä on minun "juttuni" siinä missä teologian opinnotkin. Kieltämättä poden alemmuuskompleksia siitä, että en saa itseäni kiinnostumaan niistä asioista, joista ikäiseni naisihmisen pitäisi olla kiinnostunut, kuten esimerkiksi lapsista tai sellaisen hankkimisesta. Pakko vain hammasta purren hyväksyä itsensä sellaisenaan. Vaikka elämäntyylini on hieman "hömppää", ainakin käytän aikani muuhunkin kuin tv-ohjelmiin, shoppailuun viimeisillä rahoilla tai päivittäiseen juomien maisteluun. Aila Meriluodon lapsuuden kokemusta siteeratakseni voin todeta: "Hyvä on ollaan sitten pahoja, mutta sepä on minun omaa pahuuttani". Siispä minäkin pidän kyseisen piirteen, koska se on yksityisomaisuuttani. Tosin tuo siteeraus ei mennyt aivan sanalleen oikein, mutta väliökö sillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti