lauantai 20. helmikuuta 2016

Uusi taistelu tuulimyllyjä vastaan: fyysinen tasa-arvo

Pohdinta miesten paremmuudesta urheilussa on kuohuttanut monia, kenties etenkin naisia viime aikoina. Tekstiin oli tuotu esille erilaisia esimerkkejä suoritusten välisistä eroista, ja valitettavasti niiden perusteella miesten suoritukset olivat parempia. Moni reagoi tekstiin varsin voimakkaasti, ja osittain syystäkin. Itseäni häiritsi lähinnä yleistävä toteamus: "Evoluutiostakin on kyse. Miehet ovat kilpailuhenkisiä, naiset perhekeskeisiä. Urheilu, jopa sotaan viittaava urheus, sopii miehille." Tässä kohtaa minun lienee parasta hankkiutua lääkärin tai muun asiantuntijan puheille, sillä sukupuoleni kaipaa varmistusta. En koe itseäni erityisen perhekeskeiseksi (sen enempää kuin miehetkään ovat), ja tietyissä tilanteissa olen kilpailuhenkinen, ehkä eniten itseni kanssa. Toki voittajan status on mukava, mutta ei välttämätön. Jos naisilta ei löytyisi mainittua urheiluun viittaavaa urheutta, ei naispuolisia urheilijoita olisi lainkaan. Lähinnä tähän linkittämäni lause herätti minussa erimielisyyden tunteita, mutta voi myös olla, että lause oli huolimattomasti rakennettu, tai sitten tarkoituksella provosoivat. Ainakin minä provosoiduin, siispä kirjoittaja voi hymyillä saavutukselleen. 

Fyysisten ominaisuuksien kohdalla olen valmis hyväksymään "vajavaisuuteni", enkä oikeastaan edes pidä sitä sellaisena. Naisilla ruumiinrakenne on luonnostaan sirompi, eikä testosteroni saa lihaksiamme kehittymään samaan tahtiin kuin XY-kromosomiparin edustajilla. Toki poikkeuksia on, mutta "aitoja" tapauksia lienee koko maailmassa kourallinen, kun taas pienellä hormonaalisella tuella lihasmassa saadaan helposti kasvamaan miesten tasolle. Tosin kehonrakennuksessa miehet itsekin sortuvat kemiallisiin apuvälineisiin, tai sitten heidän kaurapuuronsa on todella ainutlaatuista ravintosisällöltään. Haluaisin tässä vaiheessa kysyä seuraavaa: miksi miehet ja naiset on asetettava vastakkain? Jos painissa 50-kiloinen ja 70-kiloinen ottavat yhteen, 50-kiloisella tulee luonnollisesti olemaan vaikeampaa kuin hänen vastustajallaan. Tässä vaiheessa sukupuolella ei ole enää merkitystä. Olisiko siis parempi, että jokainen kilpailisi omassa sarjassaan? Se mitä luonto tai muu taho on meille luonut ominaisuuksiksi, niiden kanssa meidän on elettävä. Minulla on kohtuullisen hyvä kunto, mutta jos juoksen kilpaa puolisoni kanssa, hän voittaisi. Se ei kuitenkaan tee minusta naisena yhtään alempiarvoista. Sen sijaan jos minun annettaisiin voittaa koska olen nainen, se olisi alentavaa ja nöyryyttävää. 

On asioita, joissa naisen asema ei ole paras mahdollinen, mutta urheilusuorituksia en kategorioisi niihin. Joskus nuorempana mielessäni kävi armeijan käyminen, mutta miespuolinen tuttava totesi suoraan, että pärjääminen voi käydä hankalaksi. Kyse ei ollut heittelevistä naishormoneista, tunteilusta tai muusta vastaavasta, vaan siitä että olen alle 50-kiloinen hentorakenteinen, jolloin 30 kg:n kantamukset saattaisivat hajottaa kroppani, vaikka voimaa muuten olisi. Olisiko tästä pitänyt loukkaantua? Jos olisi, jätin sen tekemättä. Jos olisin hivenen rotevampaa tekoa, ehkä olisin ainakin kokeillut inttiä. Tosin inspiraatio kyseiseen vaihtoehtoon taisi olla alle viikon mittainen, joten tuskin rotevuuskaan olisi riittänyt. 

Fyysisten ominaisuuksien sijaan olen valmis kritisoimaan naisten ja miesten luonteenpiirteisiin liittyvien erojen yleistämistä. Hoivaviettiä löytyy myös miehiltä, ja moni hallitsee sen puolen minua paljon paremmin. Tunnen myös naisia, joita kiinnostavat nimenomaan "brutaalit äijälajit", joissa itse olisin jo viimeisen päälle itku kurkussa. Toisaalta sähly herättää minussa jonkinlaisen aggressiivisen puolen, koska sitä olen pelannut varsin hyökkäävään tyyliin. Taitoluistelu puolestaan on fyysisten vaatimusten vuoksi raskas laji niin naisille kuin miehille. Miehillä esimerkiksi hyppyvaatimukset ovat korkeammat, mutta neloishypyn hyppäämiseen tarvittavaa ponnistusvoimaa löytyy enemmän. Toisaalta myös neloishyppyjä taitavia naisiakin löytyy, ja harva heistä on sitä sirointa sorttia ainakaan jalkalihasten suhteen. 

On hienoa että naisten puolia pyritään pitämään, mutta ehkä aihealueiden olisi hyvä olla sellaisia, joissa tasavertaisuudella on oikeasti merkitystä. Jos urheilusuorituksen mittapuuksi tulee se, että kuinka lähelle miesten suorituksia tulee päästä, taidan lopettaa liikkumisen kokonaan. Itsetuntoni ei kärsi näiden kahden X-kromosomin tuottamista ominaisuuksista, sillä harvinaisen merkittäviä suorituksia niidenkin kautta saa aikaan. Tosin nauruni voisi kuulostaa vähemmän typerältä, ja ajoittain minusta lähtee ehkä turhankin korkeita ja kovia ääniä. Toivottavasti kukaan ei ota tätä pohdintaa loukkauksena, mutta yksi asia on mietityttänyt. Mihin sarjaan trans-sukupuoliset pääsevät? Naisten puolella alunperin miehellä voi fysiikan suhteen olla etulyöntiasema, ainakin voimissa. Siirryttäessä naisesta mieheksi testosteroni lienee avuksi. Periaatteessa trans -ihmisille voisi asettaa oman sarjansa, mutta pientä epäreiluutta siinäkin voisi olla, jos henkilö nimittäin kokee olevan eri sukupuolta mihin hän on syntynyt. Kyllä, tiedän etten antanut älyllisestä tasostani kaikkein edustavinta kuvaa, mutta välillä yksinkertaisetkin asiat mietityttävät. Ehkä taitotaso voisi olla yksinkertaisin peruste jaottelulle, mikä urheilun puolella on valitettavasti pakollista, nimenomaan tasa-arvon nimissä. Ehkä ottaisin nokkiini jos trans -henkilö saisi paremmat pisteet hyppyjen korkeuden suhteen, mutta pidemmän päälle kyse olisi siitä tosiasiasta, että olen huono häviäjä. Kenties alkuperäinen asenne osoittautuu tässä kontekstissa turvallisimmaksi vaihtoehdoksi: kilpailkaamme ennen kaikkea itsemme kanssa. Se mitä olemme "ekvaattorin" alapuolelle saaneet, vaikuttaa ominaisuuksiimme harvinaisen paljon suhteessa siihen, miten helposti tuo ominaisuus on kätkettävissä. -Ainakin silloin, kun kyseessä ei ole esimerkiksi kokovaralopuku, mikä on valmistettu lycratrikoosta. Sen puutteellisen peittävyyden kohdalla me kaikki olemme tasavertaisia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti