Kaksi tapaa tanssia hautojen päällä

Ranskan terrori-isku ei ollut se mukavin uutinen lukea. Loukkaantuneiden ja kuolleiden määrä on suuri, mutta vieläkin enemmän joukossa sivullisia ja näin ollen täysin viattomia ihmisiä. Minua ei koskaan ole koskettanut maininnat suomalaisista, sillä jokainen turhaan kuollut tai edes loukkaantunut on liikaa. Tragedia nostatti ihmisten tunteita myös sosiaalisen median tasolla. Olen aina pitänyt terrorismia sekä siihen liittyvää toimintaa äärimmäisen vääränä, brutaalina ja äärimmäisen epäinhimillisenä. Toisaalta kritisoin myös yksittäisen uskonnon ja sen edustajien yleistämistä, mikä harmillisen usein tulkitaan terrorismin ja väkivaltaisuuksien hyväksymiseksi. Näin ei kuitenkaan ole.

Kuluneen päivän aikana olen törmännyt kahteen erilaiseen, eri ääripäivä edustavaan reaktiotapaan, joista molemmat herättivät lähinnä negatiivisia tuntemuksia. Molemmissa tavoissa heijastuu asioiden erittäin yksipuolinen tarkastelu. Ymmärrän toki sen, että tällaiset tapahtumat herättävät ihmisissä voimakkaita tunteita, mutta tapa tarkastella tapahtunutta vaikuttaa suoraan sanottuna naiivilta ja peräti järkyttävältä. Toisen ryhmän muodostavat asian kieltäjät. Heillä tarkoitan ihmisiä, joiden suurin pelko on rasismin lisääntyminen, minkä vuoksi tapahtuneesta ja jo pitkään tapahtuneista asioista ei tule puhua ääneen, ei ainakaan kriittiseen sävyyn. Auttaminen ja ymmärtäminen liukuvat yli turvallisuuden rajan, kun raja yli halutaan päästää jokainen, selvisi heidän taustastaan mitä rikkeitä tahansa. Ihmisarvon kunnioittaminen tässä kontekstissa voittaa myös mahdolliset yhteydet jo pitkään vaarallisiksi todettuihin järjestöihin huolimatta selkeistä todisteista, kuten esimerkiksi Facebookin kansioista löytyneistä kuvamateriaaleista. Myös Internet -yhteys sallitaan, sillä sen kieltäminen olisi ihmisarvon vastaista. Jos totta puhutaan, itse haluaisin ajatella ihmisistä vain hyvää, tai vähintäänkin uskoa pinttyneenkin pahuuden poistumiseen kenestä tahansa. En muista milloin uskoni tällaiseen horjui, mutta toivoisin saavani sen takaisin jonain päivänä. En ole asiantuntija, mutta yleisellä tasolla näkisin ongelmien ratkaisemisen vaativan ongelman myöntämistä. Kun maton alle lakaistujen roskien määrä kasvaa riittävän suureksi, joku kompastuu siihen ennemmin tai myöhemmin. 

Toisen ryhmän muodostavat uskonnon X vihaamista pitkään harrastaneet henkilöt. Heidän päivittäisiin toimiinsa kuuluu etsiä uutisia, joissa kerrotaan kaikesta mahdollisesta hirveästä, mitä kyseisen uskonnon edustajat ovat taas kerran tehneet. Luonnollisesti mainitsematta jätetään ns. tavalliset ihmiset, jotka elävät samanlaista arkea kuin mekin. Heillä on lapsia ja vanhemmat käyvät töissä. Politiikka tai vahva idealismi ei kuulu näiden ihmisten elämään sivusta seuraamista enempää, sillä heillä on oma elämänsä. Uskonto on vain osa sitä. Viis heistä. Jos X vastaa islamia, jokainen muslimi lasketaan terroristiksi. Tämän ryhmän reaktio muistutti kauhistelun sijaan juhlimista suurella voitonriemulla. "Mitäs me sanoimme, me olimme oikeassa! Siitäpä saitte!" Outoa kyllä, tämän joukon reaktio muistuttaa samankaltaista juhlintaa siinä missä Isiksen edustajien reaktio iskujen jälkeen. Jos minulta kysytään, mielestäni on yhtä brutaalia "mehustella" menetyillä ihmishengillä ja tapahtuneella ylipäänsä vain siksi, että oma agenda saa vahvistusta, kuin juhlia osana iskun suorittajia. Edusti juhlija kumpaa osapuolta tahansa, juhliminen tapahtuu uhrien kustannuksella. 

Islam on uskontona nuori, verrattuna moneen muuhun ns. maailmanuskontoon. Lisäksi on tärkeää muistaa, että eri kulttuureissa tapa harjoittaa ja tulkita samaa uskontoa on erilainen. Esimerkiksi Yhdysvalloissa kristinuskon tulkitseminen ja harjoittaminen eroaa eurooppalaisesta tavasta. Tosin kirkkokunta vaikuttaa asiaan. Sama pätee myös islamiin. Mitä olen sivusta seuraten huomannut, arabikultuuriin liittyy oma temperamenttisuutensa ja arvonsa, mikä heijastuu myös tapaan tulkita ja harjoittaa islamia. Itä-Aasiassa tilanne on täysin toisenlainen uskonnon politisoitumisen määrää myöten. Yksinkertaisimmillaan tämän voi perustella kysymyllä seuraavaa: kuinka yleistä terrorismi on Itä-Aasian maissa? Hienoa, tämä kysymys todennäköisesti tekee minusta rasistin, mutta riski on otettu.

Toivon todella, että ennen ajatustenssa julkaisemista ihmiset miettisivät asioiden toisenkin puolen. Todennäköisesti minunkin näkemykseni jäivät mustavalkoisiksi, sillä uusia puolia löytyy jatkuvasti.