Joskus ihmisten kanssa keskustellessa muusta toiminnasta opiskelun ohella, moni suhtautuu peräti kunnioittavasti, tai vaihtoehtoisesti kummastelevasti kun kerron omista harrastuksistani. Kahden instrumentin musiikkiharrastus ja runsas määrä liikuntaa ovat usein asioita, joita ihaillaan. Niin, tai vaihtoisesti kadehditaan tai paheksutaan. Luulen että kertomasta saa hieman "glamour -täytteisemmän" käsityksen todellisuuteen nähden. Soittoharrastuksen säännöllisyys on vaihtelevaa ja harvemmin saan aikaiseksi keskittyä sekä pianoon että viuluun yhtä paljon. Viulunsoittoni ei ole puhdasta, eikä ääni "laulava", sillä aloitin soiton vasta aikuisena. Pianon kanssa minulla on taipumus jämähtää kaavoihin ja vanhoihin kappaleisiin. Todellisuudessa en siis ole huipputason soittaja, enkä luistelija. Jotenkin vain pidän siitä, että on asioita mitä harjoitella ja missä kehittyä ainakin pienissä määrin. Usein jopa pelkään sitä, että joku olettaa minun hyppivän kolmoishyppyjä ja luistelevan sulavasti hurjassa vauhdissa. Alkusyksystä ennen jalan pahempaa oireilua axeli ja kaksoissalchow onnistuivat, mutta kivun kannustaessa riittävän pitkään kroppani päätti unohtaa näiden hyppyjen tekniikan. En myöskään ole nopea, mutta en aivan hidaskaan. Tankotanssissa olen ikävästi jämähtänyt samoihin liikkeisiin, sillä en ole saanut aikaiseksi opetella uusia. Tästä kaikesta huolimatta pidän näistä harrastuksista paljon ja myönnän niiden vievän aikaa. No, soittamisen harjoitteluun voisin kieltämättä käyttää hieman enemmänkin aikaa..
Jääharjoittelu 3-4 kertaa viikossa, muu liikunta ja ainakin satunnainen soittaminen vievät oman aikansa. Televisiota en pahemmin katsele, paitsi treenatessa. Nyt pieni kuvaus olohuoneesta: tanko on tv:stä turvallisen välimatkan päässä ja matolla pystyy hyvin tehdä lihastreeniä sekä notkeusharjoituksia. Mitään tiettyä sarjaa en kuitenkaan seuraa. Tätä ei kai pitäisi myöntää, mutta minullakin on omat "hömppä -ohjelmani", en siis katso ainoastaan älyllisiä dokumentteja tai uutisia. Itse asiassa olen todella laiska katsomaan sellaisia. Kenties opiskelu syö aivokapasiteettia siinä määrin, että tarvitsen vähemmän järkevää katsottavaa. Pidän liikunta-aiheisista ohjelmista ja katson mielelläni taitoluistelun ohella voimistelua ja rytmistä voimistelua. Vaikka kritisoin jatkuvasti fitness -urheilua, jostain kumman syystä sellaista käsittelevät ohjelmat jäävät päälle. Niin, ennen tätä möläytystä olin vain toteamassa katsovani televisiota treenin aikana, mihin olisi kenties ollut järkevää jäädäkin. Soittoharjoittelu tuntuu liian usein jäävän tekemiseksi, millä hyödyntää joutilas aika. Kieltämättä toivoisin voivani harjoitella enemmän ja todennäköisesti voisinkin, mutta ajankäyttö vaatii taas vaihteeksi korjauksia. Kuten olen joskus maininnut, koneen ääressä vietän liikaa aikaa. Tosin toteutan vieläkin huonoa tapaani kirjoittaa esseitä musiikkia kuunnellessani. Ehkä ilman FB:n auki pitämistä ja muilla sivuilla käväisyjä olisin nopeammin valmis.
Vaikka minulla ei ole omia lapsia, uskallan väittää, että tekemistä on paljon. Pääasiassa kyse on omista valinnnoista, jolloin valittaminen ei kai ole sallittua. Olen jo vuosia pitänyt siitä, että tekemistä riittää, mutta välillä liika on liikaa. Minulla on taipumus ylityöllistää itseni niin koulun, kodin kuin harrastusten parissa. Miten kaikki sitten pysyy kasassa? Oikeastaan en itsekään tiedä ja ajoittain väsähdän täysin. Ottaen huomioon taustani, en itsekään olisi uskonut eläväni tällaista elämää, saatoin vain unelmoida sellaisesta. Ensisijainen ja tärkein voimavarani on riittävä unensaanti, mikä ei aina ole helppoa. En suoranaisesti ole huono nukkuja, vaan nukkumisen onnistuminen on kausittaista. Hyvien unien voimalla jaksan tehdä paljon ja mieliala pysyy korkealla, mutta muutamankin päivän huonot yöunet vaikuttavat todella negatiivisesti. Vanhat mielenterveysongelmat muistuttavat olemassaolostaan ja syöminen muuttuu vaikeaksi. En siis koe halua laihduttaa, kiinnostus syömiseen vain lopahtaa täysin. Sen sijaan muutun levottomaksi enkä osaa pysyä paikoillani, sillä ahdistus kasvaa. Yleensä kompensoin tuota epämukavaa olotilaa liikunnalla, mikä loppujen lopuksi vain pahentaa asiaa, sillä olen entistä uupuneempi. Tämä on niitä tapahtumasarjoja, joita en suosittele kenellekään ja itsekin haluan kovasti yrittää päästä tästä tavasta eroon. Onneksi yrittäminen on kannattanut ja "ahdistustreeni" on vähentynyt merkittävästi.
Nukkumisen ohella tarvitsen säännöllisyyttä ja rutiineita, sillä ilman niitä en saa asioita hoidettua. Toisaalta vapaahetkinä ja lomalla rutiinien rikkominen sekä muu vaihtelu on tärkeää, sillä pienikin vaihtelu piristää, eikä kaavoista poikkeaminen muutu liian pelottavaksi. Lisäksi avoimuus ja puhuminen sopivissa määrin vähentävät paineita. Mainittakoon vielä, että en suorita opintojani ennätysvauhdilla, mutta olen itse nopeuteen tyytyväinen. Jos opinnoissa tai muussa tekemisessä ilmenee jotain mikä painaa mieltä, asia on hyvä todeta ääneen lyhyesti ja ytimekkäästi, jolloin se ei jää mieleen kietoutumaan mahdottomaksi umpisolmuksi. Jatkuvaa valittamista en tosin pidä hyvänä tapana, koska sillä väsyttää sekä itsensä että kuulijat.
Ehkä sellaista naistenlehden ihanne-elämää eläviä henkilöitä on todellisuudessa erittäin vähän. Monesta asiasta annetaan vain turhan kaunisteltu kuva todellisuuteen verrattuna. Nyt viittaan siis glitterin, glamourin ja muun hohdokkuuden luomaan sävyyn. Realismin ei todellakaan tarvitse olla karua, ellei katsoja sitten asennoidu niin. Myönnän kadehtivani näitä voimanaisia -ja miehiäkin, jotka työn tai opiskelun ohella onnistuvat tekemään vähintään kymmentä eri asiaa ja kaiken sen päälle ovat vielä perheellisiä. Toisaalta.. onko sellaisia ihmisiä todellisuudessa olemassa? Itse kykenen toistaiseksi "vain" hoitamaan opintoni kohtuuvauhdilla, liikkumaan, soittamaan satunnaisesti ja hoitamaan kotitöitä riittävän unen, rutiinien ja avoimuuden voimalla. Olenko riittävän hyvä? Samapa tuo, minulle tämä riittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti