Lisäravinteet, personat trainerit, uudet upean vartalon tekevät lajit, pikavipit, lisääntynyt elektroniikka ja älylaitteet nopeuttamaan haluttua projektia ja pikadieetit. Mikä näitä voisi yhdistää? Suuri osa liittyy oletettavasti liikuntaan ja ehkä älylaitteita hankkiessa voisi polttaa pari ylimääräistä kilokaloria, etenkin jos matkan varrella käy noutamassa lisäravinneosaston proteiinijauhetta. Ei sentään, oma vastaukseni on yksinkertaisempi: oikeiteiden etsiminen. Ehkä olen virallisesti tullut vanhaksi kääkäksi (täytänhän pian pyöreät kolmekymmentä vuotta), mutta tämä tehdyn työn arvostaminen erittäin monella alueella tuntuu todella surulliselta ilmiöltä. Muistan miten olin aikoinaan ylpeä oppiessani kaunokirjoitusta (tai tyyppikirjoitusta, kuten silloinen epäesteettinen käsite kuului). Osa kirjaimista onnistui nopeasti, mutta voi sitä ylpeyttä, kun monen yrityksen jälkeen olin tyytyväinen g -ja f -kirjaimeen, jotka mielestäni olivat haasteellisimmat, mutta myös upeimmat. Nyt ilmeisesti jo tekstauksen opettelu alkaa olla turhaa, sillä koneella ja kännykällä kirjoittaminen ovat selkeästi voitolla. Ilmeisesti käsin kirjoittaminen lukeutuu lasten turhaksi rääkkäämiseksi, jolloin siitä on parempi hankkiutua eroon. Toisaalta näen tässä ilmiössä laiskuutta myös opettajien puolella, jotka valittavat, että oppilaiden käsialaa on vaikea tulkita. Tässä kohden voisin siteerata sisartani: silmä harjaantuu kyllä riittävän lukemisen myötä. No, ehkä lainaus ei ollut sanallisesti aivan tarkka, mutta sisältö ymmärtääkseni meni oikein.
Viime kesänä kesätöiden aikana juttelin parin 9-luokkalaisen kanssa peruskoulun jälkeisistä suunnitelmista. Ilmeisesti lukion suosio on laskenut sillä perusteella, että "ei sitä lukemismäärää enää jaksa". En muista olleeni mikään erityisen välkky, mutta ei yläasteen oppimäärä niin paljoa voimille käynyt, etteikö lukio olisi onnistunut. Tosin on hienoa, että ammattikoulujen suosio on pysynyt, sillä käytännön tasolla hyöty on suuri ja usein myös työpaikkoja riittää. Itselläni ei ole kokemusta ammattikoulussa opiskelusta, mutta rehellisyyden nimissä olisin reputtanut automekaanikon tutkintoon liittyvistä kursseista reilusti yli puolet. Yhden nuoren vastaus hieman kummastutti. Hän ei halunnut opiskella mitään, sillä hän ei jaksanut enää opiskella. Kyseessä oli tosiaan 9-luokkalainen nuori. Mihin ne voimat olivat kadonneet. Toivon hartaasti, ettei vastaavanlaisia tapauksia ole paljoa. Jotenkin vain kummastuttaa tuo opiskeluun liittyvä ennakkoväsymys. Ainoana ogelmana on vain se, että 16-vuotiaan on vaikea saada töitä pelkällä peruskoulun todistuksella. Tosin voihan pihvien kääntäminen pikaruokapaikoissa olla osalle mielekästä työtä, mutta se joukko taitaa edustaa vähemmistöä.
Ehkä saatan vain kuvitella, mutta työskentelyn ja vaivannäön arvostus näyttävät olevan ikävästi laskeneen viime vuosien aikana. Toki tätä ajatusta ei voi täysin yleistää, sillä onhan työntekoa, harjoittelemista yms. arvostavia ihmisiä runsaasti jokaisessa ikäluokassa. Toivon kuitenkin hartaasti, että oikoteiden suosiminen ei lisääntyisi. Eilen katsoessani naisten voimistelua, huomasin ilokseni vartaloiden muuttuneen erittäin terveen näköisiksi. Lihasmassaa oli ja liikkuminen rohkeaa, napakkaa mutta samalla sulavaa. Kun mietin fitness -urheilijoita, he saisivat voimistelijoista todella kovia kilpailijoita. Itse henkilökohtaisesti pidän enemmän voimistelijoiden vartaloista (siis terveistä), mutta kauneus on katsojan silmässä. Arvostan kuitenkin paljon enemmän sitä vaivaa minkä voimistelijat näkevät. Harjoittelun määrä ja voimien vaatiminen saattaa olla samaa tasoa näillä molemmilla, mutta uskallan väittää lihasten ulkonäön kehittämiseen tähtäävän harjoittelun olevan teknisesti helpompaa, kuin voimistelun eri elementtien hallitseminen ja lukuisten toistojen tekeminen. Toisaalta, miksi valita vaivannäkö, kun saman lopputuloksen voi saada yksinkertaisemminkin? Itse vastaisin tähän muistuttamalla oppimisen ilosta ja harjoittelun tuloksista, jotka ulotuvat ulkonäköä pidemmälle, sillä voimistelija osaa käyttää kehoaan ihailtavan taitavasti.
Kun kyse on elämäntapojen muuttamisesta, voi ulkopuolinen apu olla tarpeen erityisesti silloin, jos ns. tavallinen tai yleisimmät tavat liikkua eivät onnistu, tai projekti muuten vaatii erityishuomioita. Jos kyse puolestaan on aikuisesta ihmisestä ilman rajoitteita, herää ajoittain kysymys PT:n tarpeesta. Osa tarvitsee motivaatiota ja "potkuja peffalle" ainakin alussa. Moni kuitenkin tietää kuinka esimerkiksi liikunnan lisääminen ja ruokavalion terveellistäminen tapahtuu, mutta PT on välttämätön lisä. Kun taustalla ei ole ns. erityisvaatimuksia, kuulostaa PT:n käyttö enemmänkin siltä, että se lisää katu-uskottavuutta. Toisaalta liikunnasta on muuttunut yhä enemmän bisnekseksi, johon liittyvistä lupauksista ihmiset ovat valmiita maksamaan yhä suurempia summia. Aiemmista teksteistä taustani on tullut ilmi, joten jääköön pohjustukset sikseen. Osaksi hoitoa kuuluivat keskustelut ravitsemusterapeutin kanssa sekä ruuanlaittotuokiot hoitajan kanssa. Oletin että nämä ratkaisevat ongelmat puolestani, mutta kas kummaa: muutoksia ei liioin tullut, kun omalla ajallani jätin noudattamatta ohjeita ja yli puolet ateriasuunnitelmasta jäi pois. Ikävänä tosiasiana sain kokea, että jouduin itse tekemään paljon töitä. No, menihän siihen aikaa ja vieläkin on parantamisen varaa, mutta nykyään ongelmana on lähinnä huolimattomuus. Vaikka se kaikki vaivannäkö oli raskasta ja usein myös ahdistavaa, olen iloisempi siitä kaikesta työstä mitä jaksoin tehdä kuin lopputuloksesta, mitä en toki vähättele. Kun elämäntapoja käännetään parempaan suuntaan, proteiini -valmisteet tuskin nopeuttavat matkaa. Tai periaatteessa kyllä. Koska näitä tuotteita myyvät yhtiöt osaavat rahastaa erittäin tehokkaasti tuotteilla, joissa oikeastaan aika pienen proteiinimäärän lisäksi on paljon arvokkaita keinotekoisia lisäaineita, ostaja pääsee liioista rahoistaan eroon. Kun rahaa ei ole liikaa, on esimerkiksi bensarahoja säästettävä ja kuljettava jalan. Hmm, itse asiassa tuotteet siis toimivat?
Vaikka teksti painottui liikuntaan ja elämäntapoihin, yhdistävänä asiana oli oikoteiden suosiminen. Usein mietin sitä, että kuinka pitkälle tällainen helpolla pääsemisen tavoittelu kantaa? Jos pikavipit koetaan ilman skeptismia paremmaksi vaihtoehdoksi kuin "paska duuni siivoojana" (tosin itse arvostan kyseistä ammattia erittäin paljon), kykenevätkö tällaiset ihmiset selviytymään taloudellisesti tai ylipäänsä mistään? Ilmeisesti osalle glitterinhohtoinen ja kalliiden merkkien täyttämän elämä on niin houkuttelevaa, että muuta ei tarvita. -Paitsi rahoittaja, joka voi olla vaikkapa rikas puoliso. Näin Halloweenin aikaan monia pelottavia asioita ja otuksia leijailee ympärillämme. Pelottavimmat niistä kuitenkin vainoavat vuoden jokaisena päivänä: työnteko, yrittäminen, sinnikkyyden kysyntä ja harjoitteleminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti