Viime viikko meni kohtuullisesti, joskin väsyneesti. Osasyynä saattoi olla flunssan viimeiset oireilut, tai sitten olen vain laiskistunut. En tiedä miten paljon pimeys jaksamiseeni vaikuttaa. Onhan se toki mukavaa, jos voi liikkua ulkona valoisan aikaan, mutta en koe tätä Etelä-Suomen lievää kaamosta erityisen dramaattiseksi ilmiöksi. Erityisesti koulutehtävien kanssa on ilmennyt käynnistymisvaikeuksia, mutta en oikein kehtaisi kitistä loman perään, sillä juuri sellainen oli. Toivottavasti kyseessä on vain ohimenevä vaihe. Poikkesin eilen vierailulla vanhempieni luona. Ajoitus oli erittäin osuva, sillä sisareni oli myös paikalla miehensä ja pikku-neidin kera, joka oli muuttunut oikein herttaiseksi Halloween -keijuksi! Oli todella mukavaa jutustella itse kunkin kanssa ja muistella menneitä. Siinä muutamien tuttujen kuulumisia pohtiessamme mietin, miten eri tavalla sitä katsoo asioita näin aikuisena. Ehkä jotain edistystä on siis tapahtunut, sillä ihmisten arvioiminen yksipuolisella tasolla ei tunnu oikealta tavalta toimia. Myös pikku-neiti edistyy huimaa vauhtia ja siinä pottatuokion ohella ehdimme hyvin kummastella Minttu -kirjan hahmojen tekemisiä. Niin siis..minä en istunut potalla (tällä kertaa). Oli myös erittäin rentouttavaa päästä hieman lenkkeilemään. Vaikka nykyisellä asuinpaikallani pääsen aika helposti pois kaupungin alueelta, on lenkkeily ihanan hiljaisella taajama-alueella jotain aivan muuta. Lisäksi asenteeni Halloweenia kohtaan lämpeni, kun näin muutamilla pihoilla hillittyä, mutta pilke silmäkulmassa tehtyä koristelua. Oli mikä juhla tahansa, en ole pitänyt sellaisesta halpojen koristeiden muodostamasta "krääsämerestä". Sen sijaan pidän itse tehdyistä koristeista ja kohtuullisuudesta. Nyt kun näin sellaisia, kuka ties vaikka itsekin joskus innostuisin!
Jalan kanssa viime viikon harjoittelu meni aika surkeasti, etenkin torstaina. Jostain syystä torstait ovat kaikkein kivuliaimpia päiviä, eikä tämä kerta ollut poikkeus. Asiaan tosin saattoi vaikuttaa se, että poikkesin keskiviikkona aamulla käymässä läpi ohjelmaa ja samalla vähän myös harjoittelemassa. No, kipeä lihas sai luistinkengältä köniinsä siinä määrin, että hyppimisestä ei torstaina tullut mitään. Olin kuin kiukutteleva pieni lapsi harjoitusten jälkeen, tosin (ainakin melkein) syystäkin. Mietin jo tosissani, että pitääkö koko luistelu lopettaa. Viime kuukaudet ovat menneet tehokkaasti eri diagnooseja pyöritellessä. Tällä hetkellä vaikuttaisi siltä, että ongelmana on lievä rasitusvamma ja liian kova luistinkenkä suhteessa jalan kestävyyteen. Tosin aika näyttää, että vaihtuuko diagnoosi jälleen. Harmistuneena utelin verkkokeskustelussa muiden aikuisluistelijoiden kokemuksia ja vastauksia tulikin paljon, vieläpä samaisia kokemuksia. Moni suositteli geeliputkien hankkimista suojaamaan jalkaa. Olen aiemminkin miettinyt asiaa, mutta nyt olen valmis testaamaan senkin uhalla, että hyötyä ei ole. Tänään sitten keksijä -syndrooma iski ja mietin mistä kummasta tekisin väliaikaiset pehmusteet. Nyt saa nauraa: leikkasin leipäveitsellä (käyttämättömän) pesusienen puoliksi ja asetin puolikkaan sukkaan. Oli kyllä ööh..mielenkiintoinen näky! Kokeilu oli kuitenkin kannattava, sillä pesusieni pienensi iskua merkittävästi, vaikka ei tietenkään täydellisesti.
Kiitos tämän erikoisen kotikonstin, jäällä meni kohtuullisesti. Ritti on jostain syystä kivulias hyppiä, mutta muiden hyppyjen harjoittelu onnistui. Axelikin osui tavallista lähemmäksi, kun kipua ei tarvinnut pelätä samaan malliin kuin ennen. Kävin läpi taas ohjelmaa ja yritin harjoitella askelsarjaa. Kiitos surkean hahmotuskykyni, piirtämäni "kartan" kohdat tulevat siirtymään tehokkaasti. Jos pehmusteet todella auttavat niin paljon, että pystyn taas hyppimään ilman kivun pelkäämistä, ihan mielenkiintoista nähdä, että saisiko ohjelmaan laitettua esim. kaksoissalchowin. Toisaalta pelkkä harjoittelun esteettömyys ei takaa onnistumista. Aivojen ja kehon on sisäistettävä liike, eikä harjoittelun määrä valitettavasti ole suorassa suhteessa oppimiseen. Oikeastaan taitolajit ovat liikkumisen ohella aivotyötä, sillä liikkeet tulee ymmärtää myös ajatustasolla. En uskalla vielä innostua liikaa ainakaan hyppyjen kohdalla, siispä jääkööt tavoitteet parin viikon tauolle. Sen sijaan toivon oppivani sekä ohjelman, että harjoituksissa tehtävän askelsarjan kunnolla. Jos oikein hyvin menisi, olisi upeaa saada menoon sulavuutta ja vauhtia. Kenties harjoitttelu voi auttaa?
Huomenna on proseminaariryhmän kokoontuminen ja seuraavan työn käsittely. Omani käsittelyyn on vielä aikaa ja yritän asennoitua mahdollisimman..järkevästi? Yhden kurssin esseen kanssa joudun todella ottamaan itseäni niskasta kiinni. Onneksi minulla on yliliikkuvat olkanivelet, joten eiköhän homma onnistu. Huomenna pitäisi myös hakea lisää vapaa-ajan luettavaa, sillä perjantaina kirjasto oli suljettu. Minulla on vieläkin se omituinen tapa, että lukemistosta on löydyttävä jotain tuttua. Yleensä otan Hämeen-Anttilan kirjoja, elämäkertoja tms. Tutut kirjat eivät saa olla liian rankkoja sisällöltään, mutta sen sijaan uusi lukemisto voi olla mitä vain, kunhan vain jotain mitä haluaa lukea. Elämäkerroista pidän siitäkin syystä, että niiden kautta minun on helpompi oppia historiaa. Tällä kertaa tuli luettua jo entuudestaan tuttu kirja, Kuin höyhen myrskytuulessa. Päähenkilönä on kiinalainen tyttö, joka perheensä kanssa joutuu syrjityksi Maon puhdistuksen aikaan, sillä perheen isä yliopiston opettajana katsotaan oikeiston edustajaksi. Yimaon elämä ei luettavana oli kevyttä ja moni tapahtunut asia on todella järkyttävää lukea, mutta todellisuutta ja arkipäivää silloin. Jotenkin historia herää paremmin henkiin, kun lukee teoreettisen tiedon ohella henkilökohtaisista kokemuksista. Mitä seuraava kirja käsittelee, se selviää huomenna.
Näiden horinoiden päätteeksi toivotan itse kullekin oikein leppoisaa viikkoa ja alkavaa marraskuuta! P.S Tänä vuonna jokin on vialla. Tavallisen kyynisyyteni sijaan olen huomannut jo nyt orastavaa joulumieltä ja miettinyt mitä tuttaville keksisi lahjaksi. Myös asuntoon on mystisesti ilmaantunut pieni määrä kynttilöitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti